torstai 19. maaliskuuta 2020

Eevan mangojuustokakku


Onneksi on naapurin Eeva, joka pelasti teidät valivali -jutulta. Luin just uutta Annaa ja siinä oli juttua palautumisesta. Tajusin, että en ole palautunut ikinä eli luulen kai olevani joku ikiliikkuja...Palaan tähän aiheeseen varmaan myöhemmin, mutta nautitaan nyt Eevan kakusta♥

Pohja

n. reilu puoli pakettia kaurakeksiä
50 g voita
tilkka jotain mehua

Täyte

1 tölkki mangoviipaleita
2 dl kuohukermaa
1 rasia maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
4 liivatelehteä

Kiille

2 prk mangososetta (Piltti)
2 liivatelehteä
tippa vettä

Murskaa keksit murusiksi, sekoita joukkoon sulatettu rasva ja mehu. Painele irtovuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen hetkeksi. Valuta säilykemango ja pienennä vaikka sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä mango, kerma ja tuorejuusto.

Kiehauta tippa vettä ja lisää puristetut liivatelehdet joukkoon.

Lisää liivateseos mangotäytteeseen. Sekoita hyvin.

Kaada vuokaan hyytymään (3-5 tuntia)

Kiilteen liivatelehdet kylmään veteen vähäksi aikaa.

Kiehauta tippa vettä (n. pari ruokalusikallista)

Lisää kuumaan veteen puristetut liivatteet.

Yhdistä mangososeeseen hyvin sekoittaen.

Levitä kiille hyytyneen kakun päälle tasaisesti.

Anna kakun hyytyä kylmässä n. pari tuntia tai jopa yön yli.

Koristele mielesi mukaan.

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kakku irtoaa paremmin.


*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

14 kommenttia:

  1. Voi miten upea ja herkullisen näköinen kakku! ❤ Se vie varmasti kielen mennessään. Itse en ole koskaan uskaltautunut opettelemaan, miten liivatelehtiä käytetään, vaikka eipä se kai vaikeaa ole? Kerran tein juustokakun, johon ei tarvittu liivatetta. En enää muista, miten se sitten tehtiin, mutta hyvää se kyllä oli, ja tuolla jossain se ohje on edelleen, joten pitäisikin tekaista sellainen kakku taas joskus. Itse asiassa meillähän on ensi viikolla hääpäivä - pitäisikö tehdä silloin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarakkautta, eikö vain♥ En minäkään, sillä en ole mitenkään innokas/hyvä leipoja, vain omenapiirakkaa teen hyvin usein. Juuripa nuo liivatelehdet nostavat rimaa, ainakin henkisesti:) Olen siis tosi huono neuvomaan, mutta pyysin Eevaa tekemään ohjeen kuin lapselle. Juustokakut ovat herkullisia! Tottakai hääpäivälle juustokakkua. Onnea teille♥

      Poista
  2. Kelpais mullekin. Meillä olisi suklaakirsikkakakkua, jos haluat poiketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, sama täällä! Oijoi, katsotaan nyt tämä korona ensin ohi. Suklaan ja kirsikan yhdistelmä on jotain uskomatonta, johon eivät yllä edes suklaakirsikkapuiden kirsikoiden maku.

      ♥♥

      Poista
  3. Oi miten kaunis! Todettiin yhden ystävän kanssa, että nyt me tarvitaan makeeta. (Vaikka me kyllä taidetaan tarvita makeaa aina.;))
    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, niin minustakin! Meillä kaatui suklaalakko koronaan eli jääkaapissa on oltava Fazerin sinistä taas:)

      ♥♥

      Poista
  4. Tää kakku, haluun ja tämä on just sellaista piristystä, mitä tässä kaivataan. Miten ihana ja raikas resepti, kiitos tästä Leena. <3 Sydämellistä viikonloppua sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, niin määkin:)Kaikkea kivaa kaivattaisi, mutta ei ole kivaa, kun neljään kevääseen en ole jaksanut mitään, ja nyt kun jaksaisin ja oli tosi paljon kivaa ohjelmaa, olemme jumissa. Onneksi on kirjat ja puutarha. Pääasia, että kaikki noudattavat kerrankin ohjeita, joten ei mitään sooloiluja, muuten tää kestää jouluun ja tulee ruumiita. Sinä tämän purkauksen nyt sait, mutta tunnet taustat ja olet kova flikka kestämään, vaikka olet erityisherkkä kuten minäkin. Ole hyvä♥ Kiitos samoin teille♥ Saunaa, sarjoja, herkkuja...vaatteet vain kutistuvat komeroissa:)

      Poista
  5. Eevan kakku on kaunis ulkoasultaan ja taatusti myös herkullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, se on kuin joku maalaus! En saanut maistaa: Toivottavasti Eeva lukee tämän! Ei vaineskaan, kiusaan häntä ystävyydellä: Oli vieraita tulossa ja kävin viemässä kirjaa. Se oli aikana ennen koronaa. Onneksi taisin viedä kolme kirjaa lainaksi. Nyt vain kirjat ja puutarha pelastavat, sillä kaikki hupiajelut on kielletty ja kohta aletaan valvoa. Etenkin Etelä-Suomesta tänne harvemmin asutuille seuduille. Mekin oltais saarella ihan turvassa ellei olisi ajattelemattomia. Koen kärismystä, mutta kärsin kärsivien kanssa. Ja tiedän, että puutarhasta nousevat kukat pelastavat monet, niin monet....

      ♥♥

      Poista
  6. Nam nam, juustokakut ovat niin hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ne ovat, ne ovat! Kerran Viherlandiassa oli järkyttävän hyvää,oltiin äidin kanssa vain kahvilla ja kakulla...Se oli niin herkullista, että otimme uuden kierroksen!

      ♥♥

      Poista
  7. Ompa kaunis ja herkullisen näköinen kakku. Sopisi pääsiäiseen mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, no on! Yhtään en saanut maistaa, kuvan vain sain ja ohjeen, ikään kuin muuta leipoisin kuin niitä omenapiirakoita:) Mutta sain kutsun tulla juustokakulle heti kun korona on ohi♥

      (Oletkos jo kokeillut tätä? Vie tunnin yhteensä tehdä, minusta ei sitäkään ja puolet tuosta ajasta uunissa. On niin herkullista tai meidän makuun, että meillä on sitä taas:) Tässä: https://leenalumi.blogspot.com/2020/02/tomaatti-mozzarellapasta-uunissa.html

      ♥♥

      Poista