keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Kolme miljoonaa visiittiä!!! Kiitoskiitoskiitoskiitos...kaikille lukijoilleni!


Kiitän kaikkia lukijoitani tasapuolisesti ja lumen hellästi: Olette  vierailleet blogissani jo yli kolme miljoonaa kertaa♥ Toiset vain piipahtavat, toiset jäävät. Kaikki yhtä hyvin. Nämä vuodet ovat olleet kuin kirjallinen seikkailu, sillä olenhan aina lukenut, mutta nyt jaan tuntojani lukemisesta teidän kanssanne. Olen jakanut muutakin: Osan elämääni. Olen myös tullut joillekin osaksi elämää, sillä tutustuminen ja kemia eivät näemmä kysy välimatkaa, eivät piittaa kilometreistä. 

Olette monessa olleet ohitse perheeni, mitä ehkä vielä kadun. Toisaalta huvittaakin, sillä saitte lukea puheeni mieheni pyöreillä synttäreillä ennen kuin edes vieraat sitä kuulivat. Nyt olen alkanut 'lukea' enemmän perhettä ja siksi olenkin aika uuvuksissa, sillä en ole ehtinyt lukemaan, ei ole ollut joulun hitaita päiviä lukemiselle. Olemme ajelleet pimeässä länsirannikolle parikin kertaa, järjestäneet meillä nuorisomme kokoontumisen ja sitten ajaneet taas, mutta nyt kohti Aurinkolahtea. Sen lisäksi olen muistanut monia ihmisiä pienin tavoin. Joku sisäinen levottomuus ajaa minua tähän, mutta nyt olenkin sitten aika puhki. Muutaman vuoden ajan olen pitänyt breikkiä juuri näinä joulun viikkoina, sillä eihän uutuuskirjojakaan nyt ilmesty. Olen parempi teille, kun vähän liikun, nukun, breikkaan. Uskokaa pois ja olen jo lukenut kirjan, joka ilmestyy vasta helmikuulla. Miksi otin juuri sen: Koska se kiinnosti eniten!


Hiukan huimaa tämä suhteemme ruudun kautta. Monen kanssa meistä on tullut hyvinkin tuttuja. Kaikkea mitä on tapahtunut en olisi uskonut, kun aloitin ystävänpäivänä 2009. Monet muistavat, että olin pyrkimässä vihdoinkin yliopistoon uudestaan, nyt olisi aikaa. Lumimies pelästyi ja heti tuli hämäläiseltä outo yllätys:Minulta mitään kysymättä perusti blogin! Minä päätin, että moiseen en ala, mutta ennen puoltayötä oli sanoja virrannut jo kuin olisi ennenaikaiset kevättulvat. Lumimies pelkäsi kai palvelujensa heikkenevän, mutta tämä vasta aikaa onkin vienyt! Kaikki on silti ollut antoisaa ja hauskaa.




Hauskaa kesti kesäkuuhun 2016, jolloin todettiin melanooma. Tuli kaksi leikkausta ja sytokevät. Tämä kuva on joululta 2017 enkä ole ihan kunnossa erään komplikaation takia, mutta en jaksa tehdä vali, vali, vali -blogia. Päinvastoin: Toisesta operaatiosta lähdin kotiin Suomi 100 -vuotta sytyttämään itsenäisyyspäiväkynttilöitä ja ajastamaan blogiani. Aamulla lääkärini soitti, että 'missä olet?' Minä siihen, että 'kotona tietysti hyvien kipulääkkeiden voimalla.' Se sopi, mutta sitten alkoikin tammikuulla sytokevät. Joskus ei jaksanut kirjoittaa mitään, mutta yritin olla kuin täällä oltaisiin ihan iskussa. Toki tutuiksi tulleet lukijat tiesivät, mutta ei ole kiva tulla lukemaan uutena lukijana jotain valitustekstiä. Olen henkeen ja vereen jouluihminen, joten oli ihanaa, että nuoret olivat heikoimmat jouluni meillä ja pitkästi. Se voimaannutti. Kaipaan ehkä koiruuksia, mutta myös sitä pälätystä, jota kuulin kuin unen läpi, kun välillä oli pakko huilata.




Jouluna kuitenkin lähdin mukaan kaikkiin hullutuksiin kuten otin itsestäni ekan ja ehkä viimeisen selfieni. Ei sillä, että olisin kuvaan tyytymätön, mutta olen miettinyt minkä viestin jätämme tuleville sukupolville: Kokoonnumme yhteen näpräämään puhelimiamme tai kuvaamaan itseämme! On pakko kuvata vielä, sillä nuoret toivat selfiekepinkin lahjaksi reissultaan...Sitten joskus. Se toinen selfie.



Vaikea uskoa, että heinäkuun ison leikkauksen jälkeen pääsin kirjamessuille ja jaksoin, vaikka sattui. Olin kupulääkkeiden pöhöttämä, mutta sinnikäs. No, Antin takia vaikka kuuhun♥ Selfiekuvassa olen hoikimmillani.





Sanon meistä kolmesta, Sarasta, Katjasta ja minusta aina, että 'me kolme ja Ritvan suojatit'. Sellaisen tyttökirjan olen joskus lukenut. Tämänkin siis jaksoin 2016...



2013 me, Sara Kokkonen (Saran kirjat),Katja Jalkanen (Lumiomena) ja minä, kauan sitten bloggaamisen aloittaneet Montgomery -tutkijan hengessä, sillä minun vieressäni Vappu Kannas.



Lukeminen tapahtuu kuitenkin useimmiten kotona eli siitä kiitos Lumimiehelle, että olen saanut lukea ja lukea. Hän on ottanut osan kuvista blogiinkin eli niitä emme omi, mutta on kiva, että aamiainen ja Hesari tulee kannettuna vuoteeseen edelleenkin: Osaan arvostaa♥





Tässä vahvinta Upiqinonia eli auttaa jaksamiseen. Perhe on parasta♥



Ja kaikki hassuttelijat ympärilläni, kuten nyt vaikka Luna. Kiitos Kirsi ja Jyrki♥



Kiitän kaikkia lukijoitani, ohikulkijoita, jääneitä, miehiä ja naisia, mummoja ja vaareja, kivoja anonyymejä ja häntä, joka kiitti minua miten olen edistänyt lukemisen innostusta, vaikka vastasin, että en ehdi lukea hänen esikoistaan. Kuka on niin voimaannuttava? Tajusiko hän itsekään, nuori mies? Kissa kiitoksilla elää, mutta onhan se kiva joskus kuulla, että missioni toimii. Teen myös räätälöityjä listoja. Olen listaihminen ja nyt juuri mielessäni pyörii hiukan erikoinen kirjalista-aate, mutta jätän sen niille päiville, kun kirjaa ei vain vieläkään kuulu, sillä uskokaa tai älkää: Ainakin muutama viikko menee kirjoitta. Tietysti luen, sillä sehän on hengittämistäni, mutta vien tekstit wordille ja sitten kun aika on...Kuusikin viedään vasta nuuttina pois, joten nyt hyggeilyä...Ajattelin, että juhlimme sekä tätä kolmen miljoonan sivunnäytön ylitystä kuin myös blogisynttäreitä joskus ystävänpäivän tienoilla tai vähän myöhemmin, jos kevään uutuuksia ei ole tullut riittävän kiihkeästi.Kiitoskiitoskiitoskiitos♥ Kiitos tietysti myös kaikille kustantajille, joilta olen saanut arvostelukappaleita♥ Ja kiitos niille rohkeille, jotka tuntevat toisinaan makuni paremmin kuin minä itse eli olen profiloitu jollain mystisellä tavalla ja se on ollut kaikkien iloksi!

Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui 
hopeisia kiteitä
      ...lumiset kirsikkatarhat.

- Saila Susiluoto -

kiitosterveisin
Leena Lumi

27 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosta blogista ja lukijat tietävät sen. Hienoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Leena Toivon sinulle kaikkea hyvää vuodelle 2020.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, ole hyvä ja kiitos samoin kaikkea sinulle&co♥

      Poista
  3. Onnittelut huikeista vierailijoista :)

    Minä tutustuin blogiisi 2010 tai 2011 ja sen jälkeen kirjallisuuselämä sai uuden innostuksen. Eli minulle olet ainakin ollut kirjallisuuden laajentuma ja innostaja. Muistan kuinka vuosia sitten tajusin minkä määrän kirjoja luet vuoden aikana ja olin pökertyä. Lisäksi jaksat käydä toisten blogeissa kommentoimassa, joten ei ole ihme, että opiskelut eivät enää ehtineet ajatuksiisi :)

    Kaikkea hauskaa meidänkin eloon on sattunut ja vielä on paljon edessä. Odotan edelleen Idän pikajunan lippuja, myös teidän on tilauksessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos♥

      Ja olemme saaneet käydä monta keskustelua sekä livesti että mesessä kirjoista sekä monesta muustakin. Täällä odotellaan myös:)

      ♥♥

      Poista
  4. Leena oot super ja ihan ensimmäisiä tai ensimmäinen ystävä, jonka sain blogin kautta. Sydämelliset kiitokset siitä ja mitä ihaninta uutta vuotta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos samoin♥ Jäimme heti toisiimme. Ole hyvä ja kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  5. Onnea Leena♥ Ansaitut huikeat lukemat!

    Monet vuodet olen ollut mukana ja aina tänne on ihana tulla!

    Onnea ja iloa alkaneeseen vuoteen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos♥ Se 60 tuntia viikossa oli vuosia...lukemisineen.

      Kiva kuulla, kiitos!Tämä on kai sellainen 'kerran elämässä' tapahtuma. Toinen oli ennen blogia, kun olin puutarhani kanssa televisiossa ja Viherpihaan sain itse kirjoittaa juttua sivukaupalla. Lehti parempi:)

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  6. Hurjan paljon, kolmen miljoonan verran onnea <3 Täällä käy aina ilolla, vaikka ei välttämättä tule usein kommentoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, kiitos paljon♥ Minulla on kuule ihan sama: En väännä kommmenttia väkisin, mutta on kiva nähdä, mitä muut puuhaavat. Kommentoin tietty, jos sanoja irtoaa.Ei niitä aina, vaikka niin luullaan...:)

      Poista
  7. Kiitos Leena kaikista näistä ihanista vuosista blogisi parissa! Toivotan teille kahdelle sekä blogillesi huikean hyvää Uutta Vuotta ja uutta vuosikymmentä! ❤️💫🌟✨💫🌟
    t. Kaisa Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ole hyvä ja kiitos♥ Kiitos kaikkea samoin sinulle♥♥

      Poista
  8. Leena, onnittelut!
    Olen kommentoinut vuodesta 2010 lähtien ja jo sitä ennen seurasin jonkin aikaa blogiasi. Monta kirjavinkkiä olen täältä saanut.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta,kiitos♥

      Olet jaksanut olla niin ahkera visiteeraaja, että syvä niiaus! Kiva kuulla. Muistan vieläkin miten paljon pidit Näkymättömästä sillasta. Varmaan melkein kaikki siitä pitivät, mutta sinä toit sen esille. Enhän voi arvata ellei minulle kerrota.

      Kiitos samoin kaikkea sinulle♥

      Poista
    2. Leena, syvä niiaus myös sinulle! Näkymätön silta ja Haudankaivajan tytär sekä monet elämänkerrat, ruokakirjat ja tietenkin välillemme syntynyt ystävyys, tärkeitä kaikki!
      Luin juuri Joel Haahtelan Adelen kysymys, meneillään on Eeva Kilven Punainen muistirja, molemmat ovat Lukupiirimme alkuvuoden kirjoja.
      Hyviä lukuhetkiä!

      Poista
    3. Marjatta, kiitos samoin! Niinpä, muistan noita kaikkia. Oi, nyt tässä tulee polkuun pieni rako, sillä olen Haahtelalta toistaiseksi pitänyt vain Lumipäiväkirjasta. En millään ehdi lukea kaikkea mitä haluaisin: Sanotaanko, että Eeva Kilpi on kauhea vajaus, mutta kun muut Eevat kuten Joenpelto etenkin ja toisena Illoisen Eeva, ovat vieneet nuokin hetket.

      Olen kokkaaja taas vaihteeksi eli keitin valtavan kalasoppaliemen, josta saan kahdet sopat. Toimme nuorilta kaikki ne siiangraavausopetteluperkeet päineen kaikkineen, laitoin isoon kattilaan, sinne halottuja tomaatteja, sipuleita, laakerinlehtiä, pippureita, pari kasvisliemikuutiota, valkosipulinkynsiä, tillin varsia...Huomenna on sitten kalasoppaa ja toiseen on liemi valmiina pakastimessa.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Paljon onnea Leena rakas hienosta blogistasi ja upeasta kävijämäärästä ❤Onneksi aloitit tämän blogin, ja sen johdosta mekin tapasimme, kiitos ❤❤❤Oukein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja Lumimiehelle, paljon terveyttä ja rakkautta ❤💐🌺❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon rakas Jael♥ Meillä on ollut jännittäviä tapaamisia: Toivottavasti voimme palata niihin ja meidän terassillimme katsomaan miten aurinko putoo Päijänteeseen, kuuntelemaan sun tarinoita ja...Kiitos samoin sinulle! t. minä&Lumimies

      Poista
  10. Onnea ja kiitos miljoonanaiselle!❤️ (Korjaus: kolmen miljoonan naiselle :))
    Nauratti tuo vasta helmikuussa ilmestyvän kirjan lukeminen.:D

    Onnellista uutta vuotta, hyvää lukuvuotta ja nautinnollista hyggeilyä&breikkiä! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ole hyvä ja kiitos♥ Hah-hah! No kun siinä oli yksi aihe, josta en ole ikinä lukenut KIRJAA, mutta joka kiinnostaa, on kiinnostanut minua kauan.

      Kiitos kaikkea samoin sinulle Sanna ja jään breikille, kun olen ensin tarjonnut etenkin sinulle, mistä melkein eniten pidät: Se on sitten huommenna:) On ollut aika vauhdikasta eli oikeesti, aikuisten oikeesti, otan liikunta- lepo- ja lukubreikin eli LLL. Kiitos♥ Bis Morgen!

      Poista
    2. sanna, no juu, nyt vihdoin, kun sain kalasopan valmiiksi ja olen ravittukin tajuan, mikä sinua nauratti:) No, katsos kun sain ennakkokappaleen eli nidottu, mutta onneksi fontti on normaalikokoista. Ja etkö ole vielä huomannut, että uskon vaikka mitä, olen vähän tosikko, ja vihaan aprillipäiviä!!!

      ♥♥

      Poista
  11. Sydänlämpöiset onnittelut ja halaukset ihanin Leena♥
    Huikea blogisi, huikea matka, huikea kävijämäärä!

    Iloitsen, että löysin aikanaan luoksesi ja kohtasin täällä toisen tulisielun♥

    Kaikkea hyvänhellää, ihanaa, inspiroivaa ja kantavaa tähän vuoteen!

    Voi hyvin♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanin Hannah♥ Ei olisi uskonut kun aloitti ja kuin yskinään näpersi alussa:)

      Kiitos samoin♥ Tulisielut löytävät toisensa vaikka sakeimmassa lumipyryssä tai syksyn aamu-usvassa, lävitse kaiken-

      Kiitos kaikkea samoin sinulle!

      Kiitos samoin♥♥

      Poista
  12. Ooh, täällähän on vaikka mitä! Minulla alkoivat työt joululoman jälkeen nyt torstaina ja olin kokonaan käymättä blogeissa. Tänne tulin ensimmäisenä ja mihin kaikkiin muistoihin törmäsinkään! ♥

    Onnea kolmesta miljoonasta kävijästä, kiitos blogiystävyydestä ja meidän kolmen kuohuviinihetkistä messuilla. Lisää kaikkea edellä mainittua! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, memories♥ ja toivottavasti pääsemme tekemään niitä lisää!

      Kiitos paljon ja luvataan kohdata viimeksi messukuohareilla♥

      Vähän vielä ja sitten pidän pienen paussin, vaikka et sitä uskokaan:) Traditiot ensin ja sitten sukellan kirjoihin, metsälenkeille, kampaajalle, kaupunkilounaille ja vähän muutakin. Meillä on nyt kivan talvinen ilma, toivottavasti tätä kestää. Kaikkea kivaa sinulle♥

      Poista