Yksinäisyys on uskaltamista, ja yö tulee kaikkialla...

Yksinäisyys on uskaltamista,
ja yö tulee kaikkialla vastaan
            kuin jättiläisen silmä.
Oi maailman yö,
lokit kirkuvat, kaislat huojuvat:
Meillä on se, meillä on se!
Missä? Jokainen kulkija huutaa kultaiseen valoon,
missä? väsynyt kulkija huutaa,
ja minä tiedän että ne vastaavat: mielen tällä puolen!
tai: kielen tuolla puolen!
Oi maailman yötä,
dahlia paleltuu dahlian viereen,
            syksyn ruostetahra leviää,
vuodet aaltoavat rantaan yhä kuiskaavammin.
Monen veden yli kuljin osuakseni juhannusyönä
                       lapsuudenkotiin.
Yö oli lasinkirkas, menneisyys tuli tapahtumien paikoille
            ja virtasi epätodellisena.
Vanha pihlajakuja näki tämänkin saapumiseni.
            Kukat tuoksuivat väkevästi:
täällä sinä valmistuit elämään kuin morsian,
            kurkotit kohti tuntematonta valoa,
mitä on tieto, tietoonkin on uskottava, mitä
            on tieto, mitä usko.
Älä selitä minulle,
istu sydämeni puolelle tähtien huimaan kelkkaan
matkalla silmun välähdyksistä täyteen kesään.
Lumet kohoavat auringon hehkusta pilviksi taivaalle
            tuuli vie pajulta kultaisen turkin.
Kohtaa minut,
kuule miten yksinäisyyteni lähestyy sinun yksinäisyyttäsi,
                 ja äkkiä valostuu.
Katso minuun,
näe satakieli iiriksessäni laulamassa,
niin kuin minä olen nähnyt puhkeavassa metsässä.
Näin nähdään
            liekissä liekinkuuma, ilmassa ilmanohut,
se on silmiemme kosketus,
silitä onnellista ihoani,
maailman yö ei ole maailmanpimeä,
ja kuiskaa missä on varma paikka
jonne näin suuren ilon
           maailmasta poistuttuaan voi jättää.

- Rakel Liehu -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Mauri Leivo