torstai 7. syyskuuta 2017

Nyt on aika...

Nyt on aika

tuntea puutarhassa kypsyvien hedelmien kutsu

syöttää pihan siilit vahvaan kuntoon, että ne selviävät talvihorroksestaan hyvin

jättää puutarhan takakulmaan kasoja risuista ja syksyn lehdistä, joihin siilit saavat kuivan talvipesän

hipelöidä kaikkia ihania villalankoja


hyvästellä suvi kauniisti

kerätä talteen kukkien siemeniä

ostaa lisää jänisverkkoja, sillä niitä ei ikinä voi olla liikaa


lähteä puolukkaan, sillä omatekemää puolukkasurvosta ei voita mikään

ostaa callunat/kanervat, jotka sesonkikukkien tapaan loppuvat ennen kuin 'nyt on aika'

kitkeä kukkapenkit, mikä työ keväällä kiittää

istuttaa sipulikukkia kevään riemuksi

istuttaa mitä tahansa, sillä syyskuu on loistavaa istutusaikaa


valmistaa helppoa, herkullista, kanelista ja vaniljaista omenasosetta


valmistaa omenapiirakkaa, jonka kanssa tarjotaan vaniljakastiketta, vaniljajäätelöä tai nautitaan silleen


lukea yhdessä perheen kanssa tai vaikka yksin iki-ihana Malinka kuuntytär


lukea Ray Conollyn Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977


lukea elämäkertoja


Nyt on aika

sytyttää vihoviimeisetkin sisäledit

ostaa viininpunainen neule ja/tai viininpunaiset kengät


antautua pikkusisustuksille


Nyt on aika

olla kiitollinen

nauttia kallionauhusten vahvasta keltaisesta

hengittää syvään syksyä

herätä aamuisin hitaasti

kuunnella itseä

ottaa pieni breikki...

syysterveisin
Leena Lumi

Still Loving You

tilhikuva Pekka Mäkinen


Nyt on aika

valmistaa äidille&co tätä herkullista lohilaatikkoa

24 kommenttia:

  1. Ihania eri vaihtoehtoja...jokaiselle jotakin <3
    Täällä etelässä kanervat tulevat myöhään kauppoihin, sillä kesäkukat kukkivat vielä kauniisti ruukuissa, varsinkin pelargoniat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos<3

      Niin täälläkin kukkivat kesäkukat parhaimmin nyt, mutta silti joka vuosi sama juttu. Syyskrysanteemeja myytiin jo heinäkuussa ja nyt täyttä päätä talvikukkia. Olen joskus saanut vain sisällä kuivuneita raaskuja, kun olen jättänyt viime tinkaan.

      Minullakin sisääntulossa kukkii jättimäinen pelakuu rapuilla, jo monet talvet kellarissa hyvin talvehtinut.

      <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. (tajusin sisäledit - jännä sana - odota kun kaikki kukkii keväällä paratiisissamme, en ole ottanutkaan kuvaa siltä nurkalta)

      Poista
    2. Hyvä sinä! No, sanoin näin antaakseni ymmärtää, että emme sentään vielä ripustaneet puihin ja pensaisiin:)

      Kyllä oli huomattava ero naapuriin...Täällä myös muutamalla noin: Ihan kylmää. Puutarhan pitää olla seikkailu ja salaisia siimeksiä kuin huoneita. Nyt kiirehdittävä...R. lähtee muuten ilman minua:)

      Poista
  3. Täydelliset syys pesiytymisriitit <3 Rakastan tiettyä koteloitumista, jota syksyllä pääsee harjoittamaan. Ihanaa viikonloppua Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos<3 Minä samoin. Kiitos samoin sinulle Tiia<3

      Poista
  4. Olipas taas kaunis postaus!

    Ihanaa syyskuun jatkoa sinulle, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos.

      Kiitos samoin sinulle!

      Sydän!

      Poista
  5. Kesä on ihana, mutta aivan yhtä ihanaa on rauhoittua kesän jälkeen johonkin lämpimään nurkkaan ja vaihteeksi nauttia pimenevistä illoista. Minä niin rakastan Suomen neljää vuoden aikaa ja sesonkiajattelua ylipäänsä - on mieltä kutkuttavaa, kun on aina jotain mitä odottaa ja fiilistellä. :) <3 Mukavia alkusyysiltoja teille! <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, hämärän hyssyt ovat likellä. Julma maa, jossa ei olisi neljää vuodenaikaa. Kohta fiilistellään joulua:)

      Kiitos samoin!

      Sydän!

      Poista
  6. Kaunista syksyistä viikonloppua Leena:) Tuo hauva on ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos samoin! Kummikoiruus siinä. Hän on ammatiltaan homekoira, muuten lutulutu ja pusipusi. Luna<3

      Poista
  7. Kivasti monenlaisia juttuja. Syksy on ihanaa aikaa. :) /Tiia

    VastaaPoista
  8. Ihana tilhikuva! Kunpa minäkin löytäisin sen syksyn taian, jota tämä postaus viestitti. Jotenkin vaan ahdistaa tieto siitä, että edessä on taas niin pitkä kylmä ja pimeä jakso. :( Ehkä, jos kesä olisi ollut lämpimämpi ja aurinkoiseni, olisi mieleni ja kehoni helpompi taipua syksylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIa, kiitos<3 Mieti marraskuuta, kuin salarakas, jonka syliin käpertyä ja unohtaa kaikki ulkopuolinen. Saa luvan alkaa haaveilla joulusta. Minusta kesä oli suurenmoinen, puutarhakin voi rehevämmin kuin ikinä eli meillä on satanut tosi paljon. Huomenna vielä istutamme yhden puun ja pari pensasta.

      PS- Marraskuu on se mun salarakas, entinen inhokkini:) Katso ruskaa ja ihmettele.

      <3

      Poista
  9. Ihana ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  10. Syksy on ihmisen parasta aikaa. Sellainen kotoisin aika kaikista. Hyvä meille, jotka viihdymme kotona ja keittiössä:). Tänään pitäisi leipoa jotakin hyvää. Koti, jossa tuoksuu leivontapäivä on onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, ehdottomasti. Tänään, tänään, syttyvät sadat ledit olkkarin valkoisten verhojen takana:)Minä taidan tehdä omenapiirakkaa, rakastan niin omenoiden tuoksua ja mikä sen parempaa kuin vanilja, kaneli ja omenat.

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista