sunnuntai 31. toukokuuta 2009
MARILYN MONROEN MONTA ELÄMÄÄ
Muistan aina Marilynin laulamassa Happy Birthday Mr. President ihailemalleni John F. Kennedylle Madison Square Gardenissa toukokuussa 1962. Ei, ei hän laulanut, hän eli laulun Jackille. Kukaan, joka on nähnyt esityksen, ei voi sitä unohtaa, ei halua sitä unohtaa.
Kaikilla meillä on mielipiteemme näyttelijä Marilyn Monroesta alias Norma Jean Bakerista ja kaikin mokomin pitäkäämme oma käsityksemme, sillä hyvin vähän saamme loppujen lopuksi totuutta naisesta monien kuuluisien elokuvien päätähtenä. Yksi totuus kuitenkin on: Hän kuoli elokuun 4. päivänä 1962 barbituraattien yliannostukseen, mutta lopullinen kuolinsyy ei selviä koskaan. Seuraavana vuonna murhattiin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy.
Marilyn Monroesta on tehty niin monta elämänkertaa ja tutkielmaa, että kun sain käsiini Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat, 2008) päätin hylätä kaiken hänestä lukemani, koska jokainen kirjoittaja kumoaa toisensa. Olisin ehkä helpommin lukenut tieteellisesti, mutta hellästi ’tähdistään’ kirjoittavan Donald Spoton kirjan, sillä Sarah paljastaa kaiken, kaiken. Kuitenkin: Hän on Marilynin puolella!, ja sitä jos mitä tämä sexin ikoniksi miesten rakentama edesmennyt lahjakkuus tarvitsee.
Marilyn Monroesta on tehty tuhansia aikakausi- ja sanomalehtiartikkeleita, kuusikymmentä täyspitkää elämänkertaa, yli neljäkymmentä elämänkerrallista dokumenttielokuvaa, osapuilleen kaksikymmentä näytelmää, yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ainakin kymmenen romaania, kaksi akateemista erikoistutkielmaa, kaksi musikaalia, baletti, ooppera ja yksi Elton Johnin laulu: Candle in the Wind.
Monroen sinnikkäästä kulttuurisesta vähättelystä huolimatta kirjallisesti sivistyneet henkilöt ovat ajan myötä olleet entistäkin kiinnostuneempia hänestä. Marilyn oli myös avioliitossa kuuluisan näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa. Häntä ovat kommentoineet Jean-Paul Sartre, joka sanoi Marilynin olevan upein elossa oleva näyttelijä; Saul Bellow puhui hänestä Playboy –lehden haastattelussa ja Vladimir Nabokov sanoi häntä häikäiseväksi.
Paljon on puhuttu Marilynin pikkutyttömäisestä äänestä ja hänen kuuluisasta kuiskauksestaan. Lopultakin Monroe kuiskasi pikkutyttömäisesti vain kahdessa vuonna 1953 tekemässään elokuvassa, Herrasmiehet pitävät vaaleaverisistä ja Kuinka miljonääri naidaan. Jopa Kesäleskessä, jossa Marilyn-persoona on täydellisimmillään, hänen äänensä on kimeä ja hilpeä ja kuvastaa roolin koomista huolettomuutta. Niagarassa, joka on hänen ainoa todellinen femme fatale –roolinsa, hän puhuu paljon matalammalla äänellä. Todellisuudessa emme tunne edes hänen ääntään, sillä kiinnostuneena Kennedyn –klaanista luin, että Jackien, tulevan presidentin puolison piti opetella puhumaan pikkutyttömäisesti, hieman kimeällä äänellä, koska muun miehet kokivat uhaksi ja matala ääni oli luokiteltu epänaiselliseksi!
Bussipysäkin Cherienä Marilyn teki yhden elämänsä rooleista ja myös kriitikot yhtyivät tähän varauksetta. Prinssi ja revyytyttö oli Monroen oman tuotantoyhtiön filmi ja se tehtiin Lontoossa. Oscar-palkittu kameramies Jack Cardiff kuvaili turhautumista Monroen unohtaessa vuorosanojaan, mutta antoi lopuksi epäsuoria kehuja: ”Hän ei ollut näyttelijä, hän oli nero.” Dame Sybil Thorndike oli jälkeenpäin auliimpi: ”Hän on meistä ainoa, joka todella tietää, miten kameran edessä näytellään.”
Piukat paikat on epäilyksettä kokonaisuudessaan paras elokuva, jossa Marilyn Monroe esiintyi: roolisuoritukset, käsikirjoitus ja ohjaus olivat kaikki huippuluokkaa.
Voimme lisätä faktoina, että Norma Jeanilla oli karu ja järkyttävä lapsuus ja hänet vihittiin ensimmäiseen avioliittonsa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 16 vuotta! Myöhemmin Marilynille tehtiin useita abortteja. Faktaa on myös, että kamera rakasti häntä ja hän oli kuin luotu elokuvaan. Se, jos roolihahmot eivät olleet hänen tasoaan, ei ollut Marilynin vaan käsikirjoittajan vika!
Faktaa on myös, että Marilyn oli miesten märkä uni riippumatta herrojen koulutuksesta tai sosiaalisesta asemasta. Marilynista tehtiin haluttavuuden ikoni ja patologisen femiinisyyden ikoni. Hän oli halu. Hän oli kuolema. Toisaalta miehet tekivät hänestä paketin, joka loputtomasti tarjoaa heille seksuaalista tyydytystä viis veisaten omasta nautinnosta. Siis miestentyydytyskone! Puhuttiinhan Marilynin olevan myös biseksuaali tai jopa frigidi, mutta mitäpä tuo nyt olisi herroja ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita jarrutellut, sillä Marilynhan oli niin suojaton ja koko ajan huulet puoli avoinna ja muhkeat muodot suorastaan huusivat miestä/miehiä! Vai huusivatko kuitenkaan! Itse asiassa vaikutelma Marilynin helposta saatavuudesta suojeli heikon itsetunnon omaavia miehiä suorituspaineilta. Myös kaikki ristiriitainen tieto lisäsi miesten suojaa. Ja tuskin heistä kenestäkään olisikaan ollut Marilynin kumppaniksi. Marilynin epäonni oli elää 40- ja 50 –lukujen puritanismin ja tekohurskauden tyyssijassa, Amerikassa.
Churchwellin kirjan anti on se, että hän osaa todella kirjoittaa. Hän myös opettaa kirjallisuustiedettä, joten saamme taaskin nauttia tutkijan tarkkuudesta. Haittana on se, että kirja on liian runsas, liian antava mahtuakseen mihinkään raameihin. Kuvapuoli on hyvin niukka. Kannattaa kuitenkin katsoa kansikuvaa, joka on otettu muutama viikko ennen Marilynin kuolemaa. Katso häntä silmiin, niin näet naisen, joka on päättäväinen, rakastunut, lahjakas ja älykäs. Hän oli niin älykäs, että ymmärtäisi tänä päivänä elää ilman miehiä ja ryhtyä lesboksi!
Minä laitan nyt soimaan Marilynin levyn ja itken pieniä purosia…in memoriam Marilyn Monroe.
Kaikilla meillä on mielipiteemme näyttelijä Marilyn Monroesta alias Norma Jean Bakerista ja kaikin mokomin pitäkäämme oma käsityksemme, sillä hyvin vähän saamme loppujen lopuksi totuutta naisesta monien kuuluisien elokuvien päätähtenä. Yksi totuus kuitenkin on: Hän kuoli elokuun 4. päivänä 1962 barbituraattien yliannostukseen, mutta lopullinen kuolinsyy ei selviä koskaan. Seuraavana vuonna murhattiin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy.
Marilyn Monroesta on tehty niin monta elämänkertaa ja tutkielmaa, että kun sain käsiini Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat, 2008) päätin hylätä kaiken hänestä lukemani, koska jokainen kirjoittaja kumoaa toisensa. Olisin ehkä helpommin lukenut tieteellisesti, mutta hellästi ’tähdistään’ kirjoittavan Donald Spoton kirjan, sillä Sarah paljastaa kaiken, kaiken. Kuitenkin: Hän on Marilynin puolella!, ja sitä jos mitä tämä sexin ikoniksi miesten rakentama edesmennyt lahjakkuus tarvitsee.
Marilyn Monroesta on tehty tuhansia aikakausi- ja sanomalehtiartikkeleita, kuusikymmentä täyspitkää elämänkertaa, yli neljäkymmentä elämänkerrallista dokumenttielokuvaa, osapuilleen kaksikymmentä näytelmää, yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ainakin kymmenen romaania, kaksi akateemista erikoistutkielmaa, kaksi musikaalia, baletti, ooppera ja yksi Elton Johnin laulu: Candle in the Wind.
Monroen sinnikkäästä kulttuurisesta vähättelystä huolimatta kirjallisesti sivistyneet henkilöt ovat ajan myötä olleet entistäkin kiinnostuneempia hänestä. Marilyn oli myös avioliitossa kuuluisan näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa. Häntä ovat kommentoineet Jean-Paul Sartre, joka sanoi Marilynin olevan upein elossa oleva näyttelijä; Saul Bellow puhui hänestä Playboy –lehden haastattelussa ja Vladimir Nabokov sanoi häntä häikäiseväksi.
Paljon on puhuttu Marilynin pikkutyttömäisestä äänestä ja hänen kuuluisasta kuiskauksestaan. Lopultakin Monroe kuiskasi pikkutyttömäisesti vain kahdessa vuonna 1953 tekemässään elokuvassa, Herrasmiehet pitävät vaaleaverisistä ja Kuinka miljonääri naidaan. Jopa Kesäleskessä, jossa Marilyn-persoona on täydellisimmillään, hänen äänensä on kimeä ja hilpeä ja kuvastaa roolin koomista huolettomuutta. Niagarassa, joka on hänen ainoa todellinen femme fatale –roolinsa, hän puhuu paljon matalammalla äänellä. Todellisuudessa emme tunne edes hänen ääntään, sillä kiinnostuneena Kennedyn –klaanista luin, että Jackien, tulevan presidentin puolison piti opetella puhumaan pikkutyttömäisesti, hieman kimeällä äänellä, koska muun miehet kokivat uhaksi ja matala ääni oli luokiteltu epänaiselliseksi!
Bussipysäkin Cherienä Marilyn teki yhden elämänsä rooleista ja myös kriitikot yhtyivät tähän varauksetta. Prinssi ja revyytyttö oli Monroen oman tuotantoyhtiön filmi ja se tehtiin Lontoossa. Oscar-palkittu kameramies Jack Cardiff kuvaili turhautumista Monroen unohtaessa vuorosanojaan, mutta antoi lopuksi epäsuoria kehuja: ”Hän ei ollut näyttelijä, hän oli nero.” Dame Sybil Thorndike oli jälkeenpäin auliimpi: ”Hän on meistä ainoa, joka todella tietää, miten kameran edessä näytellään.”
Piukat paikat on epäilyksettä kokonaisuudessaan paras elokuva, jossa Marilyn Monroe esiintyi: roolisuoritukset, käsikirjoitus ja ohjaus olivat kaikki huippuluokkaa.
Voimme lisätä faktoina, että Norma Jeanilla oli karu ja järkyttävä lapsuus ja hänet vihittiin ensimmäiseen avioliittonsa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 16 vuotta! Myöhemmin Marilynille tehtiin useita abortteja. Faktaa on myös, että kamera rakasti häntä ja hän oli kuin luotu elokuvaan. Se, jos roolihahmot eivät olleet hänen tasoaan, ei ollut Marilynin vaan käsikirjoittajan vika!
Faktaa on myös, että Marilyn oli miesten märkä uni riippumatta herrojen koulutuksesta tai sosiaalisesta asemasta. Marilynista tehtiin haluttavuuden ikoni ja patologisen femiinisyyden ikoni. Hän oli halu. Hän oli kuolema. Toisaalta miehet tekivät hänestä paketin, joka loputtomasti tarjoaa heille seksuaalista tyydytystä viis veisaten omasta nautinnosta. Siis miestentyydytyskone! Puhuttiinhan Marilynin olevan myös biseksuaali tai jopa frigidi, mutta mitäpä tuo nyt olisi herroja ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita jarrutellut, sillä Marilynhan oli niin suojaton ja koko ajan huulet puoli avoinna ja muhkeat muodot suorastaan huusivat miestä/miehiä! Vai huusivatko kuitenkaan! Itse asiassa vaikutelma Marilynin helposta saatavuudesta suojeli heikon itsetunnon omaavia miehiä suorituspaineilta. Myös kaikki ristiriitainen tieto lisäsi miesten suojaa. Ja tuskin heistä kenestäkään olisikaan ollut Marilynin kumppaniksi. Marilynin epäonni oli elää 40- ja 50 –lukujen puritanismin ja tekohurskauden tyyssijassa, Amerikassa.
Churchwellin kirjan anti on se, että hän osaa todella kirjoittaa. Hän myös opettaa kirjallisuustiedettä, joten saamme taaskin nauttia tutkijan tarkkuudesta. Haittana on se, että kirja on liian runsas, liian antava mahtuakseen mihinkään raameihin. Kuvapuoli on hyvin niukka. Kannattaa kuitenkin katsoa kansikuvaa, joka on otettu muutama viikko ennen Marilynin kuolemaa. Katso häntä silmiin, niin näet naisen, joka on päättäväinen, rakastunut, lahjakas ja älykäs. Hän oli niin älykäs, että ymmärtäisi tänä päivänä elää ilman miehiä ja ryhtyä lesboksi!
Minä laitan nyt soimaan Marilynin levyn ja itken pieniä purosia…in memoriam Marilyn Monroe.
MAKUJA ON NIIN MONENLAISIA MUTTA...
Ihan kaikessa rauhassa luin omaa maakunta-aviisiani, kunnes tulin sivulle 15. Melkein sain Robert'sin suklaakahvin väärään kurkkuun, sillä lehdessä seisoi, että: Arja Koriseva, tangokuningatar, esittää Marilyn Monroeta Sugar Kanessa Heinolan kesätetatterissa!
Siis minun mielestäni hän on viimeinen maailmassa esittämään Marilyn Monroeta! Hänestä puuttuu kaikki se, mikä teki Marilynista unohtumattoman! Mitä yhteistä on kovaäänisesti puhuvalla ja ylipirteällä, reippaan terveen elämän mallilla, tummaveriköllä Korisevalla ja Monroella! Kärsimys, ainutlaatuinen nerous kameran edessä ja kurvit juuri oikeilla kohdillaan, blondius ja sielukkaat silmät tekivät Marilynista Marilynin.
Unohtumatonta oli nähdä Marilyn Monroe laulamassa John F. Kennedylle Happy Birthday Mr. President! Tuskin kukaan voi edes unissaan kuvitella Arja Korisevalla olevan mitään tekemistä moisen sensuellin eläytymiskyvyn kanssa! Melkein nauran kyynelten lävitse, kun ajattelen Korisevan varavaippoja käsilaukussa...Marilynin naisellisesta käsilaukusta löytyi hänen 'yöasunsa', joka oli: Chanel 5!!!
Jos minulta olisi kysytty, kuka suomalainen olisi kykenevä eläytymään Marilyn Monroen rooliin, hän olisi eläytymisen kuningatar, sensuelli Helena Lindgren!
Arja Koriseva sopii oikein erinomaisesti veisaamaan Suvivirttä!
Siis minun mielestäni hän on viimeinen maailmassa esittämään Marilyn Monroeta! Hänestä puuttuu kaikki se, mikä teki Marilynista unohtumattoman! Mitä yhteistä on kovaäänisesti puhuvalla ja ylipirteällä, reippaan terveen elämän mallilla, tummaveriköllä Korisevalla ja Monroella! Kärsimys, ainutlaatuinen nerous kameran edessä ja kurvit juuri oikeilla kohdillaan, blondius ja sielukkaat silmät tekivät Marilynista Marilynin.
Unohtumatonta oli nähdä Marilyn Monroe laulamassa John F. Kennedylle Happy Birthday Mr. President! Tuskin kukaan voi edes unissaan kuvitella Arja Korisevalla olevan mitään tekemistä moisen sensuellin eläytymiskyvyn kanssa! Melkein nauran kyynelten lävitse, kun ajattelen Korisevan varavaippoja käsilaukussa...Marilynin naisellisesta käsilaukusta löytyi hänen 'yöasunsa', joka oli: Chanel 5!!!
Jos minulta olisi kysytty, kuka suomalainen olisi kykenevä eläytymään Marilyn Monroen rooliin, hän olisi eläytymisen kuningatar, sensuelli Helena Lindgren!
Arja Koriseva sopii oikein erinomaisesti veisaamaan Suvivirttä!
lauantai 30. toukokuuta 2009
VASTA ÄSKEN OLI...
Vasta äsken oli variksensaappaat ja nyt valkolakki.
Poika niin pitkä/ äiti niin pieni. Selässä hämmentynyt taputus.
Onnea.
Niin monta tuskaista tuntia/ hikistä vihkoa/ purtua kynää/ ennen kuin ovi kesään aukeaa.
Gaudeamus igitur/ saamme juopua samasta janosta/ ja vedestä.
Rakkaus on.
- Aino Suhola -
Poika niin pitkä/ äiti niin pieni. Selässä hämmentynyt taputus.
Onnea.
Niin monta tuskaista tuntia/ hikistä vihkoa/ purtua kynää/ ennen kuin ovi kesään aukeaa.
Gaudeamus igitur/ saamme juopua samasta janosta/ ja vedestä.
Rakkaus on.
- Aino Suhola -
perjantai 29. toukokuuta 2009
OLE VALMIS
Ole valmis: Pyyhi hunaja kuonoltasi ja ojentaudu parhaan kykysi mukaan näyttääksesi valmiilta kaikkeen.
- Nalle Puh -
- Nalle Puh -
torstai 28. toukokuuta 2009
HOMEJUUSTOBROILERIA PENNEPASTALLA
Tiedän, että tämä on tuhti ruoka näin melkein jo suveen, mutta kun meillä on nyt niin kiire seuraavat kolme päivää, että ei ehditä grillata ja piti tehdä pitkä ruoka, jota voi sitten lämmittää mikrossa. Tämä ei ole kalorien vartijan ruokaa. Tämä on herkullista ja tämän voi tarjota myös riisillä. Olen ollut entisessä elämässä armeijan muonitusmestari, joten määrät ovat sen mukaiset;-)
2 isoa punaista paprikaa, iso keltasipuli, 3 valkosipulin kynttä, Provencen yrttiä maun mukaan, 2 dl Creme Fraiche prk, ananaspurkista loraus (about 1 dl) mehua, 1 kg hunajamarinoitua broilersuikaletta, Aura Gold (1/2), Creme Bonjour (valkosipuli), ketsuppia, kantarellifondia
Ruskista kevyesti broilersuikaleet. Laita paksupohjaiseen kattilaan loraus ölyä ja kumoa sinne paprika- ja sipulihakkelus. Kevyttä freesausta ja sitten joukkoon sinihomejuusto, ranskankerma, ketsuppi (maun mukaan), ananasmehu, puristetut valkosipulinkynnet, Creme Bonjour, Provencen yrttejä (Herbes de Province) näppituntumalla ja pannulla kevyesti kypsyneet broilersuikaleet. Annetaan muhia pienellä lämmöllä ja lopuksi lorautetaan sekaan 1-2 rkl kantrellifondia.
Pennepasta keitetään al dente eli ei ihan kypsiksi. Pasta ei kuitenkaan saa tuntua hampaissa kovalta, vaan napakalta. Keitetty pasta valutetaan ja sekoitetaan bloirerkastikkeen kanssa yhteen isossa kulhossa. Annetaan kastikkeen rauhassa imeytyä pastaan.
Tämä on sen verran tuhtia ruokaa, että tähän ei tarvita lisäksi kuin jäävesi!
2 isoa punaista paprikaa, iso keltasipuli, 3 valkosipulin kynttä, Provencen yrttiä maun mukaan, 2 dl Creme Fraiche prk, ananaspurkista loraus (about 1 dl) mehua, 1 kg hunajamarinoitua broilersuikaletta, Aura Gold (1/2), Creme Bonjour (valkosipuli), ketsuppia, kantarellifondia
Ruskista kevyesti broilersuikaleet. Laita paksupohjaiseen kattilaan loraus ölyä ja kumoa sinne paprika- ja sipulihakkelus. Kevyttä freesausta ja sitten joukkoon sinihomejuusto, ranskankerma, ketsuppi (maun mukaan), ananasmehu, puristetut valkosipulinkynnet, Creme Bonjour, Provencen yrttejä (Herbes de Province) näppituntumalla ja pannulla kevyesti kypsyneet broilersuikaleet. Annetaan muhia pienellä lämmöllä ja lopuksi lorautetaan sekaan 1-2 rkl kantrellifondia.
Pennepasta keitetään al dente eli ei ihan kypsiksi. Pasta ei kuitenkaan saa tuntua hampaissa kovalta, vaan napakalta. Keitetty pasta valutetaan ja sekoitetaan bloirerkastikkeen kanssa yhteen isossa kulhossa. Annetaan kastikkeen rauhassa imeytyä pastaan.
Tämä on sen verran tuhtia ruokaa, että tähän ei tarvita lisäksi kuin jäävesi!
PILVIKIRSIKKA
Tiedoksi kaikille, jotka täällä käytte, että teen pilvikirsikasta tänä alkusuvena jutun Leena Lumi's Flower Power -juttuun. Nyt vasta odotamme kukkien aukeamista. Tämä kuva ei ole paras mahdollinen ja minulla on jo kauniita syyskuviakin nuorista pilvikirsikoistani. Ihana, ihana puu!
Nyt löytyy enemmän tietoa pilvikirsikasta täältä
Nyt löytyy enemmän tietoa pilvikirsikasta täältä
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
HÄPEÄNAAMIO
”Jos hänen täytyy synnyttää, niin hälle suo vihan lapsi, josta vaiva, vastus ja tuska luonnoton vain varttuu hälle! Se hänen nuoren otsans´ uurrelkoon ja kyynelvirroin poskiin purkoon juovat, kaikk´äidin työt ja vaivat palkitkoon se pilkkanaurulla, hän että tuntis: niin julmasti ei käärmeen hammas iske kuin lapsen kiittämättömyys.”
Tällä William Shakespearen Kuningas Learin kuuluisalla säkeellä alkaa Minette Waltersin Häpeänaamio (The Scold´s Bridle, WSOY, 2002). Kirjan päähenkilö on vanha, varakas ja katkera Mathilda Gillespie, joka katsoo hänellä katkerien lapsuuskokemustensa vuoksi olevan oikeus kohdella muita miten huvittaa. Hänen elämänmotokseen tulee Kuningas Learin lause: ”Enemmän minua vastaan rikottiin kuin itse rikoin.”
Tämä kirja on vihan kirja. Ja ken vihaa kylvää, hän sitä niittää. Mathilda oli läpeensä kyyninen. Hän ei kunnioittanut ketään eikä mitään. Ei uskonut Jumalaan eikä tuomiopäivään. Hän inhosi ihmiskuntaa ja hän piti kaikkia itseään alempiarvoisina. Ainoa poikkeus oli Shakespeare. Ja ehkä myös hänen lääkärinsä Sarah Blakeney, joka käy hoitamassa Mathildaa kotona. Mathilda kärsii vaikeasta reumasta ja Sarah ehdottaa muuttamista yksikerroksiseen taloon, koska vanhanaikainen, kaksikerroksinen talo on liikuntaesteiselle rankka. Vastaus on tyypillistä Mathildaa:” Sarah-kulta, sellaisissa taloissa asuu vain alaluokan väkeä, ja siksi niille annetaankin sellaisia nimiä kuin Mon Repos tai Dunroamin. Taso pitää säilyttää loppuun saakka, tekipä ihminen muuten miten tahansa.”
Minette Walters on minulle läheisin dekkaristi ja saatatte ehkä ihmetellä, että tuon häntä esiin vasta nyt. Syy löytyy edellisestä virkkeestä. Ei saisi olla mitään yhteyttä, koska suhde kirjailijaan muuttaa suhteen hänen kirjoihinsa. Minulla on ilo olla yhteydessä Waltersin kustannustoimittajaan, jonka kautta olen saanut Minetteltä erilaisia toivotuksia elämän tapahtumissa. Mennessäni vaikeaan leikkaukseen, mukanani olivat Minetten lohtu ja yksi hänen kirjoistaan. Walters on yksi syy, miksi haluan asua jonkin aikaa Englannissa, meren rannalla….Mutta enhän voi pitää häntä piilossa, joku on jo varmasti ihmetellyt…
Waltersin taso ei olo pudonnut kertaakaan. Hän on mielestäni perinteiden kunnioittaja murhissaan käyttäen brittiläisten ylimaallista kykyä tehdä kunnon veriteko! Toisaalta: Kuka lukee häneltä kaikki kirjat, huomaa hänen kokeilevan. Yksi kokeilun kohde on huumori murhan mausteena. Häpeänaamio olisi ehkä joillekin liian rankka kirja ilman Sarahin ja Jackin hyvin epäsovinnaista avioliittoa. Jack on haaste jopa vahvalle Sarahille ja välillä naislukija karkaa ajattelemaan, millaista olisi tuntea mies kuin Jack…, kunnes Mathilda löytyy kuolleena kylpyammeestaan ranteet auki viillettyinä ja kasvoillaan irvokas keskiaikainen häpeänaamio, nalkuttajan kuonokoppa.
Oxford English Dictionary:” Scold´s bridle nalkuttajan kuonokoppa; riidanhaastajille ym. käytetty rangaistusväline; pään ympärille kiinnitettävä rautakehikko, jonka kielen kahlitseva terävä metallikuolain esti rangaistavaa puhumasta.”
Kirja toisensa jälkeen Minette saa lukijansa rakastamaan kirjojensa vanhoja naisia olivatpa nämä sitten hirviöitä tai uskomattoman urheita eläinsuojelijoita. Lukijasta tulee Häpeänaamiossa kahtiajakautunut persoona, toinen puoli on Sarahia ja toinen Mathildaa ja ne molemmathan ovat häijyn Mathildan puolella!
Hirveän kiinnostavaksi dekkarin tekevät aina Shakespearen sitaatit, niihin tulee oikein himo. Kiinnostavaa on myöskin päästä heti alussa joko murhaajan pään sisälle tai uhrin. Häpeänaamiossa tapahtuu viime mainittu, sillä saamme kautta kirjan lukea Mathildan päiväkirjaa. Meistä tulee kauhistuttavan perhe- ja sukutragedian tirkistelijöitä. Saamme lukea, mitä emme olisi voineet uskoa lapselle tehtävän tai emme halunneet tietää. Väistämätön on edessä, sillä pakoon et pääse! Mutta kuka jättää kortin kääntämättä? Kuka kääntää katseensa pois uskotellen elämän olevan silkkiä ja samettia? Elämä on!, joten tartu kirjaan ja astu Waltersin maailmaan:
”Tämä on Mathilda Beryl Cavendishin päiväkirja. Kerron tässä tarinani luettavaksi kuolemani jälkeen. Jos joku löytää tämän kirjan, hänen täytyy viedä se poliisille ja varmistaa, että isä joutuu hirteen. Hän pakotti minut tekemään tänään jotakin tuhmaa, ja kun sanoin että kerron papille, hän pani minut komeroon lukkojen taakse kuonokoppa päässä. MINUSTA TULI VERTA. Isä itkee koko ajan ja sanoo että kaikki on äidin syytä kun se kuoli. On se minustakin äidin syytä.
Eilen minulla oli syntymäpäivä. Isä sanoi että olen tarpeeksi vanha ja että äiti antaisi kyllä luvan. Äiti tiesi mitä mies tarvitsee. Minä en saa kertoa KENELLEKÄÄN tai muuten isä panee minulle kuonokopan. AINA VAIN UUDESTAAN.
Äiti ei olisi saanut tehdä semmoisia asioita, sillä nyt isä tekee niitä minulle. Minä olen vasta kymmenen.
MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ…”
Tällä William Shakespearen Kuningas Learin kuuluisalla säkeellä alkaa Minette Waltersin Häpeänaamio (The Scold´s Bridle, WSOY, 2002). Kirjan päähenkilö on vanha, varakas ja katkera Mathilda Gillespie, joka katsoo hänellä katkerien lapsuuskokemustensa vuoksi olevan oikeus kohdella muita miten huvittaa. Hänen elämänmotokseen tulee Kuningas Learin lause: ”Enemmän minua vastaan rikottiin kuin itse rikoin.”
Tämä kirja on vihan kirja. Ja ken vihaa kylvää, hän sitä niittää. Mathilda oli läpeensä kyyninen. Hän ei kunnioittanut ketään eikä mitään. Ei uskonut Jumalaan eikä tuomiopäivään. Hän inhosi ihmiskuntaa ja hän piti kaikkia itseään alempiarvoisina. Ainoa poikkeus oli Shakespeare. Ja ehkä myös hänen lääkärinsä Sarah Blakeney, joka käy hoitamassa Mathildaa kotona. Mathilda kärsii vaikeasta reumasta ja Sarah ehdottaa muuttamista yksikerroksiseen taloon, koska vanhanaikainen, kaksikerroksinen talo on liikuntaesteiselle rankka. Vastaus on tyypillistä Mathildaa:” Sarah-kulta, sellaisissa taloissa asuu vain alaluokan väkeä, ja siksi niille annetaankin sellaisia nimiä kuin Mon Repos tai Dunroamin. Taso pitää säilyttää loppuun saakka, tekipä ihminen muuten miten tahansa.”
Minette Walters on minulle läheisin dekkaristi ja saatatte ehkä ihmetellä, että tuon häntä esiin vasta nyt. Syy löytyy edellisestä virkkeestä. Ei saisi olla mitään yhteyttä, koska suhde kirjailijaan muuttaa suhteen hänen kirjoihinsa. Minulla on ilo olla yhteydessä Waltersin kustannustoimittajaan, jonka kautta olen saanut Minetteltä erilaisia toivotuksia elämän tapahtumissa. Mennessäni vaikeaan leikkaukseen, mukanani olivat Minetten lohtu ja yksi hänen kirjoistaan. Walters on yksi syy, miksi haluan asua jonkin aikaa Englannissa, meren rannalla….Mutta enhän voi pitää häntä piilossa, joku on jo varmasti ihmetellyt…
Waltersin taso ei olo pudonnut kertaakaan. Hän on mielestäni perinteiden kunnioittaja murhissaan käyttäen brittiläisten ylimaallista kykyä tehdä kunnon veriteko! Toisaalta: Kuka lukee häneltä kaikki kirjat, huomaa hänen kokeilevan. Yksi kokeilun kohde on huumori murhan mausteena. Häpeänaamio olisi ehkä joillekin liian rankka kirja ilman Sarahin ja Jackin hyvin epäsovinnaista avioliittoa. Jack on haaste jopa vahvalle Sarahille ja välillä naislukija karkaa ajattelemaan, millaista olisi tuntea mies kuin Jack…, kunnes Mathilda löytyy kuolleena kylpyammeestaan ranteet auki viillettyinä ja kasvoillaan irvokas keskiaikainen häpeänaamio, nalkuttajan kuonokoppa.
Oxford English Dictionary:” Scold´s bridle nalkuttajan kuonokoppa; riidanhaastajille ym. käytetty rangaistusväline; pään ympärille kiinnitettävä rautakehikko, jonka kielen kahlitseva terävä metallikuolain esti rangaistavaa puhumasta.”
Kirja toisensa jälkeen Minette saa lukijansa rakastamaan kirjojensa vanhoja naisia olivatpa nämä sitten hirviöitä tai uskomattoman urheita eläinsuojelijoita. Lukijasta tulee Häpeänaamiossa kahtiajakautunut persoona, toinen puoli on Sarahia ja toinen Mathildaa ja ne molemmathan ovat häijyn Mathildan puolella!
Hirveän kiinnostavaksi dekkarin tekevät aina Shakespearen sitaatit, niihin tulee oikein himo. Kiinnostavaa on myöskin päästä heti alussa joko murhaajan pään sisälle tai uhrin. Häpeänaamiossa tapahtuu viime mainittu, sillä saamme kautta kirjan lukea Mathildan päiväkirjaa. Meistä tulee kauhistuttavan perhe- ja sukutragedian tirkistelijöitä. Saamme lukea, mitä emme olisi voineet uskoa lapselle tehtävän tai emme halunneet tietää. Väistämätön on edessä, sillä pakoon et pääse! Mutta kuka jättää kortin kääntämättä? Kuka kääntää katseensa pois uskotellen elämän olevan silkkiä ja samettia? Elämä on!, joten tartu kirjaan ja astu Waltersin maailmaan:
”Tämä on Mathilda Beryl Cavendishin päiväkirja. Kerron tässä tarinani luettavaksi kuolemani jälkeen. Jos joku löytää tämän kirjan, hänen täytyy viedä se poliisille ja varmistaa, että isä joutuu hirteen. Hän pakotti minut tekemään tänään jotakin tuhmaa, ja kun sanoin että kerron papille, hän pani minut komeroon lukkojen taakse kuonokoppa päässä. MINUSTA TULI VERTA. Isä itkee koko ajan ja sanoo että kaikki on äidin syytä kun se kuoli. On se minustakin äidin syytä.
Eilen minulla oli syntymäpäivä. Isä sanoi että olen tarpeeksi vanha ja että äiti antaisi kyllä luvan. Äiti tiesi mitä mies tarvitsee. Minä en saa kertoa KENELLEKÄÄN tai muuten isä panee minulle kuonokopan. AINA VAIN UUDESTAAN.
Äiti ei olisi saanut tehdä semmoisia asioita, sillä nyt isä tekee niitä minulle. Minä olen vasta kymmenen.
MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ…”
SAHARA
Autiossa maassa
kirjoitit minulle surullisen kirjeen – hiekkaan.
Autiossa maassa
vaelsit janoissasi etsien lähdettä – minua.
Autiossa maassa
luit hiekassa maaten viestiäni – tähdistä.
Autiossa maassa
lauloi surullinen tuuli pyyhkien kirjeesi – harhaksi.
Autiossa maassa
aika vei kykysi janota – minua.
Autiossa maassa
sokea unohduksesi sammutti taivaan tähdet – meidät!
- Leena Lumi -
kirjoitit minulle surullisen kirjeen – hiekkaan.
Autiossa maassa
vaelsit janoissasi etsien lähdettä – minua.
Autiossa maassa
luit hiekassa maaten viestiäni – tähdistä.
Autiossa maassa
lauloi surullinen tuuli pyyhkien kirjeesi – harhaksi.
Autiossa maassa
aika vei kykysi janota – minua.
Autiossa maassa
sokea unohduksesi sammutti taivaan tähdet – meidät!
- Leena Lumi -
KAMELIMIES
Varo Kamelimies kulkemasta maani ylitse:
sinulle olen miinakenttä.
Varo Kamelimies tekemästä majaasi minuun:
Valtiaani on toinen.
Varo Kamelimies, minä sammutan kaikki tähtesi:
eksyt pimeääni, hukut lentohiekkaani.
Polvistu Kamelimies ja paina pääsi Saharan hiekkaan:
janosi olkoon sammumaton.
Itke Kamelimies ja kadu:
otan sinulta pois kielletyt unesi.
Varo kangastusta, liikkumatta Kamelimies:
viittani lieve vain hipaisi sinua.
Varo juomasta unohduksen maljasta Kamelimies:
pehmeät huulet painuvat sylisi silkkiin ja samettiin.
Olet armoitettu Kamelimies: sytytän tähtesi!
- Leena Lumi -
sinulle olen miinakenttä.
Varo Kamelimies tekemästä majaasi minuun:
Valtiaani on toinen.
Varo Kamelimies, minä sammutan kaikki tähtesi:
eksyt pimeääni, hukut lentohiekkaani.
Polvistu Kamelimies ja paina pääsi Saharan hiekkaan:
janosi olkoon sammumaton.
Itke Kamelimies ja kadu:
otan sinulta pois kielletyt unesi.
Varo kangastusta, liikkumatta Kamelimies:
viittani lieve vain hipaisi sinua.
Varo juomasta unohduksen maljasta Kamelimies:
pehmeät huulet painuvat sylisi silkkiin ja samettiin.
Olet armoitettu Kamelimies: sytytän tähtesi!
- Leena Lumi -
tiistai 26. toukokuuta 2009
LYHYESTI SINUHESTA
Sain sähköpostilleni viestin: "Dear Nefernefernefer! Kärpässieni poltti ruumistani ja noidankukan mehu nytkäytteli jäseniäni kaislaneitojen kahlatessa alastomina kuunpaisteessa tummassa vedessä, nuorin, notkein vartaloin.” Dr. Sinuhe
Tiesin heti, että nuoruudenrakkauteni oli löytänyt minut 34 vuoden jälkeen, sillä olin 16 -vuotiaana saanut saman tekstin kirjeessä. Sama sähkö kävi lävitseni. Sama ikävä huuhtoi ylitseni. Olin taas Nefernefernefer ja vain Sinuhella oli polku minuun.
Tapaus on hyvä osoitus siitä, kuinka ajatonta ja rohkeaa Sinuhen teksti on. Se vetosi jo vuosikymmeniä sitten teini-ikäisiin ja aikuisiin ja mikään ei ole Sinuhea jalustaltaan kaatanut. Itse luin Sinuheni varhaisteininä peiton alla taskulampun valossa, sillä olin valvottujen nukkumaanmenoaikojen uhri. Siellä täkin alla syntyi uskomaton kiinnostukseni Egyptiin, historiaan ja yleensä Waltarin teksteihin. Kaikkiin lukioesitelmiini niin äidinkielen tunneilla kuin kielten tunneilla sain 'ympättyä' rakkaan Sinuheni. Ah, olisivatpa nuo silloiset omat käännökseni vielä tallessa!, sillä minähän aloitin ja päätin esitelmät Sinuhe-sitaatteihin aivan kielestä riippumatta. Sanomattakin lienee selviö, että sinuhelaisin siivin kiidin laudaturiin äidinkielen yo-kokeessa.
Sinuhe inspiroi minua historialliseen kirjallisuuteen ja luonnollisesti kaikkien Waltarin teosten lukemiseen. Sinuhelaisia sitaatteja on käytetty lukuisiin pakinoihin ja novelleihin kuin myös erilaisten tapahtumien juhlapuheisiin. Sinuhe on valvottanut valoisia suviöitä ja Sinuhen takia jätin turkoosein koristellut huoneeni ja kuljen Theban kaduilla rannerenkaat kilisten ja vihreät silmäni kosteina etsien...
No, mitäkö vastasin Sinuhelle...
Ehkä vastasin: ”Sydämeni on yhä nuori ja kukkii sinusta kuullessaan ja vuodet, jotka erottavat meitä, ovat olleet pitkiä eikä näiden vuosien aikana ole kulunut päivääkään, jona en olisi kuiskannut tuuleen nimeäsi ja jokaisen haukan mukana olen lähettänyt tervehdykseni sinulle ja joka aamu olen herännyt kuiskaten sinun nimeäsi.”
Tai ehkä: "Pysähdy vesikello juoksustasi ja vesi lakkaa virtaamasta, sillä tämä hetki on hyvä enkä soisi enää ajan kuluvan, jotta tämä hetki ei koskaan menisi ohitse. ”
Vaan Muti sekaantuu asioihimme ja kirjoittaa Sinuhelle: ” Enkö tuhannesti varoittanut sinua, Sinuhe, ettet miehisen luontosi takia panisi päätäsi silmukkaan, mutta miehet ovat kuurompia kuin kivet. Totisesti olet jo hakannut kylliksi päätäsi seinään, herrani Sinuhe ja sinun on aika rauhoittua ja viettää viisaan elämää, kunnes tuo pieni kapine, jonka miehet piilottavat esivaatteensa alle, ei enää häiritse sinua ja nosta kuumetta päähäsi.”
Päivän kuumimmalla hetkellä Sykomori pensaan varjoon levähtää nainen jaloissaan kullatut sandaalit. Hänen silmänsä ovat vihreämmät kuin Niili ja käsissään hän ajatuksiinsa vajonneena pitelee turkoosikivistä sormusta, jonka poimi Theban kadun pölystä. Mutta yksi turkoosi on kadonnut…
Nefernefernefer
Tiesin heti, että nuoruudenrakkauteni oli löytänyt minut 34 vuoden jälkeen, sillä olin 16 -vuotiaana saanut saman tekstin kirjeessä. Sama sähkö kävi lävitseni. Sama ikävä huuhtoi ylitseni. Olin taas Nefernefernefer ja vain Sinuhella oli polku minuun.
Tapaus on hyvä osoitus siitä, kuinka ajatonta ja rohkeaa Sinuhen teksti on. Se vetosi jo vuosikymmeniä sitten teini-ikäisiin ja aikuisiin ja mikään ei ole Sinuhea jalustaltaan kaatanut. Itse luin Sinuheni varhaisteininä peiton alla taskulampun valossa, sillä olin valvottujen nukkumaanmenoaikojen uhri. Siellä täkin alla syntyi uskomaton kiinnostukseni Egyptiin, historiaan ja yleensä Waltarin teksteihin. Kaikkiin lukioesitelmiini niin äidinkielen tunneilla kuin kielten tunneilla sain 'ympättyä' rakkaan Sinuheni. Ah, olisivatpa nuo silloiset omat käännökseni vielä tallessa!, sillä minähän aloitin ja päätin esitelmät Sinuhe-sitaatteihin aivan kielestä riippumatta. Sanomattakin lienee selviö, että sinuhelaisin siivin kiidin laudaturiin äidinkielen yo-kokeessa.
Sinuhe inspiroi minua historialliseen kirjallisuuteen ja luonnollisesti kaikkien Waltarin teosten lukemiseen. Sinuhelaisia sitaatteja on käytetty lukuisiin pakinoihin ja novelleihin kuin myös erilaisten tapahtumien juhlapuheisiin. Sinuhe on valvottanut valoisia suviöitä ja Sinuhen takia jätin turkoosein koristellut huoneeni ja kuljen Theban kaduilla rannerenkaat kilisten ja vihreät silmäni kosteina etsien...
No, mitäkö vastasin Sinuhelle...
Ehkä vastasin: ”Sydämeni on yhä nuori ja kukkii sinusta kuullessaan ja vuodet, jotka erottavat meitä, ovat olleet pitkiä eikä näiden vuosien aikana ole kulunut päivääkään, jona en olisi kuiskannut tuuleen nimeäsi ja jokaisen haukan mukana olen lähettänyt tervehdykseni sinulle ja joka aamu olen herännyt kuiskaten sinun nimeäsi.”
Tai ehkä: "Pysähdy vesikello juoksustasi ja vesi lakkaa virtaamasta, sillä tämä hetki on hyvä enkä soisi enää ajan kuluvan, jotta tämä hetki ei koskaan menisi ohitse. ”
Vaan Muti sekaantuu asioihimme ja kirjoittaa Sinuhelle: ” Enkö tuhannesti varoittanut sinua, Sinuhe, ettet miehisen luontosi takia panisi päätäsi silmukkaan, mutta miehet ovat kuurompia kuin kivet. Totisesti olet jo hakannut kylliksi päätäsi seinään, herrani Sinuhe ja sinun on aika rauhoittua ja viettää viisaan elämää, kunnes tuo pieni kapine, jonka miehet piilottavat esivaatteensa alle, ei enää häiritse sinua ja nosta kuumetta päähäsi.”
Päivän kuumimmalla hetkellä Sykomori pensaan varjoon levähtää nainen jaloissaan kullatut sandaalit. Hänen silmänsä ovat vihreämmät kuin Niili ja käsissään hän ajatuksiinsa vajonneena pitelee turkoosikivistä sormusta, jonka poimi Theban kadun pölystä. Mutta yksi turkoosi on kadonnut…
Nefernefernefer
VASTAAN SOOLOILIJAN HAASTEESEEN
Minusta on kyllä ihmisrääkkäystä, että saa valita vain 5 kirjaa kaikista maailman ihanista kirjoista. Viisi kirjaa, jotka ovat minulle tärkeitä ja ovat vaikuttaneet minuun 'and I've got them under my skin'. No, toisaalta pidän kauhusta...ja ellen joudu kuulemaan sanaa 'linkitys', suostun! Elävöittäjäksi tulee maailman kaunein kansi ja kyllä kirjakin olisi mahtunut mukaan, jos olisi saanut ottaa 15 vaikuttavinta kirjaa...
1) John Irving: Leski vuoden verran (Tammi, 1998)
2) Aksel Sandemose: Kadonnut on vain unta (Gummerus, 1965)
3) Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (WSOY, 1945)
4) Richard Powers: Laulut joita lauloimme (Gummerus, 2008)
5) Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (Otava, 2003)
1) John Irving: Leski vuoden verran (Tammi, 1998)
2) Aksel Sandemose: Kadonnut on vain unta (Gummerus, 1965)
3) Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (WSOY, 1945)
4) Richard Powers: Laulut joita lauloimme (Gummerus, 2008)
5) Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (Otava, 2003)
VASTAUKSET HANNELEN HAASTEESEEN
4 paikkaa, joissa olisin nyt ovat: 1) paatin kannella tekemättä mitään 2) alpeilla 3) missä tahansa meren rannalla 4) jossain (Galwayssa, Decenzanossa, Pargassa, Afrikassa, Luxorissa, NovaScotiassa, Baden-Badenissa, Salzburgissa, Zürichissä...)
4 lempiruokaani ovat: 1) korvasienikeitto 2) graavi merisiika ja uudet perunat 3) halstrattu kampela ja uudet perunat 4)Apfelstrudel mit vanille Sauce;-)
3 internetsivustoa, joilla käyn melkein päivittäin: 1) blogit 2) sähköposti 3) Taloussanomat
4 työtä, joita olen tehnyt elämäni aikana: 1) henkilöstösihteeri/työhönottaja 2) toimittaja 3) kotiäiti 4) vapaa kirjoittaja
4 suurkaupunkia, joissa olen lomaillut: 1) Berliini 2) Pariisi 3) Zürich 4) Dublin
TV-ohjelma, jota katson: Perhesiteet
JAEL,SUSANNE JA SOOLOILIJA, HUHUUUUU! HEITÄN TÄMÄN HAASTEEN NYT TEILLE!
4 lempiruokaani ovat: 1) korvasienikeitto 2) graavi merisiika ja uudet perunat 3) halstrattu kampela ja uudet perunat 4)Apfelstrudel mit vanille Sauce;-)
3 internetsivustoa, joilla käyn melkein päivittäin: 1) blogit 2) sähköposti 3) Taloussanomat
4 työtä, joita olen tehnyt elämäni aikana: 1) henkilöstösihteeri/työhönottaja 2) toimittaja 3) kotiäiti 4) vapaa kirjoittaja
4 suurkaupunkia, joissa olen lomaillut: 1) Berliini 2) Pariisi 3) Zürich 4) Dublin
TV-ohjelma, jota katson: Perhesiteet
JAEL,SUSANNE JA SOOLOILIJA, HUHUUUUU! HEITÄN TÄMÄN HAASTEEN NYT TEILLE!
VASTAAN HANNELEN HAASTEESEEN
Vastaan Hannelen haasteeseen 4 paikkaa, joissa olisin mielelläni nyt, 4 lempiruokaani, 4 suurkaupunkia, joissa olen ollut, 3 internetsivustoa, joilla käyn melkein päivittäin, 4 työtä, jota olen tehnyt ja TV-ohjelma, jota katson.
maanantai 25. toukokuuta 2009
ORVOKIT
Mikä on aforismi, kysyit.
Lyhyin oikotie
kahden pitkän ajatuksen välillä,
vastasin paikoillani.
Mutta kerran alettuaan kukkia
orvokki kukkii
myöhäisimpään syksyyn asti, vielä jäänkin alla.
- Mika Waltari -
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
AURINKO LASKI...
Aurinko laski yli meren vaahdon
ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen
ne olivat kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse
ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
- Edith Södergran -
ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen
ne olivat kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse
ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
- Edith Södergran -
lauantai 23. toukokuuta 2009
.JPG)
perjantai 22. toukokuuta 2009
RAKAS, KIINNOSTUNUT LUKIJANI!
Hi You! Sinähän tiedät, että minua ei ole olemassa ilman Sinua. En halua huutaa tuuleen, enkä kirjoittaa pöytälaatikkoon. En halua kulkea täällä yksin, vaan yhdessä Sinun kanssasi. Jaan kanssasi lukukomemukseni, mutta aikaa myöten huomaat, että jaan kanssasi myös puutarhani, mietelauseeni, lemipilauluni, parhaat ruokareseptini, lemmikkieläimeni, harrastukseni, sieluni...
Kerron Sinulle huikeimmat elämykseni, yösukellukseni, uinnit pitkin kuunsiltaa...saat herkullisimmat omenahilloreseptini, rohkeimmat runoni...eräänä päivänä lähetän sinulle matkakirjeitä maailmalta, mutta joulut olen aina kanssasi Suomessa (paitsi yhden). Suomen suvet ovat ainutlaatuiset sataa tai paistaa, joten täällä pysyn ja nautin joka hetkestä.
Aion nyt suvea kohden tarjota varsin paljon puutarhaa, koska se on yksi monista intohimoistani, mutta luen koko ajan jotain, josta kertoa Sinulle. Ajattelin juhannuksen tienoilla koota lukuvinkkipaketin, johon etsin monia kiinnostavia aiheita dekkareista harrastekirjoihin.
Lukijani, jos olet hyvin tarkka, huomaat, että blogini on pitkässä juoksussa päiväkirja. Se elää vuodenaikojen sylissä, ilojen ja surujen tuulissa, sen tuoksu on äiti maa, väri tulee merestä ja muoto on lumihiutaleen, tuon maailman ainoan uniikin ja jäljittelemättömän.
Huomenna olen ratsastamassa Hrönnillä, islanninhevosella, jonka samettiturpa saa pehmeän suukon ja minä hyvän mielen. Issikkaratsastus on pelkästään ihanaa, kokeile vaikka!
Olen mietelausefriikki ja lopetan tämän vuodatuksen nyt Mika Waltarin tekstiin teoksesta Mikael Hakim:
"Ah, Mikael el-Hakim, elämä on vain harvinainen leikki, outo kukka, unohtuva laulu ja harhauttava unennäkö."
Kiittäen
sinun Leena Lumi
Kerron Sinulle huikeimmat elämykseni, yösukellukseni, uinnit pitkin kuunsiltaa...saat herkullisimmat omenahilloreseptini, rohkeimmat runoni...eräänä päivänä lähetän sinulle matkakirjeitä maailmalta, mutta joulut olen aina kanssasi Suomessa (paitsi yhden). Suomen suvet ovat ainutlaatuiset sataa tai paistaa, joten täällä pysyn ja nautin joka hetkestä.
Aion nyt suvea kohden tarjota varsin paljon puutarhaa, koska se on yksi monista intohimoistani, mutta luen koko ajan jotain, josta kertoa Sinulle. Ajattelin juhannuksen tienoilla koota lukuvinkkipaketin, johon etsin monia kiinnostavia aiheita dekkareista harrastekirjoihin.
Lukijani, jos olet hyvin tarkka, huomaat, että blogini on pitkässä juoksussa päiväkirja. Se elää vuodenaikojen sylissä, ilojen ja surujen tuulissa, sen tuoksu on äiti maa, väri tulee merestä ja muoto on lumihiutaleen, tuon maailman ainoan uniikin ja jäljittelemättömän.
Huomenna olen ratsastamassa Hrönnillä, islanninhevosella, jonka samettiturpa saa pehmeän suukon ja minä hyvän mielen. Issikkaratsastus on pelkästään ihanaa, kokeile vaikka!
Olen mietelausefriikki ja lopetan tämän vuodatuksen nyt Mika Waltarin tekstiin teoksesta Mikael Hakim:
"Ah, Mikael el-Hakim, elämä on vain harvinainen leikki, outo kukka, unohtuva laulu ja harhauttava unennäkö."
Kiittäen
sinun Leena Lumi
