keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Magnoliaa, ne uudet silmälasit ja yksi kesäkuun hetki kaksi vuotta sitten...


Yrittänyttä ei laiteta on minun mottoni magnoliakuumeen kanssa. Viime suvena kauhean kylmän ja lumettoman talven jälkeen ei yhtään kukkaa, sitä edellisenä suvena useampia kukkia ja nyt ensin yksi pieni ja sitten tämä komeampi. Osaan olla kiitollinen, sillä tarhamagnolia Lenonard Messel,on herkkä herra, jolla ei pitäisi olla jaksamista elää täällä vyöhykkeellä IV. Onneksi keksin laittaa lumien sulettua jänisverkon ympärille kaksinkertaisen hallaharson tuulensuojaksi. Sitä sitten päivisin laskin alas, jos keli oli hyvä ja iltaisin vetelin suojaksi. Tämä yksikin kukka on nyt kaunis kukkiessaan lemmikkimeressä.


Kaksi vuotta sitten olin huoleton nainen, joka istui lemmikeissä hoitokoiruuden kanssa. Nyt on sen jälkeen tapahtunut paljon enkä ole enää ikinä sama kuin olin vielä kaksi vuotta sitten. Joku tajuton osa luottamuksestani elämään on kadonnut. Olen lentänyt koko ikäni, noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät lähde asemalta mihinkään. Nyt uneksin monenlaisesta, mutta mieleni majakat vilkuttavat hätävalojaan...


Olen sukeltanut sataa puutarhailuun ja siksikin kirjaa tulee harvemmin. Se on tämä alkusuvi sellaista menoa, että jos luettelisin mitä tänäänkin on tehty, ette uskoisi ja laiskahan töitään luettelee:)


Noudin kuitenkin silmälasini ja en näytä yhtään minulta, koska tulin suoraan kampaajalta, jolloin hiukseni ovat aina kuin lyhyet, vaikka ne eivät ole sitä muuta kuin vähän sivuilta eli revitty puolipitkä on edelleen ja pysyy. Tämä kuva piti olla vain itselle, mutta menköön nyt. Toivottavasti saan tänä vuonna otettua vielä kuvan, jossa olen mahtunut johonkin ihanista kotelomekoistani...By the way: Löysin Annasta nro 19 unelmauikkarini


ja kun soitin lehdessä annettuun numeroon sain tiedot, missä sitä voisi olla. Eipä ollut, ei. Nyt eräs tasokas kivijalkaputiikki yrittää saada tätä unelmauikkaria minulle, mutta viimeinen viesti oli, että se on myyty loppuun jossain...maailmalla ja nyt sitten vain odotellaan.Tämä on toinen kerta, kun minulle tapahtuu näin Annan uikkarijutun kanssa, edellinen tapahtui noin viisi vuotta sitten, mutta silloin sentään sitä uimapukua löytyi Suomesta. Sekin oli kietaisumallinen, mikä on vartalolle armollinen imarteleva aina, se oli punainen ja olisi kaunis vieläkin, mutta runsas käyttö ja...Haluan tänä suvena uida viime suvenkin edestä!!!


Kun vihdoin päästiin takaisin kotisaarelle, oli niin kuuma, että hellemekko päällä ryntäsin istuttamaan, lannoittaamaan, kitkemään ja...

Menen nyt makkariin, jossa on magnoliatapetti ja sujahdan magnolialakanoihin kera kirjan, jonka ehkä ehdin tarjoilla teille vasta ensi viikolla. Uneksitaan magnoliaunelmia

Love
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

43 kommenttia:

  1. Hih, vilahtaakohan kirjassakin magnolia ;-)
    Aivan ihana kukka, ja tuohan on saavutus tällaisena keväänä! Kävin perjantaina Ruissalon kasvitieteellisessä, enkä ole ikinä nähnyt niin surkeaa kukintaa kuin nyt. Mangoliarassukat olivat vallan ottaneet nokkiinsa, kukat olivat käppyröitä suurimmaksi osaksi. Mutta paljon muuta kaunista nähtävää oli onneksi.
    Kivat uudet pokat, mukavia puutarhapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, valitettavasti ei...rankka aihe.

      Juu, mutta otan ilolla vastaan kaikki kikat, millä saisin sen oikeasti kasvamaan ja tuottamaan enemmän kukkia:)

      Kevät oli rankan kylmä, yöt jäätäviä.

      Kiitos ja kiitos samoin sinulle!<3

      Poista
  2. Ihana magnolia! Fantastinen! Tuollaisen kun saisi.. Hyvä kuva sinusta. Kivat pokat! Puutarhailoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, eikö! No, sinulla on suojainen puutarha, joten tämä voisi hyvinkin menestyä. Kiitos ja kiitos samoin!<3

      Poista
  3. Sivuutan puutarhaosion, en ole viherpeukalo, ihailen kauniita kukkia kyllä muuten. Uudet lasit ovat kauniit, hyvä valinta!
    Kelpaisi tuo uikkari minullekin. Kauan sitten oli Anna-lehdessä talven takeista, kekkasin sieltä haluamani ja soitin kysyäkseni, mistä saa ostaa. "Se on vientimallistoa, ei myydä Suomessa". Mitä järkeä laittaa kuva jostain, mitä ei ole tarjolla? Toisen kerran soitin esitteessä annettuun numeroon laukusta, josta olin kiinnostunut. Vastaava henkilö ei ehtinyt puhua, hänellä oli kiire jonnekin, pyysi soittamaan myöhemmin. Enpä soittanut ja siitä lähien olen hankkinut tarvitsemani sieltä, mistä ne heti/helpolla saan ja suhtautumaan erittäin varauksellisesti mainoksiin ja tarjouslehtisiin. Toivottavasti saat uimapukusi ja eläköön kivijalkaliikkeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, kiitos!

      Just niin sopiva, kaikki kohdillaan ja sitten sitä ei saakaan. Minäkin aina katson ne talven takit Annasta:) No, olin kyllä myös Annaan yhteydessä tästä asiasta eli vähän harmitti, kun mainostetaan sellaista, mitä ei edes maassa myydä eikä ehkä saa edes tilaamalla. Minä odotan eli katsotaan saanko ilmoituksen uikkarista vai en. Niitä voidaan laittaa senkin takia, että saadaan myyvemmät sivut. Minulla taas on se, että vaikka en ole kovastikaan trendi-ihminen, ostan harvoin, mutta haluan silloin laadukasta ja mieleistä, niin Anna on se, josta seuraan just uikkarit, kevät- ja talvitaki etc.Ja olen työlääntynyt juoksemaan liikkeissä. Se mikä ennen oli hupia, ei ole sitä enää. Jos tuo kivijalkaliike tuon uikkarin nyt minulle toimittaa, alan käydä siellä useamminkin.

      <3

      Poista
  4. Magnolia on kyllä kaunis. Toivottavasti se vielä kukkii sinulle runsaasti. Pihatyöt tosiaan vievät mennessään ja hyvä niin. Hyötyliikuntaa niin ruumiille kuin mielellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, se on niin kaunis ja ruhtinaallinen. Helposti tyydyn vähemmän koreisiin, mutta magnolia on laittanut minut ihan polvilleen. Olin eilen kuin jostain myllystä tullu ja kuitenkin kello oli taas yli puolen yön ennen kuin lamppu sammui. Tänään nyt sitten onneksi vain kasteluita, sillä sadetta ei näköpiirissä ja eilen lisää uusia istutuksia. Ja sen tuntee kropassaan:)

      <3

      Poista
    2. PS. Puutarhailu on maailman parasta terapiaa, sillä puutarahtöissä unohdan kokonaan s-sanan.

      Poista
  5. Magnolia on ihana kukka, niin ihana että melkein pakahtuu ja sen yhdenkin kukan vuoksi on valmis tekemään melkein mitä vain. Oma 'Vanha Rouva' ei ollut innostunut vielä kukkimaan, mutta ehkä joskus. Huhtikuisella Tukholman/Zetasin reissulla hurmaannuin sydämeni pohjasta valtoimenaan kukkiviin magnolioihin, jopa keltaisiin!

    Ihanat uikkarit, harmi ettet niitä ainakaan vielä ole saanut. Ihanaa, että on kesä, ihanaa että aurinko paistaa! Tosi nätit pokat Sinulla :D vähän tutun omaiset :D :D :D

    Huumaavia puutarhahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, se on just niin pakahduttava! Olen just niin tehnyt eli nyt menossa kukka kakkonen:) Tämä on katsos sellaista ei suomalaista lajiketta eli ostin puolivahingossa satsista, joka oli tullut Keski-Euroopasta ja siellähän minä juuri niitä suurikukkaisia magnolioita olen kuvannut. Minulla on niin paljon keväällä keltaista ja suvellakin vielä päivänliljat ja kullerot, että magnolian haluan valkoisena tai vaaleanpunaisena, mutta se on ihan makuasia.

      Ehkä saan ne sitten joskus syyskuussa... :( Ihana suvi ja taas lähdössä pihalle. Kiitos <3 Ai sulla on samat. Tämä on kuin aikamatka, sillä mun ekat lukulasit teininä olivat vähän tällaiset. Siis mun lasit ovat näyttöpääte&lukulasit.

      Kiitos samoin!

      Poista
  6. Magnolia kiittää hellästä peittelystä. Yksikin kukka tuo suuren ilon. Alkukesän lemmikkimeret ovat suloisia, toivottavasti pääset pulahtamaan haaveittesi uimapuvussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, en peitä talveksi, mutta ympärillä on leveä jänisverkko. Heti kun lumet sulivat, mutta kylmät jatkuivat, kiedoin verkon ympärille tuplana hallaharsoa ja kiinnitin muutamalla hakaneulalla. Nostin ja laskin sitä säiden mukaan eli onhan minulla vähän tarkoitus myös saada Messeliä karaistumaan. Jos sen verkon ympärillä olisi päälläkin kaksinkertianen harso, lumisade painaisi sen alas kasvin päälle ja on toisaalta tarve, että kasvi saa ne satunnaiset yösateet, joita tosin hyvin vähän on tänä keväänä saatu.

      Lemmikit senkun lisääntyvät eli siinä ovat kuin kiitolliset scillat. Voin joutua pulahtelemaan vanhassa ja kuluneessa turkoosissani, mutta hällä väliä, kun pääsen uimaan. Meillä on valittava tällä saarella kymmeniä uimapaikkoja eli olisi aivan eri, jos tulossa olisi Yyteri -heinäkuu, mutta me aiomme liimatua heinä-elokuuksi saarellemme. Yksi reissu vielä ja sitten onkin jo juhannusvikko ja nuoret koirineen täällä.

      Mukavia tunnelmia!<3

      Poista
  7. Ihana magnolia! Se palkitsee sinut hellästä hoidosta kukkimalla kauniisti. Lemmikkien meri magnolian taustalla vain korostaa kukan kauneutta.
    Kaunis uimapuku. Lehtien jutut tehdään usein jo niin aikaisin, ettei ihmekään, jos tuotteet on ajat sitten myyty loppuun lehden ilmestyessä. Harmillista sinänsä, sillä tarkoitushan on kuitenkin edesauttaa tuotteiden myyntiä. Toivottavasti löydät ainakin yhtä kauniin uimapuvun, jollet ihan samanlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, magnolia ottaa yleisönsä! Lemmikkien sini vaaleanpunaisen kanssa on herkullista.

      No eikö vain, mutta kun sen saisin. No, tätä ei ehkä ollut Suomeen tullutkaan, vaan se on siinä muuten vain. Jossain muualla myyty loppuun: minä olin ajoissa liikkeellä. Ei kelpaa nyt tämän korvike:)

      <3

      Poista
  8. Kaunis magnolia, hienoa että hän suvaitsee teillä elellä. Mukavaa puutarhailua, nyt kelpaa ahkeroida.
    Ps. Lasit sopii sulle oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, on se, vaikkakin pieni. Jos vaikka joka toinen vuosi kukkisi...:) Kiitos samoin: On tämä ihanaa!

      Kiitos<3

      Poista
  9. meiän magnoliot kukkineet hienosti kalliollamme

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, teille on edullisempi kasvillisuusvyöhyke.

      <3

      Poista
  10. Ihana, kaunis, herkkä magnolia! <3

    Hyvät lasit olet löytänyt - sopivat sinulle! Minunkin pitäisi etsiä itselleni uudet.. En vain millään ole jaksanut lähteä lasikaupoille sovittelemaan. Nyt tosin bongasin lehdestä ihan kivan näköiset ja sen tyyliset, joita olin ajatellut, toivottavasti passaisivat.

    Ja tuo uikkari on täy-del-li-nen!! Toivottavasti löytyy!

    Mukavaa viikonloppua sinne. Minäkin vihdoin saan vähän vapaamman viikonlopun ilman sen suurempia ohjelmia, tulee tarpeeseen. Nautitaan ja rentoudutaan. <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, täysin samaa mieltä!<3

      Kiitos! Onneksi kuitenin vain näyttäpääte&lukulasit:) Ostin ihan muutama vuosi sitten uudet, mutta niissä oli joku virhe ja liike ei myöntänyt. Oma silmälääkärini näkin sen laseistani heti, mutta sitten oli jo aikaa kulunut. Vaan erään silmälasiliikkeen ovea en enää aukaise.

      Nämä olivat ekat, jotka sovitin eli toiset ovat näin helppoja:)

      Uikkari on sairaan täydellinen! En voi muuta kuin odottaa...

      Kiitos samoin<3 Meillä on vielä aika vauhdikasta, joten kaipaan heinäkuuta ja 'vain olemista'. Tehdään just niin<3

      Poista
  11. Ihana uikkari,voihan harmi ettei sitä enään löytynyt. Lasit sopivat sinulle,joudutko pitämään noita koko ajan vai vain joskus?
    Halit&hyvää viikonloppua Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kun sitä ei ole tiettävästi edes Suomessa ollut myynnissä, vaikka se oli kotimaisessa naistenlehdessä jutussa, joka kertoi suven uikkareista. Se on myynyt jossain liian hyvin ja nyt olen sen armoilla, että tehdäänkö sitä lisää. En ole saanut tietää, onko espnajalainen vai mistä...

      Vain lukiessa ja näyttöpäätteellä. Minuahan huijattiin niissä edellisissä, joten ikinä en erään liikkeen ovea enää aukaise. Syyttivät minua linssin virheestä, mutta silmälääkärini näki, että se oli hiontavirhe linssin sisällä.

      Kiitos samoin sinulle Jael!<3

      Poista
  12. Ihana magnolian kukka, vaikka ainoa olisikin. Hyvä, että kasvi selvisi viime talvesta. Onneksi sinulla on lisäkukkia seinällä ja muita lajeja puutarhassa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tämä on nyt ainoa, se eka kukka kai sai vielä kylmää. Se on ihme ja arvostan! Juu, pitkin seiniä kiipeää köynnöksiä ja kasveja on yltäkyllin, mutta aina vain löytyy joka vuosi jotain uutta ihanuutta ♥

      Poista
  13. Tuo uikkari on ihana ja voisi sopia, jos nyt mulle mikään uikkari sopii ylipäänsä eli siis huom. saattaisi sopia myös omalle vartalotyypille eli omenalle. Lasit on lyömättömän tyylikkäät. Muiskuja Leena viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, tuo olisi ihan sunkin juttu! Vartaloa imarteleva malli...myös omenaa, josta olen aivan varma, että se on geeneissä, kun lihavia ei suvussa ole, mutta kylläkin omenoita.

      Ne näyttää nyt just vielä paremmilta, kun hiukset ovat luonnolliset eli föönäykset poissa:) Kiitos<3 Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  14. Miten hyvin sopii sinulle nuo lasit! ♥

    Ja voi näitä vuosia, miten kahden kesän väliin mahtuu niin paljon. ♥ Lemmikit jaksavat silti kukkia - ja tänä kesänä voit nauttia uimisesta. Ihana tuo uikkarikin, mutta harmillista kyllä, että lehdessä oli sellainen malli, jota ei sitten saa. Harhaanjohtavaa markkinointia.

    Ihanaa, että on viikonloppu. ♥ sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos! ♥ Olen aika tyytyväinen ja nyt enemmän sinut näiden kanssa kuin tuossa kuvassa. Outo tunne nähdä lukea, sanoo kirjabloggaaja:)

      Mieti sitä... ♥ Lemmikkit kukkivat hulluina, nyt tulossa minireissu ja sen jälkeen nuoret koirineen jo ke alkaen meille juhannusta viettämään. Kaipaan uimista ja sukeltelua ja se lähestyy.Ei ole kiva, kun mainostetaan, että olisi kuin saatavilla,mutta ei olekaan. Tästä on kyllä viestitty jo Anna-lehdenkin kanssa. Sitähän se on ja tulee paha mieli, kun löytää just mieluisan.

      Älä muuta virka ja tuli kirja, jota olen odottanut ja odottanut. Kiitos samoin ♥ sinne!

      Poista
  15. Voi, uskaltaisinkohan kokeilla meillekin. Jos vaikka poikkeaisin tavoistani ja suojaisin talvella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, tee se! Minusta yksi näin ihanan hullu haaste pitää olla:) Senhän voi kokosuojatakin, minulla vain osasuojaus, mutta nyt olen kyllä lisännyt tuon kevättalven tuulensuojan, jota on niin helppo nostaa ja laskea säiden mukaan. Oli kylmä kevät ja hyytävät yöt, silloin nostin aina sen kaksinkertaisen hallaharsosuojan jäniseverkkoa pitkin ylös, päivisin, jos ei kylmää tuulta, annoin karaistua ja tottua keleihin. Suosittelen!

      <3

      Poista
  16. Oi, mikä ihanuus onkaan tuo magnolia! Yksikin kukka jo palkitsee :) Huomenna (tai siis tänään) yritän kuvata omat lemmikkimereni - tai edes jonkin niistä.

    Lasit sopivat sinulle huippuhyvin. Minäkään en koskaan tunne itseäni kampaajan jäljiltä, mutta se johtuu vain siitä, että tukka on liian hyvin ...

    Tuo ois myös minulle just se unelmauikkari ...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, se on, se on. Yksikin kukka, koska se on suuri. Ensimmäinen oli pieni kai kylmien öiden takia. Meilläkin on lemmikkien merta niin, että ihan huimaa. Juhannusviikolla tätä ei enää ole, mutta sitten on muuta.

      Kiitos<3 Just niin eli tukka on liian hyvin. Minä pidän siitä, että se on luonnollinen ja vähän villi.

      Kunpa vain saisimme sitä! Asiakkaita olisi, mutta ei ole tavaraa....

      <3

      Poista
  17. Leena, löysin tuon uimapuvun.
    Se löytyi ensin irlantilaisesta tavaratalosta (tein hieman salapoliisityötä;D)
    http://www.arnotts.ie/fantasie-agra-swimsuit-multicolour/442272/100400

    Sitten menin valmistajan, Fantasien, nettisivuille
    http://www.fantasie.com/swimwear/agra/hs2017/twist_front_tankini.aspx?colour=multi

    Etsin missä myydään, ja Suomesta löytyi kauppa jossa myydään Fantasien tuotteita, tosin ei tuota mallia,mutta ehkä heiltä voisi kysäistä?
    https://www.lumingerie.fi/tankinit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, olet kyllä ihan super!

      Minäkin löysin kaupan, jossa on Fantasien tuotteita, mutta ei just tätä Agraa. Siitä se kiikastaa. Ja kaiken huipuksi kuppikoko ei riitä, vaan jos jyväskyläläinen kivijalkaputiikki saa sitä pukua, omistaja lupasi ottaa muutamia kokoja, joista voin sovittaa.

      Kiitos salapoliisityöstä<3 Kohta epätoivoisena joudun tilaaman sen itse, mutta en halua joutua kahden tyyriin uimapuvun loukkuun eli siksi odotan sitä Jyväskylän kauppiaan vastausta. Ensi viikolla paussilla, joten en ehdi taaskaan mitään...

      (Suomi on kuin pommin jäljiltä: Kuulithan persujen puheenjohtajavalinnasta. Valituksi tuli mies, jota mm. massamurhaaja Breiviik ihaili...Koska emme muista historiaamme, olemme pakotetut sitä toistamaan.)

      <3

      Poista
  18. Leena:) Toivottavasti löytyy tuo uimapuku,se on niin nätti.
    Ihan kamalaa se Halla-Ahon ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, samaa toivotaan täällä ja se on kaunis.

      Älä muuta sano...Tartun kirjaan unohtaakseni.

      ♥♥

      Poista
  19. Aivan ihanat lasit! Postauksesi tuovat lempeitä tuulia tähän hulluun maailmaan. Luetaan, se on parasta pakoa todellisuudesta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tuo kuva ei ole paras mahdollinen:) Kiitos<3 Nyt vasta hullua onkin eli ihan ahdistaa...Juuri niin: Kaksi keinoa, joilla kehtaa kertoa olevansa poissa, miten pääsee pois: Lukeminen ja reissaaminen. No juu, säädyllinen keino on kyllä puutarhailukin, mutta nyt tuli siihenkin pikkupaussi.

      <3

      Poista
  20. <3
    On ihan ymmärrettävää, joskaan ei mukavaa, että mielesi majakat vilkuttavat vielä hätävalojaan. Ehkä tämä kesä, hyvä ja huoleton kesä! tekee tehtävänsä ja auttaa luottamuksen palautumisessa tai edes luottamuksen vähittäisessä parantumisessa.

    Mangolia on hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, no muistat varmaan, että en ole vapaa s-sanasta R:n läheisen takia, joten se on läsnä paitsi lukiessa, puutarhassa ja reissussa ellei kaikki pakokeinoja maailmasta mainita. Hirveän kiireinen kesä, vaikka minä en ole suunnitellut mitään. Päätimme, että heinäkuussa liimaudumme tänne ja köksimme kahdestaan: uimista, sukeltelua, mansikoita, mustikoita, unelmia...Sehän siinä casessa meni: Luottamus!!!

      Magnolia on kuin joku kielletty uni, jota ilman et voi olla...

      <3

      Poista