maanantai 19. kesäkuuta 2017

Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä


Se tapahtui myöhemmin, ehkä syksyllä tai viimeistään talvella 1970; jälkeenpäin näen nämä kuukaudet yhtenä sumppuna, väistämättä, koska tapaamisemme olivat kerrasta toiseen niin samanlaisia. Mutta eräs muistikuva on jäänyt mieleeni: makaan hereillä myöhään yöllä tai aikaisin aamulla, kun olemme rakastelleet itsemme läkähdyksiin, Carlan pää lepää tukevasti käsivarrellani, pulut ja lepakot hyrisevät hiljaa seinän toisella puolella, ikkunan takana sataa lunta, Carla nukkuu uupuneena ja turvassa, kielenkärki suupielessään, ja ensimmäistä kertaa minut valtaa...tyhjyys?

Håkan Nesserin trilleri Taivas Lontoon yllä (Himmel över London, Tammi 2017, suomennos Aleksi Milonoff) tarjoaa meille kiinnostavan tähystyspaikan kuolemansairaan Leonard Vermin sieluun sekä perhe-elämään. Leonard itse tietää kuolevansa tasan kahden viikon kuluttua, mutta sitä eivät tiedä muut. Ei etenkään vaimo Maud, joka haluaa vielä kannatella rakkauden haperaa kulissia pariskunnan yllä, kun Vermin on jo valmis paljastamaan kaikki kortit. Sitä varten hänen on kuitenkin päästävä nuoruutensa Lontooseen, varattava ravintolapöytä kuudelle muodollisena syynä hänen 70-vuotisjuhlansa. Samanaikaisesti Lontoota piinaa sarjamurhaaja, joka jättää murhatulle kuolinhetkeen pysähtyneen kellon ranteeseen. Tapausta kutsutaan mediassa nimellä The Watch Killer. Ja kaiken yllä lepää Lontoon puuronvärinen taivas.

Luettuani yli viisisataasivuisen dekkarin, tajusin olevani kykenemätön vastaamaan edes kustantajan kirjan takakanteen esittämään kysymykseen: ”Entä miten Lontoota piinaava sarjamurhaaja liittyy kuvioon?” Materiaali on taidokas, mutta hyvin monimutkainen juonikuvio, jossa vähemmällä olisi ylletty niihin Nesserin laatudekkareihin, joista olen lukenut kaikki suomennetut. Tai olisi ylitetty jopa parhaimmat niistä, sillä Leonardin perheen asetelmat ovat psykologista herkkua: Rakkaudeton pari, tytär, jolla on pahoja pakkoneurooseja sekä kammottava salaisuus menneisyydessä sekä poika, joka on mistään piittaamaton, Leonardin jättimäistä omaisuutta kärkkyvä juoppo.

Ihan huippua on myös tarinan eteneminen yhden kirjan henkilön kirjoittamana: Hänen varassaan on siis tapahtuminen ja hänellä on tietty myös vakaa aikomus ohjailla tulevan kirjansa kulkua eli muut ovat kuin marionettinukkeja miehelle, joka ei ollut koskaan ollut naisen kanssa, jolla ei ollut lapsia, jonka poissaoloa tuskin kukaan edes huomaa yhtä vähän kuin läsnäoloa, miehelle, joka on päättänyt jättää jälkeensä vain romaanin.

...fiktiiviset hahmot ovat joka tapauksessa lunastaneet lippunsa ja nousseet junaan, tai vaikka lauttaan, ihan alkumatkasta, ja jokaisella heistä on oikeus päästä määränpäähänsä ja jäädä siellä kyydistä. Vastarannalla, päätepysäkillä tai missä tahansa; viimeisessä luvussa heidän pitää saada kerätä kamppeensa ja poistua, olisi väärin jättää heidät johonkin välitilaan roikkumaan.

Minun on tehtävä myös päätöksiä omasta roolistani teoksessa, mutta en silti usko, että mikään voisi mennä pahasti mönkään. Ei ainakaan mikään iso asia.

Näin kirjoittaa Lars Gustav Selén hämäten sekä lukijoita että itseään: Hän on mitä suurimmassa määrin osallinen kirjassaan ja tietenkin kirjan hahmot ovat fiktiivisiä, koska olemme tarussa Lontoon taivaan alla.

Kolmekymmentäkuusi vuotta sitten Leonard Vermin on ollut Lontoossa hyvin puuhakas ja kirjasta selviää, että hän on kuulunut muutaman muun kanssa Sturm und Drang lehden toimitukseen. Tässä vaiheessa kuvioon tulevat Prahan kevät ja väistämättä olemme kohta Tšekkoslovakiassa. Eräs nainen vaeltaa rautaesiripun väliä usein Lontooseen. Carla. Nainen, jota ei nähdä Leonardin juhlapöydässä. Sen sijaan Yhdysvalloista juhlaan on kutsuttu Milos Skrupka, joka on käynyt synnyinmaassaan Tšekkoslovakiassa vain kerran viettäen perheensä kanssa kymmenen päivää Prahassa ja Bratislavassa. Mitä ihmettä tämä mies tekee rikkaan Leonard Verminin juhlissa?

Nyt tulee se vaihe, jossa Lars Gustav jättää osan lukijoistaan välitilaan roikkumaan, sillä Carla, joka tuo kirjaan rakkautta, tuo myös agenttitarinaa. Tässä kirjassa on niin paljon runsautta, että se ei kaipaa monimutkaista agenttijuonta, jossa lukija yrittää pysyä kärryillä kuka teki ja mitä joskus kolmekymmentäkuusi vuotta sitten kylmän sodan aikana. Vähemmän olisi nyt ollut enemmän! Hellä tukistus Håkanille...

Kävimme Tšekkoslovakiassa myös kirjassa Yksinäiset (De ensamma), mutta vaikka siinäkin oli politiikkaa ja runsaasti kolmen pariskunnan ihmissuhdekuvioita, lukija selvisi kissa ja hiiri –leikissä paljon helpommin kuin tässä uusimmassa. Kirjoitin muuten Yksinäiset blogiini operaationi jälkeen 1.8.2016 kipulääkkeiden voimalla, mutta luin viime suvena kaikki Barbarotti- ja Van Veeteren –dekkarit. Niistä tuli minulle silta yli synkän virran.

Håkanille iso kiitos siitä, että Taivas Lontoon yllä pitää psykologisen linjansa eikä putoa mässäilemään julmuuksilla eikä poliisioperatiivisilla toimilla. Ja kuten vaikka kirjassa Carmine Streetin sokeat (Maskarna på Carmine Street), ripaus magiaa maustaa Nesserin uusintakin teosta, joten voimme hyvällä syyllä pohtia: Vakoilujuttu, rakkausjuttu vai jotain aivan muuta?


Leijaileva lumi, rauhalliset pulut ja lepakot, Carlan pää käsivarrellani ja hänen raskas unensa. Kaksi ketä tahansa ihmistä, eikö hän kerran sanonut niin? Ehkä tämä virus oli lopulta pelkkää kuvitelmaa? Miksi alati valppaissa aivoissamme muhii tällaisia kysymyksiä? Mitä hyötyä niistä on? Miksemme voisi vain tyytyä olemaan keitä tahansa?

*****

8 kommenttia:

  1. Tämä ei liene parhain mahdollinen teos saumaan, jossa pienoinen lukujumi vallitsee? Ehkä luen väliin muutaman nopean, annan tämän kypsyä rauhassa kunnes tulee oikea hetki. Sillä sellainen varmasti tulee, onhan kyseessä Nesser!

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tämä ei ole lukujumiin eikä oikein kiireeseenkään. Kaipaa aikaa, sitten palkitsee.Nimenomaan: Onhan kyseessä Nesser!

      <3<3<3

      Poista
  2. Ooh,kuulostaapa jännältä kertomukselta!

    VastaaPoista
  3. Voi, Nesser on kyllä yksi parhaista tällä saralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V., hän on. Ja miten löysit hänet vasta Carmine Streetin luettuani.

      <3

      Poista
  4. No tästä saan lisää kesälukemista =) Vaikuttaa mehevältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, juuri niin. Luithan myös sen Carmine Streetin sokeat...Nesser on sitä aina...mehevä, charmantti, henkisesti tukeva, empaattinen....

      Poista