maanantai 8. toukokuuta 2017

Toukokuut eivät ole siskoja keskenään ja äitienpäiväkirjasuosituksia!


Toukokuussa 2014 kirjoitin Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta ja oli niin kuuma, että oravatkin tuulettelivat puissa reporankoina. Se oli kuitenkin näiden kerrottujen oranssien tulppaanien kevät, joka ei hevin unohdu. Eipä unohdu tämäkään päivä, sillä aamuviideltä maa oli valkea ja jopa puissa oli lunta. Nyt se on sulanut, mutta uutta tuntuu satelevan. En nyt kuitenkaan valita mitään, sillä olen niin onnellinen Emmanuel Macronin voitosta Ranskan presidentin vaaleissa♥♥♥


Toukukuun toinen sunnuntai on äitienpäivä, joten päätin tarjota paljon lukuvinkkejä. Tästä ensimmäisestä kollaasista löytyy sarja ihan parhaita ja varmaan moneen makuun sopivia. Olen vähän seurannut, mitä näistä on pidetty ja siksi tässä on aika houkuttavia ehdotuksia, joita avaan enemmän arvioissani. Sen verran kuitenkin, että Nora Webster oli viime vuonna lukemistani paras käännöskirja ja Lumikadun kertoja on edelleen tämän vuoden vahvin makuni tähän asti. Ferrantesta ja Moriartysta olen ihanasti pääsemättömissä ja Jäljet on kiehtova faktio taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä: Kaunis kaikellaan!


Kirkkaus oli minulle viime vuoden paras kirja eikä syyttä. Täältä tullaan! on vahva kertomus Suomen naistaiteilijoista modernin murroksessa ja Olin niin varma meistä taas vahva ja eletynoloinen teos jätetyksi tulemisesta. Pirjo Rissasen Äitienpäivä kestää aikaa ja sitä toivottavasti löytyy vielä. Kansi on ihan syötävä, mutta tekstissä on vahvoja kipupisteitäkin eli sellaista kuin on oikeassa elämässäkin. Laura Lähteenmäen Korkea aika vie pakkoluovutetusta Karjalasta muiden nurkkiin joutuneiden evakkojen kohtaloihin.


Kolmosryhmässä on sekä historiaa että jännitystä. Herraskansaa Elämäni natsieliitin sisäpiirissä ja myös erittäin kiinnostava Diktaattorien naiset. Viime vuoden toiseksi paras lukemani teos oli Sami Hilvon Pyhä peto ja sitä suosittelen vahvojen makujen ystäville. Dekkareista pitäville äideille maistuvat varmaankin Annoin sinun mennä sekä Petät vain kerran.



Sisustamisesta, puutarhailusta ja herkuista pitävälle äidille maistuu varmaan Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla.


'Huvilaäideille' Tanja Hakalan&Johanna Lehtisen Järvien kesäkodit tarjoaa monenlaista uutta virikettä ja houkutusta.


Puutarhamaanikoille sopinee Kirsi Tuomisen Pihan köynnöskasvit


sekä Saila Roution Kukkaloistoa keväästä syksyyn.



Jokaiselle makunsa mukaan  ja myös puutarhassa. Olen istutellut jonkin verran, mutta palaan niihin sitten erikseen. Odotellaan vähän lämpöä niin kyllä ne siitä sitten alkavat purkautua...puutarhatarinat. Voi miten jännittävää on, kun yllätyksiä tarjoavat sekä kirjat että puutarha. 

äitienpäiväviikkoterveisin
Leena Lumi

PS. Näillä lukee Lumi kohta. Monet sovitin, mutta vain näissä olin 'minä itte':

LL

34 kommenttia:

  1. Kiitos Leena kivasta postauksesta :)
    Tuo talossa ja taivasalla teoksen kansikuva on niin kaunis ja vihreän vehreä. Kävin koiralenkillä ja meillähän jo kielot nousevat metsässä ja ensimmäiset voikukat olen bongannut, puut ja pensaat vihertävät ja puput ja peurat ovat pitäneet huolen siitä, että kaikki sipulikukat on syöty. Ei tule keväistä kukkaloistoa, jopa scillat ovat maistuneet. Niin ja hiljakselleen ripotteli lunta, iik !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä<3

      Ilona on kyllä osannut valita just oiekan kuvan tuohon kanteen! No, koska meitä ympäröi järvi ja se on jo auki, ehdin ennen tätä kylmyyttä bongata kukkivia esikoita ja scilloja. Osa köynnöshortensioista on jo lehdessä ja onnenpensaat aukeavat just kohta kun tämä jääkausi menee ohi. Onneksi meillä sekä puput että pienet metsäkaauriit ovat jättäneet kaiken muun paitsi atsaleat rauhaan, niihin haettiin jostain hätäpäiten sitten vanhaa kanaverkkoa...,mutta osa on menetetty. Minulla kukista takuuvarmasti syödään 'vain' muscarien kukinnot. Meillä on nyt jo monta tuntia vuoroin paistanut ja vuoroin satanut lunta. Yritän saada irti lähteä untuvatakissa tuonne kylmään haravoimaan viimeisiä ja katson samalla, miten pari päivää sitten istutetut ovat selvinneet.Meilläkin on lehdossa paljon kieloa, mutta en muista niitä vielä nähneeni. Onneksi varjoliljojen piikit pistävät esiin penkeistä. Kestetään nyt muutama päivä, eikö se sitten ala jo iloksi muuttua!

      Oletko muuten kuullut, että peurat pitävät nuorista haavoista. Minulla on nyt nuori haavikko ja sieltä saavat syödä mielin määrin. Joku sitten valikoituu jäämään kasvamaan isoksi. Harmittaa kun se eliöstölle tärkeä vanha haapa piti kaadattaa tyvilahon takia. Se ei edes sotkenut mitään, kun kasvoi lehdossa, ei talon likellä.

      Poista
    2. Hyvin sanottu, JÄÄKAUSI!
      Täällä on paljon haapaa, mutta täällä asuvat eläimet ovat herkuttelijoita.

      Poista
    3. Mai, tulin just hallaharsottamasta eli kuulin, että nyt tulossa tosi kylmä yö, joten pokka petti ja harsotin myös uuden atsalean.

      Niinpä ovatkin eli kyllä ne meilläkin mieluummin kiipeävät makkarin ikkunan alla olevaa rinnettä nauttimaan lintujen herkuista. Siinä on syöttöautomaatti, mutta siitä varisee ja muutenkin laitamme pähkinää ja auringonkukkaa myös maastasyöville, kuten mm. mustarastaalle. Silti haavikostakin on napsittu selvästi eli jätän sen toistaiseksi eli vielä seuraavaksikin talveksi.

      Poista
  2. Meillä ei lunta, mutta kalsaa on viime kevääseen verrattuna. Toppatakissa lenkkeilin, koomista!

    Nuo Diktaattorien naiset ja Herraskansaa pitää ottaa lukuun jahka ehtii, samoin Nora Webster on vielä lukematta.... Onneksi kirjat tuovat iloa, kun säästä sitä ei saa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, hyvin lyhyeen jäi minulla tänään pihatyöt:)

      Ne ovat todella kiinnostavat eli melkein aamutunneille tuli taas luettua. Nora on minulle nyt Toibinilta paras, tosin hänen novellikokoelmansa Äitejä ja poikia oli myös hyvä, mutta Noraan samaistuin. Just kuule päätin, että loppupäivä on lukemiselle, huomenna on citypäivä. Onneksi on kirjat<3

      Poista
  3. Kiitos, Leena - olen ollut sitä mieltä, ettei nuorten pidä minulle mitään ostaa - pääasia, että itse tulevat. Mutta ilmoittivat ostansa joka tapauksessa jotain ja kiva olisi kuulemma, jos antaisin vinkin. Nyt minulle se vinkki sitten on: Kirkkaus!
    Täällä alkoi juuri tulla taivaalta jotain märkää räntää - kiva kotimatka tiedossa...mutta en valita: kotikoivu on vihdoin hiirenkorvilla ja Ranskan vaaleissa kävi hyvin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, niin minäkin, mutta kun meillä asuvat niin kaukana, niin ei tarvitse aina tulla. Kirkkaus on ihan just sulle♥

      Meillä on niin kylmä ja ajoittain sataa lunta, että tämä päivä meni muulle kuin puutarhalle. Yritin, mutta tuuli silleen tosi viileesti, joten tulin sisälle ja vietimme teehetken.

      Luojalle kiitos Macronista♥ Muu vaihtoehto olisi ollut pimeääkin pimeämpi tulevaisuus...Ei sitä minun Eurooppaani.

      Poista
  4. Tämä oli kiva postaus ja tarpeellinenkin. Mieheni juuri kysyi, mitä kirjaa toivoisin, jos sellaisen saisin äitienpäivälahjaksi. Minä muuten rakastan kirjalahjoja... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, kiitos<3 Minä olen aina halunnut lahjaksi kirjoja! Jouluna minulle sai ja saa olla vain kolme lahjaa: kirja, suklaa ja pehmeä paketti. Tai sitten ihan lahjatonkin joulu on ihana, kun saadaan olla yhdessä, mutta minä annan lahjaksi aina kirjan! Olisikohan sinun haluamaasi kirjaa ollut tässä...jäin vain miettimään:)

      <3

      Poista
  5. Täälläkin on tullut tänään lunta, rakeita ja räntääkin, mutta maa on sen verran lämmin, että kaikki sulaa samantien pois. Minä vaihdoin eilen syksy ja talvikauden vaatteet kesävaatteisiin. Eilenhän sää oli kovin aurinkoinen ja edellisepäivänä jopa lämmin :). No tänä aamuna töihin pukeutuessani mietin, että näillä hepeneillä kyllä pehva jäätyy, joten piti aloittaa kerrospukeutuminen taas uudestaan, heh.

    Mulla on sentään pari noista kirjoista luettu ja nyt vieläkin pihajuhlat menossa. Odotan innolla kotimaisten lukuhetkiä, vaikka kaikki nämä kirjat houkuttelevat minua. Onneksi kohta on kesäloman osa I alkamassa ja saan vihdoin oikeaa lukulomaa. Nyt kun tuo oma kirja on uunista ulkona, niin on ollut vähän tyhjä olo -voit ehkä arvata.

    Tuo Ilona Pietiläisen kirjan kansi on niiiin ihana, että tekisi mieli vuokrata tuo paikka ja kadota sinne kolmeksi kuukaudeksi. ...meinasin heittää vitsinä, että voisin tulla sinun puutarhaasi kesällä puutarhatontuksi, mutta onneksi tajusin, ettei pidä rikkoa hyvää ystävyyssuhdetta ;-)

    Mahtavaa viikon alkua teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, minä taas kaivoin esiin yhden hallaharson, kun olin just päivää ennen tätä kylmää tehnyt uuden istutuksen. Viikon vanhat saavat jo luvan pärjätä. Tänään täällä oli maa aamulla valkoinen ja viiltävän kylmää. Yritin olla ulkona, mutta vain paleli, vaikka haravoin. Kai sitä oli jo niin tottunut siihen sopivan keväiseen ilmaan...

      Voin arvata, mutta se on hyvä kirja. Bessu haluaa sen ehdottomasti ja koska olen sen lukenut, enkä itse lähde Santiago de Compostelaan, hän saa sen seuraavalla kerralla. Luin kaikki R:lle ääneen paitsi ne karttasivut ja hän haluaa ne vielä tutkia. Hän on karttamaanikko!

      Ilonan kirjan kansi on niin täydellinen. Äläs nyt:) Viime vuosi oli välisarjan kesä ja se vaikuttaa tähän suveen ja paljon. Sitten meillä on se Suunnitelma. Olen minä tiedät A:n kanssa jo nähnyt, mutta katsotaan nyt, kun Ilonakin on pyytänyt tänne päästä jo 9 vuotta, mutta en ole laskenut, kun aina on ollut jotain. Se vielä ja tuleehan mun ikävä teitä, kun emme ole lokakuussa kirjamessuilla. Onneksi en ole menettänyt kykyä kutsua ystäviä luoksemme!

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  6. Keväthuuma ja himo päästä puutarhaan istuttamaan saa kyllä kylmää kyytiä tänä keväänä, kun sää on näin viileää. Kun haravoidessakin on kylmä, niin silloin ulkona on todellakin kylmä, hrrr.

    Ihanaa, että laitat kirjan kiertoon Bessulle. Toivottavasti hänkin pitää siitä. Sinun kirjoituksesi oli huippuihana ♥. Minua huvitti karttakuvia tehdessä se että reitin otsikko menee vasemmalta oikealle ja karttareitti taas oikealta vasemmalle. Siinä mietin monta kertaa, että jossain vaiheessa teen virheen jompaan kumpaan ;-) Jos R. löytää virheitä niin se voisi laittaa mulle viestiä :)

    Oletteko syksyllä menossa sun lempilomakohteeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, olen ihan hyytynyt...

      Häntä se kiinnnostaa niin paljon, että ei tiedä, vaikka vielä lähtisi patikoimaan käyttäen kirjaasi oppaana. Kiitos ja kiitos samoin♥ No, minä olen meidän ensimmäisellä yhteisellä reissulla huhtikuiseen Pariisiin lukenut karttaa koko reissun väärinpäin - kuulemma. Mitä siitä, kun perille löydettiin:) Olen kartoissa aika onneton, mutta R. oikein etsii niitä. Kun minä kollaan reisuissakin kirjakaupoissa kirjaosastolla, hänet löytää kartoista. Saksassa on niin mahtavia kirjakauppoja, samoin Itävallassa.Minäpä kerron:)

      Laitan sulle privaa♥

      Poista
  7. Hyvää äitienpäiväviikkoa! Emmanuel Macron sai täällä aikaan calvadosryypyn, juhlaryypyn paikka.
    Aivan ihanat nuo oranssit tulppaanit, oikeat herkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos samoin! Minulla ilonkyyneleitä ja skoolasimme saksalaisella RieslingilläMacron siirsi pahan varjoa kauemmas, toi toivon likemmäs. Voimme taas uskoa Eurooppaamme ainakin 5 vuotta. Olen aina halunnut olla ennen kaikkea eurooppalainen.

      Niinhän en olivat. Seuraavana vuonna niitä ilemestyi jotain 1/3 lähdöstä. Kuulin sellaistakin, vai luinko sinulta:), että monet lajikkeet olisi tehty kuin kertakäyttöisiksi ja niiden tarkoitus olisikin hurmata vain se istutusta seuraava kevät. Tietysti varmaan on vanhoja ja varmoja lajikkeita, mutta kun löytää jotain tällaista, sille ei pysty sanomaan 'ei'.

      <3

      Poista
  8. Lämpimiä odotellessa. Tekisi niin mieli sisustaa kesäpesä tohon parvekkeelle, mutta mietin, että paljonko siihen viitsii satsata jos tulee samanlaiset kylmät kesät kun kaksi aiempaa? Tosin voihan siitä tulla sitten syksypesä, jos sattuis lämmin syksy? Tai mikä parempaa, jos tulis ensin kuuma kesä ja sitten hempeän lempeä syksy siihen perään? Se ei pelaa joka pelkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, totta totisesti. Meillä on yön aikana jäätynyt lintujen kylpylammikko kalliolla. Onneksi vedin osalle uusia istutuksia hallaharsot myöhään illalla.

      Meillä on ihanin se syyspesämme eli tuoleilla on tyyynyjen lisäksi huovat, pöydälle iso kynttilä tai useampi ja yllä paksut fleecepusakat tai jopa untuvatakit. Kylminä kesinä mennään samoin. Minulle toki oli viime svena helpotus, että ei ollut niin kuuma. Olin ainoat hellepäivät operaatiossa ja sitten vielä sairaalassa jonkin aikaa. Jos kevät on näin kylmä, en jaksa uskoa kylmään suveen, sillä sitten katoaa keskiarvo. Kunhan ei +30 eikä -30, muuten minulle sopii:)

      Poista
  9. Järvien kesäkodit olisi mieleen <3 Totisesti monenlaisia toukokuita on nähty, mutta esikoisen syntymä ja aurinkoinen päivä, se on parhaiten jäänyt toukokuusta mieleen. Ihanaa äitienpäivää Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, siinä huvilat ovat upeampia kuin normikodit! Yksi ihana tornihuvilakin <3 Sama täällä, sama täällä: Miellä kaikki, KAIKKi, tapahtuu toukokuussa ja joulukuussa:) Minunkin esikoiseni syntyi toukokuussa ja tänään on hänen syntymäpäivänsä, minun taas oli 5.5. ja edesmenneen anopin 14.5. ja siihen päälle äitienpäivä ja parin ystävän synttärit ja sitten vielä...Muistan miten kaunis ja lämmin oli se toukokuu kun Jaakko syntyi. Kiitos samoin sinulle Tiia<3

      Poista
  10. Kiitos kirjoituksistasi. Kiireisen kevään aikana en ole ehtinyt lukemaan niitä viikkokausiin. Eilen printtasin (!) töissä pari edellistä kuukautta, odotin iltaa että pääsen sohvalleni tekstiesi (ja kuviesi) seuraan ja voi miten nautin. Tämä (papereilta lukeminen)on varmaan varsin harvinainen ja hölmökin tapa lukea blogeja, mutta minulle tärkeä, varsinkin kun erilaisia ruutuja riittää. Kiitos rehellisistä, monipuolisista, avoimista, korkealaatuisista, maanläheisistä ja monella tapaa lämpimistä tektsteistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna Saarinen, luin kommenttisi kahteen kertaan hiljaa ja sitten kolmannen kerran Lumimiehelle ääneen. Arvaa vaan tuntuuko siltä, että tällaisesta saa intoa ja voimaa jatkaa tätä ihanaa, mutta paljon aikaa vievää harrastusta. Ei ole hölmöä lukea papreilta: Teen itsekin niin joskus, että tulostan tekstejä ja heittäydyn lukemaan sohvalle vatupassissa, että selkä saa levätä. Itse myös keskityn paremmin lukiessani paperilta. Nyt olen sattuneesta syystä (tulevan syksyn kiireet) luvannut lukea kaksi kirjaa iPadilta ja olen jo etukäteen kauhuissani, sillä osa nautintoa tarinassa minusta on se kun kirjan paperinen sivu kääntyy.Mielettömän iso kiitos sinulle tästä kommentista ja myös adjektiiveista, joita nyt katselen kuin kauneinta kukkakimppua♥♥

      Upeaa kevään jatkoa sinulle♥

      Poista
  11. Nuo lasit sopivat sinulle kyllä hyvin. ♥ Ja olen samoin niin iloinen Macronin voitosta, onneksi kaikkien Brexit-uutisten jälkeen valoisampi voitto (olen vankka EU:n kannattaja, siksikin!).

    Lähteenmäen Korkea aika on kaunista proosaa. Ja Ferrantesta olen minäkin ihan pääsemättömissä.

    Lämpimiä ajatuksia koleaan päivään! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos♥ Olivat ekat, jotka sovitin, mutta muodon vuoksi piti sovitella muitakin:) Ihan kuin olisi happea saanut Macronin voitosta. Pahan varjo väistyi kauemmas ja rakas Eurooppamme pysyy kasassa. Brexit oli niin ikävä uutinen, että tätä tarvitsimme. Minäkin olen 100 prosenttisestu eurooppalainen ja EU:n kannattaja.

      Eikö vain ja tuntuu kuin hän olisi jotain kautta osa evakkojen historiaa. Otin senkin Ferranten, joka ei ole Napoli -sarjaa, sillä haluan tietää, mistä kirjailija on tehty. Ja toisaalta, kukapa voisi tuon kirjan kantta vastustaa.

      Kiitos samoin♥ Lunta on sadellut, mutta siellä minä lumisateessa haravoin:)

      Poista
  12. Kaunis kuva ♥

    Hyvää äitienpäivää.

    VastaaPoista
  13. (niin, Ranskan presidentti ei pelkää aikuisia naisia ❤️ ihana kirja-patsas kalliollemme!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, niin sekin vielä on hänelle iso plussa:) Tulossa...

      ♥♥

      Poista
    2. (ihmeen elävä pikku kalliomme; linnut laulaa, siili ehkä muuttanut, sammakkokin, orava juuri juoksi, kauriit maistaneet tulppaaneja.... fasaani, pöllökin, lepakot kesäöin kuulee. Ja nämä Highland Cattle ammuu koko kesän - kuulen ja näen parvekkeeltani :)

      Poista
    3. Hannele, meillä samat, paitsi ei fasaaneja, ne ovat äidin puutarhassa länsirannikolla. Täällä sen sijasta kanahaukka. Ja mustarastas lurittaa uneen...

      Poista
  14. pöllö kirsakkapuussamme ❤️ kettukin vilahtanut kalliollamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, meillä ei nyt pöllähavaintoja, mutta lumikko. Kettuja on.

      Me onnekkaat, Heinekenin vauvat, elämme nyt paratiisiunelmaamme♥♥

      Poista
  15. Kivat lasit, Leena! Sopivat sinulle.
    Kun minä hankin ekat lukulasit, niin toin kotiin useammat sovitettavaksi ja U pelleili kuvaamalla minua videolle valitsemisemisen helpottamiseksi. Sama bikinien kanssa. :D Molemmista otin kuitenkin ne, mitkä ensimmäiseksi olivat vetäneet puoleensa.

    Luulen, että saan äitienpäivälahjaksi Jenni Haukion toimittaman runokirjan.

    Hyvää äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos!

      Oi, olisinpa minäkin saanut niin perusteellisesti valita laseja. Tämä kuva on kameralla otettu enkä ehtinyt miettiä kuin laseja:) Minä otan aina sen, jota kokeilen ekaksi. Voisiko sanoa, että jos mieli on eri, sen muuttaa sitten joku muu, mutta harvoin, jos koskaan näin käy. Haussa minulla nyt unelmauimapuku ja taisinkin sen löytää, mutta en Jyväskylästä. Uimme matkaa ja tänä kesänä viime suvenkin edestä, kun en päässyt veteen ollenkaan.

      Hieno lahja takuulla. Minä halusin ja sain tänään 11. kartiovalkokuusen! Olen aika eudforiassa, sillä ne näyttävät niin hyviltä.

      Uskon, että sinua kiinnostaa kirja, jonka tuon blogiini su-ti, en vielä viedä tarkkaa päivä. On luettu, mutta ei vielä kirjoitettu, enkä halua sitä tähän äitienpäivän alle, kun siinä käsitellään s-sairautta, mutta ei surkutellen, vaan miten se vaikuttaa ihmisiin siinä ja sen ympärillä ja koska kirja on fiktiivinen, niin myös mitä voi paljastua. En saa mitään toimeksi blogissa, sillä asun puutarhassa. Olen lupaillut jo ensi kesälle yhtä sun toista...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista