maanantai 31. toukokuuta 2010
KUNNES VIHASI ASETTUU
Silloin oli yhdeksäs lokakuuta. Ilma oli kylmä. Taivas hyvin sininen. Sellainen päivä tekisi mieli kaataa lasiin ja juoda. Meillä ei ollut aavistustakaan että kuolisimme. Että minä huutaisin suu täynnä vettä. Että meillä oli enää viisi tuntia jäljellä.
Åsa Larssonin viimeisin Kunnes vihasi asettuu (Otava 2008, suomennos Sanna Manninen) humalluttaa jälleen kerran täydellisesti meidät arktiset sielut ja taitaa viedä etelän auringon rakastajiakin. Olemme jälleen Kiirunassa ja tapaamme tutun rikoskomisario Anna-Maria Mellan, joka rikosten selvittelyn ohella tekee tiuhaan tahtiin lapsia, käyttää välillä rankkaakin kieltä, mutta rakastaa aidosti sydämellään niin lapsia, miehiä kuin koiria - ja tietysti arktista hurmiota.
Tapaamme myös syyttäjä Rebecca Martinssonin, joka valitsi etäsuhteen vain rakkaudesta Ruotsin Lappiin. Välillä syli huutaa tyhjyyttään, mutta joskus koiranrapsutus helpottaa, toisinaan ei. Tässä kirjassa Rebecca ottaa oman koiran kuin sinetöiden esteen paluulle Tukholmaan ja rakastetun luo.
Tällä kertaa kirjan kertojaääni tulee murhatulta nuorelta naiselta. Se kumajaa jään alta, missä tyttö oli sukeltamassa poikaystävänsä kanssa. Kuolleen käyttö kertojana on tuttua ainakin Alice Seboldin Oma Taivaasta ja teho on taattu.
Taattu on myös Larssonin juonenkuljetus, joka ei ole pettänyt kertaakaan! Se ei pettänyt aikaisemmissa Aurinkomyrskyssä, Sudentaipaleessa ja Mustassa polussa ja sama huikea, hyytävä laatu vain jatkuu uusimmassa Kunnes vihasi asettuu. Myönnän!: Olen täysin koukussa Åsan kainostelemattomaan, runolliseen, toteen, karuun, arktiseen sarjaan. Makaan lumessa, katson tähtiä, tunnen suden läähätyksen, muistan kaiken Krekuloista, kylän pahasta perheestä, tiedän heidän tietävän, että minä tiedän ja kun nousen ja valmistaudun sukeltamaan jään alle, tiedän: Minulla ei ole paluuta!
Kuulostaa jännältä.
VastaaPoistaMinä tykkään kauhuleffoista ja kirjoista, kokeilempa tuota Åsa Larssonia!
Seijastiina, dekkarit ovat elämän pippuri! Kauhuleffojen klassikko on minulle ikuisesti Ingrid Bergmanin tähdittämä Kaasuvalo.
VastaaPoistaLue Åsat sitten järjestyksessä niin päset todella kiinni juoneen.
Kyllähän tämäkin on pakko lukea. Mulle Sudentaival oli niin järisyttävä kokemus, että vieläkin itkettää, kun muistan tiettyjä kohtia. Susien ja koirien ystävälle siinä on sydäntäpakahduttavia tapahtumia.
VastaaPoistaJa kirjastoon! Nyt alkaa kesäloma (pe), eikä tarvitse vähään aikaan päntätä kasveja ja lintuja yms. (vaikka ne aina mukana kulkevatkin). Olisi ehkä aika kunnon kesädekkarin...
VastaaPoistaPs. Näitkö Irvingin livenä?
Pikkupaju, just niin. Minäkin selvitän nuo viimeiset 'muodolliset' ja sitten vapaalle ja luen uudestaan vaikka Rendellin ja sitten on piiiiitkä susoituslista mun kirjallisilta blogiystäviltä. Mutta siitä en ota stressiä!
VastaaPoistaPS. Kunpa olisinkin! Minä asun täällä Muuratsalon saaressa Keski-Suomessa ja Hesa on jossain kaukana. Joskus tuntuu, että on helpompi päästä vaikka Zürichiin kuin Hesaan;-) No, tämä oli joke. Liian monimutkaista, kun mies koko ajan työssä ja talossa koiria etc.