Ian McEwan: Lauantai

”Ei ole toista. Minun on ainoa.” Tämä omistuskirjoitus löytyy Ian McEwanin kirjasta Lauantai. Sen on kirjoittanut tekstaten nainen, jonka käsiala on kuuluisaa ns. lääkärikäsialaa, josta ’itse pirukaan ei ota selvää’. Kirjan on saanut jouluna 2005 mies, jolle tämän arvostelun omistan. Hän on ollut Elämäni Seikkailu ensi katseesta 3.3.1984 lähtien. Hän on hulluna koripalloon, joten viistopalloihin olen saanut tottua. Hän onnistuu myös kirjan päähenkilön lailla löytämään vaatekaapistaan aina ’mukavimmat’ vaatteet ylleen ellei hallitus ole valppaana Nyt on Alfaurokseni syntymäpäivä, kuten jotkut lukijani ehkä viime vuoden juhlista muistavat. Silloinhan julkaisin juhlapuheen lukijoilleni puolituntia ennen vieraiden saapumista! Edelleen lupaan rakas: Paras on vasta edessä ja mitään rauhaa tai Reino –tossuja ei ole odotettavissa!

Ian McEwanin Lauantai (Saturday, Otava 2005, suomennos Juhani Lindholm) on selvästikin syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkimaininkeja. Eräänä ihan tavallisena lauantaina neurokirurgi Henry Berowne herää tuntia ennen auringonnousua. Hän katsoo kotinsa ikkunasta ulos ja näkee palavan lentokoneen syöksyvän kohden Heathrowin lentokenttää. Asia on hänelle kauhea järkytys ja mieleen tulee väistämättä terrorismi. Hän ei kuitenkaan herätä vaimoaan, vaan ihmettelee asiaa yksinään ja alkaa odottaa keittiössä ensimmäisiä aamu-uutisia. Seurana on blues-muusikon uraa aloitteleva poika Theo, joka rauhoittelee selvästi järkyttynyttä isäänsä kuin lasta ja saa tämän samalla miettimään:



Tästä se alkaa, pitkä prosessi, jonka kuluessa, ihminen vähitellen muuttuu oman lapsensa lapseksi. Lopulta saa sitten kuulla, että isä kuule, nyt lakkaat itkemästä tai lähdetään kotiin.


Ian McEwan käyttää tyylinään sekä ironiaa että mustaa huumoria, mutta myös alastonta keski-ikäisen miehen kokemusfaktaa osoittaessaan, kuinka helposti upeassa talossa asuvan Henryn vakaa, turvattu elämä voi nyrjähtää sijoiltaan ihan tavallisena lauantaina. Hän osoittaa, että ihan kenelle tahansa voi tapahtua ihan mitä tahansa ja tavallinen lauantai voi saada mittasuhteet, jona tapahtuu enemmän kuin jollekin koko ihmisikänä.

Henryllä on ihana vaimo Rosalind, jota hän todella rakastaa saaden vastarakkautta. Outoon aamun mahtuu heidänkin nopea, mutta lämmin kohtaamisensa ennen kuin Henry lähtee kotoaan kaikkein rähjäisimmissä eli mukavimmissa vaatteissa mitä ikinä löytää, sillä tarkoituksena on pelata squashia kollegan, nukutuslääkäri Jayn kanssa. Matkalla Henry kuitenkin ajaa kolarin ja on saada pahasti selkäänsä autosta nousevilta kolmelta kovanaamalta. Tarkka kirurginsilmä paljastaa Henrylle kuitenkin salamana, että porukan johtajalla Baxterilla ei ole kaikki kunnossa ja hän lausuu pysäyttävät sanat: ”Sinun isälläsi oli se. Nyt se on myös sinulla.” Berowne tekee nopean diagnoosin parantumattomasta Huntingtonin taudista ja pääsee tällä äkkiyllätyksellään ällistyneen joukkion käsistä.



Henry on intohimoinen pallonlyöjä, joten edes hänen ainoan ylellisyytensä, upean urheilumersun vaurio, ei estä häntä saapumasta pelipaikalle.


Pitkässä pallorallissa ihminen voi muuttua käytännöllisesti katsoen tiedostamattomaksi olennoksi, joka elää aivan kapeassa nykyhetken kaistaleessa, reagoi vain, ottaa pallon kerrallaan, on olemassa vain pysyäkseen pelissä.


Pelin jälkeen lauantai jatkuu kohti appiukon vierailua. Henry alkaa valmistaa kuuluisaa kalamuhennostaan ja miettii, miten selviää tällä kertaa Grammaticuksesta, alkoholisoituneesta runoilijasta, vaimonsa isästä, joka on kuitenkin ollut loistava isoisä ja inspiroinut hänen poikansa musiikkiin ja tyttären Daisyn runoilijaksi. Myös Daisy on saapumassa kotiin mukanaan tuore ensipainos omasta runokirjastaan.


Mikään kello ei soi Henryn päässä, vaan tyytyväisenä hän keskittyy ruoanvalmistukseen, josta pitää erityisesti siksi, että se on kuin taidetta ja irrottelua hänen pikkutarkan työnsä vastapainoksi. McEwan onnistuu tosin täysin yllättämään paitsi Henryn myös lukijat, sillä tragedia on jo osumassa täydellisesti onnistuneen perheen täydelliseen elämään. Aamun ja päivän hankaluudet ovat olleet vasta preludi tulevalle. Mille, sitä en tosiaankaan paljasta, vaan lopetan mukavaan lauseeseen, jonka joku on alleviivannut kirjassa Lauantai:


Heillä on toisinaan tapana viettää talvisina lauantai-iltapäivinä tunti tai kaksi sängyssä. Kello neljän hämärässä on jotakin aika seksikästä.


*****

Ian McEwan Leena Lumissa


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Karoliina  Marile  Valkoinen Kirahvi  ja Kirja hyllyssä