Maeve Binchy: Hopeahäät

Dreidre kävisi läpi joka ainoan vaiheen, hieroisi voidetta kaulalleen ylöspäin suuntautuvin, pyörivin liikkein ja välttelisi silmänympärysten herkkää ihoa. Suurena päivänään hän näyttäisi hyvältä, vaikka henki menisi. Hän osoittaisi kaikille, että he olivat erehtyneet sääliessään häntä kaksikymmentäviisi vuotta sitten hänen mennessään naimisiin Desmond Doylen kanssa, sekatavarakaupan myymäläapulaisen, köyhän perheen pojan Mayon syrjäkyliltä. Jonka suvusta ei ollut koskaan kuultukaan.

Päivästä tulisi hänen hopeanhohtoinen kostonsa.

Sieltä mistä tulevat tarinoiden kertojat, Irlannista, sieltä tulee myös kirjailija Maeve Binchy. Hän on tunnettu, suosittu ja paljon julkaissut, mutta nyt emme ole Tulikärpästen kesässä, emme Lasijärvessä, emme Punapyökin varjossa taikka edes Ystävyyden piirissä, vaan eläydymme Dreidren ja Desmondin hopeahäihin Rosemary Drive 26:ssa.

Maeve Binchyn Hopeahäät (Silver Wedding, WSOY 2008, suomennos Liisa Honkasaari) on suloisen katkera kirja, jossa kohtaamme sen Binchyn, joka ketään, edes lukijaa säästämättä, kaivautuu ihmismielen pimeimpiin sopukoihin ja paljastaa kaikille, millainen on oikeasti luonteeltaan Anna, Brendan, Helen, Desmond, Isä Hurley, Maureen, Frank ja Dreidre.


Hopeahäissä Binchy uskaltaa käyttää novellin kaavaa kertoen tarinan kustakin kirjan päähenkilöstä omana lukunaan. Epäilin aluksi, että ihmiset eivät liity tarpeeksi toisiinsa pitääkseen kirjan teemaa kasassa, mutta irlantilaiskirjailijan kertojan liima on superia ja hän osaa taidokkaasti koota kaiken yhteen teoksen viimeisessä luvussa Hopeahäät.

Tarkkanäköisesti kirjailija piirtää lukijan eteen kuvan kustakin henkilöstä kerien auki ihmis- ja perhesuhteiden monimutkaisuuden ja väärinkäsitysten vyyhtiä tavalla jossa heikompia hirvittää. Kirja kaartuu kuitenkin armotta loppua kohden, jossa päähenkilöt juhlivat yrittäen parhaansa mukaan säilyttää kasvonsa, mutta jo täysin alastomina lukijalle. Binchy ei kuitenkaan olisi Binchy ilman hyvin ilmeistä irlantilaishuumoriaan sekä suoraan sanomisen taitoaan, jotka tekevät kirjasta nautittavan lukukokemuksen.

Kun Gregory oli noin kymmenvuotias hän halusi tietenkin ryhtyä papiksi. Hän sanoi kaikille vakavasti, että se olisi parempaa elämää kuin työ isän toimistossa. Papin ei tarvinnut tehdä yhtään mitään. Sitten sai vielä palkkaa siitä että kävi messussa, missä olisi pitänyt käydä muutenkin, ja sai kiivetä saarnastuoliin ja komennella kaikkia tekemään oikein helvettiin joutumisen uhalla.

Koko Doylen perhe on kuin suoraan näyttämöltä. He asuvat Englannissa ja haluavat unohtaa Desmondin köyhän irlantilaistaustan ja kaikkea kuin näytellään, myös onnea. Hopeahäitään suunnitteleva Dreidrekin hekumoitsee hopeanhohtoisella kostolla ja samalla on päättänyt näyttää naapureille, että he todellakin ovat jotain. Nyt ei näytetä sitä, että Dreidre on juuri tavannut pitkästä aikaa Irlannista Lontooseen tulleen äitinsä, joka kuudenkymmenenseitsemän ikäisenä vaikuttaa nuoremmalta, elämänjanoisemmalta ja raikkaammalta kuin tyttärensä. Leskiäitinsä, joka on lähdössä pitkälle, kalliille risteilylle avioliitossa olevan miehen kanssa, josta Dreidrelle ei ole kertonut kukaan! Nyt ei kerrota, mitä aikuisille lapsille oikeasti kuuluu, sillä tärkeintä on antaa tyylikäs vaikutelma ja saada kaikki vaikuttuneiksi kuin myös vakuuttuneiksi siitä, että Dreidre teki aikanaan oikean ratkaisun avioituessaan mitättömän Desmondin kanssa perheensä epäilyistä huolimatta.

Maeve Binchy on kuitenkin paitsi tarkkavaistoinen, myös ns. lämminhenkinen kirjailija, joten lopun kokoontumisessa, hopeahäissä, useat saavat balsamia sieluhaavoihinsa ja pahimmat väärinkäsitykset saadaan oikenemaan. Hiukan lukijaa jää kaihertamaan, että Dreidre ei koskaan kuullut, mitä äiti, ihastuttava Eileen O’Hagan hänelle yritti sanoa lähtiessään elämänsä risteilylle. Dreidre näki vain äidin huulten liikkuvan, kun hän kääntyi vilkuttamaan, mutta hän ei enää kuullut tärkeintä…

Juhlat ovat kuitenkin ohitse ja me autamme Dreidrea ripustamaan vielä yhden valokuvan perheen valokuvaseinälle, kuvan hopeahäistä. Ja sen näkisivät siinä kaikki, jotka tästä lähtien kävisivät Rosemary Drivella.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirja hyllyssä