tiistai 5. syyskuuta 2017

Olen kiitollinen!


Olen kiitollinen Meristä♥

Olen kiitollinen tyttärestäni, jonka saaminen ei ollut itsestään selvyys. Tarvittiin iso leikkaus ja hormonihoitoja. Silti sitten keskenmeno. Keskenmenon kokemus menetyksenä on aliarvostettua. Kun kevätpurot virtasivat olin varma, että unelmamme käy toteen ja niinhän siinä sitten kävi: kuin joululahjaksi syntyi tyttäremme. Kesälapsemme, auringon rakastaja, lämpien merien sukeltelija, syntyi -30 asteen pakkaseen. Tyttö kuin meri. Täynnä arvaamattomuutta ja seikkailuja, mutta myös hiljaista tyventä. Tyttö kuin aurinko, kuu ja tähdet. Meidän baby 4-ever, mutta myös nuori nainen, joka tässä poikaystävänsä kuvaamana Espanjan Pagueralla viime viikolla.


Olen kiitollinen Samista♥

Vävyehdokas kuin unelmaa. Järkeä ja tunnetta. Musiikkia ja pilkettä. Saa anoppiehdokkaan tuntemaan itsensä kuningattareksi ja appiehdokkaan kanssa pitkiä antoisia keskusteluja niin saunan lauteilla kuin puutarhassa löylyjen jälkeen. Samin seurassa omakin täydellisyyden tavoitteluni unohtuu ja olen vain minä milloin väsyneenä, milloin seuran ilonpitäjänä. Yllätyslahjojen ylin keksijä: Viime jouluna minulle elokuva Mamma Mia, jonka katsoimme yhdessä. Mistä tuli mieleenkään: No, kun minä kuulemma muistutan juuri tuossa elokuvassa niin Meryl Streepiä!!!


Olen kiitollinen rakkaudesta♥

Löytää ihmispari. Itsensä osa. Erilainen ja samanlainen. Hänet, jota olet kaivannut koko ikäsi. Sellaista tapahtuu elokuvissa. Sellaista tapahtuu oikeassa elämässä. Voi rakastua ylitse väen yhdestä katseesta. Siinä kaikki on heti selvää. Kuitenkin edessä suuri seikkailu, yhteinen elämä ja intohimon ihmemaa. Kuvassa Reposaaressa samana vuonna kun juhlimme 30 -vuotishääpäiväämme lokakuun matkalla Itävaltaan. Tänä vuonna 3.3. tuli 33 vuotta ensikatseesta. Eläköön se toinen ja viimeinen kierros!


Olen kiitollinen rohkeudestani♥

Julkaisin kirjoituksen Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikeastaan edes olemme? Vuosi oli 2013. En ole ujo, enkä ole hiljainen, mutta vei aikaa tajuta, että vedän puoleeni ihmisiä, jotka lukevat minua väärin. Vaikutan sosiaalisemmalta kuin olenkaan ja sellaiselle on tässä ajassa kysyntää. Huomasin kuitenkin, että jotkut ihmiset kuin söivät energiani. En vielä itsekään ymmärtänyt, että sosiaalisuuteni oli jyrkkä piikki, mutta sitten putosin upiuupuneena lakoon. Kaipasin luolanainen aikaa, mutta ystäväni eivät sitä ymmärtäneet, vaikka kuinka yritin sanoa, että en jaksa lähteä kaikkiin kissanristiäisiin tai että kalenterini ei voi olla ihan täynnä menoja tai että en jaksa puhua kenenkään kanssa ennen kuin olen saanut kunnon yöunet, ison mukillisen Robertsin suklaakahvia ja päivän Hesarin. Olin pakkoraossa, jossa oli alettava 'puhdistukseen'. Likelleni ja arkeeni ei enää pääse kuin muutama ystävä ja tietty oma rakas perhe. Tilaisuuksissa olen tyköottava ja tapaan mieluusti uusia ihmisiä. Kirjamessuillakin olen yltiösosiaalinen ja osa tapaamisista on kyllä johtanut myös sielusiskouteen. Perhe on kuitenkin loppupeleissä parasta. Siihen kuuluu tietysti äitini ja siskoni miehineen. Siskoni siltikin, vaikka hänen kanssaan aina tapahtuu jotain hullua, mutta nauru on elämää! Viime syyskuussa kun olimme Viherlandiassa lounaalla ja ostoksilla sunnuntaina, siskoni onnistui laukullaan avaamaan taimivälikön vesihanan. Tietysti hän itse kastui vähän farkkujen takapuolesta, mutta minä onneton isosisko en ymmärtänyt juosta karkuun! Ensin kastuin takaa, sitten käännyin sulkemaan hanaa ja kastuin edestäkin. Olipa kiva olla kashmirponcho märkänä sunnuntailounaalla. Topakasti äiti komensi siskoni vessaan laittaamaan housuihinsa muovipussin ja paljon käsipaperia. Noudettuamme ruokamme ja Merjan lähtiessä hakemaan lisää, R. kuiskasi äidille ja minulle, että 'katsokaa Merjaa.' Hän kulki ylväästi pöytien välissä, käsipaperit lahkeiden suista putoillen ja uuden farkkuvyön yläpuolella loisti kuin merkkivalo muovikassi:)


Kyllä oli kolmella tuskaa pitää naurulta ruoka suussa! Viikon sisällä olemme taas yhdessä ulkona syömässä ja minä vain toivon, että...:)


Olen kiitollinen jatkoajasta♥

Viime vuoden heinäkuussa vasemmasta jalastani leikattiin melanooma. Se oli iso leikkaus. Isompi kuin millään tajusinkaan. Mieli kulki vuoristorataa vakavasta syystä, mutta siitäkin on jotenkin selvitty. Viime viikon perjantaina sitten kiipesin jo ylös kalliota, jossa on narut kiipeämisen helpottamiseksi ja hyvin meni.


Miss Syyssääri ja nappiskengät joitakin vuosia sitten keijunmekkosillalla. Elämä on vaikka Hard Day's Night...ja oodi mun säärille. Keijunmekoilla tai ilman.


Olen kiitollinen kirjallisuuden kääntäjistä♥

Kotimaani on maailman kirjallisuus. Olen aina osannut olla kiitollinen kääntäjille heidän työstään. Ilman heitä en olisi päässyt kiinni niihin kirjallisuuden helmiin, jotka ovat kirjataivaani tähtiä. Olen itsekin hämmästänyt miten paljon minuun vaikuttavat sekä ranskalainen elokuva että kirjallisuus. Ei ole ranskan taitoa, mutta on suomentajat. Ranskalaiset kirjat blogissani ja elämässäni taidan joskus käydä läpi, mutta heti tulee mieleeni Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa, Anne Delbéen Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä, kaikki Simone de Beauvoirin kirjat, Sartren ja Durasin teokset, Barberyn Siilin eleganssi, Philippe Claudelin Harmaat sielut ja Varjojen raportti. Tosin myönnän kotimaani olleen kauan saksalanen kirjallisuus ja siihen Marcel Reich-Ranicki ei ole aivan syytön eli kiitos hänen!


Olen kiitollinen neljästä vuodenajasta♥

En jaksaisi pelkkää kesää yhtä vähän kuin jatkuvaa talvea. Olen syysihminen. Silloin alkaa kuin toinen sesonki, minun uusi vuoteni. Kun se kääntyy talveksi, nuuhkin tuulta ja haistan ensilumen. Siinä on taikaa. Ensilumessa.

Sain kiitollisuus -haasteen Millalta blogista Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita. Kiitos♥ Haastan edelleen Katja/Lumiomenan blogista Kirjoja ja haaveilua, Sailan blogista Saaripalsta, Main blogista Kirjasähkökäyrä ja Birgitan blogista Skool ja kulaus ja Riitan blogista Kirja vieköön!

kiitollisena
Leena Lumi

Feeling Good

kuva 4 Pirkko-Liisa Surojegin
Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Lukemista syyskesän iltoihin -arvonnan voittajat ovat...


Lukemista syyskesän iltoihin -arvonnan voittajat ovat: Tiia&Tommi, mimon mami, Anja, Bruno Solveig ja Tuula. Voittajat saavat nyt voittojärjestyksessä valita täältä haluamansa kirjan tms. Pyydän sitten ilmoittamaan valinnan sekä postitusosoitteen minulle, jolloin merkitsen palkinnon varatuksi ja pääsen pakkailemaan. Sähköpostini on leenalumigmail.com Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille♥

Viiletän seuravaat kolme viikkoa, mutta aion alkaa pakata juuri sen tähden jo huomenna, joten olkaa ystävällisiä ja tehkää valintanne. Kiitos♥

Viime kerralla opin sen, että jos antaa vaikka 1-3 suosikkiaan minulle niin sillä päästään jo pitkälle: Eli saa jonkun haluamistaan, jos ykkösvaihtoehto menee myöhemmin ilmoittautuneelle. Osa on jo näin tehnyt, mutta mieltään saa vielä muuttaa:)

*****

Suvi on ollut suurenmoinen ja nyt kääntyy kohti syksyä. Oi ihana syyskuu, mitä se tuokaan tullessaan...tuhon vai tähdet!, jos olen vähän ahmatovalainen. Ainakin lähdemme vähän auttamaan äitiä puutarhassa etc ja sieltä siirtyy meille kolmas helmiorapihlaja!


Tähän pikkupuuhun ei voi kyllästyä, vaan sitä haluaa vain lisää. Puutarhassa en sano 'less is more' vaan 'less is bore'.

Lumoavaa syyskuun sunnuntaita teille kaikille♥

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

lauantai 2. syyskuuta 2017

Ray Connolly: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977


Hän oli mies, jota miljoonat palvoivat. Etenkin naiset ja nuoret tytöt. Hän tuli köyhästä kodista, jossa hänen äitinsä oli hänen kuningattarensa. Hän varttui vaatimattomassa talossa Yhdysvaltojen etelässä, jossa rotuerottulu oli ilma jota hengitettiin. Hän oli jo varhain huomattavan kiinnostunut musiikista. Hän oli pieni poika, joka kurkki värillisten kirkonmenoja ja imi sieltä siemeniä tulevaan musiikkiinsa. Koulu ei häntä kiinnostanut. Mieluummin hän soitti vaatimatonta kitaraansa ja unelmoi tulevasta suuruudesta, jonka äiti oli hänelle luvannut. Hänestä todellakin tuli laulaja, joka huomattiin. Hänet tunnettiin kaikkialla. Hän tienasi miljoonia ja taas miljoonia, mutta hän kuoli ylläpitäen perhettään ja itseään lainarahalla. Häntä ei tuntenut kukaan, sillä hän oli sulkeutunut simpukka, joka kätki itsensä. Kaikki tunsivat rocktähti Elviksen, mutta kukaan ei tuntenut ihminen Elvistä. Hänestä on kirjoitettu paljon, sanottu ja luultu vieläkin enemmän, mutta todellisuus luulemusten takana on kipeämpi kuin arvataankaan. Onko tämä totuus nyt enemmän kuin joku muu totuus Elviksestä? En tiedä, mutta sattuu....Kyyneleitä.

Ray Connollyn teos Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977 (Being Elvis – A Lonely Life, Minerva 2017, suomennos Jere Saarainen) on raadollisen alaston. Se on syväsukellus mielen pimeyteen yhtä hyvin kuin kurkotus tähtiin. Se on hellyyttä ja väkivaltaa. Rahaa ja köyhyyttä. Se on kurkistus uskomusten taakse. Se on sairauskertomus yhtä hyvin kuin suuri menestystarina. Tarina ei pyhitä laulajatähteä, ei sinnepäinkään, mutta silti kirjan luettuasi itket Elviksen elämän tähden. Et siksi, että hän kuoli niin nuorena, vaan siksi, miten hän oli riistetty sekä sisältä että ulkoa. Tässä oli se, mistä en tiennyt mitään, mutta sitäkään en tiennyt, että sulkeutuneisuus piilotti myös väkivaltaista mieltä, epäilevää mieltä, Suspicious Minds, tosin myös liikaa toisiin uskovaa. Siitä hetkestä kun Sam Phillipsin studio vaihtui ja kaikki Elviksen toiminta alistettiin manageri Tom Parkerin alle, siitä hetkestä alkoi orjatyö vailla vertaa. Äiti Gladys oli ”Eversti” Tom Parkerista omaa mieltään nimittäessään tätä paholaiseksi, mutta hän ei ehtinyt nähdä, miten oikeassa oli ollut. Onneksi ei ehtinyt.


Pieni, totinen perhe vuonna 1937 otetussa kuvassa, jossa Gladys ja Vernon poseeraavat kaksivuotiaan Elviksen kanssa. Elvis oli perheen ainoa lapsi. Hän oli kaksosista eloonjäänyt eikä muita sisaruksia tullut myöhemminkään, vaan Elvis oli perheen silmäterä.

Elviksestä ja rotuerottelusta on sanottu varmaan monenlaista, mutta hän ihaili mustien musiikkia ja liikehtimistä ja hänen ei tiedetä olleen rasisti vaan päinvastoin. Toisaalta hän esiintyi myöhemmin paikoissa, joihin värillisillä ei ollut pääsyä, vaikka monet muut tähdet boikotoivat rotuerottelua tukevia paikkoja. Pääasiassa Elvis teki kaiken mitä Tom Parker halusi, sillä hän luotti ja tahtoi keskittyä vain musiikkiinsa. Ei hän voinut tietää miten Parket pyöritteli tulovirtoja. Itse Elvis oli maaninen tuhlari sekä koskien itseään, perhettään että kaikkia ympärillään. Keittiötyöntekijä saattoi saada häneltä Cadillacin, tyttöystävä toisen.

Hän kertoi, että ei voi laulaa ellei saa liikkua. Niinpä levytysstudioihin oli tehtävä sitä varten järjestelyjä. Hän laulunsa olivat hänen jalkansa. Tosiasiassa hänen lantiosakin oli laulua, mutta se oli kaksinaismoralistisessa Yhdysvalloissa syntiä, joten hän sai hyvin pienestäkin lantion liikkeestä lehtikirjoitusten ryöpyt niskaansa tai jopa potkut pidemmältä työrupeamalta, jos yleisö oli vaikka itärannikon snobeja, joita Elvis ei sietänyt. Nyt voisi päätellä Elviksen olleen kovakin (pari)tanssimaan, mutta hän taisikin ennakoida jo Beatlesien ja hippien aikakautta ennen kuin heistä tiedettiin mitään. Kerran eräs viehättävä vanhempi nainen pyysi Elvistä tanssimaan jiveä, mutta rocktähti vastasi:

”Suostuisin kyllä, jos osaisin. Olen pahoillani, mutta en koskaan oppinut tanssimaan”, hän sanoi. Ja näin hän vastasi aina, kun häntä pyydettiin tanssimaan.

”Tarkoitan siis, etten osaa tanssia kenenkään kanssa”, Elvis änkytti nolona.

Tavallaan Elvis oli kuin pyhäkoulupoika, hän ei ryypännyt eikä tupakoinut. Sen sijaan hän tottui jo varhain käyttämään amfetamiinia piristeenä jaksaakseen ja sitten taas muita pillereitä saadakseen unen. Ja hän teki juuri sen, mikä olikin sitten osa hänen traagista elämäänsä ja kuolemaansa. Hän kätki itsensä vaikka muka oli koko ajan esillä. Kätkeytyä voi niin monin tavoin ja sitä voi tehdä niin suuren yleisön kuin oman perheen ja läheisten kesken.


Tässä yksi suosikkikuvani kirjasta, jossa Elvis matkustaa aina kun mahdollista junalla, koska Gladys äiti oli liian huolissaan, jos Elvis lensi. Tässä hän on palaamassa Memphisiin heinäkuussa 1956 äänitettyään New Yorkissa kappaleet ”Don’t Be Cruel” ja ’Hound Dog”. Liikuttava otos tähdestä kuuntelemassa raitoja kannettavalla levysoittimellaan.


Elvis saattoi kuvitella elävänsä täydellistä elämää vaimonsa Priscillan ja tyttärensä Lisa Marien kanssa. Connollyn mukaan tämä kuva on lähinnä sitä kuvitelmaa todellisuudessakin, mutta tämä oli kaikesta vain murto-osa, sillä Elviksen seureu eli hovi vain kasvoi ja kasvoi. Hän elätti peliaddiktin Parkerin lisäksi yhä kasvavaa ihmisjoukkoa. Tarvittiin lisää piristeitä ja lisää jotain, että voi nukkua. Häntä kulutti myös hänen pimeä puolensa. Hän ei ollut uskollinen aviomies, mutta Priscillan piti olla neitsyt, kun he menivät avioliittoon ja Elvis ei voinut kuvitella enää rakastelevansa synnyttäneen naisen kanssa. Kummitteliko kaiken taustalla rakkaimman eli äidin muisto? Elvis oli ylenpalttisen antelias, mutta hän kiihtyi myös sekunnissa sataan, mistä saattoi aiheutua ongelmia. Hän ei ollut uskonut Jackie Gleasonin neuvoa:

”Elvis, sinusta tulee todella iso tähti. Paina tämä mieleesi. Älä piiloudu. Kävele kadulla, käy ravintoloissa, mutta älä piiloudu. Koska jos niin teet, sinusta tulee maailman yksinäisin kaveri.”

Hänestä tuli suuren hovinsa keskellä maailman yksinäisin mies, jonka kuolemasta tuli tämän vuoden elokuun 16. päivänä kuluneeksi 40 vuotta. Hän kuoli aivan liian nuorena, aivan järkyttävän yksinäisenä. Hän ei ollut nero, mutta hän oli parhaiden tenorien veroinen ellei enemmänkin. Hänen äänensä oli silkki ja sametti, johon maailman naiset kietoutuivat kuumissa unissaan, levyjä kuunnelleessan sekä konserteissa. Hän rikkoi käsittämättömiä levymyyntiennätyksiä. Hän oli mies, jonka valtiomiehet tunsivat.


Tällainen hän oli 1973, Gracelandin omistaja, koko maailman tuntema rocktähti antamassa parastaan lavalla, sillä niin hän halusi tehdä, kuin ei tietäisi muusta.

Jos luet tänä vuonna vain yhden elämäkerran, lue Ray Connollyn Elvis Presley  Legendan elämä 1935-1977. Saat samoissa kansissa koko Elviksen tiedetyn julkisen ja yksityisen elämän kuin myös tiedot hänen levyistään ja elokuvistaan, joita viime mainittuja, tähti itse häpesi. Saat myös lukea miksi Priscilla eikä vaalea ruotsalaistähti Ann-Margret, johon Elvis oli rakastunut. Mikä oli se asia, joka erotti Ann-Margretin kaikista muista rocktähden naisista? Entä jos toinen heistä olisi valinnut toisin, sillä...Kirja vilisee kuuluisuuksia, saat lukea, mitä et ole ennen tiennyt.


Tässä kuvassa on kaikkensa antanut mies. Hän teki sen kerta kerran jälkeen ja useimmiten kahdesti illassa. Kun luet kiertuetahdista, alat itkeä, sillä kyse on ihmisrääkkäyksen ja itsetuhoisuuden kuoleman syleilystä. Tässä on mies, joka kerran sanoi papille:

”Olen onnettomin nuori mies, jonka olet koskaan tavannut. Minulla on enemmän rahaa kuin ehtisin koskaan käyttää, tuhansia faneja ja paljon kaverikseni itseään kutsuvia ihmisiä. Olen kuitenkin onneton.”

Ja vuosi oli vasta 1957, joten raha ja kaverit kasvoivat miljooniin samaa tahtia yksinäisyyden kanssa. Kuka häntä todellisuudessa odotti missään paitsi miljoonat fanit ja hänen siivellään eläjät. Kaikki odottivat eikä kukaan odottanut. Hänestä oli tullut maailman yksinäisin ihminen.

”Elvis oli liekki, joka valaisi nuoruutemme pimeän huoneen.” 

- Paul McCartney -

*****

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Tiia Koskimies: Juuri näin! Uusi suomalainen juureskeittokirja


Äitini on kertonut usein lapsuudenaikaisista karjalaisherkuista, joissa on paljon muutakin kuin karjalanpiirakat, karjalanpaisti ja uunipuurot. Yksi herkku lapsille ainakin olivat erilaiset naurishaudukkaat, joita kypsennettin vaikka nuotiolla. Juurekset makeutuivat kypsennettäessä. Olemme mitä ilmeisemmin palaamassa juuresten kulta-aikaan, sillä mikä onkaan sen terveellisempää ja edullisempaa kuin kotimaiset juurekset. Itse pidän erityisesti palsternakasta ja punajuuresta, mutta eri tavoin valmistettuna, kiitos.

Tiia Koskimiehen uusin ruokakirja Juuri näin! Uusi suomalainen juureskeittokirja (Minerva 2017) tarjoaa meille uusia makuja ja valmistustapoja herkullisiin juuresruokiin. Koskimies on ottanut kirjaansa mukaan kaikki Suomessa kasvavat juureskasvit sekä lisäksi trendijuureksen bataatin. Kirja sisältää juuresten käsittelyä ja maustamista ja paljon juuresreseptejä uusin tuulin.On mehuja, sooseja ja juuresranskiksia. Jokaisen juureksen kohdalla tarjoillaan useampia reseptejä.


Juurekset kestävät kovaakin käsittelyä, joten ei kuin paloittelua, uuniin paahtumaan ja mausteita päälle. Hunaja on erinomainen makeuttaja ja muut mausteet oman maun mukaan. Juureksista saa myös vierastarjottavaa: porkkana-pähkinäcrostinit, jossa mm. herkullista saksanpähkinää ja kotimaisia sieniä (kantarelleja, suppilovahveroita tai herkkutattiviipaleita). Juureksista voi valmistaa myös dippejä.


Porkkanacurry varmaan tekisi kauppansa kaikille. Lisänä tarjotaan kvinoaa.

Kirjasta löytyvät porkkanavohvelit katkaraputäytteellä, sweet and sour porkkanapasta ja tämä ihanuus eli porkkana-juures- pinaattipiiras.


Taikinan voi ostaa kaupasta eli suolainen piiraspohja ja sitten vain suikaloituja pakastejuureksia, pakastepinaattia, kolmen juuston kermaa, kananmunaa ja fetajuustoa. 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia ja sitten vielä alalämmöllä 10 minuuttia ja herkku on valmis. Olen erittäin perso pinaatille ja mietin, kävisiköhän tähän tuore babypinaatti. Muut ottaisin kyllä pakastealtaasta, sillä pakasteissa vitamiinit ovat hyvin tallella. Muistakaa tuore babypinaatti, kun teette tätä, jota meillä on nyt kantarelliaikaan ollut joka viikko!


Punajuuri ja risotto, siinäpä kova sana. Punajuuririsotto on makuuni. Tämä on näyttävä ja herkullinen ruoka, joka sopii neljälle alkupalaksi. Kokeillaanko!

3 pienehköä punajuurta
1 keskikokoinen punasipuli
1 valkosipulinkynsi
suolaa
oliivilöljyä
3,5 dl risottoriisiä (Arborio tai Carnaroli)
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl punajuurien keitinvettä
5-6 dl kasvislientä (fondista)
suolaa, mustapippuria, sitruunamehua
1 dl tuoretta parmesaanijuustoa (tai esim. Grana Padanaa)
2 rkl voita

Pinnalle

pinjansiemeniä tai esim. pistaasipähkinöitä

Harjaa punajuuret huolellisesti puhtaiksi ja keitä kypsiksi. Säästä keitinlientä.

Kiehauta kasvisliemi valmiiksi. Lisää joukkoon punajuuren keitinlientä.

Kuori ja leikkaa punajuuret pienksi kuutioiksi.

Kuullota hienonnettuja sipuleita öljyssä. Ripauta joukkoon suolaa. Lisää joukkoon riisi ja jatka kuullottamista, kunnes se on läpikuultavaa. Sihauta joukkoon valkoviini ja anna sen imeytyä riisiin kokonaan.

Lisää joukkoon punajuurikuutiot. Kauho vihannes-punajuurilientä kauha kerrallaan riisin joukkoon sitä mukaa, kun edellinen erä on imeytynyt riisiin.

Valmis risotto saa jäädä hieman "aaltoilevaksi". Kääntele lopuksi joukkoon juustoraaste. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Viimeistele risotto siemenillä tai pähkinöillä. Risotto sopii tarjottavaksi kasvisruokana tai lisäkkeenä.


Palsternakasta on moneen herkkuun, samoin juuriselleristä, josta syntyy niin omenasatoaikaan sopiva selleri-omenakeitto.

Ohitamme nyt lanttuisen thaikeiton ja palaamme juurillemme eli juures-makkarakeittoon, joka on varmaan kaikille tuttu ainakin lapsuudesta. Koskimiehen keitossa on makkaraa, lanttua, selleriä, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, öljyä, tomaattipyreetä, sitruunacurrya, vettä kana- tai kasvisfondia, perunaa, suolaa, pippuria, persiljaa.

Se miksi halusin kertoa tästä on se hauska juttu, että olemme aikaa sitten ystäväni kanssa nimenneet tämän keiton nuukuuskeitoksi! Sitä keitetään 8 litran kattilallinen eli niin kuin oltaisi oltu toisessa elämässä armeijan muonitusjoukoissa. Tekotapa on vapaa, mutta yksi on selvä, teemme tämän kaupan pakastealtaan peruna-juuresekoituksesta ja lisäämme mukaan oman maun mukaan kukkakaalia, babyporkkanoita tai mitä huvittaa. Sipulihakkelusta ja valkosipulin kynsiä paloina tulee paljon, myös kasvisliemikuutioita ja tomaattimurskaa tai ketsuppia. Makkarat paloitellaan ja paistetaan. Sitten vain kokonaisia pippureita joukkoon ja valkosipulin palasia maun mukaan. Ei yhtään eksoottista, mutta monta kivaa on näin säästetty ja keitto on terveellistäkin, sillä tomaattin voima-aineet imeytyvät murskasta/ketsupista jopa raakoja paremmin. Ja kautta vuosien juuresten määrä on lisääntynyt suhteessa makkaraan.


Toipumisajan keittoa voi valmistaa pakastimeen talven flunssien varalle ja on se voimaannuttavaa vaikka leikkauksesta toipuvalle. Keitto on klassikko, sillä tämä on uein kirjallisuudessakin mainittu toipilaalle tarjottava kanakeitto, jonka jokainen tuunaa tavallaan. Tiian keittoon makeutta tuo bataatti. Inkivääri, kurkuma ja tomaattipyree terveyttä ja palsternakka sitä oikean keiton makua.

Koska nyt on paras kantarelliaika ja flunssat vasta tulossa, valmistamme sienikastikkeella kuorrutettuja bataattipihvejä:


1 - 2 bataattia

Sienikastike

0,5 l kantarelleja, tatteja tai muita sieniä saatavuuden mukaan
1 purjosipuli
2 dl kevytkermaa
tuoreyrttiseos, basilika, ruohosipuli, perislja, oregano

Pese bataatti ja leikkaa se noin sentin paksuisiksi pihveiksi. Ripauta pinnalle suolaa ja esipaista 200 -asteisessa uunissa noin 15 minuutia.

Valmista tällä välin sienikastike. Kuullota sienet pannulla voissa.

Hienonna purjosipuli ja lisää joukkoon. Mausta tilkalla kasvisfondia ja lisää joukkoon kerma ja hiennonnetut yrtit.

Anna nesteen kiehua, kunnes kastike on sopivan juoksevaa. Levitä kastiketta bataattiviipaleille.

Ennen tarjoilua ripottele pinnalle juustoraastetta ja anna pinnan paistua uunissa rapeaksi 10-15 minuuttia.

Tarjoa salaatin kanssa, jossa on kypsiä tomaatteja.

Tiia Koskimiehen ruokakirja on jälleen ihana yllätys. Käteen ja keittokirjahyllyyn sopiva, kiehtovia uutuuksia ja tuunattuja klassikkoja. Ei mitään niin vaikeaa ja eksoottista, että tulisi mieleen rakettitiede, vaan kotoisia kokeiluja omassa keittiössä. Kuvat jo innostavat kokeilemaan. Nyt sitä toipumisajan keittoa sitten pakastimeen...

Olen muuten tätä kirjoittaessa aika nälkäinen eli ei ole vielä nautittu lounasta. Kuin ohimennen olen nauttinut piparjuuri-punajuurisalaattia: Mikä ihana yhdistelmä sellaisenaan tai lisukkeena moneen ruokaan.

Juurestellaan!

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

maanantai 28. elokuuta 2017

Tänään jo mieli kohti syyskuuta ja sekalaisia!


Syyskuuta kohden on kulkemassa jo mieli. Ja vähän pidemmällekin. Tämä kuva on Ilonan suklaantuoksuisesta seinäkalenterista 2018, joka on mukana arvonnassani. Jokaisen kuukauden tuoksu on suklaa ja kuvat ovat aivan ihanat.


Päätin jossain vaiheessa pitää matalaa profiilia kirjabloggaamisesta omassa maakunnassa, mutta annoin pikkusormen.


Yöt ovat alkaneet viiletä oudosti ja niinpä aloin katsella hortensioita sillä silmällä. En seuraa vain Wim's Rediä vaan myös tätä kovan onnen Vanille Fraisea, josta on kirjoitettu Voihan Vanille Fraise! Kirjoitettu sanakin on vain hetken lapsi ja yhtäkkiä kaikki on toisin. Teen oman jutun syksyn myötä Vanille Fraisesta, jossa kerron hänen kovasta kohtalostaan ja siitä selviytymisestä. Vanille saa olla nyt esimerkkinä kaikille onnettomille, että 'asioilla on tapana järjestyä'.


Ilmoittauduin tänään ensimmäistä kertaa kirjamessuille Turkuun, syntymäkaupunkiini. Tuli vain sellainen fiilis, että 'now or never'. Eihän mistään huomaa, kenen elämäkertaa olen lukemassa:)


Tällä viikolla valmistamme ruokaa juureksista. Kuva Tiia Koskimiehen kirjasta Juuri näin! Uusi suomalainen juureskeittokirja.


Kaiken ohella olen lukemassa lumoavaa lintukirjaa Mauri Leivon Kylän linnut, joka on niin suuri, että sitä ei voi lukea makuulta eli vain iltapäivisin pöydän ääressa. Jouduin hirmuiseen nostalgiaan kun luin juuri niistä linnuista, jotka muistan Luvian kylästä, meren ja peltojen maisemista: taivaanvuohi, leivo eli kiuru, töyhtöhyyppä ja kuovi. En niitä täällä näe. Mutta en ole nähnyt myöskään kuvan punavarpusta, jonka on Luvialla kuvannut Pekka Mäkinen. Palaan lintuihin sitten kun...


Eihän kukaan vain ole missannut walesilais-brittiläisen Syrjäisen maan (Hinterland) uusia jaksoja. Lauantaisin TV1 klo 21.15. Jakson pituus 90 minuuttia eikä mainoksia! Jotain taikaa tässä on...


Helmikuussa en tokikaan vielä ole, mutta en paljasta, en paljasta marras- ja joulukuuta, vaikka tietysti mieli jo laukkaakin joulussa. Helmikuukin tuoksuu suklaalle ja siinä oikein painotetaan, miten 'Naisilla on aina lupa suklaakakkuun ja kukkiin - molempia nautitaan sopivina annoksina läpi viikon.' Ihanaa: Jääkapissa odottaa Fazerin Sininen hasselpähkinärouheella ja makkarin yöpöydällä odottaa Elvis! On tämä kirjablogistin elämä vaan herkullista!

Love
Leena Lumi

lauantai 26. elokuuta 2017

Tulet kuin valo yhtä aikaa...


Tulet kuin valo
yhtä aikaa joutsenten
kanssa luokseni.
Tarjoan illallisen
sulaa merta lasissani.

- Eija Aromaa .
Tankapyöräilijän talvi (ntamo 2014)
kuva Pekka Mäkinen

perjantai 25. elokuuta 2017

Koiruuksia ja viikonloppua!


Merin ja Samin koiruudet ovat nyt mamilassa yli viikon hoidossa, sillä nuoret lensivät Pagueran turkooseihin vesiin. Tämä on tulosvaroitus, sillä olin aivan unohtanut parissa vuodessa, miten rakkaasti työllistäviä voivat olla kaksi eri-ikäistä koiraa. Dina on Grande Dame ja valtiatar, kypsään ikään ehtinyt sydämen ryövääjä. Taika -sheltti taas on noin kolmevuotias vipeltäjä, nopea kuin salama, mutta ajatus kuin ihmisen mieli.


Pus, pus...Lumimieskin saa kyytiä sillä Taikan kanssa tehdään vähän enemmän lenkkiä ja pelataan palloa kuin Dinan. Dina on mamin kulta ja heti jos vain istahdankin, Dina on sylissä. Huomatkaa kauniit maisemat. Tässä Paljaspään näköalapaikalla on otettu monet kuvat. Päijänne siintelee takana ja kalliota voi lasketua alas ilman köysiä tai köysien avulla.


Tämä hetki ei ole vielä, mutta tulossa on. En kuitenkaan jaksa uskoa, että vanhat syyshortensiamme yltävät tänä vuonna näin suuriin kukkiin, mutta seurataan. Onko elämää ilman hortensioita!


Nyt seison samojen lemmikkien kanssa samojen hostensioiden alla ja pensaat ovat niin korkeat, että mahdun seisomaan niiden alla. Kukkien koko näkyy vasemmassa yläkulmassa eli pieniä vielä ovat. Harmi kun uimavedet ovat niin kylmät, muuten olisimme koiruuksien kanssa polskimassa Päijänteessä. Tämä on ainoa asia, jota suvessa valitan, muuta en, sillä suvi on ollut ja on suurenmoinen.


Sain Suvipihan Mariettalta yllättävän lähetyksen sysiakileijan siemeniä ja tänään istutan ne. Kiitos kaimani Leena♥ Sen jälkeen kun on ensin käyty kaupat, posti etc. Ja grillattu yhdessä koiruuksien kanssa. Tähän lähtöön en löytänyt sysiakileijan kuvaa, mutta nautitaan nyt vaikka lyhtykoison voimaväristä. Raaskin viime vuonna leikata lyhtyjä lasimaljaan ja niiden värit ovat vieläkin haalistumattomat. Täällä lisää lyhtykoisoja Syyshortensiohin palaamme sillä nyt on odotettavissa etenkin tarkkaa syyshortensia Wim's Redin seurantaa eli ne kaikki kolme eri väriä.


Klassikko on kuitenkin klassikko eli varmaan tätä eniten odotamme♥

Kaunista elokuun viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

Love 
Leena Lumi

PS. Ilonan suklaantuoksuinen seinäkalenteri ehti kuin ehtikin mukaan arvontaani:


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät


Parit ovat vain sattuman tuotetta. Kulutat elämäsi ja annat sen pois tyypille, joka joskus kauan sitten oli sinulle ystävällinen, koska halusi työntää kullinsa sinuun. Hän valitsi sinut kaikkien naisten joukosta. Kuvittelet suuria kohdallesi osuneesta suosionosoituksesta, vaikka kyse onkin vain arkipäiväisestä halusta naida. Rakastat hänen haluaan naida ja olet niin lumoutunut, että kuvittelet hänen haluavan tehdä niin vain sinun kanssasi. Ah, hän joka on noin ihmeellinen, on tajunnut kuinka ihmeellinen olet. Annat sille nimen, tuolle kullin halulle, projisoit sen, sanot sitä rakkaudeksi.

Elena Ferranten Hylkäämisen päivät (I giorni dell’abbandono, WSOY 2017, suomennos Taru Nyström) on Ferranten toinen romaani eikä siis kuuluisaa uudempaa Napoli –sarjaa. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran Avaimen kustantamana jo 2004. Koska olen tiukassa koukussa Ferranten Napoli -tetralogiaan, halusin löytää, kuka hän on lähtöään, mistä virrasta ammensi suosittu kirjailija ennen kuin hän oli niin suosittu? Oliko hän heikompi? Oliko hän julmempi? Oliko hän mitäänsanomaton? Vai oliko hän peräti valmis tähti, jota ei vain heti löydetty isosti?

Hylkäämisen päivät kertoo Olgasta, jonka mies eräänä huhtikuun iltapäivänä ilmoittaa lounaan jälkeen jättävänsä vaimonsa. Tilanne on arkipäiväinen, astioita siivotaan, lapset leikkivät, mies tekee ilmoituksen viidentoista avioliittovuoden hylkäämisestä. Mies kehtaa lapsellisesti hymyillen kertoa, että ’kuuli nyt hiljaisten äänten kuiskaillen kutsuvan häntä muualle.’ Siitä hetkestä alkaa Olgan hajoaminen. Se on kuin ruukku murenisi epätoivosta, että ei enää jaksa kantaa itseään. Halkeama toisensa jälkeen, suru, raivo, kostonjano...Kesällä Olga jää kuumaan kaupunkiasuntoon ja ensimmäistä kertaa hän ei pääse lasten kanssa pakoon elokuun hellettä rantalomalle. Hän kiehuu lasten ja suuren, ihanan Otto-koiran kanssa kuin pätsissä miltei tyhjässä kerrostalossa Torinossa. Kaikki ovat heitä ja yhtä muuta asukasta lukuunottamatta jossain viileämmässä. Kouluista on lomaa ja päivät käyvät sietämättömiksi. Muurahaisia kaikkialla, läkähdyttävä, painava helle, joka vain nopeuttaa Olgan mielenruukun hajoamista. Tulee tilanteita, joissa lapset Ilaria ja Gianni ovat heitteillä, mutta ehdottomasti sisällä, sillä ulkona on vieläkin kuumempaa. Eniten heitteillä on suuri paimenkoira, jolle Olgalta ei riitä enää mitään annettavaa. Joskus hän vie koiran ulos ja sielläkin tapahtuu jotain...Tapahtuu Otolle, pyyteettömän rakkauden kantajalle.

Koska kirja on vain 253 sivuinen, vedin sen yhdeltä makuulta. Tätä ei voi jättää kesken. Tulevan suosikkikirjailijan tarinankertojan lahja tulee kirjasta ilmi, mutta tyyli on jo aiheenkin ja tiiviyden takia raastavampi kuin Napoli –sarjassa. Lukija ei ehdi varautua, hän imahtaa mukaan, ja näin tehot kasvavat. Aina se ei ole varoittamatta hyväksi. Happi menee kortille. Toiset sitä janoavat. Minulle passaa tässä kaikki, paitsi Oton kohtalo. Toisaalta olen saanut siitä esimakua jo livesti kerran Veronassa. Toki piti pelätä, miten käy lasten, mutta hyvinkin itsevarma Ilaria on kuitenkin tuikkiva valo. Silti vain lapsi äidin mielen murtuessa.

Kirjaa lukiessa tuli mieleen ehdottomasti samaa aihetta käsittelevä Martina Haagin Olin niin varma meistä. Viime mainitussa oli täydellisin paniikkikohtauskuvaus ikinä ja se voimattomuus, millä hylätty nainen yritti saada ajan kulumaan ja samalla pitää itsensä koossa. Ferranten kirjassa hylätty nainen keskittää paljon vimmaiseen toimintaan, jolla on seurauksensa muille. Turhaa lienee kuitenkin näitä verrata, sillä kuilun reunalta putoamiselle ei ole tiettävästi kirjoitettu kultaisen käytöksen kirjaa.

Hylkäämisen päivät tuoksuu epätoivolta, eritteiltä, kivulta ja harhoilta. Turvaverkon puuttuessa Olga saa huomata, miten yksin ihminen voi olla, kun hän on todella hukassa. Kirjassa on kaikuja, jotka Ferrante on siirtänyt Napoli –sarjaansa. Selvästi syvyys lisääntyy ajan myötä, mutta Olgan kotikaupungin Napolin tunnelmia kantaa tämäkin teos. Kirja naisen mielen särkymisestä. Tarina tuskasta, mutta myös raivosta.

Olen vahva nainen ja tulen aina olemaan. Kostan kärsimäni vääryyden. Olen patarouva, olen pistävä ampiainen, olen musta käärme. Olen haavoittumaton eläin, joka vahingoittumatta kulkee läpi tulen.

*****


Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirjapolkuni  Annika/Hylkäämisen päivät  ja Katja/Lumiomena

maanantai 21. elokuuta 2017

Edullisesti uusi satumainen ilme toimisto/kirjastoon: Verhojen ei aina tarvitse olla valkoiset!


Ei se ollut Pirkka, se oli Katja! Eilen kävi niin, että blogiystäväni laittoi faceen kuvan heidän uusista verhoistaan, joissa oli kauriita. Mitä me katsoimme talven yöt ikkunamme alla syömässä linnuilta tippuneita rasvasimeniä muuta kuin ensin jäniksiä ja sitten kauriita. Niitä suloisia, pieniä metsäkauriita, joiden koko on kuin vain koiran. Olin nähnyt niitä aikaisemmin luonnossa vain Saksassa. Tunti Katjan kuvasta olimme jo matkalla Prismaan ostamaan samoja verhoja, sillä huoneemme eivät käy samoilla kutsuilla, joten ei noloa yhtään:)


Olen aina sanonut, että 'ei verhon värillä väliä, kunhan ne ovat valkoiset ja pitkät!' Nyt se muuttui. Olkkarissa ja vierasmakkarissa jatkavat pitkät valkoiset sivuverhot, mutta tässä toimisto/kirjastossa, jossa on myös massiivinen lukutuoli ja työnurkkaus kunnon työkoneella ja -hyllyillä, saavat nyt koreilla kaurisverhot ja -tyynyt. Verhon mitat ovat 145x240 ja tyynynpäällisten 50x50. Kuosin nimi on Siimes ja kangas on pellavaa. Suunnittelija on Vilma Pellinen. Kuosissa ovat kauriiden lisäksi vielä ne meidän jäniksetkin, joissa on vähän sinivihreää. Se väri niittasi ne tyttären aikanaan vihreäksi maalaamaan huoneeseen. Verhoja meni huoneen ikkunaseinälle kolme ja niitä ei vedetä eteen. Huoneen yllätys on kunnon vuode, johon itsekin joskus huovan alle käperryn marraskuun iltapäivinä ja jossa nukkuu talon ollessa täysi, kuten kohta taas on, esim. äitini mieluusti.


Strada -hyllykön takia tästä huoneesta olen kirjoittanut pari muutakin juttua. Tässä Kirjasto/tomistoni edullinen sisustustilaihme ja leikkiä valoilla ja sitten vielä Nür für die Frauen: Tiedän mitä tein viime kesänä, mutta tiedätkö mitä teen nyt? Tämä 'ei kunnon remonttia kokenut huone' on nyt houkuttava siimes, pesä, jossa kauriit katselevat minua lempein lammikkosilmin ja puput värisyttävät kuonojaan. Muutos tuli edullisesti, sillä yhden verhon hinta oli noin 29 euroa ja tyynyn päällisen noin 12 euroa. Vertasin erääseen Vallilan kuosiin ja se oli 59 euroa kappale.


Oih, sitä voi olla joskus niin pienestä onnellinen. Siitäkin olen, että Lumimies lähtee huomenna noutamaan tyttären koiruuksia meille kahdeksaksi päiväksi, kun nuoret ovat reissussa. Tulee vilskettä ja vilinää. On kuin olisi melkein joulu! Ihaninta mitä tiedän on joulu ja sitten tulee syyskesä. Elokuussa sekä syyskuussa on jotain maagista, jolle vain joulu vetää vertoja.

Ilmassa on sekä kesää että syksyä, oi ihana syyskesä!, eilen sisustettiin ja tänään vielä vähän jatkettiin eli noudettiin se kolmas verho. Syötiin kuitenkin äsken mansikoita valkohomejuustolla ja puutarhassa on syyskesän ihmeitä, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

kauristerveisin
Leena Lumi

PS. Kurkatkaa, mikä ihana juttu on lisätty arvontaan!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Susanna Makaroff: Homeäidin päiväkirja


Uusi koti tuntui täydelliseltä meille. Sen sijainti oli loistava, neliöitä oli juuri sopivasti ja tunnelma lämmin. Arvostetun arkkitehdin suunnittelema selkeäpohjainen, isojen ikkunapintojen asunto yhdessä tasossa oli ollut pitkäaikainen haaveeni.

Kävimme tiukat hintaneuvottelut ja lopulta päädyimme aivan kipurajoillemme kauppahinnan suhteen. Uskoimme selviävämme asunnon kustannuksista myös putkiremontin jälkeen. Ja kun kaupat vihdoin tehtiin, olimme iloisia siitäkin, että eläkepäivämme olisivat nyt fiksun sijoituksen myötä turvatut.

Ajattelin, ettemme muuttaisi tästä uudesta kodistamme pois ehkä koskaan.

Vähemmästäkin ihminen voi pakahtua onnesta.

Susanna Makaroffin teos Homeäidin päiväkirja (Avain 2017) on tietokirja, jota lukee kuin trilleriä. Se on kuitenkin paitsi Makaroffin perheen, myös monen muun koettua kärsimystä. Se on oma, pahin painajaiseni, jota näen usein. Mehän olemme ajatelleet ja keskustelleet kuin kirjan kirjoittaja miehensä kanssa, että ’jossain vaiheessa voisimme muutta suuresta talostamme yksitasoratkaisuun’. Näen unen, että olemme tehneet jo kaupat ja vähän ajan kuluttua talossa ilmenee kauhistuttava vika: home! Unessa näen, miten alamme syytellä toisiamme, että ’kumpikohan siitä rakkaasta, mutta liian suuresta kodista halusi pienempään’. Herään täynnä kauhua, mutta saaden ilokseni huomata kaiken olleen vain pahaa unta. Näin onnekkaita eivät olleet Makaroffit, Susanna, aviomies Mika ja perheen kuopus, Andrei, vaan heille painajaisesta tuli totta ja vuosien helvetti. Paitsi, että tilanteesta syntyi katastrofaalisen tyyris oikeusprosessi, Susanna ja Andrei sairastelivat tosi pahasti. Oli kaikkea mahdollista niveloireista jatkuviin hengitystie- ja ihotulehduksiin ja Susannan silmät olivat usein kuin tulessa ja punoittavat. Oireet helpottivat vain kun he olivat poissa omasta ’upeasta’ kodistaan.

Kirjan tragedia ei tietenkään jää valtaviin menetettyihin rahasummiin eikä sairauksiin, vaan mukaan tulee paljon outoja seikkoja siitä, miten jopa asiantuntijaviranomaiset voivat vähätellä mikrobien ja sädesienien vaaroja, suorastaan jopa kieltää niiden olemassaolo, vaikka todisteet ovat nähtävillä. Kyseessä on arvostettujen asuntojen yhtiö, jossa vain kaksi perhettä käy taistelua kaupan purkamiseksi, muut ovat kauhuissaan siitä, että heidän pitäisi ryhtyä kalliisiin remontteihin ja ilmassa on selvää vihamielisyyttä siitä, että Makaroffit laskevat muidenkin osakkaiden asuntojen arvoa. Viis siis terveydestä!

Aion ehdottomasti olla spoilaamatta loppuratkaisua, sillä haluan mahdollisimman monen lukevan tämän kirjan. Kiitos Susannan, nyt on vihdoinkin kansien välissä se, millaista on joutua hometalon omistajaksi, mitä ovat oireet hometalosta, mihin pitää ryhtyä ja mistä voi saada apua ja korvauksia. Tämä on siis nyt opaskirja, ettei kukaan enää joutuisi olemaan niin yksin kuin Makaroffit olivat taistellessaan läpi kaupan purkua vuonna 2012 ostamastaan hometalosta. Ja se ratkaistiin vasta korkeimmassa oikeudessa, sillä myyjät tekivät todella kaikkensa saadakseen pidettyä kaupan voimassa. Syytöksiä sinkoili ja ihmettelen suuresti, miten Makaroffit selvisivät kaikesta hengissä. Asian vaikeusastetta nostaa näyttötaakka, joka vei Susannalta kohtuuttomasti aikaa, voimia ja vielä lisää jo heikosta terveydestä:

Tavallaan se ei yllättänyt, että vastapuolen juristi alkoi pommittaa meitä erilaisilla asiakirjavaatimuksilla, väitteillä ja jopa vihjailevilla salailusyytöksillä vain hetkeä ennen istuntoja. Kuten niin moneen kertaan aikaisemminkin, jouduimme käyttämään aikaamme hänen vaatimiensa tietojen keräämiseen ja selvittämiseen, koska haasteen kantajina meillä oli näyttötaakka.

Tämä tarkoittaa, että jos erehdyt hyvässä uskossa ostamaan asunnon, joka saa sinut huokailemaan ihastuksesta, näkemään perheenne ystävien kera nauttimassa hienoista hetkistä pihalla, joka oli 100 000 euron arkkitehtityö, jos kuvittelet asumismenojesi nyt pienentyvän ja nautit ajatuksesta saada asua lähempänä merta, voit joutua maksamaan hyvästä uskostasi paitsi terveytesi, melkein jo avioliittosikin myös satojatuhansia euroja rahaa, koska ette voi asua unelma-asunnossanne ja joudutte näin ollen vuokraamaan toisen asunnon, olet silti hän, jonka on todistettava vuosikausia käytännössä kaikki aina siihen kuuluisaan pilkkuun asti.

Susanna Makaroff on loistava kirjoittaja. Tunsin tosiaankin lukevani kuin trilleriä, mutta toisaalta olin tietoinen, että tämä on mahdollista tapahtua kenelle vain. Meillekin. Kun luottaa ja kun kaikki tarkastettunakin tuntuu olevan kunnossa. Homepäiväkirja on kirjoitettu helppolukuiseen päiväkirjamuotoon.  Susanna paljastaa paljon perheen yksityisyyttä kuin myös ympäröivän maailman käsittämättömyyttä siinä missä omaisten ja ystävien tukeakin. Raha-asioissa ei suomalaiseen tyyliin salailla, vaan perheen konkurssiluvut tuodaan täydellisesti esiin. Menetykset ovat faktaa, jossa mustaa ei voida muuttaa valkoiseksi. Makaroffin kirja on vertaistukiteos samaan helvettiin joutuneille. Sillä on mielestäni myös missio: Vahva suhde kestää melkein mitä vain. Muistan ystäväni, joka oli avioliitossa elämänsä miehen kanssa. Heillä oli menestyvä yritys. Sitten tuli lama ja kaikki meni ja vähän ylikin. Tuli ero. Kummankin kertoma oli sama:’ Miten voi kestää rakkaus, jos ei ole enää mitään muuta puhuttavaa kuin raha ja etenkin sen puute ja valtavat velat niskassa.’ Ystävieni avioliitto meni, mutta rakkaus jäi! Makaroffit selvisivät kiirastulesta avioliitto ja perhe koossa. Se on jo paljon se. Etenkin kun olen nyt lukenut, mitä kaikkea uskomatonta voi tapahtua Suomessa hyvässä uskossa uuden kodin ostaneelle perheelle.

Marraskuu 2012

Olin pakahtua onnesta sinä hetkenä, jolloin avasin uuden kotimme portin ensimmäistä kertaa omilla avaimillani. Tuntui, että kaikki palaset olivat loksahtaneet lopulta täydellisesti paikoilleen. Marraskuu ei tuntunut yhtään marraskuulta.

perjantai 18. elokuuta 2017

Elokuun iltapäivänä ystävän kanssa Pöllöwaarin viinipihalla


Joka elokuu tapaamme ystäväni kanssa Pöllöwaarin viinipihalla. Viimeksi minä myöhästyin, joten nyt istun jo ajoissa häntä odottamassa 'meidän pöydässämme'. Viime suvi jäi sattuneesta syystä väliin, joten sitäkin innokkaampana tässä odotan ystävääni, joka on kirjallisin ihminen ikinä. Ja ihana persoona♥


Lumimies toimi chaföörinä minulle ja tässä tekee lähtöä, vaikka ei ihan siltä näytä:)


Aperatiivit aina brittiläiseen tyyliin gin tonicit. Olemme molemmat vilkkaita, puheliaitakin, sillä kirjallisuusharrastus on iso asia jaettavaksi, mutta kilometrien pituisten s-postien avulla olemme oppineet kuuntelemaan myös toisen hiljaisuutta, lukemaan rivien välitkin. Ystäväni peittoaa kirjoissa tämän kirjabloggaajan ja viimeksi kirjassa, jonka olen lukenut 'vain' kymmenen kertaa.

“Ne, jotka eivät voi sietää yksinäisyyttä, säälittelevät yksinäisessä huoneessa istujaa. Tätä he sitten ahdistelevat, paukuttelevat ovia, ja lempeää väkivaltaa käyttäen vievät hänet ulos raikkaaseen ulkomaailmaan, jossa on juonitteluja, pötypuhetta, itsetehostusta ja kerskailua, vievät hänet näkemään sokean uskon menestykseen ja voimaan, kiipeämiseen ja valtaan. Yksinäisyydessä minä löydän tien inhimillisyyteen ja siihen mikä on elävää, toisinaan, välähdyksittäin, kuin salaman pimeydessä valaisemaa, sietämätöntä ja vääjäämätöntä.”

 “ Jos elämäntunnon voima pakotetaan seisomaan yhdellä jalalla ja kiekumaan aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen, silloin alkaa se hoippua, tulee käheäksi ja taittaa lopulta niskansa. Mutta luova voima tulee syvästä puhtaudesta ja – arkipäivästä.”

Mistähän kirjasta mahtavat otteet olla? 'Ei aavistustakaan', sanon minä. No tietenkin Bo Carpelanin Axelista! Suomennokset Kyllikki Villa. Alleviivaukset P:n.


Olemme molemmat tosi kulinaarisia ja vaihdamme kiihkeästi ruokareseptejä. Ihana slaavilainen kanareseptini tulee P:ltä. Smetanan kanssa kaikki parempaa! Eilen ystäväni nautti ahventa kera mummon kurkkujen ja smetanan.


Minä sain tällaisen taideteoksen, jonka söin! Elämäni kaunein ja herkullisin kantarellisoppa! Herkkujemme kera nautimme tuoretta leipää ja italialaista valkoviiniä. Söimme jälkkäritkin, mutta unohdin kuvata. Joskus onkin parempi antaa hetken viedä, eikä antaa ruoan jäähtyä...


Pöllöwaarin gin tonic on sitä maailmanvoittajaa eli suomalaista Napueta. Tarjoilu just oikein karpaloiden kera.


Tapaamisemme 2015 yllä eli Kaksi 'slaavitarta' viinipihan iltapäiväauringossa. Tarkoitus oli nytkin tehdä kollaasi, mutta maestro oli niin kiireinen, että se ei oikein onnistunut. Pääasia ei nyt ole joku kollaasi, vaan se, että elämä on kaikkien aistien juhlat ja siihen kuuluvat herkut ja tosiystävät. P., Какая Ты сегодня красивая ♥♥

Mukavaa elokuun viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

The Windmills of Your Mind