maanantai 7. lokakuuta 2013

Tove Appelgren&Salla Savolainen: Vesta-Linnea kuunvalossa

Vesta-Linnea tahtoisi mennä pihalle. Hän tahtoo, eikä kuitenkaan tahdo.

”Sinähän lupasit tulla!” Wendla valittaa ja yrittää siepata peiton hänen päältään.

Mutta Vesta-Linneasta tuntuu melkein mahdottomalta nousta sängystä ja tehdä kaikkia niitä tavallisia asioita, joita aina pitäisi tehdä. Pukeutua. Syödä aamupalaa. Käydä pissalla. Se kaikki on hänestä niin tyyyylsää.

Aina sitä yhtä ja samaa.

Tove Appelgrenin tekstittämä ja Salla Savolaisen kuvittama Vesta-Linnea kuunvalossa (Vesta-Linnéa i månskenet, Tammi 2013, suomennos Tittamari Marttinen) on jo viides Vesta-Linnea sarjan kirja, mutta minä luin tätä nyt noviisina eli kyseessä ensimmäinen Vesta-Linneani ja vaikutuin: Näin tehdään lastenkirjaa, jossa käsitellään vaikeaa aihetta sortumatta asian täydelliseen poiskumittamiseen. Salla Savolaisen hienot kuvat joille omat valokuvani eivät tee oikeutta sekä tukevat tekstiä että antavat uskoa selviytymiseen. Kirjan johtoteema voisi olla sen viimeinen lause: ”Joskus elämä on synkkää ja mustaa, joskus taas häikäisevän valoisaa. Elämä on elämää.”

Tarinassa kulkee rinnakkain lapsen surullisuus tai lievä alakulo ja mukaan tulee Vesta-Linnean äidin ystävä Paula, joka yllättäen soittaa ja on niin onneton, että ei pysty edes hengittämään. Wendla saa lopulta houkuteltua Vesta-Linnean ylös ja rakentamaan majaa, mutta sielläkin Wendla kysyy:


”Miksi sinä olet välillä niin surullinen? Minusta on aina mukavaa nousta aamulla sängystä ja päästä leikkimään.”

Vesta-Linnea ei tiedä, miksi hänelle tapahtuu niin. Hän ei osaa selittää, miltä ne mustat, jähmeät ja synkät aamut tuntuvat. Silloin hänen sisällään vain tuntuu niin tyhjältä. Kaikki on tyhjää ja mustaa.

Illalla kun pikkulapset ovat jo nukkumassa Vesta-Linnean isoveli Paul-Axel kertoo:

”Ihminen voi olla masentunut. Silloin sitä on niin surullinen, että tulee sairaaksi, eikä voi muuttua iloiseksi ilman apua. Mutta jos sitten saa apua, ihminen voi tulla taas ihan tavalliseksi, omaksi itsekseen.”

Kirjan tumma ovat Vesta-Linnean unet kaivonoidasta sekä äidin parhaan ystävän, surullisen Paulan saapuminen. Paulan sydän on niin särkynyt, että hän menee heti nukkumaan vierashuoneeseen.

Lasten kesätouhut uimisineen jatkuvat, mutta äiti on kadonnut Paulan luokse ja lapset viettävät teehetkeä keskenään. He tietävät:

Ystävykset voivat istua kaksistaan samassa pienessä kopissa niin kauan kuin on tarpeen.

Ja sitten koittaa pimeä yö ja eräs tapaaminen yössä. Se ei ole kuitenkaan yhtään pelottavaa, vaan se maistuu juustoleivältä, jonka päällä on vadelmahilloa. Kaivonoitakin muuttuu ja Vesta-Linnea alkaa kuin Paulan sydämen särkymisen kautta tajuta omaa aamusurumielisyyttään. Hän huomaa, että on monia tapoja olla surullinen.

Tove Appelgren hallitsee kertomisen lapsille. Tämä kirja ei pelota, vaan on kuin siltä ylitse erilaisten alakulojen. Ja loppu on tietysti onnellinen, eikä Paulakaan enää makaa kopissa itkemässä. Salla Savolaisen kuvitukset ovat yksi yhteen Toven tekstin henkeen ja pääpaino on kuitenkin arjen valossa ja ilossa. Selviytymisessä!

Toven kirjoittamia ja Sallan kuvittamia Vesta-Linnea-kirjoja on käännetty jo kolmelletoista kielelle ja syystä! Tämä kirja jää omaan kirjastooni ja ehkä ostan vähitellen muutkin Vesta-Linnea-kirjat. Suosittelen

Sydän on särkynyt. Ihan pieniksi sydämenpalasiksi. Mikä voisi olla sen kauheampaa?

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Mari A.


*****

12 kommenttia:

  1. Ah, Vesta-Linnea! Sekös se oli!

    Minun Vesta-Linnea -suosikkini on Vesta-Linne mieli mustana. Nämä ovat loistavia tunnekirjoja. Taitoja, joita jokainen tarvitsee elämässään. Tämän aion lukea ehdottomasti! Tärkeä, hieno aihe ja kirjasarja, joka on huikena hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se just! Lastenkirja-asiantuntijalle ei sitten tullut mieleen, että minäkin voisin tästä pitää;) Kukaan ei kertonut...Kuvittele nyt, että omistan tämän itselleni...Tiedätkö, suuriruhtinatar Olgan lähdön jälkeen minulla on ollut aamuja, jolloin olen ollut kuin Vesta-Linnea, joten niin ymmärrän häntä. Suru voi kestää kauan ja joku osa siitä jää aina kumppaniksi.

      Poista
  2. Mää niin tykkään Sallasta kuvittajana:)

    VastaaPoista
  3. Oi! Tämä pitää lukea. Vesta-Linnea on A:n ja minun suursuosikki ja A rakastaa näitä kirjoja edelleen, vaikka on siirtymässä Harry Potter -ikään (jo nyt!). Minulla on sama suosikki kuin Valkoisella kirahvilla: Vesta-Linnea mieli mustana on niin hieno. A taas pitää eniten Vesta-Linneasta ja Hirviö-äidistä, jossa onkin paljon sellaista, jota itsessänikin tunnistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olisin tuonut kaikki blogiini, mutta kun tajusin nyt vasta tämän laadun...Kuule, se ikäsuositus siinä Potterissa ei taida ihan pitää: Selvitin asiaa kummipoikani takia ja niinpä olemme jo yhdessä katsoneet Potter-filmejä ja toinen kummitäti (kerrankin en minä;) osti Potter-kirjat.

      Tuo Hirviö-äiti olisi takuulla 'hauska';)

      Poista
  4. Kiva, kun esittelit tämän kirjan. En ole tähän ennen törmännyt.
    Tuota masennusta on niin paljon nykyään yhteiskunnassamme, että todella hieno juttu, että sitä käsitellään myös lastenkirjoissa. Muutenkin tunteita kait on aika vähän käsitelty. Eivät lapsetkaan ja vielä vähemmän aikuiset jaksa olla aina pirteitä. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään ja noiden tummempienkin kanssa opitaan elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, suosittelen.

      Just kaikessa mitä mainitset, tämä kirja toimii hienosti. Ne alakulon hetket ovat vain osa elämää.

      Poista
  5. Hieno tuo kirjan viimeinen lause!
    Olen varmaan jossain törmannyt aiemmin Salla Savolaisen kuvituksiin, näyttää niin tutulta, vaikka nämä Vesta-Linneat on mulle ihan tuntemattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eikö vain. Kirjoitin siihen eka, että 'sitaattikunniamaininnan saa', mutta se kuulosti jotenkin hölmöltä, joten vain vahvensin sen.

      Niin minullekin, enkä tiedä, miksi näin on päässyt käymään...

      Poista
  6. larisa_lungu@yahoo.com25. lokakuuta 2013 klo 8.07

    hi can t wait to have it translated in Romanian or at least English to buy it from the Book Dep. My and my 2,7 y.o. Valeria love a lot the first book with Veronica (that s how they translated the name in my language: ) and baby Vera and the drawings are extremely nice ( I can easily recognize the Ikea stuff that I adore, too: ))). Congrats and looking forward to the next books!! Larisa& Valeria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Larisa, how nice to hear that you and Valeria like this book. This is my fist, but not the last Vesta-Linnea book;) Let's hope you'll get Veronica's translation soon!

      Poista