Pirjo Hassinen: Kalmari

He olivat lähteneet liikkeelle vihasta, eikä se ollut kommarien luokkavihaa, ei mitään massojen historiasyistä aina samankaltaisena ilmenevää katkeruutta, vaan massojen ahnautta sanoa sanottavansa. He kaksi koulupoikaa olivat havainneet lähipiirissään sellaista kiivautta, sellaista asioiden murjontaa, ettei sellainen millään voinut tyydyttyä kerran neljässä vuodessa koulun voimistelusaliin kannetussa äänestykopissa. Äänestyskopissa ei voinut vetää ketään turpaan.

Pirjo Hassisen teos Kalmari (Otava 2016) osuu olemaan ajankohtaisempi kuin haluaisimmekaan, sillä nuori mies menetti henkensä viikonloppuna senmielisten uhrina, joista Kalmari kertoo. Tätä ennen Pirjolta on ilmestynyt jo aihetta käsittelevä Popula, mutta tämä on itsenäinen teos, jossa vain ääripopulisti Jukka Kalmarin hahmo toistuu.

Lähdin lukemaan kirjaa hyvin kiinnostuneena, sillä onhan se outoa, että yllättäen saa ihmetellä mistä näitä löytyy, jotka niin vihaavat, sylkevät, täyttävät sosiaalisen median törkeillä teksteillään eivätkä edes ymmärrä hävetä. Ainakin minulle on tullut omituinen tunne kuin tämä ei enää olisi minun kotimaani, sillä eihän tällä tavalla ole tässä maassa kukaan voinut ennen kohdella heikompiaan. Nyt hyökätään pakolaisten, naisten ja lasten kimppuun ja myös omien elleivät he jaa vihan aatetta. Valtion sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikompiaan, joten se, että rasismia ja sen levittämistä ei ole vielä kirjattu rikokseksi jaksaa ihmetyttää meistä todella monia. Keitä he ovat, nämä Jukka Kalmarit ja kumppanit, joista Hassinen kirjoittaa? 

Mistä tätä porukkaa riittää, joka häpesi konservatiiviperkeleitään ja pierunhajuisia täkkejään yhtä vähän kuin uusia seinästärepäistyjä edustajiaan, joita he äänestivät eduskuntaan.

Muistatteko? Yhtäkkiä kaikki se, mitä meille oli opetettu kauniista käytöksestä ja suvaitsevaisuudesta olikin kortilla tai se oli tyystin kadonnut. Joskus oli aika, jolloin kansanedustajien piti olla hyväkäytöksisiä, kunniallisia, kunnollisia ja mieluusti vielä koulutettujakin, mutta nyt kaikki oli toisin: Hurraa vaan, Suomi nousuun vihalla, rasismilla ja kikkelikuvilla!

Ja ne kulkivat tavallisen suomalaisen valepuvussa. Tavallisia suomalaisia he olivatkin, heissä oli vain se ruma, itsekäs, vieraista elämäntavoista ja muusta maailmasta piittaamaton ja ymmärtämätön karvapallero noussut pintaan. Että vitut ulkomaailmalle...onko se muka meidän vika, kun maailman tukka on tulessa? Vaikka maapallo oli liikahtanut sijoiltaan kansojen pakkautuessa toistensa syliin, sotia ja kuolemaa pakoon, mitä se meitä liikutti. RAJAT KIINNE!

Kalmari kertoo, miten sattumanperinnön kautta vapaaherrana elelevä Kaius saa vahingossa käsiinsä oikeistopopulistisen Popula-puolueen puheenjohtajan Jukka Kalmarin nuoruuden päiväkirjan. Löytö ei ole yhdentekevä, sillä se sisältää materiaalia, joka julkitullessaan tuhoaisi ainakin Kalmarin sekä varmasti langettaisi ison varjon koko puolueen ylle. Kaius ei ole yhtään pöyhkeä, hän suorastaan häpeää omaisuuttaan ja on muutenkin tarinan herkullisin hahmo sekä myös yhteiskunnallisesti oikeudentajuinen. Hänelle tulee heti mieleen, että Kalmarista täytyy kirjoittaa kirja. Kansan pitää saada tietää, mikä kiihottajarasisti on miehiään, mitä kauheaa hän on tehnyt. Tältä tiimoin Kaius ottaa yhteyttä ex-vaimoonsa Katjaan, joka on vuorotteluvapaalla johtavasta asemasta sosiaali- ja terveysalan hallinnosta. Katja on heti valmis, vaikka onkin uudessa liitossa Artonsa kanssa. Hän kuitenkin katsoo parhaaksi salata uudelta puolisoltaan, mihin aikoo vuorotteluvapaansa exänsä kanssa käyttää. Tarinasta tulee tosi vetävä ja uskottava, kun he pyytävät kirjan kirjoittajaksi kunnianhimoisen toimittajan Marken.

Pirjo Hassinen on kirjoittanut sydämellään asiasta, joka häntä vaivaa: Vihasta! Seura-lehden no 33 haastatelussa Hassinen myöntää:

”Minäkin olen sairastunut vihaan. Liian iso osa maailmastani täyttyy sillä, että olen jatkuvasti huolestunut oikeistopopulismin arkipäiväistymisestä.”

Hassinen pitää Kalmaria edeltänyttä sisarkirjaa Populaa tähän hetkeen jo liian kesynä. Todelliset tapahtumat ovat aikaa sitten ajaneet ohi. Pahin on tapahtunut, joten Kalmari osuu nyt just tämän hetken hermoon. Minä ainakin odotan Kalmarille jatkoa!

Kalmari on kokeneen kirjailijan vetävää tekstiä. Aihe on rankka ja ajankohtainen,  mutta hahmoissa on jotain sellaista, että melkein nauroin...tosin kyynelten läpi. Kaius vaan on niin hyvä tyyppi ja varsin suuri persoona. Hänessä on salattua vetovoimaa ja hänen oikeudenjanonsa on vilpittömästi ehtymätön.

Taidan olla jo muutamaa kirjaa tarjonnut F-ehdokkaaksi, mutta laitanpa vielä Kalmarinkin mukaan. Tässä kirja, joka kaikkien pitäisi lukea! Hassisen teos paljastaa, miten englannin kielen käsite ”decent”, siivo ja arvostava ja toiset huomioon ottava on kadonnut meiltä...

se on kadonnut ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Oikeistopopulismi ratsastaa sillä; se on yksi selitys, ja iso selitys! Mutta tämä ahdistava ilmapiiri on kaikkialla, meiltäkin ja minulta, on kadonnut ”decency”.

Pirjo Hassisen Kalmari tekee rohkeasti kunniaa Mika Waltarin runolle Lokakuu 1941:

miksi taistelimme:

Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus.


*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Jonna/Kirjakaapin kummitus