Rakastinko sinua?
Tiedä en tuota.
Värisin, kun lähdit
sieluni luota.
Tiedän: kun lähdit,
et lähtenyt syyttä.
Kieltää on mahdoton
välttämättömyyttä.
Väistyi sieluni
sisimmäisin verho.
Nähdä et kestänyt,
pakenit, perho,
säikähdit synkkää
arvoitusta:
eteesi aukeni
yö sysimusta,
pimeän kuilun
näit, penikulmaa
syvemmän - pakenit
näkyä julmaa.
Rakastinko sinua?
tiedä en tuota -
värisin, kun lähdit
sieluni luota.
- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY 1976)
Sen ainakin tiedän, että olen aina rakastanut tätä runoa.
VastaaPoistaaaah - Sarkiaa. Minun mahdotonta lukea tai palata näihin joutumatta jonkun sortin tunnekuohuun ja nostalgiaan. Tällaisiin postauksiin kuuluisi varoitusmerkki ;)
VastaaPoistaMinä en ole vielä tunnustanut suurta rakkauttani, joka siis eniten koskee Leinoa, mutta myös näitä muita vanhan perinteen runoilijoita.
Allu, no osuipa sopivasti! Minä olen aika koukussa koko Sarkian tuotantoon.
VastaaPoistaAnni, ilmankos minä olen koko ajan tunnekuohussa, kun päydälläni, tuolstimen päälle, kakkostasolla etc. on koko ajan auki Sarkia, Södergran, L.Onerva, Katri Vala, Pablo Neruda...ja aaah!, uusi ihastukseni, jolle olen syttynyt vasta nyt: Yrjö Kaijärvi. Lueppa Lumikarpalsota Malja.
Leino on minunkin suuri rakkaus, ja hänen paras runonsa, Hyvä peto, on juuri ollut Lumikarpalossa kokonaan. Lumikarpalossa julkaisen enemmän runoja.
Varoitusmerkkiä en suostu laittamaan, vaan isken kuin kiinalaisen sisilisko!