Minä olen Maria, varpunen.
Olen Super-Tomasin pikkusisko ja minua pidetään hulluna. Ei
minua haittaa vaikka minua luullaankin hulluksi. Päinvastoin. Minusta on aivan
erinomaista, että ihmisillä on sellainen käsitys.
Ihmisiä hämmästyttää että olen niin älykäs,
ylioppilastodistukseni oli itse asiassa yhtä hyvä kuin Super-Tomasilla kaksi
vuotta ennen minua.
Myös kahdeksanvuotiaana olin sievä. Silloin putosin keinusta
pää edellä ja persoonallisuuteni muuttui.
Alan opiskella ranskaa ja suku odotti että...Vaihdan ehkä
myöhemmin oikeustieteeseen, mutta aloitan ranskalla.
Olen yhdeksäntoista ja kaunis ja ajattelen itseäni, painakaa
se mieleenne, ihmiset. Huomisiltana kirjoitan muutaman rivin uudesta
elämästäni Norrtäljegatanilla Uppsalassa. Ehkä.
Minä olen Maria, varpunen.
Håkan Nesserin Yksinäiset (De Ensamma, Tammi 2014, suomennos
Päivi Kivelä) on koko vahvassa Barbarotti –sarjassakin niin ylivertainen teos,
että tässä kipulääkkeiden voimalla haluan sinnitellä muutaman sanan kirjasta.
Ihan kauhusta värisyttää, miten löysin Nesserin vasta Carmine Streetin sokeat
jälkeen! Missä olin ollut, sillä olenhan pitänyt kirjablogia jo helmikuusta
2009! Håkan, missä olet piileskellyt? Kirjoitat loistavia rikosromaaneja, olet
luonut Barbarottin, joka on herrasmiespoliisi ja jotenkin niin herkkä,
pohdiskeleva...hassukin käydessään Jumalansa kanssa kauppaa ja pistepeliä.
Kaikkein parasta kuitenkin, että poliisioperaatiot ovat minimissään, näyttämö
on uhrien ja rikollisten sekä myöhemmin rikostutkinnan pohdintojen, ei hektisen toiminnan.
Hieman menneen maailman tuulia, mutta niin syvällisesti, niin psykologisesti,
että ’kertakaikkiaan!’
Kirja kertoo kuudesta nuoresta. Kolmesta pariskunnasta,
jotka ovat jossain vaiheessa jo varhain löytäneet toisensa. Joko jo lukiossa
tai heti sen jälkeen. Mukana ovat Rickard Berglund, pappi, Anna Berglund,
toimittaja, Rickardin vaimo, Tomas Winckler, markkinointiasiantuntija
Handelsbankenissa, Gunilla Winckler-Rysth, Tomasin puoliso ja kääntäjä, Maria
Winckler, Tomasin sisar ja Germund Groothin avovaimo, ranskan ja englannin opettaja
Kymlingevikin koulussa sekä Germund Grooth, Marian puoliso, fysiikan ja
matematiikan opettaja Kymlingevikin koulussa.
Menossa ovat kuohuvat vuodet, on Vietnamin sotaa,
ohjuskriisiä, Kuubaa, pasifismia, vapaata rakkautta ja vasemmistotuulet
pyörittävät mieliä etenkin opiskelijapiireissä. Yllättäen Tomas saa päähänsä,
että porukka ostaa ennen Uppsalaan asettumista 1972 vanhan linja-auton, johon
kaikille pareille tuli omat verhoilla eristetyt osastot. Päiväajaksi verhot nostetaan
ylös. Tarkoitus on viipyä viisi viikkoa ja kohdemaita ovat mm. Puola, Tšekkoslovakia,
Unkari, Itävalta, Jugoslavia, Romania...Pitihän nähdä, että vasemmistolainen
unelma eli ja voi hyvin. Pitihän voida elää se, minkä puolesta oli julistanut.
Mustameri kutsuu nuoriamme...
Matkan jälkeen mikään ei ollut enää kuin ennen. Väkinäinen
yhteisviikonloppu pappilassa 1975 päättyy tragediaan louhoksella. Täysin samasta
paikasta löytyy noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin kuolleena mies. Mikä
yhdistää tapahtumia? Miksi lukija ei näe sitä, vaikka kirjassa kertojat
vaihtuvat ja näkemystä tulee eri suunnilta? Miksi Gunnar Barbarotti ja Eva
Backman ovat kuin ’sokeat’, vaikka vihjeitä tihkuu?
Leikin mieluusti itsekin dekkarien kanssa kissaa ja hiirtä,
siksi Maria sai aloittaa. Varpunen onkin tarinassa vahvassa roolissa, mutta
kuka katselee katveesta? Yksinäiset on nimensä mukaisesti todellakin kirja
äärettömän yksinäisistä ihmisistä vaikka muulta näyttää. Taloudellisesti hyvin
toimeentulevia pareja, näennäisesti vieläkin kavereita, mutta jokin on
muuttunut. Rickardinkin pitää erota papin virastaan voidakseen säilyttää
uskonsa. Gunillan keskenmenot ja se kaikki muu. Katveessa seisoja liikahtaa
tajuamatta mitä hän valkohehkuisessa mielessään laittaa liikkeelle voimatta itselleen
mitään. Kivi vierii alas rinnettä syvänteeseen aloittaakseen järistyksen.
Pappilassa pitsiliinat ovat kuitenkin suorassa, kulissit huojuvat, mutta kestävät...vielä.
Makaan valveilla, hän nukkuu jo. Levottomuus tykyttää
minussa, en tiedä mistä se johtuu. Kaikki tuntuu taas niin hauraalta, huomaan
että olen tullut riippuvaiseksi Germundista. Kun hän horjuu, minäkin horjun.
Niin ei pitäisi olla. Kun ollaan yhdessä, toisen kuuluu kannatella toista. Osat
voivat vaihtua, mutta toisen täytyy aina pitää pää pinnan yläpuolella.
Maailmoista parhaassa.
Huomisaamuna kaikki on toisin.
Suosittelen:
*****