keskiviikko 26. elokuuta 2020

Pentikin sisustuskiitäjät alkavat lentää jo eli pienellä piristystä sisustukseen!


Nyt juuri elämme niitä aikoja kun ensimmäiset sisustuskiitäjät alkavat lennellä eli katseemme kohdistuu sisätiloihin. Meillä tosin oli jo keväällä iso tarkoitus vaihtaa kaiken kestänyt ja niin hyvin käytetty sohvamme uuteen ja löysimmekin unelmamme ja se oli nahkaa, johon olemme palaamassa. Sohva oli leijonankeltainen, aika tyyriskin, mutta olemme kiitettävästi olleet tuhlaamatta, joten katsoimme, että aika on. Nahka oli unelmaisen pehmeää ja meitä olivat kulmasohvat lakanneet täysin kiinnostamasta. No, se pehmeys pisti sitten ottamaan vähän enemmän selvää kauniista kalusteesta, johon olisi tullut ovaalin mallinen sohvapöytä ja tuo äidin roskalavalta kunnostettu pienempi olisi jäänyt sohvan ikkunoiden väliseen kulmaan pöytävalaisimella hyödynnettynä. Liian täydellistä ollakseen totta! Juu, se nahka ei kestänyt koirien eläinten kynsiä ja meillähän tyttären koirat viipyvät joskus pidempäänkin, koiravieraat ovat tervetulleita ja vielä ei ole kiveen hakattu, vaikka ottaisimme oman koiran, sillä Olgan lähdöstä on ollut aikaa tehdä kaunista surutyötä. Juuri tulin hänen haudaltaan, jossa nyt kukkivat kauneimmat kuunliljat eli Hosta Halcyonit...Koska sohvan osto jäi toistaiseksi, saatoin esim. Lohjalle mennessä käväistä Renkomäen Pentikillä ostamassa muutaman Haapa -sohvatyynyn päällisen ja pari astiapyyhettä. Kaunis kuosi on Lasse Kovasen suunnittelema ja sopii niin tähän vuodenaikaan.
Kuosia löytyy punamustana valkoisella pohjalla että...
keltaisena.



Keittöön ostin muutamankin astiapyyhkeen. Kaunein on aina esillä ja toinen on koukussa oven sisäpuolella. Meillä on astioita, joita emme pese koneessa ja toisaalta joitakin laseja, kuten Villeroy&Bochin -samppanjalasit, valutan pyyhkeen päällä tasaisella. Useimmiten tässä on ollut jo vuosia esillä Ilona Pietiläiseltä ostamani joku pinkeistä pyyhkeistä ja joulun aikaan mm. pyyhe, jossa toivoteteen punaisin kirjaimin hyvää joulua hyvin monilla maailman kielillä.



Tässä omppusoseen aikaan jo vuosia sitten...



Tässä yksi Ilonalta hankkimistani pinkeistä pyyhkeistä, mutta koska näkyy niin huonosti, niin...



No, kun ei nyt sitä parasta kuvaa vaaleanpunaisen pyyhkeen ja salvianvihreän kaapiston  liitosta löytynyt, käytän tätä kuvaa, jossa mukana opintolainallani vuonna koivu ja tähti ostamani tuolit ja miltä ne näyttävät maalauksen jälkeen. Sävy on Tikkurilan Pioni. Noita tuoleja on jäjljellä kolme ja kaikki täydessä käytössä lisätuoleina ja tuomassa suloisuutta värillään huusholliimme, jossa vielä jälkiä funkkiskaudeltanikin. Tässä näitä tuunauksia (klick!)




Yksi ehdottomista suosikeistani on pinkin ja tietyn vihreän liitto ja sitä keittiömme todellakin on, mutta välitilaattavalinta toi kaivattua rouheutta:



Tässä kirsikkaisen joululiköörin ensimmäinen maistelu ennen pullotusta. Nyt ovat vielä purkeissa muhimassa kellarissa...



Palattuamme edellisviikon Lohja -reissulta ja sieltä Renkomäen Pentikiltä, josta takaisin tullessa ostin liikkeen viimeisen Haapa -astiapyyhkeen, pöytäliinoja siellä oli vaikka kuinka, mutta edelliskerralla olin jo toisen tyynynpäällisen ostanut esittelytyynystä ja nyt tajusin, että tarvitsen kolmannen päällisen tätä tuolia varten. Kiiruusti soittamaan Sokoksen Pentikille ja sain varattua mitä halusin ja vähän jotain lahjaksikin eli tätä vahvaa punaista Haapaa. Oli muuten jo aikakin, sillä en muista milloin olisin viimeksi ostanut uudet tyynynpäälliset, mutta ne olivat Pentikin Omenankukkaa, eikä se ollut vuosi 2019, vaan tämä oli vain juttu, josta ne nopeimmin löysin eli Keskiviikkoa kepeästi tulppaaneilla ja tuunailuilla.


Tämä Omenankukka saattoi tulla taloon 2017...ja niin paljon pidin, että en voinut vaihtaa edes jouluksi tyynynpäällisiä, tosin joulutyynyjä ilmenstyi muuten vain sinne sun tänne. Nyt ne kävivät 60 asteisen pesun läpi ja odottavat toista tulemistaan sitten joskus Haapa -tyynyjen jälkeen...



No tässä sitä nyt ollaan ikivanhalla sohvalla ja uusilla Pentikin Haapa -kuosilla. Sohva on muuten rungoltaan niin erinomainen Suomi -sohva, että sitä ei tule löytymään kenenkään jätelavalta tai kirpparilta.Kun aika on se päällystytetään ja katsotaan sitten kenen kotiin se matkustaa sen jälkeen. Lumimies ei haluaisi siitä mitenkään luopua, kun siinä on niin mukava ottaa nokoset! Olkkariin ei ole paljon panostettu, mutta joulunaikaan kun talo täyttyy on aika kiva tunnelma. Sen verran nyt kuitenkin, että keväällä ostimme kunnon ison maton ja nyt tilasimme kotimaiset, kirsikkapuiset sälekaihtimet. Tiettyyn aikaan vuodesta aurinko tulee sillä tavalla sisään, että esim. läppäriä jos pitää pöydällä, ei näe mitään ja keväällä varhain ennen kuin lehti tulee puuhun ja on vielä kylmä, tuo tunnelmaa.



Haavan lehti on antanut suunnittelijalle ihastuttavan inspiraation, joka sopii niin värejä kaipaavalle kuin riistumpaan sisustukseen voimaväriksi! 

Elokuu kaartuu kohti loppuaan ja olen lukemassa kirjaa, josta ei ole helppo kirjoittaa, sillä...

Kepein keskiviikon toivotuksin
Leena Lumi



Elokuussa se iskee: Sisustuskuume! Edullisesti uusi satumainen ilme toimisto/kirjastoon: Verhojen ei aina tarvitse olla valkoiset! Hauskaa: Juttu on tehty 21.8.2017. Tämä tapahtui salamana, sillä luin juuri Katja/Lumiomenan blogia ja kun näin kuosin, lähdimme siitä paikasta isoon Prismaa. Saatoin kyllä kysyä, että sopiiko seurata hänen esimerkkiään. Se passasi! 



Vinks, vinks, näitä Jenna Kunnaksen suunnittelemia tyynyliinoja Villipedot on edelleen myynnissä...


Yöt ovat viilenneet, ilmassa on syksyä, mutta vielä on jäljellä lumoavaa elokuuta. Ja sen jälkeen:

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat





Sisustuskirjat Leena Lumissa

10 kommenttia:

  1. Tyynyillä saa kivasti muutosta sisustukseen. Meillä on jo toiset nahkasohvat menossa. Ensimmäinen 16v. luonnonvalkoinen siirrettiin viime vuonna mökille ja tilalle tuli kaksi täysvalkoista. Suomalaiset nahkasohvat kestävät koirien kynnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tyynyt, pyyhkeet, verhot, ehkä myös matot...Meillä yhdet käytetty loppuun. No, kun tämä oli tyyris ja ruotsalainen, tosin valmistusmaasta en ole varma, mutta näin ymmärsin. Onneksi aloimme tarkistaa tuotetta, sillä oltiin sitä jo löytämisen huumassa ostamassa. Juu, sitä vartenhan me nahkaa nyt haluammekin, että se kestää myös koirien kynnet.

      ♥♥

      Poista
  2. Voi miten kauniit kuosit noissa tyynyissä, ja sohvastakin saa melkein uuden tuollaisilla kauniilla tekstiileillä.Kaunista loppuviikkoa Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eikö vain! Olen ostanut muutamaan pakettiin jo valmiiksi, sillä minullehan ei joulu voi ikinä tulla liian aikaisin. Kyllä se hetkeksi piristää ja on tullut tavaksi levittää siihen tuo melko iso valkoinen torkkupeitto, joka nyt taitettuna päädyssä. Onneksi niitä peittoja on kaksi. Kun koiruuksia kylässä, niitä en silloin käytä. Niin hyvä runko tuossa sohvassa, että ehkä emme ikinä pysty luopumaan kokonaan, jos se onnistuu se päällystyttäminen,mutta nyt nahka tervetuloa takaisin.

      ♥♥

      Poista
  3. Kaunis on haapakuosi ja piristävä! Pienellä saa ihmeitä aikaan. Meidän nahkasohva alkaa olla jo kulunut, mutta ei haittaa. Ehkä minäkin hankin uudet tyynyt. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, eikö vain. Eliöstölle tärkein puu soittaa omaa säveltään, on eläimille tärkeä ja saa kauniin ruskavärin, joka vaihtelee huimasti. Kulunut nahka on minusta aina ok. Teeppä se! Kaikki on kuin piritysruiskeen saanutta. Kiitos samoin♥ Etpä arvaa mikä dokkari tänään: HBO:lta MacNamaran Katoan yön pimeyteen ja sain jo vinkin, että nyt Michellen elämästä se, mitä kirjassa ei kerrottu.

      ♥♥

      Poista
  4. Oi mitä ihanuuksia!! Pentikin Haapa-kuosi on tosiaankin pelkkää raikasta kauneutta!!
    Toivottelen kauniita alkusykyn päiviä ja antoisia lukuelämyksiä, Leena! t. Kaisa Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, niin minustakin! Kiitos♥ Haapa on niin monimuotoinen. Aura Koivisto on jopa kirjoittanut kirjan Haapa. Kiitos samoin sinulle♥ Olen edelleen harkinnan tiellä, sillä blogi, face, insta, tämä kaikki vie 7/7!!!

      ♥♥

      Poista
  5. Olisin niin mielelläni nähnyt valokuvia siitä leijonan keltaisesta nahkasohvasta, mutta ymmärrän miksi se jäi nyt hankkimatta. Hienoa, että syksyyn on jo valmistauduttu ja kirsikkajuomaa on jo esitestattu. Oikein ihanaa sunnuntaita teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, niitä oli pyuhelimellani, mutta taisin poistaa puhtaasta harmituksesta, kun vasta tokalla kerralla saimme selville, että ei kestä minkään lemmikin kynsiä...Siellä se vielä muhii, mutta välillä pitää maistaa, miten aromit ovat kehittyneet. Siinä voi sitten tehdä hienosäätöä vielä tarvittaessa. Kiitos samoin teille♥♥

      Poista