keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Joululikööriä kirsikoista

Meillä on jo useamman vuoden hyödynnetty oman hedelmäpuutarhan kirsikoita valmistamalla niistä likööriä jouluksi. Erittäin hyvä tähän on mehukas, mutta hapahko varjomorelli. Muutkin toki käyvät ja itse asiassa mitkä marjat vain, mutta meillä äidistä alkaen kaikkien suosikki on kirsikka.

Tähän on vaikea sanoa mittoja, mutta aineet voin nyt kertoa, koska tästä on kysytty ja etenkin ne, jotka ovat saaneet maistaa. Otetaan puhtaita tölkkejä, mieluiten niitä ranskalaisia, joissa korkki tosiaankin kestää kääntelyn. Kerran viikossa parissa käännän kellarissa 'ylössuiten', että sokerit sulavat ja maut tasaantuvat. 

Kirsikoita kivineen päivineen purkki täyteen ja väleihin hienosokeria. Käytän lisäksi myös aitoa vaniljasokeria, joka tuo suorastaan glamouria herkkuun. Tänä vuonna lisäsin kokeeksi joka toiseen purkkiin desin vadelmia kokeeksi. Kun purkit ovat täynnä päälle kaadetaan alkoholia, joista Leijona on parasta, sillä se ei maistu läpi, vaan antaa tilaa marjojen omalle maulle. Sitten vain kellariin muhimaan kun kannet on suljettu hyvin. Ellei ole kellaria, voi pieniä määriä tehdä jääkapissakin. Viime kuussa pullotimme ensimmäiset kaksi purkkia ja äidille veimme tuttuun tapaan pullotuksen Tapio Wirkkalan pullossa, jossa on punaista lasiakin ja poron kuva. Otimme mukaan testipullon, josta tarjosimme äidille ja niinpä vain oli kuulemma taas parempaa kuin koskaan! Kaksi purkkia on edelleen muhimassa eli siinä jossain joulun alla sitten ne.

Tästä se alkaa. Ensi vuonna kokeilen myös luumuista ja tiedän jo millä mausteilla teen siitä oikein jouluisen makuista. Tämä on kiva tuliainen kauniissa pullossa vietynä ja käy myös dolcesta joulun aikaan, jolloin pääruoka on jo saattanut täyttää liikaakin. Ja ainakin meillä on usein vielä juustotarjotin, joten...Ja väri on ihastuttava!


Luumulikööriä voikin sitten jo nauttia näistä keisarinna Sissin karahvi- ja lasiastiastojäljitelmästä♥ Vihreää lasia ja nuo tinaukset...ihan Birgitan yllyttämänä tuon esille.

Nauttimisiin♥

kirsikkaisin terveisin
Leena Lumi

perjantai 6. marraskuuta 2020

Isänpäiväviikonloppuun kukin tavallaan!

Lähdemme nyt kukin kohti isänpäiväviikonloppua tavallamme. Toiset ostavat isälle lahjoja, toiset tykkäävät vain herkutella yhdessä ja kiireettä perheen kesken. Taitavimmat yhdistävät kakun ja kirjan. Kuvan Harry Potter -kakku on Sari Kalliomäen luomus ja sen ohje löytyy täältä  


Ostin isälle melkein aina kirjan. Joskus jonkun neuleen, mutta kirja ja etenkin kiinnostava elämäkertateos oli isälle kovasti mieleen. Luen itsekin elämäkertoja kovasti mielelläni. Elämäkerrat Leena Lumissa  löydätte 70 kiinnostavaa elämäkertaa, joista suurimman osan on myös lukenut mieheni Reima. Hänen kolme suosikkiaan elämäkerroista ovat:
Axel Munthe - tie Caprin huvilalle

Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

David Suchet: Sanoin ja kuvin Omaelämäkerta


Nainen, joka julisti aikanaan ettei tuo yhtäkään sotakirjaa blogiinsa ei voi mitään historiahimolleen. Toisekseen, olen tehnyt outoa tutkimusta neljän viime vuoden aikana ja siinä on ilmennyt, että etenkin lääkärit, ylilääkäreistä kandeihin, ovat kaikkein kiinnostuneimpia toiseen maailmansotaan liittyvistä kirjoista. Kolmanneksi, yleensä sotakirjoja lukevat ovat eniten rauhan kannalla. Se menee vähän kuin se tutkimus, että dekkarien lukijat ovat eniten väkivaltaa vastaan. Älkää vain kysykö, missä se lehtileike on: Minulla ei ole sihteeriä ja työjuhtakoneeni vei valokuvat lehtileikkeistä huolimatta siitä, että Reima joka kuukauden lopussa otti ulkoiselle kovalevylle kuukauden työni juttuineen ja kuvineen. Nyt mieheni valitsi
 Sotien kirjat Leena Lumissa  kolme suosikkiaan. Huomautan jälleen, että kolme teemakirjastoa risteävät osin toisiaan mukaan luettuna Vainojen kirjat Leena Lumissa. Näin Reima valitsi sotien kirjoista:



Palavan taivaan alla
Kaikkia samoja kirjoja voivat lukea niin naiset kuin miehetkin, joten nytkään ei ole tarkoitus vahvistaa stereotypioita: Minä nainen, luen sotakirjoja, joten yhtä hyvin miehet/isät lukevat, ja oikein toivonkin sitä, ihan kaikkia kirjallisuuden lajeja. kuten esim. vaikka runokirjoja. Elän kuitenkin sitä maailmaa, jossa kuulen miesten mielipiteitä somen maailmassa, joten ei ihan joka ukko tartu vaikka Södergranin runoihin! Lintuja bongaavalle isälle voi antaa vaikka Talvilintujen elämää...


Dekkarit Leena Lumissa on mistä valita 185 trillerin joukosta....


Olen pahoillani, että olen näin aikataulusta myöhässä, mutta nopeat ehtivät vielä. On ollut vähän hektistä.




Mukavatunnelmaista isänpäiväviikonloppua kaikille isille ja heidän perheilleen♥


toivottaa Leena Lumi

tiistai 3. marraskuuta 2020

Pierre Lemaitre: Tuhon lapset

Ensimmäinen mies joka oli katsonut Louisea kauniisti, oli ollut suuren sodan veteraani, jonka kasvoista puolet oli silpoutunut kranaatin räjähtäessä. Me olimme silloin paikalla ensimmäisen maailmansodan outoakin oudommassa loppukohtauksessa, joten tiedämme pahoin haavoittuneen sotilaan olleen nuori Édouard. Hän käytti naamioita peittääkseen julman tapahtuman pelottavat jäljet. Hänellä on nyt, kun toisen maailmansodan uhka leijuu ilmassa, monta naamiota. Kullekin mielentilalle omansa. Louisella oli tapana hellästi kuljettaa sormeaan kasvoissa ammottavan aukon reunaa pitkin. Se melkein lohdutti häntä tilanteessa, jossa hän ei nähnyt valoa. Kihlaus Armandin kanssa oli kestänyt jo viisi vuotta, mutta Louise ei aikonut astua alttarille ennen kuin oli varma, että he voivat saada lapsen. Kun mitään ei tapahtunut, Louise päätti kihlauksen. Elämä on masentavaa, sillä sodan jälkeen  Louisen äiti, Jeanne Belmont oli pudonnut masennukseen. Päivästä toiseen hän istui ikkunassa kuin odottamassa jonkun saapumista...ehkä kuoleman, joka eräänä heinäkuun aamuna nouti äidin. Äiti luuli vieneensä salaisuutensa mukanaan, mutta joskus tarkimmatkin katveet pettävät. Sitä ennen kuitenkin saksalaissotilaat lähestyvät Ranskaa ja Louise ehtii juosta pitkin Montparnassea verisenä ja alastomana syystä, että eräs mies on juuri tappanut itsensä. On huhtikuu 1940.

Pierre Lemaitren Tuhon lapset (Mireir de nos peines, Minerva 2020, suomennos Susanna Hirvikorpi) on hänen Näkemiin taivaassa alkaneen sotatrilogian päätösteos. Edellinen oli Tulen varjot, joka kantoi suuren lukuromaanin viittaa kätkien poimuihinsa intohimoa, kieroilua, yllättäviä tragedioita, sodan jälkeistä lamaa, vihaa, vilppiä, kaunaa ja kaikkein vahvimmin naisen kostoa. Tuhon lapsissa mielestäni Lemaitre haluaa kaikilta kanteilta osoittaa sodan barbarian ja sen mielettömyyden kylvön useiden henkilöiden kautta. Pääosassa kuitenkin Louise joka paitsi löytää äitinsä salaisuuden ja samalla masennuksen syyn, tempautuu mukaan sodan tapahtumiin uskomattomilla tavoilla. Hänellä on nyt syy lähteä liikkeelle ja hän lähtee. Samanaikaisesti elämme jonkinlaista rintaman takaista elämää vankileirillä, jossa pidätettynä on rintamakarkureita, oikeita rikollisia ja monenlaista sekalaista ainesta. Heistä erottuu ystäväpari Gabriel sekä Raoul. Kaikki tietenkin vakuuttavat syyttömyyttään, mutta Gabriel on sitä oikeasti, kukaan ei vain usko. Saksalaisten lentokoneiden pyyhkiessä yhä alempaa pommittaen, kaikki väki lähtee maanteille pakoon, siviilit, sotilaat, vangit ja heidän vartijansa. Kaikki rajansa ylittänyttä sotahullua edustaa ylikorpraali Bornier, jonka ase laukeaa kohti oli syytä tai pienimmästäkin ärsykkeestä.

Koska tarina kerrotaan yksilöiden kautta, tunnemme kautta vaelluksen janon, nälän, lian, uupumuksen, pelon, kaipuun rakkaiden luo. Kaikesta on kova pula jopa päällystöä myöten, mutta tämän sodan urhein, uskollisin ja kärsivin, lienee ollut Raouliin kiintynyt kulkukoira Michel, joka ratkaisee ystävyysparin kohtalon lunastaen näin toivottavasti hyvät eläkepäivät. Hän tekee sen kaiken koiran uskollisuutensa viime voimilla eikä sen jälkeen pysy aikoihin jaloillaan. On myös janoinen ja nälkäinen.

On kuin kaksi pakenevaa rintamaa etsisivät tosiaan. Louise saapuu Cherche-Midin vankilan eteen syystä että..., mutta liian myöhään. Samanaikaisesti Raoul toisaalla miettii miten he pääsisivät pakenemaan, sillä hänelle on aukeamassa mahdollisuus avata julman lapsuutensa suljetun oven salpa ja saada tietää. 

Louise on löytänyt äitinsä kirjeet ja kohdannut niissä nuoren naisen, joka on kokenut intohimon, jollaista hän ei ollut osannut aavistaakaan. Kesäkuussa 1905 Jeanne oli kirjoittanut tohtorille:

Rakkaani,
Olkaa itsekäs.
Ottakaa, ottakaa yhä uudestaan, aina vain.
Kuulkaa kaikissa huokauksissani sanat "rakastan teitä".
Jeanne

Nämä kaikki kolme teosta ovat luettavissa itsenäisinä, omina tarinoinaan, mutta nämä antavat eniten luettuna kronologisessa järjestyksessä, sillä aina joku asia liittyy menneeseen. Olkoon se nyt vaikka nimi Madeleine taikka Tulen varjot kirjan kohtaus, jossa rullatuolissa istuva Paul kuuntelee primadonna Solangea a capella:

Ich wurde mit dir geboren...

Ich will mit dich sterben...

Morgen werden wir zuzammen sterben...

Tuhon lapset kirjassa lukekaa myös kiinnostava epilogi sekä kiitokset, joista löytyvät tällä kertaa Lemaitrea innoittaneet muut kirjailijat. Tulen varjoissa lista oli osin tällainen: Alexander Dumas, Saul Bellow, Charles Baudelaire, Gustave Flaubert, Leo Tolstoi...

Pierre Lemaitre kuuluu eittämättä Euroopan kiehtovimpiin kertojiin. Hänellä on tarinan taika! Tunnenpa ylilääkärin, joka pitkillä työlennoilla rentoutuu vain Lemaitrea lukemalla ja siinä on mukana koko Lemaitren tuotanto aina dekkareita myöten. Lemaitren Petoksen hinta oli huikea jännitysromaani ja siitä tehty filmi teki kirjalle kunniaa! Lemaitre on saanut vaikuttavia palkintoja, mutta olen erityisen ylpeä siitä, että vuonna 2017 Suomen dekkariseura antoi hänelle ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan. Näkemiin taivaassa puolestaan nappasi arvostetun Goncourt -palkinnon!

No, miten selvisivät meidän vaeltajamme maanteillä saksalaiskoneet yläpuolellaan. He saapuivat Béraultin kappeliin, jossa kukin, myös urhea Michel, saivat toipua isä Désirén huomassa. Kuka on isä Désiré? En tiedä, kysykää Lemaitrelta! Tai: Hän on monta.

Hän ei keksinyt muuta neuvoa kuin käpertyä kärryihin nukkumaan vauva vatsaansa vasten ja kaksonen kummallakin sivullaan.

Heidän yläpuolellaan levisi tähtien kirjoma tummansininen yötaivas.

*****

Sotien kirjat Leena Lumissa

maanantai 2. marraskuuta 2020

Maalaus joka koskettaa varmaan niin Anna Ahmatova -faneja kuin muitakin

Yksi minua koskettavimmista maalauksista, sielussani kuumien ryhmässä, on tämä  maalaus Anna Ahmatovasta ja Amadeo Modiglianista. Teos on Natalia Tretjakovan käden jälkeä. Rakastan näitä värejä sekä siveltimen vetoja paljon❤

Annan mukaan Modiglianin 16 piirrosta kuvasi häntä egyptiläisten kuningattarien ja tanssijoiden pääkoristeissa.

Anna Gorenko-Gumiljova tutustui Modiglianiin ollessaan Pariisissa häämatkalla 1910 avioiduttuaan Nikolai Gumiljovin kanssa. 
Anneli Heliö
 kertoo, että koko seuraavan talven Amadeo kirjoitteli Annalle ja keväällä 1911 Anna matkusti Pariisiin yksin. Anneli jatkaa: "Jos Anna Andrejevna olisi jäänyt Pariisiin Modiglianin luo, ei olisi koskaan syntynyt runoilija Anna Ahmatovaa, jonka koko maailma tuntee. Hänen oli palattava Venäjälle vuosisatansa tapahtumien todistajaksi."Kiitos Anneli ❤

Ellei Anna olisi palannut, mitä olisikaan tapahtunut?

Anneli Heliö teki suurtyön ja suomensi KAIKKI Ahmatovan runot! Luin kaiken kertaalleen ja nyt sisäistän eli huomatkaa välinmerkkien määrä.


Ja mitä onkaan tulossa Anneli Heliöltä: Anna Ahmatovan kattava elämäkerta! En tiedä vielä ilmestymisaikaa, mutta onpa jotain, mitä odottaa <3

perjantai 30. lokakuuta 2020

Hyvää pyhäinpäivää!

Pyhäinpäivän hämärä putoo. Sytytämme kynttilät heille, jotka ovat meiltä edesmenneet. Monet nuoret eivät välttämättä enää edes tiedä, että pyhäinpäivä on vainajien muistelupäivä. Kullakin ajalla ja sukupolvella on tapansa ja ne kaikki varmaan mahtuvat samaan kaksoispyhäviikonloppuun.

Sytyttelemme lyhtyjä. Tämäkin jo roikkuu terassilla ja kumppani on tulossa.

Punainen liha on harvoin pöydässä, mutta juhlapyhinä kylläkin. Eilen muhitutin tätä Leenan gulassia tunteja uunissa. Hörppii muuten paljon punaviiniä, mutta ihan sulaa suuhun syödessä.

Pöydän yllätys voi olla myös hedelmäinen manchengosalaatti.

Monet nuoret varmaankin valmistautuvat Halloween -bileisiin...Hauskoja juhlia heille!

Meidän aikuisten bileet ovat varmaankin Babylon Berlin -sarjan uusi tuotantokausi. Tänään Ylellä klo 22 ja katsottavissa myös Arenalla. Tätä onkin odotettu! Zu Asche Zu Staub

Meillä jatkuvat ledien asennukset. Havuköynnös on saanut jo kolmet ledit ympärilleen ja kiertää ulko-oveamme. Kohta istutamme suurehkon sypressin ja siihen tulevat valot, joissa on vihreä johto. Vain etupihan syyshortensian valojen asennus saattaa jäädä ensi viikkoon, katsotaan nyt....

Lokakuun orava♥ On ollut ihmeellinen syksy siitä, että vieläkin osa puista on lehdessä ja meillä alkoivat lehtikuuset kellastua vasta viime viikolla. Tämä on toista kuin kärvistelevä kevät, joka lupaa, lupaa, mutta ei anna - lehtiä puihin! Rakastan pitkää syksyä♥

Lumiukkoja siellä sun täällä, mutta ei vielä lumesta. 

Kaunista, rauhaisaa pyhäinpäivää teille kaikille♥

♥:lla Leena Lumi

PS. 'Mitä, eivätkö ne halloweenbileet jo loppuneet?'Dina, 13 vee, odottaa 'papia' kotiin klo 23-01. True love♥

torstai 29. lokakuuta 2020

Haapa -pyyhkeitä monella ja plussana bonuskuva!

Tässäpä Haapa -pyyhkeitä yhdellä sun toisella. Vasen ylä naapurin Eeva, keskellä Naapurin Tuula, oikea ylä tyttäremme Meri, vasen ala meiltä, keskellä poikani Jaakko ja oikea ala siskoni Merja. Kuosi on todella upea ja Haapa on eliöstölle tärkein puu, joten hyvä valinta Pentikiltä. Jaakko käyttää pyyhettä leivinliinana vasta uunista tulleiden patonkien päällä etc.


Haapaa löytyi myös tyynynpäällisenä, joten niitäkin sitten sekä tähän tuoliin sekä


vanhan sohvan somisteeksi. Täällä jo juttua Haapa -kuosista.


Äidillekin ostin, katso vasen reuna. Kelpasivat!


Meillä annetaan kasvaa lehdossamme haavikkoa, sillä kuulemma kauriit ja jänikset syövät mielellään nuorta haapaa.




Kaikki tässä sopii äidin upeaan ryijyyn. Myös television säätäjä Reima! Ja kuntoon tuli.


Tässä bonuskuva eli sain yhden kuvan nuoriltamme sisältä (sen pyyhekuvan lisäksi)! Vitriinikaappi ja kun tarkasti katsoo näkyy keittiön suuren pöydän kulma. Oikealle avautuu olohuone etc. Projekti vaaleanpunaisessa satavuotiaassa kolmikerroksisessa talossa jatkuu....


torstaiterveisin
Leena Lumi

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Sotien kirjat Leena Lumissa

Tässä kohtaa piti olla aivan muuta kuin sotien kirjoja eli tämän oli tarkoitus tulla vasta ensi viikolla. Tälle päivälle oli varattu jotain kevyttä ja hauskaa, mutta saatte sen huomenna! Tässä nainen, joka blogia aloittaessaan ilmoitti, että ei lue scifiä, fantasiaa ja sotakirjoja! Niin vaan ovat Kolmas valtakunta ja Stalinin hirmuteot kuin myös Romanovit vieneet. Blogistani löytyy Vainojen kirjat Leena Lumissa, jossa osin väistämättä samoja kirjoja kuin tässä. Sama koskee Elämäkerrat Leena Lumissa. Miksi tähän nyt ryhdyin jälleen kerran liian myöhään lukeneena, on se, että osallistuin Jokken toista maailmansotaa käsittelevän haasteeseen innokkaasti ja aika umpeutuu just kohta. Olin vain otaksunut, että koska vein  sinne kaikki kirjani 24.10. saakka,  Jokke ne sieltä poimii, mutta ei, pitää tehdä vielä koonti. Tässä otan nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli saan aikaiseksi kauan suunnittelemani tiedoston sekä voin osallistua Jokken haasteeseen. Yleensä minulla ei ole ollut enää aikaa edes haasteisiin osallistua, mutta tässä aihe vie. Kiitos Jokke kiinnostavasta haasteesta♥ Kirjat tulevat aika sekalaisessa järjestyksessä ja varmaan parantelen tätä myöhemmin. Jokke saa koko koosteen, mutta hän voi pysähtyä Hakaristirouviin, joka tuli kisan päätyttyä vasta luettua. Annette Hessin Tulkki mahtunee haasteeseen. Muutama kirja on ensimmäistä maailmansotaa. Ainakin yksi parhaista eli Näkemiin taivaassa, mutta sen Jokke kyllä tietää. Aloitetaan:

1.  Nir Baram: Hyviä ihmisiä


2.  Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

3.  Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa


4.  Audrey Magee: Sopimus


4.  Ralf Rothman: Kuolema keväällä


5.  Heidi Köngäs: Dora, Dora


6.  Katarina Baer: He olivat natseja
7.  Terhi Rannela: Frau


9.  Gerald Posner: Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan johtajien lapset kertovat

10.  Anne Svärd: Vera


11.  Sami Hilvo: Pyhä peto


15.  Philippe Claudel: Varjojen raportti


16.  Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa


17.  Mark Sullivan: Palavan taivaan alla


18.  Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen


20.  Julie Orringer: Näkymätön silta


22.  Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle




24.  Anne Kuorsalo, Iris Saloranta: Sodan haavoittama lapsuus


25.  Ruta Sepetys: Harmaata valoa

26.  Jamie Ford: Hotelli Panama

27.  Katja Kettu: Kätilö 


28.  Max Manner: Kadotettujen kahvila

29.  Kate Quinn: Koodinimi Alice

30.  Rosa Liksom: Everstinna

31. Lena Muhina: Piirityspäiväkirja


32.  Miriam Gebhard: Ja sitten tulivat sotilaat Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä


33.  Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville


34.  Philippe Claudel: Harmaat sielut


35.  Khamila Shamsie: Poltetut varjot

36.  Kristin Hannah: Satakieli


37.  Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen


38.  Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa


39.  Johanna Laitila: Lilium regale


40.  René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan


41.  Kate Quinn: Metsästäjätär


42.  William March: Komppania K

43.  Annette Hess: Tulkki


44.  James Wyllie: Hakaristirouvat


45.  Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa


46.  Pierre Lemaitre: Tuhon lapset (Mirloir de nos peines, Minerva 2020, suomennos Susanna Hirvikorpi)


47.  Kate Quinn: Ruusukoodi (The Rose Code, Harper Collins 2021, suomennos Päivi Paju)



Tässä näitä nyt sitten on ja veikkaanpa, että kohta täällä on yksi toisen maailmansodan kirja lisää eli se, jota luen parhaillaan. Se onko kirja fiktiota vai faktaa, on näissäkin kirjoissa kuin se kuuluisa hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois. Mukana on tietokirjoja sekä kirjoja, jotka ovat fiktiota, mutta: Kun lukee ns. fiktiivisen kirjan loppuun, voi kohdata yllätyksen. Näin oli mm. Tulkin kohdalla, sillä lopussa esitellään, miten tarkasti aina oikeudenkäynnin sanoja myöten kirja oli tehty. Tarkistan myös itse usein, onko kirja ihan kuvitelmaa  vai todellisen sodan kulissia. Sade lankeaa ei voisi jäädä minulta pois, vaikka olisi sinänsä fiktiota. Sain sätkyn Darfurin sodan akana kun eräs akateeminen ystäväni kysyi: Mikä ihmeen Darfurin sota? Juu, kyllä se sota ihan totta oli ja varmaan siellä rämmittiin myös iilimatokosteikoissa, kärsittiin siitä sun tästä, kuoltiin ja myös voitiin rakastaa. Kaikkien sotien yhteinen nimittäjä on julmuus, joten otetaan nöyrästi vastaan ja toivotaan rauhaa kaikille maailman kansoille niin ilmassa, vesillä kuin vuoristoissa ja etenkin sydämissä!

rauhan terveisin
Leena Lumi

PS. Jokunen päivä sitten facebookissa käytiin keskustelua, että miksi esim. isille ostettaisiin sotakirjoja. Ei tarvitsekaan ellei kiinnosta. Minulla on nyt neljän vuoden kokemus siitä, mistä herratohtorit ylilääkäreitä myöten ovat kiinnostuneita ja se on toinen maailmansota!!!Lisäksi eräs lisäsi, että hän ei jätä lukematta yhtäkään Pierre Lemaitren kirjaa eli tasokkaat dekkaritkin käyvät.Oma isäni luki mieluiten elämäkertoja, mutta myös historiaa.