Himmeänsinisessä yössä
sateen solistessa kadun asfalttiin
havahdun niin polttavaan ikävään,
että tahtoisin olla kuollut,
kun kaikki minussa huutaa,
miten olisi voinut olla,
ja ohitseni liukuvat tyhjinä
elämän ruhtinasyöt:
Juna vapisee jalkojen alla,
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa,
kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten,
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku,
ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottaa aurinko ja meri
siellä, missä en ole,
aina siellä, missä en ole.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 2003)
kuva Tuure
Taasko asfalttia! nuoruuden kiihko on hieno asia, mutta waltari olisi saanut saattaa päähänsä ettei sitä joka runoon. nimimerkki kiihkossa kylpevä
VastaaPoistaMinä nyt oikein kollasin noita Waltarin runoja, ja MINUN MIELESTÄ parhaat ovat asfalttia eli Nuoruus on paras ja sitten tulee tämä. En minä ole mikään Waltarin suuri iahilija runoudessa, mutta Nuorudesta pidän. Muuten hän on kyllä minulle Kukkulan Kuningas!
VastaaPoistanimimerkki Kiihkon Pisarat ja Suuri Kaipaus;-)