Niin, pitkään kuvittelin että Monikan ja minun elämäntarinat
muistuttivat toisiaan paljonkin. Olimme molemmat tulleet La Paziin teineinä,
muutto oli ollut kummallekin vaikea emmekä olleet kotonamme uudessa maassa tai
edes omassa ruumiissamme. Niihin aikoihin kuvittelimme, että kokemus teki
meistä jollakin tapaa erityisiä, että se oli merkityksellinen.
Ajattelen Monikaa lukemassa ääneen ankeassa huoneessani,
Monikaa vaahtoamassa jostakin tai itkemässä olkaani vasten, sitä parikymppistä
Monikaa, kaunista, kaikkeen valmista; Monikaa, veljeni vaimoa, joka avasi
sydämensä ja ruumiinsa minulle miehensä sijaan. Ei minua hävetä tunnustaa sitä:
yksi katse, ja olin polvillani.
Rodrigo Hasbúnin pieni timantti Kiintymyksiä (Los Afectos,
Like 2017, suomennos Sari Selander) kertoo Ertlin perheen tarinan kuin katsoisi
mustavalkodokumenttia Latinalaisesta Amerikasta toisen maailmansodan jälkeen.
Kuten tiedämme, monet natsit saivat suojapaikan heille aivan oudoista maista,
joiden viidakoihin, sademetsiin tai suurten kaupunkien katujen kujille he
katosivat yrittäen olla jättämättä jälkiä. Ertlin perheen isä Hans on ollut
kuvaamassa Kolmannen Valtakunnan progandakoneistolle, eikä hänellä ollut muuta
mahdollisuutta kuin muuttaa perheineen kauas. Uudeksi kotimaaksi valikoitui Bolivia
ja maan vaurain kaupunki La Paz. Kolme tytärtä eivät alkuun viihtyneet ollenkaan, mutta Aurelia –äiti
ja tarmokas isä saivat perheen kotiutumaan, tai niin he ainakin
luulivat. Koska Hans ei ollut saanut kaipaamaansa poikaa, hän tavallaan antoi tämän aseman vahvimmalle ja
samalla hauraimmalle tyttärelleen Monikalle. Hänet Hans myös
halusi mukaansa lähtiessään etsimään inkojen muinaista kaupunkia Paititia.
Matka oli vaarallinen, pitkä ja jopa paikalliset avustajat olivat
arvaamattomia. Monika lähtei mukaan vaikka ensin harkitsikin paluuta
Müncheniin, jonne tytär Heidi, keskimmäinen, aikanaan muuttaakin.
Teoksen kertojat vaihtuvat, eikä aina edes mainita kuka on
kertomassa, mutta se ei ole tarpeenkaan: Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus
on osa nuotiolaulua, siinä ei kysytä, eikä tarvita nimiä. Reinhardille, joka haluaa valmistua lääkäriksi, Monikasta, hänen veljensä vaimosta tulee alati mielen valtaava nainen, jolle muut jäävät kalpeaksi varjoksi. Se on hänen hullu rakkautensa, eikä
kukaan tai mikään varoita, mistä tulee Monikan elämääkin tärkeämpi kohtalo.
Reinhard vaistoaa, että Monikalle ei yksi elämä riitä, siinä hän muistuttaa
isäänsä Hansia, mutta edes Reinhard ei voi uskoa, miten erilaiset ovat isän ja
tyttären ambitiot. Siinä missä isä haluaa jälleen aloittaa alusta, nousta ja
kohota, myös nauttia elämästä, Monika siirtyykin jossain vaiheessa polulle,
josta ei ole paluuta sotilasdiktatuurin hallitsemassa Boliviassa.
Kirjan nimi Kiintymyksiä voisi tarkoittaa vain Ertlin
perhettä, mutta se laajenee tietysti rakkauksiin, muistoihin, koti-ikävään ja
lopulta taistelutovereihin, joista kehenkään ei voi luottaa. Silti Kiintymyksiä
voisi olla vain Ertlin perhesuhteet, jotka lopulta hajoavat kuten koko
vallankumouskin. Yhteinen kieli saksa ja jaetut muistot eivät riitä uusissa
olosuhteissa kiintymyksen liimaksi. Murtuma on alkanut. Onko Ertlin perhe
Bolivian vallankumouksen pienoiskuva? Ehkä ei kaikessa, mutta kiintymysten
päättymisissä kylläkin. Ei niin paljon verta ja kostoa, mutta yhtä paljon
välimatkaa toisen luota iholle.
Koska kirjan takakansitekstikään ei kaihda
tiivistämästä Monikan tekoa, voin kertoa, että Monika liittyy sisseihin ja hän
ottaa tehtäväkseen kostaa Che Guevaran teloittajalle, kersantti Mario
Teránille. Tällöin katkeavat hänen kiintymyssiteensä perheeseensä ja lopulta häntä
muistavat eniten sisaruksista nuorin eli Trixi ja tietysti Reinhard:
Niin, ilta illan jälkeen laskeudun takaisin menneisyyteen viskilasi kädessäni ja muistelen ennen kaikkea Monikaa, joka ilmaantui kuvioihin jonkin ajan kuluttua ja johon kaikki noiden vuosien muistot mielessäni kilpistyvät: raivohullu tai onnellinen Monika, joka jatkuvasti kyseenalaisti kaiken, minua suuteleva tai nuoleva Monika, voihkiva tai hiljainen Monika, se Monika joka hän oli ennen kuin hänestä tuli se mikä hänestä tuli.
Kirja on Latinalaista Amerikkaa kaikellaan. Se kertoo
ajasta, jolloin vallankumouksia syttyi ja sammui Bolivian naapurimaissakin.
Kirjan lyyrisyys on samaa sukua, vaikka eri maata, jota koin
Roberto Bolañon
Jääkentässä: Kaikki sulaa kaukaa viidakosta kuuluvaan lauluun...
*****
Kiitän blogikollegaani Kirjapolkua, että löysin tämän kirjan!
