sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Viimeinen matka


...ja minä lähden. Mutta linnut jäävät tänne ja laulavat, 
ja minun puutarhani jää, vihreä puu ja kaivo.
Monta iltapäivää taivaat ovat sinisiä, kirkkaita, 
ja kellotornin kellot kaikaavat niin kuin nyt,
tänä iltapäivänä.

Ihmiset jotka ovat minua rakastaneet nukkuvat pois
ja joka vuosi kaupunki puhkeaa uuteen eloon.
Mutta minun henkeni on aina vaeltava kaihoisasti
kukkatarhani samassa hämärässä nurkassa.

- Juan Ramón Jiménez -
suomennos Raija Mattila
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Pekka Mäkinen

17 kommenttia:

  1. Niin kaunista ja jotenkin haikeaa. <3 Sydämellistä sunnuntaita Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, elämä on valoa ja varjoa<3 Kiitos <3

      Poista
  2. Kauniin haikea runo. Hyvää alkavaa viikkoa Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos<3

      (laitan sinulle privaa...)

      Poista
  3. Haikeaa, mutta kaunis ajatus. Elämä on saapumisia ja eroja, mutta lähdönkin jälkeen jää aina jotain. Muista, et ole yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, niin se on ja eikös Juice laulanut, että 'eläminen on kuolemista...'tms. Lähdön jälkeen jää loputon ikävä, kuten minulla isän lähdettyä.

      Introvertit voivat olla sellaisia kotiloihin sulkeutuneita, että he eivät kovassa paikassa päästä ketään likelleen eli ovat yksin.

      <3

      Poista
  4. Kaunis, melankolinen, tyyni.❤️

    Jos runolla on nyt erityisen henkilökohtaista merkitystä, ❤️❤️❤️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kaikkea sitä♥

      Perheelle on...♥♥♥

      Poista
  5. Koskettavaa ja ravisuttavan haikeaa ♥

    VastaaPoista