KAULALTAS PÖLYÄ PUUTERIN, HENGITÄN SUIN JA SIERAIMIN...

Tämä teksti on tämän päivän Helsingin Sanomista, MUTTA sulkulauseissa olevat kommentit ovat minun.

Vuoden 1929 Ylioppilaslehden toisesta numerosta löytyy erikoinen runo Saxophon, jonka viimeisessä säkeistössä helähtää uusi aika: "Kaulaltas pölyä puuterin / hengitän suin ja sieraimin, / kuuletko kuinka tän' yönä soi / Alaska, Bombay ja Billy Boy!"

(Nyt, minä pyörryn, miten huumaavaa!)

Nuori runoilijanalku Yrjö Jylhä (1903–1956) kiteyttää säkeistöön jazz-aikakauden mondeenin hurmion.

Elämäkerran laatijat Vesa Karonen ja Panu Rajala katsovat, ettei runo istu runoilijan "runomaailmaan".

(No, minä en paljon perustaisi mielipiteisiin, joiden takana on Panu Rajala, mies, joka kirjoitti edesmenneestä vaimostaan kirjan Enkeli tulessa….Toivon sydämeni pohjasta, että joku Kunnon Kirjoittaja tekee elämänkerran jumaloimastani Waltarista. Panu Rajalaa en kelpuuta kirjastooni.)

Jylhä tunnetaan yhden kokoelman runoilijana. Välirauhan aikana kevättalvella 1941 kirjoitettu Kiirastuli on talvisodan rintamatodellisuuden kuvaus, joka loi myyttisen hohteen sodan ja sen kuvaajan ylle.

Jylhä oli kuitenkin julkaissut jo viisi runokokoelmaa sekä osoittanut kykynsä Miltonin Kadotetun paratiisin, Rolandin laulun, La Fontainen eläinfaabeleiden sekä Shakespearen näytelmien suomentajana.

(Eikö tässä ole meriittiä riittävästi! Herrat Karonen ja Rajala tuskin koskaan kääntänevät Shakespearea!)

Runoilijan ura alkoi lastenlehti Pääskysestä, jossa Jylhä esiintyi enteellisesti Herakleen nimimerkillä. Juhani Siljo oli Jylhän varhainen esikuva. Kansalaissodassa menehtyneen runoilijan kohtalo riipaisi raskaasti.

Jylhä kirjoitti runoja Nuoreen Voimaan, ja julkaisi esikoiskokoelmansa Ruoskanjäljet 1926. Satiirikon piirteet ilmenevät hänen toisessa kokoelmassaan Kurimus (1928), jossa runoilijoitakin opastetaan asianmukaisesti. "Menestystä varten / vielä varoitan; / Eessä runotarten / ollos gentleman." Ivan kohteiksi on arveltu Olavi Paavolaista tai Mika Waltaria.

(Minäkin olen liittynyt Nuoren Voiman Liittoon, sillä haluan olla siellä, missä olivat ihailemani runoilijat.)

Risti lumessa -kokoelmassa ilmestynyt Häätanhu on osoitus taidokkaan runomuodon ja rytmiikan hallinnasta. Urheilusta innostuneelle runoilijalle nyrkkeilykin oli rytmilaji sinä missä runouskin.

(Häätanhu, onko se: On mulla hautajaiset, sulla häät…kätes anna, oi morsianna…Värisyttävää! Ihmekös, että katsoin Jylhää syvälle silmiin Hurmion tyttärissä, kun olin nauttinut vähän liikaa punssia ja kiihottunut shimmystä….eikä kukaan tiedä, kenen kanssa lähdin, Waltarin vaikko Jylhän ja gentlemannit vaikenevat…)

Jylhä selitti epäileväiselle Olavi Paavolaiselle, että kummassakin tarvitaan rentoa liikkuvuutta ja osumatarkkuutta. "Runomaailma" on siis muutakin kuin tunnistettavia aihepiirejä.
Kirjoittajilla on kiitettävä pyrkimys käsitellä Jylhän runoutta yksityiskohtaisesti ja samalla lukijaa silmällä pitäen.

(Pyrkimystä voi olla ja etenkin Rajalalla pyrkymystä, mutta ei sen tarvitse johtaa oivaan lopputulemaan.)

Arvioita ohjaa kirjailijamuotokuviin vakiintunut kuvio: aikalaistaustoitus, lyhyt kierros kustantamossa, kokoelman yleisesittely ja lopuksi valikoima kritiikkiä ja mahdolliset kohunaiheet. Resepti on koeteltu ja toimii valituissa rajoissa.

(Siis vanha resepti ja sitä vähän tuunattu. Minä käytän tätä keittiössäni.)

Jylhän itsestään tekemän arvion mukaan "ei ole muita kuin Hellaakoski, Kailas, Sarkia ja minä". Merkittävän runoilijan asemointi ajan runouteen jää kuitenkin tästä teoksesta puuttumaan.

(Jylhä oli aivan oikeassa, paitsi unohti naisrunoilijat. Hän luetteli juuri Suomen huomattavimmat miesrunoilijat, joista Sarkia on minulle läheisin. Toki Jylhän asemointi ajan runouteen jää puuttumaan, sillä liika into ja pyrkymys julkisuuden parrasvaloihin karkottaa pegasoksen!)

Jylhä syntyi kauppiasperheeseen järjestyksessä kahdeksantena lapsena. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassisesta lyseosta, opiskeli vuoden Turun yliopistossa, mutta siirtyi sitten Helsinkiin eikä runoilijain tapaan koskaan valmistunut.

Jylhän ensirakkaus oli Katri Vala, johon ihastus leimahti toden teolla Olavi Paavolaisen Kivennavalla järjestämissä runonaamiaisissa Nuoren Voiman Liiton talvipäivien jälkeen 1925.

(Oi, minä kuvittelin itseni sinne Kivennavan naamiaisiin ja lojuin jo Paavolaisten lammessa. Kuu huuhteli alastomuuttani, kuunliljat kukkivat ja joku kumartui puoleeni lampea ja minua kohti…Katri oli muuten meistä eniten vauhdissa ja niin hurmaava, mutta tapahtui minullekin...)

Ihastus muuttui kuitenkin ystävyydeksi, ja Jylhä avioitui sittemmin Kirsti Svenssonin kanssa, joka löytyi kirjallisten piirien ulkopuolelta.

Avioiduttuaan nuoren runoilijan oli keksittävä itselleen tulonlähde. Hän aloitti kääntäjänuransa Bertel Gripenbergistä. Sen jälkeen avautuivat ovet 1930-luvun suuriin käännöshankkeisiin, kuten Maailmankirjallisuuden kultaisen kirjan eri osioihin ja Eestin runottareen.

Jylhän kielitaito oli suomentajan taitoa. Tuolloin vielä epämuodikasta englantia hän opiskeli "pystymetsästä". Italiaa hän käänsi raakakäännösten pohjalta. Valikoimiin Runon pursi (1932) ja Veri ja multa (1954) sisältyy tärkeimpiä käännöksiä.

Kadotetun paratiisin suomentamista Jylhä ehdotti itse WSOY:lle. Nopeasti nousi esiin myös ajatus Paavo Cajanderin Shakespeare-käännösten uudistamisesta. Hamlet ilmestyi ensimmäisenä 1930 ja sai kiitosta luontevasta kieliasustaan.

(Kuka vaan ei Shakespearea käännäkään. Minulla on hela hoito englanniksi ja huh huh!)

Suomennosurakkaansa Jylhä piti tärkeimpänä työnään. Se kattaa kaikkiaan 6 200 runonsäettä, niin kuin kirjoittajat määrän ilmoittavat. Valikoidut ja vertailevat suomennosnäytteet olisivat valaisseet Jylhän runokäsityksiä ja -tekniikkaa ja syventäneet runoilijakuvaa.
Komppanianpäällikkö Jylhä kuuluu ikäpolveen, joka meni läpi kolmen sodan. Hän säilyi hengissä, mutta sota jätti jälkensä.

(Hän oli siellä, missä miehet silloin olivat. Isäni myös. Ymmärrän hyvin, että jos paras nuoruus menee juoksuhaudoissa, on jotain menetetty, mutta ehkä toisaalla saatu. Missä päin rintamaa oli Panu Rajala?)

Jylhä sai tulikasteen Taipaleenjoella vastaiskussa, jossa hänen komppaniansa kärsi suuret tappiot. Henkilökohtaisesti koettu vastuu tappioista vaivasi loppuelämän.
Rintamalla kummeksuttiin runoilijaa komppanianpäällikkönä. Runoilija itse piti roolit kirkkaasti erillään. Kun runoilija Heikki Asunta murehti Jylhälle tämän lapuanliikettä kohtaan tuntemaa vieroksuntaa, Jylhä tokaisi ykskantaan: "Sodassa seuraavat miehet kyllä minua. Kuka teitä seuraa, sitä en tiedä."

(Just oikein sanottu!)

Sodat saavat teoksessa karttoineen ja tilannekuvauksineen runsaasti tilaa. Pituus on perusteltu, jäsensihän sota Jylhän elämää olennaisesti. Elämäkerran jäsennys on muutoinkin hallittu, ja teos täyttää hyvän elämäkerran kriteerit: sujuva tarina syntyy valikoiduista aineksista, ei kaikkea esittäen.

(Sodasta osaavat kirjoittaa vain sen kokeneet! )

Vastoin yleistä uskomusta Kiirastuli ei syntynyt sotaa käytäessä, vaan melko täsmälleen vuotta myöhemmin kevättalvella 1941. Monet runot on päivätty täsmälleen ajatellun ajankohdan vuosipäivänä.
Kiirastuli osoittaa myös vääräksi yleisen uskomuksen, etteivät merkittävät teokset voi olla välittömästi suosittuja ja arvostettuja. Kiirastulta myytiin tuhansia toisiaan seuraavina painoksina ja siirtyi nopeasti lausujien ohjelmistoon.
Jylhän runojen laaja valikoima Runoja ilmestyi 1943. Teos ylitti heti ilmestymisvuonna 5 000 myydyn kappaleen rajan. Vuosi jälkeen sitä oli myyty jo 10 000, seuraavina vuosina jo 26 000. Moisesta runomyynnistä voi nykyaikaisen brändikustantamon MBA-johtaja vain uneksia.

(Runoja myytäisiin, jos kustantajat ottaisivat uusia painoksia Suomen Kultakauden Suurista Runoilijoista.)

Sodan jälkeen Jylhä yritti käynnistää uudelleen runoilijan tointaan. Uusia teoksia ei kuitenkaan syntynyt, vaan Shakespearen suomentamisesta tuli viimeinen kirjallinen ponnistus.

(Sotatraumaa.)

Menestys seurasi lopulta Eino Salmelaisen Tampereen Työväen Teatteriin ohjaaman Hamletin johdosta. Teatteriesitykset jouduttivat muiden käännösten kulkua kustantamoissa.
Vuonna 1952 apurahoille ja kirjoituspalkkioiden ennakoille perustuva talous koheni, kun Jylhälle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Eläke rauhoitti elämää, mutta ei elvyttänyt runosuonta.
Jylhän vaimo Kirsti oli kuollut jo talvella 1943. Jylhä oli jäänyt yksin Stenbäckinkadun asuntoonsa. Satunnainen vierailija saattoi tavata siellä yksinäisen miehen poissaoleva ilme kasvoilla, tupakka huulessa, liuskat levällään ympäri huonetta.

(Liian surullista…)

Viimeisiä vuosia hivutti pitkälle kehittynyt sairaus, joka vei elämästä maun ja tunnon. Jylhä kuoli 1956 oman käden kautta veljensä luona Turussa.

(R.I.P.)

Kirjoittaja on kirjallisuustieteen professori Helsingin yliopistossa.

PS. Jatkoa kirjaan Yrjö Jylhä/ Talvisodan runoilija ja tämä ei liity mitenkään yllä olevan Helsingin yliopiston professorin kirja-arvosteluun, vaan on 6.12. Keskisuomalaisesta saman kirjan arviointia Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettavalta, jonka nimeä ei mainita. Siis vain osa! Käy ilmi, että juuri Panu Rajala kirjoitti Jylhän nuoruudesta ja loppuvaiheista sekä yleensäkin YKSITYISELÄMÄSTÄ. (No, kuinkas muuten!)"Teos noudattaa Rajalan useiden aikaisempien kirjojen tapaa, että lopussa on vain muutamia viitteitä lähdeaineistoon. Niinpä lukijalle ei aina selviä, pohjautuvatko tiedot arkistomateriaaleihin, haastatteluihin vai Jylhän runojen pitkälle menevään tulkintaan. Aikalailla varausta täytyy ottaa Rajalan lyhyimpiin tiivistyksiin kirjailijasta kuten väitteeseen, että tämä oli sadomasokisti ja naistenvihaaja." Että silleen ja semmoinen 'tutkija' tämä herra Rajala!