keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Helmiorapihlaja kaunehin on ja....juhannusta!


Helmiorapihlajaan voi luottaa: On siis jotain mikä on ja pysyy. Tämä pikkupuu, Toba', joka tosin meillä aikoo selvästi kasvaa yli neljän metrin, kukkii nyt etupihallamme täynnään satoja kukkaterttuja. Tai näitä puita on kolme...ja jokaisella oma tarinansa.


Alkuperäisestä jutusta Helmiorapihlaja kaunehin on voitte millaiset ovat puun helmiset nuput alkusuvesta sekä sen myöhäisen vahvan ruskan kuin myös kukinnan. Seuraan joka vuosi...ja vien Leena Lumin puutarhaan.


Kukat tertussa ovat aluksi valkoiset, mutta


muuttuvat sitten vaaleanpunaisiksi.


Tämä suvi on kukinnassa runsain: Klikatkaa kuvaa suuremmaksi.


Tämä yläkuva on otettu eilen illalla eli nyt on vahvin väri menossa.


Sydänsuven juhlakin on jo ihan ovella. Nuoremme saapuivat koirineen eilen ja talo on täynnä elämää. Tänään valmistamme Lumimiehen kanssa katalonialaista kala-äyriäispataa eli zarzuelaa. Sitä ennen kohotamme maljan synttärisankarille ja jälkkärinä on suklaakahvia ja maailman parasta Brita -kakkua. Viikon muu ruokaohjelma laadittiin äsken yhdessä ja paljon on grillailua. Valmistamamme ruoat löytyvät jutusta Juhannusruokia, mutta kyllä grillissä kerran on makkaraakin ja sen kanssa on sekä peruna- että punajuuri-piparjuurisalaattia. Tietenkin myös capresea ja perheen helppo eli rapeaa salaattia, sinihomejuustoa murusteltuna ja persikkaa ja...Yhtenä päivänä tietysti grillattua lohta, uudet perunat ja sillejä eri marinadeissa. Itse pidän etenkin Abban ranskalaisesta sipulisillistä.


Toivotan kaikille mitä ihaninta juhannusta♥ Ainakin meidän yössä tuoksuu suviyön kuningatar, valkolehdokki...Jään nyt juhannuslomalle eli olen läsnä heille, joita näen aivan liian harvoin. Perhe on parasta♥

helmiorapihlajaterveisin
Leena Lumi 

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Anna Jansson: Sokea hetki


Oli aika jolloin luin ihan kuumana montaa skandinaavista dekkaristia. Sitten tuli se järkyttävä hetki, jolloin en enää erottanut heidän teoksiaan toisistaan. Nimiä mainitsematta kaikki kirjoittivat saaresta, oli murha tai kaksi, oli meri, oli nykyaikaa ja vanhaa aikaa eli kuljimme aikakerrostumissa, joihin kuitenkin löytyi liitos toisiinsa. Murhien tekotavoilla ei mässäilty joten herkempikin tarttuu näihin kirjoihin helposti. Oli ja on myös yhteiskunnallista asiakäsittelyä sekä ihmissuhdekoukeroita ja tietysti poliisitutkintaa. Näistä aineksista on koottu monta miljoonaa skandidekkaria ja nyt olen vuosien jälkeen tarttunut vanhaan tuttuuni eli..

Anna Janssonin  Sokea hetki (Kvinnan på bänken, Gummerus 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom) oli minulle nyt koevälipala, jolla sekä lepuutin itseäni että tarkkailin, onko mikään eromme aikana muuttunut. Tyyli on tuttua eli on kesä ja turistiaika Gotlannissa, löytyy ruumis, saadaan kiinni epäilty, hämärissä liikkuu outoja tyyppejä, jotka melkein aina joku näkee. On ikivanha pappila ja sen salakäytävät maan alla, kummitusmainen tunnelma ja rikostutkintaa johtaa vanha tuttumme Maria Wern, josta olen aina pitänyt. Jotain on kuitenkin muuttunut, sillä Anna Janssonia on myyty pelkästään hänen kotimaassaan 4 miljoonaa kappaletta! Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja, joka alkoi yöaikaan kirjoittaa kuulemiaan tarinoita, hän liitti nykyajan ja menneisyyden myytit yhteen, jolloin syntyi omanlaisensa Anna Jansson –tyyli. Hänen kirjojaan on käännetty 16 kielelle ja Maria Wernistä on tehty tv-sarja, joten kysymyksessä ei ole mikään pikkutekijä.

Julia Lindegårdin sänkyyn sidotun ruumiin viereltä löytyy rikospoliisi Jesper Ek, joka on ihan sokissa. Hän vannoo vasta tulleensa paikalle tekstiviestin kutsumana. Jesper kuitenkin pidätetään ja hänen oma ryhmänsä ei saa edes tavata häntä. Jesper, tavallaan porukan reppanoin, sillä hänellä on taloudellisia huolia: Viisi lasta viiden eri naisen kanssa, joten palkka menee, jos riittääkään elatusmaksuihin. Vain poika Joakim asuu isänsä luona ollen varma isänsä syyttömyydestä.

Pappilassa tapahtuu outoja. Uhkauksia saanut pappi Alva on kiinnostunut Gotlannin saarella 600 –luvulta asti harjoitetusta äitijumalatar myytistä, jossa äitijumalatar tyttärineen harjoittaa erilaisia uhrimenoja. Alva on myös äänekkäästi asettunut maahanmuuttajien puolelle vetäen näin ylleen uhkausten tulvan.

Mitä Jesperiin tulee, hän oli todellakin juuri aloittanut seurustelun Julian kanssa. Hän esittelee itsensä heti reilusti:

”Minulla on viisi lasta viiden eri naisen kanssa. Useimmat virheeni tein nuorena. Virheillä en tarkoita lapsia vaan suhteita. Nyt minulla on paljon elämänkokemusta ja pidän itseäni kovan koulun käyneenä ihmissuhdeasiantuntijana.”

Julia ei kuitenkaan pienestä pelästy. Sen sijaan hän pelkää entistä poikaystäväänsä, jonka mielestä Julia on hänen omaisuuttaan. Pål on väkivaltainen ja äkkipikainen, kykenevä mihin vain. Julian on varottava ettei häntä nähdä yhdessä Jesperin kanssa.

Anna Janssonin Sokea hetki on juuri sellainen kuin ajattelinkin sen olevan: Ei julma ja tavaton, ripaus historiaa, vähän romantiikkaa ja lopussa oikeus voittaa. Ilman tilastojakin on helppo arvata, että näille on lukijoita, sillä meistä monet, jotka aikanaan luimme myös Kay Scarpetta –sarjaa, jätimme hänet jo joitakin vuosia sitten. Itse luin vielä yhdennentoista Scarpettan, mutta jotain oli pahasti muuttunut. Skandidekkareihin voi luottaa eli tietää mitä saa. Jansson –fanit luottavat häneen. Samaten voi luottaa Inger Frimanssoniin, jonka teokset luin vähän aikaa sitten uudestaan vain huomatakseni, että Hyvää yötä, rakkaani ja Varjo vedessä teostgen Justine Dalvik esiintyy muissakin hänen dekkareissaan, mutta sivurooleissa.

Sokea hetki on mitä sopivin kirja kun Kauneinta on hämärtyissä illoin:

Kaikk’ on omaani ja kaikki jälleen
otetaan pois multa, kaikki jälleen,
puut ja maat ja pilvet taivahan,
jäljettömiin yksin vaellan.

- Pär Lagerkvist - (suom. Lauri Viljanen)

*****

Dekkarit Leena Lumissa

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Atsaleat - sydämeni lumoojat, Sissinghurstin arvostetut, metsäkauriiden herkut ja ripaus japanilaista puutarhaa

Atsaleoista!

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva: Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendonit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea sai korvata ne...


Innokkaimmat lukijani muistavat miten tämä kaikki alkoi 2013 jutulla Atsalea: Rakastu oranssiin! ja mitä puutarhassa on tapahtunut tänä keväänä No, sen jälkeen vasta onkin tapahtunut.


Oranssit vaihtuivat revontuliatsaleaan Northern Hi-Lights ja siinä aioin pysyä! Sitten taisi tulla se kevät, kun otimme kaurisverkot pois ja lähdimme viettämään äitienpäivää länsirannikolle. Palatessa etupihan valaisimen ympäriltä oli syöty nuppujen lisäksi vähän enemmänkin, joten


lampun ympärillä olevat uusittiin kokonaan ja koska


en saanut Northern Hi-Lightsia 'tyydyin' puistoatsaleaan 'Illusia'. Eli kun tullaan sisälle etupihalle, oikealla lampun ympärillä on kaksi Illusiaa ja vasemmalla jostan syystä selvinnyt alkuperäinen Northern, joka on


eniten kuvattu, koska sen takana kakkostasolla on ensin kartiovalkokuusi ja takana kalliomme, jonka keskellä kukkivat kullerot, keltakurjenmiekat etc. Siellä myös villieläinten luonnolliset juomapaikat sekä lintujen kylpyaltaat.


Tässä siis etelästä eli sisääntulosta katsottuna. Jos klikkaatte kuvaa suuremmaksi, huomaatte, että terassimme alkaa olla köynnöshortensian koristama ja sen alle jää pergola, jonka seinät muodostuvat köynnöshortensioista ja niitä on monta. Nyt etenee valkoisen kivitalomme eteläseinää, joka kaipaakin piristystä.


Voitte olla varmat, että näille emme sano 'ei' ja nämä ovat verkotetut yli äitienpäivän. Kun ensimmäiset kukat aukeavat, tuntuu, että ne saavat luontopuutarhamme eläimiltä rauhan.


Kuvassa näkyvät jo aika suuret kuunliljat ja kullerot ovat jo aloittaneet vähän alempana.


Yläkerroksessa vasten vanhoja mongolianvaahteroita, jotka kasvavat nykyään niityn, ei enää kynityn nurmikon keskellä. Lemmikit jo lopettaneet, nyt vuorossa akileijat, lehtosinilatvat ja puna-ailakit...


Entäs miten sitten voi pohjoispäädyn japanilaisessa rinteessä oleva alkuperäinen Northern Hi-Lights? Hän tulee myöhemmin, mutta on suurin ja runsasnuppuisin! Tässä rinteessä erityisesti huomaan, mitä haen atsaleoista: tiettyä kerroksellisuutta! Toisaalta pidän atsaleoista erityisen paljon siksi, että niihin tulee myös ruskaväri sekä ne pudottavat lehtensä eikä niitä tarvitse suojata kevätahavalta. Ne ovat minulle rodoja luonnollisempi valinta.


Pari päivää vielä niin takana näkyvät kukkivat siniset iirikset...ja varjoliljat ovat jo kunnon nupuilla ja korkeita.


Kävipä niin, että ostimme tämän pohjoispuolen Northernille kaveriksi 'Illusian' ettei tarvitse yksin kukoistaa. Kannatti lauantaina kun muutenkin asioimme muutamissa liikkeissä vähän vertailla hintoja: Saman kokoinen Illusia yhtä monilla kukilla, maksoi 10 kilometrin päässä 10 euroa vähemmän kuin se mitä ensin olin katsonut. Kerrankin näin päin! Kummatkin liikkeet palvelevat hyvin, enkä ottanut kuitteja talteen, mutta muistiin tämä jäi. Atsalea ei ole ihan halvimmasta päästä...

Ilta-auringossa...


pidän tästä pikkupensaasta yhä aina vain enemmän ja enemmän♥

atsaleaterveisin
Leena Lumin puutarhasta

PS. Puistoatsalea Illusian ohjeissa suositellaan ravinteikas, hapahko multamaa, mutta olen kaikki istuttanut tavalliseen puutarhamultaan. Tietenkään en voi viedä näitä kaunottaria lehtoon, sillä lehdon maa on kaikkea muuta kuin hapan. Sen sijaan kyllä kastelen kaikki happaman maan kasvit kaksi kertaa suvessa vedellä, johon olen sekoittanut rodo- ja havulannoitetta ja tämä koskee siis myös kaikkia hortensioitamme mukaan lukien lukuisat köynnöshortensiat. Tuo homma aina ennen heinäkuun loppua.

Nämä eivät tarvitse kevätvarjostusta, koska tiputtavat lehtensä talveksi. Ei kestä lumikuormaa. Ei vuosittaisia leikkauksia, vain viottuneet oksat voi poistaa ennen lehtien puhkeamista.



Pohjoispäädyn atsaleakin on auennut!



Se on samanikäinen ja -merkkinen kuin yläpihan Norhern, mutta kukkii selvästi runsaammin. Toisella etelän valo, tällä hyvä, jos edes puolivarjo, no juu, sen se kyllä saa.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista



Suljetun tilan näyttämö, jossa tapahtumat on keskitetty kuin Viettelysten vaunussa, on antoisa tarkkailukohde lukijalle. Sitä se on etenkin, jos ’esiintyjät’ ovat tulleet paljon maksaneina vaikka hyvinvointikeskukseen, jossa he eivät tunne paikan omistajia eivätkä toisiaan ennestään. Ihmisistä tulee kuin hyönteisiä, joita tirkistelemällä saamme heistä paljon tietoa. Katsottavat eivät voi itse vaikuttaa mitenkään tilanteeseen, mutta sinänsä ’mitä väliä!’, sillä kaikki tuntevat aluksi olonsa aivan loistavaksi eli kokevat saavansa rahalle vastetta.

Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (Nine Prefect Stranger, WSOY 2019, suomennos Helene Bützow) todistaa jälleen kerran Moriartyn kyvystä kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Luin häneltä ensin Hyvä aviomies, jossa vain loppuratkaisu oli minusta liian kesy. Sitten tulikin jo Mustat valkeat valheet, joka räjäytti tietoisuuteni tajuamaan: Moriarty kirjoittaa vaikeista aiheista kepeästi, mutta ei mitään kermavaahtoa! Näin koin herätykseni 'valheissa' ja voitte tämän kirjan luettuanne verrata, pitääkö paikkansa:"Liane Moriarty hallitsee tyylin, jossa kepeys muuttuu laaduksi, totuus valheeksi, rakkaus vihaksi, epäilys ystävyydeksi, aurinko varjoksi, varjo toivoksi, suudelma lyönniksi, limonadi samppanjaksi, farssi tragediaksi." Nainen joka unohti jäi väliin, mutta Tavalliset pikku pihajuhlat on edelleenin minulle paras Moriartyni. Täydellinen napakymppi. Näin tuli kirjoitettua mm.: Kirjan kaikkeen vaikuttavin teema on ystävyyden harha, jota tyttärensä kärsimykselle sokea, täydellinen äiti, vahva Pam, ei tajua tragedian jälkeenkään, vaan lopettaa illallispuheensa näin:

”Ystävät ovat se suku, jonka valitsemme itse.”

Miksi lasien koskettaessa toisiaan illallisjuhlissa Clementine ja Sam eivät sitten tunne itseään selviytyjiksi? Miksi heidän elämäänsä eivät leimaa helpotus ja ilo?

Mieltymyshän menee usein niin, että on jotain samaistuttavaa tai mahdollista sellaista tai kipupisteitä, joita olet usein ajatellut. Siinä Tavalliset pikku pihajuhlat pitää edelleen asemansa ykkösenä Moriasrtyn teoksista. Sen sijaan kakkossijasta voidaankin sitten jo alkaa keskustella...

Yhdeksän hyvän toimeentulon omaavaa henkilöä on majoittunut henkisen ja ruumiillisen terveyden vaalimisen keskukseen, jota johtaa vaikuttava Maša. Hänellä on kaksi lähityöntekijää ja muut ovat sitten vaikka hierojia, kokkeja etc. Jokaiselle sisääntulijalle räätälöidään kymmeneksi päiväksi häntä parhaiten auttavat toiminnot ja käytännössä ne koskevat jokaista hetkeä laitoksessa. Mukana on surun murtama pariskunta, jolla on mukanaan tyttönsä, jonka veli on kuollut dramaattisesti. Joku haluaa vain rentlutua ja siinä sivussa vaikka laihtua vähän ja onpa mukana lottovoittaja pariskuntakin, Jessica ja Ben, joille runsas raha tuntuu tuoneen vain kirousta, sillä heillä ei ole enää mukavaa yhdessä.

”Minulla on ikävä kasvojasi”, Ben sanoi Jessicalle. ”Sinun kauniita kasvojasi. En tunnista sinua. En tunnista meitä enkä meidän elämäämme. Minulla on ikävä vanhaa asuntoamme. Minun on ikävä työtä. Minulla on ikävä niitä ystäviä, jotka menetimme tämän takia. Mutta kaikkein eniten minulla on ikävä kasvojasi.”

Jessica on vajonnut kauneusleikkausharhaan ja turvotuttanut huulensa sekä muutoinkin antanut rahan palaa kauneuskirugisissa operaatioissa. Hän ei ole enää sama nainen, johon Ben rakastui. Hän on myös lapsellisen mustasukkainen Benin autosta.

”Minusta tuntuu, että rakastat autoasi enemmän kuin minua”, Jessica sanoi. ”Olen mustasukkainen autollesi. Minä naarmutin sitä. Se olin minä. Koska minusta tuntuu, että autosi on huorahtava tyttö jolla on suhde mieheni kanssa, ja minäpä raavin sen huoramaista naamaa.”

Maša on tiukka ohjelmansa vaalija ja niinpä ohjeissa on aluksi mm. täydellinen puhekielto. Jokaiselle on omat ateriansa ja kaiken aikaa smoothieita. Puhekiellon loputtua alkaa taas jotain odottamatonta ja sillä on heihin kaikkiin aivan erilainen vaikutus kuin mitä Maša oli voinut edes kuvitella. Toisaalta lukijalle on iso yllätys, mistä Maša saa vaikutusvaltansa ja loppua kohden tarina etenee miltei trillerimäiseksi jännitysromaaniksi. Tulee hetki, jolloin jokainen osallistuja kysyy itseltään Tranquillum Housen studiossa ryhmässä seisoessaan: ”Miten tähän on tultu?” He ovat yhteiskunnan vaikutusvaltaisia ihmisiä ja nyt joku Maša määrää, mitä heidän tulee tehdä ja milloin, eikä kukaan saa lopettaa ohjelmaa kesken...

Minusta Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista kertoo meistä, nykyajan ihmisistä ja meidän tarpeistamme selvitä ja jaksaa mitä vain missä vain ja kun ei enää jaksa, ei osata enää edes levätä, vaan lähdetään hakemaan apua oman reviirin ulkopuolelta rahan avulla ja mainoksen uhreina. Kaikki me olemme lukeneet tällaisesta, mutta emme näin iholle tulevasti, näin osoittavasti. Teos puoltaa paikkaansa havahduttajana vaikka onkin fiktiota, mutta eikö todellisuudessa aika monen faktaa. Toisaalta osa minusta koki tarinan myös farssina eli onko tällaiseen uskojia todella. Meidän maailmamme ’Mašat’ pärjäävät aina tavalla tai toisella ja jos yksi suunnitelma pettää voi aina ottaa uuden mantran käyttöön:

Hän ottaisi mikroannoksia päivittäin optimoidakseen tuottavuutensa.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Moskovan kaunottaren kukkiessa tajusin, että...


Moskovan kaunottaren kukkiessa auki, ei helminä enää, tajusin, että nyt on menossa suvi pikakelauksella. Tartuin toimeen ja olen nyt ollut pari tuntia kuvaamassa yrittäen vältellä aurinkoa, joka helposti vie kukista värit.


Tässä ainoat helmet, mutta vähänlaisesti, vaikka kukinto on muuten paras ikinä.


Siis tätä tarkoitan moskovattaren helmillä eli kuva on vuodelta 2016. Silloin kesti aukeaminen kauemmin, nyt helleaalto teki temppunsa.


Nämä kuvasin viime viikolla ja tänä iltana ihan jotain muuta. Ensi viikolla varmaan ollaan ihanasti pihalla, vaikka yömyöhät luenkin. Huomenna ystävän kanssa Brita -kakulle ja kahville, sitten saatan alkaa miettiä sitä yhtä uudempaa puutarhaintohimoani...vai laittaisinko väliin kirjan. Laitan, jos maltan! Tosin maanantai voi olla vaikka Ruhetag!


Moskovan kaunottaren tämän pikakelaussuven 2019 kuvat vien heti kun ehdin juttuun Moskovan kaunotar...toukokuun kukkien primadonna, jossa enemmän 'helmikuvia'. Tarinaa myös siitä, miten itsetietoinen kaunotar on pyörittänyt meikäläistä.

puutarhaterveisin
Leena Lumin puutarhasta

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Kesäpuisto


Tahdon ruusujen luo, puistoon muistojen,
kätköhön aitojen uneksuvien, luo varjojen ammoisten.

Siellä patsaat minut nuorena muistavat
ja minä muistan, kuinka Nevan vedet heitä huuhtoivat.

Majesteettisten lehmusten katveessa, tuoksuvassa
hiljaisuudessa, laivan mastojen kitinä kummittelemassa.

Ja joutsenet kuin muinoin, kautta aikain purjehtien,
kaksoisolentonsa kauneutta rakastaen.

Ja jäisessä horroksessa, vihollisten ja ystäväin,
ystäväin ja viholllisten, kumu satojen, tuhansien askelten.

Eikä loppua näy kulkueelle varjojen,
graniittimaljalta oville palatsien.

Siellä valkeat yöni rakkaudesta, niin salaisesta, korkeasta,
jonkun toisen, kuiskailevat.

Ja kaikkialla hehku jaspiksen, helmiäisen,
mutta piilossa valon lähde, kätkö salainen.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Elin Danielson-Gambogi

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Matkailijan Kesäpuodit, Petra Hammesfahr, aamiaisemme, töpötin ja...


Matkailijan Kesäpuodit -lehti osui eilen kaupassa silmiini. Mukavan runsas, mutta silti tyylinsä säilyttävä kansikuva sekä itse lehti. Tässä vinkki Suomessa lomailevalle, joka haluaa myös tehdä löytöjä shoppaillen.


Petra Hammesfahr on tähän suveen asti ollut minulle tuntematon kirjailija. Facebookin Kirjallisuuden ystävissä sain vinkin Pahantekijään. Siitä seurasi into lukea Petraa enemmänkin. Häntä kutsutaan saksalaisen  kirjallisuuden supertähdeksi, joka on kirjoittanut yli kolmekymmentä romaania sekä televisiokäsikirjoituksia. Suomeksi häneltä on kuitenkin suomennettu vain Pahantekijä, Syysuhri ja Uskoton mies. Kustantaja Otava. Kahden ensimmäisen suomentaja on Marja Kyrö ja Uskottoman miehen Anja Meripirtti. Pahantekijä oli aika rankka henkisesti, sillä se kuvaa tragediaa, josta on aiheutunut posttraumaattinen stressi uhrin muistamatta mitä tapahtui. Mieli pirstaloituu. Poliisitutkinta liikkuu Kölnin seudulla ja Münchenissä. Paljon siinä välillä myös, joten monta tuttua paikkaa reissuilta tuli mieleen samoin kuin poliisisarja Derrick. Nyt on Syysuhrista lukematta enää parikymmentä sivua ja tämä on tosi, tosi hyvä jännitysromaani. Joka toinen vuosi syyskuun neljäntenätoista päivänä katoaa nuori nainen...


Aamiainen on osa päivän ravinnosta. Meillä aamiainen on hidas ja se alkaa suklaakahvilla ja kauraleivällä kera Hesarin. Sitten tuleekin jo kulhollinen lisäaineetonta asidofilus+bifido mansikka-vadelmajogurttia, johon lisäämme omia mansikoita ja mustikoita sekä hasselpähkinöitä. Herkullista! Aamiaiselle, joka on melkein jo brunssi, menemme hyvin klo 15 asti, jolloin vasta syömme aterian.


Töpötin on oiva juttu! En mitenkään rakasta tekstailla, mutta aina se on sujunut tuosta vain. Minulla on ihan sirot sormet, mutta kun kännykkä vaihtui älypuhelimeen, osuin aina väärään kohtaan. Kai olin sitten niin tottunut näppäimiin. Jostain saimme tällaisen kynän, jossa on myös ominaisuus tekstailla 'älykköön'. Nyt on varuilta hankittu toinenkin eli tähän helppoon tottu nopeasti. Myydään ihan tavarataloissa siellä missä myydään kyniäkin, jos joku muukin kaipaa. Nimi on 'Touch Pen'.


Linnut laulavat vielä! Otetaan siitä kaikki irti ja nukutaan ikkunat auki, sillä etenkin aamuyön konsertit ovat hurmaavia. Vielä ei putoa hiljaisuus. Meillä on monta pesijää aika liki taloa, joten monipuolisuus on taattu. Suosikkimme on jälleen kirjosieppokoiras, jolla on kaksi pesää huolehdittavana. Kuvassa Pekka Mäkisen kuva punarinnasta, joka on myös viehättävä ja varsin ihmisystävällinen lintu. Käyttäytyy vähän kuin kuukkeli eli oli käynyt naapuriltakin ottamassa jyvää kädestä...

Pakko lukea Syysuhrin loppu nyt, sillä illalla taidan olla koripalloleskenä ja otan silloin jonkun vähemmän jännittävän kirjan. Eilen sain istutettua verenpisarat ruukkuihin eli kävimme kauppapuutarhalla. Nyt tuli mieleeni, että meillä olisi täydellinen paikka vielä yhdelle atsalealle. Älkää naurako, mutta atsaleat ovat vieläkin verkotettuna. Niin paljon herkullisia nuppuja suloisille metsäkauriille...Kun kukat aukeavat, toivottavasti juhannuksena, otamme verkot pois.


Atsaleat ovat aika ihania♥ Lisää täällä ja täällä  Pidän näistä paljon enemmän kuin rodoista, koska saavat lehtiinsä kauniin ruskavärin syksyllä ja sitten pudottavat ne. Kaiken huippu on tietenkin alkusuven kukinta ja nyt niitä nuppuja on ja paljon! Ovat just aikamaisillaan, joten kiva kun nuoretkin näkevät juhannuksena. Nyt kun kävivät laitoin tyttärelle mukaan parit kärhöt, sillä vuosikausien jälkeen Merin siniset alppikärhöt olivat sanoneet itsensä irti jostain syystä. Meillä kukkivat kärhöt koristavat nyt mm. ikivanhoja syyshortensioita, joissa vasta osissa oksia lehtien alkuja. Tämän somistamisen kanssa on oltava tarkkana eli kärhöt vedetään alas, ei kokonaan pois, kun hortensiat pääsevät vauhtiin. Montaa kuivahtanutta pensasta koristavat kärhöt eli näistä on todellista hyötyiloa!

tiistaiterveisin
Leena Lumi

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Tule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun ja...


Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.

- Aulikki Oksanen -
Maallisia lauluja (Kirjayhtymä)

torstai 30. toukokuuta 2019

Vakiopaineessa me ensimmäistä kertaa: "Jo oli aikakin!", totesi tytär


Monta vuotta Meri houkutteli minua Vakiopaineeseen eli Vakkariin, mutta minä aina sinne Hemingwayhin eli Hemppariin. Ei huono paikka sekään eli lempparini, sillä sieltä niin paljon muistoja...Nuori mieskin, joka säesti kitaralla ja lauloi minulle, juuri minulle Sweet Sixteen, kun täytin vähän enemmän! Ja ne Hempparin soffat, mutta vaikka olisin eilen istunut muurahaispesässä ei ole tunnelmaa kuin koimme Vakkarissa!

Äänitys kirjailija Petri Turusen kanssa alussa kellarissa. Lumimies oli niin vaikuttunut Petrin ja minun Baudelaire -vuoroluvusta, että tänäkin aamuna kiitti siitä intiimin tilan näytöksestä, jonka koki vain neljä. R. totesi, että 'teissä oli taikaa'...Minä siihen, että tätähän olin alunperin hakenut elämältäni, mutta sitten kirjoittaminen ja itse elämä vei. Ja vakuutan, että vuonna koivu ja tähti teatterikouluun pääsyssä painotettiin rajusti laulua. Miksi en luottanut itseeni, sillä olihan Dannyn eli Ilkka Lipsasen tätikin määrittänyt ääneni eikä se ollut sopraano, vaan...Hän kehoitti laulutunneille. Ääni on vain harjoituksen takana, mutta mitään kadu mä en.

Jyväskylästä tuli vihdoinkin minulle Suomen Ateena. Olen niin valittanut, että kaupunki toimii vain urheilun ehdoilla ja yhtä lukuunottamatta paljon pettymystäkin. Varmaan Pori hemmotteli minut piloille, sillä siellä kävin katsomassa kaikki teatteriesitykset, monen monet taidenäyttelyt etc. Vikaa kyllä minussakin, sillä kotokentällä on helpompi löytää parhaat palat.

Vaikka eilen polvistuin Antti Nylénin jalkoihin, en saanut hänestä kunnon valokuvaa eli tietyt tunnelmavalot tms. taustalla haittasivat tulosta. Antti oli hurmaava. Olin tätä ennen vain puhunut hänen kanssaan puhelimessa ja tietysti Baudelairen Pahan kukista. Kerran soitin julkaisulupaa, kerran jotain muuta, en muista enää mitä. Nylén on helposti lähestyttävä ja hyvin charmantti♥

Eilen saimme kuulla hänen uusimpia tulkintojaan Baudelairelta, niitä kauan kiellettyjä. Kaiken huipuksi saimme kuulla pari myös ranskaksi. Muistattehan mitä olen sanonut, että 'vaikka en ole lukenut ranskaa, jokin ranskalaisessa kirjallisuudessa, musiikissa ja myös elokuvissa vetää isosti.' Meidän jokavuotinen jouluelokuvammekin on Eräs joulutarina (Un Conte De Noël).

Kiitos Petri, että sait minut lähtemään tähän♥ Kiitos Antti mahtavasta illasta♥ Kiitos äänittäjälle♥ Kiitos te kaikenikäinen väki, joiden kanssa saimme jakaa illan♥ Vakkari oli täpötäynnä eli penkkimme on vain kuvauksen ajan meille. Olin kotonani illan tunnelmissa ja arvatkaapa mitä: Niin oli Lumimieskin♥ Kiitos kuvanottajalle, jonka kanssa saimme muutenkin jakaa mielipiteitä♥ 

kulttuuriterveisin
Leena Lumi

tiistai 28. toukokuuta 2019

Vakiopaine, Jyväskylä, huomenna klo 20, Antti Nylén ja Baudelairen ennen suomentamattomia...


Runo on villilintu. Se on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se tulee silloin kun et sitä kutsu, mutta kun kutsut sitä, se ei tule. Se tekee pesänsä minne haluaa. Se ei tunnusta rotua, ei maiden rajoja, ei kansallisuutta, ei sukupuolta, ei sosiaaliluokkaa, ei uskontoa. Se kaihtaa pikkusielusia ja muita alentavia, mutta uskaltaa lähestyä siipirikkoja. Se on kotonaan niin linnoissa kreivien kuin mummon mökissä. Runo tulee iholle ja halutessaan jää luoksesi. Toisinaan runo vie menneisiin tuuliin ja saa kyynelehtimään. Yksinäisenä iltana se sytyttää sinut tuleen ja saa ulvomaan kuulle. Halun ajamina iltoina se heittää verkot silmiesi valtamereen. Se lähettää hätämerkkejä yönä, jolloin kirjoitat surullisimpia säkeitäsi, mutta yö vain laukkaa varjotammallaan lintujen nokkiessa aamutähtiä. Sylisi on täynnä meren tuoksua ja sateen riisuutuessa rakastelet nerudaksi...vaikka tämä olisi viimeinen kerta ja hyvästi.

*****

Huomenna 29.5. klo 20 Vakiopaineessa mm. Antti Nylén ja uudet Baudelaire -suomennokset! Minäkin luen jossain jotain, mutta onneksi on Lumimies ja Partamies turvana♥ Kamera käy...

rakkaudesta runoon
Leena Lumi

PS. Jo kauan, 11 vuotta,  olette saaneet seurata naista, joka ei osaa sanoa 'ei, kiitos ei' , naista, joka nousee kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka jäävät asemalle. Toivon, että olette viihtyneet♥

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Toukoarvonnan voittajat Leena Lumissa ovat...


Lumimies arpoi jälleen voittajat ja toukoarvonnan onnekkaat ovat:

Between, Hannele Ruusukummusta ja Anna!Anna, hohoi..., muille lähtivät kirjat tänään.

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille♥

Ottakaa yhteyttä leenalum@gmail.com ja ilmoittakaa, minkä kirjoista haluatte listalta sekä antakaa postitusosoitteenne. Toiseksi tulleet voivat ilmoittaa ykkös- ja kakkosvaihtoehtonsa, joten jos suosikki on mennyt, saa sitten toiseksi suosituimman ehdokkaansa. Heti kun valinta on tullut tietooni, merkitsen sanan 'varattu'.

Vanhan tavan mukaan ellei voittaja ilmoittaudu, nostamme uuden arvan. Kolmannen palkinnon saa Beate56! Onnea♥

*****

Mitä muuten? Puutarhan viemänä. Hassuinta oli, että kun vihdoin uskalsimme ottaa suojaverkot pois atsaleoiltakin, pihaamme ilmestyi keskellä päivää kaksi mitä suloisinta kaurista. Niiden sarvet olivat nukkapintaiset ja selvästi oli just ajettu emon suojista maailmalle. Ja minä näin, miten toinen alkoi napsia juuri atsaleoiden nuppuja. Tämä oli tasan ensimmäinen kerta, kun ajoin kauriit metsään, sillä siellähän pitäisi olla jo sapuskaa. Nyt Lumimies on verkottanut kaikki atsaleamme uudelleen:) Toivon nuppujen aukeavan pian, sillä kahta lukuunottamatta suloiset pikkupensaat ovat etupihalla.

Blogissa alkaa suven hidas tahti. Jos uusia kirjoja tulee, ne tietty teen, kuten Kim Wallin elämäkerran, mutta muuten haluan nyt nauttia puutarhapuuhastelusta ja nuoristamme, jotka tulevat je menevätä koirineen lähiaikoina monta kertaa. Puutarhaa tietty kuvailen...

Mukavaa sunnuntaita!

Yhteydenottojanne odotellen
Leena Lumi

torstai 23. toukokuuta 2019

Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina


Kuka meistä voisi ikinä unohtaa rikosuutista, jossa kerrottiin nuoren, lahjakkaan ruotsalaisen toimittajan, Kim Wallin,  murhasta ja ruumiin häpäisystä. Tuskin kukaan. Ahdistus nostaa päätään: Tämä ei voi olla todellista. Silti haluan tietää kaiken tapauksesta, sillä minua on aina kiinnostanut luomakunnan ainoa peto, ihminen, jolla ainoana on kyky tietoiseen pahaan ja miten usein hän siihen ryhtyy. Yritän myös vältellä ikäviä uutisia, mutta Kimin ohittaminen ei käynyt päinsä. Hän oli toimittaja ja toimittajan työ on listattu yhdeksi  vaarallisimmista nykymaailmassa. Heitä murhataan, siepataan, kidutetaan. Koska olen myös itse aikanaan saanut elantoni toimittajana sekä vakituisena että freenä, juttu osui suoraan sydämeen tikarina, joka vuotaa kauan. Kim oli oman tyttäreni ikäinen kuollessaan, joten asetun isosti myös vanhempien tuntoihin. Ihmettelin miehelleni juuri, että ’miten he jaksavat jatkaa?’, ’miten he löytävät syyn nousta aamuisin?’

Elokuun kauniina iltana 2017 Kim Wall astuu Kööpehaminan rannalla omatekoiseen sukellusveneeseen. Kim on jo jonkin aikaa koittanut saada haastattelua tanskalaiselta keksijältä Peter Madsenilta. Juuri nyt kun Kim ja hänen poikaystävänsä, tanskalainen Ole ovat valmistamassa ystävilleen jäähyväisjuhlia ennen muuttoaan Kiinaan, Madsen onkin halukas tapaaman Kimin. He pähkäilevät suuntaan ja toiseen, mutta lopulta Kimin kunnianhimo voittaa ja hän miettii, että sukellusveneessä menee vain pari tuntia. Me kaikki muistamme miten hän seisoi sukellusveneen kannella hymyillen ennen kuin alus sukelsi...

Ingrid&Joachim Wall Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina (Boken om Kim Wall – när ården tar slut, WSOY 2019, suomennos Ida Takala, artikkelit, sitaatit ja puheet alun perin englannin kielestä  ruotsin kieleen on kääntänyt Ingrid Wall) ovat päättäneet ettei Kimiä muisteta rikoksen uhrina vaan loistavana ja upeana naisena, josta oli esimerkiksi monelle. He ovat perustaneet säätiön Kim Wall Memorial Fundin, josta jaetaan avustuksia nuorille naistoimittajille tukemaan näiden työtä ja toimintaa. He kiertävät puhumassa ympäri maailmaa Kimistä ja siitä mitä suunnitelmia Kimillä oli maailman parantamiseksi. Kim ei ollut viihdetoimittaja, vaan hän halusi vaikuttaa pienten ihmisten elinoloihin sekä maailman ympäristön tilaan ympäri maapallon. Hän oli tehnyt jo monta reportaasia ja saanut ne myytyä. Hänellä oli ystäviä ympäri maailman ja häntä muistetaan kaiken aikaa jossakin. Kim ei unohdu!

Kimin perhe lienee ollut hänelle sysäys toimittajaksi, vaikka hän ensin aikoikin ihan muulle alalle. Äiti on toimittaja, isä on lehtikuvaaja samoin veli Tom. Jo hyvin varhain Kim ilmoitti meneväns IB-lukioon vaikka koulumatka pidentyi siitä huomattavasti. Myöhemmin kun Kim reissasi pitkiä matkoja juttujen perässä, hän piti aina yhteyttä kotiin. Kirjassa on myös kuvia ja eräs on erittäin koskettava. Perheellä oli tapana kerran vuodessa ottaa kotipihalla kuva heistä yhdessä ja perheen koira mukana. Nyt sattumalta kuva otettiin juuri vuorokautta ennen kuin Kim katosi jäljettömiin...Melkein nyt sanat loppuvat minultakin.

Kirja Kimistä on kirjoitettu niin, että siinä kerrotaan vuoroin hänen elämästään ja koulutuksestaan, urahaaveistaan sekä niistä, mitä hän oli ennättänyt jo saavuttaa. Vuoroin menossa olevasta rikostutkinnasta. Kim ei ollut yltiöuhkarohkea, mutta hän oli sinnikäs. Hän tunnisti vaaran olemassaolon ja oli saanut mm. lähitaistelukoulutusta. Minua, ehkä jotain muutakin, on jäänyt vaivaamaan se, miten Madsen avaruusrakettisuunnitelmineen oli niin kiinnostava? Mikä ihme Peter Madsenissa veti Kimin illasta ystäviensä kanssa sukellusveneelle etenkin kun edessä oli vuoden ero heihin? Olen jo kirjoittanut kunnianhimon ja sinnikkyyden, mutta koska olen hyvin kiinnostunut rikollisten profiloinneista, törmään Madsenissa aina johonkin käsittämättömään, jolle en löydä sanoja. Hänhän oli todella, todella outo ihminen, jollainen voi olla myös hyvin kiinnostava haaste etenkin nuorelle toimittajalle.  Madsen oli monen mielestä erikoinen persoona. Jos olisin itse ollut nousukiidossa oleva Kim, mitä olisin tehnyt? Olisiko intuitio tullut avuksi vai olisinko noussut tuntemattoman miehen sukellusveneen kyytiin mieluummin kuin jäänyt viettämään grilli-iltaa parhaiden ystävien kanssa? En spekuloi syyllistämisellä, vaan mietin nyansseja, jotka johtavat valitsemaan meistä itse kunkin yhden tien toisen sijasta.

Kim pyörittelee vaihtoehtoja Olen kanssa – haluaako Ole tulla mukaan? Vai jääkö Kim juhliin? Lopulta he päätyvät siihen, että Kim lähtee sukellusvenematkalle, Ole jää vieraiden luo – kysehän on vain parista tunnista.

Kim lähettää Olelle viestejä:

Olen yhä elossa. Rakastan sinua.

ja

Hän on jopa ottanut kahvia ja keksejä mukaan alukseen.

Sen jälkeen tulee hiljaisuus.

Myönnän itkeneeni kun seurasin ruumiskoirien työtä, myönnän itkeneeni tämän asian äärellä aina kun kuulin siitä, näin kuvia Kimistä tai hänen murhaajastaan. Millainen ihminen tekee tällaista? Tätä ei voi verrata pariin maailman kuuluisimpaan sarjamurhaajaan, ei. Kunnioituksesta Kimiä kohtaan, en halua heidän nimiään nyt tähän. Tämä on Kim Wallin tragedia. Kimin äiti haluaa kirjassa painottaa:

Kimin suhde Madseniin oli puhtaasti ammatillinen. He eivät olleet koskaan aiemmin tavannnet, sopimus haastattelusta tehtiin  sähköpostitse, ja tuo sähköpostikeskustelu on kokonaisuudessaan tallessa. Kim ei ollut naiivi. Hän treenasi nuorena karatea ja oli kouluttautunut kohtaamaan väkivallan uhkaa. Hän osasi ennakoida vaarallisia tilanteita.

Monet naispuoliset toimittajat ovat kertoneet kantanaan: ”Mekin olisimme menneet sukellusveneseen, me olisimme tehneet juuri niin kuin hän. Se olisin voinut olla minä!”

Löydätte kirjasta kaiken ihanan, mitä Kimillä oli perheensä kanssa. Jännittäviä matkoja jo toisella ikävuodella aina Meksikoon asti. Joka vuosi jotain erikoista, jolloin Kim tajusikin jossain vaiheessa, että hän ei aio asua loppuelämäänsä Ruotsissa, mutta pitää tietysti yhteyttä rakkaaseen perheeseensä, joka oli myös valmis matkustamaan häntä tapamaan kauemmaskin. Kimiä kiehtoi erityisesti Aasia. Kim oli myös iosäiti Lillyn Mumlan, joka rakasti tehdä peitoista pesiä ja käpertyä niihin kuin pikkulintunen tai joku hassu pesäolento. Myöhemmin Kimistä tuli reissaaja hyvinkin vaikuttaviin kohteisiin, mutta hän kantoi aina perheensä valokuvaa mukana. Se oli kuin talismani tai symboli, sille mikä oli tärkeintä.

Tämä kirja piti kirjoittaa nähdäksemme valon erottuvan synkimmästä pimeydestä.

Kimin nimi oli Kim Isabel, joten oli luonnollista, että Kim Wallin muistotilaisuudessa kuullaan Björn Afzeliuksen laulu Isabelle, jonka Björn kirjoitti omalle tyttärelleen ja jonka mukaan Kim sai toisen nimensä:

”Aurinko  hehkuu hiuksissasi, kukat nousevat maasta siellä missä kuljet...”

*****

tiistai 21. toukokuuta 2019

Keväät eivät siskoja keskenään... ja maailman parasta Britaa parhaan ystävän kanssa


Kesäkuussa 2017 magnoliamme eli se herkkä Leonard Messel kukki kiitos sateen kauniisti ja kuvat olivat yhtäaikaisia. Sen lisäksi lemmikit kukkivat täysillä taustalla.


Nyt on toukokuu ja tänään taitavat varista viimeiset kukinnot..., joita tosin oli kahdeksen eli se ei paha. Magnolian takana ikivanha pihasyreeni ja sen takana yksi vanhimmista kartiovalkokuusista.


Siis tällainen on näky: Yksi kukka kukkii, nuppuja tulollaan ja ympärillä ei tietoakaan lemmikeistä ja scillat ovat etupihalla jo kukkineet. Myös tämä valkoinen,


joka mulle kaunehin on. Lisään valkoisia syksyllä, sillä selvästi parin vuoden kokemuksella siniset dominoivat valkoista, kuten tapahtuu myös lehtosinilatvoissa etc.


Koska etupihamme on osa kukkaniittyprojektia, siinä on kukkia paljon! Nytkin esikkoja ollut jo kauan, helmililjoja valkoisia vähän, scilloja ziljoona ja kohta aloittavat puna-ailakit, lemmikit, lehtosinilatavat ja akileijat. Myöhemmin tulevat sitten sormustinkukat ja muut sydänsuven kukkijat.


Jos magnoliatarinat kiinnostavat lue juttu Magnolia - keisarien palatseista puutarhailijoiden unelmaksi. Meillä magnoliamaanisuus näkyy etenkin makkarissamme, jossa magnoliatapetti sekä omasta valokuvasta teetetty suuri magnoliataulu. Kuva on suuresta magnoliasta jossain päin Saksaa.


Moskovan kaunottaressakin on jo nuput, mutta eivät ihan näin suuret, joten puutarha toimii ajallaan, ei kysy lupaa, vaan on villi ja arvaamaton. Me olemme sentään virallisesti vyöhykettä IV, paitsi tämä saaremme taitaa olla III.


Eilen istutin kukkivia keijunmekkoa eli ei mitään idätysjuttuja tänä suvenakaan. Ja tänäänkin istutin keijunmekkoa, kun sain Bessulta ♥


Helmiorapihlajan lupaus on suuri, sillä kolme pikkupuuta ovat täynnään nuppuja. Toivotaan, toivotaan...


Tästä se alkoi ja kuvasta on tehty suurennokset perheen naisille. Seinillä on! Tässä pikkupuussa on jotain hurmaa...


Mikä vei särkyneet sydämet? Niidenhän kuuluisi tällä trooppisella saarella olla jo hyvinkin vauhdissa.


Kärhöt kohta aukeavat...


Omenankukkia, niitä minä aina odotan. Niiden tuoksu oli elämäni ensimmäinen talkki ja edelleen en taida tietää hienonpaa tuoksua ja näkyä kuin kukkivat omenapuut. Omenankukat, oi ihana toukokuu!

Ja siitähän vielä vaikenemme, mistä lähtivät jänisverkot vasta tänään...

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa


Minä Annen kanssa tänään kirsikankukissa...


ja sen jälkeen terassilla Brita-kakulla ja suklaakahvilla. Maailman parasta Britaa saa täältä

Paras ystävä♥