torstai 10. joulukuuta 2009

LAHJAPAKETTIIN ISÄLLE

Monet isät painiskelevat työelämän vaatimusten ja vanhemmuuden ristipaineessa. Miten ehtisi viettää enemmän aikaa lasten kanssa? Miten ylipäätään uusien ihmisalkujen kanssa toimitaan? Juha T. Hakalan teos Isän kasvatusoppi (Gummerus) tarjoaa raikkaita näkökulmia askarruttaviin arjen kysymyksiin: ajan hallintaan, kotitöihin, harrastuksiin, luovuuteen, erilaisuuteen ja rajojen asettamiseen.


Me suomalaiset edustamme maailman vaurainta kansaa - tämä upea uutinen tuli juuri julki, mutta mikä onkaan ollut sen hinta? Menestyksemme näkyy kotona. Lapsemme kärsivät uniongelmista, oppimisvaikeuksista sekä käyttäytymis- ja keskittymishäiriöistä. Itse olemme lopen uupuneita. Tätä nykyä tuskin jaksamme muuta kuin nojata polviimme ja huohottaa, Hakala pohtii.

Isän kasvatusoppi tarttuu vanhemmuuden ja isyyden ydinkysymyksiin ja tarjoaa osuvaa kritiikkiä tehokkuusyhteiskunnan vaatimuksia kohtaan. Miksi olemme tehneet elämästäme niin nopean, tehokkaan ja monimutkaisen, että perusasiat uhkaavat unohtua? Mielipidemittaukset osoittavat, että haluamme tasapainoa työn ja muun elämän välille. Haluamme kiireettömiä hetkiä itsemme ja läheistemme parissa. Miksi emme kuuntele itseämme?


Hakala puhuu kirjassaan hitaasta kasvusta ja siitä, kuinka kasvun luonnollista rytmiä on kunnioitettava. Lapsi voi esimerkiksi vaikuttaa toimettomalta olematta sitä. Kasvatuksen tulisi tapahtua lapsen ehdoilla, ilman että vanhemmat täyttävät kaikkia näennäisiä aukkoja.

Kirjan tarkoituksena on saada vanhemmat punnitsemaan, mihin kannattaa käyttää aikaa ja mihin perheen keskellä kannattaa satsata. Hitaus on usein, kasvatuksessakin, laatua määrän sijaan, Hakala sanoo.

Hakala on paketoinut teoreettisen tiedon selväsanaiseen, jutustelevaan kirjoitustyyliinsä ja runsaisiin käytännön esimerkkeihin. Seitsemän lapsen isä ja kasvatustieteen professori lähestyy muita isiä virheitä tehneenä, tavallisena isänä. Hän kannustaa jokaista löytämään oman, perustellun kasvatusnäkemyksensä.

Vanhemmuuden tärkeimpiä tehtäviä on tarjota lapselle hänen lapsuutensa. Lapsuus on suojelukohde.

KIM EDWARDS 1958 -


Yhdysvaltalainen Kim Edwards opiskeli kirjallisuutta ja kielitiedettä ja opettaa nykyään Kentuckyn yliopistossa. Valmistumisensa jälkeen hän asui miehensä kanssa vuosia Malesiassa, Japanissa ja Kambodžassa. Aasiassa asuessaan Edwards alkoi kirjoittaa paljon mainetta saaneita novelleja ja artikeleita.

Muisto tyttärestäni on Edwardsin esikoisromaani. Sitä ennen häneltä on julkaistu novellikokoelma The Secrets of the Fire King, joka oli ehdolla PEN/Hemingway Awardia varten vuonna 1998.

Kim Edwards on saanut mm. seuraavat palkinnot: Nelson Algren Award 1990. Whiting Writer's Award 2002 ja Kentucky Literary Award for Fiction 2005.

Muisto tyttärestäni on filmatisoitu ja rooleissa nähdään mm. Emily Watson ja Dermot Mulroney.

MUISTO TYTTÄRESTÄNI

Kim Edwardsin Muisto tyttärestäni (The Memory Keeper’s Daughter, Bazar, 2008) on yhtäaikaisesti sekä lohduton että lohdullinen kirja täynnä suruvaippojen siipipölyä. Kirja on äärettömän kaunis ja kiinnostava ja sisältää uskomattoman tarinan, joka itse asiassa on tapahtunut. Luin kirjaa kuin Maevy Binchyn parhaiden aikojen Ystävyyden piiriä eli koko ajan odottaen, että edes joku oikeus tapahtuisi tai vääryyden aiheuttaja tulisi niin koviin tunnon tuskiin, että tunnustaisi. Sitä lohtua ei suotu, mutta tarinalla on silti onnellinen loppu.


Aloitan siitä, mikä minua ärsytti. En ole elänyt Down-lapsen kanssa ja tiedän, että he ovat etenkin pienenä todella viehättäviä, iloisia ja halailevia ja että myös heistä löytyy odottamatonta lahjakkuutta, kuten kävi tässäkin kirjassa Phoeben kohdalla. Silti. Ei se näin auvoista ole. Olen lukenut heistä paljon ja tiedän, mitä rankkaa työtä on elää kehitysvammaisen lapsen kanssa. Minusta on suuri vääryys jo Carolinea kohtaan, että lapsesta tehtiin näin helppo. Tässä on jostain syystä haluttu kaunistella totuutta, vaikka kerrotaankin kuin sivulauseessa, miten usein Down-lapset kuolevat nuorina sydänvikoihin yms.

Ja sitten siihen muuhun eli kirjaa ei kädestään laske ennen kuin sen on lukenut! Kim Edwards kuuluu eittämättä luokkaan Suuret Kertojat! Hän lataa tarinan ja kuljettaa sitä vaihdellen kunkin kirjan päähenkilön avulla, mutta juonisiiman katkeamatta. Hyvän, pitkän tarinan kertojan merkki on juuri tämä. Ja intensiteetti ei onnu kertaakaan!

Kentuckyssa on vuosisadan lumimyrsky, kun Norah alkaa synnyttää. Hänen lääkärimiehensä lähtee ajamaan vaimoaan kohti sairaalaa, jossa odottaa jo sairaanhoitaja Caroline Gill ja jonne myös pitäisi saapua synnytyslääkärin. Lumimyrskyssä lääkärin auto kuitenkin ajaa katolleen, eikä hän saavu ollenkaan. Näin lumi oli ratkaisijan roolissa sille, mistä sai alkunsa valheen ja vuosikymmenien salaisuuden ja vaikenemisen loputun suo, jonne sitten joutuu imaistuksi eräs onnellinen avioliitto.

Yllättäen David joutuu synnytyslääkärin rooliin ja Caroline avustaa. Norah saa ilokaasua kipuihinsa ja Davidin merkistä Caroline antaa sitä erityisen paljon hetkellä jolloin on jo syntynyt terve poikalapsi, mutta jälkeisten sijasta syntyykin Down-tytär, jonka ammattisilmällä heti huomaavat sekä David että Caroline. Muutamassa minuutissa, lumimyrskyn saartamassa sairaalassa David tekee päätöksen, joka tulee muuttamaan heidän kaikkien kolmen ja myös vastasyntyneiden elämän dramaattisesti ja peruuttamattomasti. Tämän yön jälkeen heistä kukaan ei saa enää mahdollisuutta olla sama. Kun ensimmäinen valinta valheen tielle on tehty, paluuta entiseen ei ole. David-parka, hän luulee toimivansa oikein, mutta maksaa hyväntahoisesta teostaan vielä kalliin hinnan…


En vesitä teiltä kirjan juonta kertomalla tarinaa, sillä tätä lukee kuitenkin henkeään pidätellen. Sen sijaan sanon, että vuosikymmenien salaisuus avioliitossa voi aiheuttaa ihmisten muuttumisen aivan toisiksi. Esimerkiksi ilman valhetta Norahista olisi tullut kahdelle lapselleen täysin omistautunut onnellinen kotiäiti, mutta suruperhosten leikki hänen ympärillään esti häntä olemasta enää oma itsensä. Hänestä tulee timantinkova liikenainen ja miehensä pettäjä.

Nyt annan yllättäen kirjan suomentajan Helinä Kankaan tiivistää kirjan Muisto tyttärestäni:

Mutta kuten Muisto tyttärestäni hienovaraisella tavalla osoittaa, elämä on liikkuva kuva, joka kehittyy ja muuttuu koko ajan paeten hallintaamme. Vaikka haluaisimme pysäyttää jonkin hetken tai palata menneisyyteen, aika työntää meitä vääjäämättä eteenpäin. Kim Edwardsin sydäntä raastava, mutta toivoa herättävä romaani tutkii surun ja rakkauden vaikeasti tavoitettavia mysteerejä ja totuuden voimaa, joka sekä särkee että eheyttää.

***

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Sanna

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

ONE WAY TICKET AFTER 'PIKKUJOULUPARTY';-)



http://www.youtube.com/watch?v=7DYA1raD-YY
Suomen paras ravintola on Ranskalaiset korot, joka sijaitsee Jyväskylässä! Tässä kaikki nimet ja linkki: Boutique Hotel RK Brasserie Yöpuu Ravintola Pöllövaari http://www.hotelliyopuu.fi/

HELI SLUNGA


The strong woman from north, who's writing with knife! I just love Heli's style!

HÄNELLE, JOTA KOHDEN VERESI KIEHUU


”Vain tämä on selvää: runoutta ei saa tuhlata savukkeensytyttimiin; siitä on tehtävä puukko.”



Vahvan pohjoisen runoilijan Heli Slungan Varjomadonna (Minerva, 2009) uusin kokoelma on kuin mora, joka leikkaa päätä, lihaa, sielua mitään, ketään säästämättä. Slungan runoissa soi arktinen soundi: täällä puhutaan näin, täällä tehdään näin, tämä on pohjoisen tapa, sanotaan suoraan ja karkeastikin, kaunistelematta:

”Kunnanlääkäri määrää avioeromasennukseen Viagraa, mutta mistä vanha ja varaton mies saisi uuden vitun. Tapa jolla pohjoisessa hoidetaan asiat, ja toinen, köysi ja kuusi.”

Heli Slungan runot toivat minulle mieleen hippivuodet ja tavan rikkoa kaunistelematta kaikki mahdollisia normeja, tarpeen kaataa kaikki raja-aidat ja talloa nurmikoita, syöttää apinoita. Mutta myös niiden vuosien solidaarisuuden, jossa huomattiin kylmien asemahuoneiden miehet, tosin Slungan myötätunto kallistuu naisiin, mutta miehillä on heidän roolinsa, sillä miten nainen nyt ilman niitä…:

”Olet pannut lapun luukulle: enää ei tuoretta miehenlihaa, teräviä cumshotteja tarjoilla.

Kaivan ryttyisiä seteleitä taskuistani,
lupaan sammaltaen prinsessan ja puoli valtakuntaa
voi rakas minä pienennän itseni vaikka
avaimenreiän tai neulansilmän kokoiseksi,
sanon mitä haluat kuulla
silitän tukkaa niin kuin äiti,
jaksan imeä tuntikausia kuten tiedät
mutta ei on ei on ei.


EI!


Siteeraat minua ivallisesti sankarittareksi.
En kysy miksi tuolle sievälle blondille
yhä tarjoillaan.

Menen kotiin,
kasvatan hampaat pilluuni.”

Tässä se tuli! Tätä se on! Heli Slunga kertoi, mistä kana pissaa. Naiset ovat naisia ja ehdottomasti subjekteja. Naiset tulevat ja ottavat miehen, naiset tarvitsevat miehen karkeaa painoa ja ihanaa samettiterskaa ja kovaa kalua. Ja sitten joku uros kehtaa laittaa lapun luukulle ja pitää mennä kotiin ja kasvattaa hampaat pilluun. No ei tarvitse kuin tässä erinomaisessa runossa, sillä tuore miehenliha on uusiutuva luonnonvara!


Tästä runosta pidin eniten. Tämä on mun juttu! Siinä on enemmän, paljon enemmän kuin heti huomaakaan. Siinä on ikiaikainen tarina siitä, miten mies kuin mies odottaa palvontaa, palvontaa, palvontaa. Et saa, ellet palvo!


Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että Heli Slungasta on tullut naisten lyyrinen, mutta kova ääni. Slungan nainen nussii, panee, kiroilee, imee, polvistuu, ompelee, juopuu, nauraa, nauttii, himoaa, rakastuu kolmessa sekunnissa, ajattelee Afrikkaa ja ikävöi. Puukko satuttaa, mutta myös hyväilee kuin pehmeät huulet terskan silkillä.

Varjomadonna herättää iättömät hipit, ravistelee nuoria naisia, hiukan pelästyttää miehiä, jotka haluavat naisten puhuvan kuiskaten. Varjomadona ilahduttaa niin saada kuin antaa myös kantensa puolesta. Suvi Sievilä on osunut kymppiin Varjomadonnan kannessa!


Minä antaisin tämän kirjan riemulla Elämäni Miehelle!

”Vain hullu olisi onneton punainen korkokenkä kaasupolkimella
rakastajia joka ilmansuunnassa sulaa tietä 140 km tunnissa.


Vain hullu olisi onneton kun on kevät ja on itse vielä kaunis,
ja lumen alta paljastuneissa kaupungeissa miehet kaduilla,
puolittainen erektio lahkeessa, lupaus ilosta.”

Heli Slunga kirjoittaa puukolla!

tiistai 8. joulukuuta 2009

ONNEA TUURE!


Arvonta on juuri tapahtunut ja yli kahdenkymmenen kilpailuun osallistujan joukosta Onnetar (lue: Reima) nosti Tuuren lapun. (Minä pidin skoolia, jossa taitellut nimilaput olivat ja Reima nosti selin seisten.)Voittajalle lähtee Hannu Hautalan Ensilumi (Minerva 2009), jonka olen myös valinnut Vuoden 2009 Kauneimmaksi Kirjaksi. Lisäksi mukaan mahtuu Anna Janssonin dekkari Pääkallovaras (Gummerus 2008) sekä rakkausrunoja sisältävä Sinikka Svärdin ja Sinikka Hautamäen kirja Kerron sinulle rakkaudesta (Minerva 2008).
Kiitos kaikille osallistujille ja halaukset Tuurelle!

NINA, TUULI JA BLOGI


http://suomalaisenkoetila.wordpress.com/ 
Yllä olevasta blogista löydät Nina Suomalaisen ja hänen punaturkkinsa Tuulin!

Tiedän, että jotkut ajattelevat nyt, miksi blogini nimi ei ole Novascotia;-)
Fanitan Ninaa, sillä hän on kehitysmaiden ja eläinsuojelun puolesta ja muutenkin helposti lähestyttävä Ihminen. Nina jakaa samat arvot kuin minä ja oih!, miten hänen Tuulinsa on kuin Olga nuorena!

maanantai 7. joulukuuta 2009

SNOWCRANBERRIES



Ensilumi/First snow (Minerva 2009)
picture by Hannu Hautala
The Lottery will be tomorrow and First Snow is one the books the winner will get...The most beautiful book of the year 2009.

SNOWAPPLE ETC.


This Snowapple is by Jeff Curto http://www.cameraposition.com/ , but who is Snowapple? She is http://luminenomena.blogspot.com/  ,where you can also find books, books, books...And Jeff, you can visit here http://i-kuvat.blogspot.com/ Enjoy youself!

regards
Leena Snow/Lumi

MY SOULMATE!


Kesällä oli viikko, jolloin jo luulimme, että Olgamme eli Applehill's Thora,  jättää meidät. Sitten sain yllättävän vinkin hesalaiselta herralta, jolla nivelrikkoinen koira. Hän oli alkanut antaa koiralleen Fortiflex nimistä valmistetta, joka on hyvänmakuinen purutabletti ja koira kuntoutui silmissä. Tilasin tuotetta apteekkiimme ja viikossa Olga alkoi JUOSTA. Nyt tulehduskipulääkettä on voitu vähentää ja Vanha Neiti tekee pieniä lenkkejäkin ja kätkee puutarhaan luitaan kuin myös mahdollistaa minulle joulun odottamisen. Minulla ei ole joulua ilman Olgaa! Tuotetiedot löytyvät http://biofarm.fi/

KOIRAN UUSI KOTILÄÄÄKÄRI

Koiruuksien ystävät toivovat jouluna lahjaksi Sari Haikan Koiran uusi kotilääkäri (Gummerus 2009) kirjaa. Jokainen koiraperheellinen tietää, että ihmisen parhaimmalle ystävälle voi tapahtua ihan mitä vain ja hänen sairautensa ovat verrannollisia emäntänsä/isäntänsä vastaaviin. Vaan monet hoidot eivät!


Jos kirjastossasi on parikymmentä vuotta vanha koiran terveyttä käsittelevä tietoteos, sen käyttöarvo on pudonnut rajusti, sillä myös lemmikkiemme niin sairauksien hoito kuin terveyden ylläpito on kehittynyt rajusti. Moni vanhan kansa viisaus koiran hoidosta pitää kompostoida ja ottaa uudet opit esiin.

Varmaan koiran terveyden ylläpidosta löytyy asioita, joita omat vanhempamme eivät olisi voineet edes kuvitella ja niitä ovat esim. kielto syöttää koiralle suklaata ja kehotus pestä koiran hampaat ihan pennusta että koira tottuu harjaamiseen. Myrkytykset olivatkin minulle ensimmäinen asia, jonka tästä tuhdista tietokirjasta luin. Toki nyt on kokemusta kertynyt, kun olen kolmekymmentä vuotta elänyt koirien kanssa, mutta uusi oppi ei ojaan kaada. Kaiken tiedon olisin tarvinnut silloin, kun nyt 11-vuotias Olgamme oli ihan pentu ja joi vettä tien toisella puolella kasvavan jättiputken lehdeltä aamuaviisin hakureissulla. Tuo kasvihan, jonka virallista nimeä en koskaan muista, on Suomessa kielletty, mutta se leviää kuin flunssa ja olo tuntuu ihan voimattomalta, kun niitä aina näkee siellä täällä. Siperian perua ovat ja yhtä tappavat kuin Siperian talvi. Olga selvisi, mutta eläinlääkärin mukaan ei olisi voinut selvitä, koska oli ihan vauva vasta. Siis jälleen ihme! Ihme oli niin suuri, että Olga pääsi siitä oikein maakuntalehden sivuille. Apu oli lääkehiilen hienontaminen, liuottaminen kädenlämpöiseen veteen ja sitä lääkeruiskulla koiran suuhun niin kauan, että kauheat oireet katosivat. Mihinkään ei ollut yöllä mahdollista eikä olisi ollut aikaakaan  lähteä. Eläinlääkärimme antoi ohjeita puhelimessa, mutta kaikilla ei ole lääkäriä, joka suostuu yöllä istumaan valveilla ja neuvomaan. Opettele itse niin paljon kuin voit koirasi hoidosta!

Nyt kun joulu lähestyy, muistakaa pitää joulukukat kaukana koirasta, sillä ainakin pentu voi narskuttaa ihan mitä vain. Ja jotkut isotkin koirat. Kaikki tietävät joulutähden myrkylliseksi, mutta Sari kertoo kirjassa, että myös syklaami on sitä. Myrkyllisten lista on pitkä alkaen tummasta suklaasta (ja sisältäen myös maitosuklaan) ja ottaen mukaan parasetamolin (esim. Panadol), alkoholin, suolan, viinirypäleet, sipulit ja päätyen rupikonniin!

Koiran uusi kotilääkäri on täydellinen tietoteos koiran sairauksista, vammoista ja niiden ehkäisystä. Pienet tietoruudut sisältävät tiivistettyä viisautta, joka kohtaa tajunnan heti. Sisällysluettelo on kirjan alussa ja hyvin selkeä, joten paniikkitilanteessakin avun pitäisi löytyä nopeasti. Ja vaikka eläinlääkärille pitäisikin lähteä, niin kohdalleen osunut ensiapu on kullanarvoinen asia.


Minä olin kirjasta hieman ’ylimyyty’, sillä kirjan ’mannekiini’ on novascotiannoutaja eli kustatantajalla on ’silmää’ ja sydäntä koirille. Kiltisti punaturkki antaa asettaa kääreitä ja jopa puremisenestosidettä suunsa ympärille, mutta takuulla koiran omistaja on antanut kuvauksen jälkeen terveellisen, mutta herkullisen palkinnon.

Kirja muuten opastaa myös tunnistamaan, milloin koira on sairas. Moni koiranomistaja on valittanut, kun koira ei osaa puhua. Toki koira puhuu, mutta kieli on koiraa ja sitä Sari kirjassa opettaa.


Tuosta hampaiden pesusta sen verran, että kirjassa neuvotaan tietty ne pesemään, mutta sen lisäksi koiralle pitää antaa kovaa purtavaa, kuten esim. hammaspuruluita. Ellei koira pure kovaa, saatetaan monelta pieneltä rodulta joutua poistamaan hampaat jo hyvin nuorina. Me olemme aina kuivattaneet pieniä ruisleivän palasia, joita annamme illalla viimeiseksi. Olgalla on lonkat ’sökönä’, kohtutulehdus on ollut ja kohtu on poistettu ja myös anaalirauhaset on leikattu, mutta sydän pelittää ja hampaat ovat puhtaat kuin pentukoiralla.


Ja nyt minä annan kullanarvoisen neuvon tai kaksi, miten koiralle on helppo antaa lääkepilleri ilman pakkoantamista. Osta mortteli! Murskaa pilleri morttelissa ja sekoita se johonkin, mitä koira ei voi vastustaa. Australiasta on kuulunut kokeneen koiran kasvattajan neuvo: kieräytä pieni pilleri voissa ja anna sitten. Sama toimii niinkin, että tuon murskatun jauheen voi pyyhkiä tipalla kultarypsilevitettä tms. ja antaa sitten. Tällä neuvolla ei ole kipeäkään koira ollut ottamatta lääkettään.

Sarin kirjassa esitellään myös koiran uusia hoitomuotoja kuten akupunktiota ja fysioterapiaa. Ja heti alussa Sari toteaa, että ihminen on manipuloinut siitosvalinnoillaan alkuperäistä kesykoiraa monipuolisesti ja tästä aiheutuva äärimmäisominaisuuksien tavoittelu on tuonut muassaan lukuisia uusia sairauksia. Hän toteaa myös tärkeä asian:

Jotta oppisi näkemään, milloin oma lemmikki on sairas, on ensin tiedettävä, miltä se näyttää ja miten se käyttäytyy terveenä.


Koiran uusi kotilääkäri on jokaisen koiraihmisen toivelahja ja hyödyllinen sellainen. Minun mielestäni: välttämätön!

TÄÄLTÄ LÖYDÄT TÄNÄ VUONNA LUKEMANI KIRJAT


Löydät tänä vuonna lukemani kirjat hakukoneella kirjoittamalla Leenan kirjasto 2009!

TUNNELMAVALAISIMEN MALLIA LUMIOMENALLE JA MUILLE


Tässä tämä tunnelmavalaisin vielä niille, jotka eivät ole nähneet. Ja ohje: Tunge kirkkaita pieniä valosarjoja kirkkaslasisiin maljakoihin sinne tänne ympäri taloa. Saat persoonallisen valaisimen, joka kuluttaa vähän. Anna palaa koko pimeä kausi, niin saat samalla pimeisiin öihin 'yövaeltajavalon'. Tässä kuvassa käytetty kahta valosarjaa ja vaasi on Aallon iso klassikko.

lauantai 5. joulukuuta 2009

HETKI LYÖ



Hetki löi 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.

Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin yhäti hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken - sodan vammatkin.


Vaan kuitenkin, hetkien välit ovat elettyä elämää täynnä. On tehty lapsia ja taloja ja työtä ja osallistuttu monenmoiseen, sodan rempoista, ikuisista sotamuistoista huolimatta. On ollut iloa ja surua niin kuin elämään kuuluukin. On asteltu sitä räsymattoa pitkin, jossa tummat värit ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, että ilo näkyisi paremmin. Surun tummuus - vain kulissi ilolle.


Meitäkin on lyöty, lyöty kuin vierasta sikaa. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat omat ja purivat. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan muotia syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omistakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei vastata mitään, kun isänmaa on vaarassa. Eivät myöskään kokemattomuuttaan muistaneet tai tienneet, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan hyökkäystä vaan päinvastoin. Historia tuntee vain pedon totuuden.


Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, on nyt täydellinen rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt taas koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena - hetkemme on lyönyt. Mitäpä menetetyistä vuosista taikka raajoista taikka säryistä, kun oma maa on ollut vapaa jo yli 90 vuotta. Kiitos siitä meille ja kaveria ei jätetä!


SOTAINVALIDI VM.-22
puolesta ja kiitollisena
tyttäresi Leena Lumi
http://www.youtube.com/watch?v=XL3XOkNxu4M&feature=related
PS. Kuten nuori ystäväni Tuure kirjoittaa blogissaan http://tuurenrunot.blogspot.com/ jutussa pro patria, jo roomalaiset sen tiesivät: Si vis pacem, para bellum! Jos haluat rauhaa, varusta sotaa. 

LOKAKUU 1941


En tahdo enää elää aikana,
joka surmaa nuoruuden
ja tekee alhaisimman kunniaksi:
tappaa.

Mutta sammalen hiipiessä kasvojani pitkin
tahdon muistuttaa siitä,
miksi taistelimme:
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja (WSOY, 2003)

MITÄ LÖYSIN EILEN ILONAN PUODISTA...






Eilen vietimme iltapäivän serkkuni kanssa Ilonan sisustuspuodissa Sateenkaaren taa. Mukaan lähti monenlaista kirjoista rustiikkisiin koruastiohin, mutta kaikkea ei voi näin joulun alla paljastaa, sillä menevät lahjoiksi. Itselle ostin tummaan oveemme hopeisen kranssin, jossa kaksi kaunista sarvipäistä kaurista. Kaikki aikaisemmat punaiset kranssimme ovat pikkulinnut ja tikat nokkineet rikki, vaikka ruokin lintuja sekä oravia ruhtinaallisesti. Tai ehkä juuri sen takia;-)

Lisäksi ostin ihan itselle keittiöön seinäkalenterin yläpuolelle korteille sydämenmuotoisen telineen, jossa siis tästä lähtien vaihtuva näyttely. Pääsäisenä ihan toista ja synttärinä taas muuta. Kivoja valokuviakin tuohon voi laittaa itseä ja kävijöitä ilahduttamaan. Olen säästänyt kaikki elämäni kortit, kuten teki isoäitini Amanda aikoinaan, ja minulla on mistä ottaa, vaikka korttien lähettämisestä tulisikin vain menneen maailman juttu.

Alin kortti on yksi isäni säästämiä kortteja, muut ovat saatuja. Kätköistäni löytyy myös 1800-luvulla syntyneen Amandan saamia kortteja...
http://sateenkaarentaa.blogspot.com/

torstai 3. joulukuuta 2009

HAVE A NICE WEEKEND AND DON'T FORGET THE LOTTERY!


http://i-kuvat.blogspot.com/2009/12/joulukuu-kukkii.html

HARD DAY'S NIGHT...



is over I hope...and tomorrow I'll be in Sateenkaaren taa...it sounds almost 'over the rainbow'...
http://sateenkaarentaa.blogspot.com/2009/12/ihanaa-ja-ihan-mahtavaa-ranskalaista.html

FEAR LESS, LOVE MORE, REST TIGHTER


APUA!:JOS JOKU TÄSTÄ JOTAIN YMMÄRTÄÄ, AUTTAKOON...

TAPAHTUI 25.11.2009, ETTÄ SAIN HALLINTAPANEELIINI VAROITUKSEN, KUN OLIN LATAAMASSA KUVAA: KÄYTÖSSÄSI ON 158 MB (15 %) KIINTIÖRAJASTASI, JOKA ON 21 504 MB:TÄ. KLIKKASIMME SUPPORTTINI KANSSA KOHTAA JA SIELLÄ GOOGLE TARJOSI LISÄÄ TILAA RAHALLA. OSTIMME LISÄÄ TASAN 20 000 MB:TÄ JA LASKIMME, ETTÄ TUOLLA TYÖSKENTELEN VIISI VUOTTA. NYT ON KULUNUT RUNSAS VIIKKO JA TAAS TULI PANEELIIN ILMOITUS: KÄYTÖSSÄSI ON 158 MB:TÄ, MUTTA NYT PROSENTTI OLIKIN JO NOLLA!

20 gigaa, mikä on todella paljon kuvatilaa, näkyy minulla koko ajan olevan käytössäni googletilillä, vaikka hallintapaneeli vilkuttaa nollaa! Aion nyt pistää pääni pensaaseen ja jatkaa entiseen malliin, sittenpähän näemme, mitä tapahtuu...

JOS SIIS MINUSTA EI KUULU, OLEN JOUTUNUT JOHONKIN, JOSTA EN YMMÄRRÄ MITÄÄN. TUNTEEKO KUKAAN YHTÄÄN ELÄVÄÄ GOOGLE-IHMISTÄ, JOLLE VOI SOITTAA?

NÄINKÖ UNTA, ETTÄ PETRI KOKKO ON NIMITETTY GOOGLEN MAAJOHTAJAKSI?


JOS JOKU TIETÄÄ PUHELIMEN, JOHON SAA KIINNI ELÄVÄN IHMISEN, JOHON VOIN VALITTAA, ETTÄ MAKSU ON MAKSETTU, MUTTA TAVARA EI TOIMITETTU KUIN PARIKSI PÄIVÄKSI ELI PILAANTUNUTTA. ILMOITTAKAA SE TÄHÄN POSTAUKSEEN!

ONKO GOOGLE, JOKU KASVOTON, NIMETÖN, JOKA VOI LASKUTTAA, MUTTA JOSTA EN SAA VASTAUKSIA...


RAHAT MENI, TAVARA EI TULLUT!

ELINIKÄODOTTEENI ON 99,9 VUOTTA, MUTTA TUSKIN SAAVUTAN TÄSSÄ TEKNIIKAN ITSEVALTIAASSA MAAILMASSA EDES KUUTTAKYMMENTÄ...

KAMMIO


'Seksitohtori tuomiolla psykorakastajan murhasta', kirkuvat lehtiotsikot Denise Minan dekkarissa Kammio (Sanctum, LIKE, 2009). Kirja on kuolettava kertomus siitä, miten aviopuolisot voivat salata toisiltaan paitsi oman sisimpänsä myös sen mitä he oikeasti puuhailevat. He voivat salata toiselta täydellisesti oman itsensä ja vain kulisseja pidetään pystyssä ja aamiaispöydässä hymyillään lapsen takia paahtoleipää voidellen.

Denise Mina on kovan luokan dekkaristi Skotlannista. Häneltä en ole lukenut yhtään tylsää kirjaa, joten kova luokka tarkoittaa minulla tuota, eikä ns. kovisdekkaria. Denise Mina osaa liikuttaa kauhua ja saada lukijan tuntemaan, että hän on itse mukana jutussa tai ainakin, että hänellekin, lukijalle, voi sattua juuri yhtä kohtalokasta elämässä.

Kammio on monin tavoin hyvin kiinnostava ihmisen sisäisen mielen kuvaus. Lukija asetetaan heti kirjan toisen päähenkilön Lachlan Harriotin pään sisälle, joten kertomus etenee hänen tunteillaan ja mielikuvillaan. Prologissa kerrotaan kuinka tohtori Morris Welsh on saanut tietokonekaupan mukana myyjän eli Lachlan Harriotin päiväkirjat. Welsh tuntee Harriotin ja tietää hänet atk-taidoiltaan avuttomaksi joten hän päättää kurkistaa koneen roskakoriin ja siellä odottaakin löytö: koko Lachlanin sisin elämä!

Tarina alkaa siitä kun nuoripari ostaa talon, josta Susan eli Susie heti valitsee ullakolta itselleen pienen työsopen eli kammion. Susan on perheen kunnianhimoinen henkilö ja myös se, joka tuo leivän taloon. Lachlan on kouluttautunut lääkäriksi, mutta haluaa jäädä koti-isäksi heti tyttären. Margien synnyttyä. Susie vaikuttaa tilanteeseen tyytyväiseltä ja jatkaa kunnianhimoista uraansa, jossa kohtaa sarjamurhaaja Andrew Gown. Kuvioon liittyy myös perheeseen palkattu espanjalainen Yen, nuori tyttö, jonka on tarkoitus oppia englantia ja olla Margien seurana, silloin kun Lachlan ei ehdi/viitsi/jaksa.

Siis olemme Lachlanin pään sisällä ja katsomme perhettä ja tragediaa, joka sen tuhoaa hänen tajuntansa suodattamana. Lukijasta tulee Lachlanin pääKAMMION vanki! Tekee mieli huutaa, että ’älä äijä muuntele totuutta’ tai ’älä yhtään kaunistele omia tekojasi’, mutta kukaan ei kuule, koska olet kammiossa.

Kun Susan on pidätetty sarjamurhaaja Gown raa’asta surmasta uhkaa jo toinenkin syyte eli syyte Gown kanssa vankilassa avioituneen naisen surmasta…Susanista tulee psykopaattitappaja, joka on niin intohimoisesti rakastunut sarjamurhaajan, että murhaa mustasukkaisuuttaan…

Myönnän, tilanne on piinaava ja sitä ei yhtään helpota se, mitä Lachlan touhuaa melkein lapsenikäisen ja hyvin lapsellisen Yenin kanssa vaimonsa ollessa pidätettynä. Ja piina vain kasvaa, sillä alamme ymmärtää Lachlanin mietteistä, mitä hän on alun alkaen ollut mieltä Susanista ja tämän perheestä, joka mm. avusti hienon talon ostossa. Kukaan ei voi myöskään olla tajuamatta, että tileillä ja osakkeissa oleva varallisuus on Susanin perintöjä, joita Lachlan ei ole mitenkään kartuttanut, vaan päinvastoin.

Kiinnittäkää muuten huomiota, miten Lachlan yrittää herättää lukijan, sinun, myötätuntoa eli yrittää tehdä ITSESTÄÄN säälittävän uhrin. Hän epäonnistuu siinä surkeasti ja paljastaakin vain oman hirveän, luonnevikaisen narsistinsa. Ei siis kovin älykäs, tunneälykäs, mutta kiero senkin edestä!

Upeasti Mina kasvattaa lukijan tuskaa huomata, miten sokea älykäs Susan on ollut ja miten kiero Lachlan todellakin on. Koko karmeus tietty tiivistyy epilogissa, mutta sitä ennen on kuin kiinalainen kidutus, jossa vesipisara tippuu otsalle määrä ajoin ja pakoon pääse et. Vesipisara on aina uusi tieto Lachlanin mielen kieroudesta, jolle ei vertaa lie. Vain epilogissa Mina ontuu, sillä se on hieman sekava, kuten muu loppukin, jossa Gown vankilassa vihityksi vaimoksi olisi ihan hyvin riittänyt yksi nainen. Kaksoisolento vain vie huomiota turhaan pääpirusta eli Lachlanista. Ja epilogista puuttuu tärkein: Mitä tapahtui Susan Harriotille? Sillä emmehän voi jättää häntä vankilan vierailuhuoneeseen itkemään lohduttomana. Emmehän!

ELÄMÄ ON YKSI LUMIMYRSKY

Taivas sataa lunta:
rakkautta:
äitejä, lapsia, lumikoiria, huomisia

Sataa rakkaus lehmuksen oksille
kehystää nukkuvan lapsen maailmaa
vartioi hänen onneansa
lumi, äidin rakkaus

Jonain päivänä tulevaisuudessa
lapsi ei ole enää pieni,
silloin hän on suuri
suurempi kuin äiti

silloin on hänen vuoronsa olla

lumi

Elämä on yksi lumimyrsky
myrskyävät tunteet ja tuiskut

Kaiken keskellä kuitenkin
ympärilläsi lentää lumi

- kauneus, rakkaus, onni

ikuisesti

- Tuure Niemi -

50 000 KÄVIJÄÄ JA ARVONTA!/ 50 000 VISITORS AND LOTTERY!

Rakkaat, innostuneet lukijani, kaunis kiitos ja syvä niiaus: 50 000 kävijää ja blogini on aloitettu Ystävänpäivänä 2009!

Nyt tulee arvonta! Kuka osallistuu tähän postaukseen ja haluaa olla mukana arvonnassa, hänelle lähtee pieni kirjapaketti, josta sanon sen verran, että siinä on mukana Vuoden Kaunein Kirja, Hannu Hautalan ja Tuomo-Juhani Tapion Ensilumi (Minerva 2009).

Nyt kaikki mukaan nopsasti, niin kirjat ehtivät vielä jouluksi. Aikaa on vajaa viikko eli about ensi keskiviikkona, suoritan arvonnan.

Ihanaa, elämä on ihanaa, kun sen oivaltaa! Ihanaa Ystävien kanssa! Ja kohta, aivan kohta...vihmoo sadun vitilunta...

Love
Leena Lumi

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

LUMIPISARA

Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.

Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.


Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.


- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY)

LUNTA

Katso, talvi pudottaa ikkunain eteen
valkean, hilajavan verhon.
Tuhannet pienet silkkikellot
koskevat ruutuun
hiljaisuutta hennommin.

Kuljit äsken kirvelevin hermoin.
Melu, kiire, ahdistus
vyöryi kirskuen ylitsesi.
Värisit kuin poljettu mato.

Katso, nyt on hyvä.
Olet huoneessa hiljaa
kuin jalokivi lippaassaan
ympärillä valkea samettimaailma.
Olet tyyni, säihkyvä, murtumaton.

Lumi liehuu ruudun takana
kuin valkoinen sauhu.
Talven viileä haltiatar
astuu pehmeästi ohi.
Sen hämärät, hunnutetut silmät
vaikenevat auringosta.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY)

KIRJALLISUUDEN FINLANDIA LEENA LUMI 2009

Kirjallisuuden Finlandian Leena Lumi 2009 saa Satu Koskimies teoksestaan Hurmion tyttäret (Tammi 2009). Teoksen ansiot ovat luettavissa arvostelustani, jonka löydät hakukoneella, mutta nyt myös vähän rollaamalla, sillä tein uusinnan teoksesta vastikään. Hurmioituneen arvosteluni lisäksi en voi olla mainitsematta, että teos kantaa uskomattoman taidokkaan rakenteen viittaa. Ei ole mitenkään itsestäänselvyys saada toimivaa, houkuttavaa ja lukijan mukanaan pitävää tekstiä aikaan tarinassa, jossa liikutaan eri vuosikymmenillä ja jossa myös päähenkilöiden, Katri Valan ja Elina Vaaran, nimet muuttuvat monasti. Satu onnistuu ja hurmion virta vie lukijaa pysähtymättä juoksussaan kertaakaan.

Onnea ja menestystä Satu! Ja nyt jäämme odottamaan, kuka on seuraavan kirjasi henkilö...suloisinta on fiktion ja faktan sekoitus, kuten Hurmion tyttärissäkin, myös mennyttä maailmaa, shimmyä, tunteen paloa, Tulenkantajien sanojen ja elämän janoa...

Blogini alkoi eräästä Oscar Wilden sitaatista ja Hurmion tyttärien ensilehdellä on Wildeltä sitaatti:

"Kukapa ei olisi täysin onnellinen, jos hänellä on vapautta, kukkia, kirjoja ja kuutamoa!"

KAULALTAS PÖLYÄ PUUTERIN, HENGITÄN SUIN JA SIERAIMIN...

Tämä teksti on tämän päivän Helsingin Sanomista, MUTTA sulkulauseissa olevat kommentit ovat minun.

Vuoden 1929 Ylioppilaslehden toisesta numerosta löytyy erikoinen runo Saxophon, jonka viimeisessä säkeistössä helähtää uusi aika: "Kaulaltas pölyä puuterin / hengitän suin ja sieraimin, / kuuletko kuinka tän' yönä soi / Alaska, Bombay ja Billy Boy!"

(Nyt, minä pyörryn, miten huumaavaa!)

Nuori runoilijanalku Yrjö Jylhä (1903–1956) kiteyttää säkeistöön jazz-aikakauden mondeenin hurmion.

Elämäkerran laatijat Vesa Karonen ja Panu Rajala katsovat, ettei runo istu runoilijan "runomaailmaan".

(No, minä en paljon perustaisi mielipiteisiin, joiden takana on Panu Rajala, mies, joka kirjoitti edesmenneestä vaimostaan kirjan Enkeli tulessa….Toivon sydämeni pohjasta, että joku Kunnon Kirjoittaja tekee elämänkerran jumaloimastani Waltarista. Panu Rajalaa en kelpuuta kirjastooni.)

Jylhä tunnetaan yhden kokoelman runoilijana. Välirauhan aikana kevättalvella 1941 kirjoitettu Kiirastuli on talvisodan rintamatodellisuuden kuvaus, joka loi myyttisen hohteen sodan ja sen kuvaajan ylle.

Jylhä oli kuitenkin julkaissut jo viisi runokokoelmaa sekä osoittanut kykynsä Miltonin Kadotetun paratiisin, Rolandin laulun, La Fontainen eläinfaabeleiden sekä Shakespearen näytelmien suomentajana.

(Eikö tässä ole meriittiä riittävästi! Herrat Karonen ja Rajala tuskin koskaan kääntänevät Shakespearea!)

Runoilijan ura alkoi lastenlehti Pääskysestä, jossa Jylhä esiintyi enteellisesti Herakleen nimimerkillä. Juhani Siljo oli Jylhän varhainen esikuva. Kansalaissodassa menehtyneen runoilijan kohtalo riipaisi raskaasti.

Jylhä kirjoitti runoja Nuoreen Voimaan, ja julkaisi esikoiskokoelmansa Ruoskanjäljet 1926. Satiirikon piirteet ilmenevät hänen toisessa kokoelmassaan Kurimus (1928), jossa runoilijoitakin opastetaan asianmukaisesti. "Menestystä varten / vielä varoitan; / Eessä runotarten / ollos gentleman." Ivan kohteiksi on arveltu Olavi Paavolaista tai Mika Waltaria.

(Minäkin olen liittynyt Nuoren Voiman Liittoon, sillä haluan olla siellä, missä olivat ihailemani runoilijat.)

Risti lumessa -kokoelmassa ilmestynyt Häätanhu on osoitus taidokkaan runomuodon ja rytmiikan hallinnasta. Urheilusta innostuneelle runoilijalle nyrkkeilykin oli rytmilaji sinä missä runouskin.

(Häätanhu, onko se: On mulla hautajaiset, sulla häät…kätes anna, oi morsianna…Värisyttävää! Ihmekös, että katsoin Jylhää syvälle silmiin Hurmion tyttärissä, kun olin nauttinut vähän liikaa punssia ja kiihottunut shimmystä….eikä kukaan tiedä, kenen kanssa lähdin, Waltarin vaikko Jylhän ja gentlemannit vaikenevat…)

Jylhä selitti epäileväiselle Olavi Paavolaiselle, että kummassakin tarvitaan rentoa liikkuvuutta ja osumatarkkuutta. "Runomaailma" on siis muutakin kuin tunnistettavia aihepiirejä.
Kirjoittajilla on kiitettävä pyrkimys käsitellä Jylhän runoutta yksityiskohtaisesti ja samalla lukijaa silmällä pitäen.


(Pyrkimystä voi olla ja etenkin Rajalalla pyrkymystä, mutta ei sen tarvitse johtaa oivaan lopputulemaan.)

Arvioita ohjaa kirjailijamuotokuviin vakiintunut kuvio: aikalaistaustoitus, lyhyt kierros kustantamossa, kokoelman yleisesittely ja lopuksi valikoima kritiikkiä ja mahdolliset kohunaiheet. Resepti on koeteltu ja toimii valituissa rajoissa.

(Siis vanha resepti ja sitä vähän tuunattu. Minä käytän tätä keittiössäni.)

Jylhän itsestään tekemän arvion mukaan "ei ole muita kuin Hellaakoski, Kailas, Sarkia ja minä". Merkittävän runoilijan asemointi ajan runouteen jää kuitenkin tästä teoksesta puuttumaan.

(Jylhä oli aivan oikeassa, paitsi unohti naisrunoilijat. Hän luetteli juuri Suomen huomattavimmat miesrunoilijat, joista Sarkia on minulle läheisin. Toki Jylhän asemointi ajan runouteen jää puuttumaan, sillä liika into ja pyrkymys julkisuuden parrasvaloihin karkottaa pegasoksen!)

Jylhä syntyi kauppiasperheeseen järjestyksessä kahdeksantena lapsena. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassisesta lyseosta, opiskeli vuoden Turun yliopistossa, mutta siirtyi sitten Helsinkiin eikä runoilijain tapaan koskaan valmistunut.

Jylhän ensirakkaus oli Katri Vala, johon ihastus leimahti toden teolla Olavi Paavolaisen Kivennavalla järjestämissä runonaamiaisissa Nuoren Voiman Liiton talvipäivien jälkeen 1925.

(Oi, minä kuvittelin itseni sinne Kivennavan naamiaisiin ja lojuin jo Paavolaisten lammessa. Kuu huuhteli alastomuuttani, kuunliljat kukkivat ja joku kumartui puoleeni lampea ja minua kohti…Katri oli muuten meistä eniten vauhdissa ja niin hurmaava, mutta tapahtui minullekin...)

Ihastus muuttui kuitenkin ystävyydeksi, ja Jylhä avioitui sittemmin Kirsti Svenssonin kanssa, joka löytyi kirjallisten piirien ulkopuolelta.

Avioiduttuaan nuoren runoilijan oli keksittävä itselleen tulonlähde. Hän aloitti kääntäjänuransa Bertel Gripenbergistä. Sen jälkeen avautuivat ovet 1930-luvun suuriin käännöshankkeisiin, kuten Maailmankirjallisuuden kultaisen kirjan eri osioihin ja Eestin runottareen.

Jylhän kielitaito oli suomentajan taitoa. Tuolloin vielä epämuodikasta englantia hän opiskeli "pystymetsästä". Italiaa hän käänsi raakakäännösten pohjalta. Valikoimiin Runon pursi (1932) ja Veri ja multa (1954) sisältyy tärkeimpiä käännöksiä.

Kadotetun paratiisin suomentamista Jylhä ehdotti itse WSOY:lle. Nopeasti nousi esiin myös ajatus Paavo Cajanderin Shakespeare-käännösten uudistamisesta. Hamlet ilmestyi ensimmäisenä 1930 ja sai kiitosta luontevasta kieliasustaan.

(Kuka vaan ei Shakespearea käännäkään. Minulla on hela hoito englanniksi ja huh huh!)

Suomennosurakkaansa Jylhä piti tärkeimpänä työnään. Se kattaa kaikkiaan 6 200 runonsäettä, niin kuin kirjoittajat määrän ilmoittavat. Valikoidut ja vertailevat suomennosnäytteet olisivat valaisseet Jylhän runokäsityksiä ja -tekniikkaa ja syventäneet runoilijakuvaa.
Komppanianpäällikkö Jylhä kuuluu ikäpolveen, joka meni läpi kolmen sodan. Hän säilyi hengissä, mutta sota jätti jälkensä.


(Hän oli siellä, missä miehet silloin olivat. Isäni myös. Ymmärrän hyvin, että jos paras nuoruus menee juoksuhaudoissa, on jotain menetetty, mutta ehkä toisaalla saatu. Missä päin rintamaa oli Panu Rajala?)

Jylhä sai tulikasteen Taipaleenjoella vastaiskussa, jossa hänen komppaniansa kärsi suuret tappiot. Henkilökohtaisesti koettu vastuu tappioista vaivasi loppuelämän.
Rintamalla kummeksuttiin runoilijaa komppanianpäällikkönä. Runoilija itse piti roolit kirkkaasti erillään. Kun runoilija
Heikki Asunta murehti Jylhälle tämän lapuanliikettä kohtaan tuntemaa vieroksuntaa, Jylhä tokaisi ykskantaan: "Sodassa seuraavat miehet kyllä minua. Kuka teitä seuraa, sitä en tiedä."

(Just oikein sanottu!)

Sodat saavat teoksessa karttoineen ja tilannekuvauksineen runsaasti tilaa. Pituus on perusteltu, jäsensihän sota Jylhän elämää olennaisesti. Elämäkerran jäsennys on muutoinkin hallittu, ja teos täyttää hyvän elämäkerran kriteerit: sujuva tarina syntyy valikoiduista aineksista, ei kaikkea esittäen.

(Sodasta osaavat kirjoittaa vain sen kokeneet! )

Vastoin yleistä uskomusta Kiirastuli ei syntynyt sotaa käytäessä, vaan melko täsmälleen vuotta myöhemmin kevättalvella 1941. Monet runot on päivätty täsmälleen ajatellun ajankohdan vuosipäivänä.
Kiirastuli osoittaa myös vääräksi yleisen uskomuksen, etteivät merkittävät teokset voi olla välittömästi suosittuja ja arvostettuja. Kiirastulta myytiin tuhansia toisiaan seuraavina painoksina ja siirtyi nopeasti lausujien ohjelmistoon.
Jylhän runojen laaja valikoima Runoja ilmestyi 1943. Teos ylitti heti ilmestymisvuonna 5 000 myydyn kappaleen rajan. Vuosi jälkeen sitä oli myyty jo 10 000, seuraavina vuosina jo 26 000. Moisesta runomyynnistä voi nykyaikaisen brändikustantamon MBA-johtaja vain uneksia.


(Runoja myytäisiin, jos kustantajat ottaisivat uusia painoksia Suomen Kultakauden Suurista Runoilijoista.)

Sodan jälkeen Jylhä yritti käynnistää uudelleen runoilijan tointaan. Uusia teoksia ei kuitenkaan syntynyt, vaan Shakespearen suomentamisesta tuli viimeinen kirjallinen ponnistus.

(Sotatraumaa.)


Menestys seurasi lopulta Eino Salmelaisen Tampereen Työväen Teatteriin ohjaaman Hamletin johdosta. Teatteriesitykset jouduttivat muiden käännösten kulkua kustantamoissa.
Vuonna 1952 apurahoille ja kirjoituspalkkioiden ennakoille perustuva talous koheni, kun Jylhälle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Eläke rauhoitti elämää, mutta ei elvyttänyt runosuonta.
Jylhän vaimo Kirsti oli kuollut jo talvella 1943. Jylhä oli jäänyt yksin Stenbäckinkadun asuntoonsa. Satunnainen vierailija saattoi tavata siellä yksinäisen miehen poissaoleva ilme kasvoilla, tupakka huulessa, liuskat levällään ympäri huonetta.


(Liian surullista…)


Viimeisiä vuosia hivutti pitkälle kehittynyt sairaus, joka vei elämästä maun ja tunnon. Jylhä kuoli 1956 oman käden kautta veljensä luona Turussa.

(R.I.P.)

Kirjoittaja on kirjallisuustieteen professori Helsingin yliopistossa.

PS. Jatkoa kirjaan Yrjö Jylhä/ Talvisodan runoilija ja tämä ei liity mitenkään yllä olevan Helsingin yliopiston professorin kirja-arvosteluun, vaan on 6.12. Keskisuomalaisesta saman kirjan arviointia Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettavalta, jonka nimeä ei mainita. Siis vain osa! Käy ilmi, että juuri Panu Rajala kirjoitti Jylhän nuoruudesta ja loppuvaiheista sekä yleensäkin YKSITYISELÄMÄSTÄ. (No, kuinkas muuten!)"Teos noudattaa Rajalan useiden aikaisempien kirjojen tapaa, että lopussa on vain muutamia viitteitä lähdeaineistoon. Niinpä lukijalle ei aina selviä, pohjautuvatko tiedot arkistomateriaaleihin, haastatteluihin vai Jylhän runojen pitkälle menevään tulkintaan. Aikalailla varausta täytyy ottaa Rajalan lyhyimpiin tiivistyksiin kirjailijasta kuten väitteeseen, että tämä oli sadomasokisti ja naistenvihaaja." Että silleen ja semmoinen 'tutkija' tämä herra Rajala!  

tiistai 1. joulukuuta 2009

TAIKAKAULALIINOJA

En ole mikään käsityöihminen, mutta about kymmenen vuotta sitten aloin nähdä hurmaavan herkullisen värisiä Teddy-lankoja. Aloin kutoa/neuloa pitkiä kaulaliinoja. Ensin tein itselle viininpunaisen, joka on vieläkin käytössä eli pesty keväisin talviteloille hellässä käsipesussa ja laakakuivatettu ilmavasti. Liina on kuin uusi. Sitten aloin tehdä ystäville joululahjaksi. Muutamat ovat ehtineet saada jo parikin kappaletta ja taitaa jollain olla kolmekin. Tässä Teddy-langassa on se juttu, että se on ihanan pehmeää ihoa vasten. Eräskin liinan saanut sanoi, että siinä on taikaa: kun hän vilustuu, hän kiertää kaulaliinan kaulaansa moninkerroin ja nukkuu se kaulassa ja aamulla hän on terve!

Koska liina on pitkä, on siinä sata ja yksi tapaa se solmia. Itse laitan omani kaksinkerroin ja sitten vedän päät puolitaitoksen lenkistä läpi. Näin se on tyylikäs jopa kaupungille. Itselläni on nyt viininpunainen ja pinkki. Miehelläni on viininpunainen ja sininen. Lahjaksi on annettu molempia värejä, mutta myös oranssia, limeä, oliivinvihreää ja aivan hurmaavaa softia lilaa.

Kaulaliinojen lisäksi olen kutonut vain hevoselle, jolla ratsastan, loimen. Siitä tuli hyvin värikäs ja issikka näyttääkin siinä aivan meksikolaiselta pieneltä vuoristohevoselta.

Siis olen sitä mieltä, että niin kuin on väliä kirjojen kansilla, on väliä myös lankojen väreillä. Ellen olisi hurmaantunut Teddyn tarjoamiin väreihin, en olisi kutonut yhtikäs mitään ja aika moni olisi vailla melkeinpä ikuista ja unelman pehmeää kaulaliinaa.

SATU KUKKAMERI JA LUMEN IHME

Lumoava lastenkirja Satu Kukkameri ja lumen ihme (Saga Blom och snöflickan, Tammi, 2009) vei minut mennessään. Kirja täynnä lunta, sinistä hetkeä, yrttejä, jouluruusun legendaa ja kauniita, kauniita kuvia! Tämä on siis kirja myös aikuisille. Olen varma, että kirjailija Anna Gullichsen ja kirjan kuvittaja Cara Knuutinen ovat tienneet tehneensä kirjan, jota aikuinen lukee mielellään lapselle – ja itselleen.

Satu on pieni tyttö, joka on kylässä Simone-mumminsa luona. On satanut aivan ihanaa puuterilunta, mutta mummin selkä on huono, eikä hän voi tehdä lumitöitä, joten Satu tekee pihalle pieniä polkuja. Satu tarkistaa myös mummin yrttitarhan, joka talvellakin versoo verannalla. Mummi on Ranskasta kotoisin ja yrtit tuovat hänelle mieleen hänen kotiseutunsa. Suurissa ruukuissa kasvaa timjamia, rosmariinia, sitruunamelissaa, salviaa ja monia muita. Myös mummin kanssa lokakuussa istutetut joulukukat pitää tarkistaa. Joko ne itävät?

Ihastuttavasti kirjassa tuodaan sadun lomaan viehättävät Simone-mummin joulukukkatarinat hoito-ohjeineen, jotka Cara Knuutinen on kekseliäästi sijoittanut seepian värisiin, vanhan kirjoituspaperin arkkeihin, arkkeihin, joiden reunat jo repsottavat…

Joka iltapäivä kello kolme mummi sanoo: ”Nyt on nokosten aika, ma petite”. Silloin Satu lähtee ulos ja jatkaa lumitöitä hiljaisessa puutarhassa.

Puutarhassa on hiljaista. Kukkapenkit ovat pyöreitä lumikukkuloita, joilla nuokkuu kuuran ja jään peittämiä kuivia varsia. Nimikyltit törröttävät lumesta. Niihin on kirjoitettu kukkien nimiä, kuten arovuokko, akileija, saksankurjenmiekka ja monia muita. Puutarhavajan luona lumessa on vielä yksi kyltti. Siinä lukee Helle.

Satu kauhoo vähän lunta kyltin ympäriltä ja esiin putkahtaakin seikkailu, joka hyppelee, puhuu ja kertoo tarinaa itsestään. Helle on oikeasti Helleborus niger ja kuuluu Ranunculacae-perheeseen eli kyseessä on siis jouluruusu. Kun mummi on heränyt Satu kertoo mummille Hellestä ja saa kuulla, että kun vaari vielä eli, kukka kukki joka talvi lumesta, sillä vaari laittoi kasville jouluun asti suojan kylmyyttä vastaan, lämmitti jopa vanhan vajan kaminaa, että Helle olisi saanut uunin hohkaa seinien läpi…

Satu alkaa työskennellä vaarin kukalle tuulen suojaa…ja alkaa odottaa jouluaattoa, joka tuntuu tulevan niin hirveän hitaasti…,mutta siten tuleekin aamu, jolloin mummi sanookin: ”Bonjour, ma petite”, ja vatkaa samalla vohvelitaikinaa. Lumivohvelit ovat täydellisen jouluaaton tunnelman luojat. Niiden ääressä mummi kertoo lapsuutensa ranskalaisista jouluista, puut rasahtelevat hellassa kodikkaasti ja päivä alkaa valjeta…

Ja kuin ihmeenä juuri jouluaattona valkea jouluruusu kukkii lumesta ja Simone-mummi muistelee vaaria, joka toi hänet joka joulu illan sinisessä hämyssä, "l´heure bleue", katsomaan jouluruusua.

Oi!, tämä on niin kaunis kirja, että kuulin juuri joulukeijujen kuiskivan kirjan menevän kauniiseen vanhaan joulupaperiin ja paperin päälle kirjoittuu kuin itsestään nimi: Leena Lumi!

Legenda siitä, miten jouluruusu sai nimensä:

Olipa kerran pieni tyttö, joka oli niin köyhä, ettei voinut hankkia lahjaa Jeesus-lapselle Beetlehemiin. Tyttö seisoi talviyönä kylmässä hangessa itkemässä. Siihen, mihin tytön kyyneleet putosivat, kasvoi myöhemmin ihana kukka nimeltä jouluruusu, Helleborus niger.

Sanotaan, että jouluruusu talon nurkalla tuo onnea!


*****

Jos haluat lukea lisää jouluruususta, mene vaikka tänne


*****

Kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Maria

THE OLD BIBLES

picture by http://sateenkaarentaa.blogspot.com

MAAILMAN AIDS - PÄIVÄ: TÄNÄÄN

Rakkaus ei koskaan häviä.

1. Kor. 13:8

FREDDY MERCURY 1946 - 1991

http://www.youtube.com/watch?v=edzN9zKYQhI

JANOUDU HERTAN SANOISTA, KYYNELTEN SUOLASTA

Mylläri Windisch polkee pyörällään läpi Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani (Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt, Tammi, 1986) teoksen viidenkymmenen pienen tarinan. Hän polkee joka ilta myllyltä kotiin ja sitoo samalla Romanian Ceausescun pienen saksalaiskylän tarinat tiiviiksi kyynelhelminauhaksi. Windisch polkee tuulessa ja tuiskussa, sateessa ja pakkasessa ja laskee samalla päiviä, jolloin on toimittanut pormestarille ja papille riittävän jauholahjuksen perheen passien saamiseen.

Amalie nuolaisi rannettaan. ”Sade on makeaa”, hän sanoi. ”Suolan on kyynel itkenyt.”

Amalie on Windischin ja Katharinan tytär ja Katharina on ollut viisi vuotta Venäjällä kaivoksilla orjatyössä pää ajeltuna ja tottuneena syömään ruohosoppaa. Viisi lunta Katharina selvitti huoraamalla ja se kannatti: hän selvisi hengissä.

Saksalaisten elämä Romaniassa on kuitenkin elämää ikävässä sumussa, jossa sinulta voidaan viedä milloin tahansa viisisataa kiloa maissijauhoja, kymmeniä kanoja ja vielä määrätä, mitä istutat peltoosi seuraavana vuonna. On vaarallista valittaa, on vaarallista avautua kenellekään, on vain elettävä ja selvittävä päivien vitkaisessa jatkumossa ja odotettava. Jossain on kuitenkin toinen maa ja toinen tuuli.

Yövartija oli kertonut Windischille, että papilla on sakaristossa rautasänky. Siinä sängyssä pappi etsii naisten kanssa papinkirjaa. ”Parhaassa tapauksessa”, yövartija sanoi, ”se etsii papinkirjaa viiteen kertaan. Jos se tekee perusteellista työtä, niin etsii kymmeneen kertaan. Miliisi hukkaa ja hävittää monen perheen anomukset ja leimamerkit seitsemän kertaan. Se etsii niitä maastamuuttoa haluavien naisten kanssa patjalla postin varastossa.”

Herta Müllerin uniikilla, huikealla verbaliikalla Windisch polkee läpi omenia syövä omenapuun, jolloin ’aurinko ei kuumissaan löytänyt päivän loppua’ ja ’yö kumpusi maasta kylän ylle’, hän polkee ylitse ukonhattujen ja hautojen, lävitse rauhattoman veden ja punaisen auton, törmää väsyneenä sokeaan kukkoon ja joutuu päivään, jolloin ’ikkunasta lentää huoneeseen kaaliperhonen. Windisch seuraa sitä silmillään. Sen lennossa on jauhoa ja tuulta.’

Kaaliperhosen päivänä on Amalien vuoro mennä miliisille etsimään hukkuneita passeja, papinkirjoja, anomuksia, hukattuja toiveita. Pappi riisuu kauhtanansa ja vain hopearisti jää heilumaan Amalien ylle, alle, painamaan olkapäätä, syöpymään muistiin päivästä, jolloin Amalie nussi perheelle vapauden muuttaa länteen silmissään alttari ja ruusut. Ja laulu lipuu omenapuun läpi: ”Mulle tyttäresi anna, jotta saisin häntä panna. Trallallaa, trallallaa, koko pitkän yön.”

Amalie joka opettaa lastentarhassa on selviytyjä vailla vertaa. Hän on jo kauan opettanut lapsille, kuinka’ toveri Nicolae Ceausescu on kaikkien lasten isä ja kuinka toveri Elena Ceausescu on kaikkien lasten äiti. Ja kuinka 'kaikki lapset rakastavat toveri Nicolae ja toveri Elena Ceausescua, koska he ovat heidän vanhempiaan.’

Matala maa –kirjan arvostelussa toin jo esille, miten Hertan kieli soi. Sen melodia on runoproosaa ja uniikkia Hertaa. Ehdottomasti uniikkia. On valtaisa tehokeino kirjoittaa Isä Aurinkoinen Kakkosen hirmuvallan alla elämisestä näin soiden, mutta tuskinpa se on ollut edes tietoista, sillä Herta Müller on syntynyt soimaan runoproosaa niin kirkkaasta ilosta kuin tummasta surusta. Sama Hertan ’tatsi’ polkee mylläri Windischin pyörällä läpi viidenkymmenen kyynelhelmitarinan, läpi omenasumun ja kaaliperhospäivän noustakseen vihdoin junaan, joka matkaa länteen, mutta sitä ennen:

Windlischin vaimo painaa sormenpään lasia vasten. Hän murskaa kaaliperhosen peiliin.

Ja minusta on tullut Herta Müllerin kielen onnellinen vanki!


LAHJOITA SYDÄNVERELLÄ KIRJOITETTUA

Herta Müllerin Sydäneläin (Heztier, Tammi 1996) hengittää kaikkien maiden kaikkien sorronalaisten ja vaiennettujen hengitystä. Se leviää sumuna vankileirien saaristoissa, kulkee sieltä läpi laajan Venäjän maan ja viivähtää hetken runoilja Osip Mandelstamin viimeisellä leposijalla muistellen kaikkia Stalinin vainojen alaisia. jatkaa sitten matkaa kohti Romaniaa ja Ceausescun hirmuhallintoa. Sydäneläin vavahtaa, sillä syvätuntemuksellaan se heti näkee miten maan kaikkien ihmisten koti on Pelko.

Herta on itse Sydäneläimen kertojaminä, jonka ystäviä kautta koko tapahtumasarjan ovat Edgar, Kurt ja Georg. Toki ensin on Lola, joka opiskelee Hertan kanssa ja asuu samassa ahtaassa huoneessa neljän muun tytön kanssa, mutta Lola…Lola haluaa vain löytää miehen, joka käyttää valkoisia paitoja ja jonka kynnenaluset ovat puhtaat. Valkoisten paitojen toivossa Lolan on juostava kynsilakalla paikatuilla sukkahousuilla perästä ja pakoon, ajettava öisin raitiovanuissa ja löydyttävä viimein hirttäytyneenä Hertan vyöhön.

Katso, Sydäneläimesi pakenee sinusta!

Herta oli siellä itse. Hän tietää, että ihmistä voidaan alentaa niin monin eritavoin. Saman aikaisesti kun Diktaattori kultasi pääkaupunkinsa katuja ja rakensi itselleen monumentteja ja rouvansa vastaanotti yliopistosta katteettomia oppiarvoja, kaikki maan Hertat ja Lolat saivat syödä sitkeitä lihansuikaleita lusikalla. Alennus se on pienikin alennus. Syödä kuin elukat ja samanaikaisesti raapia itseään, sillä kaikkialla, kaikkialla kirppuja. Kovaäänisistä moikaa aamusta yömyöhään työväenlauluja ja Diktaattorin kuolemattomia puheita ja seinillä iskulauseita: Kaikkien maiden proletaarit yhtykää!

Anna Sydäneläimesi levätä!

Herta, Edgar, Kurt ja Georg eivät kokeneet hetkenkään lepoa, sillä Isä Aurinkoisen mestarillinen urkintajärjestelmä oli saanut Diktaattorin suosion. Urkintajärjestelmä on niin hieno keksintö, että sille ei vedä mikään vertaa yrityksessä saada jokainen solu jähmettymään toimintakyvyttömäksi pelosta. Ihminen ei ala pelätä vain naapureitaan tai oma perheensä jäseniä, vaan jopa omaa varjoaan, hiiren rapinaa seinien rakosissa, omaa itseään, sumua ilmassa…

Kurt: ”Joka ilta kun menen nukkumaan tuntuu kuin selkäni alla olisi kylmät kädet. Käännyn kyljelleni ja vedän polvet vatsaan kiinni. Nukkuminen on minulle kauhistus. Nukahdan yhtä nopeasti kuin kivi vajoaa veteen.”

Salli Sydäneläimesi unelmoida!

Nuoret juovat pakohaavettaan. Se näkyy kaikessa, mutta ei saa näkyä missään. Kirjeissä toisilleen kaikilla sanoilla on salamerkitys, jopa välimerkit huutavat kuulusteluja tai ilmiantoa. Unissaan he ylittävät Tonavan uiden kuin iloiset delfiinit. Unissaan he tanssivat vapaan lännen kaduilla ja saavat puhua omaa kieltään, lukea omia lehtiään, lausua omia mielipiteitään. Sumua he rakastavat yli kaiken, sillä sen suojissa kaikki on mahdollista. He haluavat muuttua näkymättömiksi, mutta sitä ei hirmuhallinnon arki heille suo…

Kapteeni Pjele Hertalle: ”Te olette pahan kylvöä. Sinut me hoidamme veteen.”

Maassa, jossa silmät eivät kestä katsoa silmiin, selkä koskettaa vieraan selkää, lapset osaa sanoa yhtään lausetta ilman sanaa ’täytyy’ eletään kuitenkin mukaelämää. Syödään raakoja luumuja, malvansiemeniä, mitä ikinä irti saadaan.. Rakkaudelle ei löydy sijaa, mutta pikapanolle toki aina. Nainti tehdään, missä voidaan. Ulkosalla. Märällä joenpenkalla. Nopeasti, ettei kylmä ylitä kuumaa. Taivaalta sataa lumirättejä.

Ole yhtä Sydäneläimesi kanssa!

Jotkut onnistuvat saamaan matkoja länteen ja palaavat pillut tungettuina täyteen kultakoruja. Toiset jäävät sille tielleen ja heitä kadehditaan vaieten. Georg anoo passia länteen ja saa sen vain löytyäkseen kuuden viikon jälkeen kuolleena Frankfurtin kadun asfaltilta. Herta erotetaan kääntäjän työstään ja hän tekee ratkaisunsa. Edgar omansa ja Kurt myös.

Herta Müller on Sydäneläimessä nuori nainen. Saksalainen nainen hirmuhallinnon Romaniassa. Matalassa maassa Herta näki ja koki lapsena, nyt hän kokee aikuisena. Matalan maan kurjuus ja mataluus jäi vielä lapsenpituiseksi, kuitenkin hämmästyttävästi soiden huikeana runoproosana. Elämän aariana. Sydäneläimessä on kyseessä alituisia korvapuusteja enempi. Nyt on menossa Täystosi! Siinä ei lauleta muuta kuin alasti runoa kapteeni Plejelle tietämättä tarvitseeko koskaan enää pukeutua. Herta vie tarinaa tiukassa korsetissa, ja myöskään hänen henkilönsä eivät hajoa, mistä on mielestäni tullut joku kirjallisuuden uusriesa. Herta on runollinen kirjoittaja, joka tarvittaessa kirjoittaa puukolla ihoon.

Et saa nukkua, sinun Sydäeläimesi ei ole vielä kotona!


maanantai 30. marraskuuta 2009

LAATUA RUNOPROOSAN ARVOSTAJALLE

Herta Müllerin Matala maa (Niederungen, Tammi 1989) oli luotu jo ennen syntymäänsä Ylennetyksi maaksi. Teksti on niin alastoman lahjakasta, että se suorastaan huutaa ylhäisyyttään alhaisuuden oloissa.En voi mitenkään kuvitella Hertaa vääntämässä tätä tekstiä väkisin. Se on laulua, joka on Hertasta soinut täydellisenä melodiana, johon ei ole mitään lisättävää, ei mitään pois otettavaa.

Ilmaisu on tiheää. Lauseet erittäin visuaalisia, mutta napakoita. Ne ovat kuin korkokengät. Itsevarmat korkokengät. Piiskaavat lukijan tajuntaa lause lauseelta kuvasta kuvaan. Kuvat eivät ole kauniita. Kuvat eivät ole helppoja. Elämä on ankaraa. Osin jopa julmaa, mutta on siellä säteitäkin, joille saa naurahtaa.

Hertan kylä Romaniassa oli Jante, jossa luulot viedään lapsilta, koirilta ja semmoisilta jotka luulevat olevansa jotakin. Herta vapauttaa itsensä Jantesta laulamalla piinallisen suoraa totuusaariaansa hyvin näkevin lapsen silmin nähtynä, hyvin kuulevin lapsen korvin kuultuna ja aroin lapsen ihoin tuntevana. Laulussa soivat kylän ja perheen lika ja räkä, pesuammeen likaraanut ja huussin ulosteet. Laulun solina on isoäidin yölorinapissaa pottaan tai teurastettavan eläimen tuskan kähinää. Iho on taustalaulaja, joka muistaa alituiset, lujat korvapuustit ja viivoittimen lyönnit sormille.

Rakastan Hertan runon rytmiä, jota lauseet soivat. Hertan teksti on laulavaa runoproosaa. Lahjakasta runoproosaa. Matala maa sisältää viisitoista novellia, joista luonnollisesti niminovelli on vaikuttavin, mutta muut tukevat sitä samassa teemassa pysyen. Täydellinen irtiotto olisikin ollut tässä kirjassa taidekuolema, sillä Matala maa ansaitsee sekä esi- kuin jälkinovellinsa.

Viimeinen novelli on kuitenkin irtiottonovelli ja nimeltään Työpäivä. Se on vain yhden sivun mittainen, mutta häkellyttävä osoitus Hertan ainutlaatuisesta kyvystä uusilmaisuun. Te yllätytte! Ja nyt juokaa näitä näytteitä janoisiksi tullaksenne:

Kurjenpolvella oli vielä eilinen sade karheassa lehtisuonessaan. Pesin itseni sen ruskealla vedellä, ja illalla poskeni olivat tosiaankin punaiset, ja peilistä minä näin miten koko ajan kaunistuin.Ja ajaessani vihan vimmassa lehmää laaksoon etsin koko laakson suurimman kurjenpolvipensaan. Kun lehmä upotti neliskulmaisen päänsä ruohoon ja käänsi takapuolensa luisen kehyksen minuun päin, minä riisuuduin kurjenpolven vierellä ilkosen alasti ja pesin nyt koko ruumiini. Kun iho oli kuivunut, sitä kiristeli ja se oli kuin lasia. Tunsin koko ruumissani miten kaunistuin, ja astelin varoen etten särkyisi.

En voi pyytää vettä, koska en saa puhua syödessä. Kun tulen isoksi, keitän jääkukkia, puhun syödessä ja juon vettä jokaisen suupalan päälle.

Minä olin suomaisema. Kävin makaamaan korkeaan heinikkoon ja valuin hiljalleen maan sisään. Odotin että suuret piilipuut tulisivat joen yli luokseni, että ne taivuttaisivat oksansa minuun ja sirottelisivat lehtensä minuun. Odotin, että ne sanoisivat: Sinä olet maailman kaunein suo, me tulemme kaikki luoksesi. Me tuomme myös suuret solakat vesilintumme, mutta ne lepattavat sinussa ja huutavat sisääsi. Etkä sinä saa itkeä, sillä soiden on oltava urheita, ja sinun on kestettävä kaikki kun kerran olet lyöttäytynyt seuraamme.

Isän varpaat naksuvat, ja mustan oven lukko sulkeutuu äänettömästi hänen takanaan. Täti sanoa kihertää: kylmät jalat. Isä maiskauttaa suutaan ja sanoo: hiiret heinissä. Sänky natisee. Tyyny ähkyy. Peitto velloo pitkinä sysäyksinä. Täti huohottaa. Isä puuskuttaa. Puusänky nytkii lyhyin sysäyksin.

Vieressä haukkuu puisto. Pöllöt syövät penkeille jääneet suudelmat. Pöllöt eivät ole huomaavinaan minua. Pensaissa kyyristelevät rasittuneet uupuneet unet. Luudat lakaisevat minulta selän, koska nojaan liikaa yöhön. Kadunlakaisijat lakaisevat tähdet kasaan, keräävät ne lapioonsa ja viskaavat viemäriin. Harpon pitkin askelin.Katu on lakaistu pois.

On kiveen hakattu ja Herta Müller on siitä jälleen uusi ja vahva osoitus, että lahjakkuus lyö itsensä läpi aina. Se puskee läpi kiven, Janten ja hirmuhallitsijan Romanian, läpi kuoliaaksi vaiettujen muistojen ja ikuisesti sattuvien lyöntien. Lahjakkuus ei kavahda yötä, ei pimeää. Se on siellä, missä kukaan muu ei. Se on yllättäjien sukua ja laulaa korkealta ja kovaa. Niin korkealta, että yön lasikatto särkyy helisten ja vapauteen lentää sanojen tähtilintuja. Kuuntele!: Hertan kirja soi!

LOVING IS LIVING NOT KILLING!

My sister's hobby: to love bears, to protect bears.
picture by Pekka Mäkinen (Merja's husband)

ROOSAN JA ENKELINKIHAROIDEN LUMOA

Menkää ihmeessä katsomaan, mitä Ilonalla nyt tapahtuu ja arvatkaa, mihin minä menen perjantainahttp://sateenkaarentaa.blogspot.com/2009/11/myydaan-vanha-talorouva-ja-uusikin.html