Leena Kellosalo: Hevosenpääsumussa

...isoäidin nauru helisi/ hän vastaili lintujen huutoihin/lauloi sylissä lepääville pilville..../ ja nyrkissä silvottu perhonen

sille

jolta salattiin auringonnousu

sille joka liversi lentäessään hämärään

Leena Kellosalon toinen runoteos Hevosenpääsumussa (ntamo 2018) vaeltaa tähtipoluilla, sairaalan käytävillä, puutarhan mullanhajuissa, horjahtaa Vihnuksen rotkoon, nousee mustalaisleirin kanssa taivaaseen, kiitää Tammelan luistinradalla Metro-tyttöjen tahtiin juuri kun äiti lukee Simone de Beauvoiria, Lux –saippua on tukkinut putket ja isoisä kiroaa: Hanat kiinni perkele!

Kellosalo kirjoittaa hevosenpääsumuun, hän kirjoittaa tähtiin. Varmaan paljon omaelettyä kerää tapahtumat Kassiopeiaan, Bereniken hiuksiin, Harppiin ja Universumin etuvartioon. Bereniken hiukset, ei edes Harpin himmeä tähdistö, estä proosaa, sillä Viita vaeltaa sekavana ja surullisena joukossa ja viinaakin meni. Kaimani kirjoittaa tähtiin samalla kun hän muistelee:

Jonain juhannuksena löysin hänet sammuneena sotilasreppu selässä vodkapullon tyhjennettyään. Hän ei koskaan päässyt eroon sodasta. Suuri osa olisi tarvinnut terapiaa. Kahta lukuunottamatta katumme veteraanit olivat särkyneitä perhosia, kuten Lauri Viita, äidin ystävä, joka herkkänä runoilijana oli täydellisen järkkynyt sodasta. Tuskin skitsofrenia olisi puhjennutkaan ilman sotaa. Viita kävi ystävänsä Tauno Kaarnan luona kadullamme. Aina, kun äiti oli pihassa, hän jäi tuntikausiksi keskustelemaan kirjallisuudesta. Kuuntelin pikkutyttönä heidän puheitaan joskus sivusta. Äiti pystyi iloisena ja myönteisenä karjalaisena auttamaan Viitaa. (LK)

Äiti oli himolukija, hän luki pestessään pikkupyykkiä, tiskatessaan ja syödessään. Joka paikka oli täynnä kirjoja, jopa ruoka- ja astiakaappien ylimmät hyllyt. Hän kirjoitteli kirjailijoille kommentteja kirjoista ja sai pitkiä vastauksia esim. Tito Collianderilta. Hän lähetti ihailemalleen Albert Schweitzerille tekemänsä lumisen grafiikan meidän keittiön ikkunasta. Shweitzerin sihteeri vastasi saksaksi (äiti ehti Viipurissa opiskella pari vuotta saksaa), että Albert kuuman väsyneen työpäivän jälkeen virkistyy äidin kuvasta, jossa lunta. A oli pyytänyt, että kuva ripustetaan ruokailuhuoneeseen häntä vastapäätä. (LK)

Rintamamiestalot sijaitsivat Vihnusvuorella, jossa kaikki kasvoivat kuin yhtenä perheenä, lapsia oli paljon. Ajan henki oli rakentaa ja unohtaa, mutta vain harvat pystyivät unohtamaan ja yksi heistä oli kaimani isä, jolle sodassa tapahtui...

Rintamiestalon piirongin oikeassa ylälaatikossa

on puolueen jäsenkirja, sotilaspassi

lasten ensimmäisiä kiharoita

ja nalli pahan päivän varalle...

Kerran vuodessa tulevat puolueen miehet ja

salamyhkäiset jäsenmaksut

isoisä hakee kukkaron mustan takin povitaskusta ja pioni lemuaa aaltomaljakossa...

Isoisä päättää että tämä on viimeinen jäsenmaksu.

Leena Kellosalon esikoisrunoteos Leonardo sai siivet oli minulle nerudan kieltä, sitä omaa hengitystäni, jota hönkäilen vielä tähdistäkin. Leenan Hevosenpääsumussa on tiivistynyttä ja koettua elämää, isoisän ja isoäidin kokemuksia, muidenkin, myös omien vanhempieni. Karjalaisjuurinen äiti, kuin uni arjen keskellä, kaikki tuli hoidettua ja ruokottua: lapset, työ, puutarha, vahingoittuneet perhoset, kirjat, kirjeet, sukulaiset ja lapsikin monta kuukautta sairaalassa ja toinen otettiin pois:

Äiti piirtää kaukoputkella veljelle tähtitaivaan kartan

avaruuden ja ikuisuuden

kylmän maailman

jolle lapsensa luovuttaa

ja harppi kaivaa syvän reiän taivaan kämmenelle

Äiti puhaltaa kaukoputken linssin umpeen

Harppi?! Juu, se on sekin jolla piirretään ympyröitä ja mitataan säteitä, mutta se on myös himmeä tähdistö. Leena Kellosalo on taiteellinen monilahjakkuus: näyttelijä, FM, kirjallisuuskriitikko, kirjoittajakouluttaja sekä palkittu äänikirjojen lukija. Minulle hän on runoilija ja kaima, jotka molemmat kannamme hiusjuurissamme karjalaisuutta, kaikkea sitä ylitsevirtaavaa, josta Leenan tämäkin kokoelma on syntynyt. Leena Kellosalon juuret myös Tampereella ja Nokialla, siksi tänään luin kokoelman ääneen Nokialta kotoisin olevalle Lumimiehelle ja hän kovasti innostui paikannimistä ja varmaan myös siitä kun Porin juna vihelsi, kuun kulma oikea ja Vihnusjärvi laskostuu kauniisti.

Upea, upea teos täynnä tähtitomua. Jossain musta aukko, meripihkakuut ja korallit ja taivaalla isoäiti lentämässä kuumailmapallolla Viipurista Tampereelle valkoisen pitsihuivin liehuessa kuin Isadora Duncanilla...

sano minulle milloin juna lähti

unesta päivää päin

Puhalsihan isoäiti perhoset ehyiksi?

*****

Hevosenpääsumussa kansi on niin upea, että...Tässä Juha Tammenpään Taikamatto kokonaisuudessaan.

*****

Runokirjat Leena Lumissa