sunnuntai 24. lokakuuta 2010

VUODEN 2010 KAUNEIN KIRJAN KANSI JA ARVONTA!

Kuten arvaattekin, olen nyt sekä breikillä että täydessä lukemisen vauhdissa. Kiireen olemus on nävertänyt ja supistanut elämääni jo jonkin aikaa, mutta tänään pääsimme jopa kuntolenkille ja eilen oli lauantaitunnelmaa...Aion järkiintyä! Nyt minulle ei riitä enää flow, ei slow, vaan valitsen downsfihtingin eli elämän kohtuullistamisen. Palataan näihin teemoihin ja seuraaviin kirjoihin myöhemmin, sillä nyt alkaa vuoden 2010 kauneimman kirjan kannen valitseminen. Minä sain valita ehdokkaat, mutta te saatte päättää lopusta.

Kaunein Kirjan Kansi Valinta on tänä vuonna myös arvonta! Säännöt menevät näin: Yhden arpalipun saa tähän postaukseen vastaamisesta ja toisen saa linkittämällä arvontani. Vakituiseksi lukijakseni kirjautuneet palkitsen bonuksella eli he saavat kolmannen lipun uskollisuudesta. Arvostan suuresti uskollisuutta!

Kun vastaatte, ilmoittakaa sen kirjan numero, jonka kannen katsotte kauneimmaksi/houkattavammaksi/kiinnostavimmaksi. Ja älkää osallistuko anonyyminä, vaan ilmoitakaa joko oikea taa muu nimenne. Olkaa myös niin ystävällisiä ja ilmoittakaa, monellako osallistutte!

Arvontaan osallistumisaikaa on sunnuntaihin 7.11. klo 12. Iltapäivällä Lumimies toimii onnettarena. Palkintona on kirjoja, jotka pääosin uutuuksia ja kolme ensimmäistä saavat kirjapalkinnot. Ehdokkaat näette yllä ja alla olevissa kollaaseissa, joita voi suurentaa! 

Toivotan intoa osallistumiseen ja mukavaa sunnuntain jatkoa kohta putoavan hämäränhyssyn kera♥  Kynttilät syttykööt!

174 kommenttia:

  1. Downshifting onkin hyvä idea,postausvauhtisi on huima!
    Kaunein mielestäni (tosi vaikea valinta..)on numero 12

    VastaaPoista
  2. Linkitin tämän myös blogiini...

    VastaaPoista
  3. The Weekend, se on niin kaunis, koskettava, kutsuva.. Tunnelma on niin loistava. Hyvänä kakkosena Mina joka on traagisen kaunis ja näyttävä.

    VastaaPoista
  4. Jael, olet mukana kolmella. Kaikki hiljenee, hidastuu, ehkä muutun vaihtolämpöiseksi eläimeksi, vaikka kilpikonnaksi...

    Anne, mukana kahdella. Minan kannet ovat todellakin vaikuttavia.

    VastaaPoista
  5. Osallistun kahdella arpalipulla, koska en vieläkään osaa laittaa näitä arvontoja mainostukseen omaan blogiini. Vasta opettelin tänään muokkaamaan taustaakin. :)

    Itse arvontaan, kaunein kansi koristautuu Grace Kellyn kasvoista, eli kansi numero 8.

    VastaaPoista
  6. 4!! Ne unikot! ;-)
    Kakkosen kuvan kuvittelen olevan niin kuin sinun salaisesta puutarhastasi.
    Kakkonen siis myös myös ihana, mutta nelonen voittaa sen mielestäni.

    Osallistun kahdella, vakilukija + vastaus.

    VastaaPoista
  7. Tomomi, sinä pystyt muokkaamaan taustaa! Minä en tajua siitä taas mitään;-)

    Olet mukana kahdella!

    Katso www.lumikarpalo.blogspot.com postaus Grace Kelly, miten kaunis hän onkaan...She is so beutiful. She is so perfect. She is so unique...

    S., olet mukana siis kahdella. Kakkonen on ehdottomasti minua...ja puutarhaani.

    S.!, ole tarkkana, sillä kahden kirjan jälkeen tulee takuulla sinua kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  8. Vaikea valinta, on niin monta kaunista kantta. Mutta koksa on pakko valita yksi, niin sanon 2 (14 jäi täpärästi toiseksi). Ihanan usvainen maisema. :)

    Ja osallistun kolmella arpalipulla.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa katsella näitä kansia tällai eri asenteella. Tunnelman perusteella valintani tulee kirjankannelle 2.

    Tuolla olisin mielelläni ehkäpä juuri tähän aikaan vuodesta =)

    Rentoja hetkiä =)

    VastaaPoista
  10. Kuutar, olet mukana kolmella.

    Molemmat mainitsemasi ovat suosikkejani. Onneksi minun ei tarvitse osallistua, sillä kansia tuli jo nyt enemmän kuin viime vuonna, sillä en pystynyt karsimaan;-)Tai siis tykkään näistä kaikista, sillä yritin pudottaa määrää, enkä pystynyt.

    Birgitta, monellako olet mukana?

    Minäkin pidän usvan hetkistä...

    VastaaPoista
  11. Mukana kolmella!

    Pitkällisen vatvomisen jälkeen annan ääneni ykköselle.
    T.Amma

    VastaaPoista
  12. Heips, mihinkäs mun lukutaito oli kadonnut ;-) Hyvä kun huomautit: Osallistun siis yhdellä (kaunotarkirjankannelle nro 2)

    VastaaPoista
  13. Amma, mukana kolmella. Erittäin kaunista ja romanttista...

    Birgitta, mukana yhdellä. Älä välit: Me kaikki sähläämme...

    VastaaPoista
  14. Vaikea valinta, 9 tai 12. Valitsen Marilynin eli nro 9:n.

    Olenko mukana kahdella vai kolmella? Linkitän.

    VastaaPoista
  15. Pohtimisen jälkeen päädyin kanteen numero 4. Ihan vain kauniiden, sointuvien, lämpimien värien vuoksi.

    Kolmella mukana.

    VastaaPoista
  16. Kakkonen on kaunein! Osallistun kolmella.

    VastaaPoista
  17. Soolis, olet mukana kolmella.

    Johanna, mukana kolmela.

    Anu, samoin mukana kolmella.

    VastaaPoista
  18. Saanko vaihtaa? Päätin liian nopeasti mutta nyt kun katsoin tarkemmin niin suosikkini on numero 2 ja toinen sija menee kirjalle numero 15

    VastaaPoista
  19. Numero 5 on minun mielestani kaunein. Olen mukana yhdella arvalla, kun ilmoittautuessa lukijaksi ei pyyntoani pystytty kasittelemaan. Ilmottaudun siis myohemmin :).

    VastaaPoista
  20. Jael, tottakai saat vaihtaa. Toivottavasti suurensit, sillä muuten ei näy kovin hyvin.

    VastaaPoista
  21. Tuula, sinulla on nyt siinä jotain häikkiä, jonka ei edes tarvitse johtua sinusta. Nämä koneet...Seurataan. Vastaan sulle vielä. Olet nyt mukana ainakin yhdellä;-)

    VastaaPoista
  22. No nyt olen nakojaan lukijakin:). Eli kahdella.

    VastaaPoista
  23. Kakkonen on kaunein kansi :D vaikka yhdeksikön nainen kaunein ♥
    Olen mukana kahdella.
    Lämpimin terveisin
    Maria

    VastaaPoista
  24. Numero 2 kaunein, toiseksi 12

    yhdellä mukana, Arja

    VastaaPoista
  25. Jostakin tänne blogiisi päädyin nyt ensimmäistä kertaa. Pakko on heti osallistua valintaan, sillä se on ehdottomasti kirja numero 5. En ole vielä lukenut sitä, mutta olen nähnyt tuon kannen kuvan jo monessa lehdessä ja valinnut sen perusteella sen "lukulistalleni".

    VastaaPoista
  26. Maria, olet mukana kahdella! Hän on kaunis ja...niin hauras ja...Mukavan alkavan viikon unelmissa♥

    Arja, olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  27. Pikkusisko, olet mukana yhdellä. Tuo kirjan kansi on herättänyt huomiota taiteellisuudellaan. ja taisi olla ihan oikean taiteilijan tekemä, en vain enää muista kenen...

    VastaaPoista
  28. Kaunein kansi ehdottomasti numero 2, The Weekend. Olen mukana kolmella arvalla, linkitän blogissani viimeistään huomenna jos vain sinulle sopii:)

    Kiitos kivasta arvonnasta Leena ja mukavia (joskin ymmärtääkseni kiireisiä) syyspäiviä kirjojen parissa sinulle!

    VastaaPoista
  29. SaSo, olet mukana kolmella!

    Olen vielä hengissä;-) Teen viimeistä rutistusta ennen messuja.

    VastaaPoista
  30. Minun valintani on kuudes: Merete Mazzarella!
    Kolme lippua kiitos :)

    VastaaPoista
  31. Olipa vaikea valita, 2 tai 12, 12 voitti! Olen mukana kahdella arvalla.

    Leppoisaa lokakuun loppua!

    VastaaPoista
  32. Tuure, olet mukana kolmella!

    Helena, mukana kahdella. Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  33. Osallistun kolmella arvalla, vaikka nyt en varmaan voi enää voittaa mitään (olen ollut kirjaonnekas viime aikoina) :) Pitkään mietittyäni valitsen kauneimmaksi numeron 2, jolla on kieltämättä kovia kilpailijoita.

    (Teen linkityksen huomenna. Mulla on kerran puolessa vuodessa migreeni ja tänään on sen aika.)

    VastaaPoista
  34. Heips leena..
    minun valintani on 6.
    Itse olen mukana kahdella..
    En vieläkään osaa linkittää, pitäskö hävettää =)

    Muuten olet valinnut tosi kauniita kirjan kansia..monet muutkin haluaisin nostaa esille..mutta vain yksi oli tarkoitus..

    VastaaPoista
  35. No:3. Jotenkin tuo katse vangitsi:
    Hauras?, pelokas?, minne hän mahtaakaan katsoa
    ja mitä nähdä?

    VastaaPoista
  36. Korjaus. Lyöntivirhe.
    Piti sanoa 9.

    VastaaPoista
  37. Numero 4. Olen mukana yhdellä, mutta kovalla, äänellä :)

    VastaaPoista
  38. Heippa! Yhdellä mukana :) ja valinta on numero 12. Tykkään nro 11:stä myös, mihin saattaa vaikuttaa se, että haluaisin lukea ko. kirjan, muta ei, pysyn lujana, 12 se on :).

    VastaaPoista
  39. Voi mikä ihana yllätys täällä oli rankan viikon päätteeksi!! Olen tätä niin odottanut jo;) Olet koonnut upeita kirjoja ja käytinkin aika pitkän ajan päätökseni tekemiseen..2...4...12..vai...Ei, kyllä minun on pakko sanoa 2. Se on sellainen kansi, että tuon voisin ajatella jopa kehystäväni isoksi tauluksi esim eteiseen ja tokihan pienen pieni vaikutus on sillä sisällölläki;) Se ei vain voi olla vaikuttamatta..Mutta kuitenkin päätös on puhtaasti nyt kirjan kanteen liittyvä!

    Ja kolmella arvalla siis mukana!

    VastaaPoista
  40. Kaunein ja houkuttelevin on kaikessa rauhallisuudessaan numero kaksi...

    VastaaPoista
  41. Nelonen on minun suosikkini.
    Osallisutn kolmella. Linkitetty on.

    VastaaPoista
  42. Kauniita on monta ja arvoin pitkään kumman kahdesta ihanimmista sanon, mutta kyllä se on nro 8, henkilökohtaisista syistä. ;)

    Ja kahdella mukana!

    VastaaPoista
  43. Kansi nro15 puhuttelee minua. Mukaan kahdella arvalla, koska wordpressiläisenä en voi liittyä vakilukijoihin. En saa tuollaista värkkiä omaan blogiinikaan liitettyä. Ehkä parempi niin, suurella rummutuksella vein Melukylää facebookin puolelle. Tulos tällä hetkellä: 11 lukijaa haha!

    VastaaPoista
  44. Kauniita kansia on useampi, mutta ehdottomasti kaunein on Grace Kelly, nro 8! Ilmoittaudun lukijaksi ja linkitän myös... :)

    VastaaPoista
  45. Tai siis liittyisin lukijaksi mutta bloggeri ei salli sitä, vaikka antaakin kommentoida... Yritän myöh. uudelleen...

    VastaaPoista
  46. Leon mielestä osallistutaan äänestämällä kantta numero 15, mutta minä väitin sitten, että eiku 6. Leo sanoi, että eipäs ku 15. Ja pienet koirat saa aina tahtonsa läpi, joten 15.
    Ja me osallistutaan kahdella lipulla, koska me äänestetään ja ollaan vakituisia lukijoita ja meillä on heiluvat hännät :)

    VastaaPoista
  47. Apua, apua, siis aamulla tajusin, että mikä lie piuha aivoituksissa meni eilen sekaisin..TARKOITIN tietenkin numeroa 4!!!!

    VastaaPoista
  48. Tervehdys Leena ystäväiseni. Olin kahden vaiheilla 5 tai 2...päädyin 2....siinä oli jotain puutarhaimmeistä sykähdyttävää.
    VAstaus kysymykseesi blogissani siitä amaryllis-kuvasta, ei ole se kuva tältä vuodelta vaan viime joululta...;=) joten sullakin on aikaa kyllä hakea kukkasi varastosta...;=))
    Yritän linkittää...niin eikös se sitten ole kolme...
    Muvavia lukuhetkiä.

    VastaaPoista
  49. Ehdottomasto 13. Harkitsin hetken numeroa 2, mutta se on vaikkakin kaunis, kuitenkin tavanomainen. Numerossa 13 on tarina, ja ihastuin kovin tuohon, miten valo tulee patsastytön takaa.

    VastaaPoista
  50. Kaunein kansin on numerolla 2. Vaikea valinta. :) Osallistun kahdella arpalipukkeella, kun ei uudeksi lukijaksi onnistunut juuri nyt kirjautua.

    VastaaPoista
  51. Valitsen lopulta numeron 1. Kakkonenkin on kyllä aivan ihana. Halusin jättää pois omasta valinnastani tietokirjat, koska kaunokirjojen kannet ovat niin paljon haastavampia (siis niiden ideointi - valinta ei voi olla koskaan yhtä itsestäänselvä kuin tietokirjoissa).

    Olen mukana yhdellä tai kahdella, päätöksesi mukaan: :)

    Hyvää alkanutta viikkoa,

    Karoliina

    VastaaPoista
  52. Lumiomena, sinähän olet Fortunan lempilapsi;-) Mukana kolmella!

    Hanne, olet mukana kahdella. Joku opetti, ehkä Lumiomena, minulle linityksen, yhdellä meilillä. Ihan helppoa. Kiva, että pidit valinnoistani.

    VastaaPoista
  53. Viisi, kun se on niin "erilainen". Linkitetty on.

    VastaaPoista
  54. Peukaloinen, jo vuonna 1951 Marilyn kirjoitti: "Ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse." Marilyn luki eksistenssifilosofi Sören Kierkegaardia, joka kirjoittaa: "Pelko on vieras mahti, joka valtaa ihmisen. Sen vallasta hän ei voi eikä tahdokkaan vapautua, sillä hän pelkää sitä mitä halajaa."

    Kuka on koskaan nähnyt Marilynin silmissä muuta kuin surua. Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  55. Kirjailijatar, mukana yhdellä, mutta neonhohtavalla;-)

    Rooibos, mukana yhdellä!

    Susa, olet mukana kolmella. Arvaa, miltä tuntui näitä 'raakata'!

    Hippokampustaja, mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  56. Vihreätniityt, olet mukana kolmella!

    Ilse, olet mukana kahdella. Numero 8 henkilökohtaisista syistä...:Ny är jag nyfiken...minä olen suuri Grace Kelly -fani, mikä kyllä tuntui myös kirjan arvostelussa.

    Krisu, olet mukana kahdella! Minä liityin sinun hiukan erikoiseen systeemiisi heti. Kai se näkyy?

    Liinu, mukana kahdella! Ihmeelliset ovat tekniikan tiet....

    Johanna, olette Leon kanssa mukana kahdella. Heiluvat hännät on tärkeä juttu;-)

    Susa, siis eihän sitä tiedä, vaikka olist nyt pelin ratkaisija.

    Tuija, olet mukana kolmella!

    Kiitos Luojan, se oli viime vuoden kuva;-) käyn katsomassa yhden työn jälkeen, oletko ohjeistanut minua lisää amaryllisten suhteen...Kolme entistä valkoista ihanuutta on nyt nostettu kellarin viereiseen välihuoneeseen, joka väliviileä.

    Helena, monellako olet mukana?

    Tyty, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  57. Karoliina, en löytänyt sinua vakilukijoistani, etkä maininnut linkityksestä, joten olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin, Karoliina!

    VastaaPoista
  58. Vaikea valinta, mutta valitsen numero 6. Mukana olen kahdella arvalla

    VastaaPoista
  59. Numero ykkönen (1) ja yhdellä mukana ♥

    VastaaPoista
  60. Ehdottomasti numero 2 !!! Se on niin ihanan vehreä ja samalla vähän mystinen.
    Olen mukana yhdellä, sillä en päässyt liittymään lukijaksesi, siinä oli taas jotain häikkää : /

    VastaaPoista
  61. Vaikea valinta kuten valinnat niin usein, kakkonen vai kaksitoista:
    valitsen kakkosen sen tunnelman takia.
    Tulee mieleen tuolisi puutarhassasi, kun ensilumi oli satanut.
    Mukana kolmella.
    Kivaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  62. Hei Leena!

    Minusta kaunein kansi on n:o 6. Olen mukana yhdellä.
    terv. Marjatta

    VastaaPoista
  63. Kasselin kyyhky, mukana kahdella!

    Ainoanniina, mukana yhdellä!

    Sariw, mukana yhdellä!

    Hanne, mukana kolmella ja kiitos samoin!

    Marjatta, mukana yhdellä!

    VastaaPoista
  64. Numero kolme on se mihin huomioni ensimmäisenä kiinnittyi. Se oli jotenkin niin kovin kaunis.

    Ps. Linkitän kisan :)

    VastaaPoista
  65. Valinta on tosi vaikeaa, heilun noiden numero 2 ja 13 välillä. Mutta 13 on kuitenkin se, minkä valitsen. Olen mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  66. Hankala valinta, mutta:

    Ääni numerolle 4, arpoja 3!

    VastaaPoista
  67. numero 4, ehdottomasti.

    ja olen mukana 3 lipulla.

    VastaaPoista
  68. Sira, mukana yhdellä.

    Satu, mukana kolmella.

    Anni, mukana kolmella.

    VastaaPoista
  69. Wau, mikä osallistujamäärä! Eihän tätä voi jättää väliin! Siis yritän osallistua kolmella, mikäli saan linkityksen onnistumaan... muussa tapauksessa mukana kahdella äänellä.

    Ja että kaunein: valitsen numeron 14. Utu ja salaperäisen haikean kaunis vetoaa minuun lokakuussa...


    Ja kuulostaa hyvältä tuo downshiftaaminen, tekisi hyvää allekirjoittaneellekin.

    VastaaPoista
  70. Vaikea valinta, mutta harkinnan jälkeen numero 4.

    VastaaPoista
  71. Aila, olet mukana kolmella!

    Valkoinen kirahvi, mukana kolmella!

    Juu, nyt en löydä sitä artikkelia siitä downsfihtaamisesta...hukkaan koko ajan jotain. Ainakin upiqinon on jo käytössä.

    Marjatta, olet mukana...monellako? Oletko kirjautunut lukijaksseni?

    VastaaPoista
  72. Kaunein numero 14! Syksyisen melankolinen :--)

    Olisin mukana kolmella, mutta blogger kai jumittaa eikä päästä minua lukijaksesi ;--( Saanko kolmannen arvan, jos määräaikaan mennessä onnistun pääsemään lukijaksesi? Linkitän myös!

    VastaaPoista
  73. Hei!
    Tähän täytyykin osallistua. Valinta on vaikea, koska on niin monta kaunista. Valitsen kuitenkin numeron 3, joka ei ole tainnutkaan saada vielä yhtään ääntä. Olen kovin ihastunut tuohon kirjaan, siis myös sisältöön ja luinkin sitä taas uudelleen pari päivää sitten.
    Yritin kirjautua lukijaksi, mutta jostain syystä se ei onnistunut, jotain häikkää taas yhteyksissä. Yritän myöhemmin uudelleen.
    Mukavaa viikkoa harmaudesta huolimatta :)

    VastaaPoista
  74. Lauren tottakai saat! Nyt minua alkaa ihmetyttää tuo lukijaksi kirjautumisen vaikeus, sillä niin moni opn siitä valittanut. Teen siitä postauksen. kiitos!

    VastaaPoista
  75. Yaelianin blogista tänne ja yhdellä arvalla mukana. Periaate on sama kuin lototessa jos on tullakseen, se tulee sillä yhdellä ruudukolla. :)

    Kaunein on 2 kansi.

    VastaaPoista
  76. Minusta kaunein kirjan kansi on 2.

    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  77. Hei Leena,

    Kaunein kansi on mielestäni numero 8. Grace Kelly on klassinen kaunotar, ja tuossa kuvassa on todella jännät värit. Vakilukijasi olen, vaikka omassa blogissani ei ole sellaisia ominaisuuksia kuten bloggerissa. Linkitän sinun arvontasi tekstiini, sitten kun tulee se yksi juttu, kuten tiedät. Toinen suosikkini on nro 1, jota en ole vielä lukenutkaan...

    VastaaPoista
  78. Susanne, mukana kahdella! Piipahdan sinulla tänään.

    Sara, olet mukana kolmella. Ja tiedän, mitä juttua tarkoitat. Lumikarpalossa on yksi kauneimpia kuvia, mitä Grace kellystä on ikinä otettu. Ja tämän kahdeksikon värit ovat todella jännittävät ja onnistuneet.

    VastaaPoista
  79. Päädyn valitsemaan kolmosen, vaikka pidän paljon myös kakkosesta. Olen mukana kahdella, kun olen linkityspuuhiin toistaiseksi liian laiska suoraan sanoen. Ehkä kun energisoidun niin voisin perustaa blogiini linkitysosion jollain hauskalla persoonallisella tavalla...hmmmm :)

    VastaaPoista
  80. Kaunein kansi on ehdottomasti kirja nuumero3.

    VastaaPoista
  81. Sari, olet mukana kahdella. En nyt enää uskalla kommentoida valintoja ettei mun katsota johdattelevan;-)

    Leena, olet mukana kahdella. Sama maku Sarilla ja sulla.

    VastaaPoista
  82. Siirisofia, meinasit vallan kadota: anteeksi. Olen nyt liian kiireinen.

    Olet nyt mukana yhdellä ja ilmoita heti, jos pääset lukijaksi. Este ei ole ainakaan täällä päässä, sillä se on testattu.

    Kolmosta plarailen harva se päivä. Siitä harvinainen sisustus&askartelukirja, että minäkin osaan sen mukaan tehdä. Ja lumoava kansi.

    KORJAUS: Birgitta osallistuu kahdella!

    VastaaPoista
  83. Kaunein kansi taitaa olla tuo numero 2!

    Osallistun yhdellä vaivaisella.

    (Katri H)

    VastaaPoista
  84. Yritin eilen osallistua tähän äänestykseen, mutta näemmä kommenttini ei ole tullut perille.. Taitaa olla niin suosittu juttu, että blogin linjoilla on ruuhkaa :) Äänestin kantta nro 12, siinä on ihanat värit! Kirjoitteli Teresita, jolla ei nyt onnistu edes kirjautuminen blogiin..

    VastaaPoista
  85. Äänestän tietysti numeroa 8, koska nainen ei voine olla kauniimpi kuin Grace Kelly, Monacon edesmennyt ruhtinatar.
    Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  86. Palasin jatkuvasti tuohon Grace Kellyyn, katse vain ajautui sinne, joten pitää siis sanoa 8. Osallistun yhdellä äänellä. Tänään ensi kertaa vasta löysin tänne, ehkä minusta vielä tulee vakilukija.

    Mielenkiintoinen postaus kyllä! Olen joskus miettinyt, että miten kirjan kansi vaikuttaa. Toisinaan se ei vaikuta mitenkään, mutta toisinaan, jos kanteen on osunut kaunis kuva on se houkutellut lainaamaan kirjan, vaikka takakansiteksti ei välttämättä olisikaan houkutellut. Se on ihanaa, miten "kansitaiteseen" on alettu viime aikoina panostaa, jokaiselle kirjalle halutaan omannäköisensä kansi.

    VastaaPoista
  87. Hei!
    Mukana yhdellä ja kaunein on numero 1.

    T. JonnaHanna

    VastaaPoista
  88. Tyty olis nyt kolmella arvalla mukana, vihdoin ja viimein tälle aamua sain kirajuduttua uudeksi lukijaksesi. :) Vielä eilen illallakin yritin, mutta tuloksetta.

    VastaaPoista
  89. Olipas tämä vaikea... Joko kakkonen tai nelonen... Hmm.... Vastaan kakkonen, tuommoiset sumuiset puutarhakuvat on aina kauniita :)

    Mukana ollaan kahdella, vastaus ja linkitys!

    VastaaPoista
  90. Ilmoittauduin onnistuneesti vakituiseksi lukijaksesi! Äänestin jo aikaisemmin kirjaa numero yksi ja silloin yhdellä arvalla, mutta nyt kai sitten jo kahdella?

    VastaaPoista
  91. Numero 8. Grace Kelly on vaan niin kaunis ja ihmeellinen.

    VastaaPoista
  92. Katt, olet mukana yhdellä!, mutta ei välttämättä vaivaisimmalla;-)

    Teresita, mukana yhdellä.

    Ava, mukana yhdellä! Minä tässä 'koulutan' kustantajia tajuamaan kansien merkitystä, sillä on käynyt ilmi tässä blogin aikana, että esim. kirjakaupassa esnimmäinen, mikä vaikuttaa siihen, että kirjan ingressi luetaan, on kansi. Kirja ei nouse käteen sieltä myyntihyllystä elli kansi kiinnosta.

    JonnaHanna, mukana yhdellä.

    Tyty, mukana kolmella! Tuo, että pääsit aamulla läpi, viittaa ruuhkaan linjoilla. Koululaiset ympäri maailman alakvat hidastaa liikennettä jo iltapäivästä.

    Milla, mukana kahdella!

    Ainoanniina, mukana kahdella! Siskkuus palkitaan aina;-)

    Isthella, mukana kahdella!

    VastaaPoista
  93. Anja, mukana kahdella!

    En heti huomannut sinua,sillä kun tuota listaa rollaa, saakin olla tarkkana. Kuitenkin, kun lähden laskemaan pisteitä ja etsimään kauneinta kantta, tsekkaan samalla myös äänestäjät, joten kaikki tulevat huomioiduksi.

    Kai huomasit myös sen Gracen kuvan jo viikkoja sitten Lumikarpalossa. Se huikea sivukuva!

    VastaaPoista
  94. kansi nro 2 on mielestäni kaunein! tai siis eniten minun makuuni. mukana yhdellä arvalla.
    -kaisa

    VastaaPoista
  95. Voittaja taitaa olla jo selvillä...lisä-ääni kirjalle numero 2. Kansi antaa tilaa mielikuvitukselle ja jännitykselle. Kaksi arpaa lienee minun osuuteni koska en omista blogia jonne linkittää..

    VastaaPoista
  96. Kaunein on minun mielestäni, kun pitkään kuvia katselin ja harkitsin, nro 1.

    Teija

    VastaaPoista
  97. Kaisa, mukana yhdellä.

    Nette, mukana kahdella. Minä en ehdi seurata, mutta kyllä kakoselle on kovia haastajiakin, kuten Grace Kelly ja Ajan patinaa ja varmaan tulee vielä yllättäjäkin...

    Teija, mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  98. Luulin, että vakilukija tarkoittaa sellaista, joka lukee ja kommentoi blogiasi säännöllisesti. Mutta ei, minulla ei ole sellaista profiilia, että voisin olla rekisteröitynyt lukijasi, tai omaa blogia, johon voisin sinut linkittää. Mukana siis yhdellä. :)

    Halauksin,

    Karoliina

    VastaaPoista
  99. Karoliina, ehkä nuo vakilukijat olisi voinut jättää silloin pois ja ottaa vain laskurin, mutta tein niin kuin suurin osa oli silloin tehnyt. Nyt sitten kustantajat tykkäävät seurata kommentteja, kävijämääriä ja lukijoita. Tietysti minä itse olen blogini Valtiatar, mutta otan huomioon myös mielipiteitä ympäriltä, tiettyyn rajaan asti.

    Sinä Suuri Visionääri ja sinulla ei ole blogia;-) No, olet sitten mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  100. Valintani on 12, siinä on jotain ajatonta kauneutta.
    Venetsiassa en ole koskaan käynyt, mutta haluaisin mennä.

    VastaaPoista
  101. Unelma, mukana kahdella.

    Meillä on sitten sama Venetsia-unelma. Minäkin ollut muutamasti siinä liki, mutta aina on jäänyt...

    VastaaPoista
  102. Kansi numero 2. Levollista tunnelmaa.

    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  103. Soile, yhdellä mukana. Niin, sitähän tuo kuva tuo. Olisi kiva saada tauluna seinälle...

    VastaaPoista
  104. Äänestän ehdottomasti numeroa kaksi (2), ja linkitän myös, eli osallistun kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  105. Välittömästi kannet katsottuani, oli valintani nro 2.
    Mukaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  106. Mun mielestä nro 1 on kaunein, se on herkkä. Monta muutakin olisin voinut valita mutta päädyin tähän.
    Osallistun kahdella, laitoin linkin blogiini, tässä kirjoituksessa
    http://tiinas.vuodatus.net/blog/2696452/hyvaa-nalle-paivaa/

    VastaaPoista
  107. Kansi numero 2.
    Voisin heti siirtyä tuohon kuvaan!

    Mukana kolmella!

    VastaaPoista
  108. Kristiina S., olet mukana kahdella!

    Emilia, mukana kolmella! Niin minäkin: Voisin heti siirtyä tuohon kuvaan.

    VastaaPoista
  109. Numero 3 on kiva ja kotoinen kahvikannu tuo muistoja.

    Teuvo Noormarkusta

    VastaaPoista
  110. Teuvo, olet mukana kahdella!

    Tuossa kirjassa myös paljon kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  111. Ah, tuossa on muutamakin kirja jotka haluaisin lukea pian! Kansista taitaa miellyttää eniten nro 11. Yksi arpalippu saa luvan riittää. :)

    VastaaPoista
  112. M, mukana yhdellä!

    Pekka, mukana yhdellä. Katso lukuvinkkejä myös sivupalkista.

    VastaaPoista
  113. Tykkään eniten kansista nro 1, 2, 5 ja 8. Vaikea valita vain yhtä... Päädyn kuitenkin äänestämään numeroa viisi. Tämä kirja odottaakin jo lukemista omassa hyllyssä. :)

    Osallistun yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  114. Minusta Montgomeryn teoksen kansi on kaunein eli äänestän numero ykköstä. Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  115. Sooloilijan blogin kautta tänne hilpasin osallistumaan arvontaan :)

    Minua viehättää eniten tuo Marilyn eli ääni numerolle 9.

    Osallistun ainakin toistaiseksi vain yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  116. IP, mukana yhdellä! Tuo kirja on hyvin mukavatunnelmainen. Tilasin itse asiassa tänään itselleni vähän samantyyppisen joululahjaksi. Siis luen sen vain itselleni - ptikästä aikaa.

    Lukija, olet mukana yhdellä!

    VastaaPoista
  117. Päivi, olet mukana yhdellä! Marilyn on aina yhtä uniikki. Huomaa hänen kirjansa arvostelu blogissani!

    VastaaPoista
  118. Heips Sisko ja kaikki lukijat!

    Ensinnäkin et sie osaa kohtuullistaa, mutta hyvä, että yrität - ehkä 1 promillesosa kohtuullistuu. Siulle jo saavutus, tämä kun on se sukuvika - tämä vauhti. Minuakin sanottiin nuorena maantiekiitäjäksi. Miksiköhän?

    No, se kaunein kansi. Pohdinnan jälkeen päädyin kanteen "The weekend". Toinen vaihtoehto oli Grace Kelly. Valitaan vaikutti mielikuvitukseni, joka toin tuohon kirjankannen sumun keskelle; peuroja, kettuja, pupuja kaikkia luonnon eläimiä, jotka liikkuvat hämärään aikaan. Kuvittelin itseni istumaan kuvassa näkyvään tuoliin ja ihailemaan noita eläimiä ihanassa usvassa. Usvassa on jotain taikamaista ja salaperäistä, ehkä rauhoittavaakin.
    PikkuMyy

    PS. Siskolle tiedoksi: mun 12 kaktuksesta 11 kukkii nyt parhaillaan, joissain kukkia jo auki ja joissain nupullaan ja joissain jotain siltä välitä! Ihanaa. Kukkapöytä näyttää hienolta.

    VastaaPoista
  119. Moro!

    Mie en tiijä, mitä se semmone sana o ko kohtuulline!

    Sinä siis päädyit valintaan numero 2. Minä olisin jo haudassa, jos kaikki muutkin olisivat sanoneet vain kirjan nimen;-) Usva on niin ihanaa! Mietin usein sanoja englanniksi samalla kun kirjoitan suomeksi ja nyt tuli esnin mieleen 'misty', joka on myös kuuluisa biisi eräästä elokuvasta, mutta sitten muistin toisen sanan ja se on 'hazy', niinkuin utuinen, usvainen...

    Nyt sitten vain kuvaamaan niitä kaktuksia! Julkasien oikein hyvän kuvan. Mulla ne kukkivat suvella ulkona, joten tuskin voivat kukkia nyt marras- joulukuulla. Sulla on se kukkaerkkeri...

    Mutta se pinkki kaktus, jossa on tähdenmalliset kukat ei ole kukkinut suvella, joten yksi voi minut vielä iloisesti yllättää.

    Pikku Myy, olet mukana kahdella!

    VastaaPoista
  120. Ensi silmäyksellä kakkonen vie silmän huomion, mutta sitten jokin siinä alkaa häiritä, se on ikään kuin liian täydellinen. Se ei voi olla totta. Näin ollen on päädyttävä numeroon 13. Siinä on joitakin samoja elementtäjä mutta samalla se luo odotuksen tarinasta kuitenkaan kertomatta sitä etukäteen.

    VastaaPoista
  121. Moni on upea, mutta Sanoisin kansi numero 2: the Weekend. tunnelma ja eteerisyys ratkaisi. kirjallinen piiri perunankuorispaistoksen ystäville on kans hauska. Kirjaudun sun lukijaksikin, sillä tää sun blogi on kiva! ja ilmeisesti siitä tulee 2 arpaa?

    VastaaPoista
  122. Lassssi, mukana yhdellä!

    Tuo kakkonen on varmaan monen unelma rauhasta ja pysähtymisestä...vetoaa ehkä siksi.

    Kolmentoista kuva symboloi minulle yksinäisyyttä ja nyt, kun olen lukenut kirjan, se onkin helppo tajuta. 13 on kovassa sarjassa, kun valitsen vuoden parhaita kirjoja...

    VastaaPoista
  123. Akissfromthepast, olet mukana kahdella. Tervetuloa lukijaksi!

    VastaaPoista
  124. Nro 16.
    Yksinkertainen harmonia puhuttelee.

    Löysin tänne yllättäen "Mäntylän" kautta ja tulen varnasti toistekin! :)
    -Ja siis mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  125. Nina, mukana yhdellä!

    Ja tervetuloa!

    VastaaPoista
  126. Mäntylän kautta minäkin tänne pujahdin...
    Vaikea valinta, mutta päädyn kansiin 13 - pyörittelin jokunen pv sitten kirjaa käsissäni, vielä se jäi kaupan hyllyyn...

    VastaaPoista
  127. Paula, mukana yhdellä!

    Osta se kirja. Suosittelen!

    VastaaPoista
  128. Monta kaunista, mutta 2 puhuttelee minua juuri nyt eniten. Osallistun arvontaan kahdella lipulla :)

    VastaaPoista
  129. Numero 2.
    Kuvassa ihana tunnelma. Kuvan maisema mieleen. Tuoliin istuisin ja aikani luontoa ihailtuani lukisin kirjasta yhden novellin.

    VastaaPoista
  130. Rita, mukana kahdella. Samat on ajatukset mulla.

    VastaaPoista
  131. Punatulkku menee vaatimattomasti vain yhdellä ja äänestää numeroa 8 eli Grace Kellyä :))

    VastaaPoista
  132. 13, 4 ja 2 on parhaita! Linkitän myös blogiini! :)

    VastaaPoista
  133. Järkyttävän vaikeaa. Mulla on monta suosikkia. Sanon 6.
    Mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  134. Taidan taipua tuohon Viimeiseen hengenvetoon. Monet kansista olivat kyllä hyvin kauniita. Liityin lukijaksesi myös. Kunhan saan aikaiseksi päivityksen, niin myös linkkaan. Mahtavia kirjoja sinulla esillä. Sain valtavan kukuvimman vieraillessani täällä. Tervetuloa Villiin pihaan vierailulle.

    VastaaPoista
  135. Omenaminttu tupsahtaa Lumiomenan luota.
    Numero 12 on minun mieleeni. Mukana yhdellä.
    Terveiset kirjamessuilta, kivaa oli.

    VastaaPoista
  136. Yyyyyh, miten vaikea valinta. Monta kaunista, eritavoin kauniita...mutta valitsen nyt vaikka numeron 1, koska se on söpökin:)

    VastaaPoista
  137. Hei! Äänestän numero 2:a yhdellä äänellä :)

    VastaaPoista
  138. Olen rakastunut kanteen numero 15. En tiedä miksi, mutta se on niin kaunis, ihastelin sitä aiemmin jo kirjastossa.

    Osallistun kolmella arvalla, laitoin linkin blogiini ja löysin itseni lukijoista.

    VastaaPoista
  139. Numero 2 on mielestäni kaunein. Ja yhdellä arvalla lähden voittoa tavoittelemaan;)

    VastaaPoista
  140. Mielestäni kakkonen on ykkönen ja ykkönen on kakkonen.

    Siis äänestän parhaaksi numeron 2.
    Tuokin ensimmäinen on kaunis, mutta annan kuitenkin ääneni tunnelmalliselle usvakuvalle.
    Nyt juuri on sen aika.

    Mukana kolemella äänellä. Linkitin sivusi omaan blogiini. Ja lukijasikin olen ;)

    VastaaPoista
  141. mukana ollaan kahdella. Äänestän kolmosta,csillä patina on aina kaunista. Ekaa kertaa koitan myös linkittää ja näytti onnistuvan. Kirjat ja lukeminen kunniaan, hyvä Leena!

    VastaaPoista
  142. Niin monta hienoa,mutta nro 13 on kiehtova ja kutsuva.Haluaisin heti alkaa lukeen.Mukana kahdella

    VastaaPoista
  143. Savisuti, mukana kahdella!

    Omenaminttu, mukana yhdellä. Kiitos samoin!

    Mia, mukana kahdella! Elämä on...valintoja;-)

    Tuittu, mukana yhdellä! Sinulla on kiva nimi;-), minä myös vähän Tuittu ja tuittu.

    Mari, mukana kolmella! Minäkään en muista enää missä olen lukijana;-)

    Pioni, mukana yhdellä.

    Vaahtera-Mria, olet mukana kolmella!

    Mustakissa, mukana kahdella! Lukeminen on minulla aina huippuarvossa....melkein elän lukeakseni.

    VastaaPoista
  144. Taina, mukana kahdella! Nämä ovat paitksi kauniita kansiltaan, myös kiinnostavia sisällöltään...

    VastaaPoista
  145. Kiva arvonta! :)

    Tunnelmallinen kuva numero kolme on minun suosikkini.

    VastaaPoista
  146. Ruiskaunokki, mukana yhdellä.

    Välillä pidetään hauskaa;-)

    VastaaPoista
  147. Suosikki kansi on numero kolme "Ajan patina". Kaunis! Myös muut ehdokkaat olivat sangen kauniita.

    Tulen mukaan arvontaan kahdella arvalla. Linkitän arvontasi omaan blogiini.

    Hyvää marraskuun alkua!

    VastaaPoista
  148. Anne, mukana kahdella! Ajan patinaa on hämmästyttävän onnistunut kansi. Monet harrastekirjat loistavat poissaolollaan, sillä kannet eivät kovin tylikkäitä.

    VastaaPoista
  149. KAkkoselle ääneni annan ja arpasen yhden tipautan joukkoon muiden!

    VastaaPoista
  150. Täältä saa 15 äänenin.

    Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  151. Ykköstä minä äänestän! Mukana 2:lla arvalla...

    VastaaPoista
  152. Sariw, olit jo lukijani, joten sinulle tulee kaksi arpalippua.

    VastaaPoista
  153. Argh, valinta oli vaikea kun ei saa valita kuin yhden. Loppumetreille pääsivät numerot 1 ja 8, joista valitsin ykkösen, koska sehän tulee numeroissakin ekana:) Ykkösessä viehättää myös kauniit värit ja tietty vanhanaikaisuus. Mulle tuli mieleen kiiltokuva.

    Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  154. Oi olipas vaikea valinta. Numero 8 on niin ihana; mustavalkoinen, päälle väritetty valokuva. Nyt kuitenkin päädyin numero 12:een, sillä se henkii salaperäisyyttä ja kauneutta, ja herättää halun matkustaa Venetsiaan.

    Linkitin arvonnan blogiini, joten mukana siis kahddella arvalla.

    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  155. Vaikea oli valita, mutta päädyin lopulta ykköseen. Kakkonenkin on tunnelmaltaan tosi upea.

    Yhdellä arvalla lähden mukaan. Tarkoitus oli linkittää omaan blogiin, mutta unohdin :( enkä näin viime tipassa viitsi sitä enää tehdä.

    VastaaPoista
  156. Kuukki, mukana kahdella. Vénetsiian minullakin mieli, kiitos tämän kirjan sekä viime vuonna parhaimmaksi kirjaksi 140 lukemani joukosta valitsemani Geraldine Brooksin Kirjan kansa.

    Kiitos samoin, Kuukki!

    VastaaPoista
  157. Katri, mukana yhdellä! Kiva kuitenkin, että huomasit;-)

    VastaaPoista
  158. Aina kirjafanina luen muidenkin kirjoista kiinnostuneiden blogeja!Kirja jonka kansi on ehdoton suosikkini;7,Pidän historiasta ja aromanovit ovat aiheena ykkönen,tämän kirjan tuo joulupukki takuuvarmasti :D t.Maarit Kuopiosta ps.joskus osaan aloittaa blogin pidon ?nyt arvalla mukana?

    VastaaPoista
  159. Voi Maarit, nyt olet vähän myöhässä. Arvonta-aika oli tänän klo 12 asti.

    Minuakin kiinnostavat Romanovit erityisesti ja historia yleensäkin. Tämä Jorma&Päivi Tuomi-Nikulan kirja Nikolai II - Suomen suuriruhtinas on loistoteos.

    Seuraava arvonta on Ystävänpäivänä eli 14.2., jolloin blogini täyttää kaksi vuotta. Ole ajoissa mukana!

    VastaaPoista
  160. Una, hyvinhän ykkönen pärjäsi: Tuli tokaksi.

    VastaaPoista