perjantai 12. toukokuuta 2017

Äitienpäivää kohti ilon pisaroissa


Toivon, että olette yhtä euforiassa puutarhailusta kuin minä: Aika katoaa ja mieli on tähtiin kirjoitettu elämänjano. Jokainen päivä tuo yllätyksen, kuten puutarhailijat tietävät. Kevät on puutarha-auvoa, sillä nyt ei vielä tarvitse kitkeä rikkaruohoja eikä harmistua kotiloista, nyt ollaan vain koko ajan iloisesti yllättyneitä ja siinä sivussa haravoidaan, istutetaan uusia taimia ja sulatellaan havuja. Niin pihalla en ole ettenkö muistaisi, että toukokuun toinen viikonloppu on äitienpäivä. Tänä vuonna olimme äidillä pääsiäisenä, joten nyt olemme kotona ja lapsetkaan eivät tule. Aiomme relata puutarhaillen, sillä ensi viikolla piihahdamme Aurinkolahdessa kuopuksella. Lumimies halusi muistaa tyttärensä äitiä ja olin pitkään puhunut, että haluan vihdoinkin sisustaa alaterassin hortensioilla. Siellä eivät helposti pärjää kuin hortensiat ja verenpisarat, koska se on köynnöshortensioiden suojaama pergola. Niin jalat maassa kuitenkin olen, että valitsin toisin: Hortensian sijasta halusin yhdennentoista kartiovalkokuusen Picea glauca 'Conica', jonka sitten näette aikanaan etupihan kuvista, sillä milloin olen jättänyt kuvaamatta lemmikit tai syyshortensiat ja onhan siellä se yksi uusikin hortensia eli Wim's Red.


Kahden menneen viikon aikana olemme istuttaneet ikivanhaan kurtturuusuaitaamme täydennystä tarhakurtturuusulla Snow Pavement, lisänneet alppikärhöä Clematis Alpina, hankkineet vielä yhden onnenpensaan, joka onkin nyt sitten koreanonnenpensas! Viime mainittu täyttää ns. ykkösrinnettä, josta haluamme helpompaa pensailla, sillä sen pitäminen koko kesän kukkivana ja ilman rikkaruohoja on hieman haastavaa. Pupuset tai metsäkauriit söivät etupihalta parit revontuliatsaleat, joista verkkoa oli syksyllä riittänyt vain kahteen, joten korvasimme menetyksen puistoatsalea Illusialla, joka on valkokukkainen, mutta yläterälehdessä tummankeltainen laikku. Paras päivä oli yhden sokean pisteen katoaminen eli ostimme kuin puolivahingossa edullisen, mutta hyväkuntoisen kartiomarjakuusen Groenland Taxus Media. Sen asettelua miettiessä, tajusimme millä aiomme jatkossa sitoa jyrkimmän rinteemme ja samalla saamme sinne scillojen ja syreenien joukkoon ikivihreää: kartiomarjakuuset ovat mahdollisuus! ...joka aloitettiin tänään: kartiovalkokuusia ja kalliotuhkapensasta rinteeseen, joka on liian jyrkkä hoidettava. Groenland kasvaa noin kaksimetriseksi eli just sopiva tähän tarkoitukseen.


Vaikka yöt ovat olleet hyytäviä, ennustan, että onnenpensaatkin kukkivat onnea äideille ja isoäideille toukokuun toisena sunnuntaina. Tämän päivän Hesarissa on kiinnostava Arja Kivipellon juttu Mummojen mysteeri ratkesi Nyt on mummojen tärkeys sitten oikein todistettu evoluutiobiologi Virpi Lummaan toimesta.


Täällä tämä ihana äiti nyt sulkeutuu nauttimaan viikonlopusta ja kyllä niitä kukkiakin sentään tuli kaksi kaunista verenpisaraa, mutta ovat ihan nupullaan vielä. Nyt on aika nauttia etenkin scilloista!


Ihanaista tulevaa viikonloppua etenkin kaikille äideille ja isoäideille, mutta myös ihan kaikille muillekin♥

Love
Leena Lumi

Mama

20 kommenttia:

  1. Hauskaa pihapuurtamista. Puutarhat on tullut jo koluttua ja kaikenlaista on tarttunut mukaan.
    Meillä jatkuu pensasaidanvaihto-operaatio. Lava tuli ykskaks yllättäen meidän taloyhtiön pihalle, joten tuli kiire leikata vanhat jasmikepensaat lyhyeksi ja siivota roskat lavalle. Miehen suuri urakka on kaivaa 12 vanhaa juurakkoa ylös. Minulla on sitten helpompi homma istuttaa unkarinsyreenit paikoilleen. Viime kesänä istutetut pensaat lähtivät hyvään kasvuun.

    Aurinkoista äitienpäivää Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos samoin. Me jatketaan tuolla ikivanhalla kurtturuusuaidantella, joka on siis kadun puolella. Olen vain vähän piristänyt sitä tuomalla mukaan yhden valkoisen kurtun ja nyt vielä tuon Snown...Meidän iso, mutta hidas projekti on nyt jyrkin rinteemme ja sen sitominen kasveilla. Sitä on syönyt aika ja yhden koivun kaato, joka piti tehdä monestakin syystä.Me kaivettiin kerran tuoksuvatukkoa aamuvarhaisesta puoleen yöhön ja ihmeteltiin, kun ne jollekin uuden talon rakentajalle vielä kelpasivat. Tilalle tuli japanilainen rinne. Olen syreeneissä suosinut Holger Isabellaa, mutta kaunein minusta on Moskovan kaunotar. Kurkkaas mun puutarhaan: Leena Lumi's Flower Power ja etsi se ja klikkaa auki. Se on käsittämätön. Mahdoitko laittaa valkoista unkarinsyreeniä...Minulla on yksi purppura, mutta sillä ei ole kovin hyvä kasvupaikka.

      Kiitos samoin sinulle Mai<3

      Poista
  2. Oi, kuinka paljon teillä on tänä keväänä jo tapahtunut! Minä olen istuttanut vasta osan kevään ruukkunarsisseista ;)

    Meiilä on myös hieman erilainen äitienpäiväviikonloppu. Olemme montakin kertaa viettäneet äitienpäivää ilman lapsia, mutta nyt emme ole kotona vaan kakkoskodissa, vaikka tyttären perhe ei ole lähellä olevassa kodissaan vaan eteläisessä Euroopassa. Kuten äitini usein mainitsee, elämä on nykyään niin monimutkaista ... nykynuorille se taitaa olla ihan normielämää ;)

    Tänään sain mieheltä ihanan äitienpäivän etkokukan, pinkin ruukkuruusun :)

    Ihanat scillat <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, onhan tämä aika hassua, kun kaikki tämä parissa viikossa, jolloin yöt ovat olleet Siperiaa ja päivisin on tehty töitä lumisateessa. Hallaharsot oli pakko ottaa uudelleen esille, sillä eivät nuo nuoret kärhöt ja atsalea nyt selviä ilman apua. Minulla on ruukkuun istutettuna vasta orvokit.

      Meillä on aina hiukan hankalaa kun kaikki asuvat kaukana ja eri suunnilla vielä. Olen tottunut...

      Oi, pinkki ruusu kuulostaa niin suloiselta...ja romanttiselta.

      Scilloihin voi aina luottaa. Ne ovat täydellisen uskollisia. Kiitos<3<3

      Poista
  3. Ihanat kevätkuvat!
    Iloista äitienpäivää!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tästä läpi loistaa puutarharakkautesi :)
    Oikein onnellista äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki, tunnustan suoraan olevani puutarhamaanikko;)

      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  5. Ihanaa äitienpäivää Leena:) Täällä ei enään ole äitienpäivää kun se ja isienpäivä yhdistettiin perhepäiväksi ,joka meni huomaamatta ohi helmikuussa.
    Ihanat kuvat,oi se kaunis puutarhasi. Ja mukavaa matkaa Aurinkolahteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos samoin. Kuulostaa ihan modernilta.

      Nyt alkaa olla kaunista: Ei malta pysyä sisällä, vaikka nytkin puhaltaa kylmä viima, mutta on aurinkoista. Kiitos.

      ♥♥

      Poista
  6. Voin nähdä sut Leena sieluni silmin upeassa puutarhassasi toukolumossa! Käväisimme äitini kanssa tämän kevään ensimmäisellä kukkatarhareissulla ja mehän olimme seota siitä kukkahurmasta. Arvaa vain, oliko auto täynnään orvokkeja ja muutamia muitakin ihanuuksia;)

    Onnenhelinää huomiseen äitienpäivääsi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, toukolumo on kaunis sana ja just tähän hetkeen. Muistat ehkä viime syyskuun, kun sain äidin luokseni: Siskon auto oli täynnä kasveja, kun he lähtivät täältä. Viherlandia on aika kova sana puutarhamaanikoille. Orvokit ovat minulla olleet jo vapusta ulkona laakeassa ruukussa ja hyvin ovat pärjänneet.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  7. Ilon pisaroita ja scillojen sinistä merta! Toivottavasti sinulla on ollut ihana äitienpäivä. Me kävimme retkellä Porvoosta, josta postasinkin, Runebergien kotimuseon puutarha oli myös kukista sinisenään. Mehiläisetkin siellä pörräilivät, mikä ilahdutti kovasti.

    Mukavaa iltaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niitä, siis scilloja on taas niin ziljoona ja joukossa esikoita eli Satakunnan väreillä aloitetaan suvi: Nyt lämpenee. Minäkin huomasin vihdoinkin pölyttäjiä.

      Meillä oli puutarhaäitienpäivä eli jyrkin rinne on nyt kokenut lopullisen ratkaisun. Jotkut ideat vain odottavat oikeaa aikaa.Herkuteltu on...

      Kiitos samoin! ♥

      Poista
  8. Ihanaa tosiaan kun luontokin alkaa pikkuhiljaa tämän ikuisuudelta kestävän jälkeen heräilemään. En ihmettele ollenkaan, että puutarhailu on viime päivinä siis vienyt mukanaan. Toivottavasti oli ihana äitienpäivä! <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, tänään lensi jo pölyttäjiä. Me tehtiin puutarhaa jopa lumisateessa:) Tänään oli ihana äitienpäivä vaikka ilman lapsia, sillä heräsimme lopulliseen ratkaisuun vaikeimmin hoidettavan rinteen suhteen ja istutukset alkoivat tänään. Sana kärsivällisyys ei kuulu varsinaisesti luonteenpiirteisiini...

      Toivottavasti sinulla oli hyvä päivä tänään<3

      Poista
  9. Kukista on taas puhuttu. Lähdemme anopin kanssa puutarhurin päivään kuun lopulla ja yritän miettiä mitä kaikkea ostaisin. Ja miten saisin menestymään, tekemään suunnitelmista totta. Pikku hiljaa tässä mennään. Opitaan virheistä ja yritetään. Onneksi on aikaa ja kesät (ainakin toivottavasti) vielä seuraavat toisiaan. SInulla on siellä niin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttjatar, nyt tuntuu, että meidän isutukset on tältä suvelta istutettu, jos ei syksyn sipulikukkia lasketa:) Kun keksimme idean, aloimme heti tänään toteuttaa. Ja nyt vihdoinkin lämpenee, enkä enää levittele iltaisin hallaharsoja. Kiitos<3 Tätä on nyt tehty yli 30 vuotta ja vielä vain jatkuu...Onneksi jatkuu!

      Poista
  10. Ihania hetkiä kauniissa puutarhassanne, Leena! <3

    Pölyttäjät ovat päässeet liikkeelle - vihdoinkin. Jutusta ilahtui muuten myös 'metsäpuutarhan talon' katon alla asusteleva pohjanlepakko, joka lenteli viikonloppuna pihamaalla monta kertaa päivässä - kerran saimme sen päiväkahviseuraksemmekin terassille. Se, että tuo pieni ihanainen uskaltautui auringonpaisteeseen, on osoitus siitä, että ruokaa on ollut todella niukasti.

    Valtavan kauniit keväiset puutarhakuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kareta, kiitos samoin!<3

      Aivan, eilen huomasin pölyttäjien olevan liikkeellä. Voi, meilläkin on ollut jonkin aikaa lepakkopönttö, mutta ei olla vielä saatu havaintoa, onko siellä asukkaita. Lepakkoja huomaamme hyvin usein vasta heinäkuun illoista alkaen.

      Kiitos! Nyt on puutarha niin Satakunnan väreissä että eli esikot tuovat keltaisen ja scillat sinisen.

      <3

      Poista