Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan...

Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan milloin tahansa Idahon loskakelin, jossa minä ja Kentshereve laskemme liejussa mäkiä litistetyn pahvilaatikon päällä. Tai syreenipensaiden hillittömän hekuman, talven yli selvinneet hyasintit. Polttelin siinä terassilla, ja metallinen tuoli painoi reisiini kylmät viirut. Kaipasin rakkautta, kuiskuttelua kirkkaana talvi-iltana.

Maailma pyörii radallaan. Millään ei ole niin kamalasti väliä. Siis oikeasti väliä. Mutta joskus, ihan lyhyen hetken, saa kokea armon, saa uskoa että elämällä sittenkin on väliä, ja tosi paljon.

- Lucia Berlin -

Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula&co 2017, suomennos Kristiina Drews)

kuva Buddy Berlin

Vähän somevapaalla...

 Vähän somevapaalla olen nyt.

Leena Lumi

5.2. isämme olisi täyttänyt tänään 101 vuotta♥ Ikuinen ikävä♥

Olen alkanut lukea, mutta hitaasti. Toivotaan, toivotaan...Lukemisesta on saatava nauttia ja luen kirjaa, jota olen odottanut melkein 10 vuotta. Haluan saada kaikesta huolimatta riittävästi unta, lumiulkoilua ja jotain sarjaa. Reima lupasi hoitaa keittiöhommat, kunnes uupumus katoaa...

Leena Lumi

15.2. 

15.2. 

  

16.2. 
        

Vainojen uhrien muistopäivänä huomaamme, että...

Vainojen uhrien muistopäivänä huomaamme, että ihminen ei ole muuttunut. Hän ei ole oppinut menneisyydestään. Kuvassa osa kansanmurhaa Varsovan ghetossa. Ja nyt tapahtuu kansanmurha Ukrainassa. Vainot kulkevat käsi kädessä sodan kanssa. Ihmisessä on viha, jota hän ei saa pois itsestään. Joskus tuntuu, että panokset vain kovenevat. Ne kovenevat...

Vainojen kirjat Leena Lumissa

Sotien kirjat Leena Lumissa

Se onko kirja fiktiota vai faktaa, on näissäkin kirjoissa kuin se kuuluisa hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois. Mukana on tietokirjoja sekä kirjoja, jotka ovat fiktiota, mutta: Kun lukee ns. fiktiivisen kirjan loppuun, voi kohdata yllätyksen. Näin oli mm. Tulkin kohdalla, sillä lopussa esitellään, miten tarkasti aina oikeudenkäynnin sanoja myöten kirja oli tehty. Tarkistan myös itse usein, onko kirja ihan kuvitelmaa  vai todellisen sodan kulissia. Sade lankeaa ei voisi jäädä minulta pois, vaikka olisi sinänsä fiktiota. Sain sätkyn Darfurin sodan akana kun eräs akateeminen ystäväni kysyi: Mikä ihmeen Darfurin sota? Juu, kyllä se sota ihan totta oli ja varmaan siellä rämmittiin myös iilimatokosteikoissa, kärsittiin siitä sun tästä, kuoltiin ja myös voitiin rakastaa. Kaikkien sotien yhteinen nimittäjä on julmuus, joten otetaan nöyrästi vastaan ja toivotaan rauhaa kaikille maailman kansoille niin ilmassa, vesillä kuin vuoristoissa ja etenkin sydämissä!

"Those who cannot remember the past are condemned to repeat it."

"Wer sich an die Vergangenheit nicht erinnern kann, ist dazu verdamnt sie zuwiederholen."

"Ne jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä."

- George Santyana -

Rauhan puolesta

Leena Lumi

Blowin' in the Wind

Pohdiskelua keskittymiskyvyttömästi valokuvilla ja kiitos sinne, minne se kuuluu!

Ostin pakon edessä uuden puhelimen. Nyt en pysty keskittymään sen käytön opetteluun. Ehkä otin kuitenkin tämän valoisan sydämen suoraan kohti pimeää. Osaan siis jo kuvata sillä. Puhelimen valinta hyvän kameran ja erityissuuren tallennustilan takia alkaa naurattaa. Ennen liimailin huolellisesti albumeita ja minusta se oli rauhoittavaa ja mieluisaa. Äsken lueskelin uutisia vanhasta puhelimestani ja sitten kone hyppäsi terveyteen ja antoisaan juttuun, joka on Me naiset lehdestä ja jutun nimi on Etkö pysty enää keskittymään? Asiantuntija kertoo 8 tapaa, miten kyvyn saa takaisin. Vastaajana on aivotutkija Minna Huotilainen ja kirjoittaja on Noora Valkonen. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää jutun. Ystävilleni jo lähetin. Ja hehän tietävät, että olen elänyt somessa neljätoista vuotta...Nyt minä sitten pyörin täällä ja ihmettelen. Luenkin, mutta en katkeamatta. 

Minulla on tällainen työnurkkaus, jonka vasen seinä tässä. Tarjosin koko nurkkausta mieheni tutkimustyölle, johon hänet kutsuttiin, mutta hän mieluummin valtasi kuusen lähdettyä olohuoneen ruokapöydän. Yritän keskittyä: Voisiko se johtua siitä, että laitoin hinnaksi hänen ergonomisen huipputuolinsa...

Tässä kuvat suoraan. Valitan heijastuksia. Toinenkin seinä on jo aloitettu, mutta siellä on vasta tämä 

voimatauluni. Voi tuota hymyä, jota maailma ei ole vielä ehtinyt pyyhkiä pois. Siinä on veikeää itsevarmuutta, jonka soisin kaikille lapsille! Noin pitäisi saada elää, että niin voi peiliin katsoa. Täysi keskittyminen: Koska Casper Julian niin kaukana, elän hänen kuviensa kautta, että tämä on totta. Tämä ihme.

Kuusi lähti, kaiho jäi. Aarikan tontutkin on jo kerätty pois. Vain huikeat amaryllikset muistuttavat vuodenaikajuhlista ihanimmasta. Niiden hempeys antaa uskoa ja toivoa, että Saksa muistaa katsoa taakseen eikä toista virhettään, sillä Ukrainassa oikeasti kuolee ihmisiä, sekä sotilaita että siviilejä. Leopardit Ukrainaan niin kuin olisi jo! Aina sanotaan, 'katso eteenpäin'! Ei hyvä, sillä silloin ei muista menneisyyttään eikä ole ottanut opikseen.

Kaikille maailman lapsille hyvä lapsuus. Siitä voi sitten reippaasti ponnistaa, minne mieli vie.

Ihailen Zelenskyä ja hänen vaimoaan ♥♥ Ja ihailen meidän omaa presidenttiämme ja hänen vaimoaan ♥♥ Nyt meillä on paras presidenttipari, mitä ikinä on ollut. Nautitaan tästä niin kauan kuin aika on. Kiitos Jenni ja Sauli ♥♥

Leena 

Saulin kaa ihan tolkun jutuis eli työasioissa.

Pidä suutasi siinä...

Pidä suutasi siinä
kunnes soluni laskeutuvat.
Tupruan kuin lumi, asennosta toiseen.
Tuuli tulee pohjoisesta, nietostaa silmäripsiisi,
älä liikahda
tai saamme äkkiä heinäkuun

emme kestä kaleidoskooppia
ennen kuin opimme välinpitämättömyyden

rakkauden puhtaan vuodenajan.

- Aila Meriluoto -
Varokaa putoilevia enkeleitä (WSOY 1977)
kuva Pekka Mäkinen

Hyvästi kaunis Karjala, hyvästi sydämeni lävitse, hyvästi iäksi!

Kun Karjalan Kannaksen asukkaat saivat lähtökäskyn: Vihollinen oli lähentymässä, talvisota oli alkanut. Lähtijöiden joukossa oli äitini, silloin 12 –vuotias Eila ja hänen perheensä, jossa kolme muuta sisarta, joista nuorin vasta alle kaksivuotias. Mukaan sai ottaa sen, mitä jaksoi kantaa. Parhaat hevoset oli viety armeijalle, joten perhe lähti taittamaan matkaa perheen isän veljen hevosella.  Lunta oli todella paljon ja talvi oli tunnettu kovista pakkasistaan aina -40 asteeseen saakka. Äiti ja hänen serkkunsa Sirkka hoitivat toiseksi nuorinta siskoa, sillä mammalla oli sylissään alle kaksivuotias Kaija. Yksitoista päivää matkattiin Parikkalan asemalle, jossa päästiin härkävaunuun eli junan kyytiin. Asemat olivat tungokseen asti täynnä sotilaiden ja evakkojen takia. Toiset olivat menossa, toiset tulossa. Parikkalasta sitten Humppilaan, jossa koonnuttiin työväentalolle. Sieltä talolliset kävivät noutamassa evakkoja koteihinsa. Karjalaiset olivat omaa kansaa, vihollista paossa, kotinsa pakon edessä jättämään joutuneet. He olivat suomalaisia ja heidät tuli asuttaa, oman maan kansalaiset. Pakkanen oli kova ja kuka ikinä olisi tätä uskonut. Matkalla syntyi lapsia, toiset olivat viimeisillään raskaana, oli vanhuksia ja muuten sairaita, mutta kaikilla oli vahva tahto ja usko parempaan. Eläimiä kävi pakkasessa sääli, mutta nyt saivat apuun tulla oman maan kansalaiset. Tästäkin selvittiin, vaikkakin kyyneleet silmissä ja sydän Karjalassa.

Kuten historiasta tiedämme karjalaiset pääsivät jatkosodan ajaksi palaamaan takaisin. Toivo eli ja elämä jatkui. Helluntaina 1944 äitini, kotoisin Valkjärven Teppolan kylästä, pääsi ripiltä. Hän oli viimeisessä Karjalassa ripiltä päässeessä ryhmässä, sillä kesäkuussa 1944 oli toinen lähtö edessä. Nyt hyvästeltiin Karjalan laulumaat lopullisesti, mutta muistot jäivät.

Kaikesta huolimatta äitini on käynyt parikymmentä kertaa syntymäkodissaan ja kerran minäkin mukana. Se oli kokemus, joka jätti oudon kaihon. Uin äitini ja mammani rannalla, askeleeni yhyttivät Viipurissa mammani kulun, Valkjärven talon puutarhassa kypsyttivät hedelmiään mammani istuttamat omenapuut. Näin ikkunan, josta äitini siskonsa Sirkan kanssa oli illan pimeässä nähnyt Leningradin piirityksen palon.

Kuvassa äitini istumassa lapsuuden uimarantansa kivellä. Ikävä ei jätä, sillä missä muualla olisi samanlaiset kulleroniityt, missä muualla käköset niin kukkuisivat, missä muualla viljan tähkät niin painavat, missä muualla kaupunki kuin Viipuri niin liki. Viipuri oli kansainvälinen ja suvaitsevainen. Siellä kuului monia kieliä, käytiin kauppaa, pidettiin seuraa, oltiin vilkkaita, tytöt somia kuin villimansikat, miehet sanavalmiita ja komeita, hevosten kupeet hohtivat ja Valkjärven kieseillä ajettiin aina Pietariin asti. Jäyhyys oli täysin tuntematon sana. Karjalan maassa ja ilmassa oli sitä jotakin. Äitini kantaa sitä muistoissaan mukana sateenkaaren tuolle puolen ja Valkjärven vesi kuin unta ja unelmaa. Äiti rakas, mammani, sinä ja minä, Valkjärvessä uineet, lupaan kantaa kauniin Karjalan muistoa neljännelle sukupolvelle!

tyttäresi

Leena

Voi Leena, suruhan on se hinta, jonka maksamme rakkaudesta   

- Sassu Saarinen -  (päivänä, jona kirjoitin ikihyvästit viipurittarelle minussa ja koko Viipurille)

Ja minä tahdon, että sinä vihdoinkin...

Ja minä tahdon, että sinä

           lopultakin vavahdat,

kun sateesta märkä järvi

         nostaa siivilleen kesän,

                 sen joutsenet.

Kun ne vielä hetken viipyvät

     puiston puiden yllä, kaiken

                 rakastetun kullan yllä.

Kun niiden väri on

        jo valkoisempi lunta,

valkoisempi eron väriä.

- Sirkka Turkka -

Tule takaisin, pikku Sheba (Tammi 1986)

kuva Riitta-Liisa

Lumen ikävä ja torstai on toivoa täynnä

Sataa vettä. On kaljamoista eli hyvin liukasta. Olen edelleen flunssassa, en koronassa enkä influenssassa. En näe hitaita puuterilumihiutaleita...Olen lukenut hitaasti hyvin kiinnostavaa true crime -kirjaa Tyttö maissipellossa, joka kertoo keuruulaisen piikatytön erikoisen kohtalon Kanadassa, jonne hän suurin toivein lähti syksyllä 1913. Kustantaja on Docendo ja kirjoittaja on Jenni Stammeier. Tilasin tämän ihan itselleni joululahjaksi, mutta haluan jakaa, mitä tässä nyt jaksan. Vaikka tiesin siirtolaisvirrasta, niin en tiennyt mitään Keuruun Haapamäeltä Murtomäen tilalta lähteneestä piikatytöstä Anna Jokinen. Kun hän löytyi jo talven tullessa hyvin huonossa kunnossa maissikuhilaan sisältä ja tilan isäntä kantoi hänet lämpimään. Anna oli ollut kadoksissa 17 päivää. Koko sitä aikaa hän ei ollut voinut olla kuhilaassa, sillä yöt olivat jo todella kylmiä. Lääkärin saapuessa paikalle, Anna teki jo kuolemaa eikä häntä voitu auttaa. Kirja sisältää monien suomalaisten piikatyttöjen järkyttäviä kohtaloita. Olen vasta vähän yli puolen välin, sillä olen pitkästä aikaa vilustunut.

Vahva suositus!!!!

Kirja, jota olen kauan odottanut, on ilmestynyt. Toivottavasti on jo matkalla luokseni. Anneli Heliön Anna Ahmatovan elämä on suurtyö, jota lukenen kevään mittaan. Edellinen Annelin suurtyö oli Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966. Sivuja kirjassa on 835 ja kaikki on luettu. Muutama on luvalla julkaistu, satoja sulattelen. Jutussani jo ikääntynyt Anna lukee Kesäpuistoa...

Dekkareissa voisi olla vähemmän kuin kolmen kirjan matskut. Jouduin kahdesta paksukaisesta viime vuonna kirjoitusjumiin. Mikä minut pelasti? Lyhyt paussi ja Patricia Highsmithin alle 300 sivuiset todella jännittävät dekkarit omasta hyllystä. Ketä Patricia kiinnostaa, kannattaa katsoa tai tallentaa ensi la klo 20.00 sveitsiläisen Eva Vitijan Patriciaa koskeva "rakkkauselämäkerta" Patricia ja rakkauden kaipuu. Teema&Fem

Jos jollain on myydä minulle Sirkka Turkan Tule takaisin, pikku Sheba, olisin kiinnostunut kirjasta, joka olisi hyväkuntoinen ja kohtuuhintainen. Bloggariystäväni, jonka kanssa löysimme toisemme vuosia sitten, laittoi yhden Turkan runon kommenttikenttääni ja nyt olen ihan myyty. Olen ollut yhteydessä myös kustantamoon kahdesta syystä, että jos varastosta löytyisi tai otettaisiinko uusi painos♥

Vaikka en ole voimissani, kaipaan tätä...

ja tätä. Keski-Suomen parhautta ovat olleet kunnon lumitalvet.

Kuuma lääkejuomani saapui. Siirryn ihanan joululahjaksi tyttäreltäni saaman ison, pehmeän filtin alle♥ 

Leena Lumi

Urpiaiskuva Pekka Mäkinen

Leonardosta on moneksi

Tässä loikoilee omanarvoisena Leonardo, joka innoitti Leena Kellosalon kirjoittamaan esikoiskirjansa Leonardo sai siivet Kun Leenan kässäri levisi liuskoina pitkin tupaa, Leonardo alkoi leimaamaan pienillä piikkihampaillaan A-nelosiin lempirunojaan, jotka Leena tietenkin julkaisi! Leonardon suosikkimusiikki oli vauvana irkkumusiikki, nykyään jazz. Perheessä on kilpailevia basset -laulajia, mutta Leonardoa moinen ei hätkäytä. Frodo tenori, Cosmo sumusireeni ja Leonardo jotain basson ja Cosmon väliltä. Frodo jopa nousee pianotuolille ja plärää isoilla tassuillaan Toive laulukirjaa. Länttää tassun sitten lopulta tietylle sivulle ja pyytää säestämään. Vaikka olo on flunssainen, Leonardo sai minut nauramaan.  

Mitäkö on luvussa? Jotain erittäin kiinnostavaa, jota eilen vielä jaksoin...

Tyttö maissipellossa ei olisi voinut mennä minulta ohi, sillä kyseessä on nuoren keuruulaistytön kohtalo Kanadassa. Kun äitini perheineen nuorena tyttönä joutui lähtemään pakkoluovutetusta Karjalasta viimeisen kerran, he lopulta asettuivat Keuruulle. Mitä tässä kerrotaan Haapamäen asema-alueesta on myös niin totta. Pieniä väreitä oli vielä silloinkin, kun junalla lähdin Porista mammalaan ja junan vaihto oli vasta Haapamäellä. Tänään piti lähteä tutkimusretkelle, mutta en nyt pysty kuin olemaan. Iltamyöhällä vielä luin. 

Lumoavaa lumista hämäränhyssyä♥

Love
Leena Lumi&Leena Kellosalo

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin...

 Juhli kanssani tätä lumista yötä

kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään,
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä 
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
suomennos Marja-Leena Mikkola
Anna Ahmatova Fontankan talossa
kuva Anne Hämäläinen

Riemullista Uutta Vuotta 2023, revontulia, luminietoksia, hyggeilyä, kaikkea ihanaa ja saada olla vain!

Revontulet, kaunis osa uskomatonta luontoamme yllättävät meidät monilla väreillään. Tämä vihreys melkein salpaa hengityksen. Kuva on Roope Poikelan. Kiitos Roope♥

Ei voi sanoa, että vuosi olisi ollut rauhallinen ja vailla täysin käsittämätöntä sotaa, jossa toinen maa haluaa tuosta vain vallata itsenäistä valtiota omakseen. En sano tästä enempää etten todella sanoisi, mitä ajattelen. 

Tove Janssonin Taikatalvessa (Trollvinter, WSOY 2020, suomennos Laila Järvinen) Muumipeikko kyselee Tuu-tikilta lumesta ja tämä yrittää vastata:

Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa.

Hemuli oli äänekkäin ja piti eniten talvesta. Muumipeikko yritti harhauttaa häntä lähtemään hiihtämään Yksinäisille vuorille järkyttävin seurauksin estääkseen hillokellaria tyhjentymästä täysin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että pieni Salome oli ihastunut Hemuliin. Salome luuli Hemulin jo lähteneen ja seurasi tämän perään...

Kiitos kaikille lukijoilleni menneestä vuodesta, kiitos kustantajille arvostelukappaleista, kiitos monille kuva-avustajilleni ja kiitos Reimalle, että taas jaksoit olla teknisenä tukenani ja tukena muutenkin♥

Mielikuvitus antaa meille mahdollisuuden kuvitella millaisia haluamme olla ja huumori auttaa meitä kestämään sen, mitä olemme.

 

- Sassu Saarinen -

Meillä on muistokirjoituksen suhteen vain yksi toive, eli suuren T.E.Lawrencen sanoin me "otimme ihmisen kohtalon omiin käsiimme ja kirjoitimme tahtomme tähdin taivaankanteen."

Sarah Waters Yövartio

Olet valoa. Sinä vain olet. Olet aina ollut.

Sadie Jones Kotiinpaluu

Lumoavaa, lumista uutta vuotta teille kaikille rakkaasti♥♥

Leena Lumi

kuutamokuva Pekka Mäkinen

Happy New Year

Joulu jatkuu meillä edelleen...missä ovat mistelin alla suutelevat, kuka onkaan suloisin tonttu ikinä ja miksi...

Ylitse kaiken toivotan hyvää joulua Casper Julianille ja hänen vanhemmilleen♥♥ Sekosin niin yllättävästä tähdestä, joka syttyi elämääni Casper Julianin myötä: Rakas, rakas, kohta Petteri Punakuono saapuu ja katsopa tarkkaan Riihitontun lyhtyä, eikös se välillä olekin hetken poissa ja sitten taas saapuu paikalleen. Lumessa pienet tontun jalanjäljet...Rakkaasti joulua sinulle ihanin♥♥ t. mumma&ukki

Riihitontun lyhty on paikoillaan ja puuroa oli hänelle riittävästi. Kaikille hyvää mieltä toivotamme.

Pieni tonttu keinuu tässä vielä muutamia viikkoja...

Jalokuuset kestävät intohimoisten jouluihmisten pyyteen...kuusi viikkoa varisematta.

Love...No, mitäs tonttu toi?

Uuden puhelimen. Se ei ole pinkki Canon, jolla otin kuvia ensimmäiset kymmenen vuotta blogiini. En olisi välittänyt, sillä nykyinen älypuhelimeni on pienempi, mutta sen kamera petti. Kaipaan kevättalven kuvasta punaturkkia, pinkkejä kynsikkäitä sekä pokkariani. Opettelu tulee olemaan kovaa. Etenkin minulle. En ole mikään tekniikan ihmelapsi.

No, mitäs luet nyt?

Nicci Frenchin Lauantain sielumessua. Meni viime yönä pikkutunneille eli niin jännittävää!

Äitiii! Missä ovat mumma ja ukki? Casper Julian, etsippä mistelin oksa, sieltä löydät heidät...suutelemasta.

Missä ovat kaikki mumman valkoiset kukat?

Ne ovat talviunillaan ja heräävät sitten keväällä. Mumma on palannut niin takaisin pinkkiin, että,,,

valkoisten amaryllisten sijasta on neljä vaaleanpunaista ja yksi tummanpunainen.Sekä itse ostettuja että saatuja..

Amaryllikset tuntevat arvonsa ja vain kaunistuvat ajan virrassa.

En löydä mistelin oksaa. 

En minäkään. Ehkä he ovat vain nokosilla....

Let it snow...

Last Christmas

Iloista syntymäpäivää 29.12. rakas tyttäremme Meri ♥♥ t. mama&papa

Tunnelmallista joulua kaikille, mutta erityisesti...

 Joulu on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se menee sinnekin, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo varattoman ja vauraan. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta istuu myös yksinäisen pirttiin puurolle. Se silittää ryppyistä kättä, se lohduttaa leskeä. Se ei pelkää pimeitä kujia eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se tuo pilkkeen silmiin ja valoa pimeään. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se rakentaa sillan rakkaisiin poisnukkuneisiimme. Se saa lasten silmät säihkymään tähtinä. Se tuo mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se puhaltaa lämpimästi jouluruusun nuppuihin, jotka hämmästyneinä alkavat avautua lumessa.

Joulun henki koskettaa yön kulkijoita. Se laastaroi niin ihmisten kuin eläinten kivut. Yksinäisyyteen käpertyneen se avaa rauhaan ja iloon. Se vaeltaa sairaaloiden käytävillä, suukottaa niin vastasyntyneet kuin jouluna poisnukkuvat. Joulun henki kulkee mukana hautuumaan kynttilämeressä. Se ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Se täyttää lintu- ja oravalaudat pähkinöillä. Metsäkauriin kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat naavapesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydissä mummot ja papat kertovat tarinoitaan ja kaikkihan kuuntelevat, sillä tarinat ovat sukupolvien viestikapula. Vanhempamme ovat kokeneet, mitä me emme, heillä on avain tarinoiden taikaan.

Toivotan hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua heille, jotka viettävät ensimmäistä jouluaan maassamme kaukana kotoaan. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtihuimaus...

Ylitse kaiken toivotan hyvää joulua Casper Julianille ja hänen vanhemmilleen♥♥ Sekosin niin yllättävästä tähdestä, joka syttyi elämääni Casper Julianin myötä: Rakas, rakas, kohta Petteri Punakuono saapuu ja katsopa tarkkaan Riihitontun lyhtyä, eikös se välillä olekin hetken poissa ja sitten taas saapuu paikalleen. Lumessa pienet tontun jalanjäljet...Rakkaasti joulua sinulle ihanin♥♥ t. mumma&ukki

"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

enkelikuvat Hannele Salmela

Chestnuts are Roasting on An Open Fire

Walking In The Air

White Christmas

O Holy Night