sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Aura Koivisto&Sirkku Linnea: Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin


Suomen kuuluisimmat maahanmuuttajat saattavat tällä hetkellä olla pandat Pyry ja Lumi. He muuttivat maahamme suuren mediamylläkän siivittäminä. Saapuivat häkeissään lentokoneella pitkän matkan ja muuttivat uuteen kotiinsa Ähtäriin. Pandat saapuvat Kiinasta asti ja ovat kotiutuneet hyvin. Niillä on tilaa leikkiä ja temmeltää, sillä kyseessä on suuri eläinpuisto. Pyryn kiinalainen nimi on Hua Bao, joka tarkoittaa kiinalainen leopardi. Meille hän on kuitenkin Pyry. Hyvin kuvaavaa, että ensimmäinen, mitä Pyry näki lentokoneen laskeuduttua olikin lumipyry! Pyry ei muuttanut yksin, vaan mukana saapui pandatyttö, jonka kiinalainen nimi oli Jin Bao Bao, kullanuppu. Meille suomalaisille hän on kuitenkin Lumi.

Aura Koiviston kirjoittama ja Sirkku Linnean kuvittama Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin (Minerva 2018) on lapsille suunnattu tietokirja, joka kertoo pandoista paljon muutakin kuin Pyryn ja Lumin saapumisen Suomeen. Tarina kulkee sekä pandoissa yleensä, mitä ne syövät, missä niitä elää vapaina, miten vaativia ne omalla tavallaan ovat, mistä esimerkkinä voi olla vaikka se, että jos pandaemo saa kaksoset, se pystyy hoitamaan vain toisen. Käyttöön otetaan vuorotteluhoito, jolloin pennut ovat vuoroin omalla emollaan, vuoroin ihmisten hoidossa.


Pyryn kaveri Hua Hu ei ollut vuorotteluhoidossa, koska sen kaksossisko oli päätetty vapauttaa luontoon. Hua Hun siskosta haluttiin kasvattaa villi panda, joten se ei saanut tottua ihmisiin eikä siksi olla tuttipullovauvana. Sisko oli koko ajan emonsa kanssa ja Hua Hu taas aluksi vain ihmisten hoivissa. Mutta kun Hua Hu oli tarpeeksi vahvistunut, se pääsi Xi Xin ja Pyryn seuraan.



Tarina alkaa kun Xi Xistä tulee äiti ja se synnyttää hyvin pienen ja hyvin äänekkään pandavauvan, Pyryn. Syntynyt panda muistuttaa eniten kaljurottaa, mutta emon hoivissa se vahvistuu ja alkaa noin puolivuotiaana maistella bambumversoja, joka on pandan pääasiallinen ruoka. Ne syövät vähän muutakin, mutta eivät pärjää luonnossa ilman bambumetsiköitä, jotka ovat harveneva luonnonvara ihmisten raivatessa niitä elintilakseen itselleen.


Vaikka ihminen tuhoaa pandojen ja muutamien muiden eläinlajien mahdollisuuksia selvitä luonnossa, ihmisellä on kuitenkin tarve kuin hyvittää tekonsa suojelemalla näitä eläinlajeja ja tämän takia Pyry ja Lumi tulivat Ähtärin eläinpuistoon. Pyryn ja Lumin olo maassamme on yhdistetty huvi- ja hyötyretki, sillä onhan se aivan ihmeellistä päästä katsomaan oikeita pandoja. Niiden ulkoinen olemus on värisyttävän suloinen.


Pyryn ja Lumin ensikohtaaminen tapahtui varovasti vierekkäisissä tarhoissa. Pyryn mielestä Lumi oli hyvin sievä, ja Lumin mielestä Pyry oli hurjan komea.



Vuorokauden matkustettuaan Lumi ja Pyry saapuvat Ähtäriin. Kun ne ovat vähän totutelleet alkaa Lumi leikkiä tietysti lumessa ja Pyry merkitsee reviiriään kyhnyttämällä itseään puihin. Pandat pitävät kovasti leluista, joihin on kätketty herkkuja ja ne pitävät paljon palloista. Yleensäkin ne kaipaavat toimintaa.


Uskon monien lapsiperheiden matkaavan viimeistään kesälomalla Ähtäriin. Tämä viehättävä tietoteos olisi kultaa lukea ennen Pyryn ja Lumin tapaamista, sillä suloisen tarinan kyljessä kulkee paljon tietoa ja kirjan loppusivut onkin varattu faktalle. Haluan painottaa samaa kuin Aura eli:

Pandojen suojelun tavoite ei olekaan se, että voisimme ihastella niitä eläintarhoissa, vaan että pandat säilyisivät ja lisääntyisivät luonnossa!

Suojelualueita aiotaan perustaa lisää sekä metsittää alueita, joilta pandat ovat hävinneet. Tarhoissa syntyneitä yksilöitä vapautetaan vahvistamaan luonnonvaraisia kantoja.

Onnistuneesti kirjan viimeisin luku on koskettavin ja sen nimi on Lumi näkee unta. Unessa Pyry ja Lumi ovat taas Kiinassa ja heillä on tytär! Aika kuluu ja kerran Lumi tapaa virtaavan veden äärellä pandatytön syömässä bambunversoja:

Panda huomasi Lumin ja tervehti:

"Hei! Minä se olen - sinun tyttärentyttäresi!

"Sinä täällä!" Lumi riemastui. "Et olekaan enää pandakeskuksessa!"

"Minut päästettiin vuosi sitten luontoon. Täällä minä olen elänyt, Wolongin metsässä. Ja hienosti menee!"

Tähän pyritään mekin lukemalla tämä kirja lapsillemme ja ehkä myös käymällä Ähtärissä, sillä Lumi ja Pyry ovat osa pandojen parempaa tulevaisuutta. Tätä myös Aura Koivisto hienolla tekstillään ja Sirkku Linnea upeilla kuvillaan haluavat tukea ja minä esittelemällä teille kirjan Pyrystä ja Lumista.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

torstai 14. kesäkuuta 2018

Helmiorapihlajan aikaan....


Ensimmäinen kukkiva helmiorapihlajamme suvelta 2015. Järki katosi ja niin tästä kuvasta tuli jollain tavalla meidän perheen sukupuu:) Tämä kuva on suurennettuna niin äidillä seinällä kuin sisarellani.


Helmiorapihlajasta sen istutuskuussa LOKAKUULLA kerrotaan täällä ja myös miten sain perheeni mukaan helmiorapihlajamaniaan.


Kyseessä siis Cretaegus x mordenensis 'Toba'. Miten tällaista voisi vastustaa ja nyt näitä on kolme.


Lumettoman ja kovan pakkastalven jälkeen puu antaa vain parastaan eli kauneintaan. Huomaattehan miten kauniin vaaleanpunaisina kukat ovat auenneet. Tässä siis kyseessä vielä yksi ja sama puu, jossa nuputkin ovat vähän punertavat.


Vielä sama puu ja suvi 2016. Seuraavana suvena istutimme kaksi lisää, mutta tähän lähtöön en löydä ensimmäisestä puusta kuvia, joten muistaisin, että se ei kukkinut koko suvena. Ei varmaan puun vika, vaan jotain mitä jätin tekemättä eli saattoivat suuret mongolianvaahteran oksat varjostaa liikaa just ensimmäisen vuoden puuta.


Tämä puu on sisääntulossa heti oikealla ja saatu viime vuonna Bessulta synttärilahjaksi♥ Tällä on eniten tilaa eli siinä varmaan syy, kun mikään ei varjosta, että kasvaa varsin leveänä, mutta just sopivasti. Vuoden 2018 kuvat ainakin alkavat tämän puun kukilla, jotka ovatkin nupullaan ja auki ensin hyvin kauniin valkoiset.


Suloinen kukkarypäs ja kaiken lisäksi...


yhdessä oksassa niitä on monta!


Miten ihmeellistä saada kuva kuin sateessa helmiorapihlajasta, mutta harhaa tämä eli pisaroita on tullut muutamia ja ellei tämä kuivuus nyt lopu...


Ja huomatkaa kukat edelleen valkoiset.


Nyt ne ovat kaikki vaaleanpunaisia!


Äidiltä länsirannikolta siirretty puu on runsailla nupuilla tällä hetkellä, joten katsotaan maltanko olla kuvaamatta: En tietenkään! Se ensimmäinen lievästi jurottaa vaikkakin järjestimme sille jo viime vuonna lisävaloa, mutta olin näkevinäni siinäkin hyvin likellä runkoa nuppuryppäitä, mutta huomasin myös muurahaisia...Tästäkin jutusta siirtyy kuvia pääjuttuun heti kun ehdin eli Helmiorapihlaja kaunehin on ja myös mahdolliset lisäkuvat tulevat sinne.

Helmiorapihlajan aikaan vaivumme suven taikaan...

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa


Hän tiesi naisen rutiinit paremmin kuin useimmat muut.

Se ei kuitenkaan ollut syynä siihen, miksi Jonas Abrahamsen oli kaikkien vuosien ajan seurannut Christel Bengtsonia turvallisen matkan päästä. Alussa, siitä alkaen kun oli nähnyt ensimmäisen vilauksen kahdeksanvuotiaasta tytöstä matkalla koulusta kotiin, hän ei ymmärtänyt, miksi hän jatkoi tarkkailemista. Jollain lailla pienen tytön näkeminen tarjosi hänelle hengähdystauon, se oli jotain muuta kuin iänikuinen, syyllisyyden täyttämä suru.

Vankilassa hän oli ikävöinyt Christeliä. Miettinyt, miten tyttö hänen näkemättään muuttui kasvaessaan ja vanhetessaan...Christelin näkeminen tavallaan toi Dinan lähemmäs häntä ja...

Anne Holtin Hanne Wilhelmsen –dekkari Tomussa ja tuhkassa (I støv og aske, Gummerus 2018, suomennos Outi Menna) on norjalaisen menestysdekkaristin vahvaa tarinaa: epäilyksiä, piinaa, kostoa ja surua. Pieni Dina kuolee liikenneonnettomuuden seurauksena ja hänen isänsä syyttää itseään siitä sen yhden kahvikupillisen verran, jonka joi tai oli juomatta, kun piti seurata Dinan touhuja pihalla. Jonas oli omistautunut koti-isä ja vaimo Anna palasi töihin. Dinan jälkeen kaikki hajosi kuin idylliä ja rakkautta ei olisikaan ollut. Tapahtuu lisää kuolemia ja lopulta Jonas saa syytteen. Hän joutuu vuosikausiksi vankilaan. Dina kuoli 2001, joten paljon myöhemmin, kun Jonas on jo vapautunut, tapaus päätyykin yllättäen ratkaisemattomia rikoksia tutkivan Henrik Holmen pöydälle. Hän on vakuuttunut Jonaksen syyttömyydestä ja yrittää saada itsepäisen mentorinsa Hanne Wilhelmsenin uskomaan, että Jonas tuomittiin syyttömänä. Hanne puolestaan on asialle liian kiireinen toisaalla, mutta kuten tunnettua: Kaksi erillistä rikosta voivat ristetä ennakoimattomasti. Lopulta Hanne ja Henrik tekevät tiiviisti yhteistyötä.

Anne Holt on ollut idolini etenkin Inger Johanne Vik –sarjoillaan. Hullaannuin ensimmäisestä Inger Johanne Vik -kirjasta aikanaan isosti ja otin yhteyttä kirjailijaan pyytäen ’kirjoita lisää Ingeristä, sekopäisestä profiloijasta, joka niin usein osuu oikeaan.’ Ja Anne vastasi kirjoittavansa! Niin sitten kun luin Kuollut kulma (Skyggedød), olin täydellisen myyty ja palasin Holtin lukijaksi. Kuollut kulma on yksi parhaita ikinä! Silti nyt luin tämän viimeisen Hanne Wilhelmsen –dekkarin, sillä Holt ei enää tämän jälkeen kirjoita Hannesta. Halusin nähdä mihin on tultu, halusin kokea Hannen finaalin ja kohtasinkin ihan eri Hannen kuin vuosia sitten. Siedettävämmän! Vahvan, mutta huumorintajuisen: Parisuhde, kokonainen perhe, oli tehnyt hänelle hyvää. Entäs sitten hänen työparinsa Henrik Holme:

Taivaanlahja Hannelle, kuten Wilhelsen itsekin toteaa. Sitten tapahtuu vielä, että...

Katoaa lapsi. Lapsi joka olisi voinut olla kuin Dina, mutta hänen nimensä oli toinen ja hän halusi kotiin. Nyt alkaa etsintä, jossa on oltava nopea, mutta huolellinen, sillä erehdykselle ei ole aikaa, ei tilaa.Toisaalla toiminta, toisaalla lamaannuttava suru. Hämmästyttävää kuka lopulta muistaa vanhan motiivin, sen ikiaikaisista kovimman eli koston. Mutta onko jo liian myöhäistä?

Yö kohta on, jo hiljenee maa.

On tonttulasten aika nukahtaa!

Kuu, kodittomallekin...

...valoas luo, lempeydelläs lohduta itkevää...

...anna kaikille paikka, jossa levähtää, katso ettei kukaan yksin jää.

*****

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kesäpuisto


Tahdon ruusujen luo, puistoon muistojen,
kätköhön aitojen uneksuvien, luo varjojen ammoisten.

Siellä patsaat minut nuorena muistavat
ja minä muistan, kuinka Nevan vedet heitä huuhtoivat.

Majesteettisten lehmusten katveessa, tuoksuvassa
hiljaisuudessa, laivan mastojen kitinä kummittelemassa.

Ja joutsenet kuin muinoin, kautta aikain purjehtien,
kaksoisolentonsa kauneutta rakastaen.

Ja jäisessä horroksessa, vihollisten ja ystäväin,
ystäväin ja vihollisten, kumu satojen, tuhansien askelten.

Eikä loppua näy kulkueelle varjojen,
graniittimaljalta oville palatsien.

Siellä valkeat yöni rakkaudesta, niin salaisesta, korkeasta,
jonkun toisen, kuiskailevat.

Ja kaikkialla hehku jaspiksen, helmiäisen,
mutta piilossa valon lähde, kätkö salainen.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Elin Danielson-Gambogi

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit


Kautta sukupolvien lapsia ovat kiehtoneet tarinat prinsessoista ja prinsseistä. Vaikka tietoa olisi ollut kuinka vähän, ovat etenkin tyttöjä innoittaneet prinsessaleikit ja sitten joku naapurin pikkupoika on saanut olla prinssi. Tosin perustimme näytelmäkerhon, jossa me tytöt usein esitimme myös prinssiroolit. Mielikuvitusta vain kehiin ja sitten keksimään, millaisia olisivat kuninkaallisten perheiden lasten päivät. Vaikka luimme paljon, en muista yhtään kirjaa todellisista kuninkaallisen perheen lapsista. Tarinat olivat satuja, joilla oli varsin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Tämän hetken lapsilla on mahdollisuus kurkistaa ihan oikeiden kuninkaallisten lasten leikkeihin, koulutukseen ja kasvamiseen tuleviksi kuninkaiksi tai kuningattariksi.

Karoliina Suoniemen teos Ihan oikeat prinsessat ja prinssit (Avain 2018) on lapsille tarkoitettu tietokirja Euroopan kuninkaallisista aina Rikhard I Leijonamielestä, syntynyt Oxfordissa 8.9.1157, prinssi Georgeen, Ison Britannian tulevaan kuninkaaseen, syntynyt 22.7.2013. saakka. Historian harrastajana luin kirjaa varsin innokkaasti, vertailin aikuiskirjojen tietoihin ja olin hyvin otettu, miten taitavasti Suoniemi kirjoittaa lapsille. Onhan aivan selvää, että erään Katariinan kaikkia asioita ei kerrota lasten tietokirjassa, samoin viisaasti vaietaan kuningatar Elisabet I:n äidin Anna Boleyn kuolinsyystä. Kerrotaan vain, että Elisabet menetti äitinsä ollessaan vain kolmevuotias. Elisabetin isän, Henrik VIII:n hurjuus mainitaan, mutta ei tekoja. Prinssi Aleksein elämän tragedia kerrotaan samoin koko perheen tuho Jekaterinburgissa, mutta ilman lapsen mielen yli käyviä nyansseja.


Englannin kuningatar Elisabet I on saanut kirjassa lisäarvon Viisas prinessa. Ja sitä totisesti tämä Englannin ja Irlannin vuonna 1533 syntynyt nainen oli. Sanomattakin selvää, että Elisabetilla riitti kosijoita, mutta hän vastasi sanoen:

olen jo sitoutunut aviomieheeni ja tuo aviomies on Englannin kuningaskunta.

Tuohon aikaan nainen olisi avioliitossa ollut miehen määräysvallan alainen ja siihen ei Elisabet halunnut. Hän hallitsi viisaasti, harrasti henkeviä keskusteluja sekä tieteitä ja taiteita. Vieläkin Elisabet I:stä pidetään Englannin merkittävimpänä kuningattarena.

Karoliina Suoniemen kirjan tarinoiden väleissä on lapsille kivoja tehtäväsivuja, joissa pieni lukija voi miettiä vaikka omaa kuninkaallista nimeään, laatia kuninkaallisen lukujärjestyksen, piirtää unelmiensa linnan tai suunnitella oman kruununsa!


Puolan silloisessa pääkaupungissa Krakovassa (Ach, ich habe noch meinen Koffer in Krakow...) syntyi 1526 Puolan prinsessa Katariina Jagellonica, joka päätyi kuningattareksi pohjolaan. Kasvuvuosinaan hän piti kovasti musiikista ja pianon soitosta. Katariina oli lempeä ja piti eläimistä. Hän oli myös taitava ratsastaja. Saapuessaan Suomeen herttua Juhanan vaimona, mukana tuli 52 lämminverihevosta. Vaikka hoveissa valmennettiin tulevia hallitsijoita, heidän koulutuksensa saattoi vaihdella paljonkin. Kieliä tietysti luettiin, etenkin latinaa, jota pidettiin sivistyksen merkkinä, mutta kaikille ei kielten oppiminen ollut yhtä helppoa. Katariina osasi useita kieliä: italiaa, puolaa, latinaa ja saksaa. Ruotsin kuninkaan puolisona hän opetteli myös ruotsin kielen. Häälahjaksi puolisoltaan Katariina sai mm. linnan Ahvenanmaalta sekä koko Rauman kaupungin! Hevosten lisäksi Katariina toi mukanaan paljon hoviväkeä, itämaisia mattoja, koruja sekä haarukan, jollaista ei Suomessa ollut ikinä nähty.  Pohjolan jouluun hän toi glögin, joka olikin kylmissä linnoissa talviaikaan tarpeen. Avioliitot olivat tuohon aikaan sovittuja, mutta mitä ilmeisemmin Katariinan ja Juhanan liitto oli lemmekäs, sillä vihkisormuksen kaiverrus oli: ”Nemo nisi mors”, ”vain kuolema erottaa meidät”.


Ludvig XIV kasvoi Ranskan aurinkokuninkaaksi, joka hän oli lempinimeltään. Kuningas eli yltäkylläisen lapsuuden, mikä ei aina ollut selviö prinsessoille ja prinsseillekään, sillä tulevia hallitsijoita haluttiin myös karaista eli vahvistaa tuleviin koitoksiin. Nuori Ludvig opiskeli matematiikkaa, historiaa, musiikkia ja piirustusta. Lisäksi italiaa, latinaa ja espanjaa. Hän oli myös erinomainen tanssija. Ludvig rikkoi aikansa tapoja olemalla puhdas! Siihen aikaan hygieniasta ei niin piitattu ja naisetkin vain suihkuttelivat päälleen hajuvesiä ja lisäsivät puuteria sen sijaan, että olisivat peseytyneet, mutta Ludvig pesi itsensä joka päivä sekä vaihtoi alusvaatteensa kolmasti päivässä! Ludvigista tuli Ranskan pitkäikäisin hallitsija.

Suoniemen kirjan mukana kuljemme hovista hoviin, vuosisadasta toiseen. Venäjän kuuluisasta mahtihallitsijattaresta Katariina Suuresta siirrymme Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kunigatar Viktoriaan, joka eli pitkän elämän. Hän syntyi 24.5.1819 ja kuoli 22.1.1901. Viktoria oli monessa rohkea ja kosi itse miestä, Albertia, jonka halusi. He saivat yhteensä yhdeksän lasta, jotka aikoinaan avioituivat muihin Euroopan kuningashuoneisiin. Tätä kautta löytyy sukulaisuus myös Venäjän Romanoveihin ja Tanskan hoviin. Viktoriaa onkin kutusuttu ’Euroopan isoäidiksi’. Hän hallitsi Englantia 60 vuotta.


Kun kirja alkaa ei ollut vielä kameroita ja kaikki yhteydenpito oli kirjeenvaihdon tai tapaamisten varassa. Kuninkaallisia kuitenkin ikuistettiin maalauksiin ja niitä katsoessa kaunehin lie ollut prinsessa Sisi, joka oli Baijerin herttuatar, Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar. Häntä on jo valokuvattukin, joten kuningattaren polviiin ulottuvat hiukset nähdään jo mustavalkokuvissa. Sisi oli surumielinen, kaunis ja ylen hoikka. Hän rakasti ratsastamista ja matkustamista. Sisi on innoittanut sekä taiteilijoita että elokuvien tekijöitä.


Kuten tunnettua eniten minua kiinnostavat Romanovit ja etenkin Nikolai II:n perhe ja kaikki siinä ajassa ja ympärillä. Kaunis perhe. Traaginen perhe. Nikolai II oli vastentahtoinen hallitsija, joka ei olisi tsaariksi edes halunnut. Hän sai kuitenkin valita edes vaimonsa rakkaudesta ja näin jälleen syntyi ’silta’ Britannian Viktoriaan, joka oli morsiamen isoäiti ja myös elämäntapavaikuttaja. Kaunis perhe valkeine ruhtinattarineen ja heidän pikkuveljensä prinssi Aleksei, joka oli Venäjän viimeinen prinssi tai kuten Venäjällä sanotaan ’keisarin kruununperijä, tsarevitš'. Aleksein  tarina on surullinen, sillä hän sairasti perinnöllistä, vakavaa verenvuototautia, jossa pienikin haava olisi ollut kohtalokas. Aleksei eli hyvin rajoitettua elämää ja kuoli perheensä kanssa Jekaterinburgissa Venäjällä 17.8.1918. Alekseista löytyy paljon kuvia ja tarinaa perheestä kertovista teoksista.


Jos kysyttäisiin Suomen suosituinta vävyä, saattaisi moni liputtaa Länsi-Götanmaan herttuan, prinssi Danielin puolesta, sillä niin hurmaantuneita häneen olemme. Daniel siirtyi kuntosaliyrittäjästä Ruotsin prinssiksi avioituessaan prinsessa Victorian kanssa. Daniel on kokenut vaikeuksia terveytensä kanssa eikä Victoriankaan saaminen puolisoksi tapahtunut sekunnissa. Danielin ja Victorian häät olivat ikimuistoiset ja rakkautta tulvillaan. Pariskunta haluaa lastensa viettävän mahdollisimman tavallisen lapsuuden. Se on hyvin kaukana siitä, miten kuninkaallisia lapsia on yleensä hoidettu eli omien vanhempien tapaamisia on rajoitettu ja usein kotiopettajat olivat lapsille likeisempiä kuin omat vanhemmat. Ihailemamme prinssi Daniel onkin sanonut:

Kun kuulet lapsesi nauravan, muistat, mistä elämässä on kyse.

Karoliina Suoniemen teos Ihan oikeat prinsessat ja prinssit on kuin tilaustyö tähän päivään, jossa historian tuntemus on katoavaa. Tämä on ensimmäinen lapsille kohdennettu historiallinen elämäkerta, minkä minä tiedän. Lapsi joka lukee tämän kirjan vaikka yhdessä vanhempiensa kanssa tai ihan itse, tavoittaa niin paljon mennyttä maailmaa, että kipinä historiaan voi syttyä. Kirja on täynnä herkullisia yksityiskohtia oikeiden prinsessojen ja prinssien elämästä. Lukija saa tietää kuka kuuluisa kuningas oli Leijonamieli ja kuka oli köyhä tyttö, josta tuli kuningatar. Kirjassa on viidentoista edesmenneen tai elossa olevan tulevan hallitsijan tarinat sekä joukossa ’kuninkaallisia’ tehtäviä.


Kuvat ja asemointi ovat aivan upeat, jonka huomaa erityisesti tästä viimeisestä kuvasta eli kaikki kuninkaalliset esitellään näin: Kuninkaallinen henkilöesittely vasemmalla, kuva oikealla ja sitten tulee kertomus.

Lapsi tai aikuinen joka ei tunne historiaa, ei tiedä menneisyydestä mitään, on eksyksissä nykyisyydessään eikä osaa edes kuvitella tulevaisuutta! Nyt kun puhutaan kielikylvyistä, voitaisiin ihan hyvin aloittaa historiakylvyt! Miten olisi aloitus aikuistakin kiinnostavalla tietoteoksella Ihan oikeat prinsessat ja prinssit?

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet


Aikaisin aamulla, neljäs huhtikuuta mieheni raiskasi nuoren naisen göteborgilaisessa hotellissa. Naisen nimi oli Magdalena Svensson, hän oli kaksikymmentäkolmevuotias ja hän oli ollut hotellissa töissä vuodenvaihteesta lähtien. Hän teki rikosilmoituksen noin kolmen viikon miettimisajan jälkeen toinen toukokuuta.

Voi myös olla, että mieheni ei raiskannnut häntä. En voi tietää, koska en ollut paikalla.

Håkan Nesserin kaupunkisarjan jännitysromaani Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Levande och döda i Winsford, Tammi 2018, suomennos Aleksi Milonoff) tarjoaa jo hyvin alussa mahdollisesti tapahtuneen rikoksen olematta trillerin focus, mutta hyvinkin se voi olla lukijalle kuin salakielinen merkki, miten tätä pariskuntaa ehkä voisi katsoa. Pinnallisesti he ovat etuoikeutettuja ja tunnettuja, kultakalalammikkolaisia. Martin Holinek on tunnettu keskustelija, kirjailija ja kirjallisuuden professori. Maria puolestaan on television uutisankkuri. Heillä on kaksi lasta ja koira. Heillä on toisensa...vai onko? Löytyykö kummankin menneisyydestä jotain niin noiria, että se vääjäämättä kuljettaa heitä kohti muita maita kuin pakottaen heidät kohtaamaan menneisyytensä salat. Kohun laannuttua he päättävät aloittaa alusta ja lähtevät ajamaan kohti Marokkoa pitkälle, epämääräisen pitkälle lomalle. Martin haluaa kuitekin heidän ajavan Puolan kautta, sillä hän haluaa tavata professori Soblewskin, joka oli ollut mukana Sámoksen ryhmässä ’70-luvulla, samassa jossa olivat olleet runoilija Tom Herold ja menestyskirjan kirjoittanut Bessie Hyatt, mutta ei Maria. Ryhmään oli kuulunut muitakin, mutta Martin ei koskaan kertonut Marialle tuosta ajasta oikeastaan mitään.

Maria puolestaan on kokenut suuria menetyksiä. Häneltä kuoli sisko auto-onnettomuuden uhrina, hän menetti rakkaan Rolfinsa kuolemalle samoin vanhempansa. Kaiken lisäksi hän sairastui, tyttären tultua maailmaan, synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja joutui sairalaan. Maria katsoi kaiken aikaa, että tapahtuma oli leimannut hänen ja tyttären suhdetta koko heidän elämänsä ajan.

Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi pitänyt lapsestani. Kyse oli siitä, etten halunnut elää. En nähnyt missään valoa enkä merkitystä.

Sain monenlaista tukea ja lopulta myös terapeutin.

Olin laiminlyönyt elämääni, sain tietää. En ollut hoitanut sitä niin kuin elämää tulisi hoitaa, en ollut ottanut sitä tosissani.

Maria kokee, että kun lapset muuttivat kotoa heti täysikäisinä, he olivat olleet vain kuin hotellivieraita, vaikka hän olikin usein yökaudet miettinyt heitä ja uskonut rakastavansa heitä...

Håkan Nesser on psykologisen trillerin aatelinen. Kaikki edellä kirjoitettu on vain alkusoitto, josta kaikki alkaa. Nesser lämmittelee lukijaansa, vähän hämääkin, mutta kaiken tarkoituksena on lopulta saada lukija yllätetyksi ja voi totisesti! Vääryyttä kärsinyt Mariamme ajelee pitkin Eurooppaa koiransa Castorin kanssa ja miettii mieluisinta paikkaa aloittaa uusi elämä, vaikka enää hän ei ole kovin nuori. Missä hän on koskaan ollut onnellisin? Se oli yhtenä kesänä Cornwallissa ja niinpä Maria asettuu koirineen Winsfordin pikkukylään kuin olisi syntynyt aloittamaan elämän alusta. Kuin ikinä ei olisi tapahtunut mitään pahaa. Kuin kaikkeus olisivat nummet, meri ja sumu sekä hänen koiransa Castor. Maria tuntee järisyttävää oman elämän hallinnan tuomaa vahvuutta ja sulautuu pikkukylän menoon kuin olisi sinne syntynyt muistamatta kysyä, onko elämä luvannut uuden alun? Tuosta vainko hän saa alkaa olla se nainen, joka hän haluaa olla? Nainen ilman menneisyyden painolastia.

Nesser lainaa hieman itseltään, sillä tässä tarinassa on samaa paluuta nuoruuden kuohuviin vuosiin ja myös '70 -luvulla tehty matka Puolaan...Matka, joka muutti kaiken, kuin oli kirjassa Yksinäiset (De ensamma), joka on yksi Barbarotti –sarjan parhaita ellei suorastaan paras. Miksei kukaan varoita katsomasta taakse, aukomasta menneisyyden ovia, kiellä päästämästä tuhon tulvaa tähän hetkeen, joka olisi voinut olla niin hyvä? Ei tietenkään, sillä charmantti, pelottava Håkan Nesser haluaa meidän itse huomaavan jotain tärkeää. Joko peili heijastaa kuvasi väärin tai ei ole luvattu uusia alkuja tai sumu on niin sakea, että kaikki polut nummella ovat kadonneet ja jäljellä on vain eksyminen.

Kuka soittaa ovikelloa?

Kaikki olennainen on tapahtunut jo kauan sitten. Jos se edes oli niin olennaista, mutta onneksi meillä on mieli jolla voimme kuvitella yhtä ja toista.

...odotan iloisena, että saan nähdä Mark Brittonin ulkona – olen varma että hänellä on sylillinen ruusuja, ehkä pullo samppanjaa, ehkä molemmat...

Odotus, elämässä ei ole mitään sen suloisempaa.

Kuka soittaa ovikelloa?

*****

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Eilinen ja hipaisu puutarhaa


Kesäkuun päivä oli korkea ja kaunis. Olimme juhlistamassa ystäväni tyttären ylioppilaaksi valmistumista. Sää oli kuin morsian, joten kaikki pöydät saatiin katettua puutarhaan ja rannalle. Paljon ystäviä, joiden kanssa on pidetty yhtä jo yli kolmekymmentä vuotta eli nämä Keski-Suomen vuodet. Sitten nuoria, jotka olivat hujahtaneet just aikuisuuden kynnyksen yli ja paljon lapsia ja vauvoja. Ihanat juhlat♥


Niin paljon punaturkki pussaili Reimaa, että toivoisin hänen nyt jo tajuavan, mitä meiltä uupuu. Kun on elämästään melkein viisitoista vuotta elänyt punaturkin kanssa, ei siitä pois opi. Minä syötin Siralle mansikkakakkua ja vettäkin hän sai nauttia lasistani. Silti. Silti novascotialainen valitsee aina miehen. Nainen on kävelevää hoviväkeä ja liikkuva ravintola. Minäkin olin suuriruhtinatar Olgalle ykkönen vain kun R. oli työmatkoilla. Ei yhtään tehnyt heikkoa!


The party is over! Kiitos ja hei, hei taas Sininen Koti järven rannalla.


Kullerot ovat avautuneet. Tässä niittykulleroita ja...


vahvemman värisiä kesäkulleroita.


Vähän samaa hurmaa kuin...


Kerrotussa oranssissa tulppaanissa, 'Tulipa Orca'. Oranssi on♥


Helmiorapihlajaan varmaan palaamme vielä, sillä vasta yhdessä kolmesta puusta ovat kukat auki.


Moskovan kaunotar sen sijaan tietää arvonsa ja päätti diivailla tarjoamatta tänä suvena kukan kukkaa. Onneksi on viime ja edellisvuoden kuvat nautittaviksi.

Kirjapuolella tulee seuraavaksi jännitystä ja sitten hyvin viehättävä ja innoittava lasten tietokirja prinsessoista ja prinsseistä.

Tänään nautitaan ensimmäiset uudet perunat kera grillatun lohen.

Aurinkoista ja levollista pyhäpäivää kaikille tasapuolisesti!

Love
Leena Lumi


Juhlakalu eli ylioppilasneito Pinja♥


Mitäs me ylioppilaat! Heppatytön hevoselle tietty myös lakki.