lauantai 30. joulukuuta 2017

Tähtihuimausta, lumitimantteja, kaikkea toivomaanne vuodelle 2018!


Toisin kuin vuonna 2015, minulla ei ole pienintäkään aikomusta tehdä mitään uudenvuodenlupauksia. Aion olla kuin lastu lainehilla ja mennä hetken lapsena. Kaikki mitä oli sovittu tälle vuodelle kaatui kuin korttitalo, joten minulla on tarina jemmassa. Se vain sattuu vielä sen verran, että voipi mennä aikaa ennen kuin sen kirjoitan...Ja sille on jatkoakin luvassa, mutta toivon kirjoittavani siihen onnellisen lopun jossain Itävaltalaisessa linnassa. Unelmia pitää olla♥


Tai ehkä onnellinen loppu syntyy Nitrassa täällä tai

 täällä.


Roikutaan kiinni unelmissa ja tähdissä, vaikka kynnet irtoaisivat! Elämä on kaikkien aistien juhla, joka välillä satuttaa ja sitten taas lennättää tähtiin: Siis Linnuntietä...

Meillä on paikka minne kirjoittaa tahtomme ja toiveemme:

Meillä on muistokirjoituksen suhteen vain yksi toive, eli suuren T.E.Lawrencen sanoin me "otimme ihmisen kohtalon käsiimme ja kirjoitimme tahtomme tähdin taivaankanteen."

Sarah Waters: Yövartio



Kiitän lukijoitani tästä vuodesta♥ Toivotan kaikille oikein antoisaa vuotta 2018♥ Huomiselle tähtisadetikkuja, herkkuja sekä rakkaita ihmisiä ympärille♥

♥:lla Leena Lumi

Happy New Year 

urpiaiskuva Pekka Mäkinen

46 kommenttia:

  1. ”Roikutaan kiinni tähdissä ja unelmissa. Ja odotellaan lunta”. Lunta ainakin etelään :)

    Kaikkea hyvää ja onnea uudelle vuodelle 2018!

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, oi ei, teillä ei ole lunta: Tanssin sitten teille lumisadetanssin!

      Kiitos samoin sinulle, Milla♥

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi ja kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin sinulle, Eeviregina vuodelle 2018♥

      Poista
  3. Sinä sen sanoit Kuningatar, pidetään unelmista ja tähdistä kiinni kaikesta huolimatta - sitä on tämä raskas vuosi opettanut! Elämä on hetkiä.
    Luomavaa vuoden vaihtumista, tähtipölyä, onnenhelinää, tavallista hyvää arkea sekä unelmiin kulkemista vuodelle 2018♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattoman raskas vuosi...,mutta ei anneta periksi. Elämä on kuitenkin myös lumoavia tähtihetkiä, Hannah.

      Kiitos kaikkea samoin sinulle Liekkisydän vuoteen 2018♥

      Poista
  4. Onnellinen se, joka ymmärtää etsiä onnensa olemassaolevasta. Muttei lakkaa uskomasta huomiseen. Kaikkea hyvää vuodella 2018.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, ymmärrystä ja/tai puolipakkoa:) Ellemme näe huoisen tähtiä, kaikki on ollut kuin turhaa. Kiitos samoin sinulle vuodelle 2018♥

      Poista
  5. Unelmia, toiveita ja haaveita täytyy olla, vaikka uuden vuoden lupauksia olekaan... Meilläkin on lunta vaikka kuinka paljon, ihmeen paljon.

    Oikein ihanaa uutta vuotta, paljon kauneutta ja terveyttä sekä iloisia yllätyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, mitä meillä olisi ilman unelmia...Onnittelen lumesta!

      Kiitos kaikkea samoin sinulle Saila♥

      Poista
  6. Kiitos Leena♥

    Haluan toivottaa sylin täydeltä onnea ja iloa tulevaan vuoteen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Minttuli♥

      Kiitos kaikkea samoin sinulle vuodelle 2018♥

      Poista
  7. Jospa voisin lähettää osan runsaasta lumimäärästä niille, joilla ei sitä ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runofriikki, sen minäkin tekisin, jos voisin: Tämä onni olisi voitava jakaa.

      Kaikkea ihanaa sinulle vuoteen 2018♥

      Poista
  8. Ihanaa, rauhan täyttämää, pieniä ja suuria onnen hetkiä täynnä olevaa tulevaa vuotta suosikkibloggarilleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikkea samoin sinulle Terttu♥

      Ihanaa olla suosikkibloggarisi...♥

      Poista
  9. Ihanaa uutta vuotta Sinulle <3 Aivan ihana tuo lintu kuva, tosi suloinen ja kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sinulle Maatiaiskananen♥ Urpiaiset ovat ihastuttavia ja tuo valkean ja vaaleanpunaisen yhdistelmä...

      Poista
  10. Unelmia ja onnea vuodelle 2018 Leena 💕

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, valkoista Uuttavuotta teille. kaikkea hyvää vuoteen 2018!

    VastaaPoista
  12. Kaikkea ihanaa sinullekin tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
  13. Onnellista uutta vuotta, tavalla tai toisella toteutuvia unelmia - ja uusia sellaisia haaveiltaviksi! Kiitos Sinulle tästä antoisasta vuodesta seurassasi.Kaikkea hyvää koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airi, kiitos samoin kaikkea sinulle♥

      Ole hyvä ja kiitos samoin teille!

      Poista
  14. Hei Sisko. hieno kirjoitus vanhan vuoden muuttuessa uudeksi vuodeksi. Unelmissa ja tähdissä täytyy aina roikkua, ei ne muuten voisi edes toteutua. Yritetään kestää tämä kauhea paukutteluilta. Tuo kiharapäisen miehen tähtisädetikku vielä menisi. Niitä meillä oli lapsena ja niiden katsominen oli kaunista. On hän Jim Morrison? Kaikkea hyvää teillekin uudelle vuodelle 2018!! Lämpimin terveisin, siskosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Sis! Kiitos. Niinpä, siis lisää puristusvoimaa:) Järkyttävää ympäristön likaamista, melusaastetta ja eläimien pelottelua: miksi, miksi ihmisille eivät voi riittää tähtisadetikut! 'Tuo kiharapäinen mies'...:)on by the way laulaja Jim Morrison Doors -yhtyeestä ja juu, olen samaa mieltä: Me emme edes kuvitelleet muuta kuin noita ihastuttavia tähtisadetikkuja. Vai onko se tähtisädetikku...yksi lysti, ihana se on. Haa, hyvä sinä: Tunnistit edes yhden mun idolin!!! Kerään hänestä kuvia Pinterestiin etc. Ja kuuntelen häntä myös, vaikkakin Sting tietysti menee Jimin ohi, mutta memories, memories and Light me fire...Kiitos samoin teille♥ toivottaa siskosi, joka nyt laittaa korvatulpat ja alkaa lukea. Brittisarja Minkä taakseen jättää 1/3 oli taas niin hyvä, että katsokaa ihmeessä.

      ♥♥

      Poista
  15. Hyvää Uutta vuotta Leena:) MInäkään en tee mitään uuden vuoden lupauksia,ja huomenna on muutenkin tavallinen päivä (pankit taitavat olla kiinni): Täällä kyllä juhlitaan uutta vuotta ravintoloissa, ja entisen Neuvostoliiton ihmisille +jälkeläisilleen tämä on iso juhla (Novy God). Miten he huomenna jaksavat nousta töihin,en tiedä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos samoin sinulle♥ Mieti, kun emme tee niitä, voi elämä yllättää: Yhtäkkiä mahdumme 5 vuoden takaisiin kotelomekkoihimme ja farkkuihimme:) No, me emme ole venäläisiä eli laitan just korvatulpat ja otan kirjan käteen:) Ei jaksa tajuta! Ja arvaa, siivoanko vielä toukokuulla noita sotkuja meidän lehdostamme, vaikka emme itse ammu yhtäkään!

      ♥♥

      Poista
  16. Olen välillä kovasti miettinyt mitä teille kuuluu... Nyt luin vähän harmikseni tämän mutta samalla lähettelen voimia ja tähtikirkasta toivoa uuteen vuoteen! Samalla: hetkessä oleminen lienee tässä elämässä se vaikein asia oppia. Kun muistaisi aina arvostaa sitä mitä arkenakin on.
    Hei kuule, luin jouluna Tomi Kontion Saattaa, olla -runokirjan ja jostakin syystä ajattelin sinua Leena, että jos jostakin vinkin voin heittää tänä vuonna niin kokeile tuota kirjaa <3! Tunteeni voi mennä ihan pieneen mutta...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, hurjia, mutta kerron sitten joskus. Minunhan piti olla sekä Hesan että Turun kirjamessuilla, äidin 90-vuotissynttäreillä ja vielä Itävallassakin...Kiitos paljon ja samanlainen lähetys sinulle myös♥♥ Arki on parasta...paitsi joulu, sillä sitä vain rakastan. Olen usein miettinyt, että pitäisikö minun tarttua herra Kontioon ja kai minun nyt pitää, sillä sinä olet intuitiivinen persoona. Kiitos vikistä♥ Ja mukavaa kaikkea vuodelle 2018♥♥

      Poista
  17. Kiitos, Leena, tästä blogivuodesta ja sielunsisaruudesta vuoden koitoksissa <3 Onnea, iloa, kaikkea ja hyvää ja kaunista sekä etenkin niitä kirkkaita öitä, jolloin tähtiintuijottelijat uskaltavat suurimmat unelmansa unelmoida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kiitos samoin sinulle♥ Sielusiskous ei katoa! Kitos kaikkea samoin sinulle ja tähtituiojttelija olen tähtien tuolle puolen♥ You too♥

      Poista
  18. Vanha vuosi taakse jää,
    valokin jo yrittää,
    antaa valon viedä kohti
    uutta vuotta elävää!

    Hyvää alkanutta vuotta, Leena! Jos/kun vielä olet Romanoveista kiinnostunut, niin Montefiorin järkäle antaa uutta näkökulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, kiitos runosta!

      Tiedän tiedän, mutta olen ollut operaatiossa ja uupunut:Sitä kirjaa ei jaksa lukea vatupassissa ja istuminen on nyt minulla rajoitettua erään asian takia. Voit olla varma,että Romanovit tulee minulla luetuksi:)

      Kiitos samoin hyvää alkanutta vuotta sinulle, Reijo♥

      Poista
  19. Ei mullakaan ole uuden vuoden lupauksia. Katselin kyllä minkälaisissa tunnelmissa haluaisin elää tämän vuoden ja samalla huomasin mihin turhaan olen viimevuonna aikaani kuluttanut. Ehkä siis jätän turhuudet vähemmälle tänä vuonna ;-).

    Viime vuoden raskaat ajat toivottavasti jäävät nyt taakse ja monta hyvää ja elämää energisoivaa asiaa tulee tilalle. Sain jouluksi Ellenin kirjan ja toivon, että siitä irtoaa sykäyksiä tarttua isompaan pensseliin tai pehmeään lyijykynään.

    Huomasin, että kommentoit uutta sarjaa Minkä taakseen jättää, se eka kausi oli kyllä todella hyvä. Mulla on katsomatta vielä tämä uusin jakso. Toivottavasti se on yhtä vetävä. Ja eilen alkoi uusi kausi Silta -sarjasta. Olitteko katsoneet sitä?

    Koska unelmista kannattaa pitää kiinni, niin kerron, että vielä ei ole matkaa tilattu, mutta toivoa on edelleen =D. Sitä ennen pidetään itsestämme ja läheisistämme rakkaudella huolta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, mutta se 'kaunis turhuus', kuten Mika Waltarikin runossaan sanoo, se on joskus tarpeen. Toisaalta elämykset, positiiviset sellaiset, ovat aina valoa kohti.

      Hienoa, että jatkat ja innostut jälleen kuvataiteista.

      Eka oli hyvä ja toka voipi olla vieläkin parempi. Katsomme joka la nyt yhden jakson, kun se on about 1,5 tuntia. Sen jälkeen sitten Siltaa, jonka arvaan olevan brittisarjaa kovempi, mutta nyt keskiössä on Saga, mikä on todella kiinnostavaa! Siis olemme katsoneet Sillan edelliset jaksot ja nyt kohti sitten uusia, jotka katsomme Minkä taakseen jättää -tallennusten jälkeen.

      Hyvä juttu: Se on sen verran iso tapaus, että sitä jaksaa odottaa. Juuri näin tehkäämme♥

      Poista