Toukokuut eivät ole siskoja keskenään ja äitienpäiväkirjasuosituksia!

Toukokuussa 2014 kirjoitin Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta ja oli niin kuuma, että oravatkin tuulettelivat puissa reporankoina. Se oli kuitenkin näiden kerrottujen oranssien tulppaanien kevät, joka ei hevin unohdu. Eipä unohdu tämäkään päivä, sillä aamuviideltä maa oli valkea ja jopa puissa oli lunta. Nyt se on sulanut, mutta uutta tuntuu satelevan. En nyt kuitenkaan valita mitään, sillä olen niin onnellinen Emmanuel Macronin voitosta Ranskan presidentin vaaleissa♥♥♥

Toukukuun toinen sunnuntai on äitienpäivä, joten päätin tarjota paljon lukuvinkkejä. Tästä ensimmäisestä kollaasista löytyy sarja ihan parhaita ja varmaan moneen makuun sopivia. Olen vähän seurannut, mitä näistä on pidetty ja siksi tässä on aika houkuttavia ehdotuksia, joita avaan enemmän arvioissani. Sen verran kuitenkin, että Nora Webster oli viime vuonna lukemistani paras käännöskirja ja Lumikadun kertoja on edelleen tämän vuoden vahvin makuni tähän asti. Ferrantesta ja Moriartysta olen ihanasti pääsemättömissä ja Jäljet on kiehtova faktio taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä: Kaunis kaikellaan!

Kirkkaus oli minulle viime vuoden paras kirja eikä syyttä. Täältä tullaan! on vahva kertomus Suomen naistaiteilijoista modernin murroksessa ja Olin niin varma meistä taas vahva ja eletynoloinen teos jätetyksi tulemisesta. Pirjo Rissasen Äitienpäivä kestää aikaa ja sitä toivottavasti löytyy vielä. Kansi on ihan syötävä, mutta tekstissä on vahvoja kipupisteitäkin eli sellaista kuin on oikeassa elämässäkin. Laura Lähteenmäen Korkea aika vie pakkoluovutetusta Karjalasta muiden nurkkiin joutuneiden evakkojen kohtaloihin.

Kolmosryhmässä on sekä historiaa että jännitystä. Herraskansaa Elämäni natsieliitin sisäpiirissä ja myös erittäin kiinnostava Diktaattorien naiset. Viime vuoden toiseksi paras lukemani teos oli Sami Hilvon Pyhä peto ja sitä suosittelen vahvojen makujen ystäville. Dekkareista pitäville äideille maistuvat varmaankin Annoin sinun mennä sekä Petät vain kerran.

Sisustamisesta, puutarhailusta ja herkuista pitävälle äidille maistuu varmaan Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla.

'Huvilaäideille' Tanja Hakalan&Johanna Lehtisen Järvien kesäkodit tarjoaa monenlaista uutta virikettä ja houkutusta.

Puutarhamaanikoille sopinee Kirsi Tuomisen Pihan köynnöskasvit

sekä Saila Roution Kukkaloistoa keväästä syksyyn.

Jokaiselle makunsa mukaan  ja myös puutarhassa. Olen istutellut jonkin verran, mutta palaan niihin sitten erikseen. Odotellaan vähän lämpöä niin kyllä ne siitä sitten alkavat purkautua...puutarhatarinat. Voi miten jännittävää on, kun yllätyksiä tarjoavat sekä kirjat että puutarha. 

äitienpäiväviikkoterveisin
Leena Lumi

PS. Näillä lukee Lumi kohta. Monet sovitin, mutta vain näissä olin 'minä itte':

LL

Arka aihe...ja viikonloppua!

Tiedän puuttuvani arkaan aiheeseen, mutta nyt on aika. Kuinka monta kertaa olen näiden vuosien aikana sanonut, että jätän kalenterin kesäksi puutarhalle, uimiselle ja perheelle, mutta onko se ikinä toteutunut. Ei. Kalenteri täyttyy täyttymistään, vaikka minä en ehdota kenellekään mitään. Käsitykseni suvesta ei ole istua peltikotterossoa reissaamassa kuumalla pitkin Suomen teitä, mutta ei myöskään kokata puolituntemattomille ja yövyttää heitä. Päätin opetella sanomaan tässä asiassa 'ei kiitos, ei sovi' 35 vuoden jälkeen, mutta taidan olla vasta puolessa välissä matkaa...Silti, olen siirtänyt parikin visiittiä seuraavalle suvelle ihan vain halusta nauttia rennosta kesästä ilman passaamista. Perhe ja vanhat ystävät asettuvat saumattomasti keittiöön kokkaamaan ja nukkuvat alakerran vierasmakkarissa hyvin ja pitkään, sillä minusta ei ole aamulla mihinkään. Herään hitaasti ja myöhään, sitten Robert'sin suklaakahvi ja Hesari. En halua olla laittamassa aamiaista aamulla kello viisi! Ja en etenkään siksikään, että on istuttu iltaa terassilla, kun vieras on viimein mennyt nukkumaan, me alamme siivota astioita terassilta keittiöön ja laitamme niitä tiskikoneeseen, katamme aamiaispöydän etc. Näin ollen isäntäväkenä aamuvirkulle, saamme itse unitunteja jotain 3-4. Juu, tosi tämä on. Eräs kaukana asuva ihminen saapui meille vuosikausia suvella ja vietti mieluusti viikonkin. Hän heräsi joka aamu klo 5! Viimeisellä kerralla päätimme, että nyt tämä on todellakin viimeinen kerta ja silläkin kerralla tein hänelle alakerran apukeittiöön ensiaamupalan eli vein sinne kahvinkeittimen, latasin sen valmiiksi ja keksejä. Vasta kello 10 tarjosimme kunnon aamiaisen. Mikään ei mennyt perille, sillä nyt hän olisi tulemassa yhden sukulaisensa kanssa, johon sain kauniisti 'in English' vastattua, että 'ei kiitos, ei käy, suvi on perheelle'. Viime suvi minulta meni myös ohi vakavan sairauden takia, joten haluan nauttia nyt tästä puutarhastamme, uimisesta ja perheestä! No, yövymmekö me sitten muilla? Emme, vaan otamme hotellin, sillä tiedän mitä räähkiä on pyykätä viikko vieraiden jälkeen.

Sain eilen kirjeen ystävältäni, joka on myös taas kerran ihan ilman mitään oma-aloitteisuutta joutunut samaan tilaan eli kalenteri on täpötäynnä tulijoita, jotka eivät edes lähiystäviä. Näin ystäväni 'purkaus' lyhennettynä:

Rakas ystävä,

olen ollut sellaisessa pyörityksessä, että...Tämä kaikki, siis osapuilleen kuukauden kestänyt odottamaton sosiaalisen elämän hyöky, on uuvuttanut vanhan introvertin eremiitin aika kunnolla. Ja kun se kaikki on tapahtunut minusta riippumatta!!!Tahtoo sanoa, että vieraita eli ystäviä on kutsumatta tullut - toki ilmoittaen etukäteen. Itse olen käynyt kutsuttuna kylässä ystävien luona. Nyt haluaisin olla ihan yksin ja muun muassa vastata kirjeisiin, olen ehtinyt vastata vain tytöille, mutta...sano mulle, Leena, sano missä kulkee tahdikkuuden raja? Nimittäin kaksi naista ovat ilmoittaneet tulevansa vielä tämän kuun aikana, kumpikaan ei kuulu lähiläheisiini vaikka toki pidän heistä, kumpaakaan en ole kutsunut...mistä mä löydän tarpeeksi hienotunteiset sanat ilmoittaakseni, että EN HALUA? Kun en viitsisi valehdella enkä keksiä tekosyitä.

P.

Tämä on osa pitkästä kirjeestä, sillä ystäväni ilahduttaa minua non kerran kahdessa viikossa kirjeellä ja minä vastaan heti kun minulle sopii. Tapaamme kerran vuodessa, emmekä ole toisillemme rasitteeksi, sillä molemmilla on jotain, joka vie ajan varsin tarkkaan. Me olemme molemmat perheihmisiä, mutta kummallakin on myös muutama hyvin hyvä ystävä. Lisäksi luemme paljon, pidämme puutarhaa ja kummankin lapset asuvat kaukana, hänen ulkomailla, jonne on nytkin lähtemässä. Kun hän palaa, hänkin haluaa 'toipua'. Hengähtää. Se ei vain tunnu olevan mahdollista, kun oma koti on kuin hollitupa, jonne kävijät tulevat vain ilmoittamalla...

Tiedän, että tästä ollaan eri mieltä. Tiedän, että mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Tiedän, että on omaa syytä, jos näyttää naiselta, joka rakastaa istua pöytään hyvän ruoan ääreen hyvän keskustelun maustaessa hetkeä. Tämä nainen vain haluaa ympärilleen perheensä!!! Ja sitten ne muutamat tosiystävät, joiden kanssa on menty tyynet ja myrskyt.

Olen introvertti kuten muuten kaikki ystäväni ja myös perheeni:) Se on nyt testattu. Pääsin eroon kaiken maailman kissanristiäisistä, kun uskalsin hypätä ja muutin ystäväpiiriäini kirjoitettuani jutun Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikeastaan edes olemme? Kaikkeen se on auttanut, mutta suvivierasilmoitukset eivät lopu ennen kuin sateenkaaren tuolla puolen....Se on kiveen hakattu!

Te, minun ja meidän tosiystävät, te tiedätte, että olette tervetulleita, kuten sovittu on. Myös sinä rakas ystävä, jonka siirsin seuraavaan suveen, tämä ei ole sinulle ollenkaan. Pelkäänkin, että tätä eivät lue ketkään heistä, jotka vain pitävät tapanaan ilmoittaa tulevansa. He, joita ei ole kutsuttu, kun on muuta ohjelmaa tai halutaan itse päättää omasta kesän vietosta. Kirjailija Aksel Sandemose on sanonut jossain teoksessaan, että on kohtuullista saada vieraat ulos talosta ennen puoliyötä. Meille kaikki jäävät ihan kuin ei olisi hotelleja ja takseja...Onko liikaa pyydetty saada viettää omanoloisensa suvi!

Kaunista viikonloppua!

terveisin
Leena Lumi

Peili ei voi uskotella että...

Peili ei voi uskotella että vanhenen
kun olet samanikäinen kuin nuoruus,
vaan kun näen ajan uurteet sinussa,
aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.
Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi
on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,
se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.
Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?
Voi rakas, pidä huolta itsestäsi
niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,
ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti
kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.
     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,
     lahjoitit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Diane Ducret: Diktaattorien naiset

Duce, näin teidät eilen myrskyisällä vierailullanne ikivanhaan kaupunkiimme. Katseemme kohtasivat: ilmaisin teille ihailuni ja palvontani ja paljastin tunteeni. Rinnassani on oikea sydän, joka lyö...

Saan sanomalehdistä lukea, että leijutte pikemmin ilmassa kuin elätte: annatte kaiken Italialle, ette syö, ette juo, ette nuku. No, minäkin leijun: teidät nähtyäni minäkään en syö, en juo, en nuku.

Täällä Sienan alueella on kukka, joka odottaa poimimistaan. Älkää antako sen lakastua, sillä jos lähestytte sitä, löydätte samalla sekä intohimoisen, palvovan että hienotunteisen puutarhan.

   Michaela C.

Diane Ducretin teos Diktaattorien naiset Elämää Mussolinin, Leninin, Stalinin, Salazarin, Bokassan, Maon, Ceausescun ja Hitlerin kanssa (Femmes de dictateur, Atena 2017, suomennos Pirjo Thorel) tarjoaa hämmästyttävän katselukulman maailman suurimpiin itsevaltiaisiin, jotka nyt kohtaamme heitä palvoneiden naisten kautta. Alun sitaatti eli Michaela C.:n kirje Mussolinille on vain pisara meressä siinä intohimossa, jota naiset kautta Italian osoittivat diktaattorille. Saman kokevat muut kirjan itsevaltiaat ja lukija joutuu hämmennyksiin, sillä nämä rakkaudenosoitukset, kirjeet sekä myös teot, lankevat niille, joita muu maailma on kauhistellut heidän julmuutensa takia. Mieleen tulee kuitenkin, että sarjamurhaajatkin saavat vankiloihin kosiokirjeitä, joten täytyy olla ihan oma naistyyppinsä, joka kaipaa palvottavakseen hillitöntä, pelottavaa tyrannia.

Rakas Führer Adolf Hitler!

   Tässä eräs nainen Saksista, joka tahtoisi mielellään lapsen kanssanne. Se on hyvin voimakas ja erikoinen halu, mutta pelkkä ajatuskin siitä, ettei teillä olisi lasta, ei jätä minua rauhaan. Tällaisen toiveen halusin välttämättä ilmaista teille kirjeessäni...

...kaikesta huolimatta teidän lapsenne pitäisi vielä nähdä päivänvalo. Se on minun toiveeni, jonka halajan toteuttaa koko sydämestäni.

    Friedel S.

Diktaattorien naiset kirja paljastaa, että jokainen teoksen hirmuhallitsijoista on tajunnut jo ennen valtaan nousua, että se ei onnistu ilman naisten tukea. Naisten ihailun saavutettuaan, he ovat voineet manipuloida miehiä ja saattaneet tehdä tekoja, joihin eivät olisi kyenneet ilman naisia. Diktaattorit ovat sekä palvoneet naisiaan että tehneet heille väkivaltaa, mutta ilman naisia heitä ei muistaisi enää kukaan!

Naiset ovat olleet magdoja, claroja, nadjoja, elenia...He ovat vuoroin puolisoita, elämänkumppaneita, muusia ja ihailijattaria. Heitä yhdistää se, että he ovat olleet johtajia kaikessa – ei tosin virallisesti – ja joskus jopa hallinneet kuolemaan asti seuraamansa Pygmalionin suojeluksessa.

Kirjan luettuaan jää hämmästellen ihmettelemään, miten naiset ovat kestäneet, sillä heitä on sekä palvottu että loukattu, alistettu, pidetty vankina, he ovat joutuneet sietämään muita naisia, heidän jokainen minuuttinsa on ollut valvottu tai he ovat saaneet odottaa valtiastaan kultaisessa häkissään ja joutuneet sietämään loputonta pitkästyneisyyttä saamatta mitenkään toteuttaa omia unelmiaan. Lopulta kaiken on kuitenkin korvannut valtiaan saapuminen. Vai onko? Osa on pelännyt kuollakseen, osa on rakastanut aidosti ja joku on ryhtynyt diktaattorinsa kautta toteuttamaan omia omavaltaisuuksiaan. Viime mainitusta on oiva esimerkki Elena Ceausescu, joka kuolemassaankin oli sokea omalle historialleen.

Diktaattorien suhtautuminen naisiinsa on ollut hyvinkin erilaista. Siinä missä Hitler piti tiettyä etäisyyttä, vaikka hänen jäljessään kulkikin itsemurhaajanaisten varjo, koska hänelle ura oli naisia tärkeämpi, siinä  Mussolini katsoi, että hän on jotain velkaa naisille ja teki parhaansa ehtiäkseen ’kuitata velkaansa’. Eniten velkaan jäi kuitenkin Mussolini, joka oli täydellisesti vahvojen naisten luomus. Yksi näistä naisista oli rikas, älykäs juutalainen. Il Ducella ei ollut mitään vastaan juutalaisia ennen kuin hän tapasi Hitlerin Venetsiassa. Tämän jälkeen suorastaan hänet luonut nainen, Margherita Sarfatti, sai lähteä maasta ja diktaattorin elämästä. Kirjailija Sarfatti käytännössä työntää Mussolinin itsevaltiuteen juuri oikealla hetkellä, kun tämä vielä epäröi, Margherita myös hoitaa kaiken tiedottamisen ja hän antaa Benitosta kansalle sen kuvan, jota alamaiset voivat rakastaa. Margherita saa kuitenkin väistyä, kun Mussolini tajuaa rakastettunsa ja tukijansa olevan ensin juutalainen ja vasta sitten fasisti.

Diane Ducretin kirja Diktaattorien naiset on kirjoitettu niin elävästi, että tuntuu kuin olisi itse mukana tarinassa. Kunkin diktaattorin ja hänen naistensa elämät myös kuvataan yksityiskohtaisuudella, jolla pääsemme kurkistamaan heidän salattuihin maailmoihinsa. Oliko eräs heistä erotomaanikko, joka ei vain voinut itselleen mitään ja oliko Lena-joella karkotuksessa ollut heistä ainoa, joka kykeni uskollisuuteen rakastetun Nadjansa kanssa, mutta oliko hänen seuraajansa enemmän saatanasta kuin kukaan koskaan: petollisempi myös maataan ja edeltäjäänsä kohtaan kuin olemme uskaltaneet ajatellakaan. Eräs kirje, joka olisi voinut estää verituhon vuosikymmenet ’katosi’...

Diktaattorien naiset on niin kiinnostava, että jos aloitat, et voi lopettaa. Vaikka harrastan sekä kolmatta valtakuntaa että Venäjää, sain lukea paljon uutta Leninistä, Stalinista ja etenkin heidän naisistaan hyvin jännittävän historian ajanjakson kulisseissa. Salazar, Bokassa ja Mao olivat kuin jostain elokuvasta: valtaa, juonitteluja, raivoisia mustasukkaisuuskohtauksia, murhia, ääretöntä mässäilyä ja miten ihmeessä Ranskan presidentti Valéry Gisgard d’Estang oli jossakin vaiheessa diktaattori Bokassan ystävä! Ceausescu oli hirmuhallitsija, joka kultasi huoneita ja tilautti herkkuja mitä mieleen tuli samaan aikaan kun kansa näki nälkää, mutta vaimonsa Elena oli täysin pitelemätön...Mystisin oli Salazar, joka ei ollut esillä kuten vaikkapa Hitler ja Mussolini. Hän kieltäytyi jopa valokuvista missä ikinä siihen pystyi. Muihin diktaattoreihin verrattuna hän oli suorastaan pidättyvä ja piti välimatkaa ystäviinsäkin peläten muuttuvansa helläksi! Mitä tulee Hitlerin naisiin, niitä oli, mutta lopulta vain kaksi: Eva Braun ja Magda Goebbels. Berliinin bunkkerissa huhtikuussa 1945 miljoonien verta vuodattanut mies saa uskollisen Evansa liikuttumaan onnesta vihdoinkin avioiduttuaan tämän kanssa vain hetki ennen kuolemaa, johon Eva haluaa häntä seurata. Samoin haluaa Magda Goebbels, Hitlerin propagandaministerin Joseph Goebbelsin vaimo. Sitä ennen Hitler kuitenkin antaa hänelle jotain, mitä yksikään nainen natsipuolueessa ei ole ennen saanut.

Yhä vielä ja aina: enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirja vieköön!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

Tiedän että muistat häntä tänään...

Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä elämä on vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen

Birgitta Björn: Onnellisesti perille Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan

Hiljaa kuin itseltään salaa nainen kuiskaa miehelleen: ”Kuule haluaisin niin kovasti lähteä kävelemään Santiago de Compostelaan. Siinä on vain pari pientä muttaa. Haluaisitkohan sinä lähteä mukaani matkalle? Ja haluaisitkos kantaa minunkin tavarani, koska kroppani ei kantamista kestä?”

Mies lupautuu auliisti ja näin tämä tarina alkaa.

Birgitta Björnin matkakirja Onnellisesti perille Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan (BoD 2017) on tämän kevään suurin yllätykseni, sillä olin varma, että kirja ei näe päivän valoa. Ei sillä ettenkö uskoisi blogiystäväni kykyihin, vaan hänessä on kaiken alla jotain vaatimatonta piilossa, mutta ydin on tulta. Tein parhaani primus motorina, joten nyt tuntuu, että ihan hiukan caminon valoa lankeaa minunkin ylleni. Birgitta on yllättäjien sukua, mistä kertoo moni asia niin livesti kuin tässä kirjassakin. En pode itse ollenkaan Compostela-kuumetta, joten sikäli oli ihme, miten vangitsevasti kirja vei heti sen käsiini saatua. Avasin kuoren kaupasta tultua, sitten iso mukillinen teetä ja aloin lukea kirjaa ääneen Lumimiehelle. Siinä se meni koko kirja, paitsi karttasivut! Kirjan kuvat ovat matkakumppani Ari Rosenbergin ja teksti siis Birgitan suorastaan cinemaattista kertomusta. Mietin kovasti, miten saisin teille välittymään kirjoittajan äänen, joten päädyin ratkaisuun, jossa poimin muutamista luvuista sitaatteja makupaloiksi,mutta sitä ennen vähän muuta kirjasta.

Onnellisesti perille Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan tekijöiden lähtökuva on tämä Puente la Reinan kuva. Sitä ennen on tapahtunut paljon etenkin varustelupuolella ja kirjan lopussa saamme sekä muutamia hyödyllisiä vinkkejä että luettelon varusteista aina alushousuista microlaastareihin. Siinä missä Birgitta mainitsee sen ainoan, mitä hän olisi kaivannut ja mikä ei ollut mukana, se on lämmin yöasu, sellainen, jonka pitkähihaista puseroa olisi voinut käyttää myös vaeltaessa. Achtung! Minä en lähde ikinä yhdellekään reissulle ilman kahta mustaa bambukerrastoa, jonka pitkähihaista yläosaa olen pitänyt jopa ravintolassa jakun alla! Se on siis se ainoa, jota minä en olisi unohtanut. Huomattavaa on, että Arin isot kuvasivut pitävät kirjan rauhallisena eli jää tilaa makustella, tuntea pitkää, hidasta jälkimakua...

Yleistä kirjasta

Birgitan kirja on oiva esimerkki siitä, miten matkakirja pitää tehdä. Vasemmalla sivulla kulkee kulloisenkin etapin kartta eli missä mennään, montako kilometriä, mitkä ovat paikkakunnat ja vielä yleistä. Esimerkki tässä:

Zubiri Pamplona

Ke 20.5.2015

Matka 20,9 km

Hostel Bearan, kahden hengen huone 40 euroa

12 plusastetta, sadetta

...kulttuurista pitävä voi kulkea täällä vaikka Hemingwayn jalanjäljillä. Kaupungin hienossa katerdaalissa kannattaa käydä vierailemassa.

Kuvassa olevat tekstit ovat ’ilmassa’ ja ne heijastuvat hautapaikan seiniin.

Cinemaattinen, Birgitan ääninen teksti, on kirjan oikealla sivulla otsikoituna vaikka päivän rytmi, herätys, asuinkaverit, vessat, pienet ihmeet, paska päivä, keskeyttäminen, kuka mistäkin syystä...Patikoiva nainen kirjoittaa kuin päiväkirjaa, joten teksti on rennon vapaata, mutta huoliteltua. Koska haluan välittää teille kirjan tunnelman, kerron tässä ja nyt, että kirjan muita tietoja ja mistä sitä löytää, saa täältä

Vaellusmakupaloja Birgitan tyyliin:

päivän rytmi

Jo alkumatkasta huomaamme, että yksin matkaavat sulautuvat aivan itsestään joko toisten yksin matkaavien tai porukoiden joukkoon. Kenenkään ei tarvitse kulkea ja viettää aikaansa yksin, jollei sitä itse halua. Caminolla olemme kuin yksi suuri perhe, jossa jokaisen on helppo olla oman itsensä ja matkata eteenpäin niin kuin itse haluaa.

juominen

Muutaman kerran seuraamme vanhempien peregrinojen nestetankkausta. Heidän juomansa näyttää olevan ainoastaan perinteinen punaviini. Sille pysähdytään ensimmäisessä taukopaikassa matkan varrella ja lounaskin saattaa olla lasillinen tai pari viiniä. Toivottavasti edes illalla heille maistuu peregrinomenu, jossa viinipullon liäksi tarjotaan alku-, pää ja jälkiruokaakin.

yöpaikat

Kaikenlainen yöpyminen on siis mahdollista. Ja ilokseni voin todeta, että yhdessäkään majapaikassa emme tutustu etukäteen pelkäämiini luteisiin tai muihin ikäviin ötököihin.

vessat

Miehet saavat kyllä kiittää sitä jotakin, joka on luonut heille ulokkeen, jonka avulla suunnata mihin suuntaan tahansa ja saavat pissatessaan olla aina selin ja suojassa katseilta. Välillä tunnustan olevani suorastaan kateellinen miehille. (Peniskateutta tuntee myös alppien automatkailija&patikoija! LL)

paska päivä

Huone on taas kerran kylmä, sillä englantilaismies haluaa ehdottomasti pitää ikkunaa auki, vaikka sade piiskaa sisään. Yläsänky on niin matalalla, etten pysty istumaan alapedissä kumartuneenakaan. Suihkutilat ovat likaiset ja minun sisälläni alkaa kasvaa kiukku ja raivo kaikesta kivusta, kylmästä, ahdistuksesta ja pahasta olosta. Päätämme ettemme vietä alberguessa aikaamme vaan lähdemme etsimään jotain lämmintä ja mukavampaa paikkaa...Viiden viikon matkallamme tämä oli ainoa huono päivä, joka minulla oli.

kivut ja vaivat

Vaikka kipuja ja vaivoja minulla onkin, en pidä niitä esteenä etenemiselle. Päinvastoin, tunnen oppineeni lukemaan kehoani paremmin. Osaan entistä aiemmin antaa itselleni tarpeeksi lepoa, ja kaikesta huolimatta olen vahvistunut niin henkisesti kuin fyysisesti enemmän kuin osasin uskoakaan.

auttaminen ja ilahduttaminen

Toiset auttavat itse itseään; italialainen kaunotar oli avannut kantapäänsä sisälle tulleen erittäin suuren rakon ja tikannut jalkansa itse. Kysyimme onko hän terveydenhoitoalalla. Vastaus tuli leveän hymyn saattamana: ”olen rakennusinsinööri”.

taksilla, bussilla tai junalla

Meidän noustessamme Molinasecassa bussiin, tunnen pienen surun häivähdyksen sisälläni. Saapuessamme kolmen bussin kyydittämänä Sarriaan olemme kuitenkin jo hyvillä mielin. Päätämme aloittaa jokaisen uuden päivän rennosti ylävitosella ja juhlimalla sitä, että menossa ovat vielä viimieset viisi päivää. Haluamme nauttia jokaisesta matkapäivästä, jokaisesta tasaisesta ja varjoisesta tiestä, eikä kaihon tunne enää palaa. Lempeys siihen, ettei kaikki mene aina suunnitelemien mukaan, on tullut takaisin.

pienet ihmeet

Läpi caminon me huomaamme tapahtuvan pieniä ihmeitä. Jos mitä ikinä toivonkaan, se yhtäkkiä tupsahtaa eteen. Miten asiat toteutuvat, eivät välttämättä ole sitä, mitä itse kuvittelee, mutta lopputulos on kuitenkin toivotun arvoinen.’

Mitä tämän kirjan jälkeen? Sitähän ei koskaan tiedä. Voi olla, että eräät matkustavat yhdessä Idän pikajunalla...Tekisi mieli jo ostaa ne pitkät iltapukuhanskat. Kuulen jo meidän naurumme ravintolasalongissa samppanjan ja herkkujen äärellä...viereisessä pöydässä näen aivan Poirotin näkäisen herran.

Nyt jään vain jännityksellä odottamaan ja seuraamaan milloin huuleni kuiskaavat seuraavan kerran miehen korvaan ”Mites olis kultaseni, jos vaikka ensi vuonna...”

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Elegia 

Harlan Coben: Petät vain kerran

Joen perhe väsyi ja heidän täytyi istua kesken vastaanoton. Mayan ei. Hän seisoi koko tilaisuuden ajan, katsoi ihmisiä silmiin ja tervehti jokaista vierasta reippaalla kädenpuristuksella. Hän torjui hienovaraisesti tai vähemmän hienovaraisesti ne, jotka halusivat lohduttaa häntä halauksin tai suudelmin. Vaikka heidän sanansa eivät merkinneet mitään, Maya kuunteli tarkkaavaisesti, nyökkäili, sanoi ”kiitos, kun pääsitte käymään”, onnistui kuulostamaan lähes vilpittömältä ja tervehti sitten seuraavaa henkilöä jonossa.

Harlan Cobenin trilleri Petät vain kerran (Fool Me Once, MinervaCrime 2017, suomennos Salla-Maria Mölsä) on tarina sotatraumoista kärsivästä Mayasta, joka kantaa mielensä painolastina Irakin sodan aikaista pommituslennon tiettyä tapahtumaa. Maya on niin traumatisoinut, että hänen on käytävä terapiassa eikä ole enää lähtöä armeijan leivissä muuhun kuin tulevien lentäjien kouluttajaksi. Kuin mikään ei riittäisi hän on menettänyt jo aikaisemmin sisarensa Claren murhan seurauksena ja nyt sama on tapahtunut hänet miehelleen Joelle. Maya pysyy pystyssä lähinnä vahvan tahtonsa, muutamien ystäviensä sekä ennen kaikkea tyttärensä Lilyn ansiosta. Joen suku, vaikutusvaltaiset Burkettit, ovat aina jääneet Mayalle etäisiksi, eikä Joen kuolema muuta sitä.  Painajaisten riivaama Maya ei tunne voivansa luottaa kehenkään ja niinpä hän asentaa taloonsa valvontakameran...

Ainoa normaali asia Lilyn lisäksi tuntuu olevan enää Mayan lanko Edward Walker, jonka lapset Daniel ja Alexa rakastavat sekä Mayaa että Lilyä. Eddie on kuitenkin järkyttynyt vaimonsa Claren menetyksestä ja nyt vielä Joe...Lopulta hän yrittää estää Mayaa enää tulemasta kotiinsa, koska hänen mielestään kuolema seuraa Mayaa, eikä hän kestäisi enempää. Maya jää yksin taistelemaan sekä demoneitaan että todellisia vihollisia vastaan vain huomatakseen Eddien sanat todeksi, sillä seuraa uusi kuolemantapaus.

Petät vain kerran on vahva dekkari. Sellainen, jossa lukijakin joutuu ristiriitaan itsensä kanssa. Tekee mieli seisoa Mayan rinnalla, mutta Mayassa on piirteitä, joita ei helposti lähestytä. Silloin pitää muistaa, että hän on sotilas, mutta auttaa myös, jos huomaa, miten hän on antautunut Lilyn suojelemiselle. Maya kannattaa aseita, tietää niistä paljon ja omistaa niitä. Hänestä vapaa aseenkanto-oikeus on ilma, jota hengittää. Lukija ei kaiken aikaa kuitenkaan tiedä, mikä Mayassa on trauman puhetta, mikä häntä itseään.

Olen tätä ennen lukenut Cobenilta Lupaa ja vaikene, mysteerin, joka vei mukanaan. Coben ei selvästikään toista itseään ja hänellä on erottuva kirjailijaääni. Se on sekä myyvä että rajat ylittävä tavalla, joka kuljettaa lukijaa armottomasti pimeyden labyrintteihin. Yllätys on se, että kirjan tempo on maltillinen, joten ei epämukavaa actionia. Sen sijaan varmaan tosi harva voi arvata tulevaa ja nyt kävi niin, että minulle jäi aukko yhden murhan motiiviin. En voi edes vihjata, etten spoilaa, mutta näin jäin ihmettelemään...Miksi?

Elämässä on hetkiä, jolloin kaikki muuttuu. Se on kuin optinen illuusio. Ensin näkee asian tietyllä tavalla, mutta kun liikahtaa hieman sivulle, kaikki näyttää yllättäen erilaiselta.

Petät vain kerran on juuri kuin yllä oleva kirjan sitaatti. Riippuu mistä katsot, miten valo tulee, missä on keskittymisesi.  Näin toimii mestaritrilleristi hämäten ja samalla nauttien valtavista meriiteistä sekä yleensä, että tämän kirjan kohdalla: Ykkönen New York Times bestseller –listalla, ykkönen USA Today bestseller –listalla, vuoden 2016 paras trilleri –Kirkus’ Mystery&Thriller listalla. Amazonin 13. myydyin kirja vuonna 2016 etc. Tämän lisäksi Cobenia on käännetty yli 40 kielelle ja hänen kirjojaan on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Petät vain kerran nähdään myös elokuvana, jonka tuottaa ja pääosaa näyttelee Julia Roberts!

Publishers Weekly on niin oikeassa, sillä "Coben on kuin taikuri, joka säästää kaikkein hämmästyttävimmän temppunsa aivan loppuun."

Irakin tapahtumien jälkeen Maya ei kyennyt hiljentämään ääniä. Kuolema oli jäänyt hänen luokseen. Hän yritti juosta, mutta kuolema oli koko ajan hänen kintereillään. Se ei suostunut lähtemään.

Maya nousi taas autoonsa, käynnisti moottorin ja pani soittolistan soimaan. Imagine Dragons varoitti Mayaa: Don’t get too close, it’s dark inside, it’s where my demons hide.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Charlotte Rion: Tyylikkäät ranskalaiset neuleet

Olen mietttinyt, että en voi olla ainoa, jolla on neuloosi: Salainen sisäinen tarve osata neuloa/kutoa vaikka just neulepuseroita. No en osaa, mutta silti hypistelen kaupoissa toinen toistaan suloisempia villalankoja. Niitä on ollut pakko ostaa, mutta minulle niistä syntyy vain jättikaulaliinoja sekä kerran issikalle loimi. Monet hokevat, että kuka vain osaa neuloa ohjeista, mutta kun minä en vain osaa. Eipä kannata ihmetellä, että kerran vuodessa tai kahdessa on hankittava joku huikea neulepusero, sillä mikä on niin ihastuttava kuin pehmeä neule yllä on se sitten jumpperi, villatakki tai ponco.

Charlotte Rion Tyylikäät ranskalaiset neuleet (Tricots pour toute la famille, Minerva 2017, suomennos Mirkka Santala) lupaa aloittelijankin oppivan neulomaan kirjan opeilla ja kokeneemmille on sitten haastavampia esityksiä. Kirjan kuvat ovat Pierre Nicoun. Charlotte Rion on ranskalainen Marie Claire -lehden toimittaja, joka on julkaissut jo 13 neulekirjaa.

Tyylikkäät ranskalaiset neuleet sisältää ohjeet 34 upeaan neuleeseen. Mukana on pitsi-, palmikko-, kuvio- ja pintaneuleita. Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista toisessa puseroita ja neuletakkeja urbaaniin tyyliin ja toisessa puseroita ja neuletakkeja koko perheelle luonnonläheiseen tyyliin.

Kuvassa kirjoneulepusero Phil Harmony ja Partner 6 -langoista.

Palmikkopusero Iliade-langasta.

Kirjan mallit on helppo toteuttaa oikeaan kokoon, sillä ohjeissa silmukkamäärät ja langanmenekki on laskettu koosta 34 aina kokoon 52 saakka. Monista malleista on annettu erikseen ohjeet 2-10 vuotiaiden lasten kokoihin.

Oma suosikkini on ehdottomasti kannen korallinpunainen pitsineulepusero, joka on kudottu mohairlangasta. Onko mohair iholle pehmeää vai pitäisikö sen olla vaikka kashmiria...Yksi lysti, pusero on upea! Kuvan tytön villatakissa on minusta myös kivat värit.

Neulomisen tueksi kirjassa on myös kaavapiirrokset sekä kuviointien ruutukaaviot.

Neulominen/kutominen on rentouttavaa. Olen myös lukenut, että mies rauhoittuu nähdessään naisen kutovan, sillä kutova nainen on kuin kotiharmoniajulistus. Kuka voisikaan kuvitella innokkaan neulojan miettivän mitään juonikasta miesparan pään menoksi. Kutova nainen on kodikas, mutta mikä parasta hän itse nauttii tekemisestään mielettömästi! Ehkä jossain toisessa elämässä minäkin sitten...Halusin tarjota teille tällaisen unelmakirjan arvonnassani ja eikös vain tämä olekin jo varattu!

Neuloosi on kielemme uudissana, joka tarkoittaa pakottavaa tarvetta neulomiseen/kutomiseen. Tyylikkäät ranskalaiset neuleet on mitä parhainta neuloosilääkettä!

Huhtiarvonnan 2017 voittajat Leena Lumissa ovat...

Huhtiarvonnan 2017 voittajat Leena Lumissa ovat:

Arkeilija, Taru, Elise H., Unelma ja Tweety Blue. Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistuneille♥

Onnettaren suosikit valitsevat voittojärjestyksessään täältä haluamansa palkinnon. Ensin valitsee Arkeilija, sitten Taru etc. Kertokaa sitten minulle, mikä on valintanne leenalumi@gmail.com sekä antakaa yhteystietonne.

Ulkona on niin ihana ilma, että lähden haravoimaan, mutta käyn tässä koneella aina välillä. Iltaleffalle, joka on Pawel Pawlikowskin Ida, lupasin valmistaa

omenapiirakan. Vaniljakastike on jo kylmässä. Että sellainen herkkuilta tänään:)

Ihanaa sunnuntaita kaikille♥

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

pupukuva Marjaana Rinne-Loikala

Sinä istut siinä ja ompelet. On lähelläs...

Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.

Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan:
- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Iines

Ilona Pietiläinen: Talossa ja taivasalla Tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle

Kirjan ensimmäiset sanat nivoutuvat lauseiksi räystäältä tippuvien vesien aikaan. Lumen sulaessa on lupa kaivaa esille multapussit ja innostua kesän odotuksesta. Räntäsateella voi haaveilla riippukeinussa vietettävästä kesäpäivästä ja mustikalle maistuvasta herkkuhetkestä. Kevätpuuhien jälkeen voi kääntää kirjan kesäsivut esiin ja upota keskelle kukkaloistoa.

Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla Tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle (Docendo 2017) alkaa alun sitaatilla, johon meistä niin moni voi samaistua. Ilona on innostuvaa sorttia, kuin kuplivaa samppanjaa ja niinpä sitä ovat hänen kirjansakin. Kuvat vain paranevat vuosi vuodelta, mutta kuplia riittää. Nyt niitä pirskahtelee Ilonan tekstein ja kuvin tässä uusimmassa kirjassa lasikuisteilla, kasvihuoneissa, parvekkeilla ja leikkimökissä. Kirja alkaa pääsiäisestä, jolloin kananmunasta on moneksi: Siitä syntyy paras kevätsalaatti, mustikkamunia koristeryhmiin ja kuorista suloisia krassiruukkuja. Kärsimättömyys kesään leimaa kirjan alkua, sillä Ilona käy koettelemassa roudan sulamista rautakangella, minä teen täällä samaa isolla sukkapuikolla. Jos Suomen kevät onkin kiduttavan hidas, sen voi aina tuoda sisälle:

Mihin tahansa kulhoon vain kevätkukkia, kuvassa perunanarsisseja ja sitten ympärille viehättävää lankaköynnöstä, joka on kaunis jo omana itsenäänkin, mutta keväällä kukkanälkä on rajaton.

Tässä lankaköynnös erittäin kaunis valkoisten muscarien kanssa. Kuvassa muuten näkyy Ilonan tuosta vain kehittelemä ruukutusseinä, jonka hän teki ihan itse talon ulkoseinälle.

Primus motorina toimivat marokkolaiset laatat ja tästä rakennusprojektista voit lukea lisää luvussa Puutarhahullun marokkolainen päiväuni.

Täydellisen rento kevätkattaus pellavalautasliinoilla, joiden valmistus kesti noin minuutin. Tarjolla on mm. aurinkosalaattia, mutta kirjassa tarjotaan muutakin, kuten vaikka suklaista unelmakakkua, grilliperunoita, raikasta raparperijuomaa, norjalaisia vohveleita, Petran mustikkaista pipariherkkua sekä raparperi-mansikkapiirakkaa:

2 kananmunaa
2 dl sokeria
120 g voisulaa
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4 tl vehnäjauhoa

Raparperitäyte:

3 dl raparperipaloja
vettä
5 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

2 dl mansikkaviipaleita

Murumassa:

50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Koristeeksi:

mansikoita
tomusokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon sulatettu voi, kerma ja maito.

2. Sekoita kuivat aineet toisiinsa erillisessä kulhossa. Lisää ne taikinaan ja sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun vuokaan.

3. Valmista raparperitäyte. Kiehauta raparperipalat pienessä määrässä vettä. Kun palat pehmenevät, valuta ylimääräinen neste pois ja lisää sokeri. Vaniljainen maku korostuu sujauttamalla vaniljasokeria joukon jatkoksi.

4. Levitä raparperitäyte taikinalle. Laita päälle kerros mansikkaviipaleita.

5. Levitä pinnalle murukerros, joka syntyy sekoittamalla huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja vehnäjauho toisiinsa.

6. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puolisen tuntia. Koristele tomusokeritömäyksellä ja tuoreilla mansikoilla.

Kuten yleensäkin Ilonan kirjoissa, teemme nytkin visiittejä toisten koteihin. Tässä kirjassa myös parvekkeille, verannoille, vanhalle asemalle, puutarhaan...Kuvassa Annan kevätkuisti, joka on niin hot, hot ja arvatkaapa miksi: Ensinnäkin iso kuisti on unelmaa ja se on sitä vieläkin enemmän, jos siellä on muratteja! Hortensiahulluuden lisäksi olen saanut järisyttävän nälän muratteihin, Ellei ole muutamia murattikaaria ja yhtä riippuvaa jossakin, mikään ei näytä miltään.

Tällaisesta minä pidän! Kotonakin voi olla talvella murattimajassa kuin ollaan suvella villiviinimajassa. Anna tarjoaa muratin hoito-ohjeita ja vielä upean bonuskuvan murateista.

Villa Rosan keittiöryhmä on kuin maalaus. Mitä enempää voi köökiltä toivoa: Vanhat pinnatuolit, kulunut, rakas pöytä, isoäidinaikainen astiakaappi sekä mahtava kimppu lupiineja pöydällä. Täällä emännöi Irene,

jolle Villa Rosa on unelmien koti.

Heidin kesäkuistilla ihastelen tyylirikkoja, joilla saadaan sisustukseen persoonallisuutta. Lepuutan myös jalkojani, heitän kengät pois ja mietin miksi just tämä Ilonan kesäkirja on niin valloittava. Tässä ne ovat: Kollaasikuvat puuttuvat. Harvoin kollaasikuva on onnistunut ja sitä se ei ole etenkään puutarhakuvissa, joissa kukat kuin syövät toisiaan. Nyt kuvat ovat isot ja ehdottomasti entistä paremmat. Kukkakuvat ovat melkein säädyttömän loistavat! Asemointi on rennompi eli kokemusta on karttunut. Vierailut koteihin lomittuvat paremmin kokonaisuuteen eivätkä hypi irti kirjan tarinasta. Ruokareseptejä on kiitettävästi!  Niitähän me aina kaipaamme...Kansikuvaksi on valittu just oikea kuva, mikä on paljon minulta sanottu, mutta näin se nyt on. Vain se kolmas Annan murattikuva olisi voinut ehkä horjuttaa Salaisen puutarhan taikaa...Suuret koko sivun kuvat rauhoittavat tunnelmaa, jolloin lukijakin syventyy rauhaisammin nauttimaan kirjasta. Kirjan koko on sopiva eli tätä uutta Ilonaa. Olisiko jo toinen kirja tällä kivalla vähän kohtuullisemmalla koolla. Aiempia kirjoja varten jouduin ostamaan omat, leveät hyllyt Ikeasta. Bonusta kuitenkin se, että samppanjakuplat ovat tallella! Pirskahtelevuutta tyylillä.

Erityisplussa Neilikasta, joka muistuttaa niin paljon meidän edesmennyttä suuriruhtinatar Olgaa...Neilikka vilahtelee punaturkkimaisesti kuin mitään muka huomaamatta kirjan tähtenä. Tämä rotu tuntee arvonsa ja tietää, että kattaus on juuri hänelle!

Elinan pirteällä, kauniin keltaisella sisääntulolla me nyt jäämme odottamaan hortensia-aikoja, uimapäiviä, suvisadetta ja mustikkasuukkoja!

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

Nostin laatikon kaiteelle ja aloin työntää sitä eteenpäin vähän kerrallaan, kunnes se putosi jokeen, ja tuntui melkein kuin Lila itse olisi suistunut veteen ajatuksineen, sanoineen, ilkeyksineen, joilla hän maksoi kaikille potut pottuina; alas syöksyi hänen kykynsä omia minut, niin kuin hän omi minkä tahansa ihmisen, asian, tapahtuman tai tiedon, jota hipaisikin: kirjat ja kengät, hellyyden ja väkivallan, häät ja hääyön, paluun kortteliin uudessa roolissaan rouva Raffaella Carraccina.

Elena Ferranten Uuden nimen tarina (Storia del nuovo cognome, WSOY 2017, suomennos Helinä Kangas) on Ferranten Napoli-sarjan toinen osa, jota on odotettu italialaisen kiihkeästi Loistavan ystäväni vakuuttaessa vahvojen makujen, rajujen sekä ristiriitaisten tunteiden että työläiskorttelin äänillä ja tuoksuilla. Kirja jäi värisyttävästi kohtaan ’kengät’, eivätkä mitkä tahansa kengät vaan Lilan tekemät, jotka hän lahjoittaa tulevalle miehelleen kauppias Stefano Carraccille. Häissä Lila kuitenkin huomaa, että...Tästä alkaa Lilan ja Stefanon avioliiton tempo, joka on furioso eikä se siitä muuksi muutu, sillä Lila ei alistu ylivallan, ei kohtalon, ei vaimonormin edessä. Hän on liekki joka palaa polttaen tieltään kaiken samalla sytyttäen ympärillään vaarallisia tunteita, mutta halliten myös pelin hengen, jossa hän käytännön niin vaatiessa on säyseä, kodillinen vaimo tai tehokas liikenainen ja usein kuin filmitähti istuessaan Stefanon viereen heidän lähtiessään ajeluille näyttäytymään.

Hänen paras ystävänsä Elena eli Lenù seuraa sivusta, kunnes tulee se helteen raskauttama kesä, jolloin Stefano katsoo parhaaksi lähettää vaimonsa tämän äidin Nunzian ja Lenún kanssa Ischialle rentoutumaan ja vahvistumaan meren äärelle, sillä Lila ei ollut vieläkään raskaana ja Stefano toivoi vaimonsa vahvistuvan uidessa ja rannalla maatessa. Merenrantaviikoista tulee sekä tarinan että nuorten naisten elämän vedenjakaja: Huumaavat päivät ja illat ovat vaarallista pohjaimua, jonka uhrit eivät muista huomistaan. Lila ei välitä ja Lenú seuraa myrskyä vain huomatakseen olevansa jälleen menettämässä jotakin mitä Lila oli saamassa. Lapsuudesta tuttu ristiriita ystävyyden ja kaunan väliltä herää rajusti ja Elena ymmärtää Lilan aina halunneen samaa, mitä hänellä on ollut. Lila jonka vanhemmilla ei ollut varaa lähettää häntä opiskelemaan, kuten oli Lenún vanhemmilla, on päättänyt käydä korkeakoulunsa toisin asein ja hän omii kaiken, kaiken...jopa Elenan tunteet.

Elena päättää olla enää tapaamatta Lilaa, haluaa alkaa etäännyttää häntä itsestään. Se on helppoa kun hän pääsee opiskelemaan Pisan Scuola Normaleen, jossa omaksuu yleiskielen, saa uusia ystäviä, joiden seurassa tuntee saavansa olla oma itsensä, vaikkakin ajoittain kokee loistavansa vain kultivoituneiden ystäviensä säteilyn heijastuksessa vaatimaton taustansa ja Napolin korttelien lapsuus taakkanaan.

Uuden nimen tarina ei minulla täysin vetänyt vertaa Loistavalle ystävälle, sillä pientä tiivistystä olisi voitu käyttää tarinan siitä kärsimättä. Toisaalta kyseessä on selkeästi sekä viihdyttävä että koukuttava sarja, joten italialainen runsaus tarjoaa aikaa tajuta kenestä kulloinkin on kyse, sillä henkilöitä on paljon ja lempinimiä vieläkin enemmän. Elenaakin kutsutaan kirjassa paitsi Lenúksi, myös Lenucciaksi sekä myös Lenaksi. Miten huomaavaista, että kirjan alussa esitellään jälleen romaanin henkilöt! Myönnän viihtyneeni Uuden nimen tarinan lumoissa aamukolmeenkin, joten kyllä tässä taikaa on luettu. En tajua, miksi koko ajan näen Michele Solaran varjon häivähtävän siellä täällä, kun taas N. ei... Kirja ei ollut ennalta-arvattava eli yksi iso asia meni ihan toisin kuin luulin, monista pienistä puhumattakaan. Halusinkin tulla yllätetyksi! Varmaa on myös, että aion lukea kaikki tulevatkin Ferrantet, sillä viihtymys on osa elämää. Hyvät kertomukset viihdyttävät ja kirjan funktio viihdyttäjänä on sama kuin takkailtojen ja nuotiotulien tarinoilla: Karkoittaa elämän arki, vaiva ja/tai tylsyys, tuoda tähdet likemmäs...Tähän Ferranten kirjat ovat olleet kuin tilaustyö!

...heti ensimmäiseltä sivulta lähtien aloin voida pahoin ja pian olin hiestä märkä. Silti vasta tekstin lopulla myönsin itselleni sen, minkä olin tajunnut jo muutamien rivien jälkeen. Lilan lapsena kirjoittamat sivut olivat minun kirjani salainen sydän. Sen, joka halusi tietää mistä sen lämpö ja lauseet yhteen sitova vahva, mutta näkymätön lanka olivat peräisin, olisi pitänyt tutustua noihin ruostuneen neulan koossa pitämiin ruutuvihkon sivuihin, pikkutytön kirjaseen, jonka värikkäässä kansilehdessä luki tarinan nimi, mutta ei tekijän nimeä.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuijata  Kirja vieköön!   Kirjaluotsi  Kirjapolkuni  Katja  Elina/Luettua elämää  Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Kaisa Reetta T.  Arja/Kulttuuri kukoistaa

*****

Helsingin Sanomissa 9.7.2017 Arla Kanervan juttu Hittikirjan anatomia

Luvialta pääsiäisen jälkihehkussa lyhyesti

Lähdimme pitkäperjantaina Luvialle. Olin juuri saanut kuulla, että Porissa sataa rakeita, joten kevätvaatteet vaihdettiin talvikamppeisiin. Ei niinkään Luvialla hyistä, mutta lauantaina Porin torilla. Miten olisinkaan voinut unohtaa elämäni tutuimman torin viiman! En ottanut kuvia vaan olin virran viemänä. Söimme hyvin pitkäperjantaina ja mukana olivat myös sisareni Merja ja hänen miehensä Pekka. Meillä aina paljon keskustelua ja naurua, hulluttelua. Launtaina sitten Porin torille, jossa äiti vävypoikansa Lumimiehen kanssa juuttui kaloja ostamaan ja me siskon kanssa humputtelimme turhuuksien äärellä. Tosiasiassa tarkoitus oli ostaa

kukkivia kesälumipisaroita, kuten teimme pääsiäislauantaina kaksi vuotta sitten, mutta niitä ei ollut myynnissä yhden yhtä. Varmaan tämä kauhea kylmyys...2015 pääsiäisenä pääsimme ne heti istuttamaaan maahan, nyt ei olisi tullut kyseeseenkään. Niiden sijasta sitten vähän kaunista turhuutta tuli hankittua. Lounas kaupungilla ja äidillä nautimme illalla herkkuja. Voi mitä Putous onkaan äidissämme menettänyt! Hän alkoi esittää, miten silloin kun minä synnyin kehotettin lapsen korvat teippaamaan niin, että niistä ei tule hörökorvat ja lasta piti nukuttaa niin, että päänmuodosta tulee kaunis eli selällään...(selittää paljon:) No, minä sitten kysyin, että millainen olisi tullut ilman 'kallomuotoilua' ja sitten alkoi show, joka melkein pudotti porukat lattialle nauramaan. Pyysimme uusintaa ja se tuli. Siinä äidin kauniit silmälasitkin mukailivat erilaisten epätoivottojen 'vinokallojen' tahtiin. Jos olisi ulkopuolinen nähnyt ja kuullut, olisi varmaan ajatellut, että oli alkoholilla osuutta asiassa, mutta ei pisaraakaan!

Sunnuntaina kävimme viemässä isän haudalle kukkia ja teimme samalla lenkin Luvian kauniilla raitilla, jossa vieläkin tiedän, mistä nousevat käenrieskat, missä kukkivat sinivuokot ja mistä voi hyvällä onnella löytää mesimarjaa. Lapsuuden kotipihamme kevään merkkilintuja, töyhtöhyyppiä näimme paljon, mutta kevättunnelmissa langalla ovat naakat, jotka kuvasin jo pääsiäisenä 2015, sillä kamera unohtui kokonaan. Ja sitten me taas syötiin!

Kun harvoin tavataan on seurustelu tiheää ja siitä kuin haluaa ottaa kaiken irti. Elämä on lyhyt ja sitten se on ohi. Kannattaa tarttua hetkeen ja ottaa siitä irti kaikki mahdollinen. Luvialla huomaan heti olevani kuin kotona, sillä meri-ilma on eri ilma. Se on suolainen ja happirikas henkäily, jota juon janoisena, sillä  valitettavasti Keski-Suomesta, tältä ihanalta paratiisisaarelta puuttuu meri. Olen tottunut suolaisiin tuuliin ja joskus täällä kun ei liikahda lehtikään, tulee ikävä rannikolle...

Huomenna on varmaankin Ruhetag, mutta muistakaa Huhtiarvonta! Kirjapuolella on tulossa lukuromaania, jännitystä ja sisustusta. Ja minä kuuntelen nyt tätä...

Love
Leena Lumi

kuva meriharakoista Pekka Mäkinen (klikatkaa kuva suuremmaksi...)