perjantai 29. joulukuuta 2017

Hedelmäinen manchengosalaatti


On kiva saada välillä pöytään jotain uutta ja vielä parempi, jos se on niin hyvää, että tulee jäädäkseen. Tällä Anna -lehdessä no 51-52 Taina Salovaaran jutun ohjeella hedelmäinen manchengosalaatti yllätin meidän nuoret jouluaattona. Kaikki ihastuivat!

3 viikunaa
3 persimonia
150 g valmista salaattisekoitusta
100 g manchengo-juustoa

Kastike:

0,5 dl viikunasiirappia
0,5 dl appelsiinista puristettua mehua
1 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sormisuolaa
mustapippuria

Leikkaa viikunat ja persimonit viipaleiksi tai lohkoiksi ja juusto lastuiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään. Jaa salaatti annosmaljoihin ja lusikoi päälle kastiketta tarjoiluvaiheessa. Salaattiannokset voi koota valmiiksi jo useita tunteja ennen tarjoamista ja säilyttää kelmun alla jääkaapissa.

Meillä manchengoa oli 150 grammaa ja viikunasiirapin korvasin lisäviikunoilla sekä vähän enemmän appelsiinimehua. Neljä hurahti nyt tähän täysillä eli voisi maistua vaikka uuden vuoden pippaloissa!

Ruokareseptit Leena Lumissa

16 kommenttia:

  1. Mikään ei ole tänään maistunut, mutta tuo kyllä maistuis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, tämä on niin herkkua ja aika kevyttä juustosta huolimatta, että maistuis tosiaankin vähän tilanteessa kuin tilanteessa.

      Poista
  2. Juu, tässä vaiheessa jouluaikaa kevyämmät salaatti vaihtoehdot, tosi hyvä valinta! Hyvää Uutta Vuotta 2018 Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, ehdottomasti juuri niin paitsi vielä vähän suklaata:) Kiitos samoin sinulle Rita♥

      Poista
  3. Kiitos reseptistä Leena. Tätä aion kyllä kokeilla. Mukavia vuoden loppupäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, ole hyvä. Olen onnellinen, että viitsin kokeilla: Usein just Taina Salovaaran vinkit ovat mulle ne sopivimmat!

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  4. Onpa ihana salaatti,kyllä maistuisi:)

    VastaaPoista
  5. nami, en osaa reseptejä lukea, otna vähän mitä löytyy :)

    VastaaPoista
  6. Näyttää todella herkulliselta salaatilta. Tämähän sopii tarjottavasti meillä vaikka jo tänään :)

    Se on taas lauantai! Ihanaa päivää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, mitä täydellisin salaatti tällekin päivälle!

      Niin, joten sarjaa ja herkkuja. Kiitos samoin teille<3

      Poista
    2. Birgitta, niin hyvä, että meillä tästä tuli nyt yksi ympärivuotinen herkkusalaatti. Kiva, että pidit<3

      Poista
  7. Tämä kuulostaa kyllä niin hyvältä! Rakastan manchegoa, se on lempijuustoani, ja viikunoita myös. Oi! Nyt uudeksivuodeksi meillä on vain viikunahilloa (en aio enää kauppaan), mutta johonkin muuhun spesiaalihetkeen tämä salaatti sopisi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on, tämä on. Niin meilläkin kaikki pitävät ja minunkin vanha suosikkini Appenzellen menee jo kuopuksellakin. Viikunahilloa juustojen kanssa...

      Poista