PERJANTAIN INTIIMEJÄ PALJASTUKSIA JA VIIKONLOPPUA

Hei!

Viikko on mennyt kuin luistimilla, sillä edes minä en enää pysy vauhdissa. Tapahtuu koko ajan niin paljon sekä laajemmalti kuin tässä meidän kotimme piirissä. Kerron nyt vähän luvattomasti pieniä kiintoisia, kotoisia paljastuksia ja aloitan pienimmästä eli eilen, kun Lumimies taas oli jossain, minä otin lopullisen eron olla hänen kanssaan samalla hyllyllä vaatteideni kanssa. Hän oli jo aikaisemmin kyllästynyt viehättävään boheemisuuteeni ja siirtänyt 'tärkeimmät' asusteensa eri kaappiin kokonaan, mutta nyt on kyse sellaisista epäviehättävistä, mutta viimaisilla lenkeillä tai niiden jälkeen tarpeellisista asusteista kuin aluspaidat- ja housut. Olen ostanut liudan bambukerrastoja itselleni ja eilen lenkin ja suihkun jälkeen kaipasin ylleni bambun syleilyä, mutta kun kollasin meidän yhteiset hyllymme, niitä ei löytynytkään. Vedin kahdesta komerosta kaikki alas, eikä mitään tulosta. Välikaton Feetuko niitä minun bambukerrastojani on vienyt...Tein suuren ratkaisun ja nyt minulla on oma hyvin naisellinen alusvaatehylly, johon vein suosikkituoksupulloni kuin merkiksi, että 'tämä on minun'. Kun Lumimies sitten puolenyön tienoissa saapui kotiin ja kollasi komerossa, hän alkoi nauraa ja kysyi, että 'mikä ihmeen installaatio tänne on tullut?', minä vaikenin kuin Grace Kelly, jos James Stewart, ei puhutellut kauniisti. Otin vuosikymmeniä harjoitellun Grace Kelly -ilmeeni ja vaikenin. Jostain muistinkin yht'äkkiä, että 'puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa'. Näin, että Lumimiestä nauratti, mikä saattoi johtua siitä, että pikkupöksyjen kasan alla oli pino Lionel Shriverin teoksia, mutta säilytin ruhtinaallisen olomuotoni lukien ensi viikolla blogiini tulevaa kirjaa. Sitä ennen olin lukenut joulumyyntilehtisiä, joista olin bongannut jotain todella uskomatonta ajatellen vaikeaan ajankohtaamme sijoittuvaa hääpäiväämme eli jouluaatonaattoa: Nyt Lumies saa kokea aivan muuta kuin kinkun paistoa!

Ja sitten se aviollinen kriisi numero kaksi. Lumimies oli vähän aikaa sitten taas viikon Kiinassa. Edelliskerralla sieltä tuli minulle sormus ja kimono, johon mahdun ehkä, jos aikamatkustus on totta ja pääsen takaisin vuoteen '83 eli en siis ikinä. Nyt pyysin tuomaan silkkisen kimonoaamutakin riikinkukkokuvilla. Suurin odotuksin otin Valtiaani vastaan ja odotin tietty kimonon lisäksi myös bonusta, mutta hui ja hai. Hän kantoi sieltä itselleen juoksuasusteita sisä- ulko- sekä kilpakäyttöön. Siis hän näkee nyt minun sijastani vain 100 metrin radan ja tähtäin on MM-kisat. Turha sanoa, että vain pohjalaiset ottavat isosti, myös hämäläiset osaavat tyylin. Mikään vähempi ei riitä kuin MM-kilpailu ja tietysti voitto. Tähän asti olen luullut olevani hänen vaativin ratansa ja voittonsa, mutta nyt se on oikeasti urheiluhallin rata. Ja oikea valmentajakin on...Siitä tuli mieleeni, että voisin elvyttää oman vanhan lajini ratsastuksen niin kovaksi jutuksi, että minäkin tarvitsisin valmentajan. Olen jo miettinyt, että ehdottomasti mies, minua nuorempi, tumma...No, todellisuudessa minä pitelen liian ison talon seiniä ja lämmitän leivaria, pesen hikisiä urheiluvaatteita, valmistan herkullisia aterioita, teen lumitöitä, hoidan Hänen Majesteettiaan Olgaa etc., kun Päämies juoksee illat. Päivät menevät liike-elämälle. Minä olen sitten jossain rakosessa. Mutta auta armias, jos hän unohtaa, mitä tehdään lauantai-iltapäivisin, kun hämärä putoo ja maisema sinistyy...

Jotenkin tunnen kärsineeni vääryyttä, mutta arvaan, että saan ymmärrystä vain Bessulta. Onneksi elämä hyvittää!Meillä ei pitänyt  olla joululahjoja muuta kuin koirille, mutta tänään tonttu käärii kodissamme lahjapakettiin kiltille Leenalle Ice Bugeja vaaativia metsälenkkejä ajatellen, viikon päästä tonttu käärii kiltille Leenalle unelmayöasua, joka ei ole se minun lempituoksuni, vaan aivan muuta ja sitten seuraavalla viikolla tonttu...

Tämä kaikki oli alustusta siihen, että nyt minulla menee jo illatkin, muuhun kuin lukemiseen, joten jos hidastunut tahti vaivaa, ohjaan valituksenne edelleen Lumimiehelle. Minä en olisi saanut julkaista tätä asiaa vielä, mutta kun jotenkin nyt minulta meni kärsivällisyys, joka onkin aivan käsittämättömän yliarvostettu sana, eikä oikeastaan edes kuulu sanavarastooni. Minä näytän, että kyllä minäkin osaan olla nopea. Yksi satasen rata ei olisi minulle mitään! Ja tämän jälkeen uskon, että meillä viikonlopun iltapäivät minä olen se kaikkein haasteellisin valmennus. Eri asia on sitten, millä tuulella satun olemaan näiden järkytysten jälkeen;-)

Elämyksellistä marraskuun viikonloppua teille kaikille!

Love
Leena Lumi

Je ne sais pas

kuva Ilona