sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Suvi Vaarla: Westend


Toiset meistä muistavat 90-luvun lamavuodet, toiset eivät ehkä tiedä niistä mitään. Toiset kokivat ne henkilökohtaisesti ja rankasti, toisia nuo vuodet eivät kuin hipaisseetkaan. Muistan meidän ystäväpiirissämme jokaisen yrittäjätuttumme sekä yksityisen palveluksessa olleen kokeneen menetyksiä. Jotkut maksavat niistä vuosista vieläkin, toiset selvisivät kuin sattumakortilla vähemmillä menetyksillä. Lapset ovat tarkkoja havannoijia, he kyllä näkevät ja huomaavat, jos joululahjoista toivotuin puuttuu tai ellei syyslomallakaan lähdetä mihinkään, jos ennen oli niin tehty. Osa näki jopa nälkää ja näin alkoivat syntyä leipäjonot. Noita vuosia on kasvattavaa muistaa, kunhan ei jää niihin vellomaan. Osa kärsijöistä teki omat ratkaisunsa eikä paluulippua ollut. Toiset turvautuivat alkoholiin. Ne nuoret, jotka noina vuosina olivat vielä koululapsia, voivat muistaa outoja asioita, kuten vaikka kouluruokalan seinältä ilmoituksen, että ’vain neljä lihapullaa yhdelle syöjälle.’ Hirveän hyödyllistä palata noihin aikoihin, sillä historialla on tapana toistaa itseään. Kaikki kuitenkin alkoi löysän pankkilainoituksen ajoista, jolloin ostettiin isompia ja hienompia taloja ja veneitä, kun pankit kerran tyrkyttivät lainaa. Tokikaan sitä ei ollut pakko ottaa, mutta ihminen on vain ihminen ja haluaa perheelleen ja itselleen parempaa ja parempaa sokeana tulevalle.

Suvi Vaarlan Westend (WSOY 2019) ilmestyy vasta 24.9., mutta yllätyksekseni sain ennakkokappaleen, vilkaisin vähän ja sitten se oli menoa. Suvi kertoo tarinan olevan fiktiota, mutta sanoo tuntevansa aiheen josta kirjoittaa. Totta! Juuri näin se meni. Vaarla kertoo Elinan perheestä, joka on onnellinen, kuten Elinakin on onnellinen lapsi, vaikka hänellä ei olekaan kavereita. Kun hän täyttää 7 vuotta kukaan kutsutuista ei tule hänen syntymäpäivilleen. Eletään aikaa 1984-1988 ja ilmassa on jotakin outoa, kuin savun ja ilokaasun sekoitusta...Sitten Elinan perhe muuttaa Westendiin, jossa on omat norminsa eikä muutto mitenkään sosiaalista Elinaa, mutta tapahtuu jotain muuta: Ollaan saavuttu vuosiin, jolloin verkostoitumisesta tulee pyhä toimitus ja Elinan vanhemmat lähtevät mukaan. Pekka-isä hakee pankista ison lainan ja aloittaa yritystoiminnan, jonka suunnitelma vain kasvaa kasvamistaan ja lopulta se on lomakylä Levillä! Perhettä aletaan huomioida ja heitä kutsutaan tilaisuuksiin. Parhaasta ystäväperheestä Elina saa vakituisen ja pitkäaikaisen ystävän Sandran. Rahaa ja viiniä virtaa, ostellaan matkoja, ostellaan veneitä, mutta tehdään tietty myös pitkiä työpäiviä. Kaikki juhlapyhät vietetään Forsholmien kanssa. Kai on lopulta myös sijoittanut Levin mökkikylään ja näin he kaikki voivat alkaa unelmoida paitsi voitoista, myös yhteisistä lomista Lapissa. Juhannus 1989 vietettiin vielä veneellä Forsholmien kanssa, mutta tunnelmassa oli jotain outoa.

Tunnelma oli utuinen, jollain tavalla unelias.

Tunsin, että jokin oli vialla.

Forsholmit vaikuttivat happamilta, vaikkei siihen ollut mitään syytä. Erik sanoi, että hänellä on vatsa kipeä. Aterian jälkeen Forsholmit halusivat maihin, kotiinsa nukkumaan.

Sitten keväällä 1991 saapuu ulosottomies ja perhe muuttaa Matinkylään. Elina saa jatkaa samalla yläasteella. Tyttöjen ystävyys jatkuu, vaikka vanhemmat eivät siitä enää pidäkään. Tapahtuu todella paljon, mutta kukaan ei näe Elinan sisälle. Tuo aika rakentaa hänet. Elina päättää tuntea talouselämän lait ja pyrkii aikanaan Kauppakorkeaan ja pääsee. Hän tekee myös yhden ratkaisevan päätöksen: Hän ei ikinä määritä ihmistä tämän varallisuuden mukaan. Kaikella on kuitenkin hintansa. Vaarla kirjoittaa järkyttävän todenmakuisesti Elinan masennusvuodesta soluasunnossa ja siitä, miten Elina oli käytännössä kyvytön lähtemään sängystään. Vaikuttavaa! Kirja ottaa kantaa myös Elinan työuupumukseen, jota hän ei millään tunnista. Hän on vihdoinkin koulutustaan vastaavassa työssä eikä yhtäkkiä jaksa mitään...

Nyt vanhemmat elävät omaa elämäänsä ja Elina omaansa. Elina varsin yksinäisenä, sillä hän ei jollain tavalla kuin osaa ystävystyä. On kuin rankat vuodet olisivat rakentaneet hänen ja muiden väliin lasiseinän, jonka läpi ei ole käyminen. Vai onko vika vain siinä, että Elina ei edes oleta, että hän voisi olla hyvinkin suosittu? Ja mitä on olla suosittu? Juhlia isäpapan purjeveneellä? Ulkomaan lomamatkoja äidin luottokortilla? Ei, ei ja ei. Sen elämän Elina oli kurkannut eikä sitä kaivannut, mutta hän oli silti päättänyt olla oikeutettu kohtuulliseen unelmaan, mutta omilla ansioilla ja rahoilla.

Suvi Vaarlan teos on laadukas ja traaginen. Se on sitä monessa. Perhe hajoaa, rakkaus katoaa, tapahtuu paljon muutakin...Kuka ei noita Suomen järkyttäviä vuosia muista, suosittelen vahvasti Westendiä, joka on osa suomalaisen yhteiskunnan historiaa suuressa murroksessa. Ja ketkä ovat kokeneet: Tässä on vertaiskärsimystä. Elina ei sääli itseään, joten mikään itkuvirsi tämä ei ole vain hyvin tarkkakatseinen analyysi lamavuosiin ja Elinaan.

Sattumaa vai valintaa? Vastaus oli kadonnut, sillä hetkellä ei ollut enää mitään, ei mennyttä eikä tulevaa, oli vain tämä, minun elämäni, vain sinisenä ylleni kaartuva taivas, jota pitkin linnut syöksyivät kuin nuolet.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Suketus ja Kirja hyllyssä

torstai 27. kesäkuuta 2019

Pikakurkistus pihalle


Satanut kiitettävästi, minkä näkee päivänliljoista keskipihan valaisimen ympärillä. Oikeassa reunassa köynnöshortensia joka


ensin rakentuu pergolan seinäksi pohjoispäädyssä sekä


kasvaa vieläkin ylemmäksi toiseen kerrokseen muodostaen kukkivaa seinämää kivoilla 'ikkunoilla' ruokakatoksen eli pesämme ympärille. Mukana villiviiniä, mutta vain siihen ei voi tyytyä, sillä se lähtee liikkeelle niin myöhään, kun köynnöshortensia aloittaa jo huhtikuulla.


Köynnöshortensia keskipihan yläosasta. Kallioistutusten läpi kulkee nyt keltainen polku...



Kallion reunassa, lintujen kylpyaltaan kohdalla kuunliljoja kera viimeisimmän villityksemme eli kartiomarjakuusi Groeland 'Taxus Media Groeland' tai japaninmarjakuusi Farmen 'Taxus Cuspidata Farmen'...Ostimme useampia samana päivänä ja tämä yksi viihtyy hyvin tässä kalliolta valuvan veden äärellä. Palaan näihin tarkemmin, kunhan saan niihin jotain tolkkua. Tässä kohtaa onkin hyvä mainita, että siilit ovat palanneet: Ne syövät murkinansa tässä murheenkryynissä keltakurjenmiekkojen kohdalla ja jälkkäriksi popsivat sitten kotiloita!


Sinikuunliljat ovat jo valtavan suuria. Tässä kallion murheenkryynissä kukkivat nyt päivänliljojen lisäksi


keltakurjenmiekat ja

kullerot.


Tätä kohti matkalla...eli vielä kiveä syleilevä köynnöshortensia ei ole näin kukkiva. Sen sijaan se on yllättänyt talon eteläpäädyssä, josta otan kuvia heti kun ehdin. Kaikkea ihanaa teille♥

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhasta



Nämä pohjoispäädyn kartiovalkokuuset oli lumi painanut aivan haralleen ja kuten tiedämme, sitomisesta nämä 'sokeritopat' eivät pidä. Nyt on kaikki korjaantunut itsestään. Tuo ylempänä oleva on toinen vanhimmista ja suuremmista myös. Tästä kuljen paljon rauniorappusia pitkin alapuutarhaan. Edessä atsalea Northern Hi-Light viimeisenä hyvästelee kukillaan. Äiti ja sisko saapuvat huomemma, ehkä he ehtivät vielä näkemään...

Jos klikkaat kuvaa suuremmaksi näet vasemmalla kaarisiltamme ja puiston penkin, jotka ovat lehtomme alaosaa. 



Tässä vähän likempää...



Köynnöshortensian kukinnot kaartuvat kivasti pohjoispuolelle.



Varjoliljat ovat olleet jo tovin auki.



Vielä päivä tai pari, niin oikealla aukeavat ne valkoiset, joita on Sissinghurstin linnan valkoisessa puutarhassakin..
.

Melkein sama, mutta vuodelta 2018.




Suvet eivät siskoja keskenään, joten tänä vuonna ei sormustinkukkien merta, mutta onneksi edes joitakin!

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Erin Kelly: Älä jää pimeään


Miten pitkät tai lyhyet valheen jäljet voivatkaan olla. L. todistaa silminnäkijänä raiskaustapauksessa päättäneenä pelastaa uhrin, mutta rehellisellä todistuksella. Vain yksi lisäsana ja tapaus ratkaistaan B.:n eduksi. Sitä voittoa L. ei jaksa juhlia, sillä hänen omatuntonsa on liian voimakas: Psyyke kehittää trauman, joka saa repimään omaa ihoa rikki kerta kerran jälkeen. Se on lyhyt apu eikä olisi kannattanut, sillä Beth on kuin jonkinlainen ansa: Minun tarvitsee vain ajatella häntä kerran, niin menetän tasapainoni ja kaadun. Vedän hihani alas ja pyöritän karttapalloa, kunnes valtameret ja mantereet sumenevat ja varjo peittää kaiken.

Erin Kellyn psykologisen trillerin  Älä jää pimeään (He Said / She Said, Gummerus 2019, suomennos Päivi Pouttu-Delière) ostin tänä vuonna itselleni juhannuslukemiseksi, mutta tarinan viemänä olin lukenut sen jo hyvissä ajoin ennen juhannusta. Kirjan teemat ovat kiinnostavat vaikka ovatkin ikuisuusaiheita, mutta niitä voi tarkastella niin monessa valossa. Ei ole samanlaista oikeudenistuntoa, ei samanlaista raiskausta, ei samanlaista mielenterveysongelmaa, ei samanlaista valhetta tai tapaa kantaa valhetta mukanaan. Ei kai ole samanlaista auringonpimennystäkään. Kirjan pariskunta Laura ja Kit tekevät pitkiäkin reissuja auringonpimennysfestareille. Odottamattomin tapahtuu Cornwallissa, jossa Laurasta tulee raiskauksen silminnäkijä. Hänen todistuksellaan on uskomattomat seuraukset raiskaajalle, uhrille, mutta myös Lauran ja Kitin parisuhteelle. Joskus kaikki voi muuttua toiseksi vain yhdestä sanasta, joka on sanottu tai jonka on sanottu sanotun.

Kirjan tarina on Lauran ja Kitin vuorokerrontaa. Kaikki alkaa elokuusta 1999 ja jatkuu vuoteen 2015. Viisitoista vuotta neljän ihmisen elämät haavoittavat toisiaan kuin terävimmät veitset. Laura luulee näkevänsä koko kuvan, mutta hänellä ei ole aavistustakaan...Laura on raskaana toivotusti: siitäkin huolimatta on kuin heidän rakkautensa ylle olisi langennut raskas varjo, halun ja luottamuksen tuhoava varjo.

Brittiläinen Erin Kelly haastaa lukijansa, sillä kun tempo kiihtyy, kannattaa olla varuillaan ettei putoa kyydistä. Lopputuleman arvaaminen kiitettävän mahdotonta, ainakin minulle. Kellyn kieli on sujuvaa ja tempaa mukaansa. Tässä siis olisi ollut suositus juhannuskirjaksi, jos olisin muistanut ehdottaa, mutta nyt suven lomakirjaksi. Miksi ostin juuri tämän dekkarin? Takakannen teksti tarinasta vakuutti ja kansi on kohdillaan eli tällaisen kirjan jo nostaa kaupassa käteensä. Ja tietty brittidekkarit...kuin takuun laatumerkki. Ehdoton kirja hänelle, jota kiinnostavat psykologiset vuorovaikutussuhteet ja vaikka suhtautuminen raiskattuihin naisiin. Tai valheisiin. Ja onhan tämä myös avioliittoromaani.

Vuodet laskostuvat toistensa päälle, kunnes olen taas Cornwallissa, kylmät käteni liikkuvat lämpimällä iholla, sormiini irtoaa kultaista maalia kuin käänteisenä Midaksen kosketuksena, ja ainoa kiinteä piste omassa historiassani näyttää olevan yö, jonka vietin Bethin kanssa. 

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirjasähkökäyrä   Rakkaudesta kirjoihin Kulttuuri kukoistaa  ja Kirja hyllyssä

*****

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Juhannuksen jälkilöylyjä!


Nuoret ilahduttivat meitä tiistaista alkaen ja vieläkin, joten saimme olla mukana viettämässä heidän viisivuotistapaamispäiväänsä sekä yhteistä juhannusta. Kuvassa Sami avaamassa samppanjapulloa armaansa rohkaisemana.


Voisihan se korkki tietenkin lentää sieltä....


Sankarini!


Leena&co♥ (parvekkeen varjon ja valon leikki ei ollut ihan eduksi...)



Grillaus alkamassa ja monta ruokalajia. Appi uupumassa ennen ensimmäistä satsia ja ties monesko päivä jo...


'Piristys nyt, Reima, eihän tässä ole kuin muutamia juttuja...'


Ruokaa tulossa!


Täytettyjä sieniä tehtiin joka päivä niin paljon, että en kehtaa edes sanoa...Ja näiden oheen oli sitten omat grillattavat ja tietysti salaatteja.

Eilen...entispäivänä, tänään...

tai aina...


Ihana vävymme nauttimassa päivänä, jolloin oli grillattua lohta, mutta myös jo sillipurkit pöydässä. Ensimmäiset uudet perunat! Kelit ovat olleet niin mahtavat, että olemme voineet joka päivä aterioida terassillamme,


jota verhoavat köynnöshortensiat sekä villiviinit, mutta josta näkee myös auringon laskun Päijänteeseen...Pöydässä ei pidetä tarjottavia, sillä tila ei riitä. Yksi apuhylly vesille yms. on, mutta kalat ja muut noudetaan keittiön pöydästä.


Samin valmistama caprese, jota nautitaan vielä tänäänkin. Syökää tätä usein, niin kolestrolit pysyvät kohdillaan!


Sami&Taika -sheltti♥


Minä&Dina eli mamman sydämenvaltaaja. Ylläni Nanson käytännöllinen puolisääreen ulottuva mekko Korsi, jossa molemmilla sivuilla halkiot ja sivusaumaan upotetut taskut.  Olen sekä Marimekko-fani että nansolainen. Täällä Nanson tunikaa kovassa pakkasessa. Kelpaa moneen lähtöön eli riippuu jakusta ja kengistä ollaanko omalla terassilla vai kaupungilla. Ostin tähän valkoiset ballerinat. Vilpoinen helteellä, sillä hihaton ja materiaali on laadukasta.


Pikarin tuho! No, ei mitään dramaattista: Meidän perheellä vain on tapana käyttää käsiä paljon keskustellessa. Siinä syy, miksi tätä edullisinta lasimallia tulee käytettyä eniten.


Kyyhkyläiset♥


Lehdossa tuoksuu yön kuningatar valkolehdokki ja muistojen kirjaan jää taas kohta yksi ihana juhannus...

Love
Leena Lumi

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Helmiorapihlaja kaunehin on ja....juhannusta!


Helmiorapihlajaan voi luottaa: On siis jotain mikä on ja pysyy. Tämä pikkupuu, Toba', joka tosin meillä aikoo selvästi kasvaa yli neljän metrin, kukkii nyt etupihallamme täynnään satoja kukkaterttuja. Tai näitä puita on kolme...ja jokaisella oma tarinansa.


Alkuperäisestä jutusta Helmiorapihlaja kaunehin on voitte millaiset ovat puun helmiset nuput alkusuvesta sekä sen myöhäisen vahvan ruskan kuin myös kukinnan. Seuraan joka vuosi...ja vien Leena Lumin puutarhaan.


Kukat tertussa ovat aluksi valkoiset, mutta


muuttuvat sitten vaaleanpunaisiksi.


Tämä suvi on kukinnassa runsain: Klikatkaa kuvaa suuremmaksi.


Tämä yläkuva on otettu eilen illalla eli nyt on vahvin väri menossa.


Sydänsuven juhlakin on jo ihan ovella. Nuoremme saapuivat koirineen eilen ja talo on täynnä elämää. Tänään valmistamme Lumimiehen kanssa katalonialaista kala-äyriäispataa eli zarzuelaa. Sitä ennen kohotamme maljan synttärisankarille ja jälkkärinä on suklaakahvia ja maailman parasta Brita -kakkua. Viikon muu ruokaohjelma laadittiin äsken yhdessä ja paljon on grillailua. Valmistamamme ruoat löytyvät jutusta Juhannusruokia, mutta kyllä grillissä kerran on makkaraakin ja sen kanssa on sekä peruna- että punajuuri-piparjuurisalaattia. Tietenkin myös capresea ja perheen helppo eli rapeaa salaattia, sinihomejuustoa murusteltuna ja persikkaa ja...Yhtenä päivänä tietysti grillattua lohta, uudet perunat ja sillejä eri marinadeissa. Itse pidän etenkin Abban ranskalaisesta sipulisillistä.


Toivotan kaikille mitä ihaninta juhannusta♥ Ainakin meidän yössä tuoksuu suviyön kuningatar, valkolehdokki...Jään nyt juhannuslomalle eli olen läsnä heille, joita näen aivan liian harvoin. Perhe on parasta♥

helmiorapihlajaterveisin
Leena Lumi 

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Anna Jansson: Sokea hetki


Oli aika jolloin luin ihan kuumana montaa skandinaavista dekkaristia. Sitten tuli se järkyttävä hetki, jolloin en enää erottanut heidän teoksiaan toisistaan. Nimiä mainitsematta kaikki kirjoittivat saaresta, oli murha tai kaksi, oli meri, oli nykyaikaa ja vanhaa aikaa eli kuljimme aikakerrostumissa, joihin kuitenkin löytyi liitos toisiinsa. Murhien tekotavoilla ei mässäilty joten herkempikin tarttuu näihin kirjoihin helposti. Oli ja on myös yhteiskunnallista asiakäsittelyä sekä ihmissuhdekoukeroita ja tietysti poliisitutkintaa. Näistä aineksista on koottu monta miljoonaa skandidekkaria ja nyt olen vuosien jälkeen tarttunut vanhaan tuttuuni eli..

Anna Janssonin  Sokea hetki (Kvinnan på bänken, Gummerus 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom) oli minulle nyt koevälipala, jolla sekä lepuutin itseäni että tarkkailin, onko mikään eromme aikana muuttunut. Tyyli on tuttua eli on kesä ja turistiaika Gotlannissa, löytyy ruumis, saadaan kiinni epäilty, hämärissä liikkuu outoja tyyppejä, jotka melkein aina joku näkee. On ikivanha pappila ja sen salakäytävät maan alla, kummitusmainen tunnelma ja rikostutkintaa johtaa vanha tuttumme Maria Wern, josta olen aina pitänyt. Jotain on kuitenkin muuttunut, sillä Anna Janssonia on myyty pelkästään hänen kotimaassaan 4 miljoonaa kappaletta! Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja, joka alkoi yöaikaan kirjoittaa kuulemiaan tarinoita, hän liitti nykyajan ja menneisyyden myytit yhteen, jolloin syntyi omanlaisensa Anna Jansson –tyyli. Hänen kirjojaan on käännetty 16 kielelle ja Maria Wernistä on tehty tv-sarja, joten kysymyksessä ei ole mikään pikkutekijä.

Julia Lindegårdin sänkyyn sidotun ruumiin viereltä löytyy rikospoliisi Jesper Ek, joka on ihan sokissa. Hän vannoo vasta tulleensa paikalle tekstiviestin kutsumana. Jesper kuitenkin pidätetään ja hänen oma ryhmänsä ei saa edes tavata häntä. Jesper, tavallaan porukan reppanoin, sillä hänellä on taloudellisia huolia: Viisi lasta viiden eri naisen kanssa, joten palkka menee, jos riittääkään elatusmaksuihin. Vain poika Joakim asuu isänsä luona ollen varma isänsä syyttömyydestä.

Pappilassa tapahtuu outoja. Uhkauksia saanut pappi Alva on kiinnostunut Gotlannin saarella 600 –luvulta asti harjoitetusta äitijumalatar myytistä, jossa äitijumalatar tyttärineen harjoittaa erilaisia uhrimenoja. Alva on myös äänekkäästi asettunut maahanmuuttajien puolelle vetäen näin ylleen uhkausten tulvan.

Mitä Jesperiin tulee, hän oli todellakin juuri aloittanut seurustelun Julian kanssa. Hän esittelee itsensä heti reilusti:

”Minulla on viisi lasta viiden eri naisen kanssa. Useimmat virheeni tein nuorena. Virheillä en tarkoita lapsia vaan suhteita. Nyt minulla on paljon elämänkokemusta ja pidän itseäni kovan koulun käyneenä ihmissuhdeasiantuntijana.”

Julia ei kuitenkaan pienestä pelästy. Sen sijaan hän pelkää entistä poikaystäväänsä, jonka mielestä Julia on hänen omaisuuttaan. Pål on väkivaltainen ja äkkipikainen, kykenevä mihin vain. Julian on varottava ettei häntä nähdä yhdessä Jesperin kanssa.

Anna Janssonin Sokea hetki on juuri sellainen kuin ajattelinkin sen olevan: Ei julma ja tavaton, ripaus historiaa, vähän romantiikkaa ja lopussa oikeus voittaa. Ilman tilastojakin on helppo arvata, että näille on lukijoita, sillä meistä monet, jotka aikanaan luimme myös Kay Scarpetta –sarjaa, jätimme hänet jo joitakin vuosia sitten. Itse luin vielä yhdennentoista Scarpettan, mutta jotain oli pahasti muuttunut. Skandidekkareihin voi luottaa eli tietää mitä saa. Jansson –fanit luottavat häneen. Samaten voi luottaa Inger Frimanssoniin, jonka teokset luin vähän aikaa sitten uudestaan vain huomatakseni, että Hyvää yötä, rakkaani ja Varjo vedessä teostgen Justine Dalvik esiintyy muissakin hänen dekkareissaan, mutta sivurooleissa.

Sokea hetki on mitä sopivin kirja kun Kauneinta on hämärtyissä illoin:

Kaikk’ on omaani ja kaikki jälleen
otetaan pois multa, kaikki jälleen,
puut ja maat ja pilvet taivahan,
jäljettömiin yksin vaellan.

- Pär Lagerkvist - (suom. Lauri Viljanen)

*****

Dekkarit Leena Lumissa

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Atsaleat - sydämeni lumoojat, Sissinghurstin arvostetut, metsäkauriiden herkut ja ripaus japanilaista puutarhaa

Atsaleoista!

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva: Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendronit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea sai korvata ne...


Innokkaimmat lukijani muistavat miten tämä kaikki alkoi 2013 jutulla Atsalea: Rakastu oranssiin! ja mitä puutarhassa on tapahtunut tänä keväänä No, sen jälkeen vasta onkin tapahtunut.


Oranssit vaihtuivat revontuliatsaleaan Northern Hi-Lights ja siinä aioin pysyä! Sitten taisi tulla se kevät, kun otimme kaurisverkot pois ja lähdimme viettämään äitienpäivää länsirannikolle. Palatessa etupihan valaisimen ympäriltä oli syöty nuppujen lisäksi vähän enemmänkin, joten


lampun ympärillä olevat uusittiin kokonaan ja koska


en saanut Northern Hi-Lightsia 'tyydyin' puistoatsaleaan 'Illusia'. Eli kun tullaan sisälle etupihalle, oikealla lampun ympärillä on kaksi Illusiaa ja vasemmalla jostan syystä selvinnyt alkuperäinen Northern, joka on


eniten kuvattu, koska sen takana kakkostasolla on ensin kartiovalkokuusi ja takana kalliomme, jonka keskellä kukkivat kullerot, keltakurjenmiekat etc. Siellä myös villieläinten luonnolliset juomapaikat sekä lintujen kylpyaltaat.


Tässä siis etelästä eli sisääntulosta katsottuna. Jos klikkaatte kuvaa suuremmaksi, huomaatte, että terassimme alkaa olla köynnöshortensian koristama ja sen alle jää pergola, jonka seinät muodostuvat köynnöshortensioista ja niitä on monta. Nyt etenee valkoisen kivitalomme eteläseinää, joka kaipaakin piristystä.


Voitte olla varmat, että näille emme sano 'ei' ja nämä ovat verkotetut yli äitienpäivän. Kun ensimmäiset kukat aukeavat, tuntuu, että ne saavat luontopuutarhamme eläimiltä rauhan.


Kuvassa näkyvät jo aika suuret kuunliljat ja kullerot ovat jo aloittaneet vähän alempana.


Yläkerroksessa vasten vanhoja mongolianvaahteroita, jotka kasvavat nykyään niityn, ei enää kynityn nurmikon keskellä. Lemmikit jo lopettaneet, nyt vuorossa akileijat, lehtosinilatvat ja puna-ailakit...


Entäs miten sitten voi pohjoispäädyn japanilaisessa rinteessä oleva alkuperäinen Northern Hi-Lights? Hän tulee myöhemmin, mutta on suurin ja runsasnuppuisin! Tässä rinteessä erityisesti huomaan, mitä haen atsaleoista: tiettyä kerroksellisuutta! Toisaalta pidän atsaleoista erityisen paljon siksi, että niihin tulee myös ruskaväri sekä ne pudottavat lehtensä eikä niitä tarvitse suojata kevätahavalta. Ne ovat minulle rodoja luonnollisempi valinta.


Pari päivää vielä niin takana näkyvät kukkivat siniset iirikset...ja varjoliljat ovat jo kunnon nupuilla ja korkeita.


Kävipä niin, että ostimme tämän pohjoispuolen Northernille kaveriksi 'Illusian' ettei tarvitse yksin kukoistaa. Kannatti lauantaina kun muutenkin asioimme muutamissa liikkeissä vähän vertailla hintoja: Saman kokoinen Illusia yhtä monilla kukilla, maksoi 10 kilometrin päässä 10 euroa vähemmän kuin se mitä ensin olin katsonut. Kerrankin näin päin! Kummatkin liikkeet palvelevat hyvin, enkä ottanut kuitteja talteen, mutta muistiin tämä jäi. Atsalea ei ole ihan halvimmasta päästä...

Ilta-auringossa...


pidän tästä pikkupensaasta yhä aina vain enemmän ja enemmän♥

atsaleaterveisin
Leena Lumin puutarhasta

PS. Puistoatsalea Illusian ohjeissa suositellaan ravinteikas, hapahko multamaa, mutta olen kaikki istuttanut tavalliseen puutarhamultaan. Tietenkään en voi viedä näitä kaunottaria lehtoon, sillä lehdon maa on kaikkea muuta kuin hapan. Sen sijaan kyllä kastelen kaikki happaman maan kasvit kaksi kertaa suvessa vedellä, johon olen sekoittanut rodo- ja havulannoitetta ja tämä koskee siis myös kaikkia hortensioitamme mukaan lukien lukuisat köynnöshortensiat. Tuo homma aina ennen heinäkuun loppua.

Nämä eivät tarvitse kevätvarjostusta, koska tiputtavat lehtensä talveksi. Ei kestä lumikuormaa. Ei vuosittaisia leikkauksia, vain viottuneet oksat voi poistaa ennen lehtien puhkeamista.



Pohjoispäädyn atsaleakin on auennut!



Se on samanikäinen ja -merkkinen kuin yläpihan Norhern, mutta kukkii selvästi runsaammin. Toisella etelän valo, tällä hyvä, jos edes puolivarjo, no juu, sen se kyllä saa.




Atsalean yksi hurma on sen ruskaväri ja se, että se pudottaa lehtensä toisin kuin rodo. 


Atsalea rakkaudella 4-ever♥


Vihdoinkin Ruususen uni atsalea kukki kunnolla suvella 2021. Niin kaunista...