maanantai 3. toukokuuta 2010
Karin Fossum: Varoitus
Karin Fossumin Varoitus (Varsleren, Johnny Kniga 2010, suomennos Tarja Teva) teki sen taas: Yllätti varoituksetta ja lunasti kaikki odotukseni. Ei sillä, että minä olisin epäillytkään hänen kykyjään, mutta luin jokin aika sitten aivan typertyneenä lehdestä erään mieskriitikon artikkelin, jossa hän väitti kaikkien pohjoismaisten naisdekkaristien olevan yhtä ja samaa, toisistaan erottumatonta massaa. Hui!, tuollaiset yleistykset kauhistuttavat ja olen ’saletti’, ettei ko. kriitikko ole lukenut kaikkien pohjoismaisten naisdekkaristien kaikkia kirjoja, kuten minä. Minä takuulla pystyn vertaamaan ja arvostelemaan: Karin Fossum kirjoittaa psykologisia romaaneja sekä jännityskirjoja, joiden lukijakenttä on vaativa ja odottaa aina vain enemmän. Ja myös saa sen!
Varoituksessa tapaamme jälleen sympaattisen, tutun komisario Sejerin jo kymmenennessä rikostapauksessa apunaan Jacob Skarre. Ja nyt on helvetti kirjaimellisesti irti, sillä paikkakunnalla alkaa tapahtua outoja, ilkeitä asioita. Ne vaikuttavat ensin vain pojankoltiaisten koiruuksilta, mutta niillä on myrkylliset lonkerot, jotka heittävät uhrit lujaa päin itseään. Jokainen ’varoituksen’ saanut joutuu kohtaamaan paitsi omat pelkonsa uuden mahdollisesti kovemman iskun varalta, myös menneisyytensä, omat elämänratkaisunsa ja mikä pahinta oman syvimmän sisimpänsä:
Hän mietti valintojaan ja motiiveitaan.
Miksi minä rakastuin Lilyyn, hän pohti, miksi me menimme naimisiin? Olin heikkona häneen koska hänellä oli ranskalaiset sukujuuret ja koska kaikki tämä ranskalaisuus kiehtoi minua.
Ranskalainen liljani.
Minä rakastuin, hän ajatteli, koska Lily oli pieni ja kaunis, koska hän liikkui kaikkialla yhtä tyylikkäästi kuin kultakala akvaariossa. Miksi me saimme Margareten? Miten minä pääsen tästä kaikesta kuiville?
Pojan nimi oli Johnny Beskow ja hän oli hintelä, mutta pistäväsilmäinen. Hänellä ei ollut vielä ajokorttia, mutta hän ajeli ympäriinsä Suzukillaan. Hän näytti aliravitulta ja piinatulta, semmoiselta, jonka sisällä voi kasvaa niin iso piina, että vatsa täyttyy pelkästä halveksunnasta kaikkia kohtaan. Ainoan poikkeuksen teki vaari Henry Beskow, josta Johnny huolehti täydellisen pyyteettömästi ja hellästi. Vaarikin rakasti Johnnya:
"Jos kaikki olisivat sellaisia kuin sinä, Johnny", Henry sanoi tyytyväisenä, "- niin maailma olisi parempi paikka elää."
Paikkakunnalla kuitenkin putoaa myrkyllinen ’varoitus’ toisensa jälkeen ja myös komisario Sejer saa kortin, jossa on ahman kuva ja takana teksti: Tästä alkaa helvetti. Ja se todella alkaa. Ensin se alkaa ihmisten mielissä, sitten heidän ihmissuhteissaan ja lopulta ollaan pimeimmässä kuilussa, josta ei ole poispääsyä, jonne ei edes kuu suo kalpeaa valoaan.
Karin Fossum on todellakin vauhdissa ja nyt näin tämän Varoituksen filminä. Saman koin Harriet Krohnin murhassa: Tästä on tehtävä elokuva. Kirjan hahmot ovat norjalaisen persoonallisia ja voimakkaita. Lukija joutuu tuskatilaan, jossa kirjailija jälleen kerran houkuttelee puolustamaan väärintekijää ihan kuin näyttääkseen, että mikä vain on mahdollista – jokaiselle. Fossum kuljettaa tarinaa kohtalaisen viattomasta alusta kohti kauhun kliimaksia, jossa ei auta enää mikään. Edes oikeuden armoa ei suoda lukijalle, sillä…ja lopulta sitä pitää kiinni pienestä punatukkaisesta tytöstä, joka saattaisi…ellei…, mutta hänellähän on punainen, sydämenmuotoinen tyyny, johon on kirjailtu tarkasti sanat: I love Johnny. Mutta Johnny ei nähnyt sitä tyynyä koskaan, hän näki vain äitinsä, jota katseli pistävällä katsellaan samalla juoden halveksuntaansa ja piinaansa, kunnes…
Karin Fossumin ystävät eivät pety ja hän joka vei minulta Fossumin Hullujenhuoneen tulee valvomaan Varoituksen kanssa toukokuun 14. päivän vastaisen yön! Ja tämä on varoitus!
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Omppu
Täytyykin pistää Fossumin nimi muistiin!
VastaaPoistaJael, en ole koskaan huomannutkaan kysyä sinulta, luetko dekkareita...Ennen luin niitä vain kesäisin, mutta koska bestikseni on hurjana niiden perään, se tarttui.
VastaaPoistaFossumia ei voi rinnastaa muihin ja minä joka myös on kahlannut eräänkin dekkarin varoisi yleistämästä ketään. Tämä kuulostaa hyvältä, hienosti kerroit kertomatta kuitenkaan liikaa. Ihanaa kun opiskelut ovat takana ja voin taas vapaasti lukea ilman tenttikirjojen painoa takaraivolla. Yötä odotellen ;) Tuskin maltan..
VastaaPoistaAnne, kun dekkarista kertoo, pitää olla kieli keskellä suuta, ettei lipsahda...loppuratkaisun pitää olla yllätys. Se yleistäjä olikin MIESkriitikko. Oletko kuullut hurjasta pohjoismaisten MIESdekkaristien menestyksestä: et! Mutta pohjoisen naiset osaavat kutoa jännityksen seittejä...Sun yö koittaa pikemmin kuin luuletkaan eli viikkoa aikaisemmin;-)
VastaaPoistaPitäisikin muistaa laittaa tämä vihdoin kirjastosta varaukseen!!
VastaaPoistaSusa, ja ota myös Harriet Krohnin murha ellet ole sitä lukenut. Minä pidän sitä edelleenkin Fossumin parhaana.
VastaaPoista