sunnuntai 25. elokuuta 2019

Nina Honkanen: Pohjakosketus


Tähän hetkeen asti mies oli ollut varma, ettei naisella olisi rohkeutta – tai munaa, kuten mies tapasi sanoa – lopettaa heidän liittoaan, eihän sulla ole edes rahaa selvitä laskuista. Olen elättänyt sua kaikki ne vuodet kun nukuit päivät ja valvoit yöt, et vaihtanut edes yöpaitaa päältäsi kun raahauduit masentuneena pitkin asuntoa. Siinä ei auttanut yhden pojan huomautus, ettei ollut nähnyt äitiään yöpuvussa edes joulupäivänä. Eikä naisen muistutus, että oli tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti, myös synnytyssairaalaan lähtöä edeltävänä yönä tai ristiäisviikonloppuna, kun kehykset piti lakata ja näyttelytiedotteen deadline paukkui päälle.

Miellyttämisentarve tai toive sovusta sai naisen pyytämään anteeksi sanottuja tai sanomattomia sanoja ja tehtyjä tai tekemättömiä tekoja. Pikkuhiljaa nainen alkoi pitää miehen väitteitä totena. Lopulta jokainen heidän kofliktinsa päättyi siihen, että mies raivosi, kunnes nainen pyysi anteeksi kaikkea syntymisestään tähän hetkeen.

Vittu mikä prinsessa!

Nina Honkasen Pohjakosketus (Into 2019) on kiinnostava avioliittoromaani, mutta voi se olla sairaskertomuskin. Tai molempia. Tarinan nainen menee kolmanteen avioliittoonsa kuuluisan kirjailijan kanssa. Nainen ei aavistakaan, mitä asuu komean, itsevarman kuoren alla, sillä hän on rakastunut ja henkisesti kuin sokea. Miehen traumat lapsuudesta asti kantavat vahvasti ja kovin niitti on edellisen vaimon ulkomaille ryöväämät teini-ikäiset pojat. Niinpä mies ehdottomasti haluaa lapsen, vaikka naisella on ura valokuvaajana sekä jo teini-ikäinen poika. Kahden aikuisen liitto olisi riittänyt naiselle, mutta mies vie aina tahtonsa perille. Ei ikinä anna periksi. Lapsen synnyttyä nainen putoaa vuosikausien univajeeseen, sillä hän tietysti uskoo velvollisuudekseen olla täydellinen vaimo, äiti ja huushollin pitäjä, joka ei unta tarvitse. Hän uskoo ettei hänellä ole siihen edes oikeutta.

Rankkaa on kerta kerran jälkeen kuulla miehen huutavan teinin ja pikku-Toivon kuullen, mitä on mieltä naisesta kaikkineen. Hän jankuttaa tätä mielisairaaksi ja nimittelee sanoin, joita ei voisi edes uskoa ellei olisi  itse joskus nähnyt sivusta just tällaisen miehen, jolta täysin puuttuu vihanhallintakontrolli. Mies voi sylkeä suustaan mitä vain ja nainen vaikenee, mikä sekin saa miehen raivoihinsa. Mikään mitä nainen tekee ei ole ikinä oikein. Mies ei edes hätkähdä, kun Toivo alkaa käydä perheneuvolassa. Toivohan on vain toistanut isänsä käyttäytymiskaavaa. Perheessä ei käydä fyysisesti kiinni, mutta joskus jotain lentää ilmassa. Taitavana sanamestarina miehen sanomiset ovat kuin tikareita ja hän ei hillitse itseään edes seurassa. Hän on kingi!

Naisen aloittaessa eroprosessin mies pelottelee naista, että kolmasti eronnut, viisikymppinen neljän lapsen äiti ei tule pärjäämään:

Hei kusipää,

olet viisikymppinen, neljän lapsen äiti. Kenen luulet huolivan tollasen jos eroamme. Olet aika vaatimattoman kokoinen monella tapaa. ja vittu miäå unohtamisen lahja sinulla on, ja mielenterveysongelmia. Onneksi olkoon molemmista...Sinä olet kammottava äiti. Hymyilet lapsesi läpi niiden helvettien joita heille järjestät. Etkä jälkeenpäin muista mitään. Olet kateellinen omille lapsillesi näiden onnellisuudesta. Odotat varmasti että uhkailisin sinua jollain laittomalla. En tule koskaan sellaista tekemään. Inhoan väkivaltaa ja kaikkea sellaista. En aio seurata joidenkin urpojen jälkiä joten odotat turhaan.

Vihaan sinua!

Pariskunta selvittelee välejään tekstiviestein ja sähköpostilla. Äänessä pääasiassa mies, mutta kirjan lopussa nainen kirjoittaa upean koosteen, joka avaa hänen särkynyttä lapsuuttaan. Kun kaksi rikkinäistä menee yhteen, tämä asia jää helposti alkuhuuman jalkoihin, kauniit kuvat särkyvät muutamassa vuodessa. Oikeasti mies pelkää jäädä yksin ja oikeasti nainen on tienannut ensimmäiset satatuhattamarkkaansa mallina jo ennen aikuisikäänsä, mitä ei miehestä voida sanoa. Samaten nainen on voinut hyvin keskustella exiensä kanssa edellisten liittojensa lasten kasvatuksesta ja nämä ovat onnellisia ja jo omillaan nuorinta, kolmosta lukuunottamatta, joka jo tekee lähtöä. Kolmannesta erosta tuleekin säännön vahvistava poikkeus, jossa ajettiin jokaisessa mahdollisessa kohdassa satasta kallionleikkaukseen.

Terapiassa nainen saa tietää, että riiteleminen on sallittua, kunhan se ei sisällä vaaran uhkaa. Sama koskee miehen huutamista. Nainen saa myös kuulla diagnoosin miehensä käytökselle...Hän vahvistuu ja alkaa uskaltaa ottaa etäisyyttä. Toivo-poikakin on rauhoittunut.

Raivostuttaa naisen tapa jäädä vuosiksi tällaiseen liittoon. Varmaan minulta puuttuu joku geeni tämän asian ymmärtämiseen. Ennen rauha kuin raha!

Kirjassa asioita klaarataan, joten tajusin äkkiä kirjailija Nina Honkasen olevan samoilta kulmilta kuin minä eli Porista. Hän on kirjoittanut työkseen 25 vuotta ja tämä on hänen kolmas romaaninsa. Lisäksi häneltä on tullut tietokirjoja, kuunnelmia, dokumentteja, tv-sarja, näytelmä, kolumneja...

Pohjakosketus on melkein kolmesataasivuinen, joten kertomani on pisara meressä. Suosittelen kirjaa niin naisille kuin miehille. Väkivallan kohde voi avioliitossa olla myös mies. Honkasen teksti maistuu omakoetulta osin, mutta vain osin. Voin olla väärässäkin. Rankkaa ei ole kaikki koko aikaa, vaan kirjassa on myös intohimon hetkiä sekä kultainen finaali, hyvin cinemaattinen loppu, josta en siteeraa sanaakaan: Lukekaa, kokekaa itse! Kirja otti heti imuunsa ja tarina jaksoi kantaa viimeiseen pisteeseen.

Jo varhain särkyneiden liitossa on aina vahvempansa ja alistujansa. Pohjaimu vain odottaa, milloin saavutetaan pohjakosketus,

jonka rantakivistä saatujen haavojen jälkeiset arvet muistuttivat itsestään viimeiseen asti.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Tuijata. Kulttuuripohdintoja

8 kommenttia:

  1. Se tuntuu käsittämättömälle, että miksi joku jää tällaiseen liittoon. Olen joutunut jonkun kerran sivusta katsomaan. Mutta ei auta ulkopuoliset varoittelut eikä puheet. Väkivalta on kuin pukenut uhrinsa päälle silmälaput ja korvatulpat. Niin surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, mikään ei auta! Ei jaksa tajuta, koska tuossa kärisvät paitsi pariskunta, etenkin lapset! Ja aina väkivaltainen puhuu ja katuu itsensä takaisin. Samat sanat:surullista!

      Poista
  2. Kuulostaa rajulta ja mielenkiintoiselta kirjalta.Ja todellakin on vaikeaa ajatella miten joku jää tuollaiseen liittoon, sitä kai lamaantuu ennenkuin herää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, mutta ei siis mitään fyysistä pahoinpitelyä. En voi paljastaa enempää.

      Poista
  3. Pahaa teki lukea tuota tekstiä....ja vaikka onkin fiktiota, maailmassa on paljon tuollaisia liittoja.
    Vaikka pahaa teki lukea, mutta taidan jatkaa lukemista kirjan muodossa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, tämä on monen todellisuutta, vaikka kirja onkin fiktiota. Tällaisia pareja on ja he vain riippuvat toisissaan kiinni. Valoa toi ainakin alun onni, Toivo-pojan molempia vanhempiaan rakastava selviytyminen sekä tietysti naisen vahvistuminen kohti ratkaisua. Kirja on yllättävä!

      Poista
  4. Kaverini hullaantui kymmenen vuotta nuoremmastaa komeasta maahanmuuttajanuorukaisesta, joka käytti kaverini hyväuskoisuutta hyväksi parikymmentä vuotta. Kun he olivat eronneet kaverini osti asunnon, missä mies sai vapaasti asua kihlattunsa kanssa. Asuminen loppui siihen, kun mies oli humalassa heitellyt asunnosta vessanpyttyä ja lavuaaria myöten ulos ikkunasta. Tarina jatkui ja jatkui, kunnes kaverini tapasi suomalaisen alkoholisoituneen miehen ja sai uuden autettavan, josta jo on onneksi päässyt eroon. Naiset jaksavat ihmeesti kaikenlaista iljettävää.

    Näin Nina Honkasen viikonloppuna. Näytti upealta ja hyvinvoivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, on naisia, jotka kuin oikein tutkalla löytävät tällaisia tyyppejä. On liian lempeää sanoa, että 'niin monet naiset rakastuvat renttuihin', sillä siitä tulee mieleen vain joku Tule takaisin, Gabriel ja kaikki taputtavat. Tunnen joitakin, jotka ovat kokeneet kuten kaverisi ja paha kyllä suvussakin yksi case...Ei kukaan voi auttaa, jos uhri ei tunne tilaansa!

      Hän näyttää kuvassikin tosi upealta!

      Poista