maanantai 19. marraskuuta 2018

Babylon Berlin ja My Brilliant Friend: Nautiskellen sarjojen koukussa


Kerrankin televisiosta tulee sarja, joka imaisi heti kiinni ja lujaa. Toki on katsottu monet hyvät dekkarisarjat ja olen niistä kirjoittanutkin, mutta Babylon Berlin menee nyt ohi aikakaudellaan eli sarja vie 1930 -luvun paheelliseen/iloiseen/vaaralliseen Berliiniin. Plussaa on myös saksan kieli, jota kuuntelen mieluusti ihan kertauksenkin takia. Tästä draamasta kirjoitti ansiokkaasti Petri Immonen jo 10.11. Helsingin Sanomissa jutussaan Komea rikossarja vie 1930-luvun vaihteen dekadenttiin Berliiniin. Sarja on kuulemma Saksan kallein televisiotuotanto, jonka budjetti oli 40 miljoonaa euroa. Hyvin on rahat käytetty!

"Syvä korruptio, syntinen yöelämä, poliittinen liikehdintä ja moraaliton alamaailma.

Ne kaikki kiedotaan rikosmysteriin laadukkaassa saksalaisessa draamasarjassa Babylon Berlin (2017). Sen tapahtumat alkavat vuodesta 1929." (Immonen)

Olen aivan ihastunut toiseen naispääosan esittäjään Charlotte Ritteriin (Liv Lisa Fries), kuva yllä sekä myös Kölnistä tullutta komisariota esittävään komisario Gereon Rathiin, jota esittää Volker Bruch. Kyseessä on myös historian havinaa sekä venäläisin että saksalaisin maustein. Arvaan, että meno muuttuu melkoisesti natsien noustessa valtaan 1933.


Sarjan upean musiikkitunnarin Zu Asche zu Staub esittää Severija  Janusauskaite, sarjassa Svetlana Sorokina. Villiä yöelämää kohdataan hypnoottisessa diskobordellissa, jossa Severijan laulun sanat ja melodia vievät kuin jonnekin toiseuteen.

Sarja perustuu Volker Kutscherin rikosromaaniin Der nasse Fisch, joka on juuri suomennettu nimellä Babylon Berlin. Olen varma, että olen saanut kirjan lähiaikoina, mutta en just tähän lähtöön sitä löytänyt... 

Berlin Babylonia esitetään TV1:llä ja Yle Areenalla. Sarjasta esitetään kaksi kautta eli 16 osaa. Kolmas kausi on jo suunnitteilla: Yes!



Tänään oli kaikkien Elena Ferranten Napoli -tetralogian lukeneiden odotuksen täyttymys: Saimme Ferranten ensimmäisen kirjan filmatisoinnin ensimmäisen jakson nähtäväksi. Nyt meillekin sitten tuli, kiitos Ferranten romaanien, HBO Nordic, vaikka olinkin joskus luullut, että ei meillä maksukanavia tarvita. Mureneminen alkoi jo The Affairista, jolloin käytimme ilmaiskuukaudet ja nyt se on sitten menoa. Kahdeksanosainen draama perustuu Ferranten ensimmäiseen kirjaan Loistava ystäväni, joka kertoo tyttöjen Lina ja Lenù lapsuudesta Napolin köyhälistökorttelissa. Kaikki tuntevat kaikki, yksityisyyttä ei ole, nuoret varttuvat varhain kuin pikakelaten lapsuuden, tytöt eivät ole ikinä nähneet edes merta ja kovaääninen riitely sekä läimimiset ovat arkipäivää. Toisaalta kaikki kirjat lukeneena ja niistä pitäneenä, tiedän, että paljon, paljon muuta on tulossa. Tänään en heti muistanut pois muuttavan perheen pojan nimeä, mutta pitihän se arvata eli Nino Sarratore! Siksi Lenùn kyyneleet...

Lapsinäyttelijävalinnat ovat kuin olin unessa nähnytkin. Tosin Elena eli Lenù ei ollut ihan noin sievä, mutta odottakaamme, sillä Lina on varttumassa.

Sarja alkaa 1950-luvun Napolista ja voit lukea lisää Kaisu Tervosen jutusta Napolilainen kasvutarina Helsingin Sanomat 19.11. eli tänään. Missään ei sanota, mutta toivon todellakin, että saamme nähdä koko Ferranten tetralogian tv-sarjana. Pidin kaikista kirjoista, mutta taisin vaikuttua eniten kolmannesta eli Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (2018). Kadonneen lapsen tarinassa koin hyvästijättöistä ahdistusta ja naisten ystävyyttä ajatellen myös monenlaista raastavaa tunnetta. Lukekaa kirjat, katsokaa sarja: Elena Ferrante sen teki♥

hulluna huippusarjoista
Leena Lumi

PS. Huomasin juuri, että Loistava ystäväni oli päässyt lukuvuoteni 2016 parhaiden kirjojen listalle.

25 kommenttia:

  1. BaBe:n ensimmäistä jaksoa aloittelin ja näin, että todella laadukas sarja. Oli ehkä huono hetki, koska herkkiksenä vähän ahdistuin synkkyydestä. Pitää varmaan katsoa lisää. 🙂
    Olen joskus harkinnut Netflixiä tms., vaikka olenkin näihin asti minäkn ajatellut, että ilmaiskanavat saa riittää. Olisikohan tuo HBO Nordic sitten vörtti (niin kuin nuoret sanovat) 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, me olemme katsoneet vasta muutamia osia, joten voihan tästä meno koventua, mutta tuo aikakausi musiikkeineen, vaatteineen, kaikkineen pitänee minut sarjassa kiinni. No, olemme huomanneet, että suuri osa niistä, mitkä kiinnostavat tulevat HBO Nordicilta, mutta jos se muuttuu ainahan voi lopettaa nykyisen ja olla sitten ilman tai vaihtaa vaikka NetFlixiin. Nyt tämä kanava on jo toiseen kertaan sen väärti, sillä The Affair tuli myös tällä kanavalla.

      Poista
  2. Minulla kävi samoin kuin Joululaisella, en oikein pitänyt Babylon Berlinin jonkinnäköisestä ilottomuudesta. Asiat olivat tietenkin dramaattisia, mutta englantilaiset esim eivät tee synkistäkään aiheista elokuvaa, jossa ei olisi sarkastisia, hauskoja tyyppejä. Yleistäen sanoisin, että saksalaisilta tämä taito puuttu.

    Minun lempparini tällä hetkellä on Sevillan 30-lukuun sijoittuva La Otra Mirada - toinen katse, espanjalainen, joka sijoittuu tyttökouluun ja on minusta mielenkiintoinen. Niin ihanaa kuunnella muita kieliä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihan tosi! Kaikki ympärilläni fanittavat tätä ja mitä minuun tulee, pidän rouheasta, synkästä, vaativasta. En ole hauskan ja kevyen sarjan/elokuvan/kirjan perään.Brittidraamat ovatkin hyviä, mutta minun toinen kotimaani oli kauan saksalainen kirjallisuus, joten kai sieltä tarttui jotain matkaan.Olen pitänyt monista saksalaista dokkareistakin mikä ei sulje taaskaan brittiläisiä pois.

      Oih, en ole kuullutkaan. Todellakin: On kiva kuulla muitakin kieliä kuin vain vaikka englantia. Oma heikkouteni ovat ranskalaiset elokuvat, vaikka en ole lukenut edes lyhyttä ranskaa.

      Nämä ovat makujuttuja, joten nautitaan kukin tavallamme ja kiva, jos tarjontaa on moneen makuun.

      Poista
    2. Minäkin muuten suosittelen tuota La otra miradaa ja esittelinkin sen blogissani viime viikolla. Melkein kuin alkaisi ymmärtää espanjaa, vaikka ei oikeasti yhtään osaakaan. Juoni tempaa varsinkin parin ensimmäisen osan jälkeen täysillä mukaansa. 😀

      Poista
    3. Joululainen, kävin lukemassa. Minäkään en osaa espanjaa, mutta on kiva kuulla silti uusia kieliä. Voipi olla, että meille tulee hääkutsu Espanjaan, vaikka olen vannonut, että en tule maahan, jonka kansallisureheilu on härkien kiduttaminen. Tyttäremme on ihan myyty Espanjalle:)

      Katsoin trailerin: Hyvin houkuttava ja oikea aikakausi♥

      Olethan nähnyt tämän Como Agua Para Chocolaten, aivan uskomaton! Tässä traileri ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=179rSQcZWXg

      Meillähän on menossa pitkästä aikaa oikein sarjojen tulva: Kiva♥

      Poista
    4. Tuo Suklaata iholla näytti kiehtovalta elokuvalta. Pitää tilata verkosta vaikka jouluksi. Kiitos vinkistä! 👍
      Trailerista tuli mieleen, kun pienenä äitini vitsaili, että tuo nuorimmainen pidetään kotona tekopalkasta, ja ihmettelin mielessäni, että minunko pitää jäädä kotiin iäksi. No, enpä jäänyt edes kotipaikkakunnalle, että ei se suunnitelma toteutunut. 😀
      On kyllä mukavaa, kun tarjolla on monenlaisia ja monenmaalaisia sarjoja! 📺

      Poista
    5. Joululainen, Suklaata iholla on yksi elämäni leffoista. Kerro jos löydät, me ei olla onnistuttu.

      Ennen aikaan lapsia kiusoitelttiin milloin milläkin:) Pitää osata lähteä.

      Älä muuta virka, mutta kun blogiakin pitäisi ehtiä ja....No, onneksi tulossa on joulu♥

      Poista
  3. Erinomaisesti tehty sarja. Näyttelijät loistavia, henkiin herätetty Berliini, syvällisempi kuin englantilaiset laatusarjat. Kastoimme Arenasta niin nopeasti kuin ehdimme. pitäisi lukea nyt kirjat.
    Anna Amnell

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, niin minustakin. Juuri sellainen Berliini, josta olen lukenut vain kirjoista, ei se, jossa kävin pari kertaa.No, brittisarjoissa on sitä kevyttä, jota en katso ja sitten erittäin hyviä dekkarisarjoja, mutta katsoin kyllä Downton Abbeytakin.

      Anna, te olette siis ahmineet jo koko sarjan! Me aioimme tänäänkin katsoa teellä, mutta sitten aloin miettiä, että jos tätä vauhtia katsomme, ilo loppuu lyhyeen. Huomenna varmaan taas:) Kuule, minulle tuli tuo kirja nidottuna, tosi paksu, mutta en ole ehtinyt kollaamaan sen perään vielä eli nyt en sitä nopeasti löydä.

      Poista
  4. Minulla oli myös Babylon Berlinistä ensi vaikutelma kovin synkkä, mutta toisen ja kolmannen jakson jälkeen on kyllä koukussa! Aivan mahtavaa, että lähetetään tällaisia laatusarjoja.

    Ja kyllä, meidänkin on se HBO Nordic hankittava...:D

    <3 Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, se on eräänlaista aikakautensa noiria.Mahtavat näyttelijät ja miten hyvin kaikki ajankuvassa on huomioitu.

      Juu, ei voi olla enää ilman eli must mikä must:)

      <3

      Poista
  5. Molemmat kuulostavat niin hyviltä sarjoilta:)

    VastaaPoista
  6. Minulla on nyt 1. osa Brilliant Friendistä koneella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, hyvä!

      Tänään ip-teellä Babylon Berliniä yksi osa.

      Poista
  7. My Brilliant friend ollut nyt mielessä, että pakko katsoa. <3 Ihanaa viikon jatkoa Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, me katsoimme just Babylon Berlin:) Huomenna citypäivä, mutta seuraavaksi My Brilliant Friend. On tää ihanaa. Kiitos samoin Tiia<3

      Poista
  8. On todella hyvä sarja, mutta en jaksa katsoa kuin yhden kerrallaan. Luin pari saksalaista arvostelua ja siinäkin ne jaksavat arvostella kaiken puhki, mokomat besserwisserit! Kirjan luen myöhemmin, jos saan käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, se on! No, tuo ei ole mitään kevytlleffaa, mutta me katsotaan tunti tai kaksi. Antaa niiden nyt hehkuttaa, mutta juonipaljastuksia eivät saa tehdä hekään. Samaa minäkin ajattelin: Kirja on minulle tullut nidottuna ja se on jossain täällä...Länsirannikkovisiitin jälkeen järjestän kirjat:)

      Poista
  9. Veljeni, joka on suuri saksankielen ystävä, ehkuttaa tätä sarjaa myös! Hänen innoittamanaankin aion tutustua sarjaan, mutta ensin aion lukea sen ekan suomennetun dekkarin tästä... Onneksi sarja näkyy Areenassa vielä viiden kuukauden ajan <3

    Ja tuo Ferranten tetralogian sarja! Tekisi mieli tilata heti tuo kanava, mutta maksan jo Netflixistä... Tulevatko jaksot ulos viikoittain? Jos vaikka tilaisin HBO:n kokeilujakson sitten kun kaikki tuotantokauden jaksot ovat nähtävissä.

    Ihanaa viikonvaihdetta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, komppaan veljeäsi! Tänään jälleen...Ensin pitäisikin lukea kirja ja sitten vasta nähdä filmi, mutta en voi itselleni enää mitään.

      Meillä HOB Nordic on ainoa maksukanava ja nyt kiitos tämän sarjan sen otimme. Oi, pitää varmistaa tuo R:ltä, kun hän palaa koriksesta. Me käytimme kokeilukuukaudet The Affairiin, joka alkaa nyt mitä ilmeisemmin AVAlta uusintana, mutta pitää varmistaa, ettei vain ole mukana uutta tuotantokautta.

      Kiitos samoin sinulle!<3

      Poista
    2. My Brilliant Friend tulee R:n muistin mukaan kerran viikossa eli ei voi vielä ahmia, kuten teemme Berlin Babylonin kanssa.

      Poista
    3. Leena, kiitokset tästä. Odottelen sitten siihen asti, kun sarjan voi katsoa putkeen! Mullahan on vielä ne 2 viimeistä osaakin lukematta. Ensi kuussa aattelin ehtiä niiden pariin :)

      <3

      Poista
    4. Kaisa Reetta, ehdit hyvin, sillä tämä ensimmäinen filmatisointi koskee ymmärtääkseni tyttöjen lapsuutta eli/tai sitä ensimmäistä kirjaa, kuten nimestäkin voi päätellä. Hyvin tarkkaan noudattaa kirja käsikirjoitusta ja Ferrantehan oli mukana, kun tv-sarjaa tehtiin. Ensi kuussa...kuulostaa armolta.

      <3

      Poista