Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Kohta kolmekymmentä vuotta 3000 neliön puutarhaa pitäneenä on saanut sekä minut että Lumimiehen usein toteamaan, että innoittava, mutta kova laji. Onneksi tuosta isosta neliömäärästä on puolet lehtoa, mutta ei senkään anneta risukoitua vaan päin vastoin sinnekin on istutettu lisää lehtoon sopivia lajeja. Puutarhailun himo ja ilo voittaa kuitenkin melkein kaikki vastukset, mutta kasvien tuhoeläinten kanssa olemme usein, liian usein tunteneet suurta voimattomuutta sekä tehneet rutkasti töitä. Eniten harmitusta on tullut siitä, että kaikki haittaötökät tuntuvat keskittyvän juuri kesiin, jolloin on televisiokuvaus, puutarhalehden haastattelu tai jotkut isommat juhlat. Tällöin olen ottanut järeät aseet käyttöön: Auringon laskun jälkeen olen suihkuttanut kirvoja täynnä olevia ruusupensaita milloin milläkin aineella. Siinä tuntee olevansa kuin brittiläisen puutarhamurhaajattaren roolissa. Toki en ole ongelman kanssa yksin, joten monet neuvot ja temput on kokeiltu. Lisäapua tarjoavat tietokirjat, jotka auttavat tunnistamaan, mitkä ötököistä ovat puutarhalle vahingoksi ja mitkä eivät.

Eva Fanqvist Skublan tietoteos Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino (Trägårdens väner och fiender. Tips och råd för naturligt balans mellan nyttodjur och skadedjur, Minerva 2014, suomennos Jutta Järvensalo) on tuhti tietoisku puutarhan haittaeläinten tuunistamiseen ja torjuntaan. Samalla opimme, mitä ötököitä kannattaa puutarhassa suosia. Kirja jakaantuu kymmeneen lukuun, jota ovat Terve puutarha, Yhtäläissiipiset ja luteet, Perhosen ja pistiäisen toukat, Kovakuoriaiset, Kaksisiipiset, Etanat ja kotilot, Suuremmat yksilöt, Hyötyeläimet, Sieni-itiöt sekä Virukset ja bakteerit. Jokaisen luvun jälkeen seuraa kauniisti suunniteltu sivu Vinkkejä ja ohjeita. Valokuvat ovat Evan ottamat ja niitä on tdella paljon. Kirjan kannen voisin syödä, mutta ilman tuota ötökkää eli siis niin kaunis kansi. Ja sitten vähän 'makupaloja':

Tuttuakin tutumpi marjalude (Pentatomidae), jonka varmaan kaikki tunnistavat jo hajusta. Ötökkä kuuluu imeviin luteisiin, jotka imukärsänsä avulla imevät kasvista ravintoa, jolloin kasvin solukko kuolee ja lehdet sekä uudet versot kellastuvat. Näitä sekä kirvoja ja kemppejä voi yrittää torjua kovalla vesisuihkulla tai suopavesiliuoksella. Kirvoihin tehoaa myös jos istuttaa kasvien väleihin samettikukkaa, mutta jos lähistöllä on tavattu espanjansiruetanaa, samettikukka ei sovi, sillä se on tämän tuholaisen suurta herkkua ja oikein houkuttelee espanjansiruetanoita paikalle. Paras keino on tehdä puutarhasta suosiollinen linnuille ja lepakoille!

Puutarhan suojelijoihin kannattaa laskea myös kesyt linnut.

Yllä näky, joka nostaa verenpainettani: Kääriäiset ovat tunkeutuneet luumuun! Mitä muuta me niin paljon odotammekaan kuin luumuaikaa. On istutettu eriaikaisia luumupuita ja toiveet ovat korkealla, mutta kääriäiset...Niiden läsnäolon tunnistaa näistä kirkkaista, kumimaisista pisaroista hedelmän pinnalla. Tällöin tietää, että toukka on matkalla kohti luumun kiveä nakertaen samalla hedelmälihaa ja levittäen ulostettaan. Kääriäisiä voi yrittää torjua vanhemmista hedelmäpuista hankaamalla puunrungot puhtaiksi toukista ja irrallisista kaarnanpalasista.

Tässä kansikuvan kaunotar, viherkukkajäärä, josta kuvateksti toteaa näin: "Viherkukkajäärä (Lepturobosca virens) viihtyy puutarhan kukissa. Sen toukat kehittyvät kuolleissa männyissä ja kuusissa. Kukkajäärän kanta on vaarassa, koska vanahat puut vähenevät koko ajan. Anna jäärälle turvapaikka puutarhassasi!" Monet jäärät ovat siis uhanalaisia lajeja ja niistä ei ole puutarhalle haittaa, vaan toukkina ne syövät kuolleita ja lahonneita puita ja aikuisina imevät kukista siitepölyä ja mettä.

Tämä voisi olla minun painajaiseni, sillä olen hulluna akileijoihin ja oikein kerään erilaisia valkoisia ja vaaleanpunaisia lajeja. Tässä on puuhassa akileijan äkämäsääski (Macrolabis aquilegiae), joka vahingoittaa kukkaa niin, että sen toukat voivat asua kasvin vahingoittuneissa osissa. Kukat tuhoutuvat ja näin eivät tietenkään kehity edes siemenet, joka on suuri murhe hänelle, joka odottaa tämän kasvi-ihanuuden leviävän kaikkialle puutarhaan.

Koska puolet tontistamme on lehtoa, emme ole voineet täysin välttyä lehtokotilolta (Arianta arbustorum), mutta viime suvi oli kyllä kaiken huippu. Kuvassa on valkotarhakotilo, mutta lehtokotilo muistuttaa paljon tätä. Näitä poimimme aamuin illoin satoja. Ikinä ennen ei ole ollut moista kauhun kesää. Oli myös ensimmäinen kesä, jolloin emme nähneet yhtäkään siiliä puutarhassamme. Nyt aion laittaa siilille koiran kuivamuonaa kuppiin suojaisaan paikkaan heti kun on niiden heräämisen aika. Viime keväänä oli tuolloin juuri reissussa, joten aloitus meni liian myöhälle. Monet siilit kuulemma kuolevat keväällä nälkään, kun niillä ei ole alkukeväästä vielä mitään syötävää, joten niiden selviäminen on usein ihmisen avun varassa. Muistan suvia, jolloin siilejä oli useita, eikä kotiloista tietoakaan. Istutin viime suvena lisää jouluruusuja ja yhtenä aamuna yksi niistä oli syöty aivan maantasalle. Tuli hyvin murhanhimoinen olo ja alkoi systemaattinen kotiloiden hävitys. Etanat lienevät monen riesana ja kirjassa onkin niiden torjunnalle omistettu kaksi sivua vinkkejä ja ohjeita.

Kannattaa todellakin panostaa siihen että linnut ja lepakot viihtyvät puutarhassa. Se alkaa jo siitä, että aloittaa lokakuulla lintujen ruokinnan ja jatkaa sitä huhtikuun lopulle. Näin keväällä linnuilla on huutava pula pesäpaikoista, joten eikun lintupönttöjä puihin, mutta ei auringon paahteen puolelle. Me puhdistimme eilen pöntöt ja huomenna käymme noutamassa muutaman lisää. Voipi tulla ensimmäinen pönttö lepakoillekin. Jos tontillanne on tilaa ja siellä kasvaa haapoja, vaalikaa niitä: Haapapuu on monen linnun turva ja kun linnut sen hylkäävät, tulevat tilalle lepakot.

Kirjassa on luku nimeltään Väsyneet kasvit ja tämä oli minulle ihan uutta asiaa. Ymmärrän kaikki vuoroviljelyt yms. mutta tämä väsyneet kasvit on jotain muuta ja valitettavasti taitaa koskea juuri nyt sisääntulomme vaatimattomuuden lumoamme, hansaruusua. Siinäpä kurtturuusu, joka aloittaa varhain, kukkii vielä lumihuntu yllään ja sen ohitse ei voi mennä nuuhkaisematta sen lumoavaa tuoksua. Nyt hansani on jo pari vuotta kukkinut vähemmän ja vähemmän. Se on leikattu alas, sitä on lannoitettu, sille on annettu uutta multaa, mutta mikään ei tunnu auttavan. Noin kolmenkymmen vuoden jälkeen on sydäntäsärkevää, jos en voi tehdä tuolle upealle pensasruusulle mitään. Tässäkin on toki osasyynä, että sama kasvi on ollut aina samassa paikassa, mutta kun sen kuningatarpaikka on sisääntulossa, ei siihen voi mitään raperperia laittaa kasvamaan! Eva tosin myöntää, että kasvien väsymisen syytä ei tarkkaan tiedetä ja että kyseessä on monen asian summa. Niistä sitten kerrotaan mitä ne voivat olla ja miten niitä torjutaan. Alla oleva sato ei ole itsestäänselvyys...

Puutarhan ystävät ja viholliset ei tuo voimattomuuden tunnetta vaan päinvastoin. Kirjan tekijä suosittelee ottamaan mallia luonnosta ja tekemään puutarhasta niin monimuotoisen kuin mahdollista. Jos yksi kukkalaji ei menesty yhtenä kesänä, katse kohtaa monia muita hyvin kukkivia. Lisäksi kasvien monipuolisuus houkuttelee paikalle myös hyötyeläimiä ja edistää näin puutarhan luonnollista suojelua. Kannattaa myös muistaa, että puutarhan ei tarvitse olla täydellinen. Puutarha jos mikä opettaa sietämään epätäydellisyyttä, sillä aina joku kohta on vaiheessaan. Me esimerkiksi jouduimme viime suvena leikkaamaan alas Mustialan ruusumme, joka on alapuutarhamme paraatipaikalla ja heinäkuun upein kukkija.

Tämä kirja on puutarhurin tärkeä käsikirja. Erilaisia kasveja ja ötökäitä on hakemistossa niin paljon, että en kyennyt niitä mitenkään laskemaan, mutta siitä ymmärrätte, miten monipuolisesta kirjasta on kyse. Oi ihana toukokuu: Tule jo! Tuskin jaksan odottaa, että näen, miten magnoliani on selvinnyt ensimmäisestä talvestaan...

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa