sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Leena ja kesäfarkut: I just ♥ KappAhl!


Olen huomannut, että farkkuelämäni elää ihan omaa kaartaan. Noin joka toinen vuosi hankin farkut ja niillä on koko ajan entistä enemmän vaatimuksia, koska maku ja samalla kroppa muuttuu.

Vuonna 2013 kun lähdimme kevätmatkalle Itävaltaan, ostin kahdet samanlaiset pinkit farkut ja tietysti KappAhlista, josta aikuinen nainen löytää itselleen farkkuja kaikissa väreissä, revittyinä, vyötärö ylös asti etc. Yleensä haluan, että farkkuni ovat mukavat, mutta niin piukat että soi. No, ne pinkit eivät vielä täyttäneet ihan kaikkea, mutta niin vaan niillä mentiin päivät 2015 syysmatkakin Itävaltaan eli yhteensä viisi viikkoa. Lisäksi oli mukana tummat farkut ja niihin sopivat korkeakorkoiset niittikengät, mustat ja mustaa pitsiä yläosaan iltakäyttöön.

Samaan aikaan pinkkien farkkujen kanssa ostin pinkit koristossut. Vähän myöhemmin toiset, kun ne vaan olivat niin hyvät. Salzburgissa oli myynnissä just samanlaiset tossut, mutta kymmenen euroa tyyrimmällä summalla, mikä ei ole normi, koska matkustamme sesongin ulkopuolella. Hankin sitten vähän mieluisamman laukun samasta putiikista kuin jo kauan, kauan...olen tehnyt.

Olen suuri Marimekko- ja Nanso -fani, mutta farkkuja en ajattele edes yrittää muualta kuin KappAhlista. Miksi taas kahdet? Siksi että ostin ensin yhdet ja sitten meni muutama päivä ja KappAhliin tuli kanta-asiakkaille 25 prosentin alepäivät. Välittömästi toiset. Näin syysreissulle jos vielä pääsee, pärjää hyvin, kun mukana on lisäksi jotain fiininpää illoiksi. Ne tummat farkut! Olin vallan unohtaa, että pinkkien jälkeen ostin KappAhlista kahdet edulliset BoyFriend -farkut. Ne ovat tehneet aivan toisenlaisia kuin alppireissuja yläosat vain ovat vaihtuneet. Nämä tuplahankinnat maksavat itsensä takaisin ajan mittaan. Olen ostanut kahdet valkoiset ballerinat ja niillä menin koko viime suven. Ja menen tämänkin. Nyt on vielä tossuaika. Jakku on hätäostos erääseen tilaisuuteen ja nyt sille tulee käyttöä samoin kuin poncholleni, ja villatakeille, jotka ovat Hahnilta. Sieltä ei nyt ole ollut tarvetta mitään hankkia, vaikka onko mitään niin ihastuttavaa kuin kashmir♥

Istun tätä naputtamassa ikivanhoissa leveälahkeisissa farkuissa, jotka ovat 'überrevityt'. Aika lentää puutarhassa ja tosiaankin, on kirjoja, mutta massiivisia dekkareita, jotka haluaisin lukea suvella. Nyt ei siis luvun alla mitään ellei kohta saavu Olive, taas! tai uusi Barbarotti -sarjan kirja. Luvattu toimittaa. Paitsi että tilasin yhden kirjan, joka kutkuttaa mieltäni. Sen pitäisi saavuttaa minut viimeistään keskiviikkona. En kai nyt kahta vaatekuvausta laita kirjablogiin samassa kuussa....Mekkoja on, joita ette ole nähneet ja voinhan kuvata jonkun vanhemmankin Marimekon: Ne kestävät aikaa. Oi, ette voi uskoa, mikä roosa pitsiunelma...Olen välillä niin rock ja sitten taas lady...riippuu, mistä tuulee.

farkkuterveisin Leena Lumi

Nanson esittelyä -25 asteen pakkasessa

Nur für Frauen, koska Tiia yllytti

Kevättä helmikuussa Bessun yllyttämänä

Uimassa unelmauikkarilla  Kiitos Jyväskylän Liivi ja sukka brittiuikkarista♥

Kirjabloggaajan vaatetuulahduksia!

Nanso on nyt niin suosittu, että osa kuoseista loppunut...

Sunnuntaikävelyllä tulin synnintuntoon eli salattu paheeni ja...

Tajunnanvirtainen kirjalista kirjalliselle herralle, joka pitää...

28 kommenttia:

  1. Kivat kuteet! KappAhlista en osaa sanoa, en asioi heillä, mutta ihan vinkkinä suosittelen kurkkaamaan NP:n sivuille, ellei Jyväskylässä satu olemaan NP:n myymälää. On meinaan väriä, mallia ja materiaalia jokaiselle! Pinkkejäkin taitaa olla.
    NP tarkoittaa Naisten Pukutehdasta, tuotanto kotimaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L., minä taas kyllä.Kiitos♥ Ostan jouluna sieltä tyttärelle ja itselle yleensä kylpytakit tms.Ei ole NP:tä. Aina pitäisi voida sovittaa. En ole uskaltanut tilata kuin Hahnilta villajakkuja etc. sovittamatta. Kiitos vinkistä♥

      Poista
  2. Marimekko ja Nanso!! Samat lempparit. :) Sen lisäksi tietysti jotain muitakin, mutta etenkin nämä. Ja farkkujen oston vaikeus. Ne pitää olla ylös asti, oikealle vyötärölle. Muuten vatsamakkarat lötsähtää nolosti farkunkauluksen ylle ja roippuu... yök. On todella haasteellista löytää hyvät farkut. Ja sitten kun löytää, niin ne kuluu sisäreisistä puhki ennenkuin ehtii kissaa sanoa. Ja sillävälin muoti ehti jo täysin vaihtua ja sama etsintärumba on jälleen edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thilda, ne aikuisen naisen vaatettaa♥ Kidutusta elleivät ole korkeavyötäröiset. Niin just käy...:) Olen varmaan tuonkin ottanut huomioon, kun olen näiden vuosien aikana ostanut kolme kertaa kahdet. Kun oikein tarvitset, et takuulla löydä!

      ♥♥

      Poista
  3. Ostin ekat NP-farkut tasan 6 vuotta sitten, vierailin ekaa kertaa poikani ja miniäni luona Lahdessa ja miniä vei minut Hollolaan housukauppaan. Ostin mm. farkut, mitkä tod.näk. vedän kohta jalkaani, kun lähden saamaan virusrokotuksen. Olen farkkuja käyttänyt kesät, talvet, miljoona pesua varmaan ja vielä on haarus yhtä kangasta, ohentunut kovin, muttei hajalla. Lyhentääkään en viitsinyt, silitin liimanauhalla trumput (puntit) ja hyvin on pysynyt liimauksenikin.
    Leenalle vinkiksi, että joskus, kun ajatte etelään, niin kannattaa koukata Lahden kautta, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L., No mun pinkit ovat olleet kovassa kulutuksessa jaa edelleen ehjät. Ostin ne molemmat kevään 2013 reissuun. Ai niin, tuo liimanauhajuttu. Trumput kuulostaa tutulta:) Kiitos vinkistä♥

      Poista
  4. KappAhlin farkut on huikean hyviä ja täällä on vaikka kuinka monet ja just ne missä ei ole nappia.

    Näytät farkuissa niin hyvältä Leena. 😘😍

    Mulla on vaan KappAhlin tai Very Nicen farkkuja, molemmat jättimukavia ja kivan näköisiä päällä.

    Ihanaa kevätviikkoa Leena. 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, BoyFriendit ovat tietenkin napeilla. Juu, tiedän mitä tarkoitat. Niitäkin tehdään muodikkaina.

      Kiitos♥♥ Kesällä kyllä myös mekoilla mennään, mutta farkut ovat meidän sukupolven kova juttu, kuten ystäväni kirjoitti facebookiin.

      On ihanaa, kun tietää, mistä saa sopivat!

      Kiitos samoin sinulle Tiia♥♥

      Poista
  5. Hyvät, itselle juuri sopivat farkut ovat kyllä onni! Minä käytin vuosia Lindexin farkkuja, mutta nyt en ole löytänyt sieltä sopivia. Kroppaa muuttuu sitä mukaa kun tämä keski-ikä etenee. Puolitoista vuotta sitten ostin Levikset, mutta (pahus) vartalo jatkaa muutoksiaan. Yritän kuitenkin olla armollinen itselleni.

    Marimekosta tykkään minäkin ja muutama Nanson mekko on ihan ns. luottomekkojani.

    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, suorastaan hengen pelastus. Leviksissä mentiin kauan, mutta ei enää:) Armoa, armoa itselle♥

      Molemmista löytyy ihania yllätyksiä.

      Kiitos!

      ♥♥

      Poista
  6. Nuorena minulla oli Marimekkoa, sitten aloin inhota sitä ja nyt se on taas mieleen. Farkkuja minulla ei ole ollut kymmeniin vuosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, minä kävin töissä aina Marimekon leningissä! Oli mullakin pieni paussi, kun löytyi vain niitä telttoja. Olen kotelomekkotyyppiä. Ihan tosi!

      ♥♥

      Poista
  7. Minä välttelen farkkuja kuin ruttoa. Olisipa aina mekkokeli! :D Vaatteiden tulee olla mukavia, joten housuni ovat aina stretsiä. Minulle kirpparit ovat aarreaitta, niistä tekee vaikka mitä löytöjä, jos onni potkaisee. Tosi kiva postaus taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, Oi, sinä mekkotyttö♥ Tyttäreni pitää molempia melkein tasan. Ehdottomasti mukavia. Samat apajat Merillä:) Kiitos♥

      Poista
  8. Marimekkoa ja Nansoa, ilman muuta! Farkut ostan Prismasta, kun olen sieltä löytänyt hyvän ja halvan perusmallin jo vuosia sitten. Joudun vaan aina ostamaan kokoa pienemmän - nyt olen menossa koossa 40... Kävelylle kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeilija, niin tietysti! Minäkin ennen, mutta eivät enää tunnu Levikset sun muut kivoilta. Samaa mallia käytimme R:n kanssa vuosia, ehkä jopa 20 vuotta!Niin valtava puutarha meillä, että jos ensin lähden lenkille, puutarhaa en enää jaksa. Koiruuden kanssa meni 16 000 askelta yli 10 vuotta ja hiihdot päälle. Taidamme olla laiskistuneet, mutta kohta avautuu pikalenkkimme, joka menee ensin rantapolkuja, sitten aika jyrkkää rinnettä ylös pitkän matkan ja olemmekin jo kotikadullamme. Siellä on ollut vaikea lumitilanne joka ei hyväksi polvelleni. Puutarha kolmessa tasosssa jyrkillä rinteillä ei ole aina ihan helppo.

      ♥♥

      Poista
  9. Marimekkorakkaus on herännyt mullakin muutama vuosi sitten ja the juttu mulle ovat kuviolliset mekot.

    Istuvat farkut ovat aina löytö, itse olen käyttänyt varmaan 5 v Leviksen super skinnyja 711. Istuvat kuin hansikas ja peittävät löllöt masussa. :D

    Iloa viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos vinkistä♥ Minä rakastan Marimekon kotelomekkoja. Yhteen ihanuuteen en nyt mahdu...,mutta onneksi on muita.

      Me käytimme Leviksiä varmaan 20 vuotta ja R. edelleen. Minä löydän farkkuni KappAhlista. Ja istuvat kuin hansikas:)

      Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  10. Vau, farkut näyttävät tosi hyvältä päälläsi. Kapp-Ahlista olen löytänyt monta hyvää vaatetta:) Omat farkkuni eivät mahdu päälleni tällä hetkellä mutta toivottavasti jatkossa. Hyvää uutta viikkoa Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos♥ Nämä ovat kuin toinen iho. Minä samoin.Mieti mun eräitä kotelomekkojani, nyyyyhhh. Sinä viimeksi yritit sitä vetoketjua vetää kiinni siitä Marimekon 'viidakkohameesta', se mustaa ja vihreää, jota rakastan. Et saanut kiinni:) Kiitos samoin Jael♥

      Poista
    2. Ja sulle vielä niin sopii ne kotelomekot....

      Poista
    3. Jael, juu, minä olen kotelomekkotyyppiä. Kiitos♥ Toivo nyt, että joku ohentaisi minut siihen Marimekon 'viidakkomekkoon'. Ja pikkumustakaan ei mene kiinni ellei päällä ole kuristava korsetti. But we had our moments♥♥

      Poista
  11. Hyvännäköiset kuvat! Nainen sekä farkut.❤️
    Nythän korkeavyötäröiset farkut on muodikkaat. Mä harvoin löydän korkeavyötäröisistä sellaset mitkä on sopivat reisistä ja lantiolta, eikä ole liian löysät vyötäröltä. :/ Sitten siihen vielä lyhentäminen, kun mun täytyy aina lyhentää housut. Ja kivan värin löytäminen... Joo, en ole hirveän innoissani farkkuostoksilla. :D Täytyis kuitenkin kohta puoliin mennä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos♥♥ Oih, olet hoikkaakin hoikempi, olen nähnyt sen jo kuvistasi. Minä olen nyt kai Suomen naisten tämän hetkistä keskipituutta eli ei tarvitse lyhentää. No väri onkin sitten jo toinen juttu. Juttelin tänään cityssä erään about sun ikäisen naisen kanssa ja hän vinkkasi, että Jyväskylästä löytyy Cubus ja siellä on värejä. Sillä hetkellä paikalle tuli nainen juuri siinä ainoassa keltaisessa josta pidän, farkuissa ja kysyin heti, että 'mistä?' No, Cubukselta! Ei kivaa yhtään, mutta kuin vähän turvattu olo, kun tietää, että on muutamat hyvät valmiina. Niin, valmiina vaikka mihin.

      ♥♥

      Poista
  12. Pitäisi varmaan käydä testaamassa noita farkkuja. En ole käyttänyt vuosikymmeniin, mutta ainahan sitä voi kokeilla, jos taas innostuisin. Mä kyllä haluaisin nähdä sen sun pitsiunelmankin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kannattaa. No mitä sulla oli yllä sillä vaelluksella? Nämä ovat niin joustavat, että käyvät vaikka lenkille. Näytän sen pitsiunelman 5 kg:n jälkeen. Se ei nyt sitten ole kuin se mun musta pitsiyläosa, ei ollenkaan eli vaatisi herkuttelun kuriin. Se oli vain unissa nähty juttu♥

      Poista
  13. olen kaunis Lidl:n halvoissa pilli-farskuissa :)
    Hyviä urheiluvaatteitakin sieltä löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, no takuulla olet♥ Minä lähden nyt vähän ulos yllättävän viileään, sillä järvi on auennut, 25 vuotta vanhassa untuvatakissani.

      Ja arvaappa mitä muuta: Eeva naapurimme komein hortensia alkusuvesta lumille oli Lidlistä ja hyvin edullinen.

      (Olet tainnut jo poistua Heinekenista, minä vasta tulossa:) Ties vaikka olisin ollut samassa sängyssä vauvalassa kuin sinä!)

      ♥♥

      Poista