perjantai 12. elokuuta 2022

Viikolta poimittua

Casper Julian on nyt mökkeilemässä, mutta luvassa on myös heidän tulonsa tänne. Koirille on oma lelukoppa, joten menin Prismaan katsomaan mitä olisi Baben leluilla. Mitä ihastuttavin muumikori, pysyy pystyssä, pehmeät reunat ja kaksi eri kokoa. Korissa on jo kaksi uutta muumikirjaa, jotka Casper saa viedä kotiinsa jos haluaa. Kori jää ukkilaan/nanalaan odottaman seuraavaa käyntiä.

Samalla faartilla ostin meille, nuorillemme ja yhden jemmaan samaa kuosia olevat patalaput. Myynnissä myös patakintaita ja taisi olla esiliinakin...Kuosi on Finlaysonin ja nimeltään Muumimamma unelmoi.

Nana on niin pöllömaanikko, että saattaa kopan pohjalta löytyä vaikka tällainen Ikeasta ostettu pöllökäsinukkekin...

Casperille istutettiin viime vuonna oma valkea kuulas, joka on nyt hulahtanut korkeutta hyvin. Tämä on kolmas taso puutarhaa eli hedelmäpuutarha, mutta kasvaa täällä kastanjakin. Tänään oli ihan pakko sisustaa tätä alakertaa, kun näytti niin aukealta istuttamalla yksi timanttituija sekä syyshortensia Hydrangea paniculata 'Grandiflora' ja kukkivana. Etupihan vanhat Grandiflorat jatkavat ja niiden likellä hurmaava Wim's Red sekä

Bombshell, joka on yksi pienimmistä. Halusin alas suuren, joka myös valkoisena, hämärtyvien iltojen valona. Näin suuren:

Ikää näillä on yli 40 vuotta ja monet on koettu, kuten sekin, kun jätin yhtenä vuonna kuivuneet kukat leikkaamatta, koska ne näyttivät kuurassa niin kauniilta. Sitten tulikin ziljoonasti lunta, ja toinen halkesi ihan tyveen asti. Eipä mennyt paljoakaan kun se oli entistä ehompi! Ikä näkyy lähinnä rungossa ja alimmissa oksissa. Niihin olemmekin antaneet kiivetä alppikärhön, mutta ne eivät saa ylittää tiettyä rajaa...Se kuutamohortensia, jonka helteillä vuonna xx raahasimme pois etupihalta kukki aika hyvin japanilaisessa rinteessä, mutta ei runsaasti. Tartuin sahaan ja siinä meni! Arvatkaa mitä: Nyt se lykkää hulluna uutta eli on muistettava verkottaa.

Monista siirroista selvinnyt syyshortensia Vanille Fraise on vihdoinkin alkanut terhakoitua. Kärsivällisyys kovankin onnen voittaa! Takana olevan männyn vieressä kasvaa mustilanhortensia näkyy ihan vähän. Kukkinut jo kauan.

Atsaleat ovat nyt intohimoni ja nehän kukkivat parhaan vuotensa tähän asti. Tämä Ruususen uni on vain jurottanut muutamilla haaleilla kukilla. Sitten se keltakaneli kaatui valon edestä pois ja tuli ihme kasvu: Pyöreähkö atsalean osa ei tehnyt yhtään kukkaa, vaan teki uudet oksat ja niihin nämä kukat. Tietenkin innostuin ja ostin viereen toisen Ruususen unen!

Kiitos taas kaikki Northern Hi-Lights'it♥

Rakas ristinummiruusumme, villiruusumme, ei ole tänä vuonna päässyt katseen vangitsijaksi, sillä viime vuonna oli leikattava ensimmäisen kerran alas. Nyt nousee jo vauhdilla!


Oma terde paras terde♥

Hänkin on sitä mieltä!

Luen kirjaa. Jatko sen mukaan, kumpi ehtii ensin kirja vai terassihortensia, mutta minä en kiristä tahtia yhtään! Tähän aikaan vuodesta juuri terassihortensioihin liittyy se yksi juttu...


Lehtimajamme lumoa♥ Täällä viihdymme yön pimeään...Huomenna taas grillataan ja chillataan.

Villiä viikonloppua♥

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

8 kommenttia:

  1. On se hyvä, että netissä on urbaani sanakirja ja ulkosuomalainen saa selville, mikä on terde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Allu♥ Mehän pysymme trendeissä mukana. Joskus pakosta, joskus halusta.Sinä olet pysynyt hyvin kiinni suomen kielessä. Minä en läheskään yhtä hyvin saksassa. Terde on minusta mitä mainioin sana kuvaamaan kesäterassin nautintoja♥ Mukavaa viikonloppua♥

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos visiitistä Kristiina♥ Teen puoliteholla, jotta voisin jatkaa. Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  3. Upeita kuvia Leena! On ihanaa tulla käymään teidän pihalla ja terassillakin :) Omenapuu kasvaa samaan tahtiin pikkuisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta♥ Voisinhan kuvata videotakin, mutta pidän enemmän pysähtyneistä kuvista. Casper Jullianista voi tulla isänsä pituinen!

      Poista