lauantai 5. joulukuuta 2009
HETKI LYÖ
Hetki löi 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.
Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin yhäti hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken - sodan vammatkin.
Vaan kuitenkin, hetkien välit ovat elettyä elämää täynnä. On tehty lapsia ja taloja ja työtä ja osallistuttu monenmoiseen, sodan rempoista, ikuisista sotamuistoista huolimatta. On ollut iloa ja surua niin kuin elämään kuuluukin. On asteltu sitä räsymattoa pitkin, jossa tummat värit ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, että ilo näkyisi paremmin. Surun tummuus - vain kulissi ilolle.
Meitäkin on lyöty, lyöty kuin vierasta sikaa. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat omat ja purivat. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan muotia syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omistakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei vastata mitään, kun isänmaa on vaarassa. Eivät myöskään kokemattomuuttaan muistaneet tai tienneet, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan hyökkäystä vaan päinvastoin. Historia tuntee vain pedon totuuden.
Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, on nyt täydellinen rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt taas koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena - hetkemme on lyönyt. Mitäpä menetetyistä vuosista taikka raajoista taikka säryistä, kun oma maa on ollut vapaa jo yli 90 vuotta. Kiitos siitä meille ja kaveria ei jätetä!
SOTAINVALIDI VM.-22
puolesta ja kiitollisena
tyttäresi Leena Lumi
http://www.youtube.com/watch?v=XL3XOkNxu4M&feature=related
PS. Kuten nuori ystäväni Tuure kirjoittaa blogissaan http://tuurenrunot.blogspot.com/ jutussa pro patria, jo roomalaiset sen tiesivät: Si vis pacem, para bellum! Jos haluat rauhaa, varusta sotaa.
Kauniisti kirjoitit isäsi puolesta.Omakin isäni oli rintamalla silloin ja sai pysyvän vamman. Muistakaamme siis heitä. Hyvää itsenäisyyspäivää Leena..
VastaaPoistaHyvillä mielin kiitollisena sytytän itsenäisyyspäivän kynttilät.
VastaaPoistaJael, me vielä muistamme, vaan entä lapsemme...Kiitos samoin, Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle, Jael!
VastaaPoistaRita, niin minäkin: ...joka akkunalla kaksi kynttilää...
Koskettava kirjoitus. Muistelin isoisääni samalla lukiessani.
VastaaPoistaOikein hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle Leena!
Me syömme tänään kynttilöiden valossa mm. kinkkua ja porkkanalaatikkoa.. Tästä alkaa myös virallisesti joulumme odotus.
Kiitos samoin, Soolis!
VastaaPoistaMinä muistelen isiä, isoisiä, kaikkia, jotka jäivät kokonaan rintamalle tai joista jäi sinne iso osa...
Meillä suppilovahveromuhennosta, mutta sitä ennen pitkä lenkki rantapolkuja vaeltaen. Ja illalla ikkunoilla kaksi kynttilää.
Hyvää itsenäisyyspäivää! Kirjoitustasi luin kunnioituksella, muistellen ennen kaikkea omia edesmenneitä isovanhempiani (myös molempia isoäitejäni, jotka toimivat lottina, naisten rooli oli ylipäätäänkin merkittävä), mutta veteraaneja kokonaisuudessaan.
VastaaPoistaIllalla ehdottomasti kynttilät ikkunalle.
Kynttilät palaa myös meidän ikkunalla....Meillä juhlitaan itsenäisyyttä Tuntemattoman sotilaan merkeissä, niin on tehty aina. Ja Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.
VastaaPoistaLumiomena, tämä kirjoitukseni on julkaistu vuosia sitten parissa lehdessä. Sitten se levisi niin, että eräs sotilashenkilö liitti sen luvalla puheeseensa...Minun äitini on luovutetusta Karjalasta ja hän ehti siellä Pikku-Lotaksi ennen kuin tuli lähtö. Isäni Satakunnasta. En ole satavuotias, vaikka isäni oli rintamalla, sillä vanhempamme saivat minut ja siskoni varsin aikuisina.
VastaaPoistaAina kunttilät ikkunalle. Tunnelmallista Itsenäisyyspäivää, Lumiomena!
Leena, tänään on siinä suhteessa poikkeus, että sovimme jo aamusta että ulkoilemme Tuntemattoman sotilaan aikana. Ennen aina katsottu. Uutta Tuntematonta en aio menä katsomaan. Edvin Laineen tekemä on juuri se, missä on löydetty ne aidot, koetut tunteet. Pitää olla sodan kokenut, kertoakseen siitä!
Linnan juhlia emme katso koskaan. On juhlallisempaa ilman televisiota illalla...ja huomenna kampaaja, jossa saa tehdä töitä löytääkseen lehden, jossa ei esiteltäisi hepeneitä. Minun Itsenäisyysajatukseni on Tumma, Tunnelmallinen, Juhlava ja Kiitollinen. Suruakin mukana...
Tunnelmallista Itsenäisyyspäivää teidän koko perheelle sinne Raumalle!
Arvelinkin kyllä, että et ole satavuotias ;) Omat isoisäni olivat molemmat syntyneet jo 1910-luvulla, ja vanhempani ovat nyt eläkeiässä. Karjala- ja Satakunta-yhteys on kiinnostava, itselläni tosin osin mutkan kautta: Isäni äiti oli luovutetusta Karjalasta, mutta anoppini Satakunnasta.
VastaaPoistaLumiomena, olen siis tällainen varttikarjalainen, sillä pappani (äidin isä) oli Hämeestä, mutta mamma ihan Valkjärveltä. Tästä asiasta löytyy pieni kirjoitus, joka muistaakseni on Varttikarjalaisuus: unta, unelmia ja karjalan paistia.
VastaaPoistaNämä ikäasiat voivat alkaa mennä siitäkin vähän oudosti, jos lähtö on kuten isälläni eli hänen äitinsä eli Amanda sai hänet, ainoan lapsensa vasta 40 vuotiaana, aivoiduttuaan vanhan leskimiehen kanssa, jolla 7 lasta! Nämä aikuiset sisar-ja velipuolet jäivät sitten niin isälleni kuin minulle varsin etäisiksi, mutta heitä paljon Turussa. Äiti laski minulla olevan siellä 49 serkkua ja pikkuserkkua. Ikäoutous jatkui, koska omat vanhempani avioituivat aikuisina ja sitten minä, esikoinen synnyin vasta kuuden avioliittovuoden jälkeen.
Katso löydätkö mitään omasta lapsuudestasi postauksesta Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja. Minä kollaan sinun blogiasi;-)ja lähden nyt katsomaan oletko vastannut kysymykseeni Ruth Colesta. Hänestä ja Irvingistä on kiinnostunut myös Tuure, jonka runoja usein olen julkaissut. Ohjaan hänet sivuillesi heti kun hänen tietokone kunnossa. Sain juuri meilin, että kone rikki. Hänen blogi on http;//turenrunot.blogspot.com.
Tuurella on kirjallinen lehti Scriptor.
Nyt pääsin tänne, varastin hetken isoveljen tietokonetta!
VastaaPoistaHieno kirjoitus.
Isoisäni taisteli talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa. Hän ei saanut vammoja, paitsi kranaatinsirpaleiden jäljet päälaessa ja polvessa. Paapasta tuli Suomen leijonan ritarikunnan komentaja ja Vapaudenristin ritarikunnan jäsen. Lisäksi hänellä olisi ollut mahdollisuus Mannerheim-ristiin, mutta kieltäytyi ja luovutti mahdollisuuden eräälle joukkuetoverilleen.
Toinen isoisäni, joka on vielä elossa, ei osallistunut sotaan, koska oli silloin vielä niin nuori. Itse asiassa Paappakin olisi ollut liian nuori, mutta jostain syystä hän väärensi henkilökorttinsa (oli töissä apulaisena poliisiasemalla) iän ja sitten meni kutsuntoihin. Hullua, sanoisin minä, en ymmärrä. Minä en ainakaan tekisi noin. Tai tekisin, jos tilanne olisi sama.
Toinen mummeistani oli pikkulotta ja toinen mummeistani oli 5- vuotias, joka muuten vain piti pikkulottana olemisesta joten oli pikkulotta. Tuon mummin - Leena tuntee hänet taiteilijamummina - täti oli paikallisen pikkulottajaoston vetäjä, joten hän sai olla pienenä mukana.
On kummallista kuvitella sitä, miltä tuntuisi jos Suomea uhattaisiin sotilaallisesti. Nyt mukavuudenhaluisena voisin ajatella, mitä ajattelen, mutta paineen alla tekisin varmasti erilaiset päätökset kuin nyt. Se oli sen ajan Suomessakin. Sisällissodan repimästä maasta kudottiin yhtenäinen pakon, suurimman paineen alla.
Suomi oli kuin Antiikin kreikka, jonka kaupunkivaltiot olivat riitaisia ja konflikteissa keskenään. Mutta sitten Kserkseen armeijat Persiasta uhkasivat, ja kreikkalaisten kymmenkertaisesti pienempi laivasto tuhosi Kserkseen armeijan Salamiin meritaistelussa.
On vaikea ymmärtää sotaa. Ja sen kautta itsenäisyyttä. Minusta itsenäisyys on sotien häviämisen - häviämisen niin ettei suurempia menetyksiä tapahtunut - jotain muutakin, ja myös itsenäisyyden ajattelu olisi löydettäävä muusta kuin sodasta.
Kunnia veteraaneille, kunnia itsenäisyyssenaatille 1917, kunnia Suomen synnyttäjille - Mailahden kentälle, remuaville ylioppilaille, Suomen lipulle ja Paciuksen sävellykselle Maamme-laulusta. Kunnia kaikille maalle hyväksi tehneille, taiteilijoille, normaaleille kansalaisille. Kunnia koko Suomelle, myös nykyajan median piiskaamille nuorille.
Kunnia tulevaisuudelle, kunnia kasvamiselle, kunnia vaihtoehdoille ja kunnia sitkeydelle ja selviämiselle.
Se on minun itsenäisyyspäiväni.
Kaunis ja koskettava kirjoitus.. Mekin kävelimme sytyttämässä isän haudalle ja papan muistolle kynttilät Miran kanssa. Hautausmaa oli taas niin kaunis. Ja joka ikkunalla kaksi kynttillää kiitollisuudella sytytetty.
VastaaPoistaJopa oli Tuure! Luin Reimalle ääneen ja hän sanoi, että 'ei ikinä uskoisi sinun iälläsi'! Se on Reimalta se korkein, mitä hän sanoo.
VastaaPoistaMinä vaihtaisin vain Maamme-laulun Finlandiaan, muu oli täyttä kultaa. Kai ymmärsit tämän julkaista omassa blogissasi!
Anne, kiitos! Tätä ei ole moitittu.
VastaaPoistaOioi! Kiitos! :)
VastaaPoistaKäytin sitä tuossa vertauskuvana Suomen synnystä - Suomen lippua käytettiin ensimmäisen kerran Mailahden kentällä Floran päivänä joku vuosi 1800. Silloin minusta Suomi syntyi.
En - siis julkaisemaan!
En ole mikään imartelutyyppi, joten´kaikki totta.
VastaaPoistaÄlä nyt ihan hävitä, voit pitää puheen vielä jossain Norssin tilaisuudessa...