torstai 11. marraskuuta 2021

Isälle kirjoja vai....mitä?

Isänpäivä lähestyy ja vietämme sitä kukin tavoillamme tai keksimme uusia. Ostin omalle isälleni melkein aina kirjan. Jonkun elämäkerran. Tarjoilen muutaman uudemman ehdokkaan sekä hieman vanhemman, joka voi hyvinkin löytyä vielä kirjakaupasta. Kuvan Harry Potter -kakku on Sari Kalliomäen tekemä ja kuvaama. 


Janne Huuskosen Täydellinen päivä on enemmän mitä voisi olettaa takakansitekstin perusteella.

Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen on raikas yllätys.

Elämä ei ole nollasummapeliä. Se ei ole meille mitään velkaa, ja asiat menevät niin kuin menevät. Toisinaan oikeudenmukaisesti, niin että kai käy järkeen, toisinaan niin epäoikeudenmukaisesti, että asetamme kaiken kyseenalaiseksi. Riisuin kohtalolta naamion ja ja löysin sen alta vain sattuman.

- Benedict Wells -

Peter Jamesin uusin Roy Grace sarjan teos Kuolemaan jätetty jatkaa vahvaa tarinaa ja lopussa on yllättävä finaali. (Olen lukenut, mutta en ole tätä viimeisintä ehtinyt postaamaan...)

Olen lukenut kaikki Roy Grace -kirjat Jamesilta eikä määrä mahtunut tähän kollaasiin, sillä uusin tarina on jo seitsemästoista! Sarjan aloitti Kuoleman kanssa ei kujeilla ja sen ken on lukenut, ei hevin unohda, kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni.

Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on vahva suositus!

Håkan Nesserin takuu laatua Koston jumalatar.


Minttu Hapulin Emil on yksi vuoden yllättäjistä ja maistuu varmaan isillekin.

Venla Hiidensalon Suruttomat pitäisi kaikkien lukea...

Astelen portaat alas hitaasti ja toivon, että joku odottaisi minua alhaalla ja jakaisi tämän pakahduttavan riemun. Näen itseni äkkiä ulkopuolelta niin kuin katsoisin kuvajaistani. Olen tyttö joka vielä omistaisi kaupungin. Olen tyttö, jonka leninki on teetetty öiden silkistä. Olen tyttö, joka astuu palatsin jokaiseen saliin ilman että mikään osuu häneen.

Venla Hiidensalo Suruttomat

Mattias Edvardssonin Hyvät naapurit ja saman kirjailijan

Aivan tavallinen perhe ovat napakymppejä!


Kristiina Markkasen&Leena Virtasen Wivi&Hanna on tietokirja kahdesta vaikuttavasta naisesta. Luen tätä itse nyt yhden muun kirjan kanssa, jota taas ei pitänyt lukea ennen joulua eli putosin suureen lukuromaanin. Alaskassa on jotain vetoa sillä


Kristin Hannahin Alaskan taivaan alla vie myöhäisinä tunteina. Tarvitsen myös hiukan etäisyyttä 


Pirkko Soinisen teokseen Valosta rakentuvat huoneet, jossa esitellään yhtä Suomen ensimmäisistä naisarkkitehdeista sekä hänen ystäväänsä kauppaneuvos Hanna Parviaista.


Hjorth&Rosenfeldtin uusin Sebastian Bergman -dekkari Vihan jäljet on ihan huippua eli tämä dekkareista pitävälle isälle.


Runoista pitävälle isälle vaikkapa Leena Kellosalon Tulikärpäsiä Tammelan yllä.

Tässäpä perheen lukijat. Dina on tyttären, mutta vähän meidänkin....♥ Myönnän, että Lumimies lukee pitkälti jo samat kirjat kuin minä. Hän on ollut hyvin vaikuttunut Pierre Lemaitren kirjasta Näkemiin taivaassa, Mark Sullivanin Palavan taivaan alla sekä Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa. Hänellä tosin on riittänyt sanottavaa moneen muuhunkin teokseen, mutta nämä hän kehystäisi seinälle! Nyt kaikki on toisin, sillä hän kirjoittaa sukunsa erästä aikakautta, jossa salaisuudet aukaistaan. Odotamme myös tyttäremme äidiksi tuloa näin isänpäivän likellä...Sami saisi varsinaisen isänpäivälahjan ja isoisä samoin. Tässäpä tätä kirjapuolta ja lisää löytyy, kun blogeissa kollaa.


Hyvää ja herkullista isänpäiväviikonloppua kaikille ♥

terveisin
Leena Lumi

Ihanimmat muumimukit aikoihin: Nuku hyvin♥

6 kommenttia:

  1. Minullakin on usein tapana ostaa isänpäivälahjaksi kirja, niin nytkin. Valitsin tällä kertaa Väinö Linnan muistelmateoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, mitä parempaa voisi olla♥ Jos isä eläisi, valintamme olisi voinut olla sama.

      ♥♥

      Poista
  2. Leena,minäkin luen parhaillaan Wivi ja Hanna kirjaa.Ihana koirakaveri sinulla.Meidän rakas koira eli 15v3kk.Vaikka sen kuolemasta on jo vuosi,emme ole pystyneet ottamaan uutta koiraa.Iloista ja jännittävää vauvan odotusta meillä elettiin 2 vuotta sitten.Mummina olo on kyllä parasta.Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, minä luen tietoa alkuillasta ja myöhemmin muuta. Soinisen kirja tuli niin iholle, että haluan nyt vitkutella: Haluan saada lempeästi Valosta rakentuvat huoneet taustemmalle, että uusi teos samoista naisista saa oikeutuksensa.

      Tämä on tyttären Dina, keväällä jo 14 vuotta. Se Merillä otettu kuva Dinasta ja minusta on nyt seinällä kehyksissä, se jossa istumme omenapuun alla. Dinalle vuosi oli kova, monta leikkausta, mutta nyt leikkii kuin pentu, vaikka ei siitä nuorrukaan. Meidän oma Olgamme eli paria kuukautta vaille 15 vuotiaaksi ja emme ole vielä voineet ajatellakaan uutta. Olga oli suuri persoona ja ehdottomasti Unforgettable. Vuosi on Eija surulle liian vähän. Meiltä suru on haaltunut, mutta ikävä ikuinen.

      Ihan tosi, onnea♥ Minulle tämä odotus aiheuttaa keskittymishäiriötä. Ja jännittää. Se on sitä elämän jälkiruokaa♥♥

      Poista
  3. Peter James varattuna isänpäivälahjaksi ja tuo Sebastian Bergman dekkari pitää hankkia muuten. Mies tykkää ja muut osat löytyy hyllystä.

    Mukavaa viikonloppua Leena. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, parasta Peteriä, kun lukee juuri ne kaikki kronlologisesti ja sama pätee Sebastian Bergman -trillereihin.

      Kiitos samoin Tiia♥♥

      Poista