Kirjallista tajunnanvirralla hänelle, joka tätä pyysi ja ajattelin jakaa samalla teillekin...

Eräs henkilö elää tilanteessa, jossa ei näe mitä kirjoja ilmestyy milloinkin. Lukuhaluinen kovasti, mutta joillekin kirjat voivat olla vaikka liikuntaesteestä johtuen kaukana. Hän pyysi minua tekemään listan, joka ei tihkuisi siirappia, mutta ei olisi myöskään kovimpia dekkareita. Päätin muistaa vain näitä kahta ohjetta ja annoin palaa. Jos teitä kiinnostaa, poimikaa tästä tarinoita, joita ette ole vielä lukeneet:

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti

Jayne Anne Phillips: Suojelus

Carol Shields: Ellei

Joyce Carol Oates: Blondi

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Ian McEwan: Ikuinen rakkaus

Ian McEwan: Lauantai

Philip Roth: Ihmisen tahra

Ian McEwan: Vieraan turva

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä

Ann-Marie MacDonald Armon yö

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Lisa Ballantyne: Syylllinen (lue tämä ensin…)

Lisa Ballantyne: Riittävä epäilys

Kate Elizabeth Russell: Vanessa

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Carol Shields: Ruohonvihreää

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Anne Svärd: Vera

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

Sisko Savolainen: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Heidi Kerosuo: Muista Unohda

Anne Ekberg: Uskottu nainen

Suvi Vaarala: Westend

Venla Hiidensalo: Suruttomat

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

James Wyllie: Hakaristirouvat

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

Ingrid&Joachim Wallin: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina

Roy Conolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Jeanette Walls: Lasilinna

Roy Conolly: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977

Tara Westover: Opintiellä (tosi tarina ja myös Obaman suositus)

Diane Ducret: Diktaattorien naiset

Katarina Baer: He olivat natseja

Elizabeth Taylor: Hollywoodin kuningatar

Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva

Christoph von Marschall: Michelle Obama

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa

Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita

Donald Spoto: Seurapiirien kuningatar Grace Kelly

Edmund de Waal: Jänis, jolla on meripihkanväriset silmät

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt Sodassa ja rakkaudessa

Anne Delbée: Camille Claudel – Kuvanveistäjän elämä

Laura Jackson: Jon Bon Jovi

Bo Carpelan: Axel

Kitty Killey: Oprah

Deborah Spungen: Nancy

David Vann: Kylmä saari

Colm Tóibín: Nora Webster

Brit Bennet: Mikä meidät erottaa

Pirkko Soininen: Ellen

Anne Svärd: Jackie

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Annette Hess: Tulkki

Kerstin Ekman: Tumman veden äärellä Kiitos Mai♥

Susan Flletcher: Meriharakat

Regina McBride: Ennen sarastusta

Pirkko Soininen: Kipulintu

Monday, Monday...

Tarinoiden nälkään

Leena Lumi

Childe Hassam

Plantagenista voi löytyä ihmeitä: Varaa oma alppikaunottaresi Edelweiss, ajoissa!

Alppihenkisenä minua kiinnostaa alppimaissa monikin asia. Googlasin eräänä päivänä Edelweissia ja olin Plantagenin sivuilla. Edelweiss tarkoittaa jaloa valkoista eli se on puhtauden ja kauneuden symboli. Soitin aika nopeasti myymäläpäällikkö Pirjo Uuttanalle Plantageniin ja kävi ilmi, että tätä kestävää kivikkokasvia myydään myös heillä kesäkuulla. Jos olisin kivikkokasvityyppiä varaisin omani. Tämä kasvi on muuten varsin huoleton, mutta vaatii täysvalon, hyvän kalkituksen ja mieluiten kivikossa tai miksei ruukussakin.

Alppitähteä on noin 30 monivuotista lajia ja ne viihtyvät parhaiten korkealla. Sveitsissä niitä on tavattu 3400 metrin korkeudella. Sielläkin olemme kolunneet, mutta emme nähneet tätä kaunotarta kuin matkamuistomyymälöissä. Kerran sain, tietämättä kaikkia kasvin vaatimuksia eräältä lukijaltani juurakon, joka kasvoi hänellä runsaana. Epäilen vahvasti, että istutin liian varjoisaan paikkaan, sillä näitä ohjeita ei silloin näkynyt.

Kasvi on suosikkimaani Itävallan kansalliskukka ja täysin rauhoitettu. Voidaan kasvattaa puutarhaan myös siemenistä. Alppitähti viihtyy jopa vyöhykkeellä 8, eikä vaadi muuta kuin sen kalkituksen ja täysauringon. Täältä löydät kaikki ohjeet kukinnan onnistumiselle!

Tässä Alppitähtiä Itävallan alpeilla innokkaan alppinistin kuvaamana. Hän on tuttuni, jonka kanssa jaamme erään Itävalta-unelman. Kiitos T.♥ 

Edelweiss, Edelweiss, kukka sydänten nuorten....

Leena Lumi

Lisa Ballantyne: Riittävä epäilys

 Kun aloin lukemaan Lisa Ballantyne Riittävä epäilys (The Innocent One, MinervaCrime, suomennos Päivi Paju) jätin liepeet ja takakansitekstit lukematta. Sain mitä halusinkin, hyytävän sukelluksen tarinaan, jonka alun olin lukenut 2013! 

Syyllisessä murhasta syytetään 11 -vuotiasta Sebastian Crollia, jota avusti asianajaja Daniel Hunter. Syyllinen (The Guilty One, Minerva 2013, suomennos Salla Korpela). Olin vuoden lopussa kuitannut tämän teoksen merkittäväksi dekkariksi.

Riittävä epäilys onkin Syyllisen jatkoa, eikä suotta. Sama epäilys ja sen poistuminen ja taas se, että jokin on ihan pielessä. Kaikki alkaa kun aikuinen, tyylikäs Sebastian soittaa Danielille ja pyytää jälleen tämän apua. En ikinä jättäisi ensin lukematta Syyllistä, sillä se antaa potkua jutun persoonille, joita on kiitettävän harkitusti. Syyllinen on avain, jolla löydät Riittävän epäilyksen ydinmehun, sen väistämättömän...

Olen varsin väsynyt tiiliskiven kokoisiin toiminnallisiin dekkareihin, jotka uuvuttavat lukijansa liialla henkilömäärällä, toiminnallisuudella ja sekavuudella. Melkein kuin olisin lukenut Patricia Highsmithiä! Niin voi nykyään sanoa tosi harvoin.

Mieleeni tuli heti, että tästä uusimmasta tarinaa olisi helppo jatkaa, vaikka joku voi luullakin, että se oli tässä nyt. Minä en usko. Ja toivon että Lisa löytää flow'n rakentaen tarinan trilogiaksi.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Hyvää, rauhaisaa pääsiäisen aikaa. Kukin tavallaan. Päätimme nyt ottaa aikaa vain olla, mutta tulikin yksi syntymäpäivä, joka ei vie koko pyhiämme. Aikaa miettiä, mitä seuraavaksi. Tuskin vielä grillaamme, vaikka lohta onkin tiedossa ja suuri salaatti sekä joku herkkuannos erästä putiikista.

Herkkua ja tunnelmantuojaa niin monelle ovat nämä 'pikkulinnunmunat'. Eipä pääsiäistä ilman niitä♥♥

Harvoin löytää niin kestävää kukkaa kuin on kalla. Veimme äidille yhtenä pääsiäisenä ja kun menimme syksyllä, se vieläkin komeana siellä kukki.

Puttipajasta kauan sitten ostettuja kynttilöitä poltan joka vuosi vähän, sillä ihan vastaavia en ole löytänyt.

Pääsiäispupu on lainaa Marjaana Rinne-Loikalalta. Kiitos Marjaana♥♥ Tämä on iki-ihana ja yhtä suloinen vuodesta toiseen.

Kukin tavallamme. Reima jo meinasi, että grillataan, mutta katsotaan nyt josko vasta vappuna, jolloin yleisin säämuisto on räntäsade. Tosin se ei estä himogrillaajia ollenkaan ja on meillä grillattu lumisateessakin jouluaaton aattona, kun äiti niin kaipasi Reiman grillaamaa lohta.

Voikaa hyvin. Hymyilkää ja tervehtikää vastaantulevia. Siitä tulee hyvä mieli. Se on yksi Sveitsin reissujen opetuksia.

Iloa, rauhaa, lukemista, lenkkeilyä...Voikaa hyvin♥

Leena Lumi

Koska keli oli kuin morsian, Reima ei tietenkään pysynyt grillistä erossa, vaan liimautui siihen kuin vappu olisi aina väin räntää ja sinne liian pitkä matka. No eikö mitä, minä istuin grillaajan seuraksi ja esikäytin juuri ostamani lilan värisen kesähattuni. Puutarhassa on oltava jotain, vaikka tämä nyt ei suojaakaan kuin perinteiset aurinkohatut leveillä liereillä, joita on eräitäkin jossain varastossa.

Presidentti Niinistö: "Uusi aikakausi alkaa"

Suomi on tästä päivästä Naton jäsen. Se on järjen liitto, jonka huokosissa on paljon tunnetta. Olen aina arvostanut heitä, jotka taistelivat meille oman maan. Vuosi toisensa jälkeen olen kirjoittanut heille Hetki lyö -kirjoitukseni. Tie on ollut raskas ja matka pitkä tähän päivään. Paljon hyssyteltiin, mutta Turussa syntyneenä ja länsirannikolla suuren osan lapsuuttani, nuoruuttani ja aikuisuuttani eläneenä, löydän teinikalenteristani Nerudan runojen joukosta sanat: Haluan olla länttä! Siihen aikaan, 1970 -luvun alussa, en voinut sanoa kuin parhaille ystävilleni, jotka olimme vuosikymmeniä samaa porukkaa, mitä odotan. Olin valmis muuttamaan Suomesta, koska tunnelin päässä ei näkynyt valoa ja ovet länteen olivat auki. Minulla oli tilaisuus, mutta isäni, yksi maamme itsenäisyyden säilyttäneistä, ei halunnut ja hän, isä rakas, oli kaikkeni, miten olisin voinut...En ikinä isälle!

Tänään 4.4.2023 moni polku on kuljettu siitä, kun Satakunnan Kansassa toimittajaharjoittelijana pakinani kirjoitettua luin yhtä kirjaa lehden arkistosta. Olin nuori ja kiihkeä. Äitini oli joutunut lähtemään kodistaan Valkjärveltä kaksi kertaa. Isoäidilläni neljä lasta, äitini vanhin  heistä. Äitini syntymäkoti on pystyssä ja olen ollut siellä kerran mukana hänen pyynnöstään. Mammani istuttamat omenapuut ja se kaikki siellä...etenkin Viipuri. Mikään tässä ei ole niin tärkeää kuin presidenttimme sanat, että emme ole ketään vastaan, mutta puolustamme itsenäisyyttämme. (Muistin varalta, sillä en huomannut ottaa vihkoa alas ja kyynelehdin ja syystä.) 

 Isä rakas, tämä päivä päivä on sinetti sille, että maamme itsenäisyys säilyy. Uhrauksenne ei ollut turha! Kaikki Lotat, sotainvalidit ja -veteraanit, nyt uurastuksenne on saanut vahvistuksen. Olemme itsenäinen maa, eikä meitä vie kukaan! Nato on turvatakuu sille arvaamattomuudelle, jota olen ikäni halunnut paeta. Pelkuri en ole, mutta  yhdessä parempi. Olemme länttä. Ja nyt kun tapahtui toinen ihme ja minusta tuli nana, vahvistui tunteeni siitä, 

että Casper Julianin ei tarvitse enää muistella sitä taakkaa, jota minä kannoin mukanani. Se ei ollut ollenkaan vain pelko, vaan tietoisuus, miten piti olla, elää ja hengittää. Halusin olla vapaa lintu. Ikinä en käännä selkääni Venäjän kulttuurille, en Anna Ahmatovalle, mutta länsi on länsi ja siellä hengitän vapaammin.

Herra presidentti Sauli Niinistö, kiitän kaikesta sydämestäni Teitä, sillä vaikka monta muutakin on kiitokseni alaisena, ilman Teitä tämä olisi jäänyt uneksi. Kiitän myös tohtori Jenni Haukiota, joka on takuulla ollut vahva tuki. Tavatessani Teidät, tiesin, että en lepää, ennen kuin meillä on presidentti kuin Te olette. Kiitos♥♥

Kiitollisina Leena Lumi&co

kuva Pekka Mäkinen

Anneli Heliö: Anna Ahmatovan elämä

Unissani kävelen Fontankan talossa ja etsin Anna Ahmatovaa. Hereillä ollessani katson kuvia hänestä ja luen hänen runojaan. Hän ei helposti hymyile Ja vaikuttaa ylimykselliseltä kiitos hyvän ryhtinsä ja pidättyvän ilmeensä. Kun kerron hänelle, miten hänen runonsa asuvat minussa, hänen silmänsä hymyilevät ja hän kysyy haluanko kuulla hänen lukevan muitakin runojaan. Sydämeni lyö ylimääräisen lyönnin ja istun häntä vastapäätä avatakseni itseni naiselle, jonka kohtasin kerran Fontankan kadulla. Olin silloin lukenut Anna Ahmatova Fontankan talossa ja saanut ensimmäisen kuumeeni naiseen, jonka kaikki runot luin myöhemmin Anneli Heliön suomentamina kirjasta Anna Ahmatova Olen äänenne, Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi) Ne kaikki yhdessä kirjassa Anna Ahmatovan runouden suomentajan ja tutkijan Anneli Heliön uskomattomana työnä. Sitten vaivuin kuuntelemaan Annan äänen sointia...

Kerran Anneli Heliö sanoi kuin ohimennen kirjoittavansa elämäkertaa Anna Ahmatovasta. Hän kirjoitti sitä kolmekymmentä vuotta ja ne vuodet minä pidin aktiivista kirjablogia yli ajan myrskyn vain odottaen neljätoista vuotta, että saisin tutkijan kirjoittaman elämäkerran Annasta. josta pitivät niin naiset kuin miehet. Hänessä oli jotain kuin Virginia Woolfissa, mutta kummallakin ihan erilainen taakka kannettavana.

Anna Ahmatova ja Nikolai Punin 1927. kuva Pavel Luknitski

Anna kantoi bolsevikkivallankumouksen halua tuhota kaikki kastamalla ne vereen, jos vain pilkun paikkakin olisi ollut Stalinin mielestä hallintoa pilkkaava. Outoa, että mikä oli lopulta parasta mainosta Neuvostoliitolle, se eli intelligentsia oli tuhottava. Outoa oli sekin, että Anna Ahmatova oli merkitty tähtiin todistamaan, miten häneltä vietiin rakkaimmat kaikista ja myös oma poika, joka oli ensimmäisestä avioliitosta Nikolai Štepanovitš Gumiljovin kanssa. Lev ei antanut äidilleen anteeksi, sillä Stalin laittoi pojan heti leireille jos jompikumpi ylitti hänen bolsevistisen vaatimustensa rajan. Lev totesi: " Ainut vikani oli se, että minulla oli nuo kaksi sukunimeä: Gumiljov ja Ahmatova." Levin katkeruutta lisäsi, että Anna oli jättänyt hänet isoäidille, olematta itse äiti pojalleen. Hän toisti myös usein Annan puolustellessa itseään, että "mitä sinä oikein touhusit eteeni, mitä touhusit?" Kukaan meistä ei voi tietää Annan syvimpiä tuntoja, mutta tuskasta nousi myös monta runoa pojan puolesta. Osalla noista runoista hänen oli jopa imarreltava Stalinia. Ne Ahmatova jyrkästi kielsi myöhemmin liittämästä kokoelmiinsa. 

Lev Nikolajevitš Gumiljov 1953 (1912-1992)

Ukrainalaissyntyinen runoilija Anna Gorenko-Ahmatova syntyi kesäkuun 11. (23.) päivänä 1889 Mustanmeren rannalla, Bolshoi Fontanissa, lähellä Odessaa.Hänen viimeinen leposijansa  Terijoen Kellomäellä (Komarovossa), missä sijaitsi Leningradin alueen Kirjailijaliiton hänen käyttöönsä vuonna 1955 myöntämä datsha. Ahmatovan koti kaikkien kodittomien vuosikymmenien jälkeen. (A.H.)

Kukapa olisi uskonut, että tuonne pienen kopin kokoiseen datsaan kokoontui kulturellia väkeä Ahmatovan elämän loppuun asti. Anna tiesi!

Hän kertoo jo viisitoistavuotiaana tunteneensa merkityksensä ja lahjansa runoilijana: "Kun olin viisitoistavuotias, äiti ehdotti, että pistäytyisimme katsomassa huvilaa, jossa olin syntynyt, mutta jota en ollut koskaan nähnyt. Mökin ovella sanoin: "Tänne tulee vielä joskus muistolaatta..." Äiti närkästyi: "Hyvä Luoja, miten huonosti olen sinut kasvattanut."

Anna Ahmatova 1920 -luku. kuva Nikolai Punin

Annan eksoottinen ulkonäkö tuli ukrainalaiselta isältä, vielä vahvemmin isänäidiltä, joka oli kreikkalainen, äiti oli venäläinen ja isomummo tataariruhtinatar! Anna opiskeli Kiovassa ja lopulta lakia Kiovan yliopistossa. Boheemi nuoruus Pietarissa, kaikista esteistä huolimatta läpimurto runoilijana 1910 -luvulla. Hän kirjoitti 65 vuotta. 

Ahmatova koki maailmansodat ja Leningradin piirityksen, josta hänet tosin pian evakuoitiin, sillä Stalinille oli tullut tunne, että Ahmatova oli jo liian kuuluisa kuollakseen.

Tämä on tietokirja ja Heliö on hyvin tarkka pienimmästäkin yksityiskohdasta. Sitä en tosin tiennyt, että Ahmatovalla oli useampia avioliittoja ja muita rakkauksia. Siitä hän ehkä sai verensä kiertämään, kun useimmiten oli nälkä ja kylmä, niin rakkaus lämmitti.

Sir Isaiah Berlin 1964 (1909-1997) Berlin oli Annan ikkuna muuhun maailmaan. Silloin ei ollut suotavaa tapailla missään merkeissä ulkovaltojen edustajia, joten Stalin kyllä maksatti tämän. Annan mielestä heidän tapaamisensa käynnisti kylmän sodan.

En voinut aavistaa, että Anneli kertoo niin kiinnostavasti Annan ryhmään ja elämään liittyvistä miesrunoilijoista. Puninin olin kohdannut jo aikaisemmin, samoin Osip Mandelštamin ja kuka olikaan neljäs, vaan ei mies: Marina Tsvetajeva (Jokapäiväinen elämämme). Lisäksi ehkä moneen vaikutusta eniten omaava Boris Pasternak täydensi nelikon. Boris oli saanut näkymättömän arvon Stalinilta kääntäessään runoja Georgiasta. Kun häntä pyydettiin antamaan katteettomia syytöksiä, hän ei suostunut ja silti selvisi.

En kirjoita tätä kirjaa uusiksi, mutta kerron mitä muita helmiä löytyy kuin edellä olen maininnut. Hän jota runous kiinnostaa, löytää nyt monia runoja tai niiden osia, joista ilmenee, kenelle runot on kirjoitettu. Usein niihin sisältyi suuri tragedia ja ne Annan ystävä Lidia Tšukovskaja opiskeli ulkoa. Suojasään alettua naiset alkoivat kaivaa mielten kellareita ja tuoda runoja päivänvaloon. Todellinen helmi. Toinen ovat nämä miehet. Lahjakkaat runoilijat. Heitä Stalinilla oli varaa ajaa kuolemaan tuhansia, mutta lopulta kuuluisuus saattoi pelastaa.  Stalin tajusi mikä arvo oli kuuluisien runoilijoiden elämällä. Boris Pasternak oli likellä tuhoa kirjoitettuaan Tohtori Zivagon ja saatuaan siitä ulkomailla Nobelin kirjallisuuspalkinnon 23.10.1958. Keneltäkään mitään pyytämätön Anna sai myös kunniatohtorin arvon, jota pääsi noutamaan 1965. Sitä ennen Anna oli saanut Kansainvälisen Etna -taormina -kirjallisuuspalkinnon Italiassa joulukuussa 1964.

Anna Ahmatova, Lontoo, 1965   Hänen hymynsä♥

Kirjan arvo on suuri kaikille kiinnostuneille siinäkin, mitä Neuvostoliitossa silloin tapahtui. Kehenkään ei voinut luottaa. Oma lapsi saattoi ilmiantaa vanhempansa. oli syytä tai ei. Valokuvia on kiitettävän runsaasti.

Anneli Heliö on joensuulainen taiteilija ja teatteriohjaaja, FM. Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi). Nyt hän on kirjoittanut Anna Ahmatovan elämäkerran Anna Ahmatovan elämä  (BoD 2023), jolle en ehdota yhtään vähempää kuin tulla valituksi Tieto Finlandia -kirjojen joukkoon!

Neuvostoliitossa oli kaksi naisrunoilijaa, joita verrattiin toisiinsa. Vaikka he eivät tavanneet useinkaan, he olivat tietoisia toisistaan ja mystisellä tavalla ystäviä. Marina Tsvetajevasta luin ensimmäisen kerran Riikka Pelon teoksesta Jokapäiväinen elämämme ja olin yhtä liikuttunut kuin kirjan Finlandia voittajaksi valinnut henkilö. Yllättäen lopetankin Marinan runoon, jonka on suomentanut Anneli Heliö. Runo on kirjoitettu ja omistettu Anna Ahmatovalle.

Sinulle, joka tulet maailmaan,-

kuin henkäys,-vuosisadan kuluttua,

kuin kuolemalle vihitty, -syvältä ajan kuluttua ,

sinulle kirjoitan:

Rakkahin! Ethän etsi minua! On toinen aika!

Edes vanhukset eivät minua muista.

Ja runoni,

kuin tomua kädelläni!-

Ja tuulessa  haet taloa,

jossa tulin maailmaan - tai 

jossa jonain päivänä tulen kuolemaan!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa 

Kysy vaaliehdokkaaltasi elämäsi tärkeät kysymykset!

Vei aikaa tajuta, miten saada juuri oikea oma ehdokas kohtaamaan äänettömään huutooni. Hän ei välttämättä tule valituksi tai hän tuleekin ja ajaa juuri minulle tärkeitä asioita. 

Kun otat yhteyttä mahdolliseen ehdokkaaseesi, älä kerro omaa mielipidettäsi heti, vaan kysele mitä mieltä on siitä ja siitä asiasta. Ja sitten minä kysyin, mitä mieltä ehdokkaani on turkistarhauksesta. Tästä on aikaa edellisiin vaaleihin, mutta kerron miten se meni.

Kysyin muina naisina kantaa eläinrääkkäykseen perustuvaan ja täysin turhaan elinkeinoon eli turkistarhaukseen. Ehdokkaani sanoi, että se on yrittäjyyttä ja lain sallima elinkeino, tosin myöntäen turkisten turhuuden. Kylmä kulki lävitseni, mutta olisihan tuon voinut arvata, vaikka muut läntiset maat ovat jo lopettaneet kettujen ja minkkien tarhauksen tai päättäneet päivän sen loppumiselle. 

Jos laki on huono ja suuri osa kansasta on kerännyt valtavia adresseja tarhauksen lopettamiseksi, mikään ei ole muuttunut. Tulen itse länsirannikolta ja muistan kun ajoin erään pienehkön tarhan ohi, sen vangittujen eläinten tuskan hajun. Piti vaihtaa uimarantaa.

Sinun asiasi voi olla eri, mutta kysy juuri siitä oli se sitten verotus, eutanasia, rakennusten kalliit pakkoremontit tms. Ellet saa todenmakuista palautetta, kysy toiselta ehdokkaalta tai jopa toisen puolueen ehdokkaalta.

En tunne ketään, joka käyttää turkiksia, enkä aio tuntea. Ei myöskään meidän nuorempi polvi. He ovatkin tämän asian valo, sillä nuoremme eivät perusta siirtymäajoista tai korvauksista, kun on kyse eläinten kärsimyksistä. He toimivat. Ja siirtymäajat ovat moneen kertaan annetut eläinten kärsimyksissä.  Kuten muutkin, kun joku ala lopetetaan, sitten vain työttömyyskortistoon ellei uudelleen koulutus kiinnosta. Niin monet muutkin. 

Animalia ja Suomen Eläinsuojeluyhdistys voisivat listata ne ehdokkaat, jotka haluavat sulkea tarhat.

Äänestäessä voi kuunnella sydäntään, sillä se osuu useimmiten oikeaan.

Innokasta vaaliviikonloppua!

Leena Lumi

kuva Nea Siemann

Kohti vihreää laaksoa

Kaiken lisäksi maa on nyt Venäjän hyökkäyssodan kohteena. Kun Mark Sullivanin kirja alkaa Ukrainasta maailmansotien väliseltä ajalta, olin todella innokas tarttumaan siihen. Tiesin siis maasta paljon mutta en tiennyt sitä, että siellä on asunut suuri saksalainen väestö.

Mark Sullivanin teos Kohti vihreää laaksoa (The Last green Walley, Sitruuna Kustannus 2022, suomennos Arto Konttinen) Olen aina ollut kiinnostunut Ukrainasta, koska se on ollut yksi Euroopan eniten kärsineistä maista. Sullivan kertoo yksittäisten ihmisten kohtaloista toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Mark Sullivan pääsi haastattelemaan Ukrainasta paenneen perheen jälkeläistä ja muitakin samalla pakomatkalla olleita ja matkusti Ukrainaan seuraten pakoreittiä useiden maiden halki. Haastatteli myös juutalaisten kansanmurhaan, sotaan ja pakolaisiin erikoistuneita historioitsijoita. Hän kuunteli myös kauan sitten menehtyneiden ihmisten äänitettyjä kertomuksia.

 Saksa on aloittanut 1944 perääntymisen Neuvostoliitosta ja saksalainen Martelin perhe joutuu lyöttäytymään pakenevien sotajoukkojen mukana länteen. Perheeseen kuuluu Emil ja Adeline sekä heidän kaksi pientä poikaansa. Idästä kuuluu jatkuva tykkien jylinä ja perhe pakkaa kahden hevosen vetämiä rattaita melkein paniikissa. Mitä ottaa, mitä jättää? Ruoka on tärkein. Pakomatkalle lähtee myös vanhempia ja lähisukua. Tapahtumat alkavat tästä.

 Ajoittain palataan perheen aikaisempiin vaiheisiin, joissa selviää monet heidän kärsimyksistään. Yksi pahimmista on vuosien 1923-1933 Holodomorin aika, jolloin Stalin näännytti neljä miljoonaa ukrainalaista hengiltä. Talonpojilta ryöstettiin kaikki ylimääräinen vilja, koska he olivat ’riistäjiä´. Adelinen kotiin tultiin aamuyöllä ja löydettiin piilossa olevaa viljaa ja siitä paikasta isä vietiin Siperiaan, josta hän ei koskaan palannut.

Järkyttävin kuvaus on se, kun Emil joutuu juutalaisten teloituspaikalle. Emil taisteli yökötystään vastaan, kun tuuli toi mukanaan mätänevien ruumiiden löyhkän. Teloitukset jatkuivat päivästä toiseen. Emilin piti osoittaa kuuliaisuutensa Hitlerille ampumalla juutalaisia.

 Kuin transsiin vajonneena Emil tajusi, että kaikki ympärillä seurasivat hänen jokaista liikettään. Hän vilkaisi nuorta miestä ja kahta pikku tyttöä, joita tämä piti sylissään. Nuori mies tuijotti nyt Emiliä. ”Älkää tehkö sitä”, hän sanoi. ”Pyydän hyvä herra, te tiedätte, että tämä on väärin”. Tiedätte sen”.”Tapa ne!” Haussman huusi.” Näihin tapahtumiin palataan kirjassa useampaan kertaan.

 Pakomatkalla oli sekaisin sotilasajoneuvoja, tankkeja ja etnisiä saksalaisia. Takaa kuului jatkuvasti sodan kaukainen pauhu. Silloin tällöin heidän ylitseen lensi sekä saksalaisia että neuvostoliittolaisia hävittäjiä. Välillä joutuivat tankkien ampumalinjalle. Lumimyrskyt, mutaiset tiet, nälkä ja pelko olivat läsnä koko ajan. Päästyään Puolan puolelle Lodziin kaikille siviileille annettiin hienot, uudet vaatteet, jotka olivat aiemmin kuuluneet juutalaisille. Matkalla tapahtui monia murheellisia tapahtumia ja yksi täydellisen järisyttävä asia, mikä muutti koko loppumatkan luonteen. Pakomatkalla kuoli 20 000-25 000 etnistä saksalaista. Kaikkiaan Puolan Lodzissa SS läpikävi 350 000 etnistä saksalaista.

Kirja on loistava kuvaus rakkauden voimasta, ihmisen sankaruudesta, peräänantamattomuudesta, rohkeudesta, sokeasta tottelemisesta yksipuoluejärjestelmässä ja ihmisen pahuudesta. Majuriksi ylennyt Haussmann surmasi itsensä ennen Nünbergin oikeudenkäyntiä.

Kirjan lopussa on perusteellinen selvitys Martelin perheen myöhemmistä vaiheista Saksassa ja Yhdysvalloissa sekä heidän taloudellisesta menestyksestään. Tarina on uskomaton ja tosi. Eipä ihme, että Sullivania on käännetty jo yli 30 kielelle! Sullivanilla on kyky siepata lukijansa täydellisesti, eikä edes seitsemäs aalto pyyhi tarinaa pois. 

 *****

Innokas kommentoijani Erkki.J. Erkkilä vierailee nyt blogissani esitellen teille tämän huikean kirjan Mark Sullivanilta. Muistattehan Palavan taivaan alla....Kiitos Erkki♥

Ken lunta rakastaa...

Minä niin pidän lumesta, kuten me koiruudet yleensäkin. Kunpa tämä ei virtaisi vetenä kohta pois...Yksi tuttavani, jonka nimi on Lumi, kertoi, että hänen novascotiannoutajansa oli alkanut ihka ensimmäisen lumen alkaessa sataa, hyppinyt neljällä tassullaan riemusta ilmaan ja odottanut, että tulisi oikein paljon lunta. Minulla on vähän sama taipumus kuin Lumin tähtipoluille viisitoistavuotiaana lähteneellä Olgalla, että hameen helmoihin tarttuu lumipalloja ja jos reissu on pitkä, niitä on välillä alettava rikkoa.

Olga oli perheelleen täysin unforgettable, mutta onneksi tyttären koiruudet tulevat välillä lomailemaan. Terveisin sinne tähtipoluille ja toivottavasti siellä on paljon, paljon lunta♥

lumiterveisin Kara

Plantagenilla kevät- ja pääsiäiskukkien hurmassa

 Eilen kävimme monessa paikassa, mutta viimeiseksi jätimme kevätkukkien hurman-

Reima nauraa, vaikka minä ostan enemmän ja enemmän kukkia? Aaah!, Pirjo♥

Soitin, että onko luottopuutarhurimme myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana paikalla ja olihan hän eli tervetuloa esikkojen ja

viehättävään, aina ystävällisen palvelun maailmaan. Pirjolla on taikaa eli eihän minun pitänyt kuin kuvata, mutta,

vaikka puutarhamme joka kolo on täynnä esikoita, olen jakanut pesuvatillisia, niin pakko oli kuvitella näiden esikoiden tuoksuva ja oranssin olin syödä, joten sitä nyt kotiin ja sitten kun löytyy ensimmäinen sula kohta istutan sen leviämään ja risteytymään kotimaisten lehtoesikoiden ja alpeilta kauan sitten tuomiemme joukkoon.

Oransseja esikoita siis, kiitos! Ja tietenkin tete -narsisseja, jotka kukkimisen jälkeen istutan maahan ja sitten ne kukkivat vuosi vuoden jälkeen.

Nämä ovat muuta merkkiä eli  isompia eivätkä tetenarskuja, mutta kauniita kaikki!

Tässä puutarhastamme yksi pehko ties miten vanhoja tetenarskuja.

Nämä kiitollisina kukkivat vuosi vuoden jälkeen.

Pääsiäismunatikkuja koristeluihin.

Pääsiäiskukot ihailevat ja tarkkailevat kukkien maailmaa.

Lihansyöjäkasveja, joista on todellista hyötyä eli nappaavat hyttysiä ja kärpäsiä ravinnokseen. Muistan kuinka iloinen olin kun löysin herbariooni kapea- ja pitkälehtisen kihokin.

Suuria orkideoita, tyttäreni suosikkeja. Monessa eri värissä ja

myös valkoisena!

Sitruspuilla eksotiikkaa kesäterassille ja puutarhaan.

Löytyy montaa kokoa.

Kamelioita täynnään nuppuja. Tässä punainen väri ja

ja vaaleanpunainen.

Patsailla eksotiikkaa puutarhaan.

Vaikuttaa tehokkaammin kuin puutarhatontut. Ainakin minuun. Tiedän ystäväryhmän, jossa puutarhatonttu annetaan ystävälahjana ja hyvin pian puutarhatonttu siirtyy seuraavalle.

Plantagen Bridal Crown narsisseja. Mikä ihanuus itselle ja ystävälle. Niin paljon nuppuja.

Kukkiessaan näin viehkeitä.

Aina yhtä ihana palvelu. Ensi kuussa vien Pirjolle pienen perhosorkideani ja katsotaan tuleeko minusta orkideaihminen. Meillä on huhtikuulla vinkki kukasta, jota kannattaa tilata/varata, jos pitää jostain unohtumattomasta...Kiitos Pirjo♥♥ 

Nyt sitten vain jo kukkivien tulppaanien ihmeelliseen maailmaan miettimään, mitä haluaisi istuttaa.

Tätä väriä esikkoa tilasin juuri vähän lisää, mutta sitä on tulossa, että kaikki kokevat tämän kevään vahvan värin voiman. Ja kohta ne kameliat aukeavat...

kevätkukkaterveisin

Leena Lumi

PS. 

Niin hassua, että nauramme Pirjon kanssa aina kun katsomme tätä kuvaa....vuosi oli 2019, kun tuoksuttelimme syysleimuja.Plantagenilla sitä sun tätä

Sinä istut siinä ja...

Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.
Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan,
- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Pekka Mäkinen

Valkokukkainen pieni kämmekkäkasvi...

Muutama viikko sitten Lohjalla olimme koko poppoo ostoksilla. Mitä minä näinkään? Miksi botanisti heräsi ja olin jälleen Hemuli? No, näin jotain, joka toi mieleeni lehdossamme sydänsuvella kukkivan valkolehdokin. Siinä oli hyvin pieni ruukku ja suloinen valkoinen kukkiva kämmekkäkasvi. Muuta ei lukenut. No väkisinhän minä sitten tuon suloisen minikukan suorastaan suojelin kotiin asti. Lähetin kuvan luottopuutarhurilleni Pirjo Uuttanalle Plantageniin, joka heti kertoi, että minulla oli mitä suloisin valkokukkainen pieni perhosorkidea. Tuli lyhyt hiljaisuus ja sitten muistin, että kun tyttäremme lomaili, vain isänsä sai koskea hänen orkideoihinsa. En niistä perustanutkaan. Ne eivät tuoneet mieleeni lehtomme valkolehdokkia. Liian fiinejä minulla. Ja vaativia. En tiennyt olisinko huomannut pikkukaunotarta ilman tuota vaaleanpunaista ruukkua, mutta niin siinä vain kävi, että kun otin ruukun käteeni, kukka alkoi kuiskia minulle...

Nyt olemme vielä hyvässä kukassa, mutta kukinnan jälkeen menen Pirjolle, joka vaihtaa toisenlaisen ruukun ja kasvualustan ja opettaa minua olemaan uuden ystäväni arvoinen eli ne kastelu ja lannoitusohjeet. Miten sitä voikaan olla niin iloinen niin pienestä♥♥

Lähiaikoina kerron teille jotain värisyttävää Plantagenista. Teen nyt vain tällaisia minijuttuja, enkä edes kirjoissa lähde isolle areenalle enää. Luen hitaasti ja kirjoitan vain vähän, mutta nyt menossa kirja, jota olen odottanut koko kirjablogiaikani eli 14 vuotta!

Kämmekänsuloista viikonloppua♥♥

Leena Lumi

*****

Leena Lumin puutarhassa