keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Eero Ojanen, Sirkku Linnea: Suomalaiset taruolennot


Hurmaantuneena sukelsin taruolentojen maailmaan. Oli joitakin, joista en ollut kuullutkaan ja sitten sellaisia, joista oli etenkin lapsena saanut kuulla paljonkin. Kerroin jotain tästä lukemastani uskontotieteistä gradua tekevälle tyttärelleni ja hän olikin ihan 'kartalla.' Ystävänsä jopa tekee nyt gradua keijuista! Taruolennot ovat osa historiaamme, mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Ne eivät katoa, vaan säilyvät mukanamme jopa muodoissa, joissa emme niitä tunnista. Usein ne liittyvät johonkin sanontaan, joka kulkee sukupolvesta toiseen. Moni ei vain osaa yhdistää sanottua oikeaan taruolentoon tai jopa uskaltaa väheksyä rinnallamme eläviä näkymättömiä, joiden muoto voi olla mitä vain jättiläisestä pieneen väkeen. Ei kannattaisi, sillä osa taruolennoista on kipakkaa väkeä!

Eero Ojanen ja Sirkku Linnea ovat yhdessä tehneet houkuttavan kirjan Suomalaiset taruolennot (Minerva 2017). Kirjan teksti on filosofi Eero Ojasen, joka on laajasti perehtynyt skandinaaviseen kansanperinteeseen. Häneltä olemme saaneet lukea mm. Suomen myyttiset linnut sekä Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen. Suomalaiset taruolennot kirjan huikea kuvitus on Sirkku Linnean, joka on kuvittanut mm. lastenkirjoja, biologian oppikirjoja, Pikku Kakkosen lastenohjelmia ja Paletin postikortteja.


Kirja alkaa suurilla olennoilla, joissa kohtaamme jättiläiset, kalevanpojat, kalevantyttäret, jotunit, jatulit ja staalot. Ajattelemme jättiläiset usein miehiksi, mutta vanhin suomen kielellä säilynyt muistiinpantu jättiläistarina koskee Rovaniemen suunnalla 1700 -luvun lopulla kerrottua:

"Kalevantytär otti hevosen, kyntäjän ja auran, toi äidilleen ja kysyi: 'Mikä sittisontiainen tämä on, jonka minä löysin, äiti, maata tonkimasta?' Äiti vastasi: 'Vie se pois, piikani, meidän pitää paeta pois tältä maalta, ne tuelvat tänne asumaan.' "


Pientä väkeä puolestaan olivat keijukaiset, menninkäiset (kts. kirjan kansi), maahiset ja tontut. Olen itse niin innostunut tontuista, että meillä on saunatonttu, joulun tonttu eli ei joulupukkia ja sitten Välikatolla asuu Feetu, josta olemme tietysti velkaa Mauri Kunnaksen Suomalaiselle tonttukirjalle. Myös Ninni Nuttunen laittaa paketin jos toisenkin kuusen alle. Menninkäiset ovat asuneet ihmisten mielissä niin tarinoissa kuin lauluissa. Ne edustivat hautakumpujen väkeä, jonka kanssa oli syytä pysyä hyvissä väleissä.Kirjassa paljon jännittävää tarinaa menninkäisistä. Varmaan moni jo omasta lapsuudesta muistaa keijut keveinä, kauniina ja ystävällisinä hahmoina, sellaisina kuin L.M.Montgomery kuvaa niiden saapuvan puutarhoihin, joissa kukkivat akileijat. Todellisuudessa keijut tai keijuset liittyivät alunperin hautausmaan väkeen. Ne liikkuivat suurissa parvissa ollen kuin lumihiutaleita, tulensäikeitä tai hyönteisiä, jotka vaikkapa seurasivat ruumissaattoa. Niiden jopa väietettiin levittävän kuolemaa ja kalman hajua. Ajan myötä keijut alettiin kuitenkin nähdä aivan toisin. Monet suomalaiset keijutarinat juontavat juurensa kelttitarinoihin.


Tonttu on tullut meille lännestä eikä ole sattumaa, että tonttu sanana muistuttaa tonttia. Tarina on kiehtova ja lyhyesti näin:

On kaksi asiaa, ihminen ja se paikka, mutta kun kaksi on yhdessä, niin siinä on aina myös kolmas, joka on näiden kahden välinen suhde. Paikka alkaa elää omaa elämäänsä, paikalle muodostuu ajan mittaan jokin oma tarina, eli siis henki.

Toisin sanoen, siihen paikkaan syntyi tai asettui tonttu, joka ylläpiti sitä tonttia ja nimenomaan sitä ihmisen ja paikan suhdetta.

Tontut vahtivat, että elettiin kunnolla. Kaikkea piti kohdella kunnioituksella. Maan antimia, talon eläimiä, toisia ihmisiä, taloa. metsää ja sen eläimiä. Talon tonttu kulki etenkin yöaikaan ja tarkasti, että kaikki oli kunnossa. Hyötyväkeä siis nämä pikkuolennot!

Kalevalaisia olentoja olivat luonnotar, kade, kave, Ilmatar, joka synnytti Väinämöisen, vanhin taruolennoistamme eli Ilmarinen, Ukko, säiden jumala. Akka, Ämmä ja Äijä.


Metsän haltijoista mahtavin oli Tapio, metsän kuningas. jolle tuotiin uhreja ja antimia Tapion pöydälle. Hyvin tärkeä oli Mielikki, metsän emäntä, sillä usein saalista pyytävät saattoivat ohittaa Tapion ja kääntyivät suoraan Mielikin puoleen.  Mielikkiä pyydettiin avaamaan Tapion aitta, jotta pääsisi "kulta kulkemahan ja hopea vaeltamaan" pyyntömiestä kohti. Ulkomuodoltaan Mielikki oli "valkean verevä, pesemättä puhtukainen".


Muita metsän haltijoita olivat Tellervo, Sinipiika, Annikki ja Tuulikki. Metsissä liikkui myös merkillisiä olentoja, kuten vaikka Hittavainen ja Hitto. Muita olivat Nyrkes eli Nyyrikki, Hongotar, Hippa, Kuippana ja Kati. Hipasta varmaan monelle tuleekin mieleen hippaleikki, joka liittyi takaa-ajoon.


Kasveille oli omat suojelijansa ja veden väelle omansa. Liekkö Suomessa montaakaan, jota ei olisi lapsena näkillä peloteltu. Siis aikana, jolloin lasta saatiin pelotella ja useimmiten kyllä lapsen omaksi turvaksi. Jos lapsi ui liian kauas tai ei tullut vedestä kun kutsuttiin, voitiin uhata, että 'varo, näkki vie!' Näkki ei ollut kuitenkaan vain vaara, vaan myös tapojen vaalija. Ennen aikaan ainakin maalla oli tapana, että kun lauantai-iltana kirkonkellot soivat, sen jälkeen ei enää saanut tehdä töitä. Tämä koski myös kalastusta, jossa näkki saattoikin näpäyttää. Näkki oli kaunis nainen, joka saattoi asua myös kaivoissa. Se oli kasvattajien apulainen, että villit lapset saatiin pysymään ruodussa ja poissa vaaroista. Muita veden väkeä olivat Ahti ja tämän tytär Vellamo, veen emäntä.


Monenmoista sekä vanhaa tuttua, että vanhaa ennen kuulematonta tarjoaa tämä kirja, joka ihan vei minut mennessään. Teos, joka sopii niin aikuisille kuin lapsille. Eikö näitä tarinoita voisi lukea yhdessä lapsen kanssa tietysti ottaen huomioon lapsen iän, sillä muistan vain itse, miten Näkki pelotti. Pientä pelkoa saakin olla, ei liian lällyä, vaan tarinan tulee tuntua - sopivasti. Ja nämä kertomukset ovat osa suomalaista kansanperinnettä. Olen niin sataa hurmaantunut Eero Ojasen sekä tähän että aiemmin mainitsemaani kahteen muuhun teokseen. Suomen myyttisistä linnuista toivon uutta painosta! Tämän kirjan kuvittajaksi Sirkku Linnea on napakymppi! Kirjassa on 153 sivua ja kuvat eivät suinkaan rajoitu vain näihin koko sivun upeuksiin, vaan sivuja on elävöitetty monin pikkukuvin, joita aikuinen lukijakin jää hämmästelemään.


Vielä jatkuvat tarinat...On outoja olentoja ja hankalia olentoja, pirua ja painajaista sekä tarinoiden eläimiä. On myös Auttajia ja huolehtijoita, joista yksi oli kuvan Kiputyttö. Häntä pyydettiin vierittämään kivut jonnekin veden syvyyksiin, mistä ne eivät ikinä palaisi.

Oijoi, mikä kirja ja ihanan vanhahtava osin haalistuneen seepian värisine sivuineen kontrastinaan hyvin aikaamme istuvat kuvat. Veikkaanpa, että tätä kirjaa kääritään ahkerasti joulupaketteihin eikä suotta: Suosittelen!

30 kommenttia:

  1. Voi että on ihana kirja ja niin houkuttavasti esittelet että on pakko saada käsiin♥

    Hyvää loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ja kuvittele,miten luet tätä yhdessä ainakin jo A:n kanssa♥

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  2. Aikaamme näyttävät istuvan kuvat. Näkkikin on tainnut olla nestepaastolla, kun kylkiluut noin ovat esillä. Katseensa on aika haastava.

    Varmaan hieno teos, harmi, että olen jo valinnut suomalaiset kirjat luettavakseni tälle vuodelle ja taitaa mennä ensi vuoden puolellekin. Paljon on sellaisia taruveijareita, joista en ole kuullutkaan. Saati sitten päässyt tapaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, niinpä, tyttärenikin kovasti innostui. Enpä olisi osannnut näkkiä tuollaiseksi kuvitella:) Haaste voi houkuttaa...vaaraan.

      No, koskaan ei ole liian myöhäistä. Minulla menee Romanovit ensi vuodelle. Tuhat sivua tiukkaa pränttiä vaikkakin kiinnostavaa, ei nyt ehdi. Tässä kirjassa oli monia, monia, joista en ollut kuullutkaan.Ehkä sulla sama.

      Poista
  3. Eero Ojaseen äskettäin tutustuin. Luin Suuren suomalaisen kummituskirjan, joka on vielä bloggaamatta. :) Ojasella oli miellyttävän selkeä kirjoitustapa.
    Tämäkin vaikuttaa kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, sitä vikaaa täälläkin ollut, mutta ei Ojasen kirjojen kohdalla. Hän on hyvin selkeä ja tyylissä on jotain miellyttävää, jota en sanoiksi osaa nyt just pukea.

      Arvaa vaan onko!

      Poista
    2. Tähän kirjaan aion tutustua. Maahiset, staalot ym. salaperäiset kanssaeläjät kiinnostavat minua kovasti. Kiitos Leena.

      Poista
    3. Riitta, niin minuakin! Ole hyvä<3

      Poista
  4. Tottahan tämä väki kiinnostaa jo siksikin, että olen Tellervo Tapion tyttö. Sirkku Linnea on kuvittanut myös ensi vuoden puolella ilmestyvän kirjani. Kaunista kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili Tellervo!

      Ainakin tässä kirjassa kuvitus ihan omaa luokkaansa. Kuka meistä nyt näkkiä noin ajatteli. Meri on lukenut näitä yliopistolla ja on hyvin myyty myös kirjan kuvitukseen. Virkistävän erilaista kuvaa.

      Poista
  5. Ihana kuvitus. Kirja kiinnostaa kovasti, tottahan meidän pitää tuntea nämä taruolennot, joihin ennen uskottiin! Minulla muuten on esillä 'kotitonttu' ympäri vuoden. Luulen että se on uniikki, beigensävyinen keramiikkatyö, ei siis vain jouluun. Plus yksi puutarhatonttu asustaa saunan lauteilla nurkassa :) Ei, en ole hiprakassa, syntymäsellaisessa vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, eikö vain! Etkö enää usko:) Meillä tuo Feetu kollaa välikatolla suvet talvet. Heti kuulee, jos hän ei ole johonkin tyytyväinen. En minäkään ole hiprakassa: Meidän Aito-kiuas saunassa asui tummien lauteiden alla saunatonttu Nippe Nokinokka ja kun alkoi remppa, kuopus sanoi, että sitten ei ole enää saunatonttua. No, ostimme Ratian Saunatonttu -kiukaan eli faktasti se saunatonttu on, mutta ei ihan sama kuin se vanha.

      Tää kirja palaa kohta sun käsissä!

      Poista
  6. Voi kuinka ihana kuvitus tuossa kirjassa <3

    VastaaPoista
  7. Nyt löytyi eka juttu pukinlistaan. Kiitos vinkistä! 😊

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihana kirja. Tällainen satuihminen on aivan hullaantunut näiden tarinoiden äärellä.
    Meilläkin asui ennen saunatonttu, mutta se on siirtynyt tytön saunaan asumaan, kun me kaikki muutettiin entisestä kodista pois. Saunahetket sujuivat mukavasti, kun kerroin saunatontun tarinoita saunanlauteilla.
    Jostakin syystä tontut viihtyvät Lapissa paljon mieluummin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, täysin! Sama täällä ja kyllä meilläkin ehdittiin monet tarinat kertoa saunatontusta kuopuksen lapsuudessa lauteilla istuen ja Nippe kuunteli niitä sitten saunan hämärissä.

      Älä nyt: Kyllä meillä ainakin on tonttuja täällä Keski-Suomen saarella. Jos niihin uskotaan Lapissa enemmän ja niitä pidetään paremmin. Auta armias ellei kotitonttua muista välillä hemmotella.

      Poista
  9. Tapio ja Tellervo ja Sinipiika pieni... Olivat päässeet kaikki esikoulun lempiesityksen lauluun.

    VastaaPoista
  10. Näkin olisi minut ja pikkuveljeni vienyt sillä aikaa kun äitini auttoi emäntää navetassa - asuimme ilmatteks siellä, Turun lähellä, jos äitini auttoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ja minut monta kertaa:) Siel Turun likel määkin...Turussa kävin syntymässä ja Yläneellä asuttiin, sitten muutettiin isän syntymäpitäjään Säkylään. Tänä suvena olimme R:n kanssa kutsuttuina isäni syntymäkotiin, jonka omistaa isän hyvä ystävä lapsuudesta. Paljon nostalgiaa...

      Poista
  11. Kirjan kansi on varsin viehko ja olen tutustunut kirjaan selailemalla sitä kirjastossa työn ohessa, kuvitus on kaunista, mutta mielestäni olen nähnyt Sirkulla vieläkin taidokkaampaa jälkeä jossakin... mutta missa:) Hänhän on aika uusi graafikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, kansi on viehättävä, mutta kesy verrattuna muihin kuviin. Minä en ole nähnyt, en ainakaan muista, hänen töitään ennen. Kuopuskin oli ihan myyty:)

      Poista
  12. Oi, kuinka ihana kirja, tämä on ihan pakko saada omaksi! Todella mielenkiintoista asiaa, jota voi lukea myös lastenlasten kanssa, kunhan hieman varttuvat.

    Suurin osa vanhoista suomalaisista taruolennoista on ilmeisesti painunut unholaan ja monet nimet olivat uusia minullekin. Mielenkiintoista on tutustua näihinkin.

    Keijuja asuu uskoakseni meidänkin pihalla, ainakin akileijoissa. Keijut viihtyvät kuulemma myös nuorissa koivikoissa ja toivon, että niitä asuu myös meidän jo täysikasvuisissa koivuissa ;)

    Tonttuväki lisääntyy meillä vuodesta toiseen, ainakin erilaiset figuurit hyllyjen ja pianon päällä. Niitä olen keräillyt jo muutaman vuosikymmenen ajan. Tonttuja - ja muutama peikkokin - on muuttanut meille myös muista maista.

    Muuten, onko Wanha Markki sinulle tuttu? Ellei ole, kannattaa tutustua. Siellä asuvat tontut seikkailevat Heikin (joulu)korteissa ja myös Liisa-Cristiina tuntee tontut. Nettisivuiila ei niitä enää näkynyt, mutta olen hankkinut myös hänen saveen ikuistamiaan hahmoja.






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, niinpä eli sama täällä. Juuri niin. Ja minä käärin tämän joulupakettiin.

      En kaikkia edes maininnut, mutta monta oli sellaista, joista en ollut kuullutkaan.

      Niin meilläkin! Meillä on haavikkoa, jänisten takia...:), mutta akileijaa on suviaikaan tosi paljon.

      Meillä on nämä talon omat tontut, mutta haaveilen kyllä eräänlaisesta harmaasta töröttäjätontusta:) Paikkakin sille jo olisi.

      Oijoi, en ole kuullutkaan. Olen ostanut joskus paljon sellaisia kauniita mielestäni ruotsalaisia tonttukortteja, joissa tontuilla on harmaat asut. Kuin aidot.

      Poista
  13. Onpa upeita kuvituksia. Sirkku Linnea tekee hienoa taidetta. Tapion kuva on aivan mahtava. Kiputyttö on aiva uusi tuttavuus, sitä olen kaivannut useinkin. Ihastuin esittelyysi niin, että haluan tämän(kin) kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, eikö vain ja jotenkin moderneja. Pidän kontrasteista. Kiputytön pitäisi olla ihan sun bestis:) Tätä kääritään tänä vuonna paljon joulupaketteihin niin aikuisille kuin lapsille. Tai voihan lahja olla koko perheelle vaikka Välikaton Feetulta!

      <3

      Poista