tiistai 15. joulukuuta 2020

Seija Helander, Anne Stolt: Tauno ja Nelli joulurauhaa etsimässä


 Posti toi yllätyskirjan, jonka luettuani tajusin miten tärkeä tämä on. Puhumme joulumielestä ja joulurauhasta, mutta kuinka moni sotiamme kokematon osaa ajatella, miten konkreettista oli joulurauha sotien jälkeen 1940-luvun lopun Suomessa. Silloin se tuntui kaikessa, vaikka sotakorvauksia vielä maksettiinkin. Leikki-ikäisille lapsille asia saattaa jäädä hahmottomaksi aikuisen kertomana, mutta jos siitä kertovat vaikka nallet Tauno ja Nelli, viesti hivuttautuu kuin luonnostaan lapsenkin mieleen ilman sodan korostamista. Sotaa ei tarvinnut mainita, mutta rauha tunnettiin sitäkin vahvemmin ja etenkin joulun aikaan.

Seija Helanderin tekstittämä ja Anne Stoltin kuvittama Tauno ja Nelli joulurauhaa etsimässä (Avain 2020) kertoo harmaanuttuisista tontuista, joilla kaikilla oli omat tehtävänsä pihan eri rakennuksissa.


Hämärätontulla piti kiirettä, sillä hänen tehtäviinsä kuului tarkkailla taloa ja talon väkeä. Hän oli pirteä sillä oli herännyt vasta kaamokseen, jolloin hänen työnsä alkoi. Hänen yksi tehtävänsä oli valvoa joulun rauhaa ja niinpä hän kurkki ikkunoista sisään miten väki toimi ja käyttäytyi.

Perheen tytär Alma Akilina kyselee isoisältään Ukko Ohreilta joulusta ja rauhasta. Äiti toteaa väliin:

Rauhan jouluja jouduttiin kyllä vartomaan. Vai mitä sanot Nelli-nalle?

Nelli vain nyökytteli päätään, joka oli jo melkein irtoamaisillaan.

Tämä kuva toi mieleeni erään jutun tai toimittajan kommentin jossain lehdistä, joita luen. Isoisä, tämän aikuinen tytär ja tyttärentytär istuivat saman ruokapaikan viereisessä pöydässä. Isoisällä oli paljon kerrottavaa menneistä ajoista ja varmaan nykyisistäkin, mutta sitä emme saa koskaan tietää: Aikuinen tytär ja tyttären tytär somettivat niin kiihkeästi omiin älypuhelimiinsa, että isoisä vaikeni. Tämän kirjan 1940-lukua esittävässä kuvassa näemme vielä sitä sukupolvien vuorovaikutusta, joka olisi niin tärkeää etenkin lapsenlapsille. Ylisukupolvinen viestikapula miten ennen oli oltu ja eletty. 

Isoisän jatkaessa tonttutarinoita, Hämärätonttu Harmaanuttu hiipii sisään ja huomaa seinällä joulukalenterin. Ensimmäinen luukku oli jo avattu ja sieltä oli ilmestynyt tonttu. Suurin toivein Hämärätonttu aukaisee toisen luukun, mutta 

lennähtikin kyyhkynen, valkoinen kuin mielenrauha. Lintu kantoi nokassaan oliivipuun oksaa.

Taiteilija Picasso oli maalannut edelliskeväänä Pariisissa rauhankokouksen mainosjulisteeseen valkoisen kyyhkysen. Harmaanuttu oli kuullut Picasson kyyhkysestä Lehtitonttu Lörpöttelijältä...

Harmaanuutti livahteli pitkin taloa, sillä Nelli ja Tauno tuntuivat olevan kovasti liikkuvaisella tuulella. Riitaakin ehtivät keskenään rakentaa ja sitä taas pelästyi kyyhkynen ja lennähti navettaan.


Alma Akilina ihmettelee, minne joulukuun toisen päivän kuva oli kadonnut...Kalenteri oli ihastuttava, sillä joka aamu sieltä ilmestyi jotain uutta: manteleita, musiikkia, kiisselikulhoja...

Sillä aikaa Tauno ja Nelli etsivät kadonnutta kyyhkystä navetasta ja tallista, mutta eivät löytäneet.

Akilina alkaa leipoa äidin kanssa joulupiparkakkuja. Sillä aikaa Ukko Ohrei veistelee Akilinan iloksi yllätystä.

Miten Tauno ja Nelli saatiin sopuun? Mistä kyyhky löytyi vai löytyikö se? Tuliko taloon joulurauha?

Tauno ja Nelli -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet: Tauno ja Nelli evakkomatkalla, Tauno ja Nelli ja hirmuinen sanahiiri sekä Tauno ja Nelli kesäleirillä. Kirja on hengeltään samaa, vaikka eri aikakauden sarjaa kuin Karoliina Suoniemen Tehdaskaupungin lapset, joka oli minulle lukuvuoteni paras lasten kirja. Historiaa tuotuna esiin lasta kiinnostavalla tavalla. tietokirjat lapsille ovat tärkeitä!

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Vaaleanpunainen amaryllis!

Eihän voi olla tottakaan, että minunlaiseni valkoisen amarylliksen rakastaja hurmaantuu vaaleanpunaiseen amaryllikseen! Näin nyt kuitenkin kävi ja kaksi päivää on muun ohessa kuvailtu viettävässä rinteessä kaksivanaista kukkaa, jonka toinen on vasta nupulla. 

Hiukan oli hermo mennä, kun edelleenkin puhelimeni kamera ei vastaa, mitä odotin. Onneksi tänään otimme kehiin vanhan pokkarin ja juttu alkoi sujua. Nyt tämä on jo hauskaa, kun on silmät kuivina katsottu niin monta kuvaa että ei tosikaan. Ei yhtään timanttista, mutta meille hyvin riittäviä.

Niin monet kukat ovat kauniita, mutta minun jouluni on enimmäkseen ollut viime vuosina valkoista amaryllistä ja mieluummin sitä matalaa sorttia. Niistä tulee juhlava fiilis. Silti Festivo- ja muissa korkeiden kynttilöiden jaloissa on pinkit kynttilät! Aika aikansa kutakin ja eihän sitä tiedä, milloin eräs mustanpunainen amaryllis on eniten mieleen...Se on erään joulun ihme, mutta en laita nyt tähän juttuun.

Jotenkin aavistan, että tulee toinenkin vaaleanpunainen, vaan matkustaako se joulunlapsellemme hänen synttärinään, sitä kukaan ei vielä tietää voi...Ja valkoista ken unohtaa voi!

Tässä haetaan nyt tosissaan joulumieltä, enkä saa aikaiseksi mitään hyödyllistä, joten päätin olla rento ja hyödytön. Sain kuitenkin Nicci Frenchin Tiistai taakse jäänyt, joten sitä ja The Crownia. Lenkillä myös, sillä kiva pikkupakkanen ja maa on edes valkoinen. Tiistaina just alan ryhdistäytyä suunnittelemaan joulupöytää kahdelle, sillä aattona ja joulupäivänä pidämme eristystä varmuuden vuoksi. Varmaan tapaninpäivänkin. Kuusen koristelemme jo aaton aaton aattona! Siitähän se joulumieli alkaa - viimeistään. Valkokuusi ei varista viikko nuutistakaan!

Olen vajoamassa joulun suloisuuteen. Niihin unenomaisiin päiviin, jolloin unelmat kannattelevat. Niihin voi suorastaan kääriytyä samalla kun kaakao höyryää mukissa, takka lämmittää, luontopihan villieläimet on ruokittu ja lyhyt päivän valo on jo kadonnut.

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat

Lumi poistaa yön pelon ja päivän kaipuun. Se pyyhkii yksityiskohdat, riisuu kasvot piirteistään viiva kerrallaan ja jättää jälkeensä vain valtimon joka sykkii:

HS.

Mila Teräs Jäljet

amaryllisunelmin
Leena Lumi

perjantai 11. joulukuuta 2020

Mitä kirjoja Välikaton Feetu tuo lahjaksi tänä jouluna meidän perhekunnalle ja ystäville?

Julkaisen jälleen kerran ne kirjat, joita meillä kääritään joulupakettiin. Osa on jo viety perille länsirannikolle saakka, osa odottaa Lundian päällä. En tietenkään mainitse kenelle: sehän olisi yllätyksen spoilaamista. Jokaisen kohdalla on ajateltu saajan makua ja joltain olen kyllä joutunut kysymäänkin, mutta ei voi mitään sillekään. Myönnän, että ensimmäistä kertaa on minulla joulumieli hakusessa, mutta yritän päästä sen ohi. Monella perheellä on sama epävarmuus, että tavataanko vai ei. Luvian perheen kanssa vietimme joulun jo lokakuussa ihan varmuuden vuoksi, mutta jatkosta en tiedä....Me itse haluamme nyt olla taas aaton kahdestaan kuten viime joulunakin, jolloin lähdimme vasta tapanina tyttären luokse ja pääsimme katsomaan nuorten juuri hankittua vaaleanpunaista ja noin satavuotiasta taloa. Nyt tarkkailemme tilastoja ja laitamme ainakin itsemme noin kymmenen päivän karanteeniin varmuuden vuoksi. Menee niin tai näin, kirjoja on paketoitu. Muistakaa, että minäkin ostan kirjoja, vaikka saankin arvostelukappaleita. Kirjan hinta on Suomessa korkea ja elinkaari lyhyt. Olen ehdottanut Keski-Euroopan mallia, että kirjan hinta kohtuullisemmaksi ja elinkaari pidemmäksi. Siitä hyötyisivät kaikki. En kauheasti riemastu, kun joku uutuus lojuu alelaarissa kolme kuukautta ilmestymisensä jälkeen. Toki, jos se kirja on minulle tarpeen vaikka jollekin antaa, ostan sen sydän kärvistellen. Siinä on paljon työtä tehty ja etenkin kirjailija on mielessäin. Minulla on omat edulliset paikkani matkalla täältä Jyväskylästä Helsinkiin päin, mutta täyttä hintaakin on maksettu. No, ei lahjojen yhteydessä kai pitäisi puhua rahasta, mutta minun on ihan pakko, sillä muistan aina sen mummon, joka, kommentoi minulle joulusaarnaani, että 'lapset ja lapsenlapset eivät välitä, kun hänellä ei ole rahaa muuhun kuin omakutomiin villasukkiin.' Onko parempaa lahjaa kuin villasukat, kirja tai suklaa!

Menee eräälle vain elämänkertoja lukevalle.

Melkein sama juttu kuin edellä...

Läheiselle kaukana♥

Muutamalle ystävälle, joiden maun tunnen.

Kolmas valtakunta kiinnostaa.

Lahjaksi voi etsiä edellisvuotisiakin kirjoja! Bibliofiili taas ilahtuu oikein valituista vanhoista.

Dekkareista pitävälle ystävälle,

Kuin myös tämä.


Suorastaan pyynnöstä...heille♥

Ystävälle, joka olisi kirjaston jonon mukaan saanut tämän ensi juhannuksena!

Tämä meni vaativalle dekkarienlukijalle.

Pienille...yhteiseksi.

Saksalaisesta kirjallisuudesta pitävälle, jota myös Kolmas valtakunta kiinnostaa.

Dekkareista pitävälle ystävälleni. Ja heitä on monta...

Rakkaalle läheiselle♥

Vaativimmalle lukijalleni kauas....

Hänelle joka kerää kaikki Peter Jamesin kirjat ja pitää niistä tietysti!


Tämä tärkeä teos tulee varmaan luetuksi joulun hiljaisina´, lumisina viikkoina....Tosin ystäväni Sanna, ehdotti, että 'kunnolla joulun jälkeen sitten.' Siis tiedän tämän lahjani, koska varmistin, että saan! Jouluna jotain jännitystä mieluummin kuin omien virheiden pohtimista ja kehitysmahdollisuuksia♥

Aiheesta kiinnostuneelle. 

Hänelle joka haluaa jouluyönä lukea jännitystä.

Ystävälleni, joka oli kotikaupunkinsa kirjastossa tämän kanssa numerolla 101!

Pienelle tytölle....

Hänelle, joka tästä innostuu♥

Tässäpä näitä ja mukana on ihan alelöytöjäkin. Haluan lisäksi muistuttaa muutamasta viime vuodelta tai sitä edelliseltä, että löytyy, mutta Adlibris ei lupaa enää ehtiä varmasti toimittamaan jouluksi, joten kirjakauppaan sitten. Näistä jokunen ollut viime vuonna kuusen alla.

Linnuista kiinnostuneille.

Yksi parhaita toiseen maailmansotaan liittyvistä kirjoista, joka kertoo ihmisen hyvyydestä.

Tämän vuoden kirja: puutarhailijan unelmaa♥

Viime vuotinen. Paras true crime minulle tähän asti. Luen uudestaankin.


Tämä taisi mennä jossakin arvonnassa. Lainaan ja luen uudestaan. Tätä oli ainakin Seppälän Prismassa...

Niin...ne villasukat. Meillä koko perhe niitä arvostaa ja veikkaanpa, että 

monet muutkin. Meilläkin noita pehmeitä paketteja, joten toivossa on hyvä elää. Villasukat♥ Suklaa♥ Kirjat♥

joulumuistamisterveisin
Leena Lumi

PS. Mieleeni tuli juuri kirja, jonka luin blogiini 2018 sytokevään jälkeen. Mietin silloin, että kaikkien pitäisi lukea juuri tämä kirja 1) itsesi ja muiden hyväksi 2) jos olet jostain syystä putoamasta systeemin kyydistä ja jäämässä ulkopuoliseksi 3) tai vain ollaksesi valo tunnelin päässä, sitä tarvitsevalle. Kirja ei ole valitusta, vaan kiinnostava sekä osuva tarina siitä, miten kenelle tahansa meistä voi tapahtua ihan mitä tahansa!


Immo Pekkarinen: Kuolleen meren kristallit


Immo Pekkarisen Kuolleen meren kristallit on yksi avain syrjäytymiseen. Zak yrittää ja yrittää, mutta ei vain pärjää...Tämän lukeminen haihduttaa ylimielisyyttä ja tuo nöyryyttä: Lukekaa! Kirja oli mukana Vuoden 2018 parhaat kirjat Leena Lumissa

Elämä on jo riittävän vaikeaa silloin, kun olemme terveitä ja elinvoimaisia. Kun olemme osittain trauman pirstomia, elämästä voi tulla sietämätöntä.

Peter A. Levine
Kun tiikeri herää. Trauma ja toipuminen


Immo Pekkariselta on ilmestynyt runojen ja proosarunojen kokoelma HYVÄKSY KAIKKI Runot 1968-2004, julkaistu joulukuussa 2020. Olen jäämässä tapani mukaan joulubreikille eli samalla olen kuin vuosilomallani. Halusin kuitenkin antaa tämän vinkin teille♥

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Vuoden 2020 parhaat kirjat Leena Lumissa ja...

Nyt on se järkyttävä aika vuodesta, jolloin on tapanani listata lukuvuoteni parhaita kirjoja. Mikään tässä ei ole kiveen hakattua, sillä ensinnäkin nämä ovat minuun eniten vaikuttaneet teokset, mutta niitä on muitakin. Toisaalta tämä on yhden ihmisen eli minun mielipiteeni eli vähän kuin olisi Leena Lumi Finlandia, mutta valitsen useampia kirjoja. Laitan niitä vain järjestykseen ja availen vähän muitakin lukemiani teoksia. Otan nyt mukaan myös muutamia kommentteja - syystä! Olen lukenut tavallistakin enemmän dekkareita ja siihenkin on syynsä: Minä toisinaan tarvitsen niitä kuin lääkettä! Kolmatta valtakuntaa en pakene ja kaikki historiaan liittyvä kiinnostaa. Tällä kertaa lavennan, sillä muuten kärsin ellen saa tuoda eräitä 'herkkuja' esille. Arvostan kaikkien kirjailijoiden työpanosta, mutta ehdin lukea vähemmän kuin ennen. Privaattisyyt! Parhaani kuitenkin teen ja blogissani on jo näkyvissä Kurkistus kevään 2021 kirjoihin.

Myönnän, että tämä oli helppo. Päässäni jo jonkin aikaa tuntunut juuri tältä:

1.  Delia Owens: Suon villi laulu

Lukijani kommentti Saksasta:

Allu17. elokuuta 2020 klo 18.42

Aivan uskomattoman hienoa luontokuvausta ja kirjassa tulee aina vaan uusia jänniä käänteitä. Tämä on kiertänyt meidän ystäväpiirissä sen jälkeen kun se ilmestyi Spiegelin bestsellerlistan ykköseksi joskus keväällä enkä tunne ketään, joka ei olisi tykännyt.
Toinen kommentti bloggaaja Tuulalta tänään:
Varasin Suon villin laulun kirjastosta syyskuun alussa. Edelläni oli 187 odottajaa, nyt vielä 67... suosittu on.
2. Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa 

Kotiliedessä no 19 oli valittu parhaita kirjoja ja vain kaksi kirjaa oli kuvattu sanoilla Sensaatio! Owensin Suon villi laulu ja Kinnusen Ei kertonut katuvansa♥

3.  Fernando Aramburu: Äidinmaa

Maistat viiniä, tunnustelet sitä kaikilla aisteillasi. Mietit samalla, että historian tapahtumat tulevat likemmäs kerrottuina yksilöiden ja perheiden kautta. Viini on aivan erityistä: Tulet yhdeksi heistä. Entzun!.. Vuorilla aukeaa kultainen kukka. Vuoret ovat baskien hengitystä. Kohotan viinilasia: Gora Fernando Aramburu! Täytän lasin uudelleen. Haluan tavoittaa tarinasta kaiken. Haluan tarjota sinullekin sen veren ja sovituksen. Kävelen lasi kädessäni kohti rantaa ympärilläni xirimirin hellä syleily.

4.  Kate Elisabeth Russel: Vanessa

Kun majakat alkavat vilkuttaa hätäviestejään, Vanessa korkeintaan hätkähtää ja joskus kyynelehtii. Strane on hyvin tietoinen tavasta koko ajan kysyä lupaa edetä. Pelkästä hylkäämisen pelosta Vanessa suostuu sellaiseenkin, josta ei pidä ja joka satuttaa. Kerran valo välähtää punaiselle ja se on silloin, kun Jacob pyytää sanomaan monta kertaa peräkkäin ’rakastan sinua, isi.’ Kaiken kumuloi kuitenkin jo kohta Nabokovin toinen teos Kalvas hehku ja siitä sitaatti:


Sua palvon, tule, sua hyväilen/ Vanessa tumma. (suom. Kristiina Drews)

5.  Annette Hess: Tulkki

El Mundo pysäytti sydämeni:

Hänen romaaninsa on kaukana sentimentaalisuudesta...Se pyrkii totuuteen, jonka kauheutta verhoaa sakea hiljaisuus.

Annette Hess kirjoittaa lukijan iholle. Eva ei kaihda mitään. Hän ei säästä itseään. Hän käy päin pimeää. Hän lähtee Varsovaan. Hän lähtee leirille. Hänen on pakko lähteä Unkariin, sillä siellä... kunnes vihdoin alkaa murentua kuin hauras ruukku. Totuuden tuojaa ei rakasteta, mutta joku aina rakastaa. Jürgen on Wienissä ja hän lentää Evan luo. On aika.


Celeste Ngn Olisi jotain kerrottavaa jäi minuun.


Kuulaus on yhdysvaltalaisen Celeste Ngn kertojaäänen valttikortti. Se on minulle se koskettavin, sillä kaiken kirjan raskaan ja surullisenkin lävitse on kuin kuulisin jotain lohduttavaa, jotain joka lupaa parempaa, ehkä hyräilyä rannalta...Celeste myös tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on itse toisen sukupolven maahanmuuttaja. Mitä taas tulee tarinan rakenteeseen, se on odottamattoman huikea: Vain todellinen taituri kutoo finaalin, joka on kuin jostain suuremmasta, jostain tavoittamattomasta. Kaksi autoa lähtee liikkeelle yössä, isä ja poika, jossain etenee hiljainen vene, järviusva...Tähtiä ja yötä ei voi vastustaa.

Tiina Katriina Tikkasen Toinen silmä kiinni on huikea esikoisteos!

Mietin missä olen tavannut yhtä 'valovoimaisen' miehen kuin oli Mintun isä! Miehen, joka oli vauras, ns. naisten mies, mutta myös perheen arvostaja, mielellään esillä ja kaikkien ainakin näkyvästi ihailema. Miehen, joka oli sähäkkä, komea ja joka erityisesti piti tyttärestään Lucilesta. Lucile sen sijaan:

Kun piti toivoa jotakin ensimmäisen kerran kunniaksi: ensimmäiset mansikat, ensilumi, ensimmäiset perhoset

aina vain samaa:

Hän toivoi voivansa muuttua näkymättömäksi, jotta voisi nähdä, kuulla ja oppia kaiken ilman että mikään paljastaisi hänen läsnäolonsa. Hän olisi pelkkä aalto, henkäys, ehkä tuoksu, ei mitään mihin voisi tarttua tai koskea.

Mieleni alkoi profiloida Lucillen isää Georgesia ja Mintun isää. Mikä samankaltaisuus, vaikka toinen ranskalainen ja toinen Suomesta. Kirjoitin yöllä vihkooni: Muista Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa!

Luojalle kiitos tavallisesta äidistä, joka EI halunnut kahtatoista lasta, joka EI tehnyt spagaatia 70-vuotispäivillään ja joka EI sulkenut silmiään. Kiitoskiitoskiitos!

Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana


James Wyllie: Hakaristirouvat

Luin juuri vähän aikaa sitten Göring ja hänen psykiatrinsa Jack El-Hain Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa. Nytpä alkaa polttaa, sillä kirjassa Göringin ensimmäinen vaimo on miehensä palvoma ruotsitar ja vakaumuksellinen fasisti Carin Göring.

He asuivat jonkin aikaa Ruotsissa ja palatessaan Saksaan mukana kulki rotuaatetta ja Odinia niin, että hirvittää. Tässä kohtaa avuksi olisi ollut lukea Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli, joka avaa enemmän kuin moni edes haluaa uskoa. Siis oliko arjalaisuus tuontiaate Ruotsista? 

Hakaristirouvissa ei ole karttaan piirrettyjä rintamalinjoja, vaan mieliin piirretyt. Kuka oli Hitlerin lähin? Ketä hän arvosti ylitse muiden? Kaunis, mutta ehkä hieman naiivi Eva Braun vai sittenkin siskontyttö..., mutta oi, missä on kaunis Geli?


Meissä kaikissa on hyvämme ja pahamme. Tämä kirja tuo framille kaiken. Sellaisenkin, joka voi joitakuita huvittaa, toisia itkettää. Tämä kirja on kuin se kuuluisa räsymatto, jossa kirkkaat värit eivät erottuisi ilman tummia sävyjä. Sitä oli Dame Agatha Christien elämä. Mieletön elämä ja sai elää 85 –vuotiaaksi! Koska loppuun kasaantuu paljon sitä tummaa, haluan lopettaa johonkin, mistä Agatha ilostui todella eikä se tällä kertaa ollut Devonin paksu kerma. Haluan kiittää häntä monista dekkareistaan, joiden kanssa olen saanut pähkäillä syyllistä jo teinivuosista. Sade ropisi mammalan yläkerran kattoon ja minä likka nautin Christien murhajuonista!


Dekkareista positiivinen yllätys oli Stina Jacksonin Erämaa 


Camilla Greben Varjokuvat puolestaan oli mielestäni hänen parhaansa tähän mennessä.




Vuoden 2020 hauskin kirja on Heidi Mäkisen Ei saa elvyttää


Vuoden 2020 jännittävin romaani on Kate Quinnin Metsästäjätär


Vuoden 2020 paras lastenkirja on Karoliina Suoniemen Tehdaskaupungin lapset


Vuoden 2020 paras kuva tulee Paula Ritanen-Närhin puutarhakirjasta Unelmia puutarhasta ja se on Lohjalta Mellinin puutarhasta.

Minun perusteluni näille löytyvät kirjojen kohdilta ja aika laveastikin kirjoitettuna.

Haluan palata viime vuoteen sen verran, että kaikkein paras kommentti ikinä tuli viimevuotiseen Palavan taivaan alla kirjaan tänä vuonna:



Olen suositellut tätä kirjaa monelle. Niin lämmin tarina jossa tuoksuu Italian maalaisruoka viini ja valkosipuli kaiken kauheuden keskellä. Paras kirja jonka olen lukenut toisesta maailmansodasta. Uskomaton tarina joka päättyy suureen suruun kaiken ilon keskellä. Pino Lellan tarina on jotakin poikkeuksellisen kaunista. Sota päättyy ja onnistut vaikka missä mutta sydämesi jäi johonkin.
*****

Palavan taivaan alla kirjan kommenttiin sattumalta liittyi jotenkin Ben Kallandin Vien sinut kotiin saama dramaattinen kommentti:

Olen järkyttynyt.

Seuraan Hesaria, käyn kirjamessuilla, kuuntelen YLE:n kulttuuriohjelmia radiosta ja pidän silmäni auki kirjastoissa. Silti en tiennyt mitään tästä kirjasta. Onko tämä ollut esillä missään muualla kuin kirjablogeissa? Kirjablogeja seuraan laiskanlaisesti, yleensä vain silloin kun olen lukenut kirjan, josta haluan keskustella. Sitä kautta tämänkin löysin. Olit kommentoinut Suvi Ratisen Matkaystävää jossain blogissa ja maininnut ohimennen tämän kirjan. Kiitos, muuten en olisi koskaan tätä tullut lukeneeksi.

Dramaattinen, älykäs, taitava. Sitä kaikkea tämä kirja on. Pitkään aikaan en ole lukenut mitään yhtä vaikuttavaa. Ja siksi tuntuukin niin väärältä, että kirja ei julkaisuhetkellään saanut ansaitsemaansa huomiota. Eikö Atena Kustantamo aikoinaan tajunnut, mikä helmi heillä oli käsissään? Vai jyräävätkö isot kustantamot pienempien teokset järjestään jalkoihinsa?
Kuinkakohan muutakin tuntemattomaksi jäänyttä mestariteosta on minulta jäänyt lukematta vuosien saatossa?

Ihanin vieraskirja ikinä on Muumi Vieraskirja♥

Kaikki nämä lukemani ovat olleet lukuvuoteni helmisimpukoita. Ei mitään kiveen hakattua, mutta kaikki koskettavia. Suurella tunteella ja vähän myös järjellä. Haluan lopettaa Cunninghamin Lumikuningattaren sanoin eli toivon näiden kirjojen tarjoavan teille 

...kaipuun joka on kylmää, puhdasta ja pysäyttämätöntä kuin lumi.

Rakkaudesta kirjoihin
Leena Lumi
PS. Kyllä lukijat ovat bloggaajan sahrami♥ Sain just kivan kommentin yhteen tämänvuotiseen jännityskirjaan:

Lähdin mökille kissan kanssa. Evääksi otin "hiljaisen potilaan" Luin vahingossa koko kirjan yhteen soittoon. Kissaani en jättänyt huomiotta. Oltiin mökillä 22 tuntia. Ja me toki nukuttiinkin. Kun kissanluukku räpsäytti Reinon sisään. Kertomana jotta olihan kirja.


Kiitos Unknown, tämä oli hyvän kirjan laatukriteeri♥