Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät

Nuori ohjaajalupaus oli rakentanut oopperaan aavistuksen verran mahtipontisen loppukohtauksen, jossa viimeinen, mitä näyttämöllä näkyy, on seivästetty Muhammedin pää, vierellään Jeesuksen, Buddhan ja Neptunuksen päät. Berliinin oopperan taiteellisena johtajana minä olin viime kädessä vastuussa tästä ristiriitaisia tunteita herättävästä tulkinnasta, jonka takia Saksalla saattaisi kohta olla käsissään samanlainen kriisi kuin Tanskalla Muhammed-aiheisten pilapiirrosten vuoksi. Onnistuin kuitenkin sekä torjumaan kriisin että viemään ensi-illan läpi, ja siksi olen tänään juhlakalu ja palkinnonsaaja, en virkaheitto johtaja, jolta on revitty arvomerkit. Palkinto luovutetaan juhlallisessa seremoniassa Charlottenburgin linnassa, ja tilaisuuden kunniaksi on ongelmatyttäreni Sophie suostunut tulemaan Berliiniin. (Helena)

Hanne-Vibeke Holstin teos Mitä he toisilleen tekivät (Unskyldingen, WSOY 2013, suomennos Virpi Vainikainen) on kertomus neljän sukupolven draamasta. Seuraamme tarinaa vihan kasvusta alkaen 1940 –luvulta, jolloin pappi Thorvald ja hänen vaimonsa Gerda elävät päällepäin hyvinkin rakastavaa perhe-elämää saaden identtiset kaksospojat Leon ja Leifin sekä myöhemmin vielä kuuron pikkusisaren Karenin. Toinen maailmansota vyöryy Tanskan ylitse ja natsien aloittaessa juutalaisvainot, Thorvald ei voi mitenkään olla puuttumatta asiaan, vaan he alkavat Gerdan kanssa piilottaa vainottuja pappilaansa. Tämä asia johtaa seuraamuksiin, jotka eivät ole ihan odotetut, sillä Thorvaldin luonteessa on omat piilokarikkonsa.

Aikahypyissä olemme vuoroin toisessa maailmansodassa ja toisaalla taas illassa jolloin Berliinin oopperan taiteellisen johtajan suuri juhlailta kuin huipentuu siihen sokeeraavaan hetkeen, jolloin kapinatytär Sophie saapuu äitinsä kutsumana juhlaan tanskalais-palestiinalaisen poikaystävänsä Khalil Ibrahamin kanssa. Kaikki sujuu kuitenkin hyvinkin sivistyneesti, kunnes koittaa juhlien loppu ja Khalil väittää reppunsa jääneen Helenan toimistoon. Kolmikko palaa oopperataloon ja Helenan toimistoon, jolloin Khalil yllättäen alkaa vaatia Helenaa tilille juhlitusta näytöksestä:

Oletteko te panneet Allahin lähettilään, rauha ja siunaus hänelle, pään esille näyttämöllä?

Se oli taidetta, Khalil! Oopperaa! Panimme näyttämölle myös Jeesuksen, Buddhan ja Neptunuksen päät, yritän selittää. 

Sinä olet tahrannut pyhän Koraanin, sinä ansaitset kuolla. Armollisen Jumalan nimessä. Niin kuin harhaoppinen tanskalainen piirtäjäkin. Allahu Akbar!

Tästä saa dramaattisen alkunsa tarina, jossa nuori Khalil haluaa toteuttaa sitä pyhän uskontonsa kirjaa, joka kehottaa tappamaan vääräuskoiset…ja ennen kuin yö koittaa ovat sekä Sophie että Helena sidottuja ja ajanlasku kuolemaan alkaa. Ašhadu an la ilaha illa Allah wa ašhadu anna Muhammadan rasul Allah!

Yllä olevassa on vain höyhenen hipaisu siitä, mitä kirja pitää sisällään ja paljastusta ei ollenkaan, sillä Holstin kirjan kaari on paljon, paljon moniulotteisempi ja dramaattisempi. Mitä he toisilleen tekivät on suuri kertomus neljän sukupolven naisista, jotka ovat varttuneet kuningatarmehiläisäitiensä varjoissa heikkojen isien jaksamatta puuttua asiaan. Naisista, jotka ovat olleet haluttomia saamaan lapsia ja niiden synnyttyä ovat niitä entistä haluttomampia hoitamaan. Isistä, upeiden, iäkkäiden, tähtinä säihkyvien vaimojensa puolisoista, tulee salattujen valheiden säilyttäjiä, kuin valheen lukkoja. Neljä sukupolvea naisia elää lapsuutensa valheiden syövyttäessä tärkeät kehitysvuodet kuin myös myöhemmät lähestymisyritykset. Äidittömissä tytöissä kasvaa niin suuri rakkauden nälkä, että jotain aivan odottamatonta on pakko tapahtua ja mitenkään syyttömiä tapahtumien sakeaan valhesumuun eivät ole kaksoset Leif ja Leo. He ovat kuin primus motor, vaikka eivät ehkä sitä alun perin ollenkaan niin tarkoittaneet. Sukupolvien äidittömyys kasvattaa paitsi rakkauden nälkää, myös suurta vihaa ja etenkin kysymyksiä:

Olinko minä samanlainen kuin äiti? Olisinko geenien vietävissä?

Mitä he toisilleen tekivät julkaistiin New Yorkin kaksoistorni-iskun 10-vuotismuistopäivänä ja miten upeasti kirja tekeekään kunniaa tuolle surun mustalle päivälle! Olemme eri aikatasoissa, mutta samaa sukua, vaan eri maata. Olemme montaa kansallisuutta ja myös sellaista, mitä emme osanneet odottaakaan. Kohtaamme rohkeita naisia, jotka tekevät kyseenalaisia ratkaisuja muutenkin kuin pitämällä omat tyttärensä itsestä etäällä, sillä eihän mikään saa himmentää auringon valoa: Kuningatarmehiläiset ovat oma rotunsa! Erotikkaa näyttelee suurta osaa, mutta vieläkin enemmän se, että nämä vahvat, menestyneet naiset ovat jääneet paitsi äidinrakkautta, silloin kun he olisivat sitä kipeimmin tarvinneet. Jollakin mielettömällä tavalla juuri tämä kirja, Mitä he toisilleen tekivät, on kuin hengittäisi samaa menetyksen ilmaa, mitä on Tua Harnon teoksessa Ne jotka jäävät. Kumpikin kirja käsittelee sukupolvien ketjussa peilaten valheita, petoksia, jättämisiä, lähtemisiä ja jäämisiä. Siinä missä Harnolla miehet ovat ’pelimiehiä’, Holstilla naiset ovat kuningatarmehiläisiä ja molemmista tyyleistä syntyy raskas, tulevia polvia vammauttava taakka.

Äitini oli minulle ratkaisematon arvoitus. Hänestä erotessani olin aina lannistunut ja ymmälläni, sillä en tajunnut, kuinka yksikään äiti saattoi olla niin välinpitämätön omia jälkeläisiään kohtaan. Niin tympeä! Oliko hän mustasukkainen kun minä olin mennyt menestymään hänen maailmassaan? Miksei hän ollut ylpeä siitä että hänen tyttäressään oli versonut samanlainen rakkaus oopperaa kohtaan, hänen istuttamastaan siemenestä? Hänen ansiostaanhan La Callasin levyt olivat soineet meillä kotona yhtenään…

Olimme tavattoman nuoria…Ilmeisesti nuoruuden huuma tarttui äitiinkin, kai hän tunsi tai toivoi itsensä  yhtä nuoreksi…Hän joi, poltti ja tanssi ja puhui pojat pyörryksiin yhden toisensa jälkeen. Sitten hän havaitsi Paolon, jonka…


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta T.  Kirjakaapin kummitus Karoliina Norkku Krista  Annami ja Annika K