torstai 14. syyskuuta 2017

Wim's Red syyshortensia - hortensiavaihtelun kliimaksi


Kun etupihalla on yli 30 vuotta kasvanut komeita syyshortensioita, paniculata 'Grandiflora', jotka ovat nyt noin 3,5 metriä korkeita, oli vaikea löytää vastapuolelle sisääntuloa pihavalon viereen mitään vastaavaa, joka ei olisi ihan sama. Mutta hortensia sen piti olla. Ensin tuli Endless Summer, mutta se oli niin erikoinen väriltään, että pihallemme alkoi tunkea ihan outoja ihmisiä kaikkina vuorokauden aikoina. Silloin nämä uudet hortensiat eivät olleet vielä markkinoilla. Sen jälkeen istutin kuutamohortensian, joka oli niin vaatimaton, että puutarhuriystäväni ihmetteli, että 'miksi just etupihalle?' No, se siirrettiin 30 asteen helteessä pohjoispuolen japanilaiseen rinteeseen ja voi siellä hyvin. Sen jälkeen tuli mustilan hortensia, josta en niin tuossa paikassa pitänytkään ja nyt se viihtyy hyvin ison männyn juurella kaarisiltamme likellä. Sen jälkeen vanille freise, jonka oksat taas olivat aivan liian hintelät suurille kukille. Nyt se voi varsin upeasti alapuutarhassa varsin liki mustilanhortensiaa. Juttu Voihan Vanille Fraise! kertoo, miten innostunut siitä olin ja


viime vuoden syyskuun juttuni Syyshortensia Wim's Red syrjäytti  Vanille Fraisen etupihallamme, koska... , jossa selitystä tähän vaihtelunhaluun, joka ei oikein ole minua. Tai on se, ellen ole löytänyt mieleistäni.


Tässä on nyt kuva muutaman viikon takaa eli valkeat kukat ja hyvin tanakat oksat.

Nyt sitten ollaan alettu jo vähän saada sitä toista eli vaaleanpunaista väriä.

Tällaista ja


korostuu vasten syyshortesioita, jotka vielä eivät ole saaneet punaa itseensä.

Samaa.

Eiliseltä illalta tämä.


Eiliseltä tämäkin ja kuvaaaminen jatkuu, sillä tähän lupaukseen, joka on Hankkijan kuvassa on vielä matkaa:


Odotellaan ja ihmetellään, sehän on puutarhailun taikaa. Sarja siis jatkuu.

hortensiaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa



Yli syyskuun puolen välin, muttas en huomaa wimsissä suurtakaan värimuutosta. Tosin ei ole meillä ollut kylmiä öitäkään, sillä Päijänne lämmittää saartamme pitkään. Takana vasemmalla yksi vanhimmistä kartiovalkokuusistamme.



Tämäkin melkein samannäköistä kuin aloitettaessa, mutta hyvin ihanaa.


Lokakuuussa mennään jo lujaa eli on 10.10.,mutta en huomaa mitään voimakasta punaista, vain lehdet alkavat tulla ruskaan.


On satanut miltei joka päivä ja öisin on ollut vielä noin +6 astetta, jonka huomaa myös suurista hortensioista eli ei niissä ole vielä yhtään punastusta.


Wim's Red kuvattuna lokakuun viimeisenä iltana. Nyt viikon paussi ja sitten jatketaan elleivät jänikset ja kauriit....

28 kommenttia:

  1. Kauniita ovat,niissä on tosi kauniit sävyt:)

    VastaaPoista
  2. Vim's Red on ihana hortensia, kuten kyllä mielestäni kaikki muutkin hortensiat. Ihan mainoskuvan punaiseksi minun Vimsini ei ole kertaakaan muuttunut, mutta aika punaiseksi kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, voiko tuolla mainoskuva olla ihan tottakaan:) Tulen katsomaan, joko olet kuvannut hortensioita...

      <3

      Poista
  3. Kiitos leena kun nämä vanhat viestketjut päivitit ja lisäät nyt tuoreitakin kuvia meille hortensian ystäville tänne. t.multasormi perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multasormi perhe, pyrin päivittämään joka vuosi ja tämä siirtyy heti Leena Lumin puutarhaan (Leena Lumi's Flower Power), kunhan syksyn kaunein Wims on kuvattu, että saan parhaan esittelykuvaksi:) Ole hyvä<3

      Poista
  4. Hortensiat ovat selvästikin lumonneet sinut. Koska elämäsi ei ole yksitoikkoista, ei ole myöskään pihan hortensioiden elämä, aina välillä sattuu, että muutto tulee johonkin suuntaan pihamaata =D.

    Ihanaa perjantaita upeiden kukkasien keskellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, juuri niin. Hortensia on muuten usein mainittu sisustuksellisemmaksi kukaksi ikinä. Minulla näitä etupäässä ulkona, keväällä saatan innostua ostamaan ruukkuun limen hortensian. Ne kestävät yllättävän kauan. No minkään kanssa ei ole vekslattu näin paljon kuin uusien hortensialajikkeiden kanssa:)

      Kiitos samoin<3

      Poista
    2. Ai miten hyvä idea onkaan tuo lime hortensia ruukkuun. Minäpä laitan idean ylös itselleni =)

      Poista
    3. Birgitta, ja voit sitten siirtää sen partsille, kun säät sallivat. Et laita ihan paahteeseen, jolloin saat koko suven ilon ja vielä syksynkin. Ostin äidille kerran selaisen, jossa oli sekä limeä että pinkkiä samassa kukassa ja sykysyllä se oli täysin viininpunaine4n. Oli ulkona ruukussa puolivarjossa koko kesän. Ome limeni sisällä kuukausia.

      Poista
  5. Pinkki hortensia, jestas kuinka voi olla KAUNIS! ♥
    Voisin istuttaa tuollaisen meidän keittiöön, jota olen sisustanut vaaleanpunaiseksi, hehehee... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, älä muuta sano♥

      Ruukkuun, sellaisen pinkin, joita myydään äitienpäivän aikoihin. Itse ostan silloin limen ruukkuun olkkariin.

      Katso miten pinkkiä minulla on keittiössä ja nyt sitten verhotkin ovat pinkkiä, vaikka eivät näissä kuvissa vielä:http://leenalumi.blogspot.fi/2015/01/tuumailua-ja-tuunaillua.html

      Eikun ne verhot näkyvätkin tässä, jossa kokkaan: http://leenalumi.blogspot.fi/2010/07/keittioremontti.html

      Ja lisää pinkkiä tuunausta: http://leenalumi.blogspot.fi/2016/04/luvatut-tuunaukset-mainoksen-uhrina-ja.html

      <3

      Poista
  6. Hortenssiat ovat portti syksyyn! Eri sävyisten kukkapilvien peittämä puutarhasi on todella kaunis! <3

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, juuri niin! Nyt näitä on jo pohjoispuolen japanilaisessa rinteessäkin ja sillan likellä. Loistavat hämärissä illoissa kuin lyhdyt.

      Kiitos<3

      Poista
    2. Ihanaa viikonloppua myös sinulle, Kaisa Reetta<3

      Poista
  7. Hortensiat! ♥ Mietin aina, että mikä on ihaninta puutarhassa: omenan- ja kirsikakukkien aika, tulppaanit, pionit vai hortensiat. Mahdoton valita, mutta juuri nyt sydän miltei pakahtaa hortensioiden ihanuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hortensiat♥ Niissä on se ero, että hedelmäpuiden kukinta on yleensä vain pari viikkoa, kun taas hortensiat kukkivat yli kaksi kuukautta. Kevään vakea lumi, hedelmäpuiden kuinnot, satavat jo ennen kuin ehdit huomatakaan, mutta kuka voi olla huomaamatta syksyn valkeita lyhtyjä pihapiirissa hämrätyvinä iltoina. Nyt meillä on alapihalla jo vanille ja mustilanhortensia sekä keskipihan japanilaisessa rinteessä kuutamohortensia ja sitten nämä etupihan kuningattaret, joten valoa riittää. Hortensian kukat ovat upea vastaväri syyysruskalle.

      Poista
  8. komeeta, meillä vai valkoinen 'Annabelle'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, eikö vain. Näitä uusia lajikkeita on tullut nyt melkoisesti. Kyllä tuo valkoinen grandiflora kuitenkin on hortensioiden kuningatar:)

      Poista
  9. Hei leea. Kiva taas ehtiä äkkiä lukemaan hort ketjua. Kävin ostaan 3 kpl magical fire hortesioita vkloppua. Saas nähdä kuinka juurtuvat. T. Multasormi perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multasormi pehre, otin eilen uusia kuvia, mutta ei vieläkään paljoa muutosta: Päijänne ympäröi saarta siten, ettei tänne tule kylmät yöt ekana.

      Magical fire! Pitääkin googlata...

      Poista
    2. Upeita! Kuin pieniä nuotiotulia<3

      Poista
  10. Nyt oon ihan hurahtanut hortensioihin. Eilen käytiin taas kaupungissa ja mukaani tarttui 2 kpl Diamant rouge japanin hortensioita. Tänään edessä niiden istutus. Kokeilen nyt samalla kaivamiselle että samaan kuoppaan koura tulppaaneja ja krokuksia sekä taustalle ostin vuorimäntyjä jotta ne tukisivat n.10 v kuluttua hortensian painavia kaatuilevia kukkia.ja myös pallotuijat ympärille eli omat rengasmaiset istutukset siis teen näille. Vuorimänty on kyllä hiekka auringon maaperän mutta kokeilemalla sen näkee sitten. ( oli taas alennus puutarhalla).
    Mitä syyslannoitetta laitatte näille syys ja japaninhort.?t. Multasormi perhe
    Kiitos leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multasormi perhe, ihanaa hurhtamista! Ne ovat niin kauniita ja meilläkin hortensioiden juurella esikkoja, scilloja, muscareita. Tosin aivan erityisesti olen panostanut mitä istun atsaleoidne juurelle. Laitoin palloja minäkin, mutta suokukkia. Ne ovat hurmavia. Minä en laita enää muita kuin hortensioita, jotka jaksavat kannattaa kukkansa.

      Minä en ole vuosiin laittanut syyslannoitetta, sillä puutarhamme niin iso, että jostain on löystettävä. Joskus parikymmentä vuotta käytin jotain puutarhan syyslannoitetta, mutta en muista enää nimeä. Ole hyvä ja kiitos sinulle hortensiauutista<3

      Poista