Anne, olisin soittanut ehkä Mysteriet (Lisa Nilsson/Aki Sirkesalo), mutta sen on nyt joku levy-yhtiösysteemi kieltänyt maassaMME.
Sinikka Svärd: "Ilman unelmia/ meillä ei ole mitään./ Ei tulevaisuutta,/ ei toivoa paremmasta,/ ei uskoa uuteen./ Ilman unelmia/ taistelumme on turhaa,/ sanamme tyhjiä ja tarkoituksettomia./ Ilman unelmia/ kuljemme toistemme ohi/ näkemättä, tuntematta,/ rakastamatta./ Ilman unelmia/ kuolemme pystyyn/ kuin kelohongat,/ täynnä palokärjen/ varsin vakavia,/ ylen yksitotisia/ ja pelistetyn puisevia/ päiväkirjamerkintöjä./"
Samoin♥
Jael ja Soolis, edessäni on nyt kolumni, jonka perusteella löysin tämän biisin. Kirjoitus on Kjell Wetön ja jutun nimi on Laulu löytää luokseni.
Tästä kappaleesta hän kertoo näin:
Eräänä tv-iltana 2000-luvun alssa töllötin sitten saksalaista elokuvaa Die innere Sicherheit. Se kertoo entisestä RAF-pariskunnasta, joka pakoilee terroristimenneisyyttä pitkin Eurooppaa. Lopputekstien päälle soi kappale, joka iski minuun heti. Haikeat pianosoinnut, niukan surumieliset jouset, kauniin kitkerät sanat.
Laulu oli Tim Hardinin How Can We Hang On To A Dream, tasan kahteen minuuttiin puristettu kirkas helmi vuodelta 1967. En ollut ennen kuullutkaan koko kappaleesta.
Hardinin laulusta tuli lähes päähänpinttymä. Ei tannut olla toista kappaletta, jota olisin seuravina vuosina soittanut yhtä tiheään.
Tämän kesän alussa luin sitten Patti Smithin kirjan Just Kids. Se on koruton, mutta sydäntäsärkevä kuvaus rockrunoilija Smithin ja seksuaalisuuden tabuja tutkineen valokuvaaja Robert Mapplethorpen elinikäisestä, syvästä ystävyydestä.
Smithin kirjan mukaan he kuuntelivat usein varsinkin Tim Hardinin musiikkia. Ja heidän kappaleensa, heidän rakkautensa tunnnussävelmä oli How Can We Hang On To A Dream.
Aili, ole hyvä. Olen soittanut tätä muutaman kerran Lauantain toivotuissani.(Muistat takuulla radion Lauantain toivotut ja vuosia eka sijaa pitäneen Aikamiesten Iltatuulen viestin.)
Unelmissa roikutaan kynsin hampain. Tai joskus riittää ihan lempeäkin ote, tai voi käydä niin, että luovuttaa, mutta unelma löytääkin sinut. : )
VastaaPoistaTunnelmallinen biisi linkissäsi. Mulla on tänään "En blekt blondins ballader" -fiilis.
"Åh jag undrar så ibland
om jag
levt ett liv någon annanstans
i ett annat land
med ett annat namn"
Lauantaita!
Leena,tämä oli yksi lempikappaleistani nuorempana.Sääli vaan että Tim Hardin kuoli liian nuorena:(
VastaaPoistaTämä on todella koskettava laulu. Soittelin tätä joskus viime vuonna Sunnuntaiklassikoissa. Pieni, kaksiminuuttinen, mutta suuri laulu.
VastaaPoistaUpea laulu ja mikä kuva! mikä piano! mitkä sanat! :D
VastaaPoistaAnne, olisin soittanut ehkä Mysteriet (Lisa Nilsson/Aki Sirkesalo), mutta sen on nyt joku levy-yhtiösysteemi kieltänyt maassaMME.
VastaaPoistaSinikka Svärd: "Ilman unelmia/ meillä ei ole mitään./ Ei tulevaisuutta,/ ei toivoa paremmasta,/ ei uskoa uuteen./ Ilman unelmia/ taistelumme on turhaa,/ sanamme tyhjiä ja tarkoituksettomia./ Ilman unelmia/ kuljemme toistemme ohi/ näkemättä, tuntematta,/ rakastamatta./ Ilman unelmia/ kuolemme pystyyn/ kuin kelohongat,/ täynnä palokärjen/ varsin vakavia,/ ylen yksitotisia/ ja pelistetyn puisevia/ päiväkirjamerkintöjä./"
Samoin♥
Jael ja Soolis, edessäni on nyt kolumni, jonka perusteella löysin tämän biisin. Kirjoitus on Kjell Wetön ja jutun nimi on Laulu löytää luokseni.
Tästä kappaleesta hän kertoo näin:
Eräänä tv-iltana 2000-luvun alssa töllötin sitten saksalaista elokuvaa Die innere Sicherheit. Se kertoo entisestä RAF-pariskunnasta, joka pakoilee terroristimenneisyyttä pitkin Eurooppaa. Lopputekstien päälle soi kappale, joka iski minuun heti. Haikeat pianosoinnut, niukan surumieliset jouset, kauniin kitkerät sanat.
Laulu oli Tim Hardinin How Can We Hang On To A Dream, tasan kahteen minuuttiin puristettu kirkas helmi vuodelta 1967. En ollut ennen kuullutkaan koko kappaleesta.
Hardinin laulusta tuli lähes päähänpinttymä. Ei tannut olla toista kappaletta, jota olisin seuravina vuosina soittanut yhtä tiheään.
Tämän kesän alussa luin sitten Patti Smithin kirjan Just Kids. Se on koruton, mutta sydäntäsärkevä kuvaus rockrunoilija Smithin ja seksuaalisuuden tabuja tutkineen valokuvaaja Robert Mapplethorpen elinikäisestä, syvästä ystävyydestä.
Smithin kirjan mukaan he kuuntelivat usein varsinkin Tim Hardinin musiikkia. Ja heidän kappaleensa, heidän rakkautensa tunnnussävelmä oli How Can We Hang On To A Dream.
Akissfromthepast, olin sataa varma, että nyt oli mun vuoro löytää biisi sulle! Tämä on niin sinua...
VastaaPoistaA very beautiful picture and even more beautiful song...
VastaaPoistaHave a lovely weekend!
Voi, joskus tuntuu että unelmiin ripustautuminen olisi juuri sitä, minkä toivoisi olevan mahdollista.
VastaaPoistaVihreätniityt, I agree - absolutely!
VastaaPoistaKatja, tiukenna otettasi, purista lujaa;-)
Upea ja herkkä laulu; kuulin ensi kertaa elämässäni. Kiitos, Leena<3
VastaaPoistaAili, ole hyvä. Olen soittanut tätä muutaman kerran Lauantain toivotuissani.(Muistat takuulla radion Lauantain toivotut ja vuosia eka sijaa pitäneen Aikamiesten Iltatuulen viestin.)
VastaaPoista