maanantai 30. huhtikuuta 2018
Tiedän, että muistat häntä tänään, kun nautit...
Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.
Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.
Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.
Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.
Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
Merikarista, jossa sinä ja hän ennen.
Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä olitte vain yössä ohittavat laivat.
Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle Tiirakariin aamulla kello viisi.
- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen
torstai 26. huhtikuuta 2018
Marjo Vilkko: Vilpitön sydän
Olin vannonut valani haavekuvalle ja luvannut palvella sitä
vilpittömin sydämin, mikä tarkoitti, etten koskaan ryhtyisi pakottamaan sitä
teoillani tai ahdistamaan sitä kysymyksilläni tai edes muistuttamaan rakkauteni
olemassaolosta puhumalla siitä. Olin yksinkertaisesti luvannut kantaa sitä kuin
jotain pyhää merkkiä vaatteideni kätkössä. Kertominen olisi tuntunut väärältä.
Se olisi rikkonut kirjeenvaihtomme hiljaisesti vahvistaman ajatuksen
ystävyydestä, joka voi kestää mitä vain – joka on ehkä rakennettu juuri
suojelemaan rakkautta, jota ei voida toteuttaa.
Tästä lähtien tapaamiset olivat koetinkiviä.
Marjo Vilkon Vilpitön sydän (Kustantamo S&S 2018) vei
minut rajalle, jolta ei ollut paluuta. Sydämeni hakkasi sairaasti, happi
loppui, kyyneleet halusivat virrata, mutta ne eivät voineet, sillä olin tullut
ensisivusta osaksi tarinaa ja päättänyt kestää jokaikisen koetinkiven: Olinhan
luvannut vilpittömin sydämin! Vilkon kirja on ylitse tulviva kevätvirta, joka vie osankin siitä
kokeneesta mukanaan. Mitä Franka koki, olin kokenut ja en. Hän oli minua
vahvempi, kuuma laava, tanssi tangoa. Minä olin herkkä sielu tulessa, rumba vei. Sanakaan ei sanottu, mutta vaikeneminen kertoi enemmän kuin sanat.
Katse, tuoksu, varmuus jo ensikatseesta:
Emme olleet yrittäneet keksiä yhdistäviä tekijöitä
välillemme – samoja lauluja joita kuuntelimme yhtä aikaa, samoja ulkoa opeteltuja
katkelmia elokuvien dialogeista. Ne vain ilmestyivät meille, laskeutuivat, kuin
perhonen kädelle. Ei perhonen laskeudu kädelle siksi, että olisimme erityisiä,
jonkin suuremman voiman merkitsemiä. Mutta me haluamme uskoa että niin on,
vaikka leikillämme – ja leikistä voi tulla totta, jos sille antaa
mahdollisuuden. Luulen että...Ja kävi niin kuin unessa: ovi avautui itsessään,
jostain kuului vaimeaa musiikkia, ja samassa olimme huikaisevassa katerdaalissa.
Marjo Vilkon tarina on pääosin omakoettua ja olisin arvannut sen, vaikka en olisi sattumalta lukenut huhtikuun Eeva-lehdestä Pirjo Hounin
juttua Avoimessa suhteessa elävä Marjo Vilkko ”Vaatii lujuutta pysyä yhdessä”.
Vilkon tarina kertoo Frankasta, joka rakastuu itseään yksitoista vuotta
nuorempaan Alvariin. Franka on avioliitossa, jossa yksi lapsi, poika Leo.
Avioliitto ei sinällään ole huono, mutta mies katsoo olevansa liitossa vähiten
huomiota saava: vaimo on kuin aina muualla eli kuin ’luonas en ollutkaan’. Mies
vain odottaa ja sitten yllättäen heidän poikansa alkaa oirehtia päiväkodissa ja
häntä vaaditaan lähtemään sieltä. Pariskunta saa kuitenkin vinkin päiväkodin
nuoresta miehestä, Alvarista, joka on tullut hyvin juttuun Leon kanssa. Alvar
palkataan heille kokopäivätöihin ja hän saa nopeasti hyvän kontaktin lapseen.
Lopulta Franka lähtee liitostaan, mutta ei suinkaan heti päästäkseen toteuttamaan romanssiaan elämänsä rakkauden kanssa, sillä Alvar matkustaa
ulkomaille opiskelemaan. Sen sijaan heidän yhteinen sähköpostittelunsa, jota
kaunosieluinen Franka haluaa kutsua kirjeenvaihdoksi, on runsaampaa ja
likeisempää kuin monenkaan pariskunnan yhteiselo. Lopulta Frankan on pakko
myöntää, että hän on rakastunut kaikellaan eikä tästä ole paluuta: Ei ole
toista. Hän on ainoa.
Kirjassa, jonka nimi on Vilpitön sydän ja sen alla lukee ’romanssi’,
pari pääsee tietenkin yhteen, mutta millä ehdoilla? Mitä sanovat ystävät? Miten
Franka kestää Alvarinsa huomiotaherättävän vetovoiman etenkin nuorissa
naisissa? Miten Franka kestää säännön, että heidän liittonsa on polyamorinen,avoin
suhde, koska Alvar haluaa saada lapsen? Miten Franka kestää sen, että Alvarin
kymmenen vuoden vitkuttelu, hidas romanssi vanhanajan tyyliin, on syönyt heiltä
mahdollisuuden tähän? Miten Franka selviää mustasukkaisuudesta, jota ei ole
koskaan ennen tuntenut? Miten hän voi enää hengittää, kun he asuvat Oxfordissa
tai Amsterdamissa, ja kaikki hedelmällisessä iässä olevat naiset ovat
todellinen uhka hänelle? Miten hän jaksaa, kun komea taloustieteilijä Alvar
viettää yön mahdollisen tulevan lapsensa äidin kanssa? Ja kun kaikki toistuu
uudestaan ja uudestaan: Miten Frankan mielen ruukku pysyy kasassa? Voisihan
hänkin ottaa avoimessa suhteessa vapautensa, mutta kun kukaan ei sytytä kuin
Alvar: On naisia, joille on vain yksi tuli, muut ovat haaleita kylpyjä, jotka
vain pitkästyttävät! Toisaalta:
Kuka haluaisi kuningattareksi kuningattaren rinnalle!
Marjo Vilkon tyyli on tarkkaa ja rehellistä aivan kipuun
saakka. Siinä tulee mieleen Duras. Sattuu! Toisaalta esikoisromaaniksi Vilpitön
sydän on huikea teos: Äärimmilleen hiottua syväsukellusta suuren rakkauden pohjaimuun
niin ilossa kuin tuskassa. Romaanilla on monia vahvuuksia, sillä jo
kirjoitustyyli, Vilkon ääni, on niin hypnoottinen, että haluaisin kirjoittaa
tähän ziljoona sitaattia, kun ne vain ovat niin vaikuttavia. Otin kirjan lukuun
siksi, että Vilkon tarina karttaa ikiaikaista stereotypiaa ’vanhempi mies,
nuori nainen’. Se kulunut klisee, kun usein naisen kukoistavin
eroottisuus voi olla vahvimmillaan lapsentekoiän jälkeen. Miehet voivat
lisääntyä vanhoina ukkoina, mutta mitä he sitten ovat rakastajina, onkin jo
aivan toinen juttu. Tästä naiset vaikenevat tahdikkaasti samalla kun osa
vanhoista miehistä ahdistelee nuoria tyttöjä kuvitellen itsestään liikoja. Tämä oli syy ottaa kirja lukuun, mutta sain enemmän. Tulin yllätetyksi,
satutetuksi, hellityksi. Muistin.
Mielessäni leijailee selittämätön sekoitus onnellisuutta ja
haikeutta: kuinka lumihiutaleet leijailevatkin juuri tänä yönä niin
pakahduttavan kauniisti, surumielisesti...
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin, Katja ja Arja
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin, Katja ja Arja
sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
Sinä istut siinä ja ompelet. On lähelläs...
Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monin tavoin.
Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan,
- Rakas, vielä on hallaiset illat.
- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Iines
lauantai 21. huhtikuuta 2018
Kotivälähdyksiä meiltä!
Rankkasade ajoi minut sisälle puutarhahommista, pieni olisi vain lisännyt faarttiani, joten päätin aloittaa tällaisen kotivälähdyksiä -jutun. Yksi syy on se, että ensi viikolla sukellan kahteen kaiken huomioni vievään opukseen, joten voi olla vähän hiljaista ja toinen on se, että vaikka kaikki keväällä kiinnostuvat eniten puutarhasta, ainakaan minulla ei siellä ole vielä paljoa uutta kuvattavaa. En löydä heti kaikkia niitä kuvia, joita haluaisin ja pahoittelen, että aika ei nyt anna myöten kronologiseen järjestykseen. Osa teistä on nämä nähnyt, uudemmat lukijat eivät.
Haluan myös näyttää erityisesti, miten edullisesti voi tiloja modistaa. Meillä on huonekalut perittyjä, huutokaupasta huudettuja ja/tai roskalavalta kotiin kannettu ja tuunattu. Edullisten hankintojen hintoja en täysin muista, mutta voin yrittää löytää niihin vaikka niiden omat jutut. Nuo pinkit veden-ja kahvikeitin eivät olleet edullisia ja paahdinkin löytyy samaa sarjaa, mutta ne olivat must. Sen sijaan suurten avohyllyjen alle jäävä tyhjä tila täyttyi ympäirvuoden rehottavilla yrteillä, jonka taulun tilasin Hobby Hallista ja oli edullinen.
Country&cosy eli rottinkihyllyt kaapiston alla. Paljon avohyllyä, jolla saimme keittiöön lisätilaa ja italialaiseen tyyliin kaikki on helposti käden ulottuvilla.
Unelmavälitilalaattani on pitänyt pintansa. Siitä enemmän jutussa keittiöremontti
Joulutunnelmia keittiöstä pähkinöillä ja Glühweinilla ja
joulukorilla kera kynttilöiden.
Takkahuoneessa alakerrassa nautitaan, hyggeillään, luetaan, katsotaan vain tulta että myös
Ikean sohvalla vietetään leffailtoja kera herkkujen. Punaisella sohvalla vaihtelevat erilaiset tyynyt
tässä jouluruusutyyny punaisella
ja tässä takkahuoneen sinisellä sivustavedettävällä.
Mutta mitä ihmettä tapahtuu takkahuoneen leivinuunin takana?
Siellä tapahtui Tuunailua ja tuumailua eli vuonna koivu ja tähti opintolainalla ostamani pöytäryhmän tuolit saivat värikseen Tikkurilan sävyn Pioni ja nyt ne ovat lisätuoleina käytössä heti kun tulee enemmän porukkaa keittiön tai olkkarin pöydän ympärille.
Homma repesi käsistä ihanasti ja niinpä nämä kotoa saadut kaunottaret saivat nyt värin, jolla ne sopivat kaiken aikaa olemaan esillä eli Luvatut tuunaukset...
Jutussa Onneksi en ole sisustusbloggaaja esittelen ledeillä ja kynttilöillä valaistuja tunnelmaportaita alakertaamme.
Juu, olen tuikkumaanikko, mutta jopa sen yli ajaa ledmania!
Yläkerrassa mustaa ja valkoista narupalloa eli Ledien tunnelmissa ja alakerran vierasmakkarissa softia lilaa ja valkoista.
Noiden valkoisten verhojen takana tuikkivat sadat pikkuledit ja ne palavat vieläkin. Eivät ole siis mitään jouluvaloja...Meillä ei verhoja vedetä eteen, joten tuossa on kivan paljon ohutta verhoa ja paljon ledejä. Nyt kurkistamme tuon punaisen liinan alle, sillä...
Ensin katse taakse, jossa romuvarastosta löydetty kirjahylly. Se on nyt omistettu hyvin vanhoille kirjoille eli arvostan. Edessä on sitten (äidin) romulavalta osissa löydetty pöytä, jossa ei ollut yhtään jalkaakaan enää kiinni. Vähän hiomista ja sittten päätin lakata sen niin, että siitä voi vaikka peilata. Kuvat aukaisevat vähän enemmänkin jutussa Marraskuun marinoita...
Ja tässä sitten pöytä kuvattuna tänään ihan vain, että varmasti näkyy:) Marraskuun marinoissa mainittu matto on ollut meillä nyt parisen viikkoa ja toisin kuin huonekalujemme, sen hinta oli isohko, mutta iso on mattokin. Se vaan, että tingin elämäni ensimmäisen kerran ja se tuotti tulosta! Olen hirveän tyytyväinen, joten kauppias tietää, että palaan hänelle tarvittaessa toistekin kuten olen tehnyt jo parisenkymmentä vuotta.
Siirsin yöpöytäni vierasmakkariin ja ostin tilalle kolme Ikean hyllyä, sillä kirjoja alkoi olla liikaa lattialla. Tapetti taustalla on Rörstrandin, jota olen nähnyt useissa eri väreissä, mutta kukat ovat siis magnolioita♥
Ihanat villipedot vetävät sikeitä vuoteessamme! Nyt emme saa enää unta ilman kettujamme ja pupujamme, joten näitä hyvin edullisia ja kunnon puuvillaisia hankittiin kiukan lisääkin. Näistä lisää löytyy jutussa Kestävää, suloista joulua pikkurahalla.
Elokuun sunnuntaina löytyi edullisesti Uusi satumainen ilme toimisto/kirjastoon. Kauriit katsovat kosteilla silmillään ja puput säestävät. Lisäkuvia ja hinnat jutussa.
Saunaremonttimme ei kuulu sarjaan edulliset, mutta varmaan mieluisimmat, sillä tuon Ratian Saunatonttukiukaan takana on talomme tyyrein taideteos eikä yksikään kivi ole samanlainen ja Lumimies sen teki ihan itse! Ai niin, se on myös ylhäältä taidevalaistu:)
Ja muutenkin kaikki meni kohdilleen niin saunassa kuin pesuhuoneessa.
Alakerran vierasvessan rempan laattoja mietittiin hartaasti.
Taika lopulta ratkaisi, että WC:n takaseinään tulevat suuret ylikiiltävät laatat ja muut seinät jäävät rouhealle kivelle. Taika myös ehdotti, että tekisimme saman tien myös alakerran hallin lattian kuten vessankin samanvärisistä, mutta hieman erikokoisista laatoista, vain karheammista.
Vierasvessan uusi kuosi
Eräät meistä kantavat joulua sydämessään koko vuoden ja onneksi se taitaa olla geeneissä.
Kaunein kuusi ikinä ja rakkaimmat siinä niin...joulufaneja hekin.
En tajua, miten nyt jouluun päädyin, sillä...
tarkoitus oli kertoa, että lehtikaktukseni, jotka viettävät suvet ulkona ovat kaikki kukkineet kahteen kertaan. Vain nämä krantut (lue: hurmaavat) tähtikukkaiset eivät suostu.
Oih, olin unohtaa olohuoneen jatkeemme, jossa olemme ulkoruokailussa toukokuulta myöhään syksyyn. Rakas pesämme!
Koska miltei kaikki huutokauppahankintani, sinistä sivustavedettäävä lukuunottamatta, ovat esittelemättä, voipi olla, että tämä sarja vielä jatkuu...
Viikonloppua sateen ropinassa♥
Love
Leena Lumi
Sisustuskirjat Leena Lumissa
keskiviikko 18. huhtikuuta 2018
Huhtiarvonta keväälle&kirjoille voittajat ovat...
Huhtiarvonta keväälle&kirjoille voittajat ovat:
Aila, Paluumuuttajatar ja Villis/Villasukka kirjahyllyssä. Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistujille♥
Onnettaren suosikit valitsevat voittojärjestyksessä täältä haluamansa kirjan. Ensin valitsee siis Aila, sitten Paluumuuttajatar ja sen jälkeen Villis. Ilmoittakaa sitten valintanne minulle leenalumi@gmail.com sekä antakaa postiosoitteenne. Kiitos.
Puro kuohuu jo lehtomme lävitse. Sen kutsu tarkoittaa, että pihalle on nyt lähdettävä keväthommiin. Tulipa viime syksynä istutettua vähän monta kartiomarjakuusta 'Taxus Media Groeland'. Vasta kotiin saavuttua luin, miten arka se on kevätahavalle. Nyt ne on viikko sitten hallaharsolla pussitettu ja sulattelen juuristoja. Vappuna haluamme jo harsot pois. Kartiovalkokuuset, Picea glauca 'Conica', tuntuvat olevan kartiomarjakuusiin verrattuna lasten leikkiä, mutta niitäkin istutimme 'vielä yhden lisää'...lause, jota aina nauramme kartiovalkokuusten kohdalla.
Onneksi onnenpensaat eivät vaadi melkein mitään muuta kuin istuttamisen♥
Tämä kuva kirjasta Pihan puut ja pensaat (Minerva 2013). Ihana pensas, joka kukkii niin aikaisin, että varmasti huomataan.
Mukavaa huhtiviikon jatkoa kaikille!
arvontaterveisin
Leena Lumi
The Winner Takes It All
maanantai 16. huhtikuuta 2018
Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
Lucy Barton varttui äärimmäisen köyhyyden ja latistavuuden
lapsuudessa. Hän tuli Illinoisiin Amgashista, jossa asui perheensä kanssa
eristyneisyydessä, kaukana muista perheistä, kuin näkymätön lapsi. Isä poti
sodan jäljiltä vakavaa posttraumaattista stressiä, teki sekalaisia korjaustöitä
ja äiti ompeli, mutta ikinä ei tullut täyden vatsan tunnetta. Oli vain luonnollista asua autotallissa ja olla nälissään tai joutua viettämään
koko päivä suljettuna kuorma-autoon milloin mistäkin syystä. Sehän oli
luonnollista, kun ei ollut mitään mihin verrata, eikä muusta tiennyt. Koulussa Lucy oli se tyttö,
joka tuli ’haisevasta perheestä’. Kotona Lycy eli sisarustensa kanssa
läimäyttelyjen ja lian maailmassa, elämässä, joka väistämättä jätti vaikenevat
vanhemmat etäisiksi. Koulu ei tarjonnut aluksi parempaa, sillä kuudennen luokan
opettaja muisti tavan takaa toistaa jantelaista mantraa: ”Älä ikinä kuvittele
olevasi muita parempi, minä en suvaitse sellaista luokassani, kukaan teistä ei
ole muita parempi...”
Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton (My Name Is Lucy
Barton, Tammi 2018, suomennos Kristiina Rikman) on vahva tarina, joka kertoo
eniten siitä, mistä on vaiettu. Vaikka Lucy ainoana perheen lapsista saa kiitos
erinomaisen koulumenestyksensä ilmaisen jatkokoulutuksen, hän ei elämänsä
aikana kyennyt ymmärtämään vanhempiaan. Ei syitä heidän tavalleen elää, kun
jotain muuta olisi täytynyt voida olla! Vailla vastauksia hän avioituu
Williaminsa kanssa ja saa kaksi lasta. Siinäkin jotain meni pieleen, sillä
viedessään Williamin vaatimattomaan kotiinsa käymään, isä menee niin tolaltaan, että
välit kotiin katkeavat muutamia lapsenlapsille myöhemmin lähetettyjä kortteja lukuunottamatta täysin.
Odottamaton ja pitkä sairaalajakso vie yllättäen Lucyn
vuodepotilaaksi ja ihme tapahtuu: Äiti saapuu valvomaan tyttärensä vuoteen
ääreen. Äidin Lucy, äidin Rimpula, haluaisi kysyä monenlaista, mutta suoriin
kysymyksiin vastaa hiljaisuus. Sen sijaan mitättömän pienenoloiset tapahtumat
alkavat avata ikkkunoita Lucyn
menneisyyteen. Ikkunoista tulee niin iso kuva, että Lucyn on loppuelämä
omistettava kirjoittaakseen sen ulos. Tarinasta tulee yhteiskunnallinen, mutta
siitä tihkuu myös kätkössä ollutta perherakkautta, sitä rakkautta, jonka
jokapäiväinen olemassaolon taistelu oli niin hyvin peittänyt. Äiti saa tyttärensä
myös näkemään tämän oman armottomuuden
suunnistaa kohti päämääräänsä ’pitämällä pintansa ja syöksymällä päistikkaa
elämään sokeana kuin lepakko, mutta syöksymällä silti!’ Matkalla kohti
kirjailijuutta, Lucyn mantrana toimii hänen tapaamansa kirjailijan, Sarah
Paynen, kirjoittajakurssin tiivistys: ”Teillä on vain yksi tarina. Te
kirjoitatte tarinaanne monin tavoin. Älkää koskaan epäilkö tarinaanne. Teillä on
vain se yksi.”
Nimeni on Lucy Barton tyyli on toteavaa, herkkää, mutta myös
armotonta. Pienistä yksityiskohdista rakentuu kokonainen perhe-elämä täynnä
muutakin kuin nälkää, likaa ja läimäytyksiä. Siitä rakentuu myös syliä,
kiintymystä, erityisyyttä, vahvuutta. Elizabeth Strout tekee loistavaa jälkeä
sytyttäessään muistilyhtyjä Lucyn poluille hänen matkallaan itseensä ja muihin.
Hintana tulee olemaan täysi omistautuminen, johon muuta tai muita ei mahdu.
Siitäkin tämä tarina kertoo: Armottomuudesta.
Olen sanonut tämän ennenkin: minua kiinnostaa se, miten
kykenemme tuntemaan ylemmyyttä toista ihmistä kohtaan, toista ihmisryhmää kohtaan.
Sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa. Minusta alhaisin piirre ihmisessä on
tarve löytää joku jota nöyryyttää.
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja Tuulia/Lukutuulia Luettua elämää ja Villasukka kirjahyllyssä
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja Tuulia/Lukutuulia Luettua elämää ja Villasukka kirjahyllyssä
torstai 12. huhtikuuta 2018
Emme juo samasta lasista, emme vettä, emme makeaa...
Emme juo samasta lasista,
emme vettä, emme makeaa viiniä,
emme suutele toisiamme varhain aamulla
ja illalla emme samasta ikkunasta katsahda.
Sinä hengität auringossa, minä kuutamolla,
mutta sama rakkaus pitää meidät elossa.
Luotettava, hellä ystävä on siinä aina kanssani,
sinun kanssasi iloinen ystävättäresi.
Minä tunnen pelon harmaissa silmissäsi
ja sinä olet syyllinen minun tautiini.
Tapaamme lyhyesti, mutta usein emme,
niin rauhamme säilytämme.
Sinun äänesi soi runoissani,
sinun runoissasi minä hengitän.
On olemassa nuotio, mitä ei rohkene koskettaa,
ei unohdus, ei pelkokaan...
jos tietäisit, kuinka ovat rakkaat,
kuivat, vaaleanpunaiset huulesi.
- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Pekka Mäkinen
torstai 5. huhtikuuta 2018
Huhtiarvonta keväälle&kirjoille!
Nyt kun lumet saavat kyytiä on aika laittaa jakoon muutama kirja. Blogini täytti yhdeksän vuotta ystävänpäivänä, joten tämä on vähän sitten sillekin, mutta etenkin kirjamaanikoille.
Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy ke 18.4. klo 12. Osallistua voivat vakituiseksi lukijakseni kirjautuneet lukijat. Ellet löydä itseäsi kohdasta 'lukijat', voit liittyä, eikä se maksa mitään.
Palkintoja jaetaan kolme. Jokaiselle tulee yksi arvontalippu. Voittaja saa valita ensin, sitten toiseksi tullut etc. Olethan ystävällinen ja seuraat arvontaa. Ilmoita myös osallistuessasi sähköpostiosoitteesi ellei sinulla ole aktiivisisesti päivittyvää blogia. Ellei voittajasta kuulu, nostetaan uusi arpa jo to 19.4.
Lumissa on kommenttivalvonta, joten osallistumisesi tulee näkyviin vasta kun olen koneella. Viikolla 15 saamme rakkaan läheisemme pitkäksi viikonlopuksi luoksemme, joten silloin voipi olla hiljaista blogissa. Toki yritän jossain raossa...ehkä.
Kirjat ovat kertaalleen luettuja ja niin siistissä kunnossa, että käyvät vaikka lahjaksi.
Mukavaa, keväistä arvontafiilistä♥
Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Pirkko Soininen: Ellen
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
Minna Lindgren: Vihainen leski
Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja varattu!
Peter James: Täydellisyyden hinta
L.M.Montgomery: Yrttitarha
Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme
Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä
Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun
Peter James: Kuolema ei rakasta ketään
Leena Kellosalo: Hevosenpääsumussa
Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Eino Leino, Sinikka Hautamäki: Onnen kultaa
Elly Griffiths: Januksen kivi
Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia
Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja varattu!
Fiona Barton: Leski
Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet
Clare Mackintosh: Minä näen sinut varattu!
Tuuli Salminen: Surulintu
Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu Kultaiset tyttökirjaklassikot
Herman Koch: Pormestari
A.J.Finn: Nainen ikkunassa
Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat
Saila Routio: Kukkaloistoa keväästä syksyyn
Maritta Lintunen: Stella
Anne Svärd: Vera
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
arvontaterveisin
Leena Lumi