Kaisa Reetta haastoi minut kertomaan kolmesta kirjasta, jotka lukisin tai luen aina uudestaan. Kirjan pitää olla blogattu omaan blogiin ja niinpä minulle tuli runsaudenpula ja kerron yhtä monesta kirjasta kuin on täysiä kirjablogivuosia eli kuudesta ja vielä yksi päälle melkein jo seitsemännestä vuodesta. Kiitos Kaisa Reetta♥
Emily Brontën Humiseva harju, josta kirjoitin näin:
Tässä sen taika. Tässä kirja, jota et ikinä unohda. Tässä kirja, jota kannat mukanasi Heathcliffista huolimatta tai juuri hänen takiaan. Kirjan suorastaan raastava ja laaja-alainen sukutragedia kuroutuu kaikessaan Catherinen ja Heathcliffin rakkaustarinan ympärille, mutta Heathcliff ei todellakaan ole mikään Rhett Butler, joka olisi ollut kuin hunajaa, jos Scarlett vain olisi hiukan joustanut. Ei, Heathcliffin suru, kun rakastettu menee toiselle miehelle, on pedon rakkautta, mutta ei yhtään silti sen vähäisempää, sillä raivoon ja kostotekoihin, hyvin harkittuihin sellaisiin, sekoittuvat kyyneleet ja öinen valitus pimeiden nummien yllä. Heathcliffin kosto on hirmuinen, mutta hänen surunsa sitäkin väkevämpi. Kun katson 'sukupuuta' Humisevan harjun henkilöistä, näen miten avioliitot, syntymät ja kuolemat yhdistyvät vihassa, raivossa ja hyvityksen toivottomassa toivossa. Catherinen kuoltua Heathcliffilla ei ole enää hetkeäkään, että hän voisi katsoa mitään näkemättä menetettyä rakastaan: pilvet, laattakivet, nummisumu, puut, varjot, kanervat, muiden katseet...kaikki, kaikki heijastaa Catherinea ja muistuttaa hänen menetyksestään tämän kuoltua, mutta myös menetyksestä, tämän mentyä toiselle miehelle.
Lionel Shriverin Kaksoisvirhe, josta kirjoitin näin:
Kaksoisvirhe on kirja intohimoisesta rakkaudesta, jossa kaksi liian itsepäistä ja kunnianhimoista tuhoavat kaiken heille yhteisen kahdessa erässä. Toisin kuin Jonnekin pois, tämä kirja ei tarjoa kaivattua loppua, vaan ikävän yllätyksen, joka olkoon jokaiselle lukijalle opetukseksi, että vaikka rakkaus kaiken kärsii ja sietää eikä etsi omaansa, niin ei se kuitenkaan ole totta. Meitä on huijattu!
Virginia Woolfin Vuodet, josta kirjoitin näin:
Yksikään sana Vuodet kirjassa ei ole merkityksetön. Ei siltikään tai ehkä juuri sen vuoksi, että Virginia kirjoitti tätä teosta viisi pitkää vuotta, sillä sairausjaksot tekivät kirjoittamisesta sirpalemaisen. Mitään sirpalemaista ei kuitenkaan ole valmiissa teoksessa, sillä Vuodet on puhtainta Woolfia, mitä olen lukenut. Nyt kirjailija on esillä omana älykkäänä itsenään, joka kuin aavistellen kirjoittaa yhteenvetoa oman elämänsä vuosista, niiden valoista ja varjoista, pienimmästäkin hengähdyksestä. Vuodet on tyyliltään vahvaa, kypsää Woolfia, jossa hänen tajunnanvirtansa soi tyylikkäästi yhteen vuosien ja vuodenaikojen vaihtelun kanssa. Kaikki merkitsee. Tai mikään ei merkitse mitään. Woolfin maailmassa pienikin on merkityksellistä. Hän huomaa sisään astuvan pojan lastuja hiuksissaan, kyyhkysten kahinan puissa, lyhtyjen ja laskevan auringon valon sekoittumisen toisiinsa, kädet, jotka pitelevät kukkia, astian reunan, putoavat terälehdet, lehtien välitse siivilöityvän valon, kaiken toistumisen, viinilasin jalan, naisen, joka astuu sisään kuoriaisensiipiä hiuksissaan...
Bengt Jangfeldtin Axel Munthe - tie Caprin huvilalle, josta kirjoitin näin:
Hän oli kuin luotu kohtaloon, josta voidaan sanoa, että valmistuu lääkäriksi Pariisissa, liikkuu kuin kotonaan Euroopan hoveissa, tutustuu Rainer Maria Rilkeen ja Oscar Wildeen, vaeltaa Napolin köyhien lääkärinä ryysyissä, on tuttu syfiliksen, lavantaudin ja koleran kanssa, kirjoittaa kirjan, joka käännetään neljällekymmenelle kielelle ja joka on vuonna 1930 koko Yhdysvaltain eniten myyty teos, lahjoittaa kirjojen tuoton hyväntekeväisyyteen eli köyhille ja eläinsuojeluun, ei kuluta itse juuri mitään, sairastaa tuberkuloosia, jonka takia viettää miltei koko ikänsä Caprilla, menee kahteen avioliittoon, joista toinen ei saa edes muodollista täyttymystään ja toisesta syntyy kaksi poikaa, joita hän saa tavata tuskin koskaan, rakastaa naista, jota ei voi koskaan saada, on Ruotsin kuningatar Viktorian henkilääkäri kolmekymmentäseitsemän vuotta eli Viktorian kuolemaan asti, säilyttää loppuun asti salaisuutta, joka esiin tuotuna ja todeksi näytettynä kirkastaa koko kuvan siitä, miksi Axel Munthe ajatteli, teki ja toimi aivan toisin kuin muut aikalaisensa ja miksi Viktoria kuolinvuoteellaan piti tätä ryysyihin pukeutuvaa miestä kädestä ja sanoi viimeiset sanansa hänelle, ei toista kättään pitävälle pojalleen Wilhelmille.
Ian McEwanin Vieraan turva, josta kirjoitin:
Vaikka suurin intohimo kokea kaikki mahdollinen maan ja taivaan tähtien välissä valtaakin silloin tällöin kiihkeän mielen, voisiko mitenkään jättää jotain vain vaarallisiksi uniksi tai kirjan tarinaksi. Vieraan turvaksi.
Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, josta kirjoitin:
Pelon kirja on pelottavan hyvä. Luin tätä yhtä putkea ja minulle nousi kuume. Koin vahvasti razlukan ja olin vain slaavilaista verta eikä yöllä ja päivällä ollut enää mitään eroa, sillä suoneeni tihkui runoproosaa, jossa perhosen siipimurskaa, kuun maitoa, Pasternakin ja Rilken kirjeitä, makeita elokuun tomaatteja, puita sateen jälkeen, suudelmia kuin linnunsiipiä, Buharinin muistoa, Undsetia, kaalia, smetanaa, jambia, savua katoilla, raemorsiamia, trokeeta, kämmenille sulavaa aikaa, nälkää, Puškinia, sieniä, rakkautta, pelkoa, Ahmatovaa, razlukaa, Mandelštamia, ripsissä tähtien säkeneitä ja kaiken aikaa saksilinnut...krii, krii, krii.
John Williamsin Stoner, josta kirjoitin:
Stoner on suurta draamaa, jonka pääosassa olevan miehen elämä kerrotaan rauhallisella äänellä ja suoraan kohti katsoen. Luin kirjan heti kun se tuli, mutta en halunnut kiirehtiä, sillä tässä teoksessa on vain sitä laatkirjallisuuden hehkua, joka pakottaa sanomaan jo tammikuussa, että Stoner on loppuvuodesta kuumassa ryhmässäni. On melankoliaa ja melankoliaa: Stonerin melankolia ammentaa samasta lähteestä kuin Siri Hustvedtin loistava Kaikki mitä rakastin. Eikä tässä kaikki, sillä Stonerin elämä ei ollut vailla iloa: Kirja on kertomus myös intohimosta. Tapahtuu se, mistä kirjailija Aksel Sandemose on sanonut: "Rakkaus on älyllinen kohtaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu."
*****
Haastan: Jonna/Kirjakaapin kummitus MarikaOksa Maria/Sinisen linnan kirjasto Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi Jenni/Kirjakirppu ja Mai/Kirjasähkökäyrä
Love
Leena Lumi
Kiitos haasteesta, Leena! Humiseva harju(kin) kuuluu niihin kirjoihin, joiden pariin olen ajatellut palata vuosien jälkeen. Saa nähdä, milloin sen aika tulee.
VastaaPoistaJonna, ole hyvä. Humiseva harju oli uudelleen luettuna vieläkin vahvempi kuin vuosikymmeniä sitten.
PoistaHumiseva harju... Oivoi, mikä tarina ja aina se pitää otteessaan. Yksinkertaisesti ihana.
VastaaPoistaHeli V, juuri niin: vahva, rankka, intohimoinen, unohtumaton...
PoistaHuikeat kuvaukset. Olen lukenut näistä vain Pelon, mutta takuulla kaikki pääsevät käsiini jossain kohtaa.
VastaaPoistaPirkko, Axel Munthen elämäkertaa ovat sen lukeneet kiitelleet. Kiitos <3
PoistaOlipa tuossa jokunen kirja jotka minäkin olen useampaan kertaan lukenut. Jospa joskus vielä saisin luettua Humisevan harjun taas kertaalleen, ja okalinnut myös. nioistä sitten aloitan jos vielä se päivä koittaa että kirjan uskallan aloittaa.
VastaaPoistaMukavia heinäkuun lopun päiviä! Uskomatonta, heinäkuukin jo loppuu.
Mummeli, Okalinnut minunkin pitäisi lukea, sillä olen siitä niin paljon kuullut.
PoistaKiitos samoin sinne! Kesä, joka on silti, vaikka ajan ratas pyörähtikin nyt näin huimasti: En millään voi tajuta, että heinäkuu lähestyy loppuaan...
Kiitos Leena haasteesta. Rita Kieltenopen kotiblogista, joka laittoi haasteen pyörimään, haastoi minut ja olen ehtinyt jo vastata siihen :
VastaaPoistahttp://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2015/07/kolme-kirjaa.html
Kerron kuitenkin kolme kirjaani:
Victor Hugo: Les Misérables -Kurjat
Haruki Murakami: Norwegian Wood
Eowyn Ivey: Lumilapsi
Luen todella paljon kirjoja uudestaan ja joistakin tulee sellaisia, että nyt tarvitaan jonkun tietyn kirjan voimaa ja maagisuutta tai herkkyyttä. Joskus on tarve itkeä ja se itku tulee tietyn kirjan kautta. Joskus on tarve nauraa ja sen saa lukemalla jo tiettyjä kirjoja. Voi kun minusta on mukava lukea ja nautiskella tunnelmista <3
Mai, ole hyvä. Sehän tässä on, kun ei tiedä, ketä on jo haastettu...Arvaa mitä, oli hilkun kilkun ettei listallani ollut Lumilapsi. Hugon kurjat on hyvä ja Murakamilta en tuota Norwegian Woodia ole lukenut, mutta uskon jo, että se on lukemisen väärti.
PoistaMinulla ihan sama. En nyt laittanut tähän sitä outoa asiaa ollenkaan, että olen lukenut Bo Carpelanin Axelin 10 kertaa, sillä enää en sitä lue, mutta haluan sen omitaa. Kevytkirjallisuudessa on yksi teos, jonka luen melkein joka suvi ja se on Kacquelyn Mitchardin Onnen mahdollisuus. Saan siitä jotain iloa ja voimaa. Jos haluat lukea kevyempää, josta tulee hyvä olo, naurua kyyneltenkin katta, lue Mitchardin kirjoja, joita on suomennwettu ainakin edelä mainitu sekä Mitä eniten haluat, Rakkauden lait sekä Syvä kuin meri. Niin...mitä meillä olisikaan ilman kirjoja <3
Mielenkiintoista luettavaa. Tosin itselläni hieman toisenlaiset kirjat menossa. Luen oikeastaan kolmea kirjaa samaan aikaan. :D
VastaaPoistaViltsu, kiitos. No hyvänen aika sentään, laitat minua paremmaksi, sillä minulla menossa nyt vain kaksi kirjaa;)
PoistaKiitos haasteesta! Tähän ehdin jo vastailla sillä Mai muisti minua myös tällä. Mutta nyt saan hyvän syyn nostaa esille muutaman kirjan, jotka olen lukenut ennen blogiaikaani ja jotka voisin lukea uudelleen vain siitä ilosta että pääsisin niistä kirjoittelemaan. :) Vastaan siihen hieman soveltaen, mutta se lienee ok.
VastaaPoistaSinulla on upeita kirjoja listalla. Humiseva harju pitäisikin lukea uudelleen, edellisestä kerrasta on n-i-i-n kauan. :)
Marika, ole hyvä. Minä en millään pysy perässä, kun luulin, että tämä on niin uusi haaste, että vielä ehdin. Olisi pitänyt vaan laittaa, että 'saa anpata mukaansa, kuka ei ole vielä tehnyt'. Kiinnostavaa! Teeppä niin. Soveltaminen saliittua, niinhän minäkin tässä tein eli miten olisin pystynyt laittamaan vain kolme kirjaa, kun nytkin olisi tullut vieläkin monta lisää.
PoistaKiitos <3 Luin Humisevan harjun uudestaan, kun Karisto julkaisi tämän uuden painoksen ja elämys oli entistä vahvempi ja ehkä nyt osasin kiinnittää huomiota eri asioihin kuin noin alta parikymppisenä.
Lämmin kiitos haasteesta, Leena! <3 Stonerin ja Humisevan harjun haluan minäkin lukea vielä uudelleen, Kaksoisvirheestäkin tykkäsin, Riikka Pelon romaania rakastan jo etukäteen (kyllä, edelleen lukematta!) – Vieraan turva sen sijaan oli minulle liikaa ;) Jään miettimään omaa listaani... <3
VastaaPoistaMaria, ole hyvä! <3 Vieraan turva onkin näistä erikoisin, vaikka olen tottunut McEwanilta odottamaan melkein mitä vain. Katsoin uteliaisuuttani kirjasta tehdyn elokuvan trailerin ja se oli todellakin liikaa, mutta haluan saada kirjasta irti kaiken tavalla, jolla luin aina uudelleen ja uudelleen Rannalla. Siinä kirja, josta en yhtä asiaa tajunnut, kunnes eräs ei-kirjabloggaja sen minulle kommentoi. Vastaus löytyy sis Rannalla kommenteista, jos kiinnostaa. Vieraan turvassa alkoi kauhistaa, että tuohan voisi sattua kenelle vain. Mitä pariskunnalle oikein tapahtui, Vebetsian likaiset vesihöyrytkö heidät noin sekoittivat, että lähtivät vieraan matkaan. Pakko selvittää.
PoistaTätä oli vaika tehdä, sillä heti muistin jo 8. kirjan, jonka luen aina uudelleen ja uudelleen...
Ah, Munthen Huvila meren rannalla teki minuun aivan valtavan vaikutuksen (kuten aika monikin kirja...). Mutta en olekaan lukenut tätä Jangfeldtin Tie Caprin huvilalle, mielenkiintoinen lisä lukulistaan sopivassa välissä. Virginia Woolf, olen aivan samaa mieltä: ei yhtään turhaa sanaa.
VastaaPoistaEhkä ei sovi unohtaa Humisevaa harjuakaan, niitä ensimmäisiä kohtalokkaita nuoren naisen romaaneja :)
Valkoisiahiutaleita, Munthen huvila on ollut minula talismanina mukana mm. melanomaleikkauksessa ja kaikki meni hyvin. Olen lukenut sen monta kertaa, mutta nyt on vuorossaq hänen elämäkertansa. Jos luet tämän, sinulle aukenee paitsi mitä kiinnostavin henkilö, myös kolme salaisuutta.
PoistaLuin Humisevan harjun ensimmäisen kerran alle 20-vuotiaana ja sitten kerran jossain rakosessa ja nyt taas kun Karisto teki hyvän teon ja tuotti markkinoille kirjan uuden painoksen.
Jäin oikein miettimään. Mutta en lue kirjoja uudelleen. Paitsi lasten kirjoja on täytynyt lukea uudelleen ja uudelleen. Ja Raamattua.
VastaaPoistaPaluumuuttajatar, ihan tosi...Olet uniikki, en tune ketään muuta joka ei lukisi itselleen kiinnostavia kirjoja uudelleen. Nehän unohtuvat ja kun lukee uudestaan, on kuin lukisi uutta kirjaa. Eikös Raamattu juuri kehoita meitä olemaan lasten kaltaisia...
PoistaKiitos blogisi, sillä näistä on lukematta ainoastaan Virginia Wolfin Vuodet. Ehkä luen sen vielä joskus.
VastaaPoistaEi tarvinnut pitkään miettiä, mitä olen lukenut tai haluaisin lukea uudestaan. Gunnar Mattssonin Prinsessa, Mika Waltarin Sinuhe ja Humiseva harju, ne kaikki olen lukenut kahteen kertaan ja Prinsessan kolmesti.
Uudestaan haluaisin lukea ainakin kirjat Axel Munthe - tie Capri huvilalle, Näkymätön silta ja Haudankaivajan tytär. Pidin kaikista hyvin paljon ja niin ovat pitäneet ystävätkin, joille kirjoista olen kertonut. Edelleen kiitos sinun blogisi!
Jos pitäisi tehdä lista moneen kertaan katsotuista elokuvista, kuunnellusta musiikista tai käydyistä paikoista, jokaisesta tulisi pitkä. Oi, nuoruuden Cherbourgin sateenvarjot ja monet muut!
Viikonlopun rauhaa!
Marjatta, minä olen myös lukenut Prinsessan, mutta siitä on aikaa. Sinuhen luin uudestaan muutama suvi sitten, mutta en blogannut. Humiseva harju on luettu uudelleen ja tuntui vieläkin vahemmalta.
PoistaMunthe-elämkerta on mielettömän vahva. R. luki sen myös ja siitä riitti monta keskustelua. Tulee uudelleen lukuun takuulla. En teidä ketään, joka ei olisi pitänyt Näkymättömästä sillasta. Ole hyvä <3 Tätä varten minä kirjablogia pidän.
Sitähän voisi joskus listata vaikka 10 kutakin, mutta on aina niin vaikea valita, kun 10 on yllättävän pieni luku loppupeleissä kuitenkin. Cherbourgin sateenvarjoa soitti eräs brittiläisirlantilainen orkesteri, kun Reima ja minä tansimme ensikerran yhdessä, joten se on toinen meidän tunnareista;)
Kiitos samoin! Selvästi sateessa paussi ja aurinko paistaa eli grillaamaan...
Leena, ihanaa että otit haasteen vastaan, voi miten hienosti tämän toteutitkaan! <3
VastaaPoistaTässä joukossa on sellaisia kirjoja, jotka olen lukenut ja joihin olen itsekin rakastanut: Tunnit, Humiseva harju, Jokapäiväinen ellämämme, Stoner, oih ! Nämä ovat juuri niitä teoksia, jotka todistavat: lukeminen on ihanaa! <3
Ja listalta löytyy myös sellaista, joka kovasti houkuttaisi: Tietä Caprin huvilalle, ja McEwanin koko tuotanto, joka vieläkin odottaa korkkaamistaan... Miten paljon ihanaa lettaaa maailmaan mahtuukaan!
Kiitos tästä, Leena! <3
Kaisa Reetta, tämä oli minulle kuin tilaustyö, joten kiitos <3 Kiitos <3
PoistaEihän me muuten kirjablogattaisi ellei tämä olisi niin ihanaa <3
Pitäisit Munthen elämäkerrasta. Vieraan turva on rankka...,mutta palaan siihen, sillä pakko saada tajuta miksi....Sepä tässä onkin, että paljon on odotettavissa: on ihana nousta maailmaan, jossa on lukemattomia lukemattomia!
Kiitos sinulle Kaisa Reetta! <3
Apua, Stoner ja Shriver... Kumman otan ensin, molemmat lukematta? ;)
VastaaPoista<3
Annika, riippuu...Sriver olisi just nyt sulle kuin hemotankkaus;), mutta ellet ole lukenut Stoneria vuoden loppuun mennessä: Huono homma. Veikkaan Stonerista vuoden parasta käännöskirjaa. Nyt on kuitenkin vata heinäkuu, nauti Willyn (nainen, mun hävettävä alter ego) ja Ericin parisuhdedraamsta.
Poista<3
Kiitos haasteesta, Leena! ♥ Sain juuri vastattua siihen. Minäkin lukisin Humisevan harjun uudestaan vaikka en ole siitä blogannutkaan. Olen lukenut kirjan niin nuorena että haluaisin palata siihen uudestaan sen takia että haluaisin tietää millaisena kokisin kirjan nyt vanhempana.
VastaaPoistaStoner edelleen lukematta, apuaa.... :)
Jenni, ole hyvä♥ Kiva, olen tulossa...Suosittelen! Stoner kannattaa nyt todellakin lukea ennen kuin aletaan valita vuoden parhaita kirjoja...;)
Poista